Oivalluksia ja huolia

Posted by . on Tammikuu 26, 2012
Toko, Agility, Yleinen
Tultuani Intiasta päätin, että nyt loppuu Susun vouhotus ja keuhkoaminen lenkeillä. Aussie siis paukkaa ovesta ulos mummot matalaksi -mentaliteetilla, skannaa heti naapuruston eikä vaadi kuin pienen ärsykkeen päksähdykseen. Eikä usein sitäkään, vaan kyttäystila on niin vahva, että kaikki olematonkin on pöhähtelyn arvoista uhkaa. Naru kireällä kiihkoilee joka suuntaan. Kohellus jatkuu autotien ja metsäpolun verran, kunnes päästään metsään kävelytielle ja Susu pääsee irti. Tämä yhden paimenen taistelu ulkomaailmaa vastaan tapahtuu (tai tapahtuisi, jos koira saisi päättää…), vaikka koiran joka ikinen kerta täytyy rauhoittua istumaan ennen oven avausta ja istua myös heti ovesta päästyään. Miksi lenkkikäytös on yhä suurin ongelma? Tilanne on ollut aiemmin parempi, mutta viime syksyn aikana se pääsi tulehtumaan tarpeettomasti. Jotenkin sitä aina tuudittuu siihen, että taidot ovat ja pysyvät ilman säännöllistä ylläpitoakin. Siltikään ei pitäisi olla niin, että koira kulkee vapaana kuin ajatus ja pysyy hallussa kaikkialla muualla, mutta lenkkien aloitus on kaukana minkäänlaisesta harmoniasta. Nauraisin, jos ei enemmänkin olisi itkettänyt. Sisuunnuin ja päätin, että tilanne ei voi olla tämä. Koirassa on energiaa, virtaa ja paljon puolustushalua, mutta niistä ei saa nyhtää oikeutusta. Nyt pitää tsempata ja saada reaktiot ja ennen kaikkea tunnetilat haltuun.Sitten se ikuinen ristiriita: Miten ratkaista pulma? Kovistelulla vai kukkahattuilulla? Mielentilasta ei ehkä kuitenkaan oikein auta kieltää – Susu reagoi ärähdykseen todella hyvin, painuu korvat luimussa matalaksi ja näyttää juuri niin piestyltä kuin paimenkoira vain voi näyttää, mutta ärhentely ei tee ketään rennoksi. Ei minua eikä koiraa. Kokeiltu on. Hermostuminen on ikävä ketjureaktio, ja jos minä en ole rauhallinen, on turha haaveilla huolettomasta koirastakaan. Kenties siis kukkakuvioinen lakki päähän, ainakin puoliksi. Viimeisen viikon aikana avaimet onneen ovat löytyneet erityisesti mielentilasta. Rauha, herkkunameja ja kehuja. Tärkeänä myös löysä remmi, sillä hihnasta tuleva paine tuntuu vain kiihdyttävän Susua ja jotenkin blokkaavan kaiken kommunikaation. Pitäisi ajatella, että koko narunpätkää ei olekaan. Tämä viikko on ollut hyvä muistutus siitä, että ei pidä vain lannistua ongelmista ja antaa niiden lojua. Vaatii vain sitä kuuluisaa kouluttamista.

Myös agilityssä aloitimme asenneprojektin. Miksi minusta tuntuu, että olen kirjoittanut nämä sanat aiemminkin? Se sama vanha litania: koira tekee kivalla ilmeellä, sillä on hauskaa, se tulee hyvin ohjauksiin, on teknisesti jo vallan etevä. Mutkun. Se jokin puuttuu. Nyt ei tosin ole enää kyse epätoivosta ja pettymyksestä, vaan mielenkiinnosta löytää ratkaisu. On todellinen haaste saada Susun draivi ja voima suuntautumaan itse tekemiseen, rakentaa sille intohimo juoksemista, kiipeilyä ja hyppimistä kohtaan. Tiedättehän – se on vähän kuin kertoisi pessimistille, että riskien ottaminen onkin se tosi jees juttu. Helppoa, eikö? Siitähän agilityssä on kyse: huimapäisyydestä, bensasta suonissa, salamannopeista ratkaisuista, jatkuvasta pienestä hataruudesta. Sadasosasekunneista ja tassunmitoista. Nyt tehdään kolmen esteen toistorundeja kunnon taistelupalkalla ja katsotaan, tapahtuuko mitään. Jos ei, mietitään ehkä uudestaan tai sitten ei. Näinkin on hyvä mutta aina voisi olla parempi.

Tokoja on tehty jonkin verran. Kokeenomaista, tekniikkaa ja hulluttelua. Kaukot olivat ihan unohtuneet reissuni aikana, joten niitä on puuhailtu aina iltaisin. Ruutu on nyt oikein hyvä, samoin luoksari. Metskun ja tunnarin tilanne pitäisi tarkistaa.

Topin tilanne on huolestuttanut hieman. Se liikkui notkeasti ja venytellen kokonaisen viikon kipulääkekuurin aloittamisesta lähtien, mutta alkuviikosta nouseminen kävi jälleen vaivalloiseksi. Muu ei auttanut kuin nakata vieläkin ahkerammin BoT-loimea koiran niskaan ja jatkaa tunnollisesti kuuri loppuun. Nyt liike on ollut onneksi jo taas sujuvampaa. Lääkekuuri kuitenkin loppuu huomenna, ja jännityksellä odotamme, mitä sitten käy. Kunpa vaiva nyt helpottaisi eikä tarvitsisi hipsiä takaisin lekurin vastaanotolle. Topi itse on ollut episodista myös mielissään, sillä se on päässyt väliaikaiseksi jäseneksi kalkkunaklubiin, joka kokoontuu joka aamu ja ilta. Kokouksissa tarjoillaan erilaisia tabuja ohuen ohuisiin kalkkunaleikkeisiin kiedottuna: vakiojäsen Mörkölle tuplanyytti Gabapentiinilla ja kortisonilla, kuokkija-Topille peruspaketti kipulääkepillerillä. Minun puolestani Topi saisi erota moisesta kerhosta kiireesti. Yksi jäsen riittää ja sekin on vähän liikaa.

17 kommenttia to Oivalluksia ja huolia

katja
26.1.2012

Kuinka monella tavalla Susu kuulostaakaan juuri samanlaiselta kuin Isla.. Meidänkin suurin ongelma on hihnakäytös. Keskusta-asumisen iloja hypätä ulko-ovesta suoraan vilkkaasti liikennöydylle tielle, jossa haukuttavaa riittää (yksikin ihminen on hyvä kohde. Muovipussi/roska/lumikinos on myös mainio sijaiskohde ellei mitään elollista satu löytymään näköpiiristä). Isla on vielä issikkamaiseen tapaan todella herkkähaukkuinen, joten myös koirat haukutaan kovaa ja korkealta.

Kun Isla aikoinaan aloitti hihnahaukkumisen niin alkuun koitettiin nameilla. Lahjottiin koira hiljaiseksi. Toimi hienosti aina siihen asti kunnes Isla tajusi, että saadakseen namin pitää olla hiljaa ja oikeammin hiljentyä. Hiljaa ei voi olla ellei ensin hauku. Olen miettinyt monesti, että kuvittelen koko tilanteen ja ettei tuo koira yksinkertaisesti voi käsittää asiaa noin, mutta siltä se vahvasti näyttää. Se on toisinaan aivan liian fiksu. Niinpä namit haudatiin taskun pohjille ja otettiin raju huomioimattomuus lenkeillä. Isla sai keuhkota mielin määrin, mutta huomiota siitä ei saanut. Siltä varalta, että koira hiljenisi taskussa kannettiin herkkuja, joilla palkataan, kun tajuaa itse hiljentyä. Taidettiin jaksaa viikko huolestuttavissa määrin lisääntyvää haukkumista ennen kuin laitettiin stoppi tilanteelle. Suunnitelma kaksi haudattiin ja lenkit tehtiin lyhyessä hihnassa armeijakomennolla. Haukkumisesta sai rankkuna ärähdyksen tai kiukkuisen nyppäisyn hihnasta, riippuen metelin laadusta. Koira oli melko hiljainen, mutta kulki lenkit luimistellen vieressä ja lakosi kauemmas jokaisesta äkkinäisestä liikkeestä.

Sitten satuin ruokatunnilla törmäämään kirjakaupassa Koirankorjauskirjaan. Luin kirjan ja päätin, että tässä on tapa, jolla Isla hiljenee. Pohjana oli perushuomioimattomuus ja kolinapurkin käyttö. Alkuun tehosi Islaan oikein hyvin (joskaan ei koskaan otettu käyttöön purkkia vaan tyydyttiin pätkään ketjua. Koliseva tonnikalapurkki olisi varmasti säikäyttänyt paimenen hengiltä). Ollaan viimeinen puolivuotta menty pääosin siis tällä tekniikalla ja palkattu namein hyvistä ohituksista. Koira on ollut iloinen eikä ole turhaan kammoksunut ketjun kilinää (käsittää siis selkeästi, mitä pitää tehdä, että rangaistuksen saa ja turhaan ei sitä mörköile). Sitten eräs kaunis lauantaiyö naapurin teinit pitivät kivat pienet kemut ja saapuivat kotiin kavereineen neljältä yöllä. Pari älypäätä pisti tappelun pystyyn suoraan meidän ulko-oven takana ja sen jälkeen houkuttelin Islaa kontallaan pois sängyn alta. Ei varmaan tarvitse kertoa kuinka kovaa karjuen minipaimen painelee käytävään, kun lähdetään ulos. Käytös ulkoillessakin pahentui tapahtuneen jälkeen ja nyt, kun koira kyttää kauhuissaan kaikkea liikkuvaa tuntuu kohtuuttomalta heitellä sitä ketjun pätkällä, kun oikeasti se tarvitsisi turvaa. Ollaan nyt pari päivää kannettu taskussa lihapullia ja palkattu koiraa omatoimisesta kontaktista, vaikka ihmisiä kulkisi ohi. Koiria ei hauku juuri ollenkaan enää (ellei toinen koira nosta metakkaa) ja pystyy katsomaankin niitä ja olemaan hiljaa. Viisastuneena en kuitenkaan palkkaa koiraa pelkästä kontaktista vaan Islan pitää selkeästi tarkkailla ympäristöään hiljaa, ottaa sitten kontakti minuun ja vasta siitä saa palkan. Toivotaan, että tuhannes kerta toden sanoo ja pikkuhiljaa Isla alkaa rauhoittua enemmän ja ahdistua vähemmän. Ollaan myös alettu rakentaa tukevammalle pohjalle keskinäistä suhdetta koiraan niin, että tajuaisi meidän kyllä suojelevan sitä tosipaikan tullen :)

katja
26.1.2012

Ai niin ja unohtuipa sekin sanoa, että asioitahan ei helpota Islan juoksujen loppuminen ja kevyen valeraskauden alkaminen, kun paimen karjuu hormonihöyryissään kaikelle. Isla myös kokee tarpeelliseksi suojella Lumoa, koska Lumo on (ilmeisesti Islan mielestä..) puolustuskyvytön ja nuori, joten Isla sitten höyryää entistä enemmän.

Vitsailin eilen, että saatiin issikka, jolla on auspain luonne ja auspai, jolla on issikan luonne :D Saa nähdä minkälainen hurjatar Lumosta vielä kasvaa, mutta toistaiseksi on kovinkin avoin ja hieman jopa kaino vieraita kohtaan. Varovasti käy jalkoihin istumaan rapsuteltavaksi. Isla kiipesi tuossa iässä syliin ja rakasti hampaillaan puhki kohteen :D Toisaalta Isla on kyllä edelleen ihmisrakas kunhan saa rauhassa tervehtiä vierasta.

Marika H
27.1.2012

Hei!
Löysin petsien kautta keskustelun missä tuli esille koirien liharuuat…. Ajattelin laittaa sinulle viestiä, että minulla on myynnissä MUSCHin raakapakasteet ja luut. Jos kiinnostaa niin ota yhteyttä s-postilla niin voin laittaa sinulle hinnastoa tulemaan :)

Räggi Line
Laaja valikoima koiratuotteita
Marika Heikkinen

Eeva
27.1.2012

Meillä Lystillä olisi/on ollut tuon suuntaista taipumusta. Ketään ei kuitenkaan kuulu säikytellä vaikka kuinka pelottaisi tai puolustuttaisi. :) Otan sen “nätisti”-käskyllä (BH:n “kävele vierelläni”, ei tartte pitää kontaktia, pitää käyttäytyä kauniisti) mahdollisimman ennakoivasti hallintaan, hihna on löysällä, palkkaan näistä aina kun on palkkaa matkassa. Tyypillinen tilanne, esim. ulko-ovelta autolle mennessä on muutama lapsi leikkimässä kolisevalla leikkikuorma-autollaan ja heidän äitinsä hakkaa muovilapiolla lunta ajanvietteenään. Lysti saattaa nykyään aloittaa “ha-”, katkaisee itse haukahduksen, vilkaisee ja peruuttaa vierelleni ja sitten katsoo tyytyväisenä minuun. Pehmeä ja miellyttämishaluinen Susu saattaisi syttyä samaan?

Lykylle taas on ehdoton “lopeta”-käsky, jonka tottelemisesta pidän huolen. Ovesta uloslähdöt ovat hirveitä innokkuudessaan, sellaisia laukkahevoset lasketaan luukuista radalle, mutta räyhäämistä en salli eikä se sellainen olekaan kuin Lysti.

Neuvoni siis, koira käskyn alle ulko-ovelta lähtiessä. Ja sinähän teet juuri niin kuin hyväksi katsot, koska koirasi tunnet. :)

Sarianne
27.1.2012

Heh, tutulta kuulostaa!

Aksulla auttoi kaikista parhaiten ja eniten muutto pois kaupungista maalle. Toisaalta teillä tämä nyt ei ole vaihtoehto, kun ymmärtääkseni asutte jo riittävän “maalla”. Ainakin siihen nähden, minkälaisessa ympäristössä me asuimme Aksun ensimmäiset kaksi ja puoli vuotta. :)

Etenkin kaupungissa, kerrostalokoirana, Aksulla oli tuota “mummot matalaksi” -mentaliteettia. Aivan se ja sama, kuinka kaukaa jokin ääni kuului; Aksu reagoi siihen samantien ja aivan liian ylimitoitetusti. Aksu ei esimerkiksi ikinä tottunut puiston aivan toisella laidalla olevan taloyhtiön roskiskatoksen oven ääneen. Aina, kun se paukahti kiinni (ääni kuului meidän talon kulmalle asti), syöksyi Aksu rähisten hihnassa eteenpäin.

Parhaiten meillä on auttanut tuo Eevankin mainitsema “nätisti” -käsky. Aksulle on myös jo ihan tosi pienenä opetettu aika ehdoton “JÄTÄ” -käsky, joka yksinkertaistaen tarkoittaa “mitä ikinä olitkaan tekemässä, jätä se!”. Sillä pääsee puuttumaan aika hyvin, vaikka kyräilemästä se ei silti aina estä.

Aksulla on muutama tosi “ehdoton käsky”, joista ei keskustella. Niitä totellaan. Joissakin tilanteissa otan Aksun käskyn alle hyvissä ajoin. Aika hyvin on oppinut itsekin jo ennakoimaan tilanteita, joissa Aksu saattaa ylireagoida. Ennakointi on meillä arkipäivää.

Mia
27.1.2012

Ne perimmäiset syyt voivat Readylla ja Susulla olla jokoa samanmoisia tai olla olematta, vaika sanoa kun en aina itsekään tiedä mistä tuo meidän riiviö vrettään vouhkaa ja Susuahan en ookkaan koskaan tavannut. XD
Mutta puolen vuoden (ilmeisen epäjohdonmukaisen ja väärä-aikaisen) ns.kieltämis/rankaisemisen jälkeen, ei toiminut viretilan laskemiseksi..Tulin lopputulokseen toisen kouluttajan tukemana että yritämme niitä kukkia hatussa. :D
Operaatio vaatii luultavasti (toivottavasti, mun naksu käsi on jo nyt saanut pakkasenpuremia) myöhemmin myös muunlaisia toimenpiteitä, mutta tähän asti tällä kolmen päivän kuurilla on jo nyt mun simin erotettavia muutoksia, plus että mun on niitä pakkasen puremia lukuunottamatta ollut erittäin hauska toteuttaa tälläistä positiivista ja operanttia tapaa tähän asiaan. Blogista löytyy pieni selostus tästä uudesta harrasteesta. :D
Tsemppiä mummojen matalaksi-laittamisprojektin lopettamiselle. :)

Sirkku
27.1.2012

Katja,

Tsemppiä! Tosi ikäviä tuollaiset negatiiviset sattumukset, joihin ei oikein voi itse vaikuttaa. Susu ei ole koskaan ketjuttanut Islan tavalla haukahdan > lopetan > saan palkan, vaan tuntuu, että se reaktio vain… no, tulee. Se ei ole sellainen, että koira edes itse ehtisi harkita yhtään mitään, vaan heti kun kuuluu rasahdus, reagoi se jo. Susua on vastaehdollistettu lenkeillä pienestä pitäen ja usein se tekeekin tosi hienoja luopumisia. Koko ajan sillä tulee enemmän lenkeillä (ja jopa alkulenkeillä) tilanteita, joissa ärsykkeen kuuluessa/näkyessä siitä oikein näkee, miten se meinaa päksähtää mutta pystyy kuitenkin luopumaan, ottaa katsekontaktin ja saa palkan. Kohtaamistilanteet lenkeillä muuten eivät olekaan mikään ongelma, vaan Susu on hyvin vastaehdollistunut. Alkulenkistä ja lähinaapurustossa liikuttaessa luopuminen vain ei todellakaan ole mikään vakio, vaan kun koko mielentila on ihan pielessä, reagoi koira enemmän “sisäsyntyisellä” tavalla kuin sillä, mikä sille koulutuksen myötä on tehty kannattavammaksi.

Susullakin asioita vaikeuttivat ennen hormonihiireilyt. Nythän se on ollut jo kohta vuoden sterkattu, ja se on kyllä tuonut helpotusta. Erityisesti leikkaus on tasoittanut koiraa pidemmän aikavälien heittelyiden suhteen. Tosi samalta kyllä kuulostaa Islan ja Susun käytös.

Marika H, laitan sähköpostia!

Eeva,

Susu siis kyllä pysyy hallussa käskyn alla. Sen voi käskeä istumaan, maahan tai seuraamaan, ja silloin sen turpa pysyy visusti tukossa. Lisäksi meillä on “takana”-arkikäsky, joka on opetettu remmipakotteella (koiran paikka oikealla takana ja jos yritti kiilata, remmi otti vastaan ja kun palautui oikealle paikalle, remmi löystyi, tässä ei siis mitään erillistä palkkakikkailua) ja siksi koiran mielentila sen käskyn alla on nöyrä ja ns. alistunut. Kävelee korvat takana ja häntä alhaalla. Tavallaan työkaluja siis on, mutta minua häiritsee ajatus siitä, että seuraavat kymmenenkin vuotta pidän koiraa alkulenkit käskyn alla. Se ei oikein poista itse ongelmaa eli väärää mielentilaa. Tahtoisin, että Susu ei koe naapurustoa sellaisena uhkana kuin nyt. Idea on siis hyvä, mutta jotenkin ei tunnu oikealta ratkaisulta. Mutta ehkä se sitä on sittenkin?

Tuo mainitsemasi ehdollistaminen ärsyke > katsekontakti tms. on toiminut hyvin tiettyyn rajaan saakka, mutta jotenkin se ei ole muuttanut koiran yleistä fiilistä lähdöistä. Susulle on siis opetettu naksuttelemalla luopumisketju, josta saa siis myös namipalkkaa. Nykyään Susu pystyy luopumaan esim. seuraavissa tilanteissa: naapuri hakee lehteä ja moikkaa, viereisen talon koira haukkuu aidan takaa, lapset pelaavat sählyä kadulla tai perhe lastenvaunujen kanssa tulee kohti. Erityisen mallikkaita luopumiset ovat, jos koira on jo valmiiksi vähän maltillisemmassa mielentilassa. Jos se on kiihtyneempi, tapahtuu usein niin, että se haukahtaa pienesti luopuessaan, siis samalla kun kääntyy minua kohti. Näiden haukulla varustettujen luopumisten palkkauksesta en ole osannut päättää: tavallaan se kertoo, että luopuminen oli oikein erityisen vaikeaa koiralle (ja silti se pystyi tekemään sen lopulta) mutta toisaalta kriteerin pitäisi ehkä olla täysi hiljaisuus. Usein olen sitten näistä kehunut suullisesti, käskyttänyt jonkin tempun ja sitten siitä on tullut namipalkka.

Kun olen näitä juttuja vahvistanut riittävän säännöllisesti ja malttanut olla tarkka (mitä nyt siis en ole viime kuukausien aikana tehnyt), on koira pysynyt pääsääntöisesti hiljaa ja varsinaiset ns. “tilanteet” (kohtaamiset jne.) ovat sujuneet siististi. Mutta silti en voi puhua rennosta koirasta, joka ei kohtaisi ulkomaailmaa nyrkit pystyssä. Se kyttää ja skannaa ympäristöä, vähän koko ajan räjähdyspisteessä olevan oloinen, vaikka mitään suurempaa reaktiota ei missään vaiheessa tulisikaan. Sitten, kun se pääsee revittelemään lumihankeen ja reuhaamaan Viirun kanssa pitkin metsiä, tasoittuu se nopeasti.

Sarianne,

Joo, ei tätä ympäristöä liialla vilkkaudella ole pilattu. Ihan sellainen tavallinen omakotitaloalue, jossa asukkaat luovat lunta pihoiltansa, lapset leikkivät kaduilla ja postilaatikot kolahtelevat. Ei siis missään nimessä mitään kohtuutonta ärsykkeiden tulvaa.

Tuosta käskyn alle ottamisesta kirjoitinkin jo tuohon ylle ja se siis on ollut ratkaisuna ihan ok. Ehkä polttavin kysymys on nyt se, miten saada kierrokset lähdettäessä alas ja muutettua se ajatus, että minkä tahansa orapihlaja-aidan takaa voi syöksähtää yhtäkkiä iso paha hyökkääjä, jota vastaan Susun pitää puolustautua täysillä.

Aksu-onnekas kun pääsi väljemmille seuduille asustelemaan :) Se varmasti helpotti ja rentoutti sen elämää paljon :)

Mia,

Tutulta ainakin kuulostaa! Mä oon sortunut vähän ailahtelevuuteen siinä, miten ajattelen asian: vuoroin “nyt koira järjestykseen kovistelemalla, täällähän ei ryppyillä” ja vuoroin “pitää saada ehdollistettua naksulla ja poistettua epävarmuus.” No, nyt ollaan reilu viikko menty niin, että syötän Susulle jatkuvasti nameja, kun se pysyy rentona ja kulkee vierellä. Jos se kyttää ja kiristää remmiä, pysähdyn ja odotan. Ihan rauhassa, en nappaa remmistä tai sano mitään. Yhtään sellaista tilannetta ei ole tullut, että koira olisi reagoinut suuremmin kun pienellä haukahduksella – onneksi, koska en ole osannut päättää, miten siihen pitäisi reagoida. Vähän vastustan ajatusta, että seisoisin vain paikallani, kun koira aukoo päätään enemmänkin, mutta ei rankaisullakaan ja “matalaksi laittamisella” mitään hyötyä olla saavutettu. Toivotaan, että vire pysyy jatkossakin niin hyvin hallussa, että Susu pystyy luopumaan. Ai, ja naksuttimen jätin pois, koska sekin nostaa Susun kierroksia ja lisäksi silloin liian herkästi merkkaan väärän tunnetilan. Plus näpit jäätyy! :D Ideana tässä siis kaikkiaan on se, että ehdollistaisin Susun siihen, että koko pätkä ulko-ovelta kävelytielle saakka tarkoittaa yhtä kuin vieressä kävelyä rauhallisesti. Ilman mitään käskyä siis.

Pitääkin tulla lukemaan Readyn projektista! Tsemppiä ja menestystä myös sinne :)

Iso kiitos kaikille kommenteista! Niistä on oikeasti apua. Kaikki ideat ja ehdotukset otetaan vastaan, koska kaikenlaista on jo ehditty kokeilla ja kaikissa varsinaisen ongelman ratkaiseminen on jäänyt puolitiehen – edistystä on tosi paljon, mutta syy eli väärä mielentila on ja pysyy.

Mia
27.1.2012

Joo te ootte selkeesti pidemmällä kuin me, jo tää eka vaihe tehtynä. Katsotaan kun meillä tää ekan 2 viikon prosessi on ohi et mitä sitten aletaan tekemään, ni jos sieltä niitä ideoita kenties. :)

Eeva
27.1.2012

Ymmärsin nyt paremmin mitä tavoittelet tai mikä on ongelma. Tajusin myös, että Lysti on sattumalta oppinut oikean mielentilan ollessaan nätisti-käskyn alla. Se on silloin iloinen ja “hyvän itsetunnon omaavan” oloinen, ikään kuin helpottunut siitä, että “okei, nyt ei tarvitse välittää mistään, kävelen vaan tässä vierellä ylpeänä, minulla on nääs tehtävä”. Siksi sitä käskyä ei harmita käyttää.

Sirkku
27.1.2012

Mia, jep! Pysytään linjoilla :)

Eeva, tuo kuulostaa todella hyvältä. Yritän nyt tällä tekniikalla hakea jotakin tuon suuntaista, tuossa on hyvä tavoite. Oletko ihan opettamalla opettanut “nätisti”-käskyn vai onko se tullut siinä arjen sivussa? Onko koiralla jokin tarkka paikka vai riittääkö, että se on lähellä remmi löysällä?

Tähän mennessä näyttää hyvältä: Susu oli tänään koko iltalenkin oikein rento ja iloinen *tuuletushymiö* Nyt pitää vain jatkaa ahkerasti ja johdonmukaisesti.

Mari
27.1.2012

Jostain kumman syystä voin niin samaistua tuohon ongelmaan. ;) Viime aikoina olen huomannut, että kaikista tärkein on se oma mielentila. Kun itse on itsevarma ja rauhallinen, koirakin on. Mutta se on vaan niin kovin vaikeaa kun on oppinut pelkäämään esimerkiksi toisten koirien ohitustilanteita ja jännittyy vaistomaisesti. Mutta kun opin itse rentoutumaan ja luottamaan koiraan, huomasin eron todella selkeästi.

Toinen juttu on se, että lenkille lähdetään aina sinun aloitteestasi, ei koiran. Minulla on aina koirat käskyn alla ulos mentäessä, ja ovesta mennään vasta luvan kanssa ja silloinkin todella rauhallisesti. Pienestäkin höntyilystä homma palaa lähtötilanteeseen. Ja tärkeä osa hyvää hihnakäyttäytymistä on se, että koira ei saa vetää - ikinä. Vetämisestä hyvin nopea ja terävä huomautus nykäisemällä hihnasta eikä siitä tehdä sen kummempaa numeroa. Toimii meillä, ja Kida on mielestäni hyvin samankanltainen kuin Susu, vaikka olen saanut kuvan että Susu olisi aikalailla pehmeämpi. Eli tottakai aina keinot koiran mukaan. :) Tässä keskustelussa esitetyt ideat, esim. “nätisti”-käsky vaikuttavat kyllä myös oikein toimivilta, peräänkuulutan vain aina sitä mielentilaa.

Sirkku
28.1.2012

Totta! Susu on varmasti pehmeämpi, mutta puolustustilanteissa on yllättävän vahva, mistä myös silloin luonnetestissä sanottiin. Meillä on lähtöjen kanssa sama politiikka ovesta ulos menemisen kanssa, mutta sen vaikutus ei varmaankaan ole niin tehokas, koska meillä on tuo eräs pieni musta koira, joka kiihtyy kaikista lähtötilanteista ja samalla hermostuttaa myös Susua. Mörkön takia lähtöjä ei voi pitkittää yhtään ja sen myötä rauhoittaa, koska jokainen kiihtyminen todennäköisesti vaikuttaa sen verenpaineeseen ja aivo-selkäydinnesteen kiertoon ja siten sairauteen. Tämä on siis myös yksi ongelma. Mutta kaikki mahdolliset rutiinit ja säännöt lähtöihin on yritetty kehittää ja varmasti niistä on jonkin verran apua.

Remmipakotetta on Susun kanssa jonkin verran käytetty ja sen avulla opetettu juurikin tuo “takana”-käsky, josta aiemmassa kommentissa. Se reagoi siihen tosi hyvin (lisäksi vaikuttaa myös se, että sen kanssa on tehty remmin kanssa ns. paineharajoituksia, joita opittiin ekana kesänä paimennuskoulutuksessa) ja palautuu maan pinnalle, mutta ei rentoudu. Mutta tämä on hyvä niinä päivinä, jolloin on kiire tai muuta, silloin vain käskee koiran taakse kävelemään eikä tarvitse miettiä sen reagointeja.

Tuo on niin totta, että oma mielentila on välillä äärimmäisen vaikea pitää sopivana. Susun kanssa on kuitenkin niin paljon tehty kaikkea, ja usein siitä sen näkeekin, mutta sitten on niitä lenkkejä, jolloin se on ihan kuin suoraan pystymetsästä kiskaistu maalaisjuntti. Ailahtelevuus pitäisi saada nyt pois ja vakioksi se, että se pystyy luopumaan ja rentoutumaan myös esim. silloin kun on tylsä päivä takana ja kiihkoiluenergiaa tavallistakin enemmän.

Jos tulee jotain uusia juttuja tai oivalluksia, kerro heti! Koska puolustushalun osalta Susu ja Kida on kyllä tosi samanlaisia, niillä tuntuu olevan niin samoja elkeitä ja reagointitapoja :)

Eeva
28.1.2012

Lystin nätisti-käskystä. Sen kuuluu silloin olla väljässä seuraamispaikassa eli vasemmalla puolella vierelläni, etäisyyttä minuun voi olla noin max puoli metriä, kontaktia ei minuun “kuulu” pitää. Joskus koira itse ottaa kontaktin ja tulee seuraamispaikkaan herkun toivossa. Ilme ja olemus on silloin tosi kiva, sellainen “enkös osaa hienosti”. Olen paikan aikoinaan napannut “ilmasta” (en muista mitä sanaa naksutuskielessä käytetään) eli kun koira tepsutti itsestään toivomassani paikassa, sanoin “jes” (Lystin palkkaussana) ja annoin lihapullan siihen paikkaan eli sivulle itsestäni käden mitan päähän, kehuin muutenkin ja myöhemmin yhdistin käskyn tähän paikkaan.

Edelleen joskus vaaditaan ***kelettä ja möreä-äänistä karjahdusta, mutta jos osaan ennakoida, räyhäävät vastaantulijatkin ohitetaan ylpeinä ilman vastakommentteja. Nätisti-käskyn avulla pystyin Lystiä ulkoiluttamaan kyynärsauva-aikaankin ilman hihnaa oli se miten kiellettyä tahansa.

Sirkku
29.1.2012

Kiitos, kun jaksoit selventää! Nyt on treenattu ihan erikseen kotikadulla rauhassa käyskentelyä (miksi ihmeessä tätä ei ole tehty aikaisemmin? Kai se koira hökeltää, kun aina alkupätkä on vain siirtymä varsinaiselle hauskalle lenkille!) ja hyvältä näyttää. Päätin nyt kuitenkin liittää käytökseen “löyhän” käskysanan, jota käytän alussa vain kun koira on oikeassa mielentilassa ja ehdollistan sanan myös palkkaan. Katsotaan, miten näillä keinoilla päästään etenemään.

Eeva
29.1.2012

Hyvän mielen treenejä sitten! :)

Sirkku
29.1.2012

Kiitos! :)

[…] pari viikkoa on kulunut siitä, kun kirjoitin Susun lähtökeuhkoilusta. Tilanne oli jo silloin rauhallisempi kuin on ollut pahimmillaan, mutta […]

Kommentoi

WP_Big_City