Kesäistä arkea

Posted by SS on Elokuu 04, 2011
Haku, Vepe, Mörkö sairastaa, Toko, Agility

Viimeisiä lomaviikkoja viedään. Parin kuukauden päästä pitäisi olla urakoituna yksi kolmasosa valkolakista, joten turhan rennoksi ei ole kouluun paluuta tänä syksynä tehty. Onneksi on näitä stressiä lievittäviä tassuterapeutteja tarjolla useampikin kipale Veikkaan kuitenkin, että tokopuolella voittajan korkkaus jää syyskuuta myöhemmälle, koska jos pitäisi vielä sitäkin jännittää niin eihän tästä mitään tulisi. Lauantaina Suppe teki superkivan kokeenomaisen treenin loistavalla vireellä mutta kuitenkin ilman ääntelyä. Alan koko ajan arvostaa enemmän Susun hyviä ominaisuuksia etenkin motivoinnin ja palkkaamisen kannalta, kun olen tehnyt Viirun kanssa tokoa. Ihan mikä vain, minkä sille esittää palkkana, kelpaa kympillä. Viirukin on ahne ja tykkää leikkiä, mutta sillä ei ole samanlaista hulluutta tekemisessä. Ehkä Susussa sen arjessa normaalisti hankalan ailahtelevuuden ja epätasapainoisuuden alkaa hiljalleen saada takaisin treenikentillä, kun sillä virekin menee nostettaessa aina pikkuisen yli. Aina pitää mennä äärilaidasta äärilaitaan. Ja onhan se pienestä asti ollut älyttömän täpäkkä ja siihen sitä on höpönä kannustettukin. Nyt kun on tottunut tokokoirana Susuun, kaikki muu tuntuu vähän laimealta. Lähtökohtaisesti Viirulla tosin on varmasti paremmat ainekset myös tokoelukaksi, koska sillä on enemmän malttia eikä kuppi kyllä millään mene nurin.

Viipolla on korville siunaantunut vähän enemmänkin tuota kokoa…

Maanantaina meillä oli niin hyvä hakutreeni, että sen voimalla jaksan rämpiä kaiken maailman metsiköissä vaikka pari vuotta eteenpäin ihan innolla. Susulle oli molemmissa etukulmissa pimeät ukot ja kolmonen pakeneva. Vieraita maalimiehiä kaikki. Susu oli niin taitava! Nyt kun ilmaisu on saatu aussieleirin neuvojen myötä (kaikki kiitos tästä autuudesta kuuluu Sampalle!) kuntoon, ei tarvitse enää senkään kanssa tapella. Pistoille Susu lähtee innoissaan ja uppoaa hyvin takarajalle nokka auki. Niin innokas pieni pelastaja. Jostain joskus luin, että vaikka hakukoiran koulutusta voidaan useimmissa tapauksissa pitää vaikeampana ja aikaavievämpänä kuin jälkikoiran, hakumetsässä onnistumisista saa sitten niin hyvät kiksit, että sen takia se on myös palkitseva harrastus. Ihan totta! Ei niitä mahtavia, nappiin menneitä treenejä välttämättä kovin montaa yhteen kesään mahdu, mutta sitten kun kaikki osuu kohdalleen, on fiilis huippu!

Tiistaina oli vuorossa agilityä. Teimme agi.fi-lehdestä napattua brittirataa, jossa oli pari hankalampaa kohtaa. Aussie oli alussa ihan liekeissä ja jaksoi mainiosti, vaikka ohjaaja nyt ei ihan kauheasti loistanutkaan… Oli siellä ainakin pari onnistumista kuitenkin. A-este pitää palautella nyt ihan kunnolla mieleen, koska Susu ei ole varma, pitääkö stopata vai juosta läpi. Hienoa, olen onnistunut erinomaisesti haasteessa “näin pilaat koirasi pomminvarmat kontaktit.” Helpostihan tuon kai korjaa (kopkop). Toisella rundilla Susu teki keinulla ja kepeillä vauhtiympyrää huimalla asenteella räkä roiskuen. Olipas hauskaa! On kannustavaa huomata, että kyllä se vain eteenpäin on mennyt. Kestää paljon enemmän toistoja ja nykyään joka treeneissä vähintään alussa räkyttää raivona ja taistelee lelusta ihan tosissaan. Vielä keväällä se oli harvinaista. Hiphei! Treenin jälkeen kävimme vielä Kuhasalossa jäähylenkillä kelpojen ja tollereiden kanssa. Neiti antisosiaalisuus kulkee kimppalenkeillä näppärästi narun nokassa eikä vaikuta kovinkaan tympäistyneeltä osaansa. Viirun kanssa niillä on aina sellaiset 24/7 rallit ja painit käynnissä, että tuskin Susu kummemmin muita leikkikamuja osaa enää kaivatakaan.

Keskiviikkona vepeiltiin viiden viennin ja yhden veneestä hypyn verran. Nyt Susun veteenmenemislukko on loksahtanut auki eikä sen enää tarvitse ruikuttaa rannalla minuuttia ennen veteen uskaltautumista. Eilenkin se oikein syöksyi vasten aaltoja viennissä. Palautukseen tarvitsee tarkkuutta, mutta muuten oikein hieno. Hypyssä ei ongelmaa pitkältäkään matkalta. Veneen hakua ja hukkuvaa tehtiin viime viikolla ja Susu on niin korkeassa vireessä veden äärellä, että ei varmana irrota saalistaan ennen rantahiekkaa. Vepe tekee varmasti hyvää sen itsetunnolle ja taistelutahdolle.

Jotain ikävääkin kirjoitettavaa on ja kuinka sattuikaan, että se liittyy pikkukoiraan. Yöllä Mörkö tahtoi tapansa mukaan aamuneljän aikaan ulos. Ihmettelin, että miten sillä noin kauan pikapissillä kestää ja lopulta lähdin katsomaan, että mihin se oikein on jäänyt. Sitä ei näkynyt missään ja minä jo ajattelin, että nyt se varmaan lähti lätkimään ja metsästämään naapureiden kukkapenkkien kanankakkoja tai muuta murua rinnan alle. Kurkkasin onneksi kuitenkin vielä auton alle ja sinnehän Mörkö oli majoittunut. Patistelin sen sieltä pois ja suureksi kauhukseni koira ontui tosi pahasti oikeaa etujalkaansa! Pari julkaiskelvotonta sanaa ja “nyt se kuolee”-ajatusta myöhemmin kaivoin Mörkön varpaiden välistä helpottuneena terävän orapihlajapiikin. Ilo jäi lyhyeksi, kun Mörkö siltikin vain kyyhötti lysyssä ja tärisi. Menimme takaisin nukkumaan ja Mörkökin rauhoittui nopeasti unille. En ollutkaan uskoa silmiäni, kun aamulla Mörkö ontui yhä… ja sama jatkuu siis vieläkin. Järkikin sanoo, että siitä piikistä tämä johtuu, mutta kai sen pitäisi jo helpottaa? Hälyttävintä on, että aina kun Mörkö nousee makuulta, ontuu se paljon pahemmin, mikä taas ei sovi piikkiteoriaan. Olen tutkinut tassua, leikannut sieltä pisimmät karvat ja puhdistanut sen eikä siinä ainakaan mitään haavaa näy, mikä voisi olla kivulias. Nyt ei kai auta muu kuin vetää syvään henkeä, yrittää olla poraamatta ja seurata tilanteen kehittymistä.

4 kommenttia to Kesäistä arkea

Miimi
4.8.2011

Oh dear! Kunpa pääsisi pikku Mörkön pään sisään selvittämään, mikä milloinkin vaivaa! Pikaista helpotusta toivotamme!

Sirkku
4.8.2011

Niinpä! Tuo ontuminen on hyvin samanlaista kuin silloin ennen kuin Mörkö sai lääkityksen, mutta silloin se oli aina vain hetkellistä ja tuli rasituksessa. Etujaloissa ei luustollisesti pitäisi olla mitään häikkää, koska ne ihan äskettäin kuvattiin. Jospa ontuminen siis kuitenkin liittyisi jotenkin siihen orapihlajapiikkiin ja menisi pian ohi. Tai liittyy se sitten mihin tahansa, saisi loppua äkkiä. Jos ei muuta syytä löydy, se jatkuu ja silloin siis ilmeisimmin johtuu syringosta niin ei oikein mikään auta :(

Mari
5.8.2011

Tassussa saattaa myös olla niin pieni haava ettei se näy paljaalla silmällä, piikistä jää helposti ihan mikroskooppisen pieni haava joka kylläkin on kivulia. Tassuhaavat saattavat kipuilla pitkäänkin, eli älä vielä heitä kirvestä kaivoon, voi johtua ihan siitä piikistä.

Meillä Oscar ontui kaksi viikkoa anturahaavan takia. Ja koira voi jännittää tassua ontumisen takia, minkä takia ontuminen on sitten levon jälkeen pahempaa kun lihakset ovat jumissa.

Sirkku
5.8.2011

Kiitos Mari, nuo helpottivat! Nyt Mörkö käyttää jo jalkaa normaalisti :) Huh.

Kommentoi

WP_Big_City