Toipilaana

Posted by Sirkku III on Maaliskuu 03, 2011
Yleinen

Susu oli eilen steriloitavana eläinlääkäriasema Kivuttomalla. Kuukauden takainen lääkärikäynti taisi vähän painaa mieltä, sillä Susua jännitti himpun enemmän kuin aiemmin. Kirsi-lääkärille se heilutti hurjasti häntää ja antoi tosi nätisti tutkia pumpun ja laittaa nukutuspiikin peppuun. Pieni aussie on niin kovin kiltti mitä käsittelyyn ja hoitoimiin tulee. Hiljalleen paimen tippui unille ja minä sain lähteä kotiin odottelemaan. Lopulta lähdin vielä takaisin kouluunkin, kun kotona tuntui niin tyhjältä ilman piippausta ja hösellystä. Pojat kun ovat varsin rauhallisia kotioloissa, lähinnä köllöttelevät omilla pedeillään ja ilmaantuvat näkyviin, kun kerjäyspesti kutsuu. Topi tosin on vanhuudenhöperöitynyt jo sen verran, että missaa yllättävän usein ravinnonhankintahetket. Nukkuu niin sikeästi, ettei herää keittiön kolinoihin.

Muutaman tunnin päästä sain mennä hakemaan Susua. Laskua maksaessamme jostain kuului valittavaa ulvontaa ja pian paljastui, että juuri herännyt Suppilohan se siellä metelöi. Oli muuten nyt ihan kirjaimellisesti suppilo se tötterö päässään! Ilahtui kovasti, kun näki taas tuttuja. Leikkaus oli mennyt hyvin eikä mitään ongelmia ollut.

Kotona Susu pääsi heti inhottavasta muovitötteröstä eroon, jotta pystyi lepäilemään paremmin. Pari tuntia se vuroin torkkui, vuoroin vaelteli ympäriinsä tokkurassa. Vähän enemmän herättyään illalla Susu alkoi vaikuttaa vähän kipuiselta ja vain seistä möllötti keskellä olkkaria eikä millään meinannut rauhoittua pitkälleen. En ollut ihan varma, oliko se vielä nukutuspöllyssä vai vain huonovointinen kivusta ja lääkkeestä, mutta syötin sille silti lisää kipulääkettä. Ruokkiahan ei saisi ennen kunnollista heräämistä mutta oikea ratkaisu vaikutti olleen. Ilta-ateria ei maistunut ollenkaan mutta pihalla Susu halusi kuitenkin pistäytyä. Yöpuulle Susu rauhoittui hienosti ja taisi nukkua koko yön aika rauhallisesti. Vanhasta topista taiteillusta haavansuojuksesta se oli tosin hankkiutunut yön aikana eroon.

Tänään Susu ei ole vaikuttanut enää juurikaan kipeältä. Rauhallinen se toki on ja nauttii tosi paljon läheisyydestä. Haava on saanut olla tähän asti aika hyvin rauhassa, joten toivottavasti ei tarvitse enää ottaa tötteröä käyttöön. Paimen masentuisi siitä vallan kamalasti.

Huomasin, että tässä blogissa ei ole ollenkaan yleistä lääkärissä-kategoriaa, saati sitten Susu/Topi sairastaa. Luotetaan, että tilanne pysyy samana jatkossakin ja tämän voi huolettaa heittää yleisten asioiden alle

10 kommenttia to Toipilaana

Emppu
3.3.2011

Jos tarvetta tulee, niin yksi vaihtoehto muovitötterölle on ihan lemmikkieläinliikkeistä saatava “miniuimarengas” kaulaan tai siitä halpisversio rautakaupasta: kottikärryn renkaan sisäkumi (täytettynä tietty ;). :)

Hyvää toipumista Susulle!

Inka
3.3.2011

Kiinnostava nähdä miten sterilointi vaikuttaa Susuun, näistä kuulee niin erilaisia tarinoita! Rommilla juoksut vaikuttavat melko voimakkaasti mielialaan, ja sen takia olen sterilointia harkinnut, mutta toisaalta pelkään sen muuttuvan entistä flegmaattisemmaksi. Postaile siis ihmeessä ajan myötä jotain muutossepustusta, jos sellainen tulee tarpeeseen :) Toipumisia Susulle!

Ninka ja lauma
4.3.2011

toipumisia Suppilolle :) kauhee kun mie järkytyin lukiessani että “Vanhasta topista taiteillusta haavansuojuksesta se oli tosin hankkiutunut yön aikana eroon.” MITÄ työ ootte mennylle vanhalle Topi raasulle tekemään!!!!!?

Satu
4.3.2011

Ninka, arvaa miten paljon minä säikähdin, kun luin tuon!

Miimi
4.3.2011

^Ihan sama reaktio miulla! :D
Susu osaa varmaan ottaa kaiken irti toipilasajastaan ja kerää sääli- & hellyyspisteet kotiin. ;-)

Tiina
5.3.2011

Toipumisia Susulle! :)

Muistuipa mieleen taas Lunan sterilointi, tai oikeastaan ne KAKSI sterilointioperaatio. Muuten Lunan toipilasaika sujui hyvin, lukuunottamatta tosiaan sitä, että se piti leikata kahdesti eikä ensimmäinen kipulääke sopinut. Vaan melko nopsasti se molemmista kuitenkin parantui! Luna oli toipilasaikansa porukoilla hoidossa eikä sillä kuulemma viitsitty edes tötteröä pitää: se vaan näyttä hyyyyvin surkealta ja törmäili tötterön kanssa joka paikkaan. Se sitten käyttikin vaan vanhoja lasten sortseja, joihin oli tehty häntäreikä ja jätti haavan rauhaan. :)

Emilia
6.3.2011

Toipumisia Susulle ja onnittelut Topille!

Kati & co.
6.3.2011

Toipumisia Susulle, pian taas pääsee vauhtiin :-)
Miten on muuten tuossa steriloinnissa, mikä on varoaika, ennenkuin pääsee esim. kisamaan? Kun jotkut puhuu 6kk ja osa parista kuukaudesta…

Heidi
7.3.2011

Toipumisia Susulle ja toive, että ei enää hankkiudu topista eroon ainakaan isolla teellä :)

Niin ja toisena toiveena olisi, että vauhtia Topin kisaraportin päivitykseen!! Mie haluan onnittelemaan ja hehkuttamaan!!!

Sirkku
7.3.2011

Emppu, kiitos vinkeistä! Tötteröä ollaan nyt kuitenkin jouduttu käyttämään öisin, kun ei oikein minkäänlainen vaateviritelmä ole estänyt Susua tutkimasta haavaa. Katsellaan, josko siitä kohta jo päästäisiin eroon.

Inka, minäkin mielenkiinnolla odotan, tapahtuuko Susussa jotain muutosta. Susulla on Rommin tapaan hirmu voimakkaita mielialamuuutoksia juoksujen eri vaiheessa ja niiden välissä, joten toivottavasti ainakin jotain muutosta tapahtuu. Vaikea uskoa, että Sususta ainakaan tulisi yhtään flegu. Olisi huippua, jos siitä tulisi rennompi eli sellainen, kuin se on aina sen “ei tulossa eikä menossa”-kuukauden juoksujen välissä ;)

Ninka, hehee :D

Miimi, no ihan varmasti… Pieni drama queen. En usko, että haava on enää varsinaisesti kipeä, epämiellyttävän tuntuinen vain, mutta silti Susu on ihan surkeana vieläkin. Höpsö.

Tiina, muistelinkin, että Lunalla sterilointi oli vähän pidempi operaatio. Kiva, että se lopulta sitten kuitenkin parani hyvin :) Susuakin tötterö masentaa kovasti, mutta se on niin haavanhoitointoinen, että mikään puku ei oikein estä sitä nuolemasta haavaa. Onneksi näin lomalla pystyy päivisin vahtimaan koiraa eikä tarvitse pitää tötteröä kuin vain öisin.

Emilia, kiitos! Ja onnittelut nollavoitosta!

Kati, jos kaikki menee ongelmitta niin ilmeisesti kuukauden päästä voisi treenata taas rankempia lajeja. Tokoa ja muuta kevyempää tikkien poiston jälkeen (eli leikkauksesta 10-14 vrk) ja kun koira vaikuttaa normaalilta itseltään. Lääkkeiden varoajoista en ole varma… Jos röntgenkuvien rauhoitusaineella on kk varoaika, niin luulisi, että ainakin sen verran on tässäkin.

Heidi, juu, tee pysyy pienenä toivottavasti jatkossakin :) Kisaraportti on vähän jäljessä, kun minä olin viikonlopun luistelukisoissa eikä äidillä ole blogiin tunnuksia. Mutta hetki vain niin se tulee!

Kommentoi

WP_Big_City