Äijäagia, tolleriagia ja “Topi, tsssä” -agia

Posted by Sirkku on Tammikuu 19, 2010
Yleinen

orava.jpg

Vanha mutta niin legendaarinen kuva Topista – pieni piristys talven pimeyden keskelle. Topista agility on vakavaa puuhaa, mennään eikä meinata!

Topin ja äidin loppuviikko oli täynnä agilityä:

Pakkanen lauhtui muutamaksi päiväksi, ja pääsimme - jos ei muihin harrastuksiin - niin edes agilityyn.

Torstai-iltana oli äijien tynkätreenit: harkoissa olivat vain Aku ja Topi, piristyksenä sentään pikku-Ella. Teimme ensin edellisen ryhmän Elinan suunnitteleman harjoituksen. Teemana oli irtoaminen putkiin ja layerointi - nyt tämä meni varmaan väärin mutta ajatus oli se, että koiran ja ohjaajan välissä on sivuttaissuunnassa esteitä. Topilla sujui hienosti. Sitten vain juoksenneltiin.

Myös tolleriagissa irtoiltiin, ja hyvin irtoiltiinkin. Oli myös esteitä koiran ja ohjaajan välissä. Kokeilin “ohjatun” treenin alkua kummaltakin puolen hyppyjä. Kumpikin sujui mutta putken aloituksen puolelta oli mielestäni nopeampi. Hyppypyöritystä en saanut sujumaan sulavasti. Huonoiten meni taas ennakoiva valssi - ajoitus ja linja aina pielessä. Joko valtavat kaarrokset tai koiran pysähtyminen tai hidastaminen ennen hyppyä. Olisi myös pitänyt vekittää. Heidin suunnittelemat radat ovat Nuuskun ja Rapsun blogissa.

Sunnuntai kului lähes kokonaan JoAn hallilla. Ensin oli meidän ryhmämme järjestämät möllit, joihin Sirkku, Jonni ja Mörkö osallistuivat. Illalla ennen Susun penturyhmää testasin Topin kanssa radan; tuomari oli miettinyt, oliko se liian vaikea. Ei ollut, sujui se meiltäkin, saati kolmosten koirakoilta. Tosin nopealle, irtoavalle koiralle rata olikin hankalampi kuin tahmatassuille. Rata vaati jatkuvaa skarppaamista ja ainakin meiltä koiran haltuunottoa: joka välissä kuului “Topi, tsssä”, ja tuskinpa se oli kaunista katseltavaa:) Radalla oli myös saksalaisen ja jaakotuksen paikka. Meillä kyllä toimi muurilla paremmin saksalainen ilman persjättöä. Puolenvaihdolla koira vain ajautui viereiselle hypylle eikä sujahtanut putkeen.

Sen sijaan jaakotus puomin jälkeisellä hypyllä onnistui mielestäni tosi hienosti. Näin en myöskään jäänyt Topista niin tavattomasti jälkeen kuin olisin jäänyt sijoittumalla hypyn toiselle puolelle. Kiva rata, jossa sai soveltaa monia oppimiamme asioita. Ja hyvähän radan on olla sellainen, että pitää koko ajan keskittyä; se on hyvää harjoitusta kisoja varten.




Rata ei ollut käytännössä hallin mittasuhteiden vuoksi ihan sellainen kuin kuvassa.

Muutama sananen sunnuntain mölleistä ja Susun sunnuntaiageista tulee vähän viiveellä huomisen puolella.

4 kommenttia to Äijäagia, tolleriagia ja “Topi, tsssä” -agia

Sarianne
20.1.2010

IHANA kuva! Ja ennenkaikkea piristävä tähän talveen :) Tulee ihan ikävä noita aurinkoisia päiviä..

Sirkku
20.1.2010

Totta! Ihan tulee kesä mieleen. Kiva, jos piristi, Topi on aika hassu noiden ilmeidensä kanssa :)

Emppu
22.1.2010

Kuvakisojen voittaja-ainesta! Vitsit mikä kuva! :)

Sirkku
23.1.2010

Emppu, heh! Ehkä se pitää joskus johonkin kisaan nakata mukaan :)

Kommentoi

WP_Big_City