Super-Suppilo kalakukkokaupungissa osa I

Posted by SS on Elokuu 13, 2011
Vepe, Kisaraportit, Agility

Tänään siis oli tarjolla kolme starttia agilityä Kuopiossa. Mitäpä sitä turhia turisemaan, Susu on ♥ ja agility kivaa. Tuliaisina tupla ja paljon lisää uskoa siihen, että kyllä Susu osaa. Me osataan. Ensimmäisellä radalla sattui taas kummallinen rytmisekoilu pujottelussa, mutta siltä rundilta mainittakoon tosi hieno A-este ja keinu. Vitonen tästä siis. Toisena juostiin hypäri, jossa oli melkoisen tiukka ihanneaika. Salamannopea voittaja-bc menestyneen ohjaajansa kanssa alitti ajan vain -4, joten olen Supen -2,64 alitukseen tyytyväinen. Viimeisen radan kontaktit eivät ihan yltäneet ensimmäisen hienouksiin, mutta muuten Susu meni hirmu näppärästi ja reippaasti. Tämän radan aika alkoi näyttää jo vähän todenmukaisemmalta, -10,31. Pelkkä nollahan ei kakkosissa riitä vielä mihinkään, vaan pitää myös sijoittua. Se ei tänään ollut ihan helppo homma, sillä taso oli todella kova ja nollia tuli jokaisella kierroksella enemmän kuin se kolme. Onneksi aussien tassut liikkuivat sen verran vikkelästi, että molemmat nollat olivat myös luva-tuloksia.

Videolta löytyvät ensimmäisen radan kontaktit ja hypärinolla. Toinen nollarata jäi valitettavasti kuvaamatta.

Yksi enää kuninkuusluokkaan! Hassua. Jatkoa aussien seikkailuihin kalakukkokaupungissa seuraa huomenna.

12 kommenttia to Super-Suppilo kalakukkokaupungissa osa I

Eve
13.8.2011

Mahtavaa! Onnea Sirkku ja Sininen Salama! :)

Eeva
13.8.2011

Onnea! Hienoa työtä olet tehnyt Susun kanssa!

Sirkku
13.8.2011

Sininen Salama kiittää onnitteluista! ;) En vieläkään meinaa uskoa, että minulla on ihan oma agilitykaveri, jonka kanssa voi mennä radalle luottavaisin mielin :)

Heidi
13.8.2011

Hirmuisesti onnea! Teidän meno radalla on niin kaunista :)

Mia
13.8.2011

Hei hurjasti Onnea!! Täällähän on jo ehitty tehdä pian kaksi luokan vaihtoa! ;D
Mahtavaa!!

Sara
13.8.2011

Onnea :)!

Jenna
13.8.2011

Onnea! :)

sarianne
13.8.2011

Onnea nollista! Susu on huomattavasti paremmin hallinnassa, kuin Aksu, jolla kisavire on tasoa “överit”.

emma
14.8.2011

Onnittelut nollista! :) te ootte päteviä!

Sirkku
14.8.2011

Iso kiitos kaikille! Sarianne, Susu on ehkä maailman kiltein agiaussie – ainakin vielä :D Paitsi ehkä lisäansioksi lasketaan ohjaajan käsien rei’ittäminen palkkauksen aikana ja pieni lähtönykiminen… Kröh.

Emilia
15.8.2011

Tehän olette ihan mahdottomia, onnittelut!

Sirkku
16.8.2011

Kovasti kiitoksia! :)

Kommentoi

WP_Big_City