Radalta ei ollut mitään tulostavoitteita, koska olemme tehneet treeneissä sellaista kymmenen esteen pätkää ja koko tilanne oli Susulle muutenkin uusi. Onneksi sitä on kuitenkin kiikutettu mukana kaiken maailman karkeloissa naperosta asti eivätä kuulutukset, kehänauhat taikka toimitsijateltta hetkauttaneet paimenta, mistä olin niin kovin iloinen. Kuten äitikin totesi kisan jälkeen: “Parasta päivässä oli, että Susu ei ole Topi”. Ei pahalla, Topi. Oli muutenkin kerrassaan mahtia päästä radalle pitkästä aikaa oman koiran kanssa, koiran, jonka tuntee ja johon voi luottaa. Ei tarvitse uhrata ajatustakaan sille, että koira huikkaisi adios! ja kirmaisi muihin puuhiin tai keksisi muuta mukavampaa. Tietää, että koirankin mielestä tässä ollaan yhdessä tekemässä hommia.

Rata oli kinkkkisempi kuin muutama vuosi sitten Mörkön ja Topin aloittaessa kisailun, itse asiassa silloin oli vieläpä sama tuomarikin. Hypärin alussa oli neljä hyppyä linjassa, minkä jälkeen käännyttiin ihan vastakkaiseen suuntaan pujotteluun. Susu jäi lähtöön napottamaan vähän ihmeissään aluksi korvat takana, mutta jo pysähtyessäni kutsumaan sitä oli tarkkaavaisen ja rennon oloinen. Alkusuora valui vähän pitkäksi, kun Susu oli bongannut suoran jatkona olleen muurin ja oli jo kiihdyttelemässä sinne. Sain kuitenkin käännettyä sen kepeille. Susu aloitti oikein, mutta muistaakseni ei saanut käännettyä itseään kunnolla seuraavaan väliin. Uusi yritys ja sama juttu. Kolmannella alku onnistui, mutta kiirehdin lopussa ja Susu sekosi rytmissään. Neljäs kerta toden sanoo! Kepeiltä jatkettiin pyörimään putkilla ja oli siellä välistävetokin, jota olin yrittänyt treenata verkkaesteillä. Krhm… Se kuitenkin onnistui radalla! Ihme ja kumma. Lopussa Susu irtosi innoissaan ylimääräisille hypyille, viipotti vain iloisena menemään omin päin. Aivan huippu, ihan paras. Olin niin tyytyväinen hienoon pieneen otukseen, joka ei jännännyt tai ahdistunut. Siitä tulee ihan loistava kisakaveri, kunhan vain ensin treenataan vähän lisää Eikä tuo oma ohjauskaan aina ihan kaikkein informatiivisinta ollut…

Tavoite täyttyi: Susulla oli hupia ja minä sain lisämotivaatiota treenata kontaktit kuntoon. Plus ne hypyt myös! Rimoja ei muuten tippunut yhtä ainuttakaan, vaikka heiluin moneen kertaan koiran edessä sen ponnistuksia lahjakkaasti häiriköiden. Aion silti tehdä hyppytekniikkatreenejä enemmän tai vähemmän talven ajan, kun emme kuitenkaan voi kisata tämän enempää ennen kontaktien oppimista. Kieltämättä nyt olisi suuri houkutus tehdä A-esteelle vain ne pysähdykset, se olisi niin vaivaton homma tuon boksin kanssa väkertämiseen verrattuna. Vielä ei kuitenkaan ylpeys käy lankeemuksen edestä. Juoksu-aa olisi niin siisti.

Ah, asian vierestä: piip-piip sanoo aussie, hei-hei sanoo Sirkku ykköselle. Ääntely uhkaa paluulla ja kappas vain, kokeeseen on viikon päivät.

Hyppytekniikkatreenin tavoitteita ovat koiran itsenäisyys, terveys ja motivaatio. Paitsi että treenit voivat vauhdittaa koiria fyysisen kehittymisen myötä, myös henkiseen motivaatiopuoleen sillä voi olla positiivinen vaikutus, kun koirat saavat runsaasti palkkaa myös hypyistä – osa-alueesta, jota pidetään itsestäänselvänä kontaktien ja keppien huolelliseen opettamiseen verrattuna. Monilla koirilla vauhti radalla on kasvanut hyppytekniikkatreenien myötä. Hyppytaito on yksilöllistä ja sitä on ylläpidettävä. Harjoitteet rakennetaan niin, että koiralla on mahdollisuus kehittää tekniikkaansa oikeaan suuntaan, ts. koirat harjoittelevat pitkälti itse – oikea tekniikka on niille itselleenkin kannattavaa. Hyppytekniikka vaatii koiralta myös aivojen käyttöä eli sen pitää todella keskittyä hyppäämiseen kunnolla.

Tärkeitä asioita hyppyjen treenaamisessa ovat rytmi, tasapaino, sopiva vauhti sekä oikea vire. Koiran tulee hahmottaa kroppansa hyvin osatakseen käyttää sitä oikein ja ylipäätään oikeita lihaksia. Monet hidastuvat hyppytekniikkaa tehdessä, mutta siitä ei tarvitse huolestua.

Koiralla on monia tehtäviä hyppäämisen suhteen. Sen tulee löytää reitti esteelle ja valita laukkansa sen mukaan sekä osata arvioida etäisyyttä, ponnistuspaikkaa ja ponnistuskulmaa. Yksi tärkeimmistä osattavista asioista on painonsiirto takajaloille ennen hyppyä – tätä kutsutaan myös kokoamiseksi. Esimerkiksi takaakierroissa koiran tulee koota itsensä voimakkaasti, koska se joutuu hyppäämään ihan esteen läheltä ja tällöin myös ponnistuskulma on hyvin jyrkkä. Luontaisesti koirat ovat etupainoisia ja se näkyy suurimmalla osalla myös hyppäämisessä. Lyhytrunkoisten koirien on helpompi koota itsensä. Hypätessään koiran tulee huomioida myös hypyn korkeus ja ilmalento. Ideaalinen asento on pää alhaalla ja selkä pyöreänä, koira liitää ikään kuin putkessa, josta vain häntä tulisi ulos. Takajalat olivat minulle uusi oivallus: niiden vetäminen kropan alle ei tarkoita aina jumeja tai muuta häikkää koiran kropassa, vaan kaikki tavat niiden suhteen ovat yhtä hyviä. Monilla koirilla takakoipien paikka vaihtelee myös erilaisten hyppyjen mukaan. Hyppääminen ei pääty ilmalentoon, vaan vielä esteen jälkeen koiran tulee tasapainottaa itsensä oikein.

Hyppyongelmiin on monia syitä. Koira on voitu opettaa hyppäämään väärin tai sitä ei ole opetettu lainkaan. Erilaiset kivut ja jumit koiran kropassa voivat luonnollisesti aiheuttaa vaikeuksia hyppäämiseen. Liian kova vauhti luo haasteita, samoin erilaiset alustat. Jotkin koirat hyppäävät mallikkaasti vaikkapa hiekalla, mutta pehmeällä maneesipohjalla tekniikka leviää käsiin. Erilaiset häiriöt radalla (myös ohjaaja!) herpaannuttavat koiran keskittymistä suorituksesta eli tyyppiesimerkkejä ovat vahvat käskytykset riman päällä ja muut vastaavat. Koiralla tulee olla rohkeutta hyppäämiseen ja luottamusta omaan arviointikykyynsä. Etenkin nuoret koirat saattavat kieltää esteitä vain siksi, että ne eivät ole varmoja esimerkiksi ponnistuspaikasta eivätkä uskalla lähteä yrittämään hyppyä. Usein tämä on viisasta koiralta, ainakin esimerkiksi renkaalla. Koiralla tulee olla myös hyvä motivaatio hyppäämiseen. Hypätäkseen oikein ja hallitakseen kroppaansa oikeasti kunnolla koiralla tulee olla vahva syvätuki, jota voidaan vahvistaa erilaisilla jumppaharjotteilla. Suuret pinnalliset lihakset, jotka harjoittuvat uidessa ja lenkkeillessä, eivät riitä agilitykoiralle.

Anatomiasta ja fysiologiasta. Viestit tallentuvat levossa eli sen merkitystä aktiivisellakaan harrastuskoiralla ei tule väheksyä. Myös lihasten kasvu tapahtuu levon aikana. Koira on etupainoinen seisoessa ja ravatessa (ilmeisesti monet myös laukatessa ja siten myös hypätessä). Koiraeläimelle ei ole luontaista kääntyä vauhdissa, joten agilityn ihanteet ovat haasteita koirien kropille.

Koiran lihaksisto koostuu karkeasti kahdesta osasta: pinnallisista ja syvistä lihaksista. Pinnalliset lihakset liikuttavat koiraa, kun taas syvät lihakset tukevat nivelet paikoilleen. Syvät lihakset aktivoituvat hitaassa liikkeessä ja staattisessa tasapainossa. Syvätuen puute vaikuttaa pinnallisiin lihaksiin: ne jännittyvät ja syntyy kipua, lukkoja ja kulumia. Agilitykoiralla syvätuen tulee olla erityisen vahva, sillä kroppa pitäisi hallita kovassa vauhdissa ja lihasten voima saada kunnolla käyttöön. Hyvä syvätuki tekee harjoittelusta vähemmän riskialtista ja vähentää rasitusta. Syvätuki voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: vartalon syvätukeen, lonkkatukeen sekä lapatukeen. Näitä kaikkia voidaan harjoittaa erilaisilla harjoitteilla.

Pentujen kanssa voidaan harjoitella matalilla speedbumpeilla erilaisia harjoituksia. Noin vuoden ikäisenä voi alkaa kiinnittää tekniikkaan huomiota, ennen sitä treenaminen saa olla vain hauskaa ja rentoa.

Kaikki Susun viikonlopun treenit tallentuivat videolle ja latasin pätkät nettiin kommentteineen kaikkineen.

Aluksi Ulla halusi nähdä kaikkien koirien ravia. Susu kääntyy vähän liikkeessä oikealle, mistäköhän mahtaa olla seurausta… Tokokoira mikä tokokoira, mutta tästä eteenpäin pitää kiinnittää huomiota myös toisen puolen taipumiseen. Ulla myös vähän tunnusteli koiria ja testasi niiden tasapainoa, näissä ei ollut Susulla mitään huomautettavaa ja hirmu rauhallisesti antoi tutkia itseään. Jalkojen nostelua tasapainoilumielessä olemmekin treenailleet pitkin kesää.

Lauantaina aloitimme set point -harjoituksella, jossa oli apurimat ohjaamassa koiran liikettä. Susu hyppäsi etupainoisesti. Kun takarima lisättiin ja sen korkeutta kasvatettiin, hyppäsi Susu liian korkealle – sen mielestä este oli kauhean iso. Toisella yrityksellä Susu veti takajalat koukkuun alleen ja korkeutta oli edelleen liikaa eikä ponnistus suuntautunut eteenpäin. Tässä vaiheessa okseria madallettiin ja seuraava hyppy oli sujuvampi ja rennompi. Viimeinen taisi olla melko samanlainen kuin edellinen eikä siinä ihmeempiä.

Toinen harjoitus oli set point ilman apurimoja ja ponnistus tapahtui lähempää. Harjoitus oli Susulle tutumpi, mutta se lähti edelleen liikaa ylös ja alastulo oli töksähtävä. Toisella yrityksellä Susu heitti takapäätään yli mutta hypyn kaari oli parempi. Kolmas kerta oli jo parempi, mutta alastulo oli edelleen jäykkä eikä Susu tee siinä joustoa. Neljännellä kerralla laskeutuminen oli pehmeämpi. Viidennellä toistolla tömähdys oli jo tosi pieni. Kouluttaja sanoi, että Susu ajattelee tekemisiään hyvin ja miettii kivasti, mikä on homman nimi. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää takapään syvätukeen löysien lonkkien takia.  Tämä harjoitus on Susulle tässä vaiheessa parempi, koska tässä sen on pakko koota enemmän. Susun on myös myös helpompi keskittyä enemmän laskeutumiseen ja hyppykaaren loppuosaan. Tässä vaiheessa ei vielä korkeuden arviointia kumpaankaan harjoitukseen nyt molemmat rimat 30 cm. Toistojen aikana tapahtui hyvin kehitystä.

Päivän viimeinen treeni oli viiden esteen perussarja, jossa harjoitellaan erityisesti kokoamista. Koiran kehittyessä esteiden määrää voidaan lisätä aina kahdeksaan hyppyyn asti. Ensimmäisellä toistolla Susu kyllä keskittyi hyvin, mutta rytmi oli vaihteleva: teki korkeampia ja matalampia sekä lyhempiä ja pidempiä hyppyjä. Toisella yrityksellä oli paljon tasaisempi rytmi ja pääkin oli alempana. Kolmannella paransi taas rytmiä, mutta alastulot tömisevät. Vielä yksi toisto. Susu ei ole perussarjallakaan varma takajaloistaan: ne ovat jäykät ja se välillä potkii niitä taakse, välillä nostelee ja välillä koko peräpää heittää yli. Alkuvaiheessa treeniin ei tarvitse tehdä muutoksia, mutta sujuvuuden myötä erilaisia variaatioita voi kokeilla. Taas Susu mietti asioita ja tekeminen kehittyi hyvin treenin aikana.

Sunnuntaina aloitettiin etäisyyden arvioinnin harjoittelulla eli viiden hypyn sarjalla, jossa jokainen esteväli oli jalan edellistä pidempi. Ensimmäisellä kerralla Susu luki hyvin etäisyyden, vaikka olikin vähän yllättynyt erilaisesta harjoituksesta. Loppua kohden meni etupainoiseksi ja takajalat ja pylly alkoivat lentää yli. Toisella toistolla Susu oli paremmin takapäällä, mutta ei saanut venytettyä yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla. Jokin rima myös kolahti. Kolmas kerta oli ihan samanlainen kuin edellinen, joten toistoja ei otettu enempää (koira ei lähtenyt korjaamaan hyppyjään). Susu tarvitsee enemmän kokoamistreeniä, jotta takapään käyttö tulee tehokkaammaksi. Susun pitää hoksata, että voiman venytykseen pitäisi tulla takapäästä ja takajaloista. Susulla on ihan oikea ajatus asiasta, mutta toteutus ontuu vielä. Etäisyyden lukeminen oli kuitenkin mallillaan – Susu ei vain saanut tuotettua oikeanlaisia hyppyjä.

Seuraavana ohjelmassa oli alastulotreeni, jossa toisena esteenä oli okseri ja esteiden väleissä oli vaihtelua (6-9-9). Ekalla yrityksellä Susu rämähti okserin päälle eikä tiennyt, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Esteitä madallettiin, jotta Susun hypyt suuntautuisivat enemmän eteenpäin, ja kokeilimme uudestaan. Nyt Susu otti väliaskeleen okserin jälkeen, koska sille on niin vaikeaa heti okserin jälkeen koota voimakkaasti ja ponnistaa eteenpäin. Vielä seuraavallakin Susu otti hätäaskeleen okserin jälkeen, joten se pääsi vielä ryhmän viimeisenä kokeilemaan harjoitusta kerran lyhemmillä esteväleillä (6-8-8). Kokeilin tähän ekaa kertaa viikonlopun aikana lelupalkkaa. Aiemmissa olin käyttänyt namia, jotta Susu keskittyisi paremmin. Pallollakaan ei kuitenkaan karannut mopo käsistä, joten Ulla suositteli myös sitä käytettäväksi. Vähän Susu taas painui etupäälleen ja okserin laskeutumisen jälkeen takapää heitti vähän yli, mutta lopussa sai kroppansa järjestykseen. Lähdössä istumisessa pitää Susun kanssa erityisesti katsoa se, että etujalat eivät ole ihan kiinni takajaloissa rungon alla eli koira ei saa istua niin supussa, koska silloin liikkeelle lähtö vaikeutuu. Lisäksi ei koiraa ihan kiinni ponnariin.

Viikonlopun viimeisenä harjoituksena oli liikkuva hyppy, jossa viimeistä hyppyä siiretään toisto toistolta kauemmas. Tätä voidaan tehdä myös korkeuden arviointina, mutta Susun kanssa siihen siirrytään vasta myöhemmin.  Ensimmäisellä kerralla Susu hyppäsi viimeisen hypyn ylikorkeasti eikä ponnistanut eteenpäin. Etäisyyden luki kohtuullisen hyvin. Tokalla yrityksellä alkupuoli oli rennompi, mutta viimeisessä välissä Susun piti taas miettiä, miten tästä oikein selvitään parhaiten. Hyppykaari oli ihan hyvä ja ponnistus suuntautui jo enemmän eteen eli “vika” ei ollut niinkään suorituksessa vaan korvien välissä. Kolmannella toistolla oli taas rennompi, mutta takapää alkoi mennä yli viimeisellä hypyllä. Neljännellä kerralla viimeinen väli oli 12 jalkaa ja Susu harkitsi jo väliaskelta, mutta päätyi vielä in-outiin. 13 jalalla otti laukan väliin, vaikka olikin vähän epävarma sen ottamisesta. Normaalisti tästä olisi helpotettu takaisin lyhyempään väliin, mutta koska toistoja oli jo niin paljon alla, jätettiin harjoitus tähän.

Seminaarin päätteeksi käytiin vielä kaikki koirat läpi yksitellen. Susun kanssa kannattaa kiinnittää huomiota kropan hallinnan harjoitteluun ja erityisesti takapään syvätukeen luuston löysyyden takia. Ullan mukaan välillä Susu hyppäsi jo hyvällä tekniikalla ja koko ajan ainakin yritti kovasti tehdä oikein. Niin kuin pikkuaussie aina yrittää, hassu ja kultainen otus. Suurin ongelma hyppäämisessä on etupainoisuus ja takapään heittäminen yli, eli Susu ei osaa siirtää painoaan taakse ja koota kunnolla. Ensisijaisesti nyt kannattaa tehdä lauantain treenejä eli set pointia ja perussarjaa, jotta kokoaminen kehittyisi. Korkeuden nostaminen oli ehkä vaikeinta, sillä Susua alkaa hirvittää ja se ponnistaa liian ylös eikä kaari suuntaudu eteen. Korkeutta voi hiljalleen alkaa harjoitella liikkuvalla hypyllä 9 jalalla.

Kysyin Ullalta, olisiko Susun kanssa hyvä pitää taukoa hypyistä ratatreeneissä ja tuomio oli, että se on rajatapaus. Tämä siis koiralle, joka ei esimerkiksi rimoja pudota oikeastaan koskaan eikä passaile korkeampiakaan maksihyppyjä – viikonloppu oli tosiaankin avartava. Jokaisella seminaarin koiralla oli petrattavaa hypyissään ja useammalle suositeltiin kisataukoa. Keskimäärin ongelman korjaaminen vie 6 kk - 2 vuotta eli harjoittelu on kärsivällisen ihmisen hommaa. Treenata kannattaa 1-2 kertaa viikossa, kolme kertaa jos rakennetaan jotain eli hyppytekniikka on pääasiallinen treeni. Ajattelin, että tekisimme talvikauden hyppytekniikkaa eli se tekee reilut puoli vuotta. Toiveissa olisi, että keväällä Susun tekniikka olisi parantunut ja pääsisimme kunnolla kisaamaan. Talven ajan ratatreenit tehdään ilman rimoja tai matalilla rimoilla, sitten kun Susu oppii niitä hyppäämään.

Viikonloppu herätti ristiriitaisia ajatuksia. Eikö jokainen koira osaa hypätä luonnostaan itselleen edullisimmalla tavalla? Kuinka tärkeää “oikeaoppisen” hyppytekniikan opettaminen loppujen lopuksi on? Miksi siihen kannattaa panostaa? Kuka on määritellyt koiralle oikean tavan hypätä? Onko opetettava tapa ainoastaan nopein ja taloudellisin, ei välttämättä koiralle se luonnollisin? Tämä ei lainkaan koulutuksen kritisoinniksi – päinvastoin! Kiinnostuin hyppytekniikasta suuresti ja melkein koko laji muutti muotoaan silmissäni: tästäkin voi tehdä melkein tieteellistä pilkunviilausta, jipii Olen yrittänyt soveltaa juttuja ihmisurheilun puolelle ymmärtääkseni paremmin ja totta kyllä, että tapa, jolla meistä tuntuu luonnollisimmalta ja helpoimmalta tehdä jokin asia, ei aina ole optimaalisin. Lisäksi nyt vasta oivalsin syvälihaksiston todellisen tarpeen agilitykoiralle – jotenkin loksahti kohdalleen, että tämähän tosiaan on ihan tismalleen sama asia kuin meillä kaksijalkaisilla. Ei vain mennä kentälle viuhtomaan, vaan harjoittelu koostuu useammasta kokonaisuudesta ja itse lajissa loistaakseen tarvitsee paljon muutakin. Tai ehkä loistaa ei ole oikea sanavalinta, pikemminkin kyse on turvallisemman, monipuolisemman ja pitkäaikaisemman harrastuksen saamisesta. Koulutuksen jälkeen huomasin yllättävän seikan: haaveilin hienosti kokoavasta koirasta, jolla on hyvä syvätuki – en enää supermiinusnollista ja valionarvosta. Pelastusrengas. Nyt meillä on tavoitteet, jotka eivät ahdista ja jotka ennen kaikkea ovat koiralle itselleen hyödylliset.

Topin vepekoeura oli tänään katkolla Kontiolahden Kaunislahdessa, sillä edellinen yritys kesäkuussa meni pipariksi hermoilun takia ja soveltuvuuskoetta saa yrittää ainoastaan kaksi kertaa. Nyt vain taivas on rajana Topin nousukiidossa vesipelastajana, sillä Topi läpäisi soven kirkkaasti pistein 82! Tuloslappunen kertoo seuraavaa:

1. Uinti eli veneestä hyppääminen 25 / 25, aika 1,05
2. Esineen vienti 24 / 25 (yksi lisäkäsky), aika 0,55
3. Veneen nouto 21 / 25, aika 1,40
4. Hukkuvan pelastaminen 12 / 25 (maalilinjan ohitus 13 metriä), aika 2,41

Pisteet yhteensä 82, siirto alokasluokkaan

Olemme Topista niin kovin ylpeitä. Vaikka punanuttu ei vieläkään yltänyt treenitasolle itsevarmuuden suhteen, oli se iloinen ja yritteliäs pelastaja. Erityiskiitokset Topi lähettää Heidille, Nuuskulle ja Rapsulle Kokeen parhaan tollerin palkinnosta eli läjästä herkkuja ja leluja Kannattaa olla menestyvä puolisisko, joka jakaa omista palkintovarastoistaan.

Susun kanssa siis osallistuimme viikko sitten hyppyseminaariin. Hieman aikaavievää puuhaa viikonlopun kokoaminen ruudulle, sillä haluaisin saada jutut mahdollisimman kattavasti ylös, koska tiedän niiden muutoin häviävän pikavauhtia tästä pääkopasta. Yritän kuitenkin saada tarinan videoineen julkaistua lähipäivinä.

Topi on hyvä kaikissa lajeissa:

Haku
Palveluskoirien haku sujuu hyvin, kunhan lajin nimeksi vaihdetaan “noutajan ilmavainulla jäljestys ja takarajalla säntäily”. Rullailmaisua voidaan joskus kutsua rulla- ja kuseskelu-puolimatkassa-ilmaisuksi; toisinaan koira tosin ilmaisee maalimiehen olemassaolon tälle itselleen. Metsässä olemme siis elämän eksistentiaalisten peruskysymysten äärellä.

Toko
Eilen kokeilimme pitkästä aikaa tokoa ja siinä Topi suoritti hienosti seuraavat liikkeet:

• melkein-paikallaolo ryömien 3 min
• luoksetulo ennen ohjaajan kutsua lopussa puoli volttia kerien
• perusasento vinossa läsöttäen
• perusasento ohjaajan takana sivuttain
• liikkeestä möllöttämään jääminen
• liikkeestä seisominen
• seuraaminen metrin etäisyydellä yrittäen selvittää, onko ohjaajalla nakinpala suussa vai ei

Vesipelastus
Kokeessa vepe muuttuu muotoon “Pelastakaa kastumiselta edes tollerit!”. Vienti on köydenpätkän viemistä sinne sun tänne rannalla, kesto 30 s. Jos puoli minuuttia sinnittelee rannalla, pelastuu tämän liikkeen aikana varpaiden kastumiselta. Veneen haku käy seuraavasti: “Mamma, tule tänne, otetaan tämä toinen vene, ja soudat sillä hakemaan namit ja apuohjaajan tuolla kaukana olevasta veneestä”. Hukkuvan pelastuksen Topi suorittaa kieputtelemalla patukan lenkin ensin oman kaulansa ympäri ja sen jälkeen kiipeämällä hukkuvan päälle.

Muista lajeista nyt viis mutta onhan selvää että agility ei näytä aivan nimensä mukaiselta kun tämä koirakko on radalla. Mejä on kuin vetomaastojuoksua mutta sehän saa näyttää miltä vain, kunhan kaadolle päästään.

(kokosi äiti)

Saako hehkuttaa, saahan? Tässä blogissa hypetetään niin harvoin, että selvästikin se purkautuu säännöllisin väliajoin ylisuurina annoksina. On perusmasispostauksia ja sitten aina välillä pilvissähyppelypostauksia.

Susu oli tänään tokoa treenatessa niin ♥ Ja oikeastaan myös eilen hakumetsässä. Ja toissapäivänä agikentällä. En tiedä, onko Susu ollut koko kesän helteestä hyytynyt ja herkistynyt vai olenko minä ollut henkisessä koomassa vai mistä lienee kyse, mutta jotain on kuitenkin tapahtunut. Tänään Susu hillui ja hullutteli ihan höpsönä joka ilmansuuntaan. Onnistuin hajottamaan luoksarin stopin, ja kaukot ovat jälleen leviämispisteessä, mutta se asenne, se fiilis! Susu oli ihan pelle ja meinasin jo menettää hermoni siihen, mikä on yleensä varma keino heittää hyvästit hyvälle treenille. Mutta mitä vielä! Murahdin koiran maahan jäähdyttelemään luoksarisikailun jälkeen ja kun sen siitä kutsuin pois, pingahti se pikavauhtia pystyyn niin tyytyväinen ilme naamallaan. Ihan parhautta! Olen niin odottanut tätä, tuollaista hölmöä röyhkeyttä, ja kyllä sitä on sieltä kaiveltukin ja vahvistaminen näyttää tuottavan tulosta. Voi olla, että seuraava treeni on taas jotain ihan toista, mutta se on sen ajan murhe. Onhan Susu tokokoirana normaalitasollakin pirskahteleva ja huippuinnokas tekemään vaikka viittä asiaa yhtä aikaa, mutta tänään sitä jotain oli ihan erityisen paljon. (Treenin sisällöstä tai saavutuksista ei sitten puhutakaan… Paitsi nouto oli ihan super!)

Jos tämä meno jatkuu, en ollenkaan tiedä, millainen sirkusnumero on luvassa kokeessa muutaman viikon kuluttua. Täytyy ottaa koitos videolle, voi olla hauskoihin kotivideoihin kelpuutettavaa materiaalia tulossa

Viikko sitten sunnuntaina helle piinasi sen verran pahasti, että saimme treenailla omassa rauhassamme. Edellisenä päivänä olimme käyneet harjoittelemassa pelottavaa keinua toisella kentällä, jossa hiekka on pehmeää ja keinu natisematon. Nyt äänimörkö oli kaikonnut ja lopussa päästin Susun uhkarohkeasti tekemään kaksi kertaa keinun ihan kokonaisena ilman liikkeen hidastusta tai äänen vaimentamista. En halua tehdä keinusta Susulle suurta juttua, jonka ympärillä häärii viisi ihmistä hidastamassa ja vaimentamassa kaikkea mahdollista. Jos ärsykkeitä tarvitsee laimentaa, tehdään se muuten eli tyynyillä ja pöydillä. Sunnuntaina kiikutinkin mukaan vanhan sohvatyynyn, sillä Joan keinu rämisee, nitisee ja paukkuu joka suuntaan. Aluksi Susu sai vain pamautella keinun toista päätä etutassuillaan ja sitten laitoin tyynyn ääntä hävittämään ja teimme koko estettä. Olisi pitänyt vaihtaa nami palloon jo heti aluksi, koska nyt Susu alkoi hädissään kiiruhtaa liikaa ja pelätä. Kuitenkin kun saatiin äiti avuksi ja pallo palkaksi, ilmekin muuttui taas iloisemmaksi ja saimme rentoja suorituksia useamman. Hirmu paljon tässä on tehtävää ja pitää edetä maltilla.

Jos on keinussa tehtävää, niin on sitä kyllä A-esteenkin kanssa.

Hmm… Jos naksauttelee vääristä suorituksista ja vastaavasti jättää priimat palkkaamatta, koirallehan syntyy nopeasti kirkas käsitys siitä, kuinka jutun kuuluisi toimia? Jaa-a, noinkohan olisi. Ensi kerralla pitää kyllä ottaa avustaja mukaan, jos haluaa edetäkin. Videolta on vielä sensuroitu kaikkein pahimmat tapaukset. Ennen boksia on kaksi hyppyä, joiden on tarkoitus saada koira tekemään samanlaiset loikat kuin A-esteellä.

Helteen takia maanantain hakuharkat jäivät toiseen kertaan. Illaksi ilma viileni ja oli oikein hyvä lenkkisää. Ninkan ja koiruuksien kanssa kiersimme monipuolisen luontopolun ja paimentyttöset innostuivat ihan vähän leikkimäänkin heinikossa. Lopuksi otimme piilopaikallaoloa useamman minuutin ajan. Pieni aussie taitavasti ihan tattina makasi. Paikallamakuita on tullut otettua enemmänkin siellä täällä lenkkien lomassa eikä niissä ole ongelmaa. Ainoa viilattava asia on se, että Susu tiputtaa helposti lonkalle, jos poistun tosi paljon sivuun piiloon.

Keskiviikon ageissa saavutin jonkin ihmeellisen mielenrauhan ja nyt tajusin, että treenin jälkeen ei ollut ollenkaan turhan tutuiksi käyneitä “äh, miksi se nyt tuollainen on” -ajatuksia. Ei kaikessa tarvitse loistaa, riittää että on paras kolmessa muussa lajissa Toivottavasti tänään jää agitreeneistä yhtä hyvä fiilis eikä tämä ole vain tilapäinen häiriö. Melkein olen jo ilmoittamassa Susu hyppyradalle syyskuulle, mutta saa nähdä, kuinka hurjaksi alan. Kun vain nyt saisi keinun ja A-esteen kuntoon! Olisi hauskempaa mennä agiradoille, koska tuo ohjauspuoli hyppypyörityksissä ei ole kovin hyvin hanskassa… Pian pitäisi ainakin hyppyjen olla kohdallaan, koska osallistumme viikon päästä Ulla Kaukosen hyppyseminaariin. Tosi kivaa ja toivottavasti myös hyödyllistä saada asiantuntijan arvio Susun pompuista. Kallista lystiä mutta eiköhän se ole sen arvoista. Tässä vaiheessa nuorelta koiralta pystyy vielä korjaamaan vääriä tekniikoita helpommin kuin konkarilta.

Asiasta kiinnostuneille kokosin Susun kepeistä videon aiheesta kujan leveys, koiran vauhti ja pujottelutekniikka. Ei tullut keksittyä pyörää uudelleen ja vaikka en tarkasti laskenutkaan, ei vauhti suoralla keppirivistollä näytä ainakaan huomattavasti hidastuvan tekniikan vaihtamisen myötä. Näillä mennään.

Topi käväisi 10.8. PoKS:n möllivepessä munaamassa veneen haun ja hukkuvan. Vene rantautui 16 m sivuun maalialueelta. Hukkuva pelastui vain oman sinnikkyytensä ansiosta. Kumma, ettei “suoritusta” keskeytetty; pisteitäkin tuli liikkeestä melkein täydet. Yhteispisteet olivat 83/100 p. Palkinnoksi Topi sai oman Vallu Veturin, jonka Susu yritti heti omia.

Harjoituksissa ei ole viime aikoina ollut veneen tai hukkuvan hinaamisen liikkeellelähtövaikeuksia mutta mölleissä Topin itseluottamus ei ollut parhaimmillaan ja se jäi pyörimään hetkeksi vaikka kutsuin heti. Siinähän se kieputti surkean asennonkin. Vientiin Topi lähti melkoisen hitaasti ja uinnissa vilkuili poijua. Möllitilanne kaikkinensa jännitti sitä aika paljon eikä tämä lupaa hyvää virallista koetta ajatellen. Osallistumme kuitenkin. Miksi me ollaan kaikessa näin surkeita? Onneksi apuohjaaja oli tällä kertaa oma kasvatti, joten voimme syyttää häntä ainakin veneen haun kämmäämisestä. Itse sain olla apuohjaajana Rapsulle ja Muksulle, mikä oli mukavaa.

Agilityvapaa heinäkuu vaihtui elokuussa varsinaiseksi agilitytulitukseksi. Oman ryhmän treeneissä juoksenneltiin, tolleriagissa havaittiin, että Topi ei lainkaan tiedä, mihin kohtaa puomin alastuloa kuuluisi pysähtyä (oliko tämä yllätys?) ja Sanna Kataisen koulutuksessa tehtiin saksalaisia ja niistopersjätettiin. Kiva koulutus kamalassa helteessä. Piti käydä uimassa ennen ja jälkeen.

Josepan hakuryhmämmekin peruttiin tällä viikolla painostavan helteen vuoksi. Keskiviikoksi viileni ja tuulikin kävi, ja saimme pitkästä aikaa kokoon tollereiden hakuharkat. Mukana olivat Nuusku, Rapsu, Zorro, Peppi, Puntti, Lenni, Topi, Aku, Ella ja Mörkö. Ukkoja oli niin paljon paikalla, että Topille meni neljä maalimiestä valmiiksi; tosin vain yksi oli kunnolla piilossa pressun alla. Emme tehneetkään Topille haamuja vaikka alunperin ajettelin, koska halusin demota uusille tulokkaille etsimistä ilman apuja ja rullailmaisua. Topi meni aika hyvin, mihin lähetin, mutta pitihän se Heidi hakea pressun alta takakulmasta ennen etukulman ukkoa. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että kolmelta ukolta Topi-taiteilija otti ja toi rullan hyvin. Yhdellä paluumatkalla tollerin päähän pälkähti hetkeksi jotain ihan muuta ja piti hieman kiemuroida - mutta palautui nätisti lopulta sekin rulla. Oikein hyvä treeni. Mörkö sai etsiä kaksi näkölähtöukkoa ja olla keräämässä kreppejä pois, ja sitten vielä mentiin pikkulenkille.

Mörkön ai onko siellä jotain syötävää? -ilme

Niin vain on taas kulunut vuosi edellisistä pirskeistä ja jälleen juhlimme pikkukoiran syntymäpäiviä. Viisi vuotta jo mittarissa! Viidentenä kesänään Mörköstä on jalostunut hurja vesipeto, joka syöksyy tyrskyihin urheasti. Nyt Mörkö onkin perheemme rohkein ja mutkattomin koira joka asiassa, kun se nyt valloitti tämänkin alan Merkkipäiväänsä Mörkö vietti lepäillen ja herkutellen. Koirien kuivatut lihapullat ja herkullinen tuoreateria tulivat imuroiduksi vauhdilla hampurilaisnenään. Ei mikään tavallinen euron juusto.

(Olen melkein ylpeä itsestäni: En kirjoittanut mitään syringosta. Paitsi nyt. Hups.)

Meidän piti Susun kanssa junailla tänään Turkuun katsomaan siskoni uutta asuntoa, mutta kesäflunssa iski jo toistamiseen, joten täällä sitä nyt kökötetään kotona. En ole saanut Susun keppitekniikoitakaan dokumentoitua, koska helteessä kipeänä hyppely ei ole mitään herkkua. Mutta josko tämä tästä.

Sunnuntaina kävimme tokomölleissä ajatuksena tarjota Mörkölle mukavaa puuhaa ja Susulle tilannekartoitusta avoimen liikkeiden tilasta. Ensimmäinen tavoite ei täyttynyt mainittavasti… Mörkö oli aivan erilainen kuin yleensä ja kun se alkoi vain koko ajan lysähdellä maahan nameilla houkuttelusta huolimatta, en vain pystynyt enää jatkamaan. Ei ollut enää väliä, vaikka kyse olisikin ollut sitten kuumuudesta tai ihan mistä tahansa mitättömästä jutusta. Se huoli ja suru on niin käsittämätöntä, se pienikin mahdollisuus, että koira on taas kipeä. Itkua nieleskellen kiikutin Mörkön pois kehästä.

Hetken aikaa olin sitä mieltä, että jätämme Susun kanssa väliin. Ei olisi ollut alkuunkaan reilua mennä kehään tunneanturi-Susun kanssa testailemaan, josko saisi itsensä koottua. Susun vuoroon oli kuitenkin vielä aikaa ja kun emme osallistuneet paikallaoloonkaan (se vaatii vielä treeniä), niin ehdin hyvin asennoitua uudelleen. Susu oli hieno! Seuraaminen ja liikkeestä maahanmeno ok, seisomisessa vähän siirtelee tassujaan, luoksetulon stopissa annoin väärissä luuloissani sekä käsi- että äänimerkin, nouto hidas ja epävarma, estehyppy nappisuoritus. Mutta. Se yksi iso mutta. Kaukot. Jumii, jumii, jumii. Varmaan odotteli pallopalkkaa niin kovasti, että ei taas pystynyt toimimaan. Uskaltaisikohan mennä kokeeseen sen teorian varassa, että liikeiden aikana koira hyytyy sen verran, että ei odota palkkaa niin kovasti ja tekee nätit siirrot? Tai sitten se hyytyy niin pahasti, että ei siitä syystä nouse. Siinä kuitenkin häviää 30 pistettä ilmaan, jos kaukot eivät onnistu. Tilanne on täydellinen joko-tai: Susun kaukot ovat joko täyden kympin tai nollan arvoiset. Kun se tekee, suoritus on mainio.

Olin iloinen siitä, että jokseenkin valmiita liikkeitä on niin monta: seuraaminen, jäävät, luoksetulo ja hyppy. Seisomista pitää vielä hioa, mutta se on helppo homma, ja luoksetulon stoppi toimii myös pelkällä käsimerkillä. Noutoon Susu tarvitsee hurjasti varmuutta, koska nyt se hipsi kapulalle henkistä arpapeliä käyden ja myös palautti hitaasti. En haluaisi hinkata pelkkää perusnoutoa, joten kaikki kivat noutoharjoitusvinkit ovat tervetulleita! Ei ole niinkään väliä, mihin noudon osaan harjoituksen keskittyvät, koska meillä on petrattavaa joka vaiheessa ja kunhan vain saataisiin vaihtelua.

Tiistain noutajatokoissa Utran koulun kentällä yritin saada kehiteltyä sunnuntaisen kaukojumitilanteen, jotta pääsisin korjaamaan sitä. Alkuun seuraaminen ja luoksetulo pallopalkalla, sitten muutamia edestä perusasentoon siirtymisiä erikseen. Näiden jälkeen vaihdoin pallon namiin ja tein kaukojen alun koemaisesti – siihen asti, että Susu ei noussut. Jumitti siis jälleen. Alkukesästä kävin nostamassa Susun ylös, jos se ei itse noussut, mutta siitä ei ollut mainittavaa hyötyä, joten nyt vain sanoin hups ja otimme uudestaan. Kaksoiskäskyjä en ole koskaan kaukoissa käyttänyt, vaan ekalla on noustava. En muista, nousiko se toisellakaan yrityksellä, mutta lopulta saimme homman pelittämään. Mitäköhän tähän nyt keksisi? Voisi seuraavalla kerralla tehdä taas jonkun hauskan lelupalkkasetin alkuun ja sitten yhden kaukojen istumaannousun niin, että joku muistutukseksi nappaa vähän remmistä, jos Susu ei reagoi käskyyn. Voisi myös antaa kaukojen nyt olla pari viikkoa, sitten testata, ja jos toimivat, jättää niiden treenaaminen kokeeseen asti. Sitten sormet ja varpaat ristissä toivon, että se nousee tai vaihtoehtoisesti saamme kaikista muista liikkeistä kympit (krhm…)

Treenien loppuun teimme paikallaolon, kaksi minuuttia piilossa. Susu oli oikein rauhallinen eikä heilutellut tassujaan tai keikutellut peppuaan.

Maanantaina hakuilimme. Miksi maalimiesten palkkarasioissa olevat nakit ovat parempia kuin minun taskussani olevat? Ilmaisu sujuu lyhyellä matkalla hyvin, mutta heti ukkojen ollessa kauempana Susulla on liian kiire takaisin näytölle eikä se malta luovuttaa rullaa, vaan tiputtaa joko kesken matkan tai hutiloi eteentulon kanssa. Pakko myöntää, että edessä luovuttaminen on huono tapa, mutta pelkkä käteen luovutus on liian epäselvä ja sivulle Susu ei osaa tulla rulla suussa. Noo, ainakin Susulla on ihan mahdottoman suuri palo maalimiehille, mikä lienee koko homman perusta.

Haun suhteen asetimme tämän kesän tavoitteeksi rullailmaisun siirtämisen metsään sekä sen, että koira menisi sinne, minne sen lähetän (hallinta ja suorat pistot). Siis, uskokaa tai älkää, meillä on tavoitteita!

Ilmaisu on edistynyt, joskin rullan palauttamiseen keskilinjalle on tullut lisäkiemuroita. Pitää siis antaa pieni palkka ennen näytölle lähtöä. Hallinnasta sen sijaan ei ole tietoakaan. Treenikavereita lainatakseni: Into ja kunto ei Topilta lopu kesken mutta korvia äijällä ei ole lainkaan. Topi tietää ihan tarkkaan, mitä se on metsässä tekemässä - ja se tietää sen omasta mielestään paljon paremmin kuin minä. Topi myös etsii maalimiehet itse haluamassaan järjestyksessä. Viimeksi oli 3, 2, 1.

Seuraavalla kerralla suoria pistoja ja haamuja ehkäpä tallaamattomalle alueelle. Helin mukaan maalimiesten myös pitää kiinnittää huomiota siihen, mistä piilolle menevät. Topi on alkanut seurata ukkojen jälkiä.

Vepessä on edelleen hinkattu (tosin ilman toistoja) SOVEn liikkeitä kokeen järjestyksessä. Kävi kokeessa miten kävi, ensi kesänä siirrymme AVO- ja VOI-liikkeisiin:)

Aivan uusia aluevaltauksia Topin elämässä:

Elämän ensimmäinen ja ainoa näyttely sujui mainiosti. Topi suorastaan hymyili kehässä eikä pannut lainkaan pahakseen, kun miellyttävä tuomari hiplasi. Topi oli tuomarin mielestä turhan hoikassa kunnossa, ja niinhän se olikin kuivan kesän orava. Juoksutin Topia samaa vauhtia kuin muut kehässä olijat omia lyhytjalkaisempia koiriaan, ja Topi ravasi liian lyhyellä askeleella. Muuten arvostelu oli oikein hyvä ja myönteisiä puolia korostava.

Topi juoksi ekaa kertaa polkupyörän vieressä, kun menimme Sirkkua vastaan eräänä yönä. Ilmeisesti pyöräilyvauhti olisi Topille oikea ravausvauhti myös näyttelykehässä. Siihen olisi kyllä tarvittu jonglöörejä, jotka pitivät tapaamistaan Joensuussa Toller Show´n vieressä.

Topi oli ekaa kertaa oikean, kajuutallisen moottoriveneen kyydissä ja viihtyi hyvin. Ehkä pääsemme vielä pitemmillekin retkille.