Älä katso tulevaan silmät suljettuina

Posted by SirkkuKou on Tammikuu 31, 2012
Haku, Vepe, Toko, Agility, Yleinen

Vihdoin ja viimein, koirablogien klassikko ja jokavuotinen perinne – toteutumat ja tavoitteet yhteen postaukseen niputettuna.

  • tokossa AVO1 mielellään ennen kesää, hyvä kisavire, pitkäjänteinen ääntelyn kitkeminen, voittajaa kasaan

Ykkönen avosta tuli heti huhtikuussa iloisella ilmeellä. Ääntelyä kitkettiin enemmän ja vähemmän tarmokkaasti. Voittajaa saimme sen verran kasaan, että Susu kävi jodlaamassa kokeilemassa yhdessä kokeessa lokakuussa. Ampumaradan paukuttelut ja turhan hatara tekniikkaosaaminen takasivat sen, että hyvä kisavire jäi tällä kertaa melkoisen kauas, ja peruutimme nöyrin mielin takaisin treenikentille. Ohjaaja oppi vuoden aikana suunnittelemaan treenit aina etukäteen, mikä paransi treenien laatua huimasti.

  • agissa kontaktit lopulta kuntoon (nopeus, varmuus, !keinu!), hyppytekniikka paremmaksi, ohjaaja opettelee ohjaamaan, kisoihin mennään jos mennään

Voi keinu vieköön! Että siitä tulikin hieno! Toimi treeneissä, toimi kisoissa. Omilla esteillä, vierailla esteillä. Radan alussa, radan lopussa. Keskelläkin. Muuta ei onnistuneeseen agilityvuoteen tarvitakaan. Kovin harvoiksi jäivät kisakäynnit, vaan tulihan sinne muutaman kerran eksyttyä – nyt uupuu enää yksi nolla kuninkuusluokkaan. Agivuoden kohokohtia olivat ne pari kesän kisarataa, joilla fiilis kuljetti ja flow virtasi. Muutenkin kisareissut lähikaupunkeihin olivat mukavia. Muutoinkin asenteen kanssa yritettiin paiskia paljon töitä ja alkutalven ahdistusaallonpohjien jälkeen vuoteen mahtui iso nipullinen tosi hauskoja treenejä. Suppilo oppi esimerkiksi räyskyttämään lähdössä ja tulemaan jopa pari kertaa puomista läpi! Hyppytekniikkaa tuli tehtyä säälittävän vähän, mutta käytiin kuitenkin hyppyseminaarin jatkokurssilla, jolla Susu sai positiivista palautetta.

  • haussa ilmaisu ensin kuntoon kentällä ja sitten siirto metsään, motivaation säilyttäminen huipussaan (taidan siirtää hallintaa vielä yhdellä kesällä eteenpäin )

Haussa otettiin sunnitelmien mukaisesti ilmaisu mukaan, mutta ihan mutkattomasti se ei käynyt. Apu löytyi kesän aussieleiriltä, jolta saatujen kikkojen avulla Susu teki loppukesästä jo mainioita rullailmaisuja. Etsintää ei ilmaisuväännön takia tullut niin paljoa tälle kaudelle, mutta ne mitä ehdittiin tehdä, olivat pääsääntöisesti hyviä. Intoa piisaa ja Suppe uppoaa haastavampaankin maastoon nokka auki. Motivaatio säilyi siis huipussaan niin ohjaajalla kuin koirallakin, ja jopa vähän hienoista hallintaa otettiin mukaan siirtymiin.

  • vesipelastuksessa soven liikkeitä pakettiin ja jos hyvältä näyttää ja aikaa riittää, käydään kokeilemassa soveltuvuuskoetta ja toivottavasti saadaan se heti ekalla yrittämällä hyväksytysti läpi

Soveen ei ihan ehditty, mutta Susu yllätti positiivisesti vetämällä paatit ja hukkuvat urheasti rantaan neljäntoista kilon elopainollaan ilman mitään mutku mie en pysty, ahisttaa -väninöitä. Sisukas hinaaja! Yhdessä möllivepessä käytiin toteamassa, että vientiä pitää tapailla koekaavalla ja mietiskellä siihen parempi palkkaustapa.

  • muutama näyttelykäynti hyvällä arvostelulla ja reippaalla käytöksellä

Aussie Openissa käytiin kuulemassa, että Suppilo on tasapainoinen kirppu – oho, tätä kukaan ei etukäteen arvannutkaan. Mitään ihmeellistä siltä reissulta ei siis irronnut, mutta sukulaisten ja muiden tuttujen näkeminen lieneekin showtouhun pääasia meidän kohdallamme. Reippaustavoite kehässä toteutui mainiosti.

Muita mainitsemisen arvoisia juttuja vuodelta 2011 ovat luuston uusintaläpivalaisu sekä luonnetesti. Tuomittiin yhä löysälonkkaiseksi (C/C) ja täräkäksi (+157 pojoa) – molemmat täysin odotusten mukaisia arvioita. Lisäksi Suppilo siirtyi kokonaan omistukseeni eli sijoitussoppari raukesi ja sitä myötä aussie sai heittää hyvästit hormonihölmöilyille. Vuoden kohokohtiin laskettaneen myös Viirun tulo meille, sillä tuskin mistään on ollut Susulle niin paljoa iloa kuin huolettoman höntistä pikkusiskosta. Melkein uskallan väittää, että parasta mitä merlen elämässä on kolmen vuoden aikana tapahtunut. Siispä: Kiitospusut Miimi ja Hilkka! On kivaa kun on ihan oma kaveri! t. Suppilo

Pikkukoiralle toivottiin seuraavaa: Mörkölle ensi vuodelle siis hyvää vointia, hupaisia uimareissuja, makoisia herkkuhetkiä ja rentoa yhdessäoloa, ja pakko on myöntää, että olen erittäin iloisesti yllättynyt tavoitteen toteutumisesta näinkin mahtavasti! Oli heikkoja hetkiä mutta onneksi myös paljon täysin huolettomia. Käsite cavalier kuohutti ja minua turhautti. Pohdin paljon lääkityksen kattoa, mutta paikallisen lääkärin suosituksesta päädyin kuitenkin lopulta tuplaamaan kortisonin eli alkukesästä asti se on ollut taas 5 mg vuorokaudessa. Mörkö itse on ihan yhtä raivostuttavan rakas räkimisineen ja rähinöineen kuin aina ennenkin. Sama tanakasti omilla tossuillaan seisova pienisuuri elukka kuin vuosi sitten. Yksi pitkä miinus vuoteen kuitenkin kuului: siinä missä Susu alkukankeuden jälkeen riemastui Viirun saapumisesta, Mörkölle tapahtumasta ei koitunut mitään kivaa. Aussieiden silmissä cavalier on kutistettu minilehmä, jota ne täydellä tarmolla pitävät tarkkailun alaisena, jos asiaan ei puutu. Ja nyt paimenia on siis kaksi. Onneksi Mörkö on sitkeää tekoa ja osaa keskittyä elämässä olennaiseen (= synonyymi sapuskalle).

Mitä ensi vuonna? Huh, vaikka mitä. Minä saan toivon mukaan asettaa kesän kynnyksellä valkolakin nuppiin, mikä merkitsee paitsi tiivistä kaveruutta kirjapinon kanssa maaliskuun ajan, myös paljon muuta. Suuret on suunnitelmat, toteutus vähän vielä ontuu. Toiveissa on lähteä luistelemaan isompiin piireihin pääkaupunkiseudulle ja jotenkin sovittaa tähän kuvioon koko muu elämä: opiskelu, työt ja Susu – nämä nyt ainakin. Mahdotonta? Melkoisen, kun ottaa huomioon luistelun treenimäärät. Kysymysmerkkejä riittää, mutta eivätköhän asiat aina jotenkin selkiydy. Jos jollakin on hyviä (tai vähemmän hyviä) kokemuksia yhdistelmästä aktiiviturre + opiskelijaelämä, niistä olisi paljon apua! Harrastustavoitteiden asettaminen on tässä tilanteessa siis himpun hankalaa, koska en yhtään tiedä, missä olemme ja milloin. Jos oletetaan, että pystymme asumaan Joensuussa loppukesään asti, tavoitteet voisivat näyttää tältä:

  • toko: VOI1, (TK3), ääntelylle lopulliset heipat
  • agi: viimeinen nolla kolmosiin, vuoden 2012 SM-nollien keräily loppukesästä eteenpäin?
  • haku: BH (vaikka seuraamisten ajattelu haukotuttaa jo nyt), kisamaisia treenejä, tyhjiä ratoja, asenne pysyy tapissa
  • vepe: SOVE, ALO1

Ensimmäistä kertaa tavoitteet, jotka eivät ihan itsestään toteudu. Pitää treenata! Ja kisata. Jos taas palloilemme keväästä lähtien vähän siellä täällä, on selvää, että agin vika kakkosten nolla, BH ja ehkä tokon ykkönen ovat ainoita realistisia tavoiteltavia. Mörkön tavoitteet näyttävät samalta kuin tällekin vuodelle: terveyttä, iloa ja iisiä elämää. Sekä ainakin kymmenen uutta temppua tietty! Naksuttelu on edelleen pop pikkukoiran mielestä.

Tunnustan napsivani blogitekstien otsikot yleensä sieltä täältä netistä, aforismivarastoista ja lyriikoista, mutta tällä kertaa en sitä tehnyt. Älä katso tulevaan silmät suljettuina on minulle muistutus kahdellakin tapaa. Älä oleta ja maalaile liikoja – avaa silmät ja ole realistinen. Koira on aina koira. Toinen on silmien ummistaminen pessimismistä, kaikkien mahdollisuuksien blokkaaminen negatiivisilla fiiliksillä. Se huolella huspois.

ps. Topin ja Viirun toteutumat ja tavoitteet löytyvät Sadun kirjaamina täältä. Viipon tavoitteisiin ympätään vielä tokon ALO1 – siis tämäkin siinä tapauksessa, että asutaan samassa taloudessa vielä jonkin aikaa

6 kommenttia to Älä katso tulevaan silmät suljettuina

Kati & co.
31.1.2012

Hyvältä näyttää ja kuulostaa tavoitteet!
Itsekin totesin, että tavoitteet pistää treenamaan ja kisamaan, ehkä sen teemekin pentujen jälkeen :-)

Sirkku
31.1.2012

Tuo on kyllä harvinaisen totta! Etenkin niiden julkistaminen koko maailmalle saa treenitunnit tihenemään :)

Mari
1.2.2012

Kokemusta opiskeluelämästä ja kahdesta koirasta on neljän vuoden ajalta (ja opiskelusta yliopistossa kuuden vuoden ajalta, köh köh ;D). Jos yliopistoon suuntaat, ensimmäiset vuodet ovat rankimpia, läsnäolopakko ja suoritettavia kursseja on paljon, myöhemmin helpottaa. Gradua voi hyvin kirjoitella kotonakin ja aikaa koiralle riittää enemmän. Ensimmäisinä vuosina minulla ainakin oli joskus ympäripyöreitä päiviä, joskus taas sitten saattoi olla viikkoja, että oli vain yksi luento. Yliopiston paras puoli on se, että saat täysin vapaasti päättää, mitä opiskelet ja milloin, ja harvoja pakollisia kursseja lukuun ottamatta luennoilla ei ole pakko istua. Tämä riippuu toki alasta, esim. lääkiksessä on huomattavasti tiukempi tahti.

Mutta siis, koiran ja opiskelujen yhteensovittaminen ei aina ole helppoa, varsinkaan jos on muitakin harrastuksia, kuten itselläni oli vahvana opiskelijapolitiikka. Ensimmäisten vuosien aikana mulla olikin apuna eräs tyttö, joka hoiti Oscaria tarpeen vaatiessa. Hän käytti koiraa ulkona, oli seurana ja otti välillä yöksikin. Löysin apulaisen ihan ilmoituksella ja en kyllä olisi ilman pärjännyt, sillä silloin asuin vielä yksin.

Muuten ei mitään suurempi ongelmia ollut, koiran kautta tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja koira kulkee helposti mukana niin bussissa kuin junassakin. Tietysti opiskeluaikana joutuu sitä omaa taloutta syynäämään entistä tarkemmin, koiraharrastus kun tuppaa viemään niitä euroja. :)

Sirkku
1.2.2012

Kiitos, Mari! Tuollainen luottohoitaja kuulostaa olleen tosi hyvä idea. Vähän veikkaan, että on mahdotonta yhdistää luistelu, täysipainoiset opinnot ja koira, koska jostain pitäisi sitä rahaakin saada. Toisaalta sitten jos käy töissä eikä ota mitään opiskelupaikkaa, ei tipu myöskään opintotukea. Luistelumaksuja tosin ei kaikilla mahdollisillakaan tuilla maksella, joten tähän suunnitelmaan kuulunee joka tapauksessa tukipalveluista neuvottelu kotiväen kanssa ;) Äh! Saa tässä ihan kiitettävästi sumplia vaihtoehtoja.

Vastavierailulla kurkkimassa mitä täältä löytyy :) Ihania koiria ja hienoja kuvia! Tsemppiä teille tuleviin treeneihin ja tavoitteiden toteuttamiseen…!

Eksynpä tänne toistekin :)

Sirkku
3.2.2012

Kiitos! :)

Kommentoi

WP_Big_City