Topi, Mörkö ja Susu

Viikko sitten perjantaina Topi ja Mörkö saivat kokea aivan uuden jutun, kun eläinfysioterapeutti Silja Jokinen tuli hieromaan pojat. Selästään kosketusaran Mörkön oli ensin vaikea asettua Siljan käsiteltäväksi, mutta lopulta se pystyi oikein nauttimaankin hieronnasta. Topi taasen ei varsinaisesti rentoutunut missään vaiheessa, mutta oli todella nätisti makuulla koko ajan.

Ensin Silja juoksutti erityisesti Mörköä pihalla. Mörkö kävelee välillä vinoon, minkä lisäksi sen kiertoliikkeet ovat jäykempiä vasemmalle. Takajalkojen tärinä alkoi myös kiertoliikkeissä. Topinkin liikkeissä oli hieman jäykkyyttä, mutta ei mitään suurempaa.

Mörkö pääsi ensin Siljan käsittelyyn ja sille tehtiinkin tarkempi syyni kipuilujen vuoksi. Mörköstä löytyi monia normaalista poikkeavia asioita sekä luustosta että lihaksistosta. Pikkumustan selkälihakset ovat pitkälti kuihtuneet ja se, mitä niistä on jäljellä, on useassa kohdassa erikoisen muhkuraista. Monessa kohdassa tuntui olevan imusolmukkeen kaltaisia patteja, mutta selässähän ei kuuluisi imusolmukkeita olla alkuunkaan. Silja epäilikin lihaksissa olevan sidekudosta, mutta sen alkuperästä ja syystä hän ei osannut sanoa.

Aina viimeisistä lannenikamista lähtien Mörkön takapää oli todella arka. Erityisesti hännäntyvi oli kipeä eikä sitä kärsinyt paljoa tutkiakaan. Sielläkin tuntui kuitenkin epämääräistä kudosta, joka voi olla arpikudosta tai rustottumaa. Nyt pitääkin selvittää Kivuttomalta, näkyikö kuukausi sitten otetuissa röntgeneissä hännän alue, koska kyseessä voi olla esimerkiksi häntämurtuma.

Selkä ei kuitenkaan ollut ainoa ongelmakohta, vaan jaloissakin on häikkää. Mörkön nivelet ja erityisesti välikämmenet ovat todella liikkuvat - kun normaali koira saa taivutettua varpaat hädin tuskin ranteeseensa, Mörköllä varpaat kääntyivät pitkälle ranteen ohi. Ranteet myös raksuivat niitä taivuteltaessa.

Koiran refleksit anturoita tutkittaessa olivat epänormaalin vahvat, mikä selittää Mörkön potkimisen tassuja käsiteltäessä. Hyvä että selvisi, sillä olin luullut sen vikuroivan käsiteltäessä malttamattomuuttaan. Pitää muistaa kysyä seuraavalla hierontakerralla, että voiko vahvoilla reflekseillä olla yhteyttä johonkin neurologiseen ongelmaan, joita cavaliereilla on runsaasti.

Mörkön vasen etutassu petti pari viikkoa sitten lenkillä ja se piti kantaa metsästä kotiin, ja Silja epäili tapauksen johtuneen edellä mainituista jalkojen ongelmista. Toivottavasti näitä jalkojen pettämisiä ei tapahdu uudelleen, koska kipu oli ilmeisen suuri ja oli hirvittävää katsella kärsivää koiraa ilman mahdollisuutta helpottaa sen oloa. Hurja jalkojen nakertelu ja nuoleminen johtuvat luultavasti myös siitä, että koira yrittää helpottaa kutisevien ja vihlovien niveltensä kipuja. Selän ongelmat voivat myös heijastua tassuvaivoina.

Kokonaisuudessaan pienessä mustassa on siis moni paikka jokseenkin pahasti rempallaan. Ei ihme, että sen tekee mieli vain nukkua lämpimässä sängynnurkassa eikä se useimmiten nauti mainittavasti kosketuksesta. Jos minulle olisi vuosi sitten sanottu, että ennen kuin koirasi ehtii täyttää neljä, se on kadottanut iloisuutensa, ihmisrakkautensa ja touhukkuutensa, en olisi uskonut sanaakaan. Muutos koirassa on kauhistuttavan suuri ja se on hiipinyt niin varkain, että nyt vasta huomaan sen. Tietenkin koira on rauhoittunut aikuistuessaan ja se on leikattu vuoden aikana, mutta ei kummankaan seikan kuuluisi tuolla tavalla koiraan vaikuttaa.

Toimintasuunnitelmaa tulevaisuuteen ei ole, ainakaan mitään ihmeellisempää. Täytyy selvittää Kivuttomalta hännän alueen röntgen alkajaisiksi. Kesäloman alettua viemme Mörkön tutkittavaksi pään ja selän alueen magneettikuvauksiin pääkaupunkiseudulle. Silja tulee myös hieromaan poikaa parin viikon kuluttua ja todennäköisesti siitä eteenpäin säännöllisesti. Täytyy myös kiinnittää entistä paremmin huomiota selän lihasten harjaannuttamiseen sekä lämmittelyyn treenatessa. Agility- tai muutakaan liikuntakieltoa Mörkö ei saanut enkä uskokaan kipujen tulevan erityisesti esiin treenatessa, koska Mörkö on sitä tyyppiä, joka kyllä kertoo kivustaan. Onneksi se kertoo!

Pahinta on epätietoisuus siitä, mikä pienellä koiralla on. On hirveää katsoa silitystä pakenevaa, ennen niin läheisyydenkipeää, koiraa, nähdä sen tärisevät takajalat, pakonomaisen tassujen kirputtamisen ja alati kasvavan unentarveen. Onneksi hyviä päiviä on paljon ja koira vaikuttaa usein onnelliselta. Etenkin silloin, kun se saa puuhastella minun kanssani kahdestaan – leikkiä, temppuilla, olla kainalossa tai lenkkeillä vaan. Rakas hassu hampurilaisnenä.

Topi oli onneksi täysin kunnossa. Sillä on pientä kireyttä selän lihaksissa, mutta sen pitäisi korjaantua kotihieronnalla. Hieno juttu, että Topi on ollut koko seitsenvuotisen elämänsä todella terve. Nyt vasta tajuaa, kuinka raastavaa on katsoa omaa koiraansa kipeänä.

Hengissä ollaan! Kiirettä on pitänyt hurjasti viimeisten viikkojen aikana aina kaiken maailman luokkaretkien ja muiden tapahtumien ansiosta, joten koneella istuskelu on jäänyt vähiin. Paljon olemme kuitenkin tehneet. Susu on aloittanut hakutreenit ja käynyt ensimmäisessä mätsärissään, Mörkön kipuiluihin tullut uusia puolia ja Topi on käynyt innostumassa rallytokosta epäluonnollisen paljon. Tämän kaiken lisäksi poppootamme on haastateltu Koiramme-lehteen ja erityisesti Mörkö sai toimittajan huomiota osakseen, joten pahoin pelkään, että tuttuja naamoja saattaa olla luvassa. Verijäljellä paahtava ja vesipelastusveneessä räyskyttävä cavalier ei liene se tavallisin tapaus.

Näiden viikkojen aikana Susu on tavannut myös paljon uusia tuttavuuksia ja Susun lista huutaakin päivittymättömyyttään. Se, kuinka pentu suhtautuu vieraisiin ihmisiin ja koiriin, alkaa nyt jo olla ennustettavissa.

Vieraat ihmiset Susu tervehtii joko kiemurtelemalla tai haukkumalla, useimmiten ensin mainitulla tavalla. Aurinkolasipäiset ja tuijottavat ihmiset, sekä kotikadulla tavatut tapaukset, saattavat hyvinkin saada puhinaa osakseen, mutta suurimman osan ihmisistä pentu moikkaa ystävällisesti nuuskaisemalla ja nuolaisemalla, minkä jälkeen se siirtyy takaisin omiin puuhiinsa. Osa ihmisistä tosin saa myös pususateen päälleen, etenkin jos heidän taskuistaan löytyy jotain pikkukoiran suuhun pantavaa :) Haukkuminen taas vaikuttaa olevan lähinnä ilmoittamista, joten siitä kielletään metelöinnin jatkuessa pidempään ja jos kielto ei toimi, koira viedään pois. Tämä tuntuu toimivan hyvin. Pääosin Susu suhtautuu ihmisiin todella mukavasti ja sitä saa kuka tahansa kopeloida ilman suurempia jännäilyjä. Hampaiden katsominen luonnistuu myös.

Itseään vanhempia ja suurempia koiria kohtaan Susu lähestyy alistuvasti, mutta nuoremmat pennut ja pienemmät aikuisetkin saavat usein rehvakkaampaa käytöstä osakseen. Tyypillistä Susulle tässä ikävaiheessa tuntuu olevan se, että se jäykistelee ehkä minuutin, minkä jälkeen se on valmis hurjaan painiin. Narttuihin pentu suhtautuu huomattavasti vaivattomammin, sillä liikaa tunkeilevat urokset Susu kyllä haukahtaa kauemmaksi. Myös niissä tapauksissa, joissa Susulla on jokin aarre ja vieras koira tulee sen luo härkkimään, pentu kommentoi hyvinkin kärkkäästi. Yleisesti ottaen Susu suhtautuu koiriinkiin varsin hienosti – se osaa jättää muut rauhaan tarvittaessa, leikkii reippaasti kaikkien kanssa ja on kaikin puolin oikein koirasosiaalinen pikkutyttö. Paljon erilaisia karvakavereita se onkin nähnyt! Kuluneilla viikoilla tuoreimpina mieleen ovat jääneet leikkihetket vuoden ikäisen pyrrineiti Vapun, espanjalaisen Ama-seropin ja Susua kolme kuukautta vanhemman Saimi-aussien kanssa.

Saimin kanssa eilen mätsärin jälkeen. Ensimmäisessä Susu näyttää ihan töpöltä, kääks!

“Lakoa, sinä sininen kääpiö!” “No mutta MULLEHAN ei aleta, tassut piiloon!”

Eilen Susu osallistui ensimmäiseen mätsäriinsä. Kummemmin emme olleet harjoitelleet ja tavoitteena olikin vain se, että pentu kokisi tapahtuman mahdollisimman hauskana juttuna. Niinhän tuo tekikin. Susu tutustui moneen uuteen koiraan ja tuli kaikkien kanssa hyvin toimeen sekä antoi ihmisten käsitellä itseään hienosti. Itse kehä meni paljon odotettua paremmin, vaikka osasinkin jo arvella Sususta kuoriutuvan mainion ensinäyttelypennun mallikkaan yleisen hallinnan ansiosta. Parinamme oli miltei samanikäinen tollerityttö Ässä, joka esiintyi todella nätisti. Susu hämmästeli alkuu

n aivan himpun tuomaria, mutta tutkiminen onnistui hienosti. Seisoakin pentu jaksoi harjoitusmäärään nähden loistavasti, mutta ehdottomasti juoksemiset olivat tämän päivän parasta antia. Löysällä remmillä Susu ravasi tottuneesti kehää ympäri ja “upeiden liikkeidensä” ansiosta saikin punaisen ruusukkeen. Punaisten kehässä paketti hajosi hieman edestakaisinliikkeiden aikana, sillä Susu esitteli tuomarille helikopteriloikkiaan ja tavoitteli lahkeitani, mutta pentu rauhoittui taas pienellä muistutuksella. Kun tuomari kiersi jokaisen koiran luona kieltään naksutellen, hän kommentoi minua tapittavan Susun kohdalla “Ai niin, eihän paimenkoira välitä”. Hauska ;) Seuraavalla kerralla päästinkin Susun käskyn alta moikkaamaan tuomaria. Loppujen lopuksi sijoituksemme oli punaisten pentujen neljäs. Susu oli tuomarin mielestä ilmeisen huvittava, kun se vuoroin toimitti tehtäviään topakasti ja oikein olevinaan ja seuraavassa hetkessä sai pusuhepuleita ja helikopteroi. Lienee turha mainitakaan, että olin todella tyytyväinen pieneen taitavaan paimeneen! Palkaksi kehässä olemisesta Susu sai grillimakkaran ja pääsi remuamaan Saimi-aussien kanssa. Kyllä niillä oli sitten kivaa.

Näin sujuu seisominen.

Jos viisikuista Susua pitäisi siis kuvailla kolmella sanalla, ne olisivat varmaankin yhteistyöhaluinen, voimakastahtoinen ja ystävällisen pidättyväinen. Oikein mahtava pikkuneiti siis!

Loppuun vielä kuvasatoa menneiltä viikoilta. Mätsärikuvista suuri kiitos Lisalle!

Jos Ama olisi ihminen, olisi se varmasti huippumalli pitkine säärineen ja vaaleine piirteineen. Yhdennäköisyys Topin kanssa on myös hämmästyttävä.

Koska tämä(kin) kirjoitus on aivan luvattoman pitkä, Mörkön kipuilukertomukset siirtyvät huomiselle. Tänään Silja kävi hieromassa pojat, joten kerrottavaa löytyykin.