Kisaraportit

Tripla täynnä

Posted by Sir on Heinäkuu 24, 2011
Videot, Kisaraportit, Agility / 30 Comments

Eilen kisasimme Susun kanssa agia Haukkumajalla Maaningalla. Tarjolla oli trooppiset olosuhteet mukaan lukien kaikki ääriolot painostavasta helteestä rankkasateeseen ja ukkonenkin pääsi jyrisemään, mutta vaimea kumina ei onneksi Suppea haittaa. Kuumuuskaan ei päässyt paimenta kiusaamaan, kun nesteytys oli hoidettu huolella etukäteen, kisabaanan lähellä oli lampi ja auton sai varjoon. Nutrisal, uiva koira ja varjopaikka ovat totisia pelastuksia näihin saunaoloihin.

Kyseessä olivat Susun ensimmäiset vieraskisat. Siksi olin ensimmäisen radan jälkeen jo tyytyväinen, kun Susu meni kontaktit eikä jähmettynyt jännityksestä muutenkaan. Viime kisoissa kesäkuussa ensimmäinen rata nimittäin oli katastrofi, kun Susu ei oikein liikkunut ja minä sitten ohjasin miten sattuu. Nyt hylky tuli ylimääräisestä putkeen vipellyksestä. Harvinaisen pitkiä kaarroksia (aka löysiä valsseja) ja takakulman hyppykulmassa pientä hyytymistä mutta loistava puomi eikä hyllymasennusta. A oli vähän hidas mutta onneksi maltoin vaatia tassut maahan asti kun hylkykin kerta oli jo alla.

Toisella radalla oli keinu heti kolmantena esteenä. Susu kirmasi sen tosi vauhdilla ja vähän säikähtikin sitä sitten. Silti se kokosi itsensä heti seuraavana olleeseen pujotteluun ja kepitti varmaan kolmen radan parhaat kepit. Keppeihin pitää kyllä nyt tehdä vauhtitreeniä, koska kesän aikana olemme treenanneet tosi paljon itsenäistä pujottelua ja se on vienyt vähän potkua. Tällä radalla sai jo juosta ja Susu meinasikin pussin jälkeen mennä väärälle hypylle mutta sain sen huudettua takaisin eikä se oikeastaan kovin pahasti ottanut itseensä korjaamisesta. Jee! Rataantutustumisessa olin suunnitellut loppuun putken jälkeisille hypyille takaaleikkauksen mutta sitten meninkin vääntämään sinne valssia ihan myöhässä ja paimen pamahti jalkoihin. Sain sen kuitenkin vielä käskytettyä oikealle esteelle ja selvisimme nollalla maaliin! Minulle on jäänyt Mörkön kanssa kisaamisesta alituinen yliaikapelko takaraivoon ja eilenkin mietin, että meniköhän sähellysten takia yliajalle. No höh, ei tosiaan mennyt ;) -13,20 ja sijoituimme toisiksi. Miinukset eivät välttämättä kerro mitään, koska tuomareilla voi olla hyvinkin erilaiset etenemät, mutta muistaakseni Susun nopeus oli suunnilleen 4,2 m/s eli monta kymmenystä nopeampi kuin pääsiäiskisojen sujuvalla radalla. Jotakin kehitystä on siis saattanut tapahtua. Hypärillä Susu meni vielä vähän lujempaa.

Viimeinen rata oli hypäri, jollaiselta en varmaan koskaan ole onnistunut saamaan minkään koiran kanssa nollaa. Vaan nytpä onnistui! Kisauramme eka rata, josta tuli superfiilis ja se huippu tunne, minkä takia agia varmaan niin monet harrastavat. Susu kulki niin hienosti ja kun huomasin radan keskivaiheilla että ei vitsi, pikkuaussiella on ihan oikeasti hauskaa niin oli hirmu siistiä tehdä rata loppuun. Tästä siis kolmas nolla ykkösistä eli serti räpylään ja kakkosia kohti! Ei siinä starttimääräisesti niin kauan mennyt kuin ajattelin, ajallisesti kyllä… Tai ehkä sitä viime kesän yhtä testihypäriä ei lasketa Ehkä silti pitäisi kisata useammin? Vaan mikäs kiire tässä on, ehtii siellä kolmosissa sitten kuitenkin aika monta vuotta kisata.

dsc_2483.jpg

Nämä olivat hyvät kisat. Ei keppivirheitä, ei kontaktivirheitä, ei varastamista lähdössä. Ei mitään ihmeellistä ylimääräistä sälää. Suppilon kanssa on ihana lähteä radalle, kun siihen voi luottaa niin täysin tietyissä asioissa. Voi keskittyä olennaiseen eikä tarvitse hermoilla erityisesti mistään. Se ei lyö hanskoja tiskiin, lähde rähisemään kesken radan tai mörköile tuomaria. Mahti otus.

Köydeltä niskat nurin!

Posted by Sir on Heinäkuu 03, 2011
Sadun jutut, Vepe, Kisaraportit / 3 Comments

Sadun raportti Topin vepe-kokeesta:

Osallistuimme Topin kanssa tänään 3.7. Kontiolahden Kaunislahdessa Joensuun seudun vesipelastuskoirien vepe-kokeeseen. Teemana oli “rampa taluttaa kuuroa” ja tavoitteena jokin tulos. Näyttää niin nololta, kun uimahullun koiran tuloksissa Koiranetissä lukee VEPE ALO0.

Nyt sinne saatiin ALO3. Pisteitä tuli 75 eli kolme liikettä meni aivan nappiin eikä sen vuoksi vienti harmita niin kovasti. Viennin Topi suoritti niin, että se otti köydenpätkän suuhunsa, säntäsi rantahiekalle samalla ravistaen köydeltä niskat nurin. Jotta surmatyö olisi lopullinen, sankari vielä kieri köydenpätkän päällä murskaten sen luut. Sitten olikin jo 30 sekuntia kulunut eikä tarvinnut varpaita kastella. Olin taas aivan ällistynyt siitä, että harjoitusten vientimestari ei lähtenyt viemään. Turha enää äimistellä: kolmessa kokeessa neljästä vienti on mennyt nollille. Ihanaa, on taas mitä treenata: koiran pitää viedä, vaikka esine olisikin vieraan hajuinen tai oudon tuntuinen, ja olipa palkka maalla, merellä tai ilmassa. Topilla oli kyllä ihan äijämeininki, se oikein katsoi minuun: En varmasti vie! Etpä voi mulle mitään, kun tuo pitkä mies rannalla mua suojelee!

Veneen haussa ja varsinkin hukkuvan pelastamisessa Topi yllätti toiseen suuntaan. Voiko tuo olla Topi: kukaan ei vingu, ei röhki, ei pyöri, ei kieputa köyttä, ei kiipeä hukkuvan päälle, ei sivuuta maalitolppia 20 metrillä. Kyllä se oli Topi, upeaa.

Viirukin on päässyt tustustumaan uimiseen, ja se jopa ui huvikseen. Ei tarvitse olla mitään noudettavaa. Viiru on myös ollut kumiveneen ja tavallisen soutuveneen kyydissä sekä hakenut wuban kumiveneestä. Voimme tehdä parivepeä vaikka niin, että Viiru on veneessä, jonka Topi noutaa

Nenämaisterin mestarisaavutus

Posted by SS on Kesäkuu 12, 2011
Mejä, Kisaraportit / 10 Comments

Topi osallistui tänään Pohjois-Karjalan Noutajakoirayhdistyksen järjestämään mejä-kokeeseen. Laukauksensietotestissä punanuttu oli ollut iloisesta ihmetyksestä soikeana, kun ei ollut kuullutkaan kauhistuttavaa laukausta alkuunkaan. Vanhuus ei tule yksin ja tässä tapauksessa hyvä niin! Kuulon menetys on tuonut Topin elämään vain mukavia asioita – tai sanottaisiinko, että eliminoinut niitä vähemmän kivoja. Kuinka siellä itse jäljellä sitten kävi?

Koesuorituksen arvostelu ja pisteet

koepaikka Kontiolahti, Mönni

Laukauksien sieto: hyväksytty
Jäljestämishalukkuus 6/6
Jäljestämisvarmuus 11/12
Työskentelyn etenevyys 10/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 12/14
Käyttäytyminen kaadolla 3/3
Yleisvaikutelma 5/5

Pisteitä yhteensä 47/50 eli AVO1 ja agilitytermein varjosiirto VOI-luokkaan

Tuomari Minna Vornasen koeselostus: Alkumakaus nuuhkaistaan, jonka jälkeen alkaa maa- ja ilmavainuinen laineileva jäljestys. 1. osuudella yksi iso lenkki jäljen sivuun. 1. makaus merkataan pysähtyen ja kulma laajalla lenkillä. 2. ja 3. osuus jäljestetään hienosti. 2. kulma tarkasti, makaus nuuhkaistaan pysähtymättä. Kaadon osoittaa nuuhkien ja jääden sille. Hieno jälkipari, jossa ohjaaja antaa koiralle tilaa tehdä töitä luottaen tämän taitoihin.

Kaiken muun lisäksi Topi sai yhdistyksen Vainumalja-palkinnon, jonka saa kokeen paras avoimen luokan noutaja. Mahtava Topi!

Loikkia, misseilyä ja kisatunnelmia

Posted by SS on Kesäkuu 09, 2011
Videot, Näyttelyt, Kisaraportit, Agility, Yleinen / 6 Comments

Susu osallistui vajaat pari viikkoa sitten 28.-29.5. Ulla Kaukosen vetämän hyppyseminaarin jatkokurssille. Viikonloppu oli siis jatkoa elokuiselle (linkistä löytyvät myös nyt kertautuneet teoriaosuudet). Olemme talven ja kevään aikana treenanneet satunnaisesti perussarjaa sekä erittäin vaihtelevasti lyhyempää set pointia – välillä sen kolme kertaa viikossa ja välillä on ollut useamman viikon taukoja. Ihan liian vähän siihen nähden, miten onnettomaksi Susun hyppääminen silloin syksyllä arvioitiin. Jumppailtuakin on tullut vähän epäsäännöllisesti. Vähäisen harjoittelun takia ehdin jo katua ilmoittautumista. Pelkäsin, että meidät passitetaan suoraa päätä kotiin häpeämään ja jatkamaan vanhoja aloittelutreenejä. Sainkin yllättyä iloisesti!

Lauantaina teimme vuorotellen perussarjaa ja kasvavaa sarjaa ideana harjoitella kokoamista ja venyttämistä rinnakkain. Susulla on aiemmin ollut perussarjallakin suuria ongelmia: ei osaa koota, hyppää etupainoisesti, tulee tömisten alas, heittelee takajalkoja mihin sattuu, selän kaari ei pysy. No mutta! Nyt kaikki jutut olivat kunnossa ja lisäksi Susu osasi todella hyvin vaihtaa kokoamisesta venyttämiseen. Olin niin ihmeissäni ja tietenkin iloinen. Koska tämä sujui niin hyvin, lisättiin Susulle ohjaajan liikettä ja alkuvauhtia mukaan. Minun liikkeeseeni se ei reagoinut ollenkaan, mikä on hyvä juttu, ja alkuvauhti oli ok siihen asti kunnes sitä tuli jo ihan reilusti. Silloin Supen selkä alkoi taas retkottaa väärinpäin eli kaunis kaari hävisi. Viimeisellä toistolla palattiin vanhaan helppoon ja Susu ihan hyvin löysi taas entisen hyvän tyylin.

Lauantain toisena harkkana tehtiin set point, jossa oli sisääntulohyppy. Tässä ponnarin ja sisääntulohypyn väli muistaakseni neljä jalkaa, sisääntulohypyn ja tasaokserin väli viisi jalkaa. Palkka aika lähellä. Tässä harjoituksessa koiran pitäisi osata koota aika voimakkaastikin, vaikka alla on jo yksi hyppy, ja lisäksi korkeuden arviointa voi treenata. Vaatii jo melko hyvää syvätukea. Susulla lähdettiin 30 cm ja nostettiin 50 senttiin. Voi kun nyt muistasin paremmin, mitä Ulla tästä kommentoi… Tämä oli kuitenkin selvästi hankalampi Susulle heti, kun korkeutta tuli lisää. Selkä jäykistyi eli tuttu ilmiö. Nyt ei kuitenkaan viime syksyn tapaan lisännyt kauheasti kaareen korkeutta, mikä oli jo edistystä.

Sunnuntaina aloitimme taipumistreenillä eli hypyillä piti kääntyä. Susun oli vähän vaikea hoksata treenin jujua ja malttaa tuijottaa esteitä eikä minua tai palkkaa. Sille voisikin opettaa sitä, että katsoisi lähdöissäkin esteitä eikä niinkään tapittaisi minua. Taipumistreenistä ei oikein tullut mitään ihmeempää kommenttia paitsi että yhdellä toistolla Susu oli ehkä ristilaukassa. Lisäksi vasempaan taipuminen oli vähän vaikeampaa Susulle. Näitä kannattaa kuitenkin tehdä, vaikka ei oikein itse osaakaan yhtään analysoida välttämättä edes videolta.

Toisena treeninä etäisyyden ja korkeuden arviointia niin, että oli hyppypareja neljällä eri etäisyydellä. Toinen hyppy oli kaikissa 50 sentissä eli tarkoituksena oli tsekkailla Susun menoa maksihypyillä. Alastulot vähän tömähteli eikä tekeminen ollut kovin rentoa. Hyppyparit, joissa oli enemmän etäisyyttä niiden välissä, olivat Susulle helpompia.

Viikonlopun viimeinen harkka oli perussarja putken kautta ja putkeen. Hui! Ensin tehtiin niin, että putkensuu häämötti hyppyjen takana. Ensimmäinen toisto oli verrattain huono mutta toiselle Susu paransi. Toiseen suuntaan eli putkesta perussarjalle oli Susulle iisimpi ja se tehtiin vain kertaalleen.

Susu oli siis kehittynyt paljon viime elokuusta. Nyt se osasi tehdä painonsiirron ja hypätä oikeassa asennossa eivätkä alastulot tömisseet. Hienoa! Ulla kommentoi, että Susu vaikutti muutenkin rennommalta ja itsevarmemmalta, mikä sitten vaikutti positiivisesti hyppyihinkin. Haasteena Susulla on nyt korkeus, sillä viimeistään viidessäkympissä sen selkä jäykistyy, pää nousee ylös eikä se siirrä painoaan niin tehokkaasti taakse. Paimenta alkaa hirvittää. Meidän kannattaa nyt treenata vähän kaikkea eli yritän muistaa tehdä vähän sitä sun tätä, kuitenkin varmaan kisaamisen kannalta kannattaa pitää pääpaino korkeuden arvioinnin harjoittelussa. Onneksi noilla kotipihan kolmella hypyllä saa tehtyä ainakin erilaisia set pointeja ja taipumista. Viikkotreeneissä kun ei oikein ennätä hyppimistä tehotreenaamaan.

Helatorstaina tytöt pääsivät mätsäriin. Viipu sai ensimmäistä kertaa näyttelyhihnan kaulaansa, mutta koska se on aussie, niin kehäkäytös on paketissa kaupan päällä ilman harjoittelua Pentunen oli jo sopivasti väsynyt ja vain sievästi napotti tutkittavana. Lopullinen tulos oli punaisten pentujen toinen ja palkinnoksi namuja ja narulelu. Susu esiintyi tavalliseen tapaansa nätisti ja sai punaisen. Punaisten kehässä alkoi olla jo nii-in tylsää, että aussie alkoi jumppailla omatoimisesti kaukoja. Myönnetään – ei minuakaan ihan kauheasti enää patsastelu innostanut, joten pieni luovuus lähinnä jaksoi naurattaa. Kehän jälkeen Suppe pääsi uiskentelemaan ja treenaamaan vähän tokoa, joten ihan tyhjä reissu ei ollut. Viirullakin oli hauskaa, kun sai leikkiä Adya-koikkerin ja Koda-perron kanssa. Se on kyllä mahdottoman iloinen ja sosiaalinen pikkarainen. Niin kiltti ja mutkaton. Nyt vasta ymmärtää, että Susun (koira)sosiaalisuus ei ole ollut pennustakaan asti ihan normaalia. Jo nelikuisesta asti se inhosi uroksia ja jäykisteli aina uusien koiratuttavuuksien kanssa ainakin sen minuutin ennen pipon löysäämistä. Noin puolelle ihmisistä se päksähteli samanikäisestä asti. On sen kanssa kyllä saanut vääntää ja kääntää, ja saa toki edelleen. Koko ajan menee kuitenkin vähän paremmin, mikä on tärkeintä.

Viime sunnuntaina kävimme juoksemassa pari rataa agikisoissa. Ensimmäinen rata oli ihan järkyttävä: Suppiloa jännitti ja se liikkui tahmeasti enkä minä ohjannut ollenkaan. Ensimmäinen rima tippui ja hylkyjä tuli varmaan ainakin kolme radan varrella. En muista, olisiko Susu koskaan aiemmin kolistellut ekaa rimaa. Yritin videolta katsoa enkä keksinyt muuta syytä kuin sen, että paimenta vähän ahdisti nököttää yksin toimitsijateltan ja kuulutuspömpelien vieressä eikä siten pystynyt niin keskittymään hyppäämiseen. Toinen rata oli jo paljon parempi, siinä kuitenkin vitonen kepeiltä. Muuten ihan jees. Kuusikymppisten hyppääminen on Susulle aika kuluttavaa eikä se muutenkaan liiku niin hyvällä sykkeellä kuin on treeneissä nyt tehnyt. Luulen, että meidän pitää vain kisata paljon eri paikoissa ja erilaisilla esteillä ennen kuin Susu alkaa rentoutua riittävästi. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen toiseen rataan, koska ensimmäinen oli kaikkiaan katastrofaalinen.

Huomenna menemme Mörkön kanssa lääkäriin. Aikeissa on katsoa miten maksa ja munuaiset voivat, tsekata kilppareiden toiminta ja kuvata ranteet. Mörkö jyrsii jalkojaan ihan mahdottomasti. Voi johtua syringosta tai sitten luusto alkaa pettää. Olen yllättynyt, kuinka paljon minua tällä hetkellä huolestuttaa ja, niin, pelottaa. Entä jos pienellä ystävälläni on maksavika ja nivelrikkoa kaiken muun lisäksi? Mitäs sitten? Minulla vain on sellainen tunne, että kaikki ei ole nyt ihan kunnossa. Toivottavasti huomenna pyyhitään pirut pois seiniltä.

Up and down and all the way around

Posted by Sirk on Huhtikuu 26, 2011
Videot, Kisaraportit, Agility / 5 Comments

Kai sitä nyt toisena kisapäivänä pitää vähän olla mämmikoura pääsiäisen kunniaksi? Selvästikin, mikäli on uskominen meidän ratojemme tasoa lauantaina. Järkyttävää sähellystä ja epämääräistä koiran heittelyä ties minne… Ehkä pitää vähän antaa anteeksi, sillä olin kaameassa flunssassa eikä ääni oikein tahtonut kovin kirkkaasti pihistä. Olisi sitä nyt silti voinut vähän tarkemmin tsempata etenkin ekalle radalle. Kivaa kuitenkin oli.

Mitä siellä sitten tapahtui? Vaikka mitä. Ensimmäisellä radalla linjasin liian löysästi ja Susu hyllytti puomille. Video. Hidastuksesta katsoin, miten koira jo ponnistuksella on tiukasti bongannut puomin eli se teki kyllä just niin kuin ohjattiin. Olisi pitänyt antaa Susun mennä puomille, mutta pois kutsuminen tulee ihan automaationa. Tätä pitäisi jotenkin treenata! Puomi, siis sitten kun sinne lopulta oikeassa järjestyksessä pääsimme, oli varmaan viikonlopun paras. Vielä Susu saisi ottaa pitkät laukat suoralla osuudella ja alastulon taitteella sekä tulla etutassuilla pidemmälle hiekalle. Ennen A-estettä minun olisi pitänyt mennä hakemaan koira putkelta, koska nyt kun jäin paikalleni kykkimään, alkoi Susukin passailla ja ohitella hyppyjä. Aan jälkeinen elämä sujui yllättävän kitkattomasti, mutta keppeihin kompastuimme. Mur. Loppuun viimeistelyksi Susulle vielä huonon ohjauksen takia siivekkeeseen törmäys ja yksin jääminen keinulle – bravo! Enemmän tämä rata nyt vastasi sitä meidän perustasoa kuin perjantain ehjät rundit, mutta noin pahasti ei saisi pakka hajota virheiden jälkeen.

Jos eka rata oli himpun hankala, toinen oli jo ihan oikeasti vaikea. Ei siis tarvinnut lähteä radalle nollapaineet kurkussa, vaan lähinnä loppuun pääseminen oli tavoitteena. Taas tälläkin radalla pari hyvää kohtaa ja paljon ihan kökköä. Video. Alku (siis ne ruhtinaalliset neljä estettä) sujui näpsäkästi ja vauhdilla, mutta sitten herpaantui ja aussie kirmasi a-esteelle. Yritin vain reippaasti jatkaa eteenpäin ja Susu tekikin ihan mahtikeinun, mutta sitten höselsin vähän liikaa ja vedin koiran hypyn ohi tule-käskyllä. Sen takia keppialoituskin meni mönkään. Aan jälkeen näkyi taas varmaan yksi tämän hetken suurimmista ongelmista: Susu ei irtoa etenkään paikaltaan kontaktien jälkeen hypyille, jos ne eivät ole ihan suorassa linjassa ja sen pitäisi edetä yksinään. Jos Susulle jää yhtään valinnanvaraa, sillä on alla huono vauhti tai se ei ole ponnistuspaikasta ihan varma, se mieluummin ohittaa hypyt. Hyppytekniikkatreeniä? Irtoamista? Takaaohjausta? Hyppypyörityksiä? Varmaan kaikkia.

Vähän sekavat fiilikset. Jos olisin fiksu, antaisin olla ja jatkaisin tyytyväisenä kisaamista tästä eteenpäin. Ehkä. En kuitenkaan ole, vaan on pakko keksiä jotakin. Välillä olen tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen mutta seuraavassa hetkessä tuntuu taas, että tekemistä on ihan hirveästi. Olen edelleen sitä mieltä, että minun pitäisi saada Susu liikkumaan radalla paljon paremmin ja etenkin myös virheiden jälkeen. Katsoin tuloksista Susun perjantain nollaradan nopeuden ja se oli muistaakseni 3,92 m/s. Voisi maksikoirasta suhteellisen suoraviivaisella radalla enemmänkin lähteä. Susu liikkuu aika hyvin suorilla mutta vauhti pitäisi saada ylläpidettyä myös tiukemmissa paikoissa ja erityinen haaste ovat kohdat, jossa minä olen paikallani.

Miksi minun pitää edelleenkin vääntää tästä aiheesta? Ei siksi, että Susu olisi huono tai se olisi ihan kelvoton agikaveri. Ei ollenkaan niin! Päinvastoin. Susu ei ole mikään lapanen, siinä on paljon räjähtävää aggrea ja asennetta, ja haluaisin löytää keinot siirtää sen myös radalle. Tuntuu vain niin luovuttamiselta, jos jätän tämän tähän. Ihan varmasti jotain pystyisi vielä tekemään. Viimeisen vajaan vuoden olen antanut agitreenaamisen mennä vähän sinne päin, palkannut välillä kädestä ja niin edelleen, mutta jos nyt pari kuukautta yrittäisi vetää taas junnuajan tapaan helppoa ja intensiivistä treeniä, näkisi reagoiko Susu siihen. Jos ei, pitää ehkä vain luottaa siihen, että sieltä se varmuus ja syttyminen ajan kanssa tulee. Plus käskyttäminen radalla saisi olla aika paljon selkeämpää. Tule-käskyn kanssa saa olla tarkkana, koska se vetää Susun pois hypyiltä. Jari Suomalainenkin ihmetteli, miten Susu ei ollenkaan lukitse etenkään hyppyesteitä, vaan ihan täydestä vauhdista saattaa ohittaa ne jos käskytän liian vahvasti tai vedän liikkeellä pois. Ikuisuustavoite se liikkeen rytmitys minulla.

Treeniä siis vain! Ja sehän passaa Susulle… Lauantaina se kaksitoistatuntisen kisapäivän jälkeen hipatti vielä maneesin ovelle – “voitaisko treenata vielä vähän tokoa?” Tehtiin sitten vielä parit maahanmenoluoksarit, voittajan kaukoja ja liikkeestä istumista, eikä kyllä väsymys tuntunut painavan piippaavaa sähikäistä sitten ollenkaan. Mahdoton elukka.

Johan pomppas!

Posted by Sirk on Huhtikuu 22, 2011
Kisaraportit, Agility / 22 Comments

Tänään oli aika lunastaa lupaus, jonka syksyllä julistin: Susu kisaa pääsiäisenä. Eli toisin sanoen ei pelkää keinua, osaa kontaktit muutenkin, maksihypyt eivät tuota liikaa ponnisteluja, kepit toimivat ja, ennen kaikkea, asenne riittää kahteenkymmeneen esteeseen. Mission accomplished! Susu teki tänään kaksi oikein mallikasta rataa eikä kyllä ollut ahdistumisjumeista tietoakaan. Huippua!

Maksiykkösiä oli kiitettävän paljon näille leveysasteille, lähes kolmekymmentä, ja joukossa muitakin aussieita. Lämppälenkillä Susu pörhenteli muille koirille häntä pystyssä, mutta annoin sen mahtailla kunhan turpansa piti tukossa. Yritän tehdä niin, että agikisoissa en ota sitä kovasti enkä paina alas, vaan siellä se saa luvan kanssa olla paikan kuningatar isolla koolla.

Rata oli aika suoraviivainen ja vauhdikas, mutta siellä oli alun kiihdytyskaistan päätteeksi pöytä. Niin, pöytä. Onhan tuota joskus tultu harjoiteltua… Nimittäin joskus hyvin kauan aikaa sitten. Krhm. Susu haukkui lähdössä ihan innoissaan ja kulkikin ihan hyvällä sykkeellä alusta asti. Pöytähän se sitten koitui kohtaloksi, kun en jarruttanut koiraa tarpeeksi ja se tuli yli. Ei haittaa! Jos totta puhutaan, en edes haluaisi niitä nollia kovin nopeaan tahtiin. Mieluummin totutellaan kisaamiseen helpommilla ykkösten radoilla. Puomi ja a-este olisivat voineet olla himpun nopeammat, ne otetaan seuraavaksi tehotreeniin. Kepeille halusin kokeilla takaaleikkausta ja sehän onnistui! Susu kivasti kiihdytti loppua kohden ja viimeiset välit pujotteli jo melomalla. Lopussa oli vielä suurin haaste jäljellä: keinu. Vaan ei hätää, Susu oli superreipas eikä yhtään varonut. Pöytävitosella irtosi kolmas sija ja ilahduin tosi paljon, kun Susu oli jäänyt nopeasta nollan tehneestä voittajabortsusta muistaakseni vain kolme sekuntia jälkeen. Susu ei ehkä vain näytä niin nopealta, koska se ei liiku ollenkaan räjähtävästi ja näyttävästi, vaan tosi tasaisesti ja nätisti. Tämä siis siksi erityisen positiivinen yllätys, että minulla on jäänyt Mörkön kanssa kisaamisesta yliaikakammo ja olen muutenkin ollut huolissani Susun vauhdista tai sen puutteesta.

Toinen rata oli ihan eri maata vaikeustasoltaan. Ei me tuollaista osata! Alussa piti heti kiepautella koiraa hypyillä ja ensimmäinen ajatus tietenkin oli, että Susu masentuu ihan kamalasti, kun heti pitää kääntyä. No höh, ei varmana masentunut, vaikka oli vieläpä ensin menossa väärälle hypylle ja jouduin kutsumaan sen sieltä pois. Se valahtanut käännös jäikin ainoaksi huonommaksi kohdaksi, sillä Supetti hurjasteli loppuradan just niin kuin piti. Takakulman välistäveto oli vähän takkuinen, mutta muuten varsin bueno rundi. Aikaa en nyt muista, mutta voittoon sillä porhallettiin. Kyllä kelpasivat hienot narulelut ja maksanamit aussielle!

Tuntui hienolta onnistua. Nolla ykkösistä ei oikeasti ole kummoinen juttu (jopa Topi ja Mörkö ovat pystyneet siihen x 3!), mutta meille matka tähän on ollut pidempi ja kivisempi kuin koskaan olisin osannut ajatella. Sususta piti tulla niitä koiria, jotka ovat puolitoistavuotiaina kisavalmiita, niitä, jotka kiitävät hurjalla vauhdilla kentän toiseen päähän ennen kuin ehtii ensimmäistä askelta ottaa. Niitä, joita tuijotetaan suu auki “onpa upea koira!”. Surkuhupaisinta on, että olin koko ajan ajatellut, että en ollut asettanut Susulle mitään kovia odotuksia – sehän tuli vielä vähän niin kuin yllätyksenä ja äidin ideasta. Höpö höpö. Tietenkin oli kova pala, kun isoimpia ongelmia eivät olleetkaan röyhkeys kontakteilla, vaikeus pysyä koiran perässä tai muuta sellaista. Turha sitä nyt on kaunistella. Iso kiitos kuuluukin kaikille meitä (tai siis minua) tsempanneille ja auttaneille. Ei ole oikeasti ole välillä ollut järin kaukana leikin sikseen jättäminen.

Susu oli tänään ihan super ja oli niin mukavaa kisata ihan oman koiran kanssa. Luulen, että silläkin oli kivaa. Kehtaako tätä nyt edes tunnustaa, mutta piti ihan katsoa pysäytyskuvia videoilta sen ilmeistä… Ehkä nyt löysään pipoa ja alan luottaa Susuun tässä asiassa. Pari ihan vierasta ihmistä tuli sanomaan, että hieno koira ja tuomarikin sanoi, että hyvä elukka. Ihan tavisturrehan se on, mutta aina kiva kuulla tuollaista Pikku-Suppilo.

Tervemenoa voittajaan!

Posted by . on Huhtikuu 17, 2011
Videot, Kisaraportit, Toko / 21 Comments
  1. Paikalla makaaminen: 10 (!!! mahti)
  2. Seuraaminen taluttimetta: 10 (vähän juoksuosuuksissa väljyyttä mutta hieno koeseuraaminen silti)
  3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
  4. Luoksetulo: 7,5 (tosi hyvä siihen nähden, että tämä on ollut ihan hajalla, vähennykset pienestä valumisesta ja lopun tuplakäskystä)
  5. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
  6. Noutaminen: 9 (minen oo ihan varma saanko noutaa vai en… vauhtia lisää)
  7. Kauko-ohjaus: 7,5 (ennakoi maahanmenon, tupla toiseen istumiseen)
  8. Estehyppy: 7 (tupla istumiseen, kun piti nuuskia esteen hajuja hypyn jälkeen)
  9. Kokonaisvaikutus: 8 (ääntely liikkeiden välillä)

Pistemäärä yhteensä 175 pistettä eli AVO1. Sijoitus 2/4. Tuomarina Pauli Härkönen.

Sellaista! Olipas hauskaa käydä taas kokeessa. Olen melkein tyytyväinen, että emme saaneet ykköstä vielä syksyllä, koska silloin se olisi ollut vähän tuuripeliä. Nyt Susu ihan oikeasti osasi asiat ja olen hirveän tyytyväinen, että osaaminen näkyi myös kokeessa. Kaikkea pientä häikkää siellä oli, mutta tärkeintä on, että mikään ei mennyt nollille. Sekä tietenkin se, että Susu jaksoi hyvin tehdä loppuun asti. Olisin toivonut, että se olisi vähän enemmän riehaantunut kehuista liikkeiden välissä, mutta ei vire mitenkään ihmeemmin kuitenkaan laskenut, joten oikein hyvä näinkin. Tulee ainakin vähän enemmän tarkkuutta juttuihin, kun ei ole niin kauhea sähellys päällä.

Tämä oli tervetullut onnistuminen, sillä olen ollut jokseenkin epäileväinen Susun kanssa harrastamisen suhteen. On tuntunut turhalta asettaa kilpailutavoitteita, kun arjessakin on vielä niin kauheasti ongelmia ja stressitilanteita ratkottavana. Kyllä minä olin vaan niin kauhean ylpeä aussiestani! Ei aina ole helppoa, ja usein ahdistaa, pelottaa ja jännittää tai aggre puskee pintaan mutta liikuttavasti se ihan aina yrittää parhaansa

/ Lisäys, loput videot:

Luoksetulo
Liikkeestä seiso
Nouto
Kaukot
Hyppy

Kiitos kuvaajille ja Maijalle kameran lainasta! Seuruun ja maahanmenon jälkeen loppui siis akku omasta masiinasta, siksi nämä tällä tavalla erikseen

Rankka viikonloppu

Posted by Sirkku III on Maaliskuu 07, 2011
Sadun jutut, Kisaraportit, Agility / 4 Comments

Topin ja äidin viikonloppukertomus:

SERT

Teimme Saaran ja Sylvin kanssa kellon-ympäri-reissun Lappeenrantaan: kuusi tuntia autossa, kuusi perillä; radalla olimme Topin kanssa puolisentoista minuuttia. Hypäriltä S & S saivat ensimmäisen LUVAnsa. Onnea! Meillä oli tavoitteena hylky ja harjoittelu agilityratoja varten. Sain aikaan uuden virhetyypin (josta tosin perheessämme on aiempaa kokemusta): lähdimme ennen lähtölupaa. Ystävälliset sielut radan reunalla huusivat “Älä lähde!” Minä onnistuin ymmärtämään tämän mutta Topi-voro ei. Saimme kuitenkin juosta radan. Sain hyvän muistutuksen siitä, ettei pidä ottaa liikaa etumatkaa. Okserin ja seuraavan hypyn rimat oikein lentelivät ympäriinsä. Topi ei pelästynyt, ja seuraavalla radalla se osasikin hypätä okserin, kun annoin sen hypätä rauhassa. Olimme harjoitelleet okseria viime torstaitreenissäkin, koska olin varma, että viimeistään Varkaudessa 12.3. Rauno Virran radoilla on okseri.

Jos edellisten kisojen Topran radat olivat vaikeita juuri minulle vaikealla tavalla, niin Mika Moilasen radat olivat vaikeita meille helpolla tavalla:) Keppikulmat olivat aika hankalia ja lähestymiskulma piti linjata oikein. Hyppypyörityksistä selvisi valsseilla enkä oikein hienompia ohjauksia keksinytkään (no, ehkä yhteen paikkaan olisi sopinut saksalainen tai soilitus). Valssaaminen sujui, kun onnistui ottamaan sopivasti etumatkaa; ilmeisesti tämä rytmitys meni ainakin sinnepäin, koska ekalta agilityradalta saimme sen kauan haikaillun viimeisen nollan.

Joskushan sen täytyi sattua samalle radalle: ei yliaikaa, ei pudonneita rimoja, ei kontaktivirheitä. Radalla ei ollut puomia! Maailman hitaimmat puominjuoksijat + satunnaisimmat tuurikontaktoijat kiittävät. Pääsimme 26 sadasosasekuntia ihanneajan alle. Tämä oli vain reilua, koska kerran aiemmin olemme saaneet saman verran yliaikaa. (’Ihanneaika’ on hassu termi, koska eihän juuri siihen aikaan pyritä, vaan se pyritään alittamaan.) Onneksi Topi irtosi loppusuoralla kohti Saaraa ja namirasiaa, minun vauhdillani olisi ihanneaika jäänyt alittamatta. Topi hipaisi viimeistä rimaa ja hetken rima heilui kannattimillaan - mutta ei pudonnut. Kiitos siivekkeiden asettelijalle! Aika monesta kohtaa olisi napakammalla ohjauksella saanut hieman aikaa pois, ja lähdöstä myös. Topi nimittäin varasti taas. Tai eihän se oikeastaan varasta, vaan sille ei ole opetettu selkeää lähtömerkkiä.

Hyvässä seurassa Hukka-Hallissa

Tulimme Lappeenrannasta kotiin lauantaina puolilta öin, ja seuraavana aamuna starttasimme Zorron, Rapsun, Hipan, Vapun ja Mörkön kanssa Hukka-Halliin. Olimme varanneet kolmen tunnin vuoron, ja Heidi oli suunnitellut kivan radan. En meinannut millään, en sitten millään oppia rataa. Väsyneet aivot eivät suostuneet hahmottamaan mitään. Harrastusvälineitä oli mukana kaksin kappalein, ja Mörkön toisella vuorolla alkoivat rata ja ohjauskuviot jollain tavoin pysyä kasassa. Mörkö osasi hienosti seurata saksalaisia, niistoja, pakkovalsseja, joita se ei ole juurikaan tehnyt. Palkkasin Mörköä nameilla ja pallolla (ei siis taisteluleikillä), ettei se innostuisi ja väsyisi aivan liikaa.

Topia (ja minua) häiritsivät aluksi vieraat koirat ja ihmiset mutta nakkipallo sai ukkelin unohtamaan kaiken muun. Lopuksi Topi veti hyppy-putkirallia. Jäähdyttelylenkillä pojat olivat rättiväsyneitä. Topi oli ihan haluton kävelemään. Mietin, sattuiko sitä johonkin, jalkoihin tai tassuihin. Keinonurmi oli kovalla betonialustalla, ja ehkä se on pintanakin karkea. Ja sitten vielä kevättalvinen lumi on joskus viiltävän terävää.

Yöllä haimme vielä Mörkön ja Topin kanssa Sirkun kisareissulta. Ja sitten unta palloon! Kolmosiin nousu oli meille samanlainen saavutus kuin monille valioituminen tai arvokisoissa sijoittuminen. Nyt ei tarvitse Topinkaan öisin valvoa ja murehtia: Voi miksi, miksi olen vasta kakkosissa, vaikka olen harrastanut agilitya niin kauan…

Kuka on nopea ja kuka hidas?

Posted by SirkkuII on Helmikuu 13, 2011
Sadun jutut, Kisaraportit, Agility / 10 Comments

Äidin ja Topin kisaraportti:

Nyt minulla on taas itseäni nopempi kisakoira! Kun tietää, miten hidas olen, tämä ehkä herättää lähinnä sääliä. Vietimme hauskan, mutta liian kylmän (-15 astetta) kisapäivän Varkaudessa. Topin tuli vilu autossa, kun en tajunnut pukea sille päälle toista loimea. Seuraavalla tauolla Jari-kepo kävi lämmittämässä autoa. Voi, miksi emme ole hankineet polttoainetoimista sisätilanlämmitintä.

Tavoitteena oli mennä samalla vauhdilla kuin harkoissa. Saimmekin molemmilla radoilla miinusaikaa viitisen sekuntia. (Enkä halua kuulla mitään löysistä ihanneajoista.) Hetkittäin Topi veti ihan apinan raivolla.

Sami Topran eka rata oli vaikein kakkosten rata, jolla olemme kisanneet. Se ei ollut yllätys. Olen ollut kolme kertaa Topran koulutuksessa. Kerran tokaisin, että eivät kakkosen kisaradat ole ikinä näin vaikeita, johon kouluttaja-tuomari totesi, että kyllä ovat. Rata oli lisäksi vaikea juuri minulle vaikealla tavalla. Oli iso henkinen kynnys luopua varman-päälle-koiran-eteen-valsseista, ja yrittää ohjata niin kuin Topra oli opettanut: vekkaamalla ja linjaamaalla. Ekalle radalle jätin yhden valssin, ja kolarihan siitä oli tulla. Tokaa suunnittelemaani valssia en ehtinyt tehdä lainkaan enkä edes varasuunnitelmana linjata kunnolla: Topi meni liian tiukassa mutkassa muurille ja palikka putosi. Sitten vielä loppusuora: Topille tuli kiire kepon ja namirasian luokse, se loikkasi puomin alasmenon (hölkkäsin hönttinä vieressä) ja pudotti viimeisen riman.

Toka rata oli suoraviivaisempi ja helpompi. Siinä pudotimme tokavikan riman; ehkä lähdin liian nopeasti vedättämään keinulta tai ehkä en - muistaakseni olin pikemminkin koiran takana. Tulimme toisiksi ja Topi sai namipussin, josta riitti kotona hieman myös Mörkölle ja Susulle. Hieno tolleriliivi pääsi palkintojenjakovalokuvaan; olisi pitänyt ottaa brodeeraus myös etupuolelle.

Nyt en keksi enää muuta ratkaisua kisa”menestykseemme” kuin hartaasti välttelemäni ajatuksen: pitää lähteä lenkille. Ja koiralla tuntuu kylkiluut mutta pitäishän ne löytyä ohjaajaltakin;)

Aina ei voi onnistua

Posted by Sirkkku on Syyskuu 19, 2010
Kisaraportit, Toko / 4 Comments

Eikä edes ihan joka kerta.

s.JPG

© Kaisa J.

Eilen osallistuimme Susun kanssa Joan järjestämään tokokokeeseen tutulla Utran koulun kentällä. Jälkikäteen on turha murehtia, mutta ei ollut järkevä teko hätäilmoittaa näin pian uuteen kokeeseen. Olisi pitänyt palautella viikon aikana huolellisemmin – nyt kävimme tekemässä tiistaina yhden treenin ja muuten annoin Susun lepäillä. Tarpeen olisi ollut merkata kaikista liikkeistä oikea suoritustapa, koska eilen liikkeet alkoivat hajota, kun Susu ei ollut sataprosenttisen varma siitä, tekikö oikein. Näki, että joka liikkeessä oli ajatus ja aikomuskin oikeasta toiminnasta, mutta kaikki viimeistely ja varmuus puuttui. Seuraamisessa Susu pohti koko ajan, tehdäänkö jääviä vai eikö tehdä ja jäi napottamaan monta kertaa paikalleen, luoksetulossa stoppasi ensin terävästi mutta valui lopulta läpi, liikkeestä seisomisessa kääntyi lopussa minua kohti, noudossa kolautti kapulan liian aikaisin ja kaukoissa ekaan istumiseen tuplakäsky. Turhia virheitä, joita ei viikko sitten ollut, ja joista tippui paljon pisteitä. Tuomarin linja oli aika tiukka, mutta löysempikään tuomari ei olisi pelastanut, kun epämääräisyyksiä oli niin paljon ja hyppy meni taas nollille. Tuomareissa on kyllä eroja. Esimerkkinä vaikka nouto: viikko sitten Susu tarvitsi lähtöön tuplakäskyn, vauhti oli hitaampi ja luovutus hätäinen – 7. Eilen suoritus oli muuten hyvä ja vauhtikin parempi, mutta luovutus oli huono – 6.

Hassua, miten nyt ei harmita juurikaan. Oli ihan oma moka viedä Susu viikon välein kokeeseen – nuori koira, jonka kanssa on treenattu liikkeitä varmaan harvinaisen vähän kokonaisina. Susun vire ei periaatteessa ollut huono ja hullutin sitä aika paljon liikkeiden välissä, mistä se palkkautui ihan hyvin, mutta työskentely ei ollut alkuunkaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Se ei kuitenkaan ollut ollenkaan Susun tai sen ominaisuuksien syy enkä osaa vielä huolestua mistään kisasyndroomasta. Suorituksen jälkeen ajattelin hetken, että jaksaako tätä tokoa nyt tahkota alkuunkaan ja onko koira oppinut väärän toimintamallin koekehään, mutta pian en enää jaksanut murehtia asiaa. Kummasti pettymyksiä oppii kestämään ja asennoitumaan niihin ja niiden jälkeiseen elämään paremmin. Viimeistään videon katsottuani oli jo ihan hyvä mieli, sillä Susulla oli kuitenkin iloinen ilme ja se oli ihan innoissaan rapsutuksista. Jo estehypyn boinboing-hipatus kertoi, että ei se kovin hermostunut ollut. Toki se joutui liikaa ahdistumaan siitä, mitä liikkeissä pitäisi tehdä ja siitä, olenko tyytyväinen, mutta pystyi kuitenkin toimimaan mallikkaasti. Jos tyhmät ja harmittavat virheet unohdetaan, oli siellä paljon hyvääkin. Perusasennot, jäävien pysähdykset, noudon into ja vauhti, kaukojen siirtymät.

  1. Paikalla makaaminen: 7
  2. Seuraaminen taluttimetta: 7
  3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
  4. Luoksetulo: 5
  5. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8
  6. Noutaminen: 6
  7. Kauko-ohjaus: 9
  8. Estehyppy: 0
  9. Kokonaisvaikutus: 8

Pistemäärä yhteensä 133 pistettä eli AVO3. Sijoitus 4/6. Tuomarina Mauri Pehkonen.

Vielä isompi tekijä siihen, miksi kolmonen ei harmita, oli Susun superhieno käytös pikkupentujen kanssa lenkillä. Kokeen jälkeen hurautimme Katjan ja Ninkan kanssa Lykynlammelle kävelemään, eli koirakarkeloissa mukana olivat Hinkuu, Peppi, Vappu sekä pikkuruiset paimenet Huumaa ja Hippa. Täytyy tunnustaa, että en olisi ikipäivänä uskonut Susun osaavan olla möyhentämättä pikkuväkeä… Pitäisi luottaa siihen enemmän. Pelko oli ihan turha ja Susu jopa leikitti Huumista nätisti! Susun kelpieihastus on kyllä erikoinen juttu. Hinku on ihan paras leikkikaveri, jonka tarvitsee vain vilkaista Susua, niin aussie saa hirrrvittävän ääliöhepulin (terkkuja vaan Sannille ;)