Oman elämänsä multivaliot

Kai sitä nyt toisena kisapäivänä pitää vähän olla mämmikoura pääsiäisen kunniaksi? Selvästikin, mikäli on uskominen meidän ratojemme tasoa lauantaina. Järkyttävää sähellystä ja epämääräistä koiran heittelyä ties minne… Ehkä pitää vähän antaa anteeksi, sillä olin kaameassa flunssassa eikä ääni oikein tahtonut kovin kirkkaasti pihistä. Olisi sitä nyt silti voinut vähän tarkemmin tsempata etenkin ekalle radalle. Kivaa kuitenkin oli.

Mitä siellä sitten tapahtui? Vaikka mitä. Ensimmäisellä radalla linjasin liian löysästi ja Susu hyllytti puomille. Video. Hidastuksesta katsoin, miten koira jo ponnistuksella on tiukasti bongannut puomin eli se teki kyllä just niin kuin ohjattiin. Olisi pitänyt antaa Susun mennä puomille, mutta pois kutsuminen tulee ihan automaationa. Tätä pitäisi jotenkin treenata! Puomi, siis sitten kun sinne lopulta oikeassa järjestyksessä pääsimme, oli varmaan viikonlopun paras. Vielä Susu saisi ottaa pitkät laukat suoralla osuudella ja alastulon taitteella sekä tulla etutassuilla pidemmälle hiekalle. Ennen A-estettä minun olisi pitänyt mennä hakemaan koira putkelta, koska nyt kun jäin paikalleni kykkimään, alkoi Susukin passailla ja ohitella hyppyjä. Aan jälkeinen elämä sujui yllättävän kitkattomasti, mutta keppeihin kompastuimme. Mur. Loppuun viimeistelyksi Susulle vielä huonon ohjauksen takia siivekkeeseen törmäys ja yksin jääminen keinulle – bravo! Enemmän tämä rata nyt vastasi sitä meidän perustasoa kuin perjantain ehjät rundit, mutta noin pahasti ei saisi pakka hajota virheiden jälkeen.

Jos eka rata oli himpun hankala, toinen oli jo ihan oikeasti vaikea. Ei siis tarvinnut lähteä radalle nollapaineet kurkussa, vaan lähinnä loppuun pääseminen oli tavoitteena. Taas tälläkin radalla pari hyvää kohtaa ja paljon ihan kökköä. Video. Alku (siis ne ruhtinaalliset neljä estettä) sujui näpsäkästi ja vauhdilla, mutta sitten herpaantui ja aussie kirmasi a-esteelle. Yritin vain reippaasti jatkaa eteenpäin ja Susu tekikin ihan mahtikeinun, mutta sitten höselsin vähän liikaa ja vedin koiran hypyn ohi tule-käskyllä. Sen takia keppialoituskin meni mönkään. Aan jälkeen näkyi taas varmaan yksi tämän hetken suurimmista ongelmista: Susu ei irtoa etenkään paikaltaan kontaktien jälkeen hypyille, jos ne eivät ole ihan suorassa linjassa ja sen pitäisi edetä yksinään. Jos Susulle jää yhtään valinnanvaraa, sillä on alla huono vauhti tai se ei ole ponnistuspaikasta ihan varma, se mieluummin ohittaa hypyt. Hyppytekniikkatreeniä? Irtoamista? Takaaohjausta? Hyppypyörityksiä? Varmaan kaikkia.

Vähän sekavat fiilikset. Jos olisin fiksu, antaisin olla ja jatkaisin tyytyväisenä kisaamista tästä eteenpäin. Ehkä. En kuitenkaan ole, vaan on pakko keksiä jotakin. Välillä olen tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen mutta seuraavassa hetkessä tuntuu taas, että tekemistä on ihan hirveästi. Olen edelleen sitä mieltä, että minun pitäisi saada Susu liikkumaan radalla paljon paremmin ja etenkin myös virheiden jälkeen. Katsoin tuloksista Susun perjantain nollaradan nopeuden ja se oli muistaakseni 3,92 m/s. Voisi maksikoirasta suhteellisen suoraviivaisella radalla enemmänkin lähteä. Susu liikkuu aika hyvin suorilla mutta vauhti pitäisi saada ylläpidettyä myös tiukemmissa paikoissa ja erityinen haaste ovat kohdat, jossa minä olen paikallani.

Miksi minun pitää edelleenkin vääntää tästä aiheesta? Ei siksi, että Susu olisi huono tai se olisi ihan kelvoton agikaveri. Ei ollenkaan niin! Päinvastoin. Susu ei ole mikään lapanen, siinä on paljon räjähtävää aggrea ja asennetta, ja haluaisin löytää keinot siirtää sen myös radalle. Tuntuu vain niin luovuttamiselta, jos jätän tämän tähän. Ihan varmasti jotain pystyisi vielä tekemään. Viimeisen vajaan vuoden olen antanut agitreenaamisen mennä vähän sinne päin, palkannut välillä kädestä ja niin edelleen, mutta jos nyt pari kuukautta yrittäisi vetää taas junnuajan tapaan helppoa ja intensiivistä treeniä, näkisi reagoiko Susu siihen. Jos ei, pitää ehkä vain luottaa siihen, että sieltä se varmuus ja syttyminen ajan kanssa tulee. Plus käskyttäminen radalla saisi olla aika paljon selkeämpää. Tule-käskyn kanssa saa olla tarkkana, koska se vetää Susun pois hypyiltä. Jari Suomalainenkin ihmetteli, miten Susu ei ollenkaan lukitse etenkään hyppyesteitä, vaan ihan täydestä vauhdista saattaa ohittaa ne jos käskytän liian vahvasti tai vedän liikkeellä pois. Ikuisuustavoite se liikkeen rytmitys minulla.

Treeniä siis vain! Ja sehän passaa Susulle… Lauantaina se kaksitoistatuntisen kisapäivän jälkeen hipatti vielä maneesin ovelle – “voitaisko treenata vielä vähän tokoa?” Tehtiin sitten vielä parit maahanmenoluoksarit, voittajan kaukoja ja liikkeestä istumista, eikä kyllä väsymys tuntunut painavan piippaavaa sähikäistä sitten ollenkaan. Mahdoton elukka.