Alamme edistyä – asiat menevät huonommaksi hitaammin

Posted by SS on Kesäkuu 18, 2011
Mörkö sairastaa, Toko, Agility

Susun tokoille kuuluu oikein hyvää. Eilen ehdin jo varovaisesti tosissani ajatella, että kyllä sitä vielä tämän vuoden puolella voittajaan päästään. Avain tähän ainakin hetkelliseen onneen on ollut yksinkertaistakin yksinkertaisempi – olen alkanut suunnitella treenit. Joka treeniä ennen olen vähäksi aikaa istunut pöydän ääreen ja kirjannut tulevat toistomäärät sekä palkkaustavat pienelle lapulle ylös. Yhtään huonoa treeniä ei tämän jälkeen ole ollut! Ei tule jäätyä hinkkaamaan jumeja “pakko sen nyt on onnistua”-fiiliksellä, vaan pikkulapun sana on laki ja kotona vasta sitten mietin, pitääkö jotain muuttaa ja mikä meni väärin. Ihmeellistä, mutta tämä todella toimii. Moni asia on mennyt paljon eteenpäin. Ainoa, mitä ei voisi vielä kuvitellakaan tehtävän kokonaisena liikkeenä, on kaukot. Haluan saada ne nyt niin huolellisesti harkattua, ettei tarvitse pohjien kanssa enää myöhemmin tapella. Varvaskaan ei saa värähtää. Raastavan nipoilua mutta elämä (lue: toko) on. Seuruu, istuminen, tunnari, metsku, hyppynouto ja luoksari alkavat olla sellaisessa kunnossa, että niiden kanssa voisi jo melkein lähteä koetilanteeseen kokeilemaan. Huom – melkein. Ruudussa ei sinänsä ole mitään isompaa häikkää mutta se on vielä ihan palasissa. Lopun seuraamaan tulo on Supelle vinouma, tulee siihen hillumaan ja vasta useamman askeleen jälkeen tulee seuruupaikalle kunnolla. Pitää ehkä kehitellä tähän jotain imutussysteemiä.

Agilityssä on tullut muutamia kannustavia ohjausonnistumisia, mikä meidän kohdalla tarkoittaa sitä, että ollaan saatu jopa pieniä radanpätkiä menemään oikein. Heh. Notta ei voi meitä ainakaan liian nopeasta etenemisestä syyttää… Yritämme selkeästi Suppilon kanssa rantauttaa agilityajatteluun nykyajan slow-liikettä.

Tuli pieni tauko kirjoittamiseen. Mörkö yleensä aina osallistuu kauppakassien purkamiseen – toheltaa ympäriinsä ja yrittää varastaa tavaroita ruokakasseista – mutta äsken se vain nökötti pöydän alla. Kun tuollaisina hetkinä menee kyykkyyn, Mörkö tulee häntä alhaalla heiluen luokse ja tunkee päätään syliin mutta kun siihen koskee, se murisee. Varmaan päätä kihelmöi ja kutittaa, ja selkää särkee. Haluaisi, että rapsutettaisiin mutta sitten kuitenkin koskeminen tekee kipeää. On vain niin kauheaa, kun ei voi mitenkään auttaa tai lohduttaa toista… Mörkö sietää kipunsa jotenkin niin yksin. Yhtenä iltana Mörkö ei millään rauhoittunut nukkumaan. Istuin sen kanssa lattialla mutta silloinkin se hetken päästä meni omaan koppaansa yksin kyhjöttämään ja odottamaan, että lisälääke alkaisi vaikuttaa.

Oli paljon muuta iloista asiaa, mutta nyt en pysty kirjoittamaan enempää. Pelkään, että tunne siitä, että elämme Mörkön kanssa nyt lopun alkua, todella on oikea. Otsikko viittaa siis Susun treeneihin hupimielellä eikä Mörkön vointiin, valitettavasti. Pahinta on tämä epävarmuus ja pelko kituuttamisesta. Nostin kuitenkin kortisonia pari päivää sitten viiteen milligrammaan neurologi Sigitaksen ohjeen mukaan. En tiedä, milloin mahdollisen vaikutuksen pitäisi näkyä.

7 kommenttia to Alamme edistyä – asiat menevät huonommaksi hitaammin

Heidi
18.6.2011

Enpä muista aikoihin yhtä mainiota otsikkoa lukeneeni :) Kadehdin, että jaksat suunnitelmat mennä ihan toteuttamaan, mie vaan suunnittelen ja kuvittelen, että miten ne menis, jos ne tekis ja mitä sit pitäs tehdä, että menis siitä eteenpäin…

Mörkölle lämpimiä ajatuksia, toivottavasti lääkitys osuu vielä kohdilleen ja karvakorva saa viettää kivuttomia aikoja.

Miimi
18.6.2011

Voi Sirkku. Voi Mörkö.
Muuta en nyt osaa kirjoittaa. Itkettää.

emma
18.6.2011

Kiva, että teillä sujuu treenit hyvin. Toi suunnittelu vois olla itse kullekkin hyvä idea, itsehän siis lähden hetken mielijohteesta yleensä treenailemaan :D
Ja voimia Mörkön kanssa. Ei tohon voi muuta sanoa.. :/

Jenni
18.6.2011

Voi Mörko.
Ikinä en ole Mörköä tavannut mutta silti se käy mielessäni monta kertaa päivässä. Jotenkin on niin huono mieli toisen vuoksi kun se tuntuu olevan niin valloittava ja suloinen tapaus. Kun ei tiedä, ahdistaa. Voimia!

Ida
19.6.2011

Heips!

Bloginne lukija täällä mietiskelee… itsellänikin on kaksi cavalieriä, joista toisella kuuluu sydämmestä sivuääni. Aivan säälittää tämä cavalierien tila. Olenkin jo lukenut kaikki tekstit läpi Topin ja Mörkön vanhasta blogista ja kyllä sielläkin huomaa jo noita samoja oireita vaikka ette siitä vielä tiennytkään.

Mörkö tuntuu juuri niin ihanan ja valloittavalta koiralta kuin cavalierit ovatkin. Tuntuu tosi surkealta teidän puolesta. Cavalier hakusanalla kun tämänkin blogin löysin niin kyllä se kurjaa olisi kun täällä ei enää seikkailisikaan se pieni musta. :( Toipumisia Mörkölle ja toivotaan, että nähdään sen iloista naamaa vielä tulevissakin postauksissa.

Sirkku
19.6.2011

Heidi, onneksi hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Jos suunnittelet oikein paljon niin johan siinä tulee niin monta puolikasta, että niistä tulee jo yksinään monta kokonaista treeniä ;)

Mörkö on ihana. Paras ystäväni. Muista ihmisistä tai koirista se ei pidä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta muuten siinä on monia cavalierin hyviä ominaisuuksia oikein korostuneina. Mörkö on kauhean reipas, positiivinen, sisukas ja taisteluhaluinen. Vaikkapa paimenkoira tuollaisilla ominaisuuksilla olisi helmi. Tuntuu vain niin väärältä, että tällaisella koiralla on tällaisia vaivoja. Eilen luin Aistissa kaksi vuotta sitten kirjoitettuja tutkimuspapereita. Nyt vasta tajusin, että Mörköllä todettiin jo silloin lonkissa nivelrikkoa.

Välillä tulee tunne, että kaikki nämä vuodet ovat olleet vain taistelua sairautta vastaan ja nyt viimeistään pitäisi luovuttaa. Yritän kuitenkin pitää tuontyyppiset ajatukset poissa – ei Mörkön elämä pelkkää piinaa ole ollut. Muutenkin tärkeimpiä ovat asiat tässä ja nyt, koska ei Mörkö itse menneitä muistele. Nyt ei ehkä auta muu kuin seurata tilannetta ja katsoa, josko kortisonin lisäys auttaisi.

Ida, kiva kun kommentoit! Toivottavasti sivuääni ei haittaa menoa sen pahemmin :)

Cava vai ei
14.7.2011

Olen ollut aikeissa hankkia cavalierin, sen luonteen ja ominaisuuksen vuoksi. Kun aloitin cavalier-projektini ja googlettelin rotuun liittyviä asioita, jatkuvasti ruudulle ilmestyi syringomyelia. Seuraavaksi löysinkin itseni lukemasta blogeista ja keskustelupalstoilta syringocavojen omistajien kertomuksia koiristaan ja niiden sairastamisesta, niin Suomessa kuin ulkomailla. Toki ymmärrän, että melkeinpä rodulla kuin rodulla on omat terveysongelmansa ja rotu pitää valita itselle sopivaksi niin luonteen kuin rodun vaatimustenkin mukaisesti, ei pelkästään terveysnäkökohdat huomioden, mutta oma cavalierini on jäänyt toistaiseksi hankkimatta, lähinnä syringon takia. Olen harkinnut muita rotuja, mutta cavalier miellyttää kuitenkin eniten. Mutta se syringo - uskaltaako cavalieria hankkia, voiko elää sen asian kanssa että koskaan ei voi tietää, johtuuko jokin käytös syringosta vai jostakin muusta, nuoren koiran mahdollisen sairastumisen raskaus jne.

Hankalaa on tämä pohdinta.

Kommentoi

WP_Big_City