Hei mihin sulla on kiire

Posted by SirkkuKouk on Maaliskuu 29, 2012
Syringomyelia, Mörkö sairastaa, Yleinen
Kirjotukset ovat vihdoin ohi! Jos mitään ihmeellistä ei tapahdu, saan kesäkuussa painaa valkoisen lakin päähäni. Fiiliksen kai kuuluisi olla hirmu helpottunut, mutta olo on lähinnä tyhjä. Tässäkö tämä nyt oli? Muutos on ihan mukavaa siihen asti, kun sitä voi vain suunnitella eikä tarvitse vielä tosissaan toteuttaa Nyt pitäisi siirtyä sanoista tekoihin, sillä näillä näkymin Joensuu jää väliaikaisesti taakse jo parin viikon päästä, kun suuntaamme Susun kanssa kohti eteläisempää Suomea. Paimenpolo ei vielä tiedä, mitä kaikkea sen varalle on suunniteltu, mutta yritän jaksaa uskoa siihen, että kaikki menee ihan hyvin. Olla edes kerran elämässäni optimisti Kiirettä kyllä varmaan tulee pitämään.

Mörkö on päässyt talvipakkasten aikana varkain pyöristymään. Talon ainoa talipallo ei löydy enää kiikkumasta oksalla pihan perältä, vaan myös pikkukoira alkaa olla kyseisen nimityksen veroinen. Ei se ole lihonut kuin ehkä vajaan kilon, mutta se on jo paljon tuon kokoiselle kääpiölle. Olen aina ennen ihmetellyt, miten ihmeessä ihmiset syöttävät koiransa ylipainoisiksi ja sitten eivät edes saa niitä laihdutettua. Vähemmän vain ruokaa kuppiin, niin helppoa se on! Tositilanne on osoittanut, ettei se ihan niin menekään. Kun koiran lähtöannos on säälittävä nokare jauhelihaa ja vielä pienempi hitunen kasvissosetta, ei varsinaisesti ole, mistä ottaa pois. Nytkin alkaa olla sillä rajalla, että Mörkö saa tarpeeksi esimerkiksi proteiinia. Varsinaisiin aterioihin ei siis taida sovi puuttua muuten kuin kippaamalla kuppiin vähärasvaisia lihoja, mutta kaikki namit ja herkut pitää tarkistaa. Possunkorvat on vaihdettu jo jokin aika sitten pääosin porkkanoihin tai nahkarullaluihin, mutta se ei tunnu riittävän. Ei toisaalta ole ihme, että Mörkö on päässyt kasvamaan leveyssuunnassa, sillä esimerkiksi kun naksuttelen sille temppuja, se saa samankokoisia palkkanameja kuin kaksi kertaa isommat ja aktiivisemmat kamunsa. Ja kun vielä kylmillä keleillä lenkit on korvattu sheippailuilla, ei siihen paljon muuta taideta tarvitakaan.

Helpointa olisi olla antamatta koiralle ruokaa muulloin kuin ruoka-aikoina, mutta Mörkön kanssa se ei onnistu. Kun sen jättää yksin, saa se lattialle kasan nameja etsittäväksi, jotta ei kiihtyisi niin paljon. Kyse ei siis ole mistään ihan pienistä kierroksista, vaan koira paiskoo itseään vasten ovea, puree jos sen tielle sattuu ja haukkuu korkeaa jatkuvaa haukkua. Niin – ei uskoisi. Se on niin söpökin! Mutta syringo, Chiari tai mikä lie neurologinen vaiva kiihtymisen nyt aiheuttaakaan, on arvaamaton. Ruualla näitä holtittomuuksia saa hillittyä sen verran, ettei Mörkön verenpaine mene koko ajan ihan kamalaa vuoristorataa ja vaikuta siten myös aivo-selkäydinnesteen kiertoon. Tämä asia aiheuttaa muutenkin ehkä eniten huolta ja mietintää Mörkön sairastamisen suhteen: se on muutoin voinut mainiosti, mutta kyllä se useamman kerran päivässä kiihtyy edes vähän. On melkein mahdotonta sanoa, miten suuri osa johtuu koiran tulisesta luonteesta ja mikä sairaudesta ja millä tavalla. Sattuuko sitä vai aiheuttavatko neurologiset ongelmat ns. muuten vain tuollaista käytöstä? Kysymys taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Se taas ei tunnu järin mukavalta, sillä jos alkaisin ajatella, että se on aina kiihtyessään tuskainen, veisin koiran heti viimeistä kertaa lääkäriin. Toisaalta Mörkö on ollut pikkupennusta asti enemmän tai vähemmän räjähdysaltis, joten on kyse myös sen luonteesta. Toisaalta saattoihan se silloinkin jo olla kipeä… Äh.

Mikäköhän mahtaisi olla kaikkein vähäenergisin ja -rasvaisin nami? Nyt Mörkö siis saa lähtötilanteissa yleensä niitä nappuloita, joita meillä on kotona raakaruuan loppumisen varalta eli esimerkiksi tällä hetkellä J&V kanariisiä. Pitää tutkia eri vaihtoehtoja ja jos jollakin on ehdotuksia, niistä olisi paljon apua! Joka tapauksessa kylkiluut pitää saada paremmin tuntumaan, koska jo parantumattomassa perussairaudessa ja nivelrikossa on ihan tarpeeksi kannettavaa pienelle elukalle. Onneksi leudon kevään myötä Mörkö pystyy taas ulkoilemaan enemmän ja kunhan vain kesä tulee, myös polskimaan järvissä.

Jos Mörkön mielipidettä asiaan kysyttäisiin, se vain heiluttaisi häntää iloisena – mitä paksumpi vyötärö, sitä paremmin se on onnistunut rikossuunnitelmissaan. Mörkö ihan oikeasti ajattelee, miten se parhaiten pääsisi käsiksi erilaisiin ruokatarvikkeisiin eikä kyllä arkaile toteuttaa mietteitään. Joskus se kartoittaa tilannetta ensin pikakierroksella, sitten ottaa asiaan etäisyyttä ja menee pötkölleen jokusen metrin päähän, ja kun täsmähyökkäyssuunnitelma on valmistunut, toteuttaa se sen salamannopeasti ja usein myös varsin menestyksekkäästi. Se on myös mestari tarkkailemaan, milloin me ihmiset satumme vilkaisemaan muualle ja silloinkin se heti pinkaisee sadasosasekunnissa vauhtiin ja pihistää häikäilemättä. Pikkukaverin optimistisuutta voi vain ihailla, sillä sen mielestä ihan aina kannattaa yrittää eikä se jätä yhtäkään tilaisuutta käyttämättä. Samalla se varmaan mielessään taivastelee, miksi ihmeessä kolme muuta karvakaveria ovat niin tyhmiä, että vaikka ne ylettäisivät ihan mihin tahansa, ne vain kiltisti nököttävät neljällä tassulla ja kysyvät aina lupaa kaikkeen. Mitä nössöyttä! Luonnossa eivät kyllä selviäisi!

15 kommenttia to Hei mihin sulla on kiire

Jenni
29.3.2012

Mörkö on symppis :D
Mulla tuli mieleen erilaiset sisäelimet ja hirven liha, niissä ei taida hirveästi olla rasvaa eikä kyllä mitään muutakaan ylimääräisiä lisäaineita.. :D Tämmöisen sivun löysin, irtoaisko sieltä mitään? http://dcbarf.nettisivu.org/raakaruoat-ravintosisalto-100g-kohden/

Sara
29.3.2012

Tuosta vähäenergisestä namista, oltiin jossain agilitykentän laidalla ja jumiuduttiin sitten juttelemaan jonkun pikku spitzin omistajan kanssa - koira kuulemma rakasti kuivattuja, öö… karpaloitako ne oli? Vähän jäi suu auki, ei ehkä meillä uppoaisi :D

Tarvetuloa tänne etelään :)!

Sirkku
29.3.2012

Tuo on jo aika kekseliästä! Mörkö kyllä napsii ihan mitä vain jotenkuten syötävän oloista, mutta luulen että vähän hintaviksi tulisi tuollaiset namit :D

Kiitos! Yhtään en ole vielä ehtinyt katsella koiraharrastusmahdollisuuksia siellä. Kesällä toivottavasti pystytään olemaan Joensuussa, että päästään hakuilemaan edes muutaman kerran. Agi taitaa olla edes vähän helpommin järkättävissä myös pk-seudulla, ja tokoa nyt onneksi treenaa melkein missä vaan :)

Jenni
29.3.2012

Mun hieno kommentti katosi! No, ei voi mitään. Mörkö on aika symppis :D Noista nameista, keitettyjä/kuivattuja sisäelimiä tai hirvenlihaa? Sydämessä ei taida kamalasti olla mitään ylimääräistä ainakaan, tämmöisen sivun löysin: http://dcbarf.nettisivu.org/raakaruoat-ravintosisalto-100g-kohden/ :)

Sara
29.3.2012

Jep, agiin on täällä ihan kivat mahdollisuudet.

Eläinlääkisläisillä on muuten hakuporukka jossa treenaa ainakin yksi ei-eläinlääkisläinenkin ;)

sarianne
30.3.2012

Elkku syö aurinkokuivattuja kastematoja, joita löytyy aina sateen jälkeen asvaltilta. En usko, että niissä on ihan hirveästi energiaa :D Mutta siis Hannia laihduttaessa tehtiin niin, että päivän sapuskat pistettiin aamulla kippoon ja ne naksutteluihin käytettävät namit otettiin sieltä ruokakiposta. Tällain se päivän aikana saatu ruokamäärä ei kasvanut.

Sirkku
30.3.2012

Sara, kiitti vinkistä ;)

Sarianne, voi Elkkua :D Tuo Hannin dieettitapa voisi ehkä toimia Mörkölläkin, tosin vähän sovellettuna kun se kerta syö yleensä raakaruokaa. Jos tekisi niin, että laittaisi valmiiksi johonkin kippoon “lähtönappulat” ja temppunamit ja sitten vain ne saa antaa päivän aikana. Lisäksi voisi varmaan etsiä jonkin kuivaruuan, jonka nappulakoko olisi pienempi. J&V on nykyään meinaan melkoisen kokoista kääpiölle :)

Tuntematon
30.3.2012

Meillä käytetään keitettyä broileria namituksessa, hyvin kevyttä -1,7% rasvaa, mutta maistuvaa! :)

Jaana
31.3.2012

Jahtivahdista on myös kevyt-versio, sillä mä sain pontsahtaneen Varjon laihdutettua.

Sirkku
1.4.2012

Kiitos hyvistä vinkeistä! :)

Miimi
2.4.2012

Nutro Choice Adult Light -ruskea pussi tai Nutro Choice Senior - harmaa pussi. Molemmissa pienimmät rasvaprosentit ja muuten terveellistä sapuskaa.

Sirkku
2.4.2012

Kuulostaa hyvältä! Muistatko, minkä kokoisia nappulat ovat? Saako Nutroa Tintin lemmikistä? :)

Sirkku
4.4.2012

Jenni, tajusin vasta nyt käydä tsekkaamassa roskakommentit ja oli heittänyt sun molemmat aiemmat kommentit sinne linkkien takia. Onneksi nyt tajusin :) Voisi seuraavalla kerralla ostaa sydäntä ja keitellä siitä nameja.

Bea
4.4.2012

Kuinkas Etelä-Suomeen sitä ollaan tulossa? Toivottavasti kaikki sujuu hyvin, itseänikin tämä aikuistuminen kyllä ottaa välillä niin lujasti pannuun, että!

Jaksamisia Mörkölle ja tietysti sullekin! Mulla on ihan samanlaiset ajatukset olleet Rillastakin - se hieroi ja hinkkasi itseään ihan pienestä lähtien, joten mulle se oli aina vain sen tapa tai joku kumma hepuli. Kun sitten totuus paljastui, oli kammottavaa tajuta, että ei se tainnutkaan olla koiran luonteesta johtuvaa… Vaikea näistä on tietää etukäteen tai aina edes jälkikäteen, mutta onneksi jotain oppii aina! Halit koirille!

Sirkku
12.4.2012

Aluksi asumaan Hyvinkäälle ja treenaamaan Espooseen, sitten opiskelupaikan varmistuttua myös asumaan pk-seudulle. Mutta seuraava muutto on sitten loppukesän juttuja :) Olisi kiva sitten törmäillä!

Voi Rillaa, ei sitä vain millään olisi voinut tietää. Olet ihan oikeassa, että pitää yrittää ajatella edes jotenkin positiivisesti siltä kannalta, että vaikea elämä opettaa enemmän. Halit myös sinne!

Kommentoi

WP_Big_City