Topi, Mörkö ja Susu

Susu 4 kuukautta näyttää mallia, miten suurella antaumuksella lelussa tulee roikkua. Paneutuminen asiaan ei ole kokenut inflaatiota vielä tähänkään päivään mennessä – leikkisä aussie tarraa rättiin kiinni tai säntää pallon perään milloin ja missä tahansa.

Koska yskä näyttää hellittäneen tyystin, pääsi Susu tänään aamulenkillä tokoilemaan ihan kunnolla. Remmissä tassuttelu sujui jo heti alkulenkistä paljon hallitummin eikä Susu vaatinutkaan montaa stoppausta napatakseen kannattavan käytöksen ohjenuoran jälleen tohveliinsa. Ohituksissa vastaehdollistaminen on tuottanut tulosta ja Susu hakeutuu aika näppärästi namia kärkkymään, kun vastaantulijoita ilmaantuu näköpiiriin. Vapaana ollessaan paimen kiitää usein ilman erillistä käskyä heti luokse, kun bongaa ihmisiä tai koiria, mutta remmissä homma ei toimi vielä aivan niin sujuvasti.

Treenikenttänämme saivat tänään toimia yliopiston parkkikset – oikeille kentille kun ei nyt juoksun takia ole asiaa. Aluksi pitkä, suora pätkä seuraamista ilman pysähdyksiä ja sitten pelkkiä käännöksiä. En viitsinyt tänään seuruuttaa kokonaista alokkaan kaaviota, ettei käy turhan tavanomaiseksi. Seuraavaksi tehtiin paikallaan istumista ja lopuksi vielä luoksetulo. Susu vaatii istumisissa usein nopeasti vahvistuksen siitä, että se tekee oikein, muuten se kipaisee tiedustelemaan. Pitää seuraavalla kerralla kokeilla pelkkää suullista kehua ja ottaa aluksi ihan helppo harjoitus. Niin helposti ahnehtii, kun tietää, että Susu kuitenkin pystyy tekemään pitkiä paikkaistumisia alkuvahvistuksen jälkeen. Tänään otin aluksi taas vähän turhan vaativan ja koira lähti tulemaan ennen aikojaan, mutta kun virheen uusiutumisen välttämiseksi tein väliin todella helpon ja sitten taas vaikeutin, napotti aussie kuin tatti paikallaan. Loppuun Susun ensimmäinen kokonainen luoksetulo – perusasento, odottaminen, luoksetulo, eteentulo, perusasento – ja sehän sujui näpsäkästi. Nyt täytyy vain hioa palasia erikseen, lähinnä rauhallisuutta odottamiseen ja vauhtia itse luoksetuloon. Eteentulossa ja perusasennoissa ei ole valittamista.

Välissä kävimme vähän kävelemässä, sitten toiselle parkkikselle maahanmenojen pariin. Alkuun yhteensä kolmen minuutin rauhallinen paikallamakuu, jossa oli vire tällä kertaa just eikä melkein kohdallaan. Skarppi mutta levollinen. Kävin palkkaamassa namilla suunnilleen puolentoista minuutin kohdalla ja lopussa tuli lelupalkka. Olen joutunut aika paljon miettimään paikallaolon palkkausta pitkin matkaa kun sitä ollaan treenattu. Nuorempana Susu paineistui paikallaolosta etenkin namipalkalla paljon, istui tai makasi korvat luimussa ja niska kyyryssä. Niinpä vastoin kaikkia ohjeita aloin kiittää sitä onnistuneista suorituksista lelulla, koska se oli kitkattomin tapa markkinoida paikallaan kököttäminen Susulle hauskana asiana. Olen aika yllättynyt, miten vähän kiihdyttävä palkka oikeastaan on loppujen lopuksi näkynyt Susun paikallaolon viretilassa. Ehkä lelupalkkaa ei tulekaan pitää niin suurena mörkönä kun puhutaan malttia vaativista liikkeistä. Kun koira vain osaa hallita viretilojaan ilman jatkuvaa ylikuumenemista, tuntuu lelukin toimivan vähintään kohtalaisesti.

Paikallaolon jälkeen säpäkkää maahanmenoleikkiä ja hurjat riehumiset nopeista suorituksista, minkä jälkeen otin loppuun kokonaisen liikkeestä maahanmenon. Susu painuu maahan vinossa, joten pitää vaihdella palkkaussuuntaa ja jättää vinotukset huomioimatta. Viimeiseksi loppuhauskaksi vielä seuruupätkä, joka saa paimenen silmät aina tuikkimaan.

Susu oli tänään etenkin jälkimmäisellä kerralla todella hiljainen! Tajusin sen vasta jälkikäteen. Susu ei yleensä kuulu tosiaankaan niihin rauhallisimpiin ja hiljaisimpiin tottelijoihin, vaan se antaa korkean vireensä näkyä ja etenkin kuulua. Typy murmattaa, piippaa, haukkuu, kiljuu, mouruaa, vinkuu, röhkii… Tänään se säästeli ääntään taitavasti eikä esimerkiksi takuuvarma haukuttaja, perusasennosta maahanmeno, saanut äänijänteitä pingottumaan.

// muokkaus: äidin kirjoitus lauantaisista hakutreeneistä löytyy pykälää alempaa