Topi, Mörkö ja Susu

Pikapäivityksenä tuoreimmat kuulumiset ennen mökille lähtöä.

Perjantaina kävimme vetämässä Tukholmanlammille verijäljet tolleriporukalla. Mukana myös siis musta lammas Mörkö, kuten kuvioon kuuluu. Molempien koirien jäljet olivat noin 300 metriä pitkät, niissä oli kaksi kulmaa ja suorillakin makaukset. Maasto oli kuivaa ja ilma helteinen. Topin jäljessä oli erikoisuutena makaukseton kulma, ikään kuin katkon kuivaharjoittelua siis. Varhain sunnuntaiaamuna hurautimme ajamaan jäljet. Mörkö sai aloittaa ja heti kun se pääsi autosta ulos, alkoi sillä nenä käydä siihen malliin, että tuleva tapahtuma oli hyvin tiedossa. Jäljen tehneet Hannele, Heljä ja Helena tulivat seuraamaan jäljen etenemistä. Mörkö lähti jäljelle varmasti ja innolla. Ensimmäinen suora osuus kulki mallikkaasti, mutta ensimmäisen kulman nuuskittuaan koira lähti pyörimään makauksen ympärillä. Se kuulosteli autoilta kuuluvia ääniä kuitenkin koko ajan haku aktiivisesti päällä. Koska Mörkö etsi kuitenkin koko ajan ahkerasti, en auttanut sitä ja palauttanut takaisin jäljelle, vaan annoin sen pyöriä. Välissä se kävi Hannelen, Helenan ja Heljänkin luona ja lopulta teki kakat lähelle kulmaa. Melko huolellisesti siis merkattu kulma ;) Vessakäynnin jälkeen Mörkö pääsikin takaisin jäljelle eli se olikin saattanut vain etsiä kakkapaikkaa. Loppujälki sujui loistavasti, toisessa kulmassa koira yritti vähän kysyä minulta, minne pitää nyt menä, mutta kun pysyin passiivisena, lähti Mörkö taas matkaan. Kaatona oli hirven sorkka, jonka alle oli piilotettu nameja. Koska ilma oli todella kuuma, kehuin koiraa paljon jäljen aikana, jotta se jaksaisi työskennellä. Pikkujätkä olikin tosi tyytyväinen itseensä selvitettyä jäljen! Topilla tuli jäljellä yksi hukka, muuten varmaa jäljestystä.

Topin vepeharrastus on pyörähtänyt hienosti käyntiin. Vaikka tiedossa olikin, että Topi tulisi mitä todennäköisimmin pitämään lajista, on se siltikin aivan yllättävän innoissaan vepettämisestä - siis muistakin osa-alueista, kuin noutamisesta. Lauantaina olimme seuraamassa Kaunislahdessa PoKSin järjestämiä vepekisoja. Topi oli viime kesänäkin turistina kyseisessä tapahtumassa ja taisi nyt olla sitä mieltä, että tänän vuonna sekin voisi osallistua mittelöihin. Sen verran suuri oli kaipuu veden ääreen. Meidän kaksijalkaisten päivä kului suurilta osin muonitushommissa, mutta päivän päätteeksi tehty uimareissu (sekä upeaakin upeammat suoritukset!) korvasi helteessä uurastuksen. Susukin oli mukana tutustumassa vepeilmapiirin ja se taisi saada suoritusten katsomisesta melkoisesti inspiraatiota, sillä sekin ui! Susu on tippunut kesän aikana pari kertaa laiturilta ja hyvin ovat uimavedot takaisin rantaan sujuneet, mutta lauantaina pentu uiskenteli ihan vapaaehtoisesti ja näytti nauttivan siitä hirmuisesti. Taidettiin siis vain tarvita hyvät olosuhteet eli matala ranta, hiekkapohja, lämmin vesi ja hyvä seura ;) Nakkeja ja wubbaa toki unohtamatta. Huippu juttu, että Susustakin taitaa kehkeytyä vesipeto.

Mörkö muuten teki ensimmäisen melkein-lentokeinunsa keskiviikkona! Se on talletettu videollekin. Videointi tuli muutenkin tarpeen, sillä nolostuneena ihmeellisestä sipsuttelustani heräsin totuuteen, että on Mörköäkin ohjattava. Kun nyt vain juoksentelen vetelästi ilman selkeää ohjeistusta koiralle, en saa sitä edes putken epäloogiseen päähän. Plussana huomioitakoon kuitenkin se, että Mörkö hakee nyt aivan mahtavasti esteitä itsenäisesti eli kehitys on huimaa - samaa ei voi sanoa ohjaajasta. Esimerkiksi Jonnin ratoja pystyn katsomaan ilman suurta häpeää, koska ohjaan oikeasti sitä, en vain hipsuttele mukana. Pitäisi vain saada siirrettyä sama työskentely Mörkönkin kanssa tekemiseen, sitten meillä voisi olla mahdollisuudet vaikka mihin. Jotta alkaisin oikeasti ohjata Mörköä kunnolla, nöyryytän itseäni vielä julkisesti linkittämällä tämän videon. Voi verrata vaikka tähän, lähtö mini002. Keskivaiheen ohjaus on jotain aivan järkyttävää, mutta alussa ja lopussa sentään näytän koiralle, mihin mennään.

Susu on nyt harjoitellut juoksukontakteja kolme kertaa kymmenen toiston sarjoissa maassa olevalla lankulla. Askelet osuvat hienosti lankun päähän, joten pian voimme nostaa lankun toista päätä. Topi ja Mörkökin saavat juosta lautaa läpi ihan vain tasapuolisuuden nimissä ja ne ovat hirmu innoissaan tästä uudesta tehtävästä. Etenkin Topi on aivan hyperinnostunut hommasta, Mörkön kanssa keskitymme lähinnä siihen, että namikupille ei mennä ennen kuin tehtävä on suoritettu. Mörkö kun tuumii, että oma-alotteisuus kunniaan.

Nyt lähdemme viettämään mökkilomaa ja ensi viikko kuluukin aussieleirillä Vaalassa, joten voi olla, että blogi hiljenee hetkeksi.

(t. Sirkku, joka ei osaa tiivistämisen jaloa taitoa :) )

Viikonloppuna kameraan tallentuneet kuvat kiteyttävät melko hyvin pienen mustan olemuksen: sievänassuinen halinalle, joka on kuitenkin niin höpsö pyydystäessään hyttysiä kita ammollaan ja joka on kuumuessaan tulta ja tappuraa: punkee vaikka läpi harmaan kiven (tai Topin) saadakseen tahtomansa. Välillä Mörkö onkin varsinainen Jekyll&Hyde, joka räjähtelee kuin rikkinäinen ilotulite. Äidin sanoin Mörköstä on joskus yhtä paljon vaivaa kuin Topista ja Sususta yhteensä, mutta ilman sitä elämä voisi olla kuitenkin aika tylsää. Omalaatuisuudessaan Mörkö on maailman hupaisin otus, Se Koira.

Mökkiviikonlopun päätteeksi treenasimme eilen rallytokoa ja agia. Mörkön puhti loppui rallytreenien jälkeen, mutta Susu ja Topi viilettivät kentällä miltei yömyöhään saakka tolleriagin merkeissä. Treenirupeaman aluksi kävimme Susun kanssa moikkaamassa tottista treenamassa olleita Miimiä ja Unelma-mummoa, jotka myöhemmin tulivat kokeilemaan uutta lajia rallyradalle. Unski olikin huippu rallyilija.

Susu teki agia oikeastaan ensimmäisen kerran ihan kunnolla. Onhan se viiletellyt putkissa jo hyvän tovin, minkä ansiosta pennusta on hyvää vauhtia kehkeytymässä putkihullu tapaus, mutta muita juttuja emme ole tehneet ollenkaan. Putket sujuvatkin loistavasti: Susu suorittaa ne täysin itsenäisesti ja aivan hurjalla draivilla. Palkaksi se saa aina pallon, jota heitellään ja retuutetaan. Eilen teimme siis ensimmäistä kertaa siivekesuoraa Heidin avustuksella. Kolme hyppyestettä, joiden rimat olivat maassa, oli asetettu suoraan linjaan toistensa kanssa. Ketjutimme esteet takaperin niin, että Heidi piteli Susua paikoillaan ensin viimeisen hypyn, sitten toiseksi viimeisen ja lopuksi ensimmäisen hypyn takana ja minä kutsuin pennun aina viimeisen hypyn takaa. Koska tämä sujui niin hyvin, jätin pallon viimeisen esteen taakse ja tulin itse kakkosväliin. Koira ampui täydellä vauhdilla aina pallolle asti, vaikka olinkin itse siivekkeiden sivulla. Seuraavaksi siirryin itse ensimmäisen hypyn rinnalle ja koira viipotti koko estesuoran pallon luokse, vaikka juoksin sivulla. Viimeisillä kerroilla olin lähtöalueella, josta vain lähetin Susun itsenäisesti matkaan ja sehän eteni suoraviivaisesti kaikki kolme estettä täydellä vauhdilla. Maalista löytyi pallo, jolla leikittiin sitten kunnolla lopuksi. Heidikin leikitti pentua, mikä oli Sususta ihan huippua, kiitämme Heidiä :)

Ongelmana tässä meidän treenauksessa on se, että en osaa päättää, miten opetan esteet. Lähinnä päänvaivaa tuottavat kepit ja kontaktit. Kepeissä olen nyt kuitenkin päätynyt Susan Garrettin 2×2-tekniikkaan, mutta niitä alamme tehdä vasta paljon myöhemmin. Kontakteissa ongelmana on lähinnä puomi: keinun ketjutan niin, että koira tulee suoraan kontaktialueelle ja A-estettä lähdetään tekemään varmaankin Rachel Sandersin boksiohjeilla eli eräänlaisilla juoksukontakteilla. Puomillekin haluaisin juoksukontaktit, mikä todennäköisesti on ajatuksenakin tuhoon tuomittu, mutta niistäkään en ole vielä täysin varma. 2on2offit olisivat kaikkein yksinkertaisimmat opettaa, mutta hitaammat radalla. Luulen, että lähdemme liikkeelle Trkmanin lankkujuoksutuksella, vaikka se ei tosiaankaan ole nopein tie estevalmiiseen koiraan. Onneksi meillä ei ole mikään kiire – trendiin, jossa koira on vuosikkaana kisavalmis (tai viimeistään silloin 18kk kisaiässä), minulla ei ole mitään hinkua lähteä mukaan ihan jo koiran kehittyvän kropan takia. Kokonaisia kontaktiesteitä, keppejä tai hyppyjä tuskin teemme vielä pitkään, pitkään aikaan. Hiljaa hyvä tulee.

Pääsuunnat Susun agittamisessa ovat kuitenkin selvät: täysillä vauhdilla ja innolla koko ajan. Keskitymme aluksi vain ja ainoastaan siihen, että koiralla on kentällä huippukivaa eli se saa rellestää ja riehua, palkkaa tulee paljon ja treenit pidetään lyhyinä. Tekniikkatreeni takaakiertoineen ja välistävetoineen saa jäädä myöhemmälle, sillä nyt painelemme ainoastaan suoraviivaisia sarjoja, joilla voi tykittää täysillä.

Otsikkoon viitaten tänään postilaatikkoon kolahti uusin Cavalier-lehti. Minulla oli lehden toimituksen kanssa ollut talvemmalla puhetta josko Mörkön kuvakansioista löytyisi jokin menevä harrastuskuva, kyseessä kun on harrastusaiheinen numero. Tietokoneen uumenista ei kuitenkaan löytynyt mitään helmiä, joten ajattelin, että Mörköä ei kannessa nähdä. Yllätys oli siis melkoinen, kun lehden kannesta katsoi kuin katsoikin vastaan tuttu nassu.

Oma lukunsa taas oli Koiramme-lehden rallytoko-juttu, jonka kaikki tuntuvat epäonneksemme bonganneen ;) Koiraharrastusaddiktit vielä ymmärtää, mutta kun naapurin herrakin totesi meidän esiintyneen kyseisessä lehdessä, oli itse kullakin mennä jauhot suuhun. Laajassa näkyvyydessä ei sinällään ole mitään pahaa, jos tulee esiintyneeksi fiksuna ja filmaattisena. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kuvaa lienee turha kommentoidakaan, mutta muutama muukin asia kaipaa oikaisua.

“Mörkön motivaatio ei riitä perinteiseen tokoon.”

Näin sanotaan koirasta, joka rakastaa tokoa jättiläisenkokoisella ärrällä. Mejä on mielenkiintoista, rally ihan ok, agility etenkin viime aikoina hauskaa, mutta toko – se vasta on huippua!

“Ajatuksena on ollut myös vesipelastusharjoittelun aloittaminen.” (kyseessä siis Mörkö)

Ei, ei, ei, ei näin. Herää väistämättäkin kysymys, kuinka laaja koiratietämys jutun laatijalla on, kun yhdeksänkiloisella uimahaluttomalla koiralla kerrotaan vepeiltävän. Olin luultavasti maininnut, että Topi aloittaa vepen alkeet, kuten se menestyksekkäästi onkin nyt tehnyt, mutta halaistua sanaakaan vepe-Mörköstä en virkannut. Oi voi, tämä kannustaa tosiaan kaivamaan ne barbit laatikoista pygmivepeen tai hankkimaan cavalierinkokoisen märkäpuvun hukkuvan pestiä varten.

Ihan hyviäkin asioita meidän osuuteemme oli sattunut esimerkiksi naksuttelun osalta, mutta kyllä nuo muutamat seikat saavat pitämään pään vielä vähän aikaa jossakin todella piikkikkäässä ja muutenkin luotaantyöntävässä pensaassa. Joko olin selostanut hyvin epäselvästi tai toimittaja oli ollut huolimaton. Kiukuttaa myös, että cavalier esitettiin taas yhteistyökyvyttömänä lapasena, joka kuvassakin torkkuu sylissä. Kun Mörkö kerran on jutun mukaan niin innoissaan rallysta, olisi sen voinut todistaa kuvalla, jossa sen häntä huiskii ja nassu loistaa. Onneksi olen saanut herneenpalot jo aika hyvin vedeltyä nenästä pois ja tulevaisuudessa tiedän pysytellä kaukana toimittajista tai tarpeen vaatiessa kommentoida vain hyvin yksinkertaisilla, selkokielisillä virkkeillä ;)

Näiden tapausten lisäksi Mörkön on voinut bongata vuosien 2008 ja 2009 cavalierkalentereista, Cavalier-lehdestä agi- ja mejäjutusta sekä agituloksista, Pohjois-Karjalan Seurakoirien jäsenlehdestä agijutusta, Joensuun seudun palveluskoirien jäsenlehden kannesta (uskokaa tai älkää!) sekä agilityväen ASB-lehdestä. Topikin on esiintynyt omassa jutussaan, joka sivuiltammekin löytyy, rotunsa Tolleri-lehdessä. Myös tollereiden kalenterista, Tolleri-lehden agilitytuloksista sekä Josepa-lehden kannesta on voinut Topin löytää. Tämä todistanee, että hetken julkkistähdenlennoksi koiramediataivaalle on tavallisen tassuttelijankin mahdollista singahtaa ;)

Viime päivinä on satanut, satanut ja satanut vielä vähän lisää. Vetisestä säästä huolimatta olemme treenailleet ahkerasti: Susu maanantaina hakua raunioilla, tiistaina temppuilua raunioilla pentukurssin merkeissä, keskiviikkona Topi trenasi rallytokoa ja vepeä sekä Mörkö agilityä.

Susun kanssa olemme käyneet kaupungilla ahkerasti ja eilen kävelimme Nooran ja Santtu-seropin seurassa aina kauppakeskus Prismalle saakka. Mörköikä on hiipinyt varkain pennulle: huivit puunoksilla, törröttävät kannot tai lepattavat roskapussit saavat jännitystä ilmaan. Namien avulla Susu kuitenkin aina huomaa, ettei hätä ole minkäänmoinen ja viimeistään leikillä tilanteet saadaan purettua. Kun vain itse pitää mielessä, että möröt liittyvät normaalina asiana ikäkauteen ja pysyy itse rauhallisena, pentukin rentoutuu. Liikenteen äänet ovat vielä sellaisia, joihin pitää totutella paljon. Tämänpäiväinen lenkki hyisessä viimassa Nooran ja Santun kanssa innosti koirat leikkimäänkin keskenään – normaalisti kuvio kulkee niin, että Susu haastaa Santtua painiin minkä ehtii, kun taas Santtu yrittää vain epätoivoisesti keskittyä hajupostien lukuun ja lähettelyyn.

E/ Mörkön hierontajuttu lisätty alemmas!

Tornion SM-reissu on nyt takana. Kokonaisuudessaan kisat matkoineen, suorituksineen ja tunnelmineen olivat varsin onnistuneet, vaikka mitaleita ei kaulassa kilisekään ;)

Matkasin Tornioon Heidin ja tollerien seurassa, Jonni tuli omistajansa Outin kanssa eri kyydillä. Perjantai kului autossa istuessa ja iltakisaa seuratessa (+ majotuksen onnettomuutta kauhistellessa). Vielä lauantain sain viettää täysin sijaisjännittäjän roolissa, mikä oli itse asiassa melko mukava pesti. Paljon näkyi hienoja suorituksia! Kamera pääsi myös joukkuekisojen aikaan hommiin, kun se oli kerta Tornioon asti rahdatukin. Olosuhteissa ei ollut kuvauksen kannalta erityisesti kehumista, mutta useampia mainioita kuvia oli muistikortille tallentunut. Koonti otoksista on tulossa.. Joskus.

Sunnuntaina koittivat sitten jännät paikat, kun kisasimme Jonnin kanssa yksilökisassa. Minien karsintarata oli varhain aamusta, joten kovin kauaa eivät ehtineet perhoset vatsanpohjassa lennellä. Niiden siivet tosin katkesivat muutenkin aika äkkiä sen jälkeen, kun olin nähnyt radan – kuulun niihin jännittäjiin, jotka ovat vain uteliaita päivän koukeroita kohtaan. Itse suoritus sujuu yleensä melko rennoissa tunnelmissa, joskus jopa liiankin. Starttasimme toisessa ryhmässä, joten ehdin katsoa pari suoritusta ennen koiran lämmittelyä. Juuri lähtiessämme radalle taivas aukaisi vetisen arkkunsa, joten sortseissa ja t-paidassa oli mainittavan vilpoinen. Piti siis ihan jo lämpimikseen juosta radalla. Eniten pelkäämäni alun selvitettyämme huojennuin huomattavasti ja teimme suhteellisen siistin nollan pienellä yliajalla. Aika oli todella tiukka, sillä radan voittaneet Anna Ström ja Elli pääsivät kaksi sekuntia alle ajan. 5.08 yliaikaa ei siis ollut lainkaan paha.

Tuloksellamme pääsi juuri ja juuri finaaliin, jossa starttasimme toisena. Rata sujui varmoissa merkeissä, joskin Jonni hiimaili parissa kohdassa rataa ja kerran pysähtyikin katsomoon päin. Silminnäkijähavaintojen ja videon mukaan todennäköisin syy jumitukselle tuntuisi olevan höyryävä pitsalautanen, jota yksi katsoja kuljetti kädessään radanvierustalla ;) Sellaista sattuu! Emme kuitenkaan saaneet kieltoja, joten yhteistuloksemme koostui ainoastaan aikavirheistä. Lopullinen sijoituksemme oli 38. Koska emme täydellisilläkään suorituksilla olisi kärkeä hätyytelleet, kaksi ratavirheetöntä rataa ja ylipäätään tulos olivat mukava juttu. Hieman olisi ottanut päähän, jos olisi istunut autossa yhteensä neljätoista tuntia yhden radan takia, kahden takia puuduttaakin jo takamuksensa mieluusti. Hirmuisen kiva viikonloppu oli – kisaaminen sujui rennoissa merkeissä ja tunnelma oli hieno. Kiitos Heidille ja tollereille matkaseurasta, Outille koirasta ja joalaisille seurasta :)

Jokisen Silja kävi hieromassa Mörkön taas viime viikolla. Tai no, hieromassa ja hieromassa, koska lähinnä painiksi käsittely tahtoi mennä. Silja sai Mörköltä haukut heti jo tultuaan ovesta sisään ja murmatus jatkoi, kun koiran olisi pitänyt asettua viltille käsiteltäväksi. Vähäksi aikaa koira rauhoittuikin makuulle, mutta heti kun siirryttiin aroille alueille, alkoi teutarointi. Koira yritti jatkuvasti nousta ylös eikä kyennyt rentoutumaan alkuunkaan. Vasta hieronnan lopussa tajusin ehdottaa taukoa, mikä tulikin tarpeeseen. Pienen huilin jälkeen kokeilin käskeä Mörkön namien avulla “pum!”-asentoon eli kyljelleen, ja johan alkoi sujua. En aiemmin huomannut ajatella asiaa koiran näkökulmasta vaan yritimme pakolla pitää koiran aloillaan, kun paljon helpommin käsittely olisi sujunut esittämällä homma hauskana temppuna, josta saa namia. Oivalluksen jälkeen Silja hieroi enää aivan lyhyen aikaa ja niin saimme lopetettua käsittelyn hyvään hetkeen.

Tällaisia asioita saatiin selville:

• vasemman olkapään kiertoliike aristaa, aluksi myös oikean olkapään liikkeet
• kevyt sivelyote lapojen alueella “ärsytti” (sai koiran murraamaan), painelu/hieronta ei
• häntä edelleen arka

Näiden lisäksi vanhat vaivat eli hännäntyven arpi(?)kudos, kuihtuneet ja muhkuraiset selkälihakset sekä tietenkin luustoon/hermostoon liittyvät jalkojen ongelmat ovat ennallaan.  Syy särkyihin voi siis löytyä selästä, takapäästä, etu- tai takajaloista, olkapäistä, lavoista tai niskasta, eli oikeastaan mistä tahansa. Ei taida olla Mörkössä paikkaa, jota ei välillä särkisi, vihloisi tai kutittaisi. Kysyin Siljalta myös Mörkön epätavallisen vahvoista anturoiden reflekseistä ja hän sanoi, että ne liittyvät usein johonkin neurologiseen ongelmaan.

Ilmeisesti välikämmenten löysyydestä johtuvat jalkojen pettämiset ovat yleistyneet ensimmäisen tapauksen jälkeen, mutta onneksi paljon lievempinä. Nivelten kipu tuntuu olevan todella lyhytaikaista ja olemme aina päässeet jatkamaan matkaa pienen ontumisen jälkeen. Muutenkin Mörkön kivut tuntuvat olevan melko pitkälti kosketusarkuutta sekä hetkellisiä kiputiloja, koska viime viikkoina se tuntuu jopa hieman piristyneen. Agilityssä olemme nimittäin löytäneet aivan uuden vaihteen: Mörkö haukkuu, kun kävelemme lähtöön, se viilettää itse esteille, karkailee jatkuvasti lähdöstä ja pomppii kuin kumipallo. Huippu homma! Mörkö ja Susu ovat myös leikkineet pitkästä aikaa pariinkin otteeseen.

Laitetaan tämä vielä ihan omaksi kirjoituksekseen.

Topi osallistui Pohjois-Karjalan noutajakoirayhdistyksen MEJÄ-kokeeseen Liperin Kaatamossa 7.6.Laukauksensietotestin Topi selvitti samalla kekseliäällä strategialla kuin ensimmäisessä kokeessaan viime elokuussa. Heti kun Topi sidottiin puuhun, se kävi coolin näköisenä maate - näin eivät tuomarit huomaa, miten puntit tutisevat ja häntä kutittelee rintakehää.

Topin jälki oli päivän viimeisenä. Jälki oli hyvin tehty ja mukavassa maastossa mutta aika juokseminen Topin perässä oli. Tuomarin kanssa pohdimme jälkikäteen, olisiko koiraa pitänyt jarruttaa. Luulenpa, että ensi kerralla jarrutan jonkin verran, jos vauhti on noin kova. Topi jäljesti erittäin innokkaasti ja iloisesti  suurimman osan matkaa jopa hyvin tarkasti jäljen päällä. Mutta kaksi hukkaa tuli. Tuomarikin kyseli Topilta, mitä jälkeä se lähti välillä seuraamaan, kun se muuten oli niin tarkkana, mutta Topi pysyi salaperäisenä. Topi sai siis vain AVO3-tuloksen mutta olin Topiin käytöksestä, jäljestyksestä ja makausten merkkauksesta hyvin iloinen. Nyt voi hyvillä mielin suunnitella seuraavaa koetta, kun voi ajatella koiran nauttivan jäljestyksestä myös kokeessa.

Myös oma osuuteni oppaana ja kokkina sujui tyydyttävästi, mihin olin myös tosi tyytyväinen!

Topi paransi viime kokeesta yhdellä pisteellä. Tasaisella vauhdilla Topilla kestää enää 24 koetta 50 pisteen suoritukseen.

Koesuorituksen arvostelu ja pisteet:
Laukauksien sieto: hyväksytty
Jäljestämishalukkuus 0-6 –> Topin pisteet 2
Jäljestämisvarmuus 0-12 –> Topin pisteet 4
Työskentelyn etenevyys 0-10 –> Topin pisteet 7
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/ kaadolla haukkuminen 0-14 –> Topin pisteet 8
Käyttäytyminen kaadolla 0-3 –> Topin pisteet 3
Yleisvaikutelma 0-5 –> Topin pisteet 2
Pisteitä yhteensä 26
Palkinto 3

Tuomari Martti Hirvosen koeselostus: Alkumakauksen nuuhkittuan lähtee määrätietoisesti jäljelle. Ensimmäinen osuus tarkkaa jäljestystä, osoittaa makauksen, siitä lyhyellä lenkillä toiselle osuudelle. Osuuden puolessavälissä sivulle, eikä palaa omatoimisesti. Palautuksen jälkeen tarkkaa jäljestystä kulmalle, josta lähtee kiertämään laajalla lenkillä seuraavalle osuudelle, jossa sen puolivälissä taas sivulle suoraviivaisesti, hukka. Loppujälki tarkasti kaadolle, jota jää nuuhkimaan. Reipasta kävelyvauhtia jäljestävä koira.

Tollerit pärjäsivät upeasti: Nuusku jäljesti 49 p. ja oli avoimen luokan paras koira. Puntti sai ekassa VOI-luokan kokeessaan tsemppipalkinnon. Onnea!

Perjantai-iltana havaitsin viikonlopun olevan vapaa harrastusmenoista. Seisottuani sateessa neljä tuntia agialkeiden vetämisen, Susun pentukoulun ja poikien agitreenien ansiosta, ajatus kahdesta lepopäivästä kuulosti kieltämättä herkulliselta. Kuitenkin jo lauantaina ennen puoltapäivää olo alkoi tuntua kummallisen toimettomalta, joten olihan sitä toimintaa järjestettävä.

Päätin kesän kunniaksi pystyttää pihallemme neljän kepin pujottelusarjan, jotta Mörkö etenisi vauhdikkaammin kohti itsenäisiä ja varmoja kepukoita. Ennen kuin saimme homman rullaamaan, meinasi Mörkö jo polttaa kääminsä, sillä se ei millään malttanut jättää namirasiaa rauhaan keppien päähän. Lopuksi saimme kuitenkin useamman onnistuneen toiston aikaiseksi. Namikipolla Mörkön kepit eivät ehkä ole aivan niin nopsat kuin lelulla, mutta ideana onkin aluksi lähinnä kasvattaa itsenäisyyttä ja vahvistaa oikeaa sisäänmenoa. Hyvin sujui.

Topi ja Susu saivat tehdä pelkkiä eteenmenoja namilätkälle, koska Topi jyrää heiveröiset keppimme maanrakoon ja Susun aika ei ole vielä kepittää.

Koska Susu näytti vielä tämänkin jälkeen olevan valmis tekemään tuhat helikopteriloikkaa peräjälkeen, lähdimme kaverini Anniinan ja Elli-fieldin kanssa lenkille. Susun ja Ellin viimetapaamisesta oli kulunut aikaa jo hyvä tovi, mutta sen verran nopeasti ralli alkoi, että taukoa ei olisi arvannut olleen. Susu oli kasvanut Ellistä korkeudessa jo ohi, mutta koska paimenen ja spanielin ruuminrakenteen välillä on hienoisia eroja, tuli Susu jyrätyksi pariin otteeseen. Henkiseltä puoleltaan Susu ei sitten tuumaakaan taivu vaikka tantereeseen taintuisikin ;) Tytöillä oli tosi hauskaa, joten pitää viedä ne painimaan taas pian uudestaan.

Sunnuntaiaamuna Topi lähti äidin kanssa mejäkokeeseen Kaatamoon ja minä jäin viihdyttämään pikkuväkeä. Topi oli selvinnyt hienosti laukauksensietotestistä ja jäljestänytkin mallikkaasti. Kuitenkin kaksi mystistä hukkaa oli jäljen varrelle sattunut, minkä vuoksi Topi ilmeisesti saa kolmostuloksen. Hyvä Topi, tulos on aina tulos! Tässä vielä äidin mejäkoekertomus:

“Topi osallistui Pohjois-Karjalan noutajakoirayhdistyksen MEJÄ-kokeeseen Liperin Kaatamossa 7.6.

Laukauksensietotestin Topi selvitti samalla kekseliäällä strategialla kuin ensimmäisessä kokeessaan viime elokuussa. Heti kun Topi sidottiin puuhun, se kävi coolin näköisenä maate - näin eivät tuomarit huomaa, miten puntit tutisevat ja häntä kutittelee rintakehää.

Topin jälki oli päivän viimeisenä. Jälki oli hyvin tehty ja mukavassa maastossa mutta aika juokseminen Topin perässä oli. Tuomarin kanssa pohdimme jälkikäteen, olisiko koiraa pitänyt jarruttaa. Luulenpa, että ensi kerralla jarrutan jonkin verran, jos vauhti on noin kova. Topi jäljesti erittäin innokkaasti ja iloisesti  suurimman osan matkaa jopa hyvin tarkasti jäljen päällä. Mutta kaksi hukkaa tuli. Tuomarikin kyseli Topilta, mitä jälkeä se lähti välillä seuraamaan, kun se muuten oli niin tarkkana, mutta Topi pysyi salaperäisenä. Topi sai siis vain AVO3-tuloksen mutta olin Topiin käytöksestä, jäljestyksestä ja makausten merkkauksesta hyvin iloinen. Nyt voi hyvillä mielin suunnitella seuraavaa koetta, kun voi ajatella koiran nauttivan jäljestyksestä myös kokeessa.

Myös oma osuuteni oppaana ja kokkina sujui tyydyttävästi, mihin olin myös tosi tyytyväinen!

Topi paransi viime kokeesta yhdellä pisteellä. Tasaisella vauhdilla Topilla kestää enää 24 koetta 50 pisteen suoritukseen.

Koesuorituksen arvostelu ja pisteet:
Laukauksien sieto: hyväksytty
Jäljestämishalukkuus 0-6 –> Topin pisteet 2
Jäljestämisvarmuus 0-12 –> Topin pisteet 4
Työskentelyn etenevyys 0-10 –> Topin pisteet 7
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/ kaadolla haukkuminen 0-14 –> Topin pisteet 8
Käyttäytyminen kaadolla 0-3 –> Topin pisteet 3
Yleisvaikutelma 0-5 –> Topin pisteet 2
Pisteitä yhteensä 26
Palkinto 3

Tuomari Martti Hirvosen koeselostus: Alkumakauksen nuuhkittuan lähtee määrätietoisesti jäljelle. Ensimmäinen osuus tarkkaa jäljestystä, osoittaa makauksen, siitä lyhyellä lenkillä toiselle osuudelle. Osuuden puolessavälissä sivulle, eikä palaa omatoimisesti. Palautuksen jälkeen tarkkaa jäljestystä kulmalle, josta lähtee kiertämään laajalla lenkillä seuraavalle osuudelle, jossa sen puolivälissä taas sivulle suoraviivaisesti, hukka. Loppujälki tarkasti kaadolle, jota jää nuuhkimaan. Reipasta kävelyvauhtia jäljestävä koira.

Tollerit pärjäsivät upeasti: Nuusku jäljesti 49 p. ja oli avoimen luokan paras koira. Puntti sai ekassa VOI-luokan kokeessaan tsemppipalkinnon. Onnea!”

Mörkön aamuohjelmaan kuului lauantain tapaan keppitreeniä pihalla. Nyt palkkasin lelulla vauhdin maksimoimiseksi ja pikkumustahan paineli minkä jaloistaan pääsi. Loppuun vielä ihan pelkkiä eteenlähetyksiä rasialle.

Yhdentoista aikaan lähdimme Susun kanssa mölliagikisoihin Kuhasaloon. Susu oli jotenkin erityisen aurinkoisella tuulella, minkä johdosta se oikein heittäytyi useamman ihmisen rapsutettavaksi, seurusteli innokkaasti karvabassettien ja Jumpen kanssa ja touhotti muutenkin kentällä häntä viuhtoen. Susu myös rauhoittui suoritusten ajaksi yksin pusikkoon odottelemaan rauhallisemmin kuin koskaan aiemmin – ilmeisesti maukkaat heinät pitivät pennun kidan poissa korkeammilta ääniaalloilta. Susua muutaman kuukauden vanhempi Saimi-aussie ja Vappu-pyrri peuhasivat radanrakennuksen aikana kentän sivustalla. Molemmat tytöt ovat Susun vanhoja tuttuja, joten päästin sen sekaan remuamaan. Virheveto. Susu irvisti Saimille ja rähäkkä oli valmis. Jotta yhteenoton paha maku saatiin huuhdottua, viimeisen radan jälkeen päästimme aussieparin vielä hiekkakasoille vapaiksi juoksemaan ja pienten jäykistelyjen jälkeen tytöt aloittivat hurjan leikin. Susulla ja Saimilla on niin pieni ikäero, että Susulla tuntuu olevan melko suuri tarve kyykyttää Saimia. Remmissä tunnelma taisi kääntyä vähän turhan nihkeäksi, mistä kärhämä johtui. Onneksi vapaana tytöt leikkivät entiseen tapaansa.

Aivan lopuksi kiersimme vielä pienen lenkin Vapun, Mio- ja Peppi-sprinkkujen, Aku-koikkerin sekä Saimin ja Sina-seropin + omistajien kanssa. Nelijalkainen porukka tuli oikein hyvin toimeen keskenään ja erityisesti Susu ja Vappu löysivät taas toisensa. Susu, Saimi ja Vappu ovat niin hauska kolmikko – kolme melko samanikäistä paimennarttua, joista jokainen on todella omanlaisensa mutta leikkityylit ovat pitkälti samanlaiset.

Kertomukset sunnuntain pentukoulusta ja tolleriagista, maanantain hakutreeneistä sekä tiistain pentukoulusta ovat tulossa. Tapahtuu niin paljon, ettei pysy perässä millään.

Jotta jokainen saisi tutkailla sitä aihealuetta mikä itseään kiinnostaa, kokoan kuluneiden viikkojen valitut palat otsikkojen alle. Tässä siis alkukesää Topin, Mörkön ja Susun malliin.

Mejä

Topi kävi jäljestämässä kevään ensimmäisen jälkensä toukokuun puolivälissä ja sen jälkeen se on nuuskutellut muutaman jäljen lisää, viimeksi eilen. Punanenän kirsutin toimii entiseen malliinsa eli erittäin innokkaasti ja ripeästi, joskus jopa turhankin vauhdilla esimerkiksi kulmissa. Eilisen jäljen monet kulmat onnistuivat kuitenkin hienosti, vaikkakin jälki ei muuten Topin parasta kovan tuulen takia ollutkaan. Tuuli sekoittaa Topin menoa suhteellisen vahvasti, mutta aina se kuitenkin pääsee takaisin jäljen päälle hetken haahuiltuaan. Sunnuntaina koittaakin näytön paikka, kun Topi osallistuu elämänsä toiseen mejäkokeeseensa. Tätä kirjoittaessani tajuntaani iskeytyi, että emme ole tehneet ampumissiedätyksiä sitten viime kesän, mutta toivotaan, että Topi handlaa laukauksen yhtä reippaasti kuin viime kokeessakin.

Mörkö taasen starttasi mejäkautensa eilen. Taattua pikkumustalaatua – puks-puks sanoi juna kun eteenpäin höyrysi. Makaukset Mörkö merkkaa huolellisesti nuuskutellen ja selvittää kulmat rauhallisesti tuumaillen, mutta suorilla osuuksilla siltäkin alkaa jo löytyä vauhtia. Vielä pysyn kuitenkin perässä ;) Kaatona olleet broilerinsiipipalaset katosivat hetkessä parempiin suihin ja pikku-M oli itsekin oikein tyytyväinen itseensä.

Vepe

Viime kesänä innostuimme vesipelastuksesta todella paljon ja nyt Topi osallistuukin vepen alkeiskurssille. Uimataito- ja hallintatestin Topi selvitti eilen hävettävän kurittomalla damin palautuksella ryyditettynä, mutta hyväksytysti kuitenkin. Uimisen kun ei voi pahallakaan tahdolla sanoa olevan Topille mälsää eikä luoksetulokaan mikään laiskin ollut.

Koska Mörkö on nyt oppinut noutamaan esineitä kahluuetäisyydeltä vedestä, lienee nyt aika kaivaa barbit esiin vaatehuoneen perältä ja aloittaa pygmivesipelastuksen alkeet. Saa nauraa! ;)

Susu molskahti vappuna Topin perässä hyiseen avantoon, mikä ehkä on vaikuttanut siihen, että se on tähän mennessä tyytynyt lähinnä kahlailuun. Uskon kuitenkin, että se saattaisi innostua vielä tämän kesän aikana itse uimisestakin. Katsellaan.

Viehejuoksu

Taas on lupa nauraa, sillä kävimme kokeilemassa viehejuoksua toukokuun lopussa sekalaisen laumamme kanssa. Tulos oli jokseenkin odotettu: Topia jänskätti koko systeemi, Mörkö touhusi omiaan ja Susu näytti kyntensä tämän(kin) lajin parissa. Pentuneiti jahtasi viehettä silmät kiiluen ja kävi surutta kimppuun, kun yhytti sen. Topista tuskin leivotaan viehejuoksijaa tämän vuosituhannen puolella, mutta peukutan vielä viehejuoksija-Mörkön puolesta, joskin taidan olla ainoa pystypeukkuinen tässä asiassa. Jos Mörkö hoksaisi, että viehettä saa lopuksi repiä ja siitä saa taistella, sattaisi se innostuakin lajista. Taistelutahto sillä on nimittäin huomattavasti saalisviettiä suurempi. Jos joskus vielä vieheradalle satumme, pitää kokeilla Mörkölläkin uudestaan.

Mörkön agit

Minulla on nyt sellainen kutina, että avain Mörkölle parhaiden treenausmetodien saloihin killuu ihan käden ulottuvilla. Kahdella viimeisellä treenikerralla Mörkö on saanut kauhean raivokohtauksen (joka on siis erittäin posiitivinen asia) heti, kun olemme astelleet kohti esteitä. Erityisesti, jos minulla on namialusta kädessä, kuumuu koira todella paljon. Sunnuntain tolleriagissa oli hilkulla, ettei paitaani tullut jättikokoista reikää, kun Mörkö tarttui siihen remmin tai lelun sijasta. Pieni ääni sisälläni nalkuttaa, että älä nyt ihmeessä kiihdytä koiraa hallitsemattomaan hillumiseen, joka voi kostautua myöhemmin. Pitää vain pitää huoli, että ainoastaan agissa riekutaan ja sielläkin homma loppuu heti, jos meno menee turhan rajuksi. Tie kuumumiseen on ollut namialustan sekä lelun yhdistelmä. Mörköä kun raivostuttaa, jos se ei saa jotain mitä tahtoisi, eli tässä tapauksessa nappulaa alustalta. Nyt se on ehdollistunut alustaan sen verran vahvasti, että kierrokset nousevat pelkän lätkän näkemisestä ja siinä vaiheessa on hyvä sauma tupata koiralle patukka suuhun. Tämä saattaa jopa toimia, ainakin koira on huippuinnoissaan hommasta.

Keppejä ollaan nyt tehty namialustalla, koska Mörkön kepit ovat tosi epäitsenäiset ja -varmat. Homma toimii nyt jo paremmin.

Kävimme kisaamassa pari viikkoa sitten Kuopiossa yhden startin ja Mörkö teki hienosti. Radan alku rullasi ennennäkemättömällä tavalla – koira liikkui tosissaan ja sillä oli halu mennä eteenpäin. Oma kisarutiinin puute näkyi kuitenkin tekemisessä: jätin koiran istumaan lähtöön tosi lähelle ensimmäistä hyppyä, vaikka lähdemme aina yhtä aikaa lentävästi, korjasin kepit kolmesti väärin, jäin odottamaan koiraa puomilla… Jokaisella virheellä koiran vauhti laskee, joten en jaksa murehtia koiran vauhdista ensimmäisen kiellon jälkeen, hyvä meno ennen sitä riittää loistavasti. Laskin videolta Mörkön ajan ja radan puolivälissä se oli vain muutaman sekunnin kärjestä jäljessä ja olisi alun vauhdilla saavuttanut kirkkaasti ihanneajan. Huippu juttu! Radalta tuli siis hylky, mutta Jonnin kanssa teimme nollan ja saimme siten paikan Junior Cupin finaaliin. Tarkemmin ajateltuna Mörkön hylky oli onni onnettomuudessa, koska junnucup-finaali ja nuorten SM peräkkäisinä päivinä olisivat voineet olla vähän turhan raskas turnee pikkumustalle. Jonnilla onneksi riittää puhtia useampaankin rataan.

Kuopion video

PK-haku

Susu on käynyt hakutreeneissä jo hyvän tovin. Paimenlapsesta ukkojen etsiminen on huippuhommaa!

Pentukoulu

Susun pentukoulua on ollut kaksi kertaa ja kaikki harjoitukset ovat sujuneet hyvin. Näillä kahdella ensimmäisellä kerralla on painotettu paljon leikkimistä, mikä on tosi mukava juttu. Susu tuntuukin palkkautuvan paremmin leikillä, joten pitää muistaa myös käyttää sitä treenatessa. Lenkeilläkin olen yrittänyt palkata esimerkiksi ohituksista ja luoksetuloista kepin repimisellä ja viskelyllä enkä aina sillä namilla. Hienosti toimii.

Kuvat

Laitetaan nyt vielä tällekin oma otsikko, eli viime viikoilta on tallentunut kameran muistikortille yllättävän paljon onnistuneita kuvia. Niiden purku on kuitenkin vielä täysin vaiheessa, mutta yllä maistiaisiksi pari kuvaa Mörköstä kesäisellä niityllä. Ne nappasin kansiosta siksi, koska tummanpuhuvasta Mörköstä on aivan älyttömän vaikeaa saada hyviä kuvia – noissa kahdessa onnistuin saamaan nassun näkyviin ja piirteet teräviksi.