Topi, Mörkö ja Susu

Utran koulun kentällä järjestettiin eilen agilitykisat ja missä kisat, siellä me :) Mörköhän ei enää luonnollisestikaan lääkityksensä myötä kisakentille pääse ja Topikin avaa syyskautensa vasta turvallisissa hallikisoissa, joten kisasin Ilon ja Jonnin kanssa. Susu oli turistina koko päivän mukana ja Topi ja Mörkökin pääsivät päivän päätteeksi käväisemään kisapaikalla.

Ilon kanssa ei oikein sujunut, mutta Jonnin kanssa saimme toisen SM-nollan. Kolmosten radat olivat pitkästä aikaa virkistävän haastavia, sillä tosissaan sai miettiä, miten mistäkin kohdasta selviää ehjin nahoin. Ensimmäisellä radalla sai juostakin kunnolla, että ehti ohjaamaan koiraa, joten ei käynyt kateeksi tykkisinkojen ohjaajia. Meidän kohtaloksemme koitui vitonen keinulta, kun vedin koiran turhan hätäisesti esteeltä pois. Rata meni kuitenkin muuten hyvin ja esimerkiksi putki-A -pommit sujuivat oikein. Niitä meillä ei ole Jonnin kanssa koskaan ennen ollutkaan, joten olin tyytyväinen, että onnistuin ohjaamaan koiran oikein. Kontakteille vain sitä malttia… Toinen rata oli kieputusta, kieputusta ja vielä kerran kieputusta. A-esteen, putken ja hypyn välillä sahattiin aivojen muistikapasiteettia ajatellen ihan liian monta kertaa, joten jo radan muistaminen oli suuri saavutus. Takkuisesti ja säheltäen, mutta kuitenkin puhtaasti sain Jonnin vietyä oikeille esteille ja niinpä tuloksena nolla ja sijoitus 2. Aika oli ihan hilkulla, mutta muillakin oli ongelmia sen kanssa ja kolmanneksi sijoittuneellakin oli yliaikaa rasittamassa muuten puhdasta rataa. Poikkeuksena tietenkin ryhmäkaverimme Soili ja Casper-sheltti, jotka ottivat voiton ihan kunnollisella miinusajalla. Casper on aloittanut kisaamisensa vasta hetki sitten ja noussut pikavauhtia kuninkuusluokkaan, jossa nyt siis sai ensimmäisen voittonsa. Onnea! Huonoille ei Jonnin kanssa tosiaankaan hävitty :) Viikon päästä suuntaamme sitten Jonnin kanssa piirinmestaruuskisoihin Lieksaan.

Susu käyttäytyi koko päivän nätisti. Aamulla se oli hirmuinen mölytoosa ja kyttäsi sitä sun tätä, mutta iltapäivällä meno oli jo rauhoittunut melkoisesti. Ennen kotiinlähtöä nähtiin vielä Emilia ja Greco ja pikku-Kirvakin pyörähteli kentällä. Oli se hurjan suloinen :)

Pahin syysflunssa on kaikonnut, vaikka nuha sitkeästi pitääkin pintansa. Pääasia kuitenkin, että pääsimme suuntaamaan illaksi koulutuskentälle agittamaan. Kukapa sitä nyt olisi enää jaksanutkaan kökkiä neljän seinän sisällä.

Ja voi hupsuutta! Susun Unnu-äiskä (North Legends Daydream) on hoidossa Miimillä jonkin aikaa Hannen nilkkamurtuman takia ja minulla on ilo päästä treenaamaan agia Unnukan kanssa. Teimme ihan lyhyen ja helpon radan. Unnu oli loistava – ihanan innokas ja iloinen pikkuliitäjä, jolle kelpasivat niin namut kuin pallokin. Ensimmäisellä kerralla Unnu lähti pari kertaa katsastamaan, ettei Miimi karannut mihinkään, mutta toisella kerralla se pysyi koko ajan visusti luonani. Kepeillä oli välillä hieman ongelmia, mutta ne varmasti johtuivat omasta liikkeestäni. Unnu oli kerrassaan hauska treenikaveri: taitava, vauhdikas ja yritteliäs. Toivottavasti Susu seuraa menestyksekkäästi äitinsä tassunjälkiä. Ei kyllä tunnu olevan omena pudonnut kauas puusta, sen verran samanoloisia Susu ja Unnu tuntuvat olevan.

Susukin teki lopussa pari kertaa putken vallan mainiosti pitkältäkin lähetysmatkalta. Loppuverryttelyksi pentu pääsi ensin kiemurtelemaan Unski-mummolle ja Pami-tädille, jonka jälkeen oli vuorossa vielä hurjaa rallia Coody- ja Decla-snautsereiden kanssa. Decla ja Susu eivät olleetkaan pitkään aikaan nähneet ja yllätyin iloisesti, kun tytöt leikkivät niin riemukkaasti keskenään. Partakammoa ei siis havaittavissa, vaikka Susu kyräileekin aina sen minuutin ennen leikkiinkutsua. Jos se kriittinen vaihe sujuu kitkatta, kulkee leikki oikeastaan kaikkien kanssa hienosti.

Tässä vielä video Unnusta. Etualalla olevat hypyt olivat kovin lähellä toisiaan – ne piti hypätä sarjahyppytyylillä ilman väliaskelia. Susu säestää videota…

Syysflunssa tuntuu olevan jokavuotinen vitsaus, jolta ei kerta kaikkiaan voi välttyä. Karvaiset kaverit ovat onneksi olleet terveitä kuin pukit.

Sairaspäivien ratoksi on pitänyt keksiä mielekästä puuhaa koirien aivonystyröille, kun pidemmille metsälenkeille ja agitreeneihin ei olla päästy. Etenkin Susulla on ihan hirmuisesti energiaa ja intoa puuhata kaikenlaista, joten olemme temppuilleet ja tokoilleet ahkerasti.

Susun tokoilut ovat kerrassaan hyvällä mallilla ja jos puutteita havaitaan, voidaan siirtää syyttävää sormea neljänkymmenenviiden senttimetrin korkeudelta reilusti ylöspäin. Esimerkiksi paikallaolon harjoittelun myöhäisherännäisyydestä saan kiittää vain ja ainoastaan itseäni. Meillä tuntuu olevan kuitenkin hyvä pohja rakennettuna tulevaisuutta ajatellen. Olen yrittänyt kiinnittää todella paljon asentojen tiiviyteen ja koiran vireeseen, ja Susu alkaakin olla jo melkoisen näppärä perusasentojen ja eteentulojen kanssa. Maahanmenot ovat sähäköitä, tosin molempiin suuntiin eli 1 kpl vieteritakamuksia täällä suunnalla. Maahan, ylös, maahan, ylös, maahan, ylös… Yksi, mihin olen tyytyväinen, on seuruu. Ongelmia odotellessa ;) Paikallaoloa ollaan tehotreenattu kuluneen viikon aikana. Sisällä alkaa jo sujua, vaikkakin koira tuntuu paineistuvan liikkeestä jonkin verran, sillä se nököttää paikallaan korvat alhaalla ja pää painettuna. Pitää katsella ja kuulostella tilannetta.

Syksyllä yritetään hakeutua tokon alkeiskurssille, mikäli vain ikä riittää ja ajat sopivat muutenkin aika tiukkaan aikatauluun.

Kummasti kaunistunutta ja solakoitunutta Topia yllä olevassa kuvassa ihastelleille kerrottakoon, että kuvassa ei suinkaan ole Topi, vaan treenikaveri Rapsu heinäkuisissa vepetreeneissä kuvattuna. Rapsu, kämppiksensä Nuusku ja maailman paras vepesprinkku Mio ovat niin sieviä, komeita ja ilmeikkäitä kaveruksia, että suorastaan vaativat linkkiä lisäkuviin. Kiitos Heidille Rapsun hetkellisestä valjastamisesta blogimme piristämiseen, toivottavasti Rapsu ei pane pahakseen :)

Ama kyläili jälleen eilen. Aluksi Susu ei tunnistanut pihallemme pölähtänyttä kaveriansa, vaan sanoi pari kertaa böh-böh. Ehti kuitenkin kulua vain muutama sekunti, kun lamppu syttyi ja sen myötä hurja ralli alkoi.

Tytöt ovat niin sopuisia, että juovat samasta kupista ja kerjäävätkin kylki kyljessä.

Josko myös leikittäisiin?

(alempana kuvia Susun näyttelydebyytistä!)

Laitetaan nyt kaikki, kun näin hienoja kuvia kerran sai :) Kiitos Anni Joroselle kuvista!

Tuomari Jaana Hartus tutkii

Liikkeelle, mars!

Näin käy usein – pikkukoira teilataan. Pitää harjoitella jokin kääntymissana kehän kiertämiseen.

… ja taas ravataan …

Sitten seisomista (tai ehkä könöttämistä, handleri hoi!)

Hieman parempi.

No nyt on vähän ryhtiäkin.

Ja tässä sitä vasta onkin. Niin sievä Susu.

Välillä namia nassuun.

Slurps! Oli hyvää.

Lisää?

Jooko?

Emmä saanukaan enää, höh.

Tuntuu lievästi sanottuna oudolta lähteä näyttelystä repussa jotain muutakin kuin onneton muovinauhan pätkä. Susu kun yllätti täydellisesti ja sai sekä lauantaina että sunnuntaina kunniapalkinnon ja oli samalla rotunsa paras pentu. Muita aussiepentuja ei ollutkaan, mutta paras mikä paras :) Näyttelyt olivat siis Joensuun KR 15.8. ja KV 16.8.

Jännitin etukäteen aivan hirvittävästi esiintymistä, mutta se sujui molempina päivinä oikein hyvin. Susu ravasi nätisti, jaksoi seisoa aina hetken aloillaan ja, mikä parasta, ei jännittänyt tuomareita ollenkaan. Tuomitsijan pestejä toimittaneet Tapio Eerola ja Jaana Hartus olivat molemmat todella mukavia ja tällaisen näyttelyuunon mielestä asiansa osaavia. Oli todella mukavaa, kun tuomarit osasivat lähestyä pentua kohteliaasti ja juttelivat mukavia.

Tässä lauantain arvostelu (tuomari Tapio Eerola):

7kk ikäisekseen normaalisti kehittynyt. Hyvä kallo, kevyt kuono, hyvät silmät, kevyesti taittuvat korvat. Riittävä rintakehä ja raajaluusto. Hieman niukat mutta tasapainoiset kulmaukset. Oikea turkinlaatu. Kevyet liikkeet. KP PEK1 ROP-pentu

Sunnuntain arvostelu (tuomari Jaana Hartus):

Mittasuhteiltaan oikea, mutta vielä kovin kesken kehityksen oleva narttupentu. Runko ja pää kaipaavat vielä täyteläisyyttä. Riittävä kaula. Oikeat kulmaukset. Tyypillinen tapa liikkua. KP PEK1 ROP-pentu

Jaana Hartus oikein erikseen ihasteli Susun rotutyypillisiä liikkeitä. Kunhan Susu vain saa lisää massaa ja kehittyy, tulee liikkeistä hänen mukaansa erinomaiset. Nyt ne ovat vielä hieman kevyet. Arvostelut olivat toisaalta yllättävät, toisaalta juuri sellaiset kuin ajattelinkin. Etukäteen hieman uumoilin, että Susu olisi liian kevyt tuomareiden mieleen. Eerolan mielestä Susu ei kuitenkaan ollut liian rimpula ikäisekseen eikä Hartuskaan siroudesta kummemmin rokottanut, mikä oli mielestäni ihan oikein. Pentu saa olla kesken kehityksen. Suurin ihmetys oli se, että meille ei vihjailtu shelttikehän sijaintia ;) Eerolan mielestä kallo oli hyvä, ainoastaan kuono hieman kevyt ja Hartuskin toivoi päähän vain lisää täyteläisyyttä. Ohhoh! Mutta tosiaan, nyt kun katson tuota eilistä poseerauskuvaa, Susulle on kuin onkin kehittynyt otsapengertä ja kuonokin on leventynyt aavistuksen.

Koontina Susu oli tuomareiden mielestä hyvin rakentunut kirppu, juuri niin kuin ajattelinkin.

Näyttelypäivät sujuivat muutenkin mukavasti. Susu käyttäytyi siivosti ja osasi ottaa ihanan rennosti häkissään. Nahkapajan kojun isokokoista ja parrakasta miesmyyjääkin Susu tervehti niin reippaasti, että yllätyin iloisesti. Lauantaiaamuna oli tarjolla myös vapaaehtoinen siruntarkistus, jonka Susu klaarasi hienosti. Mittaaja oli hänkin isokokoinen mieshenkilö, joka kumartui Susun päälle ilman ennakkovaroitusta, mutta namien avulla tästäkin selvittiin. Joillekin koirille, jotka tunkivat iholle, Susu murmatti, mutta toisin kuin Mörkölle, tilanteet eivät jää Susulle ollenkaan päälle.

Olen vieläkin innoissani siitä, että omistan koiran, joka sai näyttelyistä jotain ;) Mörkö-parka ei saanut edes kunniapalkintoa pentuluokasta, joten tämä on todella harvinaislaatuinen tapahtuma. Todennäköisesti jo junioriluokassa Susua rokotetaan keveyden takia sen verran kovasti, että näistä pysteistä ja ruusukkeista pitää nauttia täysin rinnoin.

Harvan koiran pokaalista löytyy napuja… Nam! Oikeanpuoleisessa kuvassa näette minut juuri sellaisena kuin olen: puikkonokkaisena propellikorvana, jolla on kauneuspilkku nassussa. Olen kuulemma varsin sievä ja välillä oikein hupsun näköinen. Allekirjoitan!

Susu näytelmöi jälleen eilen. Viuhuvaa tuulta ja kaatosadetta uhmaten pystytin häkinkin mätsärikehän laidalle pystyyn, vaikka pikkukoti jäikin loppujen lopuksi melko vähälle käytölle. Kehässä Susu oli hulvaton. Me olimme viimeisiä pentuluokassa ja koska pikkuväkeä oli ilmoitettu pariton määrä, sai Susu koko kehän itselleen. Liekö johtunut tästä tiedosta riemastumisesta vaiko mistä, mutta Susu oli kehässä hulvaton. Se helikopteroi, imitoi mölytoosaa ja hökelsi tuomarin kopeloidessa. Kaiken lisäksi maasta löytyi joku oikein muheva haju, mikä yllätti minutkin. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun Susu kiinnostui jostain hajusta – pentu ei mene lenkilläkään koskaan tuoksujen perässä. Tämän takia maavainun käyttö jäljellä olikin sille aluksi niin hankalaa. Nyt jo sujuu! Susu ei siis aivan yltänyt viime lauantain kehäkäytössfääreihin, mutta olin silti tyytyväinen. Tyttö oli reipas, vaikka vähän meinasikin niiailla tuomarin tutkiessa takapäätä, eikä sitä kai muutenkaan voi kehässä aina niin vakavana olla :) Saimme punaisen nauhan ja punaisten pentujen kehässä sijoituimme kolmanneksi. Palkinnoksi Susu sai huikean näyttelyuransa ensimmäisen pystin sekä paljon sakemanniruokaa ja purutikkuja. Mums.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa tähän samaan postaukseen koonti kuluneen kuukauden haku-, toko- ja agitreeneistä, mutta koska huomenna odottaa opintie, siirtyvät ne tarinat jollekin toiselle päivälle.

Nyt vällyjen alle, tuumii agitreeneissä vinhasti kiitänyt Mörkö.

(Edelliseen vepekirjoitukseen on lisätty Topin ruusukekuva! Tsekatkaa toki urhoollinen hengenpelastaja elementissään.)

Topi osallistui eilen PoKS:n järjestämään epäviralliseen vesipelastuskokeeseen, joka järjestettiin Kaunislahdessa. Tässä liikkeet yksitellen:

Veneestä hyppy ja rantaan uinti: Kun venettä soudettiin viiteenkymmeneen metriin, Topi lauloi innoissaan jo sen verran kovaa, että sitä sai pidellä tosiss aan. Kun äidin kutsu kajahti rannalta, Topi molskahti samalla sadasosasekunnilla veteen ja aloitti matkansa kohti rantaa. 30 metriin asetettu poiju koitui kuitenkin t

ämän liikkeen kohtaloksi, sillä Topi pelästyi sitä ja suuntasi uintinsa reilusti maalitolpista sivuun. Jo vaarallisen keltaisen jättipallon ohitettuaankin Topi vilkuili sitä muutamaan otteeseen. Poiju oli kuitenkin ilmeisesti jo syönyt eikä se siten yrittänytkään haukata Topia sisuksiinsa, joten Topi pääsi hienosti rantaan saakka. Muutamasta lisäkäskystä ja maalitolppien ohituksesta huolimatta Topi sai tästä liikkeestä 7/25 pistettä.

Vienti: Vienti meni valitettavasti nollille, sillä ohjastaja ei ollut tutustunut sääntökirjaan kovin tarkkaan. Topi lähti “vie!”-käskyn saatuaan juoksemaan köyden kanssa pitkin rantaa, jolloin äiti kaappasi koiran hädissään pannasta kiinni ja lähetti sen sitten uudelleen. Alun seikkailusta olisi ilmeisesti muuten pudonnut ainoastaan muutama piste, mutta koska äiti koski Topiin, hylättiin liike. Tämän jälkeen Topi toi köyden minulle veneeseen mallikkaasti, joten liike sujui loppujen lopuksi oikein hyvin.

Veneen nouto: Tuuletuksia, tuuletuksia! Topi lähti päättäväisesti rannalta, tarttui köyteen varmasti ja ohjasti veneen turvallisesti takaisin rantaan. Täydellinen suoritus paitsi Topilta, myös äidiltä, joka tällä kertaa lähetti Topin selkeästi ja tiukasti matkaan. Tästä täydet 25 pistettä.

Hukkuvan pelastus: Olimme äidin kanssa melkein varmoja, että Topi ei pelasta vierasta miespuolista hukkuvaa. Topi ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa mitään ongelmaa, vaan kiskoi hädässä olevan urhoollisesti rantaan saakka täysin maalitolppien väliin. Jihuu! Mieletön suoritus Topilta :) Hukkuvan pelastus on ollut Topille kaikkein vaikein liike, koska eihän ujopiimä voi leikkiä vetoleikkiä vieraan kanssa. Topi tosiaankin y litti itsensä. Liikkeestä ei tullut aivan täysiä pisteitä, koska äiti horjahti lähetyksessä veteen, mutta ehkä äiti malttaa ensi kerralla pysyä itse poissa vedestä ;)

Topin pisteet eivät aivan riittäneet tulokseen, mutta palkinnoksi varsin urheasta pelastustyöstä Topi sai hienon sinivihreän ruusukkeen sekä todistuksen. Pohdimme, että mikäli äiti olisi

tutustunut sääntöihin ennen koetta, olisi Topilla ollut hyvät mahdollisuudet soveltuvuuskokeen rajaan. Ei ole siis mitään estettä, etteikö Topi voisi joskus vepeltää virallisessakin kokeessa. Ensi vuonna sitten!

Kokeen päätyttyä Mörkö ja Susukin pääsivät pulikoimaan. Molemmat uivat, Susu ihan itsenäisesti ja Mörkö vähän vähemmän itsenäisesti. Mörkö haki jopa pehmoluulelun lyhyen uintimatkan päästä, avustuksella toki :)

Tänään Susu osallistui elämänsä toiseen mätsäriin ja todisteista voi päätellä, mihin pentu tarmonsa oikein keskittikään…

Ei vaineskaan, Susu keskittyi kympillä myös itse näyttelemiseen pallonhaun ohessa. Tarkoituksena oli vähän treenailla kehäkoukeroita viikon päässä odottavaa virallista koitosta varten ja tämänpäiväinen täytti pestinsä mainiosti. Olemme harjoitelleet kopelointia valtavasti (kiitos kaikille vapaaehtoisille aussielapsen taputtelijoille!), jotta Susu voisi ottaa kehässä rennosti. Tänään pentu yllätti kuitenkin täysin, koska tuomarin tutkiessa se oli kerrassaan mieletön. Olin itse kyykyssä Susun edessä ja pikkupaimen vain seisoi, seisoi ja seisoi, vaikka tuomari tutki koko koiran aina hampaista hännänpäähän. Ajattelin etukäteen, että varmaan minun täytyy pitää Sususta kiinni ja nostella sen peräpäätä ylös, jotta tutkimisesta selvitään kunnialla.

Pelkästään kopelointi oli jo huippu juttu, mutta Susu seisoi myös muuten kauniisti ja ravasi siivosti. Saimme punaisen nauhan ja punaisten kehässä sijoitumme kolmansiksi. Palkinnoksi pussillinen luita ja hyvä mieli :)

En vain ymmärrä, miten Susulla riittää pinnaa näihin juttuihin noinkin hyvin, varsinkin kun esimerkiksi seisomista olemme treenanneet olemattoman vähän. Mikään kehäkettu Susu tulee tuskin koskaan olemaan, koska sen mielestä se on kehässä minun kanssani tekemässä temppuja eikä esittelemässä ympäröivälle ihmismassalle puikkonokkaansa ja maailman hauskimpia lärpätikorviaan. Mörkö taasen astelee kehään “katsokaa minua, olen komein mies päällä maan” -tyylillä häntä viuhtoen ja naama nauraen, mikä puree tuomariin kuin tuomariin. Erosta kertoo hyvin Susun ensimmäisen mätsärin tuomarin kommentti “Ai niin, eihän se paimenkoira välitä”, kun hän yritti saada Susua terästymään naksuttelemalla kieltään. Susu kun vain tapittaa “voitasko jo tehä jotain järkevää?” -ilmeellä.

Nyt ei voi tehdä muuta kuin toivoa, että ensi viikon viralliset sujuisivat yhtä mukavissa merkeissä. Lauantaina meillä on miestuomari, mikä tuo oman vivahteensa hommaan. Pitäisi vain muistaa pitää oma pää kylmänä, koska ilmiselvästi Susun mielestä kehässä on kivaa eikä se jännitä kopelointia piiruakaan. Minulla on vain jokin vinoutuma päässä, mikä tolkuttaa kavalasti, että esiintyminen menee penkin alle. Höh.

Mätsärin jälkeen Susu pääsi vielä koirakavereiden kanssa juoksemaan. Karkeloihin osallistuivat Hinkuu-kelpie, Lux-bortsu, Vappu-pyrtsi, Saimi-aussie ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä pikkuruinen Sina-seropi. Paimentytöillä meni leikit niin hyvin yksiin kuin vain mahdollista – ne vetivät rallia, temusivat rantavedessä, painivat ja muuten vain hengailivat. Olipa mukavaa!

Pst, alempana pari muuta uutta blogipäivitystä.

Kakku pöytään ja tötteröhatut pään päälle keikkumaan – pikkumusta täyttää vuosia! Neljään vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista, iloa ja surua, naurua ja itkua. Kulunut vuosi ei ole ollut niitä helpoimpia, mutta muutama viikko sitten saatu syringomyeliadiagnoosi on helpottanut tilannetta paljon. Diagnoosi itsessään ei ole herkkua, mutta oikea hoito ja epävarmuuden poistuminen ovat tuuletuksen arvoisia asioita. Nyt Mörkö on syönyt kipulääke Gabapentiinia 200 mg / päivä ja Prednisolon-kortisonia kaksi tablettia päivässä. Gabapentinin suhteen etsiskelemme vielä oikeaa annostusta. Pahempia sivuvaikutuksia ei onneksi ole ollut.

Synttäripäivää vietettiin aarteenetsinnän ja herkuttelun merkeissä. Illalla koirat pääsivät vielä mökille temmeltämään ja natustelemaan mustikoita, vadelmia ja herukoita. Jatkot ovat jatkuneet aina viime tunteihin asti, kun ensin eilen kävimme vetämässä Topille jäljen Onttolan metsiin ja tänäaamuna Topi ajoi sen. Mörkö oli mukana jäljenteon oheistoiminnassa mustikanpoiminnassa ja tänään Mörkö osallistui jäljen purkuun. Meno on vallan erilaista kuin pari viikkoa sitten, sillä nyt Mörkö entiseen tapaansa viilettää hiekkateillä korvat hulmuten ja samoilee omia hajupolkujaan pitkin varpuviidakossa. Edes vuorokausi mökillä ei kangistanut poikaa, joten lääkityksen voi sanoa toimivan vähintäänkin mainiosti.