Topi, Mörkö ja Susu

(äiti tarinoi)

Topin ja Mörkön viikonloppu sujui agilityn ja haun merkeissä.
Perjantaina juostiin Topin kanssa Kaisan rataa, jonka bongasin Ninkan
blogista. Kiitos lainasta! Topilla alkaa olla tosi kova vauhti…
Toisaalta lupaa kisojen kannalta huonoa, että vauhti kiihtyy
huippuunsa vain kentällä, joka on Topille pennusta saakka tuttu.

Minä sain viettää lauantain pelastuskoirien joukkuekatselmuksessa
(=SM-kisat) maalimiehenä. Olin välillä ihan maalaava maalimies
pensseli kourassa. Viimeisestä piilosta minut löysi taitava
pirkanmaalainen tolleri. Mukavasti punanenä työntyi pressun liepeen
alta. Taitavia koiria ja hieno laji sekä mukava porukka!

Sunnuntaina hakuilimme Miimin kokoamalla porukalla Liperin
Roukalahdella. Topi ei pysy housuissaan eivätkä oikein Susu ja
Mörkökään, poksahtavat innosta. Jos ei muuta hyvää noissa koirissa
ole, ainakaan motivaatio-ongelmia ei tekemisessä ole! Hyvin kaikki
myös löysivät - kerrankin oli tuulesta apua. Susu etsi kolme
maalimiestä, ykkönen ja kolmonen olivat tuulen suunnassa ilman apuja,
kakkonen pakeneva. Topilla oli sama juttu, paitsi että maalimiehet
olivat kauempana, takarajalla. Nyt Topi sai suorapalkan. Harjoitellaan
rullailmaisua toiste. (Uusia rullia kokeiltiinkin jo illalla
kentällä). Lopuksi Mika meni vielä Mörkölle piiloon. Kiitos siitä
Mikalle. Tämä pk-koira (=palveltava koira) haki ilman mitään apuja
vieraan ihmisen - eikä Mörkö ollut tällaista ikinä tehnyt. Nenä se on
kääpiöspanielillakin!

Illalla tolleriagissa päästiin Heidin kivoille radoille. Kerttu ja
minä teimme Topin ja Mörkön kanssa sekä helpompia että vaikeampia
vaihtoehtoja. Vaikeamman radan ideana olivat keppikulmat. Topi on
kyllä keppimestari.

_____

Täytyypä itsekin vielä muutama sananen hakutreeneistä sanoa.

Mörkö oli niin hurjan reipas ja taitava! Mika oli mennyt piiloon ilman, että Mörköllä oli mitään näköhavaintoa asiasta, joten hieman epäilin, hoksaako Mörkö lainkaan jutun jujua. Lähetyksessä koira oli kuitenkin niin tikkana kuin olla voi ja ampaisi luvan saatuaan täysillä matkaan. Korvat vaan heiluivat, kun Mörkö pisteli menemään syvälle metsään minkä tohveleistaan pääsi. Jossain vaiheessa kadotin sen näkyvistäni kokonaan enkä nähnyt yhtään, mitä metsässä tapahtui. Katselinkin kirjaimellisesti suu auki, kun Mika ja Mörkö tulivat yhdessä piilolta. Mörkö oli etsinyt tyylipuhtaasti nenällään, tullut rohkeasti piilolle ja tepottanut tyytyväisenä Mikan vierellä takaisin keskilinjalle. Voiko taitavampaa pikkukoiraa ollakaan?

Susun treenissä riittikin analysoitavaa, puikkonokka karkasi kakkosmaalimieheltä kolmoselle… Pitää olla tarkempi.

Susun ensimmäiset juoksut alkoivat, pihalle tärähtivät upouudet kujakepit ja Mörkö sutkautteli sujuvasti menemään sylkkäreillä Tuomaksen agikoulutuksessa. On siinä ihmeteltävää kerrakseen.

Susu tosiaan aloitti juoksunsa viikko sitten perjantaina. Yllättömän vaivattomasti on arki sujunut! Topin ja Mörkön nenut harhautuvat Susun peräpäähän vähän useammin kuin yleensä ja Mörkö yrittää leikin tiimellyksessä astua Susua aiempaa enemmän, mutta muuten tilanne on melko normaali. Pöksyjä Susu pitää mukisematta eikä ole muutenkaan juurikaan erilainen kuin yleensä. Ennen juoksua tyttö oli selkeästi äksympi uroksille kuin yleensä, mutta esimerkiksi pari päivää sitten kylässä ollut Ama otettiin ilolla vastaan. Tytöt on kivoja, pojat ei.

Juoksujen takia olemme voineet lähinnä remmilenkkeillä, sillä seudulla liikkuu kiitettävästi uroskoiria, mutta onneksi viimelauantainen heräteostos on tarjonnut ohjelmaa Susullekin. Menin ja ostin kujakepit säästöilläni – ihan täydellinen yllätysostos. Minun kun piti vieläpä opettaa kepit 2×2 -tekniikalla… Vaan eipä siinä mitään, tähän mennessä kujilla on sujunut loistavasti. Palkkasin ensin pallolla, mutta Susu kuumui siitä ihan liikaa eikä keskittynyt lainkaan tekemiseen. Saattoi vetää kuudesti peräkkäin kakkosväliin ja koko ajan kauhea louskutus käynnissä. Eilen vaihdoin sitten namipalkkaan ja kas, enää ei olekaan mitään ongelmaa oikeiden välien löytämisessä. Aloitimme todella leveällä kujalla, jota olen pikkuhiljaa kaventanut, ja nyt kuja on jo sen verran kapea, ettei Susu mahdu kunnolla välistä vaan peppu alkaa jo keikkua. Toistoja on tullut päivittäin sellaiset parikymmentä hajautettuna aamulle, iltapäivälle ja illalle. Palkka löytyy yleensä rasiasta keppien päästä, joskus olen palkannut myös kädestä. Susu tuntuu edistyvän todella nopeasti ja olen aika ronskisti kaventanut kujaa. En kuitenkaan missään nimessä tahdo pitää kriteeriä liian alhaalla liian pitkään, kuten esimerkiksi Mörkön noudon kanssa kävi. Tuloksena oli koira, joka oli vuoden päivät opetellut noutoa naksun avulla ja osasi vain laittaa hampaansa kalikan ympärille. “Ei se vaan nosta sitä…” Onnistumisprosenttina olen pitänyt noin 80% ennen kaventamista ja se tulee kirkkaasti täyteen melkein heti joka kavennuksen jälkeen. Katsotaan, mihin tässä vielä päädytään – voiko tämä todella olla näin helppoa ja nopeaa ;) Tosin toistojenkin määrä on ollut hurja. Jos jollakin on hyviä vinkkejä liittyen aiheeseen “näin onnistut kujilla”, niitä otetaan mieluusti vastaan! Ongelmat taitavat alkaa, kun koira joutuu todella pujottelemaan, ei vain juoksemaan läpi. Pitää muistaa kaventaa kujaa sentti sentiltä.

Mörkö liiteli lauantaina Haverilan Tuomaksen koulutuksessa. Olemme samassa treeniryhmässä Tuomaksen kanssa, mutta viikonloppukoulutus on kuitenkin aina eri asia. Pikkumusta oli taitavampi kuin koskaan ja viime viikkojen sylkkäritreeni on tuottanut tulosta. Nyt niitä pystyy käyttämään huoleti ratatreeneissäkin ilman pelkoa koiran hyytymisestä. Takaaleikkauksetkaan eivät ole enää ongelma. Äiti ei ollut nähnyt Mörkön agiliitoa vähään aikaan ja niinpä hän oli tapittanut silmät pyöreinä Mörkön menoa. Tuomaskin sanoi, ettei Mörkö vaikuttanut tippaakaan perässävedettävältä tai hitaalta – kolmosten etenemiin se yltää nyt kevyesti. Turha kysyäkään, harmittaako. Ykkösasia kuitenkin on, että Mörkö elää nyt kivutonta ja onnellista elämää. Vielä kun otetaan huomioon se, että oli pari kuukautta sitten satavarma siitä, että Mörkö ei elä syksyyn asti, on ihanaa nähdä taas pikkukoiran ilosta loistava hampurilaisnassu.

Hyvin Topi jaksoi neljän päivän agilityputken.

Perjantaina Kerttu ja Topi yrittivät selvitä Saaran rääkkitreenistä. Hieman piti helpottaa mutta hienosti Kertun ja Topin yhteistyö sujuu. Lauantaina olimme Joan kentällä Tuomas Haverilan koulutuksessa, jossa oli suoria putkia ja sylkkäreitä. Nopealle koiralle radat olivat haastavia mutta Topi ei ollut kovin nopealla tuulella, joten Tuomas joutui vain toteamaan että tuollaista tahmatassua pitääkin ohjata edessä valssailemalla niin kuin ohjaan. Sunnuntaina teimme samoja ratoja tolleriagissa Linnunlahden kentällä ja tahmat karisivat tassuista. Olivathan ne radat vaikeita, kun koira kunnolla käynnistyy. Ohjaajina huohotimme Kerttu ja minä.

Sunnuntaina lopuksi Heidi, Satu ja Riitta auttoivat vielä maalimiehinä rullailmaisun treenaamisessa. Hyvin sujui. Topi on ihan mahdottoman innoissaan hausta.

- Satu

Susulla on mittarissa jo reilut kahdeksan kuukautta ikää. Puoli vuotta aussie-elämää on siis nyt takana ja ei voi muuta todeta kuin että antoisaa aikaa on ollut. Millainen Susu sitten on? Tuskin ainakaan tapaus sieltä helpoimmasta päästä. Jonkun mielestä se on todella arka, toisen mielestä tytön volyyminappi on turhan kaakossa, kolmas heristää sormea pikkupoliisin ominaisuudelle ja neljäs löytää vikaa ties mistä. Sellainen Susu on – pidättyväinen, herkkähaukkuinen ja vahtiva, mutta samalla paljon muutakin. Susulla on mieletön keskittymiskyky, se rakastaa omia ihmisiään yli kaiken, on aina valmis tekemään kaikkea ja on kaikin puolin mitä mainion pikkupaimen. Paljon riippuu myös vinkkelistä, josta asioita katsoo – Topin jälkeen koiran pitää olla aika arka päivänvalolle, jotta sen araksi luokittelisin, ja Mörkön jälkeen Susun työinto tuntuu vallan ihanalta. Vaikea on siis Susua muutamalla sanalla kuvailla, mutta sen voin epäröimättä sanoa, että se on juuri sellainen kuin toivoin ja odotin, sopiva sekoitus kaikkea. Katsotaan, millaiseksi Susu vielä kasvaa ja kehittyy.

Agilityssä olemme Susun kanssa tehneet tähän mennessä kaikenlaisia hyppypyörityksiä, putkia, keinua, rengasta, pöytää ja pussia. Ne kepit ja kontaktit… Hypyillä ollaan tehty välistävetoja, takaakiertoja, etenemistä, takaaleikkauksia ja valsseja. Putkissa onnistuvat pimeät kulmat, takaaleikat ja eilen treenasimme uutena asiana tiukkoja käännöksiä putken jälkeen. Tunneleissa kirmaaminen toimii Susulle oivana palkkana hyppykoukeroiden jälkeen, pallo on sitten vielä plussaa. Into esteille on aivan valtava ja Susu tekisi varmasti vaikka sata toistoa peräkkäin, jos sitä siltä pyytäisi. Pääsimme pennun kanssa talveksi nuorikoiden omaan treeniryhmään, jossa on ihan oma kouluttajakin. Luksusta täällä päin! Lisäksi pidin nykyisen paikkamme keskiviikon iltaryhmässä, jossa Susu ja Mörkö saavat sitten vuorotella kääpiölassieiden ja borterrin joukossa. Susuhan tunnetaan puolipitkäkarvaisena hörökorvaminilassiena, joten joukkoon sopeutuminen ei ole ongelma.. Vieläkin Susua veikataan joskus sheltiksi tai collieksi.

Syksyn mittaan alkaa myös Susun kahdeksan kerran mittainen tokokurssi. Ohjelma ei siis lopu kesken, vaikka vepe- ja hakuharkat jäävätkin talvitelakalle.

Vielä loppuun Topin agilitykuulumisia äidin kertomana:

Agiköpöstä agiliitoon

Kun ilma viilenee, Topi alkaa löytää sisäisen agiliitäjänsä. Teimme Heidin kivan vauhtiradan, jossa piti pysytellä koiran edellä eikä saanut leikata takaa. Topin kanssa on ihana treenata, kun se ei ole köpöttelytuulella. Nyt on tiedossa poikkeuksellinen kolmen - neljän päivän agilityputki, välillä Kertun, välillä minun kanssa. Mistä saisimme toisen kivan ja taitavan ;-) maksikoiran?

(äiti jälleen kynätaiturina) 

Olikohan tänään viimeiset vepeharkat?

Parin-kolmen viime viikon aikana eritasoisten koirakoiden ryhmässä on ollut kiinnostavaa nähdä ylempien luokkien liikkeiden harjoittelua (ja nähdä miten Suomen mestari treenaa).

Tänään Topi jatkoi Pahaan Poijuun tutustumista. Oikeastaan se on kiltti pallukka: sen sijaan että se söisi Topin suihinsa, sen lähellä voi saada namia. Varsinaiset liikkeet Topi teki tapansa mukaan innolla.  Jälkimmäinen vienti sujui hienosti; ensimmäinen vaati toisen lähetyksen. Veneen hausta koitimme saada pois Topi-tyyliä eli sitä, että kun veneen paino alkaa tuntua, Topi kiepauttaa köyden mahan alta. Onnistuihan se.

Susu joutui odottelemaan turhan pitkään autossa mutta aluksi ja lopuksi pääsi juoksentelemaan rannalla.  Vesi-Wuban hakeminen vedestä ja rannalta oli hauskaa - mutta sitten tuli jo pimeä.

Hakuharkat olivat tänään raunioradalla.

Susu sai etsiä kolme maalimiestä. Rohkeasti Susu irtosi ja etsi ihan oikeista piilopiiloista, ja löysi hyvin. Intoa piisasi ja Susu lähti joka kerta todella reippaasti, myös kolmannelle maalimiehelle, jonka lähtöä se ei ollut nähnyt. Kaksi ensimmäistä lähti yhtaikaa niin että Susu näki lähdön.

Topi uskalsi etsiä maalimiehiä piiloista, jopa paukkeen ja Apen haukun suunnasta, into oli niin suuri. Topi toi ensin rullan (Apen patukan ja oman pentudamin) ja sitten sai näytöllä herkut…. Olisi sujunut jouhevammin, jos vaihtaisin ukko-käskyn tuttuun hae-käskyyn. Lealta saan ostettua oikeita rullia!

Lopuksi Mörkökin sai etsiä Kertun, ja vähintään yhtä innokkaasti sujui kuin “palveluskoirillamme”. Aivan huippuhienosti kaikki kolme hakivat. Kyllä oli mukavaa, kun Kerttukin oli mukana.

Ja sitten riekuttiin raunioradan esteillä. Ei ole vaikea arvata, kuka pieni musta koira kiipesi ensimmäisenä Kertun perässä torniin - ja aika monta kertaa sen jälkeen. Susua rupesi puolenvälin jälkeen arveluttamaan ja tytöt tulivat yhdessä alas.

(äidin kirjoittamana, Kerttu taasen on siskoni, joka on viime aikoina innostunut koiratouhuista enemmänkin)

(ensimmäinen kuva © Eve H., kiitos!)

Äiti otti ja ahkeroi kertomuksen Topin kesästä, mikä olikin kiva juttu, kun itse en hirveästi ole Topin touhuja kaiken kansan luettavaksi naputellut.

“Vanha koira oppii uusia temppuja vähintään yhtä hyvin kuin nuori koira.

Topi oppi tänä kesänä vaikka mitä– ja ihmettelee miksei näitä juttuja keksitty jo aiemmin:

• Uusien temppujen lisäksi Topi oppi uuden palkan: kissanruokaa kolmen desin pakasterasiassa.
• Taivas ei vielä seitsemäntenäkään kesänä pudonnut Topin niskaan – elämä, ihmiset ja jopa jotkut toiset koirat ovat oikeastaan mukavia.
• Muuallakin voi olla kuin kotona tai mökillä, osa I: Sen lisäksi että aussieleirillä oli paljon oudon värisiä tollereita – joiden joukossa pystyi olemaan - siellä oli ihanaa tekemistä ja hyvää syötävää. Lisäksi: tarkkakuuloinen tollerikin voi oppia nukkumaan oudossa paikassa, jossa vieraita ihmisiä ja koiria asuu viereisissä huoneissa.
• Muuallakin voi olla kuin kotona tai mökillä, osa II: Koko lauma (paitsi Sointu) lähti Etelä-Suomeen viemään Mörköä eläinsairaala Aistiin tutkittavaksi oikein perinpohjin. Reissulla vierailtiin kummassakin mummolassa. Topi oli oppinut niin rauhalliseksi että se oli vanhojen ihmisten ja rollaattorin kanssa kuin paraskin terapiakoira… meidän entinen arvaamaton Topi! Topi näytti hienoa esimerkkiä myös pikku mölytoosalle, joka sekin käyttäytyi aivan sivistyneesti.
• Taitojen hiominen rally-tokossa on kiinnostavaa – vaikka ohjaaja ei sitä ymmärräkään. Rallyssa saa tehdä temppuja, saa herkkuja – eikä joudu kauas ohjaajasta.
• Topi oppi tuntemaan paljon uusia ihmisiä ja koiria.
• Metsässä voi tehdä muutakin kivaa kuin jäljestää. Joskus metsän siimekseen on piiloutunut ukkoja, joilla on taskut täynnä kissanruokaa ja muita herkkuja. Lisäksi ukot ovat menneet aivan naurettavan helppoihin piiloihin (eikö ne tiedä että tollerilla on huippuvainu!). Joskus ukot ekalla kerralla vain tarjoavat suuhun kangaspatukkaa – vaikka nakkihan se pitäisi olla. Onneksi Topi on jo aiemmin oppinut kantamaan kaikenlaisia turhanpäiväisiä esineitä.
• Muutaman kerran metsästä on pitänyt hakea sinne pudonneita esineitä. Äiti ei voi käsittää, miten Topi on niin taitava, että se on oppinut, milloin pitää etsiä tumppu, milloin ukko ja milloin sorkka.
• Vedessä voi tehdä muutakin kuin noutaa mokkulaa eli maagista käsikranaattia. Vedestä voi noutaa myös köyden, jonka perässä lipuu vene, jossa kököttää kaksi painavaa ihmistä, tai patukan, jossa roikkuu ihminen. Onneksi Topi oppi olevansa vahva ja sitkeä! Topi oppi myös, että joskus veneestä noudetaan rasiallinen kissanruokaa – veneelle tosin pitää uida köydenpätkä suussa. Neljännessä SOVE/ALO-liikkeessä, veneestä hypyssä, ei Topille ollut mitään oppimista – paitsi ehkä malttaminen siksi aikaa, että on soudettu tarpeeksi kauaksi.
• Agilitykentillä ei kesällä juuri tarvinnut hikoilla ja yrittää kömpelön ohjaajan kanssa oppia saksalaisia ja jaakotuksia. Vappuaattona ohjaajan pohje revähti ja sitä paranneltiin kaksi kuukautta, ja sitten koittikin perinteinen agilityvapaa heinäkuu. Loppukesää kohti Topi alkoi taas päästä vauhtiin myös Kuhasalon kentällä ja silloin ilmaantui uusi ohjaajakin hosumaan esteiden väliin.
• Monia uusia asioita Topi on oppinut matkimalla lauman nuorempia koiria – vaikka luulisi, että nuoremmat matkisivat vanhempaa. Topi on yhä enemmän alkanut nauttia omien ihmisten huomiosta ja silityksistä. Eräänä iltana se jopa kysyi, saisiko se hypätä sohvalle ja sitten se köllötteli siinä tyytyväisenä vieressä. Mörkölle, Susulle ja muille “tavallisille” koirille tämän on ihan tavallista, mutta Topilta aivan ennenkuulumatonta ja ihmeellistä. Aussieleirillä se jopa nuolaisi Sirkkua Susun esimerkin innoittamana. Susu ja Mörkö ovat tehneet Topin elämästä paljon mukavampaa.
• Topi oppi leikkimään toisen koiran kanssa. Susulla ja Topilla on leikki, jossa Susu anastaa Topilta pallon ja Topi ajaa Susua takaa… Lopulta Susu antaa Topille pallon ja sama ralli alkaa uudestaan.

Mitä Topi ei oppinut
• Etenemään MEJÄ-kokeessa koko jälkeä hukatta. Sattumusten vuoksi Topi pääsi osallistumaan vain yhteen kokeeseen alkukesästä. Siellä Topi esitti innokasta ja tarkkaa jäljestystä – ja teki kaksi hukkaa. Treenijäljet sujuivat yleensä hienosti, varsinkin viimeisin, jonka jouduimme rämpimään ilman minkäänlaisia merkkejä, koska joku onttolalainen taisi olla pyykkipinnojen tarpeessa.”

Muutenkin meille kuuluu oikein hyvää. Susu suorittaa jo oikein pätevästi lyhyitä radanpätkiä agissa, on huippuinnoissaan tokosta (piip-piip, vuh, mrrou, hau!), etsii innokkaasti ukkoja metsän siimeksestä ja touhottaa muutenkin entiseen malliin. Mörkö puuhastelee monenlaisten harrastusten parissa eikä kipuja tunnu olevan. Poika on vallan pirteä ja iloinen. Topi painaltaa menemään muun joukon jatkona ja onpa siitä kuoriutunut oikea sylikoira, joka saatetaan nykyään tavata jopa sängyltä lepäämässä. Huh!