Aussieleiri Vaalassa

Posted by testi on Heinäkuu 11, 2009
Yleinen

leiri1.jpg

Sunnuntaina hurautimme reilun kolmensadan kilometrin matkan Oulunjärven rannalle aussieharrastajien kesäleirille. Poppoomme edustuksesta vastasivat karvakorvaosastolta tällä kertaa Susu ja Topi Mörkön jäädessä viettämään lepoviikkoa kotiin Joensuuhun. Olimme viettäneet leiriä edeltäneen viikon mökillä ja Mörkö tuli sen aikana todella kipeäksi. Loppuviikosta se ei kyennyt liikkumaan juuri lainkaan, vaan se piti kantaa ulos kyykkypissalle ja asetella taas takaisin sängylle lepäämään. Leirille lähdettäessä sai siis jännittää, oliko kyse Mörkön tilan tilapäisestä romahduksesta vai rauhoittuisiko tilanne sen päästessä lepoon. Eilen kotiin palatessamme vastassa oli kuin olikin pirteä pitkäkorva, joka liikkuu jo melko jouhevasti. Parin viikon päästä Mörkölle on varattu aika eläinsairaala Aistiin Vantaalle, jossa on tarjolla erikoisosaamista neurologia myöten. Vaikka Mörkön oireet eivät täsmäisikään syringoon, kartoitetaan sen mahdollisuus joka tapauksessa ihan vain sairauden tuntemattomuuden vuoksi. Rotua pitää auttaa.

Alla olevaa linkkiä klikkaamalla pääsee lukemaan tarkemmin (lue: minuutintarkasti) leiriviikkomme kulusta. Loppupäivät vielä uupuvat, mutta eiköhän tuossakin ole lukemista hetken tarpeiksi. Kuviakin on kamerassa tuhatmäärin ja tällä kertaa yritän tehdä poikkeuksen sääntöön ja purkaa ne puolen vuoden sisällä.


Kotiutumista - sunnuntai

Heti sunnuntai-iltana Susu pääsi tapaamaan muita aussieita. Yleensä Susu pölähtää vieraisiin koiraporukoihin rinta rottingilla ja häntä kaarella, hän on täällä tänään -asenteella, mutta nyt pennulla menivät jauhot suuhun kertaheitolla. Pienenä pirpanana korvat visusti takaviistossa se hipsutteli muiden seassa ja pysytteli kaiken aikaa tuttujen tyyppien lähituntumassa. Aikansa tilannetta tutkittuaan Susu kuitenkin rentoutui huomattavasti ja vähän jo seurusteli sisarustensa Lillin (Patchcoat Shanghai Lily), Minan (P. Shangri La) ja Epun (P. Sheridan) kanssa. Illan pimentyessä vetäydyimme yöpuulle pieneen huoneeseemme, joka oli vessaa vastapäätä. O-ou! Molemmat koirat olivat erittäin levottomia ja etenkin Topin piti ilmoittaa joka ikinen vessaan uskaltautunut yöllinen kulkija. Ensimmäisenä yönä emme siis paljoa nukkuneet, mutta ekaa kertaa leirielämää viettänyttä aavistuksen hermostunutta Topia ei pidä moittia säpsähtelyistään.

Monipuolista leirielämää - maanantai

Maanantaiaamuna Topi jäi äidin kanssa leiripaikalle agilitoimaan ja me suuntasimme Susun kanssa hakumetsään. Matka sujui Sannin ja pikkuruisen Kina-aussien kyydissä ja odotteluajat Susu vietti siivosti häkissä. Susulle tehtiin neljä äänetöntä haamua, jotka palkkasivat nakeilla. Uudesta tilanteesta huolimatta Susu työskenteli tasaisesti, ainoastaan kolmas, maassa maannut maalimies sai aikaan hienoista epäröintiä. Tuuli oli melko olematonta ja Susu työskentelikin pitkälti näöllä. Treenin jälkeen maalimiehet yrittivät leikkiä Susun kanssa, mutta aika tahmeaahan se oli. Lopulta Susu innostui melko yllättäen leikkimään Pasin kanssa ja niin saimme sitäkin harjoiteltua.

Hakutreenin jälkeen Susun Unnu-äiskän omistaja Hanne piti pikkaraisille pentuagin. Susun namit ja lelut olivat sankossa ja kiikutin sen ilmeisesti vähän turhan lähelle muita koiria, koska pentu vilkuili ikätovereitaan varsin epäilevästi. Sinisen kääpiön tavaroihinhan ei muuten kosketa! Ensin otimme eteenmenoa kahdella hypyllä, rimat olivat toki maassa. Myös suoraa putkea treenasimme. Paikalla oli keinun lankku, jolla oli mitä mainiointa hioa juoksukontakteja. Avustajan ollessa sivussa veti Susukin vinoon, mutta kun apukartturin paikkaa vaihdettiin, alkoi koiraneiti juosta tasaista sarjaa siistejä juoksareita. Palkkana oli pallo. Susu rentoutui treenailujen aikana todella hienosti eikä enää kytännyt muita koiria alkuunkaan.

Pentuagin jälkeen pari nuorempaa poikaa pelasi nurmikentällä palloa, mikä sai pennun pöhisemään. Siitähän se sitten rauhoittui, kun puhkumisesta ei seurannut yhtään mitään kivaa ja hiljaa olosta taasen seurasi namia aina yhtä nälkäiseen nassuun. Lapsien katselun jälkeen Susu torkkui huoneessa hetken, minkä jälkeen lähdimme kävellen seuraamaan Kirin (P. Queenie), Zagan ja Topin esineruutuharjoituksia. Esineiden jälkeen päästimme Kirin, Zagan ja Susun remuamaan keskenään. Nuoriso eli Zaga ja Susu intoutuivat irvistyspainiin, mutta Kiristä Susu ei innostunut alkuunkaan vaan kultaistakin kultaisempi sukulaistyttö sai osakseen ärinää. Kävelimme Zagan ja omistajansa Inkerin seurassa takaisin leiripaikalle ja tytöt tulivat remmissäkin hyvin juttuun.

Iltapäivää Susu vietti terassilla istuskellen Kinan ja Zagan seurassa. Pasiin se tutustui reippaasti, vaikka hieman jännittikin. Serkkupoika Talan (P. Red Cloud) omistaja Anne ja Jiron omistaja Mari katsoivat Susulta hampaat pennun napottaessa perusasennossa ja kopeloivat näyttelyseisonnassa. Tämä sujui hienosti, kiitos ahkeran harjoittelun.

Illalla viimeiseksi kiersimme mukavan lenkin Hannan, Marin, Eevan ja Hilkan kanssa eli koiraporukkaan kuuluivat Jatsi (P. Palmyra), Wallu, Mina-sisko, Kiri sekä tietenkin Susu. Pentusiskokset painivat keskenään hirmuisesti, vaikka Wallu ja Jatsi yrittivätkin välillä saada niitä aisoihin.

Huippu hakukoira - tiistai

Aamusta suuntasimme taas hakuilemaan. Susulle otettiin kolme pistoa, joista jokaisella oli jotain apuja. Tänään pennulla oli myös ensimmäistä kertaa pk-liivit yllään ja kylläpä pikkuneiti näytti pätevältä! Ensimmäinen ukko oli oikeassa etukulmassa aivan takarajalla. Hanne hihkaisi piilostaan “Susu!” ja koira päästettiin matkaan. Susu lähti todella säpäkästi edeten noin neljäänkymppiin, jossa se pysähtyi, kaartoi tuulen alle, sai hajun ja riensi riemuissaan ukon luo. Tämä oli kerrassaan mahtava pisto, sillä Susu eteni rohkeammin, työskenteli itsenäisemmin ja käytti nenäänsä paremmin kuin koskaan ennen. Hannen hihkuminen ja nakit saivat pienen hakuilijan todella iloiseksi, joten palkkakin oli kohdallaan. Toinen ukko oli valmiina vasemmalla. Susu näki, kun Pasi juoksi kymmenisen metriä aina takarajalle saakka. Koira lähti hyvin etenemään, mutta empi aivan aavistuksen lähestyessään Pasia. Uskalsi kuitenkin reippaasti mennä palkalle, mutta ei ollut aivan yhtä iloinen ja tyytyväinen itseensä kuin ensimmäisen piston jälkeen. Niinpä otimme kolmannen ensimmäisen tapaan ääniavulla. Maalimies oli valmiina piilossa. Tämä oli ensimmäisen tapaan todella onnistunut pisto, koska Susu käytti taas tuulta hyväkseen ja oikein riemastui saatuaan vainun ukosta. Sitten vain autoon lepäämään ja treenien lopuksi vielä leikkiä Tanjan ja Minnan kanssa.

Takaisin leiripaikalle kävelimme Minnan ja kahdeksankuisen Rommin kanssa, mutta päädyimme lopulta ottamaan koirat kiinni, kun Susu äksyili innokkaalle nuorelle miehelle turhan kärkkäästi.

Iltapäiväohjelmana Susulla oli esineruutu, jota pentu teki nyt toisen kerran. Oikeastaan treeni oli enemmänkin nouto- kuin etsintäharjoitus, sillä vein Susulle nahkahanskan metsään ja lähetin sen hakemaan sen. Hienosti sujui! Aluksi yritimme niin, että Hilkka olisi vienyt hanskan piiloon, mutta Susu ei keskittynyt ollenkaan vieraan heiluttelemaan esineeseen, joten katsoimme parhaaksi minun viedä se. Seuraavalla kerralla pitääkin treenata itse etsimistä ja hioa noutoa muulla ajalla.

Esineiden etsinnän jälkeen lähdimme Eevan ja Mina-siskon kanssa kävelemään ja matkan varrella törmäsimme Hannaan ja Jatsi-tätiin. Oli hauskaa katsoa, miten Susu ja Mina yrittivät Jatsin takana hipihiljaa leikkiä ilman, että Jatsi tulisi laittamaan niitä ruotuun. Aina, kun Jatsi tuli huomauttamaan hilluville penskoille ja käänsi jälleen selkänsä, Susu kommentoi takaisin tomerasti, mutta aina vain Jatsin pepulle - ei tainnut kestää kantti päin naamaa sanoa ;) Höpelöitä koiria.

Lenkin jälkeen tehtiin nopeasti lankkujuoksuja viitisen kertaa. Yhdellä kerralla veti sivuun, muuten nätit. Näiden jälkeen kävimme pienellä lenkillä Miimin ja Hilkan kanssa. Susu vuorotellen kiemurteli ja hymyili koko hammasrivistöllään maailman parhaille Unski-mummulle ja Pami-tädille ja vuorotellen komensi Kiriä. Aussie grin näyttää kyllä periytyvän vahvasti, kun leirilläkin vilkkui kolmessa polvessa riemuirvistyksiä. Ainakin Unski, Unnu, Susu ja Mina väläyttelevät ahkerasti sieviä hymyjään.

Viimeiseksi illalla iso joukko koiria - ässät Mina, Susu, Eppu ja Lilli, Unski-mummu, Pami-täti, Tala-serkku, Talan pikkuveli Jato ja kaveri Jiro, pikkuinen Kina, Zaga ja Ty-ukki - tapasivat lähimetsikössä. Susua jännitti aluksi aivan hirvittävän paljon, mutta kun vain rauhassa seisoskelimme ja kävelimme porukan lähettyvillä, rentoutui Susu loistavasti. Se hoksasi Eppu-veljen olevan todella mukavan oloinen poika ja sisaruspari siirtyikin omaan pikku pesäänsä maakuoppaan. Siellä ne makasivat selällään toisiaan halaillen ja kävivät välillä muiden luona juoksemassa parit hepuli. Varsinainen nuoripari. Muidenkin kanssa Susu käyttäytyi loppuajasta varsin reippaasti, joten kokemus oli todella hyvä: iso lauma eri ikäisiä koiria ja oivallus siitä, että voi ottaa rennosti.

Mörköjä! - keskiviikko

Jo heti aamusta Susu osoitti pienoisen leiristressin merkkejä, kun jokainen liikkuva eliö aiheutti pöh-pöh-pöhinää. Hakutreeneissä Ville oli oikeassa etukulmassa ja antoi ääniavun. Susu ei etsinyt niin hyvin nenällä kuin keskiviikkona, mutta pisto oli kuitenkin muuten reipastahtisuudessaan onnistunut. Päivi meni toiseksi ukoksi vasempaan etukulmaan. Ääniavun kuultuaan Susu lähti näppärästi matkaan ja eteni varmasti muutaman metrin päähän Päivistä. Siinä sille tuli stoppi, kun metsässä olikin namimaalimiehen sijasta hirmuinen mörkö. Hetken aikaa pentu katseli ja sitten alkoi haukku. Nopeasti Susu otti jalat alleen ja kipitti takaisin keskilinjalle eikä lähtenyt enää takaisin maalimiehelle, vaikka hän huhuili ja hihkui. Menimme sitten yhdessä katsomaan, oliko hätä todella noin suuri ja eihän se enää ollut: Päivi oli taas sama kiva ihminen, jolta kelpasi syödä makkaroita. Korjaustreeninä Susun ylin suosikki Miimi meni lyhyen matkan päähän maalimieheksi ja hihkaisi ja Susuhan painoi hippulat vinkuen piilolle, söi nakit ja pelasi vielä pallolla.

Susu lepäili hetken aikaa autossa ja pääsi sitten tekemään vielä muutaman hyvän mielen piston. Miimi oli valmiina vasemmalla piilossa ja pisto sujui kolmannen tapaan: touhukkaasti ja innokkaasti. Toisena otettiin samanlainen ääniavulla, tällä kertaa Ville oli piilossa pressun kanssa. Tämä oli mahtava: Susu etsi todella sinnikkäästi ja itsenäisesti nenäänsä käyttäen. Vasta jälkeenpäin tajusin, että Susu ei ollut ennen tavannut pressun alle piiloutunutta maalimiestä, joka selitti pienen jännityksen takaisin keskilinjalle saatossa.

Loppujen lopuksi onnistuneet ja ennen kaikkea opettavaiset hakutreenit saivat oikein kivan päätöksen, kun kävelimme Epun ja omistajiensa seurassa takaisin leiripaikalle. Sisarukset innostuivat taas leikkimään, kiva! Ennen lounastaukoa kävimme vielä uimassa ja valitettavasti Nuuskulta ja Rapsulta saatu keltainen mokkula hukkui Oulunjärveen. Liekö tarttunut narustaan kivenkoloon. Vaan ei hätää: ostimme Hannelta eurolla uuden punaisen mokkulan. Nämä ovat keräilyharvinaisuuksia, sillä mistään kaupasta ei tahdo löytää enää mokkuloita. Ne ovat koko kolmikkomme lempileluja, joten kaikki tilaisuudet pitää käyttää hyväkseen ja ostaa vaikka miten vanha ja risainen yksilö :) Tämä uusi punainen kaunokainen tosin on varsin hyvin säilynyt tapaus ja saavuttanut koiriemme keskuudessa jo vankan suosion.

Iltapäivällä pääsimme tutustumaan aivan uuteen lajiin, viestiin, johon Jatsin omistaja Hanna meitä opasti. Äiti toimi Susun apuohjaajana, joten ainakin matkan päässä olivat tuikitutut ihmiset. Susu juoksi joukon viimeisenä Jiron ja Hutin näyttäessä tietä. Pentu eteni kaikki viisi matkaa varsin reippaasti ja varmasti ja oli muutenkin innoissaan hommasta. Juoksutimme vielä Topiakin muiden jo lähdettyä ja sekin taivalsi matkaa sujuvasti.

Viestinviennin jälkeen pikkuväelle oli järjestetty taas omaa ohjelmaa, tällä kertaa pentutoko. Ensin teimme koirarivin välissä pujottelun, sitten luoksepäästävyyden niin, että Hanne vain kävi lähellä, seuraavaksi pentujen kesken kohtaamisia ja lopuksi vielä luoksetulo koirakujan läpi. Susu on muuten varsin pätevä neiti - osaa tulla sivulle suullisen käskyn siivittämänä ja käsimerkillä eteen, pitää kontaktia näppärästi ja painuu maahakin käskystä - mutta paikallaoloa ei voi sanoa kehittyneeksi. Emme ole harjoitelleet sitä nimittän alkuunkaan, ups. Ohjaajan moka. Susu on jotenkin niin läheisyyttä rakastava likistelijä ja olen vain vahvistanut sitä mahdollisimman tiiviillä perusasennoilla ja eteentuloilla, joten Susu hakee tokossa koko ajan vain lähemmäs, lähemmäs ja lähemmäs. Ymmärrettävästi tällaisista lähtökohdista paikallaolo ei automaattisesti ole mainittava bravuuri. Vaan Mörkö-pikkukoiran jälkeen muiden liikkeiden tiiviys tuntuu niin huumaavalta, että mitäpä sitä pienestä kehityksen viivästyksestä paikallaolon suhteen ;) Lopuksi pyysin vielä Hannea, Hannaa, Maria ja Annea kurkkimaan Susun hampaat ja kopeloimaan muutenkin, taas sekä perusasennossa että näyttelyseisonnassa. Yritän pitää vahvasti mielessä sen, että luoksepäästävyys on harjoiteltava liike siinä missä seuruu tai luoksetulokin, joten sitä voi koskaan harjoitella liikaa. En myöskään tahdo, että Susulla olisi toko- tai näyttelykehässä ikävää sen takia, että vieraiden lähestymisiä pitää jännätä erityisesti.

Seuraavana ohjelmassa oli ehkäpä leiriviikon kohokohta: leirikisa! Me edustimme Sannin kanssa kahdestaan kunniakasta nimeä kantannutta joukkuettamme Mädäntyneitä makkaroita, eli suorituksista vastasivat koirapuolelta Susu, Lilli-sisko ja Lillin isoveli Sisu. Lajeina kisassa olivat haku, tottis sekä agility, jotka jaoimme siten, että Susu suoritti hakuosuuden, Lilli tottisteli ja Susu pääsi liitelemään. Haku suoritettiin ensimmäisenä ja koska koiraurheilu on tunnetusti ehdotonta välineurheilua (sarjassamme omistajan uusien nappisten oston jälkeen agissa valioituneet koirat…), aloitin auton ahkeran penkomisen ja kokosin kasaan tarvittavan välineistön. Kissanruokaa purkkiin, puolikurtsari salaiseksi aseeksi taskuun piiloon ja huolellinen ohjeistus avustajalle ;) Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty vai miten se meni. Kuten sanonta kertoo, tärkeintä ei ole voitto vaan ylivoimainen voitto, joten Susu kirmasi ilmeisesti kymmenen sekunnin kaulan toiseksi tulleeseen hakuilijaan. “Aika hyvin tuollaiselta kääpiökokoiselta collienpennulta.” Lilli suoritti mahtavan tottisosuuden ja Sisu liiteli mainiosti ja näiden suoritusten perusteella tulimme toisiksi kisassa. Unnu-äiskä kisasi voittaneessa DreamTeamissa ja Ty-ukki oli pronssijoukkueessa, joten kovassa seurassa skabailtiin. Kisa oli kyllä aivan huippu!

Kisan jälkihulinoiden jälkeen Susu pääsi korjaamaan agiesteitä Unskin ja Pamin kanssa ja sepäs oli lystiä. Susu rakastaa Unskia ja Pamia (Miimistä puhumattakaan!) aivan sanoinkuvaamattoman paljon ja se on aina niin ihanan onnellinen, iloinen ja tyytyväinen tavatessaan vauvaikänsä hoitotädit. Otimme vielä puomin lankun neljä kertaa namipalkalla, yksi epäonnistui. Toistoja tarvittaisiin kyllä hurjan paljon enemmän, mutta luulen että alamme aktiivisesti tehdä vasta, kun Susu on saavuttanut lopullisen kokonsa ja laukka-askelkin on venynyt aikuismittaansa.

Illalla Susu oli hetken aikaa kuistilla Mina-siskon kanssa. Tyttösillä oli hienoista kränää - mahtuuko kaksi puolivuotiasta, erityisen pienikokoista aussityttöä samalle kuistille? Mahtuivathan ne lopulta oikein hyvin. Minan painuttua pehkuihin Susu keskittyi kepin jyystämiseen pöydän alla ja pyydysteli välipaloina grilliherkkuja huolimattomilta ihmisiltä. Selviittinhän me siitä mörköpäivästä.

Ai häh? - torstai

“Ai häh?”, sanoi pieni aussietyttö haistellessaan ihmisen tallaamaan jäljen alkuaskeleita. “Missä ukot on? Tai ees ne esineet? Yleensä mä oon saanu kylläkin joka aamu kirmailla metsässä ja syödä nakkeja kivoilta tyypeiltä, ja nyt sä väität, et pitäs muka jotain hajuvanaa nuuskutella. Juu ei kiitos!” Ensimmäinen jälki oli aivan mahdotonta häsläystä, mutta toisella jäljellä Susu alkoi jo vähän rauhoittua ja keskittyä haistelemiseen. Olemme harjoitelleet todella vähän maavainun käyttöä ja se näkyi. Olisi hyvä, että pentu oppisi käyttämääm nenäänsä mahdollisimman monipuolisesti, joten harjoittelenemme nyt erityisesti nuuskuttamista maatasossa. Odotusajat toisten suoritusvuorojen aikaan Susu vietti tolpassa ja ohi huristeli traktoreita ja toisia koiriakin, mutta niihin pentu ei sen kummemmin reagoinut, tähysti vain minun suuntaani. Matkat pellolle ja takaisin matkasimme Hilkan autossa takapenkillä; yritimme ensin laittaa Susun Kiri-tädin kanssa samaan häkkiin, mutta Susu harasi sen verran vastaan, että muutimme järjestelyjä.

Koska jälkitreeneissämme kului sen verran vähän aikaa, lähdimme seuraamaan hakutreenejä lähimetsään. Minua häiritsee suuresti se, että haku on lajina minulle niin tuntematon kenttä, joten jotta osaisin toimia jotakuinkin oikein Susun kanssa, tahdon oppia siitä niin paljon kuin mahdollista. Parhaiten se taitaa tapahtua seuraamalla eritasoisten ja erilaisten koirien työskentelyä.

Lounaan jälkeen lähdimme tottistelemaan koulun nurmikentälle. Teimme ohitusharjoituksia Kinan kanssa, nopeita maahanmenoja, temppuja, eteentuloa, perusasentoja (kiitos vielä Hannelle vinkeistä!) sekä vihdoinkin hieman paikallaoloa. Lisäksi leikimme oikein paljon. Loppuun Sanni ja Johanna kopeloivat vielä Susua.

Isompien koirien tehdessä esineruutua Susu odotteli puussa, sillä pienellä oli jo melkoisen tiivis päivä takana ja esineruudun kaltaiset uudet jutut on varmasti hyvä säästää virkeään mielentilaan.

Lilli-sisko sattui Susun kanssa samaan aikaan iltapisutukselle ja mitäs muuta siitä seurasikaan kuin hurjaa hepulointia. Siskokset ajoivat toisiaan takaa hirveää kyytiä, pysähtyivät hetkeksi huilimaan ja sitten taas mentiin. Lillin kanssa hepuloidaan, Minan kanssa painitaan aussie grinit naamalla ja Epun kanssa söpistellään :) Eeva haki Minan mukaan karkeloihin ja pian joukko kasvoi vielä parilla koiralapsella, kun Kina ja Susun Saimi-kaverin sisko Kerttukin liittyivät mukaan. Lilli ja Susu tuumasivat vähän, että johan tuossa tuli juostua ja hengailivat hetken rauhassa, mutta toisten leikki taisi näyttää niin kivalta, että mukaanhan sitä oli taas päästävä. Vaikka Susu oli aivan rättiväsynyt, se käyttäytyi mielettömän nätisti eikä ollut edes joukon ainoaksi jääneessä rähähdyksessä mukana. Toki sen jälkeen piti mennä poliisiksi paikalle, mutta siitä pestistä Susu nyt ei hevillä luovukaan. Kylläpä oli kivaa remuamista pikkuväellä. Katsotaan, onko tilanne sama vuoden tai parin kuluttua, kun viisi samanikäistä narttua isketään samaan kasaan.

Myöhäisilta sujui Susulta (kaksijalkaisten illanvietosta kuvat taitavat kertoa enemmän kuin tuhat sanaa: klik!) jälleen kerran terassilla istuskellen (millaisille tavoille sitä pieni viaton pentu opetetaankaan…). Nyt Susun makkaranvarastusotteissa oli jo ammattilaisen meininkiä: ellei sielukas ja nälkiintynyt katse riittänyt, siirsi pentu vivun action-asemiin ja toimi röyhkeän omavaltaisesti omaa etuaan tavoitellen. Mistäköhän lie tuollaista käytöstä oppinut?

Haikeutta ilmassa - perjantai

Viimeisen päivän hakutreeneissä teimme melko erilaisia harjoituksia kuin edeltäneinä päivinä. Ensimmäinen maalimies saatettiin koiran kanssa vasempaan etukulmaan ja sitten koira päästettiin etsimään häntä. Tämä sujui ongelmitta. Toinen ukko oli oikealla valmiina piilossa pressun alla. Etenimme suoraan häntä kohti niin, että koira saisi ottaa hajun itse tuulesta. Täysinhän tämä ei onnistunut, vaan Susu tähyili muita ihmisiä eikä muutenkaan oikein ollut hommassa mukana. Kun pentu vihdoin hoksasi Minnan puun juurella makaamassa, palasimme takaisin keskilinjalle ja lähetin koiran etsimään. Koirapa ei lähtenytkään ukolle, vaan teki pienen lenkin ja riensi sivuun Miimiä moikkaamaan. Otin Susun takaisin keskilinjalle, mutta nyt sillä ei ollut enää minkäänlaista motivaatiota lähteä etsimään ukkoja - se oli tainnut unohtaa Minnan jo aivan kokonaan. Niinpä kävimme uudestaan maalimiehen luona ja päästimme pennun nyt etsimään kymmenen metrin päästä. Nyt onnistui ja Susu sai hurjat kehut ja paljon nameja kiitokseksi. Eve meni vielä muutamaan kymppiin puolipakenevaksi vasemmalle, jotta Susulle jäisi hyvä mieli leirin hakuiluista. Tässä ei luonnollisestikaan ollut mitään ongelmaa ja Susu sai niin paljon nameja kuin napa vain veti eikä kehujakaan säästelty. Treeni oli keskiviikon tapaan ennen kaikkea opettavainen ja kuten Minna sanoi, joskus pitää kokeilla, millä tasolla koira on. Vaikka treeni olikin nyt aavistuksen liian haastava, tiedän taas seuraavalla kerralla paremmin, mitä tehdä.

Perjantai jatkuu…

7 kommenttia to Aussieleiri Vaalassa

Satu
12.7.2009

Topi ekaa kertaa leirillä (Satu kertoo)

Topi ja minä osallistuimme Sirkun ja Susun siivellä elämämme ensimmäiselle leirille, aussieharrastajien leirille Vaalassa. Kokeilimme uusia lajeja: pk-haku, esineruutu, viesti. Tottiksessa uutena asiana Topi sai kantaa ja noutaa isoja 1 kg ja 2 kg noutokapuloita. Kahden kilon kapula oli sellainen megaärsyke, että siltä piti ensi ravistella niskat nurin. Agilityakin treenasimme. Uimassa ja kierimässä hiekassa käytiin joka päivä. Nuuskun ja Rapsun keltainen mokkula hukkui Oulujärven aaltoihin (taisi tarttua kivien väliin).

Hauskinta oli haku - metsässä oli piilossa ihania ihmisiä, joilla oli taskut täynnä nakkeja ja kissanruokarasioita. Treenikaverit vain katselivat minua säälivästi/huvittuneesti, kun selitin miten varautunut Topi on. Olen tottunut.

Meillä oli leirillä tosi mukavaa. Täytyy ihailla koiraa ja sen nenää. Ja mistä ihmeestä se tietää, pitääkö etsiä ilma- vai maavainulla. Ja pitääkö etsiä ihmistä, rukkasta, hirveä vai sorkkaa. Kaikki käy! Vaikka tietysti välillä pitää häslätä ja ohjaajan pitää yrittää liian vaikeita. Pk-jälkeä ei uskallettu kuitenkaan kokeilla ettei koira mene sekaisin eri hommista.

Leirikisaan joukkueemme lähti sillä mielellä, että kukin koirakko osallistuu lajiin, jota vähiten osaa. Topi siis tottikseen, Jiro hakuun ja Kiri agilityyn (Kiri tosin osasi ennestään). Teimme hyvän, tasaisen suorituksen ja se riitti seitsemänteen sijaan. Sirkku ja Susu tietysti menestyivät ihan eri tavalla: voittivat aivan ylivoimaisesti oman lajinsa ja nostivat joukkueensa toiseksi kokonaiskisassa.

Topi käyttäytyi leirillä hienosti. Kyllä sitä hermostutti vieras nukkumapaikka ja oudot äänet. Mutta sitäkin selvittiin. Paljon opimme uutta asiantuntevilta ja mukavilta treenikavrelta. Kiitos kaikille, varsinkin “vastaavalle hääräilijälle” Miimille! Aussieleirillä huomaa, että tolleri(kin) on hieno koira!

Sanni
12.7.2009

Susu oli kyllä leirillä niin reipasta tyttöä että kiva oli sen menoa katsella. Mutta paimennusleirillä tavataan taas ja pääsee siskokset leikkimään :)

Heidi
14.7.2009

Onpas teillä ollut tapahtumarikas leiri! Odotan innolla vetämiänne hakutreenejä :)

Mutta oi voi mokkulaparkaa, tosin sillä oli varmasti mukavampi lyhyt elämä Topin seurana kuin unohdettuna Nuuskun ja Rapsun lelukopassa… Ja tiedä miten kivoja kavereita Oulujärven kalat on.

Eeva
15.7.2009

Sinä se jaksat kirjottaa ja muistat kaiken (vaikka taisi Satu kertoa että käsin kirjottelit leiripäiväkirjaa siellä ;) ) Ite en oo vielä EHTINY ku oon vääntäny töitä joka päivä siitä perjantaista asti ku kotiuduin. Nytki napotan yövuorossa..

Mulla jäi muutan häiritteen mikä se mokkula on. En nähny mitään punasta mokkulaa leirillä :D

Satu
15.7.2009

Moi Eeva

Mokkula on käsikranaatin näköinen kuminen lelu, jossa on naru ja joka kelluu. Pamilla on sellainen vepessä palkkana. Se on myös Topin ehdoton suosikkilelu. Yritin linkittää Sirkun galleriasta kuvan, jossa näkyy sininen mokkula:

http://i42.photobucket.com/albums/e319/Topimorko/parhaat06/DSC_0833.jpg

Miimi
15.7.2009

^Meillä se kulkee nimellä “maaginen käsikranaatti” - Pami menee vaikka puuhun sen vuoksi!
Kiitos Sirkku ja Satu kivoista leirikertomuksista! Itselläni on vielä kesken blogin kirjoitus, enkä millään tahdo saada aikaiseksi…

Sirkku
25.7.2009

Eeva, kirjoitin tosiaan joka päivän treenit muistiin lyhkäisesti. Ajattelin, että vuoden päästä on sitten kiva verrata, mitä Susu 6kk ja Susu 1,5v on puuhaillut leirillä :-)

Kommentoi

WP_Big_City