Siinä ne ovat, kaiken pahan alku ja juuri. Mörkön lääkärikäynti eläinsairaala Aistissa oli täynnä yllätyksiä. Kuka olisikaan arvannut alle kymmenkiloisen koiran elämän takkuavan jättirotujen helmasynnin lonkkien takia? Ranteista puhumattakaan.
Lähdimme melkein koko perheen voimin etelään pikkumustaa tutkituttamaan, henkivartijaosasto Topi ja Susu mukaanlukien. Aistissa meidät otti vastaan neurologi Janis Jeserevics. Tähän liittyikin pieni sekaannus. Aikaa varatessani vastaanottoapulainen oli automaattisesti olettanut Mörköä vaivaavan jonkin neurologisen sairauden - nykyään valitettavan yleinen ilmiö nimeltään selkäkipuinen cavalier luikertelee alitajuntaan. Janis kuunteli sekavan luettelon Mörkön oireista ja hoitohistoriasta ja päätti ottaa röngenit, magneettikuvat, verikokeet ja tehdä kliinisen tutkimuksen. Uninen koira jäi tutkimuksiin Aistiin ja me lähdimme pyörittelemään peukaloita soittoa odotellen.
Muutaman tunnin kuluttua palasimme lääkäriin, jossa Janis esitteli meille Mörköstä otetut kuvat ja tulkitsi ne. Tässä englanninkielinen selvitys tutkimuksista:
Mörkö has chronic pain somewhere in end of back, lasting about a year. He is also sometime lame both front limbs. Can not have exercises with other dogs in house. He has done agility trainings.
Yleinen kliininen tutkimus: nomaali.
Ortopedinen tutkimus: painful mainpulations with both hip joints, positive Ortolani test bilaterally, very flexible both carpal joints.
Neurologinen tutkimus: normal posture, postural reactions, cranial nerves and spinal reflexes, no pain on back palpation.
Othoscopy: normal external ear chanals and tympanic membranes bilaterally.
Hematology: normal.
Serum biochemistry: normal.
Magneettikuvaus:
- brain: Chiari malformation
- cervical spine: mild syringo / hydromyelia in c2-3 area, less than 2 mm (virallinen todistus tulee 1-2 viikon kuluessa)
- thoracic and lumbal spine: no extra or intramedullary compression, central canal is mildly enlarged, but less than 2 mm.
Röntgenkuvat: femoral heads are remarkably smaller as acetabulum, if applied pressure to hip joints, they are subluxating. No severe degenerative changes in knees and carpal joints.
Diagnoosi: Nivelten ja ligamenttien sairauksia
Reason for back pain in Mörkö, most likely, is because of degenerative changes in hip joints. There is no remarkable nervous tissue abnormalities (brain and spinal cord).
At this time I would recommend consultation with orthopedist to evalute severeness of hip and carpal joints, treatment strategies and prognosis. Until that time is not recommended strong physical activities. If necessary, pain medication can be used.
Aivan kaikkea korkealentoista lääketieteen sanastoa ymmärtämättä viesti on kuitenkin selvä: koira on neurologisesti terve (tai sanottaisiinko päässä on häikkää “normaalin” cavalierin verran…) - kyse on ortopedisistä seikoista eli ongelmista luustossa. Verikokeetkaan eivät hälytelleet, joten katseet voidaan tällä hetkellä kääntää yksinomaan kropan tukipilareihin luihin ja niveliin.
Mörköllä on syringomyelia, mutta niin pienellä laajentumalla, että cavaliereilla käytössä olevassa syringotaulukossa koira sijoittuu kohtaan A eli periaatteessa terve. Chiarinen epämuodostuma on myös, mutta se on löytynyt lähes jokaiselta tutkitulta cavalierilta. Toisaalta on vaarallista tuudittautua siihen ajatukseen, että nämä kaikki häikät aivoissa ja keskuskanavassa ovat rodun edustajille normaaleja, ikään kuin ne olisivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Pian ollaan siinä tilanteessa, että esimerkiksi chiarista epämuodostumaa pidetään pakettiin kuuluvana cavalierin rotuominaisuutena. Vuodatan aiheesta lisää, kun olen saanut Mörkön tilan kirjoitettua kokonaan. Lääkärikäynti antoi nimittäin paljon ajateltavaa liittyen aiheeseen cavalierin tulevaisuus rotuna. Takaisin asiaan. Erittävää keskikorvan tulehdusta ei ilmeisesti ole, mutta molemmissa korvissa on alentunut kuulo.
Jo ortopedisessä tutkimuksessa Janis havaitsi, että Mörkön lonkat eivät ole mitään aivan priimatavaraa ja röntgenkuvat vahvistivat asian. Lonkkamalja on huomattavasti suurempi kuin reisiluun pää ja jos lonkkaan kohdistuu painetta, tapahtuu subluksaatio eli ilmeisesti reisiluun pää menee paikoiltaan maljasta. Kennelliiton ohje kertoo, että D-luokituksen saavat lonkat, joissa on selvää epätasaisuutta reisiluun päässä ja lonkkamaljakossa. Lisäksi mainitaan subluksaatio ja muita ohjeita määrityksen antamiseksi. E-lonkissa taasen on mm. selvä subluksaatio. Janis ei osannut eikä halunnut edes veikata Mörkön lonkkien tilaa ja tämäkin on täyttä hakuammuntaa, lonkathan voivat olla mitkä tahansa väliltä B-E. Joka tapauksessa Mörkön lonkat tuottavat kipua koiralle ilmeisesti erityisesti subluksaation tapahtuessa sekä rasituksessa ja sen jälkeen. Polvissa tai rannenivelissä ei näkynyt rötgenkuvissa vakavia muutoksia. Molemmat ranteet ovat kuitenkin hyvin pehmeät, joustavat ja löysät, ja kun etuosaan kohdistuu 60% koiran painosta, on tuskin ihmekään, että ne kipeytyvät aiheuttaen etupään pettämistä ja voimakasta ontumista.
Koska Janis ei luonnollisestikaan ollut ortopedian asiantuntija, hän ei osannut määrittää, kuinka vakavista luustollisista ongelmista on kyse. Hän suosittelikin meitä hakeutumaan ortopedin vastaanotolle, sillä ortopedi todennäköisesti osaa kertoa taas enemmän hoitomuodosta, kuten leikkauksesta, ja ennusteesta. Kunnes käymme ortopedillä, Mörkön on vältettävä rasitusta ja sitä voidaan pitää kipulääkityksellä. Vaikka neurologi ei muuten ollut alan asiantuntija, hänkin sanoi jo ennen kuvien näkemistä “this dog should never been trained agility” eli yhtään rankemmat harrastukset saamme jättää tähän. Nyt täytyy vain kehitellä Mörkölle jotain mukavaa, fyysisesti kepoista puuhaa, sellaista, jonka se tuntee hauskaksi ja mielekkääksi. Mörkö rakastaa yli kaiken yhdessä tekemistä enkä sitä iloa tahdo siltä viedä, joten ihan silkaksi kotivahdiksi sen ei tarvitse latistua. Elämästä löytyy muitakin haasteita kuin SM-nollatilin kartuttaminen tai räjähtävät kontaktisuoritukset. Ei sillä, etteikö Mörkö olisi tyytyväinen ainoastaan sohvannurkkaa lämmittäessään ja korttelilenkkejä rullatessaan, mutta sen korkeuksiin kohottavan ilon ja riemun, mikä yhdessä tehdessä koiran silmiin syttyy, Mörkö kiistatta ansaitsee.
Mieli oli käynnin jälkeen melko tyhjä. Olin ehkä liikaakin odottanut juuri tuon heinäkuisen perjantain tuovan jonkinlaisen päätöksen tähän ruljanssiin. Jonkinmoinen neurologinen terveys oli tietenkin helpotus, mutta en tiedä, oliko diagnoosi ilmeisen vakavasti nivelvaivaisesta koirasta sen makoisampi. Asiaan perehtymättömämpikin ymmärtää, että niveliä jäytävän kivun kanssa eläminen ei ehkä ole sen arvoista. Tosin asioiden edelle on ehkä turha mennä.
Pari päivää olen nyt pyöritellyt mielessäni yhtälöä terve cavalier kingcharlesinspanieli ja tullut siihen tulokseen, että kyseinen ilmiö on katoava luonnovara. Tahdoin osaltaan magneettikuvauttaa Mörkön sen takia, että rotu saisi tutkimustulosten kautta lisää tietoa, missä pisteessä sairauden kanssa oikein nyt mennään. Lääkärin huomautus siitä, että miljoonakaan tutkimustulosta ei auta, kun rotu on ominaisuuksiltaan sellainen, ettei sitä karkeasti sanottuna ole tehty tähän elämään. Miten rotumääritelmän mukaisen pään omaava cavalier oikein voisikaan olla terve? Voi taas kerran todeta ihmisten olevan sokeita. Ihmiset ovat myös valitettavan itsekkäitä sen suhteen, että maailman ihaninta seuralaista jalostetaan yhä, vaikka rotu taistelee mitä erilaisimpien ja yhä vakavampien sairauksien kurimuksessa. Aivoriihen tuloksena olen tullut vakaasti siihen mielipiteeseen, että cavalierilla rotuna ei ole tulevaisuutta, ainakaan tervettä sellaista. Mikäli minulta kysyttäisiin, rodun pitäisi antaa kadota. Se olisi armeliainta kaikkia niitä sairaita cavalierparkoja kohtaan, joita on kaiken aikaa yhä enenevissä määrin. Sairaista koirayksilöistä puhuttaessa kuulee usein sanonnan “rakkautta on luopua”, tässä tapauksessa kyseessä on vain koko rotu, josta pitäisi osata päästää irti. Tämä on utopia, sen tiedän. Ihminen tuskin koskaan tulee nousemaan sellaiselle tasolle, jolla olisi selkärankaa luopua eniten rakastamastaan samalla heikentäen omaa etuaan. Inhimillistä kai.
Syringon kanssa ollaan tietynlaisessa umpikujassa. Mikäli rodun jalostusta jatketaan entiseen malliin, tulee aina olemaan sairaita koiria, se on fakta. En ole missään mielessä jalostuksen asiantuntija, mutta syringovapaan tilanteen saavuttaminen vaikuttaa mahdottomalta. Mikäli sellainen joskus saavutetaan, on todennäköisesti jouduttu myöntymään monissa muissa asioissa ja rodun yllä leijuu taas uusi, entistäkin tummempi pilvi. Nytkään syringo ei suinkaan tunnu olevan ainoa murhe rodussa. Vanha tuttu sydänvika kiusaa edelleen, on löysiä polvia, silmäsairauksia, allergioita, kummallisia selkäkipuja… Rotu tuntuu yleensäkin olevan niin heikko, että sen edustajat kohtaavat todennäköisesti elämänsä varrellaan jotain, mitä ne eivät kestä. Oli cavalier kuinka seurakoira tahansa, täytyy sen pystyä kykenemään täysipainoiseen ja vaivattomaan koiranelämään, johon voivat kuulua koirakaverit leikkeineen, mieltä virkistävät harrasteet, vapaana kirmaaminen, perheen toimissa mukana olo ja yleinen onnellisuus.
Loppuhuomioksi sellainen seikka, että tämä ei ole mikään sotahuuto tai moralisointi ketään kohtaan, ainoastaan mietteitä rodusta, jota me kaikki niin rakastamme.
//. Vielä vähän lisää pohdittuamme ja mietittyämme en ole enää niin varma, löytyykö lonkista ja ranteista koko totuus. Kunpa vielä joskus selviäisi, mikä pientä mustaa koiraa vaivaa.
