Topi, Mörkö ja Susu

Pojat heei, katsokaas tännepäin… Ai mitä? Okei, okei, ollaan sitten kiltisti.

Susu sai eilen toimia ehtoisana emäntänä, kun sille tuli monta kaveria kylään. Ihmisiä paikalla oli lähemmäs kymmenen, mutta kaikkein kivointa olivat koirafrendit Leo- ja Onni-colliepojut ja loppuajasta partyihin mukaan tullut Vappu-pyrri. Susu oli aivan onnesta soikeana, kun se bongasi pitkänokkaiset poikakaverinsa tuulikaapin oven takaa kurkkimasta. Pentu kiemurteli nassu onnesta loistaen ja herrashenkilöt olivat aivan yhtä ihastuksissaan pienen sinisen näkemisestä kuin se niiden. Leo alkoi heti hoitaa Susun korvia ja Onni seurusteli muuten vain huomion keskipisteenä paistatelleen pennun kanssa. Aina välillä Leo innostui hieman liikaakin Susun hiljalleen heräilevästä naisellisesta aromista, mutta Susu ei lähentely-yrityksistä piitannut.

Kun vajaan vuoden ikäinen Vappu saatiin mukaan kutsuille, meno sen kun kiihtyi. Nuoret parit Leo&Susu ja Onni&Vappu muodostivat varsinaisen shown, jossa pojat yrittivät vikitellä daamejaan ja pienet paimentytöt nujusivat keskenään minkä ihailijoiltaan ehtivät. Vihdoin ja viimein Susu löysi myös sielunkumppaninsa leikin suhteen; Vappukin käyttää pepputaklaustaktiikkaa vastustajan tyrmäämiseksi. Hämmästyttävän samanlaisia nelikuinen aussienarttu ja vajaa vuosikas pyrrinarttu ovat, vaikka ovathan ne samasta muotistakin valettuja. Lienevätkö yhtä kieroja ja vallanhimoisia molemmat? ;)

Nimittäin tapaus Mörkön selkä, joka kipuilee aina välillä ja yhä useammin. Joskus kipu on niin kovaa, että koiran takajalat tärisevät ja se menee karkuun ulkoilutamineita. Usein sen tekisi mieli vain loikoilla lämpimässä ja pehmeässä paikassa. Silloin tällöin Mörkö myös kiljahtaa ja juoksee matalana piilopaikkaan sängyn tai pöydän alle. Näiden oireiden lisäksi pikkumusta aristaa selän painelua. Ison osan ajasta kipu tuntuu kuitenkin väistyvän taka-alalle ja Mörkö touhottaa normaaliin tapaansa korvat heiluen. Tutkimukset ovat silti tarpeen.

Mörköä jännitti lääkärissä melkoisesti, mitä se ei ennen kastrointia hirveästi tehnytkään. Hirmuisen kiltisti se kuitenkin antaa hoitaa itseään. Ensin Mörkö tutkittiin kliinisesti ja ainoa löytö oli hieman löysä vasen polvi. Pepussa ei ollut vikaa. Ninpä Mörkö pääsi röntgenkuvaan tarkempaan läpivalaisuun. Röntgenitkään eivät kuitenkaan paljastaneet mitään kovin kummoista pienen pieniä häikkiä selkärangassa lukuunottamatta, mutta ne eivät kipua aiheuta. Lonkat näyttivät olevan priimatavaraa ja samoin selkä oli suora ja puhdas. Näillä eväillä Mörkö sai määräykseksi parin viikon kipulääkekuurin ja sairasloman kaikesta rajusta toiminnasta, sekä passituksen hierontaan. Heti kun vain ehdimme, kiikutamme Mörkön pääkaupunkiseudulle magneettikuvaan, mutta nyt ei auta muu kuin seurailla tilannetta. Näin ollen sunnuntaiset kisatkin jäävät väliin, mikä totta puhuen on helpotus itse kullekin.

Susu kävi samalla reissulla ottamassa myös tehosterokotuksen. Pimu oli mielettömän reipas eikä aristellut mitään eikä ketään yhtään. Erityisesti lääkärin runsaasti viljelemät namuset saivat pennun innostumaan. Painoa näin nelikuisena oli 8.8kg, joka on himpun vähemmän kuin muilla pentuesisaruksilla. Silmissä oli jonkin sortin rakkuloita, jotka ovat aiheutuneet katupölystä, mutta ne eivät ole vakavia ja poistuvat itsestään. Silmävettä vain peliin!

ps. Blogia on päivitetty oikein urakalla, kun sain kaikki luonnoksina lojuneet kirjoitukset julkaistua.

Sunnuntaina Susu pääsi turistiksi mölliagilitykisoihin. Sijoitus kannattikin, sillä paikan päällä oli myös Susun Kiri-tädin (Patchcoat Queenie) pikkuveli, 11-viikkoinen rotikkapoju Seru. Susu tapasi myös pitkästä aikaa sitä kuukautta vanhemman Riimi-tervun, mutta tällä kertaa tytöt eivät leikkivaiheeseen asti päässeet, mutta nuuskuttelivat tyytyväisenä toisiaan. Myös Peppi-sprinkku, vanha tuttu Onni-collie (Susu riemastui tästä!), Popi-tervu, Topi-tolleri (miten niin Topi on yleinen nimi tollereilla?) sekä Elmo-, Kylli- ja Wallace-sheltit tuli moikkailtua. Näyttää siltä, että sheltit ovat valmiita milloin tahansa järjestämään rotuunottotilaisuuden puikulapäisille merleaussielapsille, siihen malliin kaikki kääpiölassiet hinkuvat yhdennäköisyyspainostaan moikkaamaan…

Koska laiskuus iskee, Coodyn ja Declan blogin kirjoitus otsikolla “ABC - agilityä ja makkaran syöntiä” toimikoon johdatuksena lauantaiseen agivalmennukseemme. Kyseessä oli siis nuorille suunnattu koulutuspäivä nuorille ohjaajille ja kouluttajina toimivat Anna Ström ja Mikko Nurmi. Lämpötila kohosi heti aamusta melkoisen komeisiin lukemiin ja tupaten täysi auto oli aikamoinen pätsi. Vaan perille asti lopulta päästiin.

Mörkön osuudesta en voi sanoa muuta kuin sen, että koko talven työ valui hetkessä hukkaan - kaikki se vauhti, into ja sähäkkyys katosivat kuin tuhka tuuleen hellesään myötä. Ensimmäisellä radalla pikkumusta jaksoi vielä hieman innostua, mutta kun Mikon oppiin pääsimme, oli tekeminen jo yhtä tyhjän kanssa. Positiivista tosin oli se, että koiralla ei antanut ajatustakaan karkureissuille tai muille sikailuille, vaan oli hyvin kuuliainen kaiken aikaa. Ei sekään paljoa lohduttanut. Loput treenit teinkin sitten Topin kanssa, joka suoritti radat reippaasti ja varmasti.

Näillä aineksilla koulutuksen anti jäi harmittavan laihaksi, kun kaikki energia ja aika käytettiin innon nostamiseen eikä tekniikkaan ehditty keskittyä lainkaan. Minä kuitenkin opin muiden suorituksia kuuntelemalla ja erityisesti Mikon neuvoista on varmasti apua. Tulipahan opittua, että valmennukseen kannattaa lähteä sellaisen koiran kanssa, jonka kanssa pystyy keskittymään itse tekemiseen, oli se sitten vaikka lainakoira.

Yllä pari kuvaa Mörkön kollegasta Eosta, joka ystävällisesti jaksoi toimia valokuvamallina. Seulomattomia kuvia odottaa kansiossa vielä yli sata, jotka yritän purkaa tässä jokin päivä. Täältä löytyy myös kuvia päivästä seuran puolesta. Mekin siellä joissain vilahdamme, valitettavasti ;)

Ihmekös tuo kun koira jumittaa, kun rintamasuunta on ties mihin…

Alkuviikosta Susu tapasi ensimmäistä kertaa koiran, jota se jännitti vähän enemmänkin. Tämä nimenomainen koira on englanninbulldoggi Seppo, joka on kovin ystävällinen ja kiltti herra, mutta pennun silmin silti hieman epäilyttävä. Mukana oli myös neljä soopelishelttiä, Elmo, Morris, Vertti ja Arttu, joiden kanssa juttu luisti hyvin. Varmasti tapaamme Seppoa vielä uudestaankin ja Susu saa totutella siihen, mutta eipä kaikkia tarvitsekaan rakastaa, kunhan vain sietää.

Keskiviikkona Susu sai ensikosketuksensa agilityyn, kun se pääsi pujahtamaan Mörkön treeneissä putkesta muutaman kerran. Palkkana pentu sai repiä ja noutaa narupalloa, mikä on Sususta ihan huippu juttu. Mörkö treenasi vain hyvin pikaisesti, koska viikonloppuna sitä odotti monen tunnin agikuuri. Pikkumusta ei ollut aivan yhtä innoissaan kuin on viime aikoina ollut, mutta teki silti kuuliaisesti ja vauhtiakin löytyi.

Torstaina Susu oli ollut Topin agitreeneissä mukana ja putki oli ollut edellisenä päivänä ilmeisen kiva, koska pentu oli pätevänä suorittanut sitä ihan itseään huvittaakseen, kun muut tutustuivat rataan. Susu oli tavannut myös muutamia uusia koiria, kuten Ani-bortsun ja Ilo-borderterrierin.

Perjantaina kokoonnuimme koiraporukalla läheisen koulun kentälle treenaamaan. Otin tällä kertaa Susun mukaani, koska se leikkikavereita eniten kaipaa. Mukana olivat Lisa ja Roope-collie, Anni ja Sera-collie sekä Katri ja Hippa-porokoira.Tein Susun kanssa kaikkea pientä, perusasentoa, kieppiä, peukun tökkäämistä ja sitä rataa. Loppuun teimme vielä koirapujottelun, mikä sujui nelikuiselta pennulta varsin mallikkaasti. Palkaksi puuhailuista Susu ja Sera pääsivät leikkimään ja voi miten hauskaa niillä olikaan! Ne alkoivat heti remuta keskenään ja niiden leikit menivät tosi hyvin yksiin. Luulenpa, että Sera oli paras riehumiskaveri, joka Susulla on tässä parin kuukauden aikana ollut. Ne painivat, hammastelivat, juoksivat kilpaa, paimensivat toisiaan… Lopputuloksena oli likomärkä mutta hyvin onnellinen pieni koiralapsi. Lisa ja Roope lähtivät vielä saattamaan meitä kotiin ja matkan varrella Susu toimi avustajana ohitusharjoituksissa. Roope oli oikein taitava poika ja seurasi hienosti Lisaa, vaikka Susu toljottikin vieressä. Kaikkiaan kiva ilta oli!

Topin ja Mörkön piti osallistua viime viikonloppuna koiratanssikurssille, mutta se peruuntui valitettavasti kouluttajan koiran sairastumisen vuoksi. Harmi, vaikka löytyihän sitä ohjelmaa sitten muutenkin. Lauantaina suuntasimme Susun kanssa kaupungin vilinään. Hetken aikaa kaupungilla kahdestaan palloiltuamme lyöttäydyimme paikallisen koiraseuran pentukurssin kaupunkikävelyporukan seuraan, mikä merkitsi sitä, että Susu tutustui useampaan itsensä ikäiseen koiralapseen. Vanha tuttu Elli-fieldi oli mukana ja tutuiksi tulivat myös keeshond-, pystykorvasekoitus-, lhasa apso- (tai jokin muu karvainen moppi) sekä russelipennut. Susu suhtautui kaikkeen kaupungilla oleviin kummiin juttuihin todella reippaasti ja rauhalisesti aina hisseistä porraskäytäviin, mutta eräs asia järkytti pentua hyvin paljon. Joenrannassa on silta, joka pitää hirveää meteliä, kun sen yli huristelee auto. Menimme sillan alle pentuporukalla. Ensin Susu ei reagoinut ääniin oikeastaan lainkaan, vähän vain korviansa kohotteli, mutta kun eräs pennuista haukahti samalla kun silta kolahti, meni Susu lukkoon. Myöhemmin tajusin, että olimme olleet sillan alla ihan liian pitkään. Vielä vähän aikaa sen jälkeenkin, kun silta oli jäänyt taakse, Susu piippasi ja oli ihan varpaillaan. Kävellessämme se kuitenkin palautui hiljalleen ja alkoi taas tarjota kontaktia.

Koska olimme lähteneet sillan alta niin hätäisesti, päätin käydä siellä vielä pikaisesti uudestaan ja niinpä jätimme muut pennut. Olin yllättynyt, kuinka reippaasti Susu tuli takaisin sillan läheisyyteen, koska se kuormittui viimeksi niin pahasti. Kuitenkin heti, kun ensimmäinen auto mennä jylisti sillan yli, pentu alkoi pelätä taas. Se ei kuitenkaan lainkaan pelännyt mennä sillan alle, jos minä lähestyin ääntelevää kummitusta, koska se ilmeisesti kuitenkin saa minusta aika hyvin turvaa. Syötin Susulle nameja ja teimme tosi helppoja temppuja turvallisen välimatkan päässä sillasta, mikä auttoikin pentua rentoutumaan. Piipitystä kesti taas jonkin matkaa sillan jälkeen, mutta tällä kertaa Susu palautui kuitenkin huomattavasti nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Pian se oli taas jo normaali oma itsensä; peuhasi puistossa kepin kanssa eikä säpsähdellyt liikenteen ääniä huomattavasti. Kotimatkan varrelta löytyi vielä Topi, joka sai pennun erityisen hyvälle tuulelle.

Lauantaina lähdimme koko kööri maneesille agiharkkoihin. Susu säikähti aluksi hevosia melkoisesti ja mietiskeli vähän putoavan lumenkin ääniä, joten oli aika hakea terapiakoira aka Mörkö hätiin. Mörkö ei reagoi hevosiin mitenkään, putoavasta lumesta puhumattakaan; pikkumustan korvan juuressa saa posauttaa vaikka pommin ja se jatkaa vain omien touhottamistaan. Aluksi Susu vielä hiukan yritti haukkua korskuville jättiläiseläimille, mutta kun olimme kiertäneet aitausta muutamaan kertaan ympäri, alkoi pentu huomata, että Mörkö ei korvaansa lotkauta vaikka hevonen hirnuisi vieressä. Pian Susukin jo jätti hevoset omaan arvoonsa. Putoavan lumen kanssa kävi sama juttu - kun Mörkö ei reagoinut, ei Susukaan enää reagoinut. Kyllä varma ja reipas aikuinen koirakaveri on hieno juttu!

Treenien lopuksi Susu pääsi remuamaan partasuiden Coodyn ja Declan kanssa. Välillä pentu hieman luimuili, kun kaksi mustaa snautseria päätti tehdä yhteisleikkiinkutsun sitä vastaan, mutta heti kun C ja D selkänsä käänsivät, oli Susu salamana niiden niskanahassa roikkumassa. Hauskaa niillä oli.

Viikonlopun tulos siis oli, että Mörkö saa yhä pitää perheen rohkeimman ja kovimman koiran tittelin. Jotain meriittiä silläkin siis! :)

Vajaa viikko sitten perjantaina Espanjasta lähtöisin oleva Kusti-seropi tuli juoksuttamaan aussielasta ja riittihän sitä vauhtia taas. Kustilla tosin loppui puhti paljon ennen kuin Susu vasta kunnolla innostui ja loppuaika kuluikin Susun räkyttäessä Kustin korvan juuressa “Liikettä, oi musta karjani, liikettä!” -komennolla. Mörkökin pääsi mukaan karkeloihin ja pikkumusta vasta yllätti erityisen hienolla käytöksellään. Yleensä Mörkö on vieraiden urosten seurassa jäykkä kuin mikäkin puupökkelö - köpöttää häntä kippuralla jurmu ilme nassullaan ja purnaa, jos joku tunkeilee. Vaan vielä mitä, nyt Mörkö viuhtoi pihalla korvat takana ja häntä vaakatasossa heiluen ja oli muutenkin aivan rento. Kustiin se oikein haki kontaktia nenäkosketusta myöten ja muutenkin pörräsi Kustin ympärillä. Olinpa ylpeä pienestä mustasta! Mörkön ja Kustin ensitapaaminen reilu vuosi sitten nimittäin ei sujunut yhtä ruusuisesti, sillä silloin Mörkö seisoi keskellä pihaa rähjäten ja Kusti vaani ympärillä. Mahtava Mörkö.

Varoitus! Järkyttävän pitkä kirjoitus luvassa, tämä on tällainen useamman illan ponnistus, joka olisi ehkä kannattanut julkaista paloissa. Lukekoot ken jaksaa ja ketä kiinnostaa :)

Mörkö-parka on taas vajonnut joukon viimeisen jämäpaikalle. Susu voi nykyään katsoa pikkumustaa alaspäin jo ihan fyysistenkin mittojensa turvin eikä Mörköllä ole enää leikeissäkään paljoa jakoa. Painileikeissä Mörkö kyhjöttää kasan alimmaisena ja yrittää epätoivoisesti kaivautua päältään kiipeilevän pennun alta pois, kunnes Mörköllä menee hermo ja leikki loppuu. Susulla on tietenkin tosi hauskaa ja se on alkanut nyt härnätä Mörköä ihan muuten vain; menee lepäilevän pikkumustan viereen tuijottelemaan haastavasti, estää Mörköä tulemasta luokseni ja vie sen lelut häikäilemättömästi. Kääpiöillä on meneillään armoton taistelu siitä, kuka pääsee minun ykkösekseni ja sen paikan saavuttamiseksi tunnutaan olevan valmiita järeisiin toimiin. Yritä siinä nyt sitten toimia tasapuolisena ja reiluna kaverina, kun jonkun mielestä aina jotakuta syrjitään ja toista suositaan. Topi taas mollottaa showta ihmeissään katsellen ja ristii varpaansa sen puolesta, että saisi yhtä monta namia kuin muutkin.

Pääsiäisen vietimme mökkimaisemissa ja Susu osoittautui varsin mainioksi mökkikoiraksi. Kun Mörköltä loppui puhti pallon perässä juoksemiseen ja muuhun yleiseen touhotukseen, jaksoivat Topi ja Susu vielä paahtaa. Kiva, että Topillakin on nyt aktiivinen ja energinen kaveri, joka ei ihan vähästä hyydy. Nykyään Susukin saa tehdä Topille mitä tahansa, aivan kuten Mörkö, ja se tosiaan käyttää edun hyödykseen. Topin pinna on pitkä, kun se kerran on mittaansa saatu venytettyä. Sää oli koko viikonlopun ajan valitettavan harmaa, joten kuvasato jäi laihaksi. Muutamia tilanteiltaan hauskoja otoksia kuitenkin tallentui muistikortille, joita pitäisi nettiinkin asti jokin päivä saada.

Jäljestyskauden lähestymisen kunniaksi tallasimme myös muutamat jäljet mökkipellolle - Susulle muutaman metrin mittaisen ja runsaasti namitetun, Mörkölle ja Topille kulmalliset ja mutkittelevat. Vähän nenien herättelyä siis eivätkä ne näyttäneet talviunilla enää olevankaan, sillä kaikki kolme selvittivät jälkensä huikean hienosti. Topi ja Mörkö eivät meinanneet nahoissaan pysyä ja mökkijärvellämme soljui tollerijodlaus ja raikui cavalierräkytys, joista voi jokainen itse päättää kumpi on mieluisampaa kuunneltavaa ;)

Keskiviikko oli varsinainen touhupäivä. Kotiin tultuani otin Susun pihatielle moikkailemaan kavereitani. Pentu hämmentyi melusta ja pyöristä vähäksi aikaa niin, että päästi pari ilmoitushaukkua, mutta meni pian moikkaamaan uusia tuttavuuksia. Anniinan kanssa Susu innostui leikkimäänkin eli toisin sanoen varastamaan pahaa aavistamattomien ihmisten lapasia. Anniina temppuili myös vähän koiralapsen kanssa, mikä oli oikein hyvä homma siltä kannalta, että Susu oppii tekemään töitä muidenkin kuin minun kanssani.

Kavereideni lähdettyä käväisimme metsälenkillä koko kolmikon voimin. Koska Susulla näytti riittävän virtaa vielä tämänkin jälkeen, lähdimme vähän ihmisten ilmoille kävelemään. Ensin kävimme yliopiston kampuksella ja äitini työpaikalla, joissa molemmissa Susu tapasi useita uusia ihmisiä. Nyt se suhtautui kaikkiin suorastaan ylitsevuotavan iloisesti - teki helikopteriloikkia pusuhyökkäykset mielessään, yritti kavuta syliin ja saalisti lapasia. Sisätiloissa, missä porukkaakin oli enemmän, pentu tyytyi lähinnä tervehtimään vieraat ja siirtyi sitten jalkojen juuriin tapittamaan. Ei siis varmaankaan pidä olla kovinkaan huolissaan muutamista ihmisten haukkumisista, joita on viimeisen viikon aikana sattunut. Akateemisen kylvyn otettuamme suuntasimme lemmikkieläinkauppa Parhaaseen Kaveriin tutkimaan lisää uusia juttuja.

Myyjät Susu tervehti todella pikaisesti, sillä kiire oli kova tekemään erityisen läheistä tuttavuutta siansorkkien, nappulalaarien ja maksatikkujen kanssa. Mums! Myös nauloissa kiikkuvat lelut saivat pennun silmät kiilumaan. Mukaan lähti kuivattuja pikkukaloja, kasa mahatikkuja, euron koirankarkkipussi ja vihdoinkin Susulle oma naksutin. Ostokset olivat oikein mieluisia koirien mielestä ja etenkin kalat osoittautuivat aivan ylitsepääsemättömän ihaniksi. Naksussakin on miellyttävämpi ääni kuin vanhassa, jonka metallinen ja jäykkä laulanta kurittaa joskus sekä korvia että sormia. Paluumatkalla kaupasta koukattiin vielä isä työpaikalta mukaan ja tavattiin lisää ihmisiä. “Sä oot tehnyt sen kanssa duunia”, totesi eräs paimenkoiraihminen, kun temppuilimme parkkiksella isää odottaessamme. Kiva, että se näkyy.

Illalla kaikki kolme koiraa pääsivät Susun Miimi-kasvattajan oppiin leikkimään, kun tollerit järjestivät halukkaille leikkikoulun. Tuomio kaikille kolmelle oli, että ne osaavat leikkiä hienosti, mikä oli mukava kuulla etenkin Mörkön osalta, koska yhteisleikin eteen on tehty valtavasti töitä. On upeaa, miten eri koira Mörkö on tälläkin saralla nykyään. Koko laumalla oli hauskaa omissa leikeissään - Susulla yleisesti tohottaessaan, Topilla mokkulan perässä laukatessaan ja Mörköllä oman nahistuneen rättinsä nurkassa roikkuessaan. Kivaa oli!

Torstaina sattui pieni työtapaturma, kun napsaisin Susulta vähän liikaa takakynnestä pois, mistä seurasi komea verenvuoto. Pentu itse ei kuitenkaan edes huomannut asiaa, vaikka luulisi tuollaisen sattuvan jonkinmoisesti. Hyvä niin! Topi ja Mörkö olivat hirmuisen ihmeissään punapilkkuisesta lattiasta ja etenkin Mörkö tutki hajuja pidemmän tovin. Mörkö-sairaanhoitaja on todella kiinnostunut verestä ja tahtoisi aina hoitaa kaikki haavani, mitä iloa sille ei valitettavasti voi suoda.

Tänään aamulenkillä Susu tapasi Mörkön parhaan koirakaverin, pikkumustaa kuukauden vanhemman Bambi-walesinspringerspanielin. Tytöt leikkivät nätisti ja Susukin malttoi pitää purukalustonsa omassa suussaan - niillä naskaleilla olisi ollut nimittäin helppo tarttua spanielin ihanasti lerpattavaan korvaan… Mukava aamulenkin piristys oli kyllä Bambin tapaaminen ja koiratkin tuntuivat tykkäävän. Pian on luvassa lisää kurmutettavia kavereita, kun vanha tuttu Kusti-setä tulee kylään. Saa nähdä, käyvätkö Susun ja Kustin leikit vieläkin yhtä hyvin yksiin.

© Hanna P.

Lahonnut pää ei suostu muistamaan, mitä tapahtuikaan ennen keskiviikkoiltaa, joten siispä viikkomme alkaa tällä kertaa siitä. Keskiviikkona minun ja Mörkön oli määrä pistää nokkamme (jotka kuulemma muistuttavat paljon toisiaan) ensimmäistä kertaa uuteen treeniryhmäämme pikakiiturien sekaan. Onhan Mörkö toki trikkisheltin värinen ja se tikkaa yhtä terävästi kuin borterri, mutta rehellisesti sanottuna eroja löytyy enemmän kuin yhtäläisyyksiä. Treenit olivat meidän osaltamme rauhattomat mutta hyvät. Mörkö oli uudessa porukassa kuin kuuma peruna, räkyttävä ja sinkoileva sellainen. Sen kierrokset huitelivat koko puolitoistatuntisen ajan jossain Linnunradan ulkopuolella, kun ne yleensä kohoavat korkeintaan pilvien tasolle. Kepa-bordeterrierin tehdessä rataa pikkumusta oli aikalailla räjähtämispisteessä, mikä sinänsä oli hyvä, koska kuumuus siirtyi aikanaan radallekin. Treeninä oli kaksi lyhyttä pätkää, joissa pyöritimme muutaman esteen rundeja nopealla tempolla. Mörkö palkkautui tosi pitkään hyvin lelulla, mutta kun jouduimme junnaamaan kepeillä useamman kerran, oli siirryttävä nameihin. Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi hyvä maku suuhun - pitkästä aikaa tuli treenattua oikein kunnolla! Ryhmä on todella mukava ja uskon, että tästä lähtee oikein hyvä kesäkausi käyntiin. Vaikka keskiviikon treenit olivatkin varsinaista säätöä ja koiralla oli pallo hukassa useampaan otteeseen, fiilis pysyi koko ajan korkealla ja koira teki täysillä töitä. Toisten into tuntuu olevan leviävä luonnonvara.

Susu oli hallilla mukana ja tutustui moneen koiraan: varmaan viiteen trikkishelttiin, kahteen karvabassettiin ja pihikseen. Toisen bassetin kanssa Susu löi oikein leikiksi ja hiekka vain pöllysi, kun kaksi erilaista koiraa temusi keskenään. Treenien lopussa kävimme hallissa vähän leikkimässä sukkalelulla ja tekemässä kontaktiharjoituksia namipalkalla. Susu on luonnonlahjakkuus kontaktin suhteen - se vain istuu ja tapittaa herkeämättömästi silmiin. Treenikavereihin Susu suhtautui reippaasti, mutta sauvakävelevä pariskunta piti haukkua. Onneksi meillä on kotona sauvat, joita voidaan tutkia yhdessä.

Torstaina kävin pikatreenaamassa Jonni-göötin, Ilo-borterrin ja Ani-bortsun kanssa perjantain kisoja silmällä pitäen. Teimme kaikkien kanssa vähän jotain pientä kivaa, mistä jäisi hyvä mieli. Ihan hyvä mieli taisi jäädäkin, sillä eiliset radat sujuivat suhteellisen näpsäkästi - Ilolla oli vauhti päällä ja se sai toisen nousunollansa kolmosiin, Ani lähti kanssani radalle reippaasti vaikkei tuloksia syntynytkään ja Jonninkin kanssa sujui ihan mukavasti.

Tämä aamu sujui sukuloidessa, ensin koirien ja sitten ihan ihmisten parissa ;) Elsa (Patchcoat Pocahontas) oli Hämeenlinnasta käymässä, joten sukukokous pistettiin pystyyn ja tilkkuturkit pääsivät temmeltämään Kuhasalon maastoissa. Mukana olivat Miimi, Unski, Pami ja Elsa, Hilkka ja Kiri sekä Hanna ja Jatsi. Yllä oleva kuva on tältä aamulta ja Hannan nappaama; kuvassa siis Susu ja Elsa-täti. Lenkin päätteeksi kävimme vielä Kimmelin pihalla moikkaamassa Elsan omistajaa Pirjoa, joka oli harmillisesti sairastunut kovaan kuumeeseen juuri reissun aikana. Mukavaa oli taas nähdä kaikkia ja koiratkin tykkäsivät - Susu riekkui sukulaisten kanssa ja Topi ja Mörkökin hengailivat tottuneesti mukana. Topi taitaa olla henkinen aussie, koska se tulee niin mainiosti toimeen kaikkien aussieiden kanssa ja Mörkö taas sopeutuu koiraporukkaan kuin koiraporukkaan melko äkkiä. Mörköstä on tullut yhtä “aikuinen mies” (huomaa lainausmerkit!) kuin Topista ja sekin hipsii polvitaipeessa ja tökkii vaivihkaa “tehtäs jo jotain järkevää” -mielellä. Mitäs me miehet, annetaan noiden höpsöjen naisten touhottaa.

Sunnuntaiaamuna suuntasimme Susun ja Mörkön kanssa läheiselle kentälle ulkoiluttamaan kameraa pitkästä aikaa ihan kunnolla. Aamu oli tosi kaunis ja kirkas, joten vauhtikuviinkin oli hyvät mahdollisuudet. Kivoja kuvia muistikortilta reissun jälkeen löytyikin. Susu haki palloa yhä uudelleen ja uudelleen palauttaen sen joka ikinen kerta kuin vanha tekijä. Mörkö sen sijaan tyytyi juoksemaan pallon perään pari kertaa, minkä jälkeen se tuli jalkojeni juureen päivystämään “voitaisko me tehdä nyt jotain järkevää, vaikka tokoilla?” -ilmeellä. Tämän takia suurimmassa osassa kuvista esiintyy kirjavampi kaveri.

Puolipystykorvainen aussie?

Aussielapsi varkaissa: “Eihän kukaan huomaa? Vaarovasti, varovasti… Nyt sain sen! Jee, matkaan! Oho, nyt, näytä viattomalta, niin ne ei suutu… Ups!”

Lisää kuvasatoa täällä.

Eilen meillä oli kylässä koko joukko naisia, kun kisatoimikunta kokoontui olohuoneessamme. Tämän päivän ohjelmaan sen sijaan kuului lenkkeily Miimin, Unskin ja Pamin kanssa lähimaastoissa. Susulla oli taas superkivaa ja pojatkin tuntuivat tykkäävän ihanien naisten seurasta ;) Koulutuskentällä Susu nuuski myös hieman nuorta rottweileria sekä Tesla-bordercollieta.