Kekrivalkeilla

Posted by __ on Marraskuu 09, 2011
Sadun jutut, Haku, Agility

Viirun kuulumisia Sadun kertomana:

Pyhäinpäiväviikonloppuna Viiru osallistui Popekon rauniokoirakurssille. Lauantaina aloitettiin kulkemalla rauniorata. Viiru ei ollut moksiskaan erilaisista alustoista. Radan lopulla kuljettiin kahden kaapelikelan välistä. Mutta hei, täällä on jotain, sanoi nokka. Toisen kelan sisälle oli piiloutunut maalimies! Aluksi Viiru kurkotti kelan sisälle takajalat pitkinä mutta sitten rentoutui. Lopuksi Viiru kulki “puomin ylösmenoa” pitkin kelan päälle, ja sieltä nostin sen alas.

Seuraavaksi oli ohjelmassa ketteryystelineitä: pöytiä, silta, peltinen putki ja vaakatasossa olleet tikapuut. Arastelin hieman tikkaille menoa mutta Viiru ei - eikä muitakaan esteitä.

Keskipäivän kekrivalkean jälkeen mentiin taka-alueelle ukkoja etsimään. Jokaiselle koiralle oli kaksi maalimiestä. Koiraa ei lähetetty ukolle kuten pk-haussa, vaan se päästettiin vapaaksi, ja se sai itse tuulen ja nenänsä avulla selvittää ukkojen sijainnin. Ukot olivat melkoisen umpinaisissa piiloissa, mutta Viiru sai nopeasti hajun ja eteni empimättä perille saakka.

Ennen kotiin lähtöä kierrettiin pieni lenkki Rapsun ja Sanin kanssa.

Sunnuntaiaamuna ryhmämme jatkoi maalimiesten etsimistä, nyt raunioista. Viirun ukot olivat keskellä raunioita, raunio- ja tiilikasojen sisällä, toinen siltarummussa kansi päällä ja toinen betoniputkessa, niinikään kannentapainen autonrengas-betonimöykky päällä. Nyt en ollut enää uskoa silmiäni, kun Viiru löysi ukot lähes samantien. Olin sitä mieltä, että navakasta tuulesta oli apua, ja että tehtävä oli sen vuoksi helppo. Kouluttaja kuitenkin totesi, että piilot olivat oikeasti vaikeita - mutta että kaikille koirille ei voi vaikeita piiloja tehdäkään.

Keskipäivällä tehtiin tunkeutumisharjoitus: maalimies meni koiran nähden tunneliin ja eteen vedettiin jätesäkkiverho. Kunhan Viiru hokasi, mitä oli tarkoitus tehdä, se punkesi vauhdilla tunneliin verhon läpi. Viirulle ei kuitenkaan rakennettu tunnelin suulle lisäesteitä, kuten “röyhkeämmille” ja isommille koirille.

Taukomakkaranuotion jälkeen sytytettiin vielä toinenkin kekrivalkea, jotta saattiin savua ilmaan, ja ryhdyttiin tositoimiin. Alueella oli sattunut räjähdys, ja yksi henkilö oli kadoksissa raunioissa. Onnettomuuspaikalla oli tulta, savua, pauketta, kolinaa, lentävä autonrengas, pelastushenkilöstöä; lisäksi läheiseltä ampumaradalta kuului kovia paukkuja. Jokainen koirakko pääsi vuorollaan etsimään kadonnutta. Aluetta kuljettiin läpi tuulen suunnat huomioon ottaen. Viiru ei tosin päässyt aloittamaan luontevimmasta kulmasta, koska siellä olivat raivaustyöt kesken (=ukko oli siellä). Pitkä viikonloppu ja erilaiset häiriöt vaikuttivat Viiruun niin, että se “partioi” lähempänä minua ja yritti välillä kysellä apuja. Kun apuja ei tullut, se jatkoi itse etsimistä, ei väsynyt, ei hökeltänyt eikä paennut sijaistoimintoihin. Viiru merkkasi hajun mutta kulkemista täytyi vielä jatkaa lähistöllä, jotta hajun tarkka lähde selviäisi. Ja pianhan kadonnut ihminen ja namirasia löytyivätkin kuopasta, sokkelin viereisestä puuhökkelistä.

Sää oli kovin hämärä ja marraskuinen. Syksyn vuotuisjuhlan - olipa se pyhäinpäivä, kekri tai halloween - tunnelmaa loivat hämäryys, nuotiot, savu, kilkatus, raunioilla vaeltavat “haamut”. Kurssi oli ikimuistoisen hyvä ja antoisa, hyvin suunniteltu, ja kouluttajat olivat asiantuntevia. Ihmeellisintä oli se, miten pätevä pikku Viiru oli.

Viiru oli jo puuhaillut tarpeeksi yhden viikonlopun osalle, ja niinpä Topi sai lähteä sunnuntai-iltana agiliitämään pentu- ja teiniryhmään. Vaikka Topi taisi olla vanhempi kuin muut yhteensä, sehän liisi! Kouluttamassa oli Heidi, joka oli sunnitellut juuri Topille mieluisan radan: edestä ohjattava, juostava, ei liian vaikea, suoria putkia ja loivia mutkaputkia. Kyllä elämä voi olla mukavaa! tuumasimme me, vaikka syksy onkin synkimmillään.

1 kommentti to Kekrivalkeilla

Miimi
10.11.2011

Ihmelapsi Viiru. Ihan Mozart joka asiassa. =)

Kommentoi

WP_Big_City