Topi, Mörkö ja Susu

Juu – tämä ei kuulunut suunnitelmiin. En edes itse ilmoittanut Susua ja vielä pari päivää sitten ihan realistinen vaihtoehto oli olla menemättä radalle ollenkaan. Sen verran yllytyshullun vikaa minusta kuitenkin löytyy, että niin vain eilen aamukahdeksalta täytin pikkuaussielle ikiomaa kisakirjaa kentän laidalla. Mitata Susua ei tarvinnut, mutta siru tsekattiin ja muutenkin tuomarina toiminut Tuija Kokkonen tutustui Susuun. Lääppikööt vaan, tuumasi Susu ja nökötti paikallaan. Turvalliseksi todettu nyt tässäkin piirissä.

Radalta ei ollut mitään tulostavoitteita, koska olemme tehneet treeneissä sellaista kymmenen esteen pätkää ja koko tilanne oli Susulle muutenkin uusi. Onneksi sitä on kuitenkin kiikutettu mukana kaiken maailman karkeloissa naperosta asti eivätä kuulutukset, kehänauhat taikka toimitsijateltta hetkauttaneet paimenta, mistä olin niin kovin iloinen. Kuten äitikin totesi kisan jälkeen: “Parasta päivässä oli, että Susu ei ole Topi”. Ei pahalla, Topi. Oli muutenkin kerrassaan mahtia päästä radalle pitkästä aikaa oman koiran kanssa, koiran, jonka tuntee ja johon voi luottaa. Ei tarvitse uhrata ajatustakaan sille, että koira huikkaisi adios! ja kirmaisi muihin puuhiin tai keksisi muuta mukavampaa. Tietää, että koirankin mielestä tässä ollaan yhdessä tekemässä hommia.

Rata oli kinkkkisempi kuin muutama vuosi sitten Mörkön ja Topin aloittaessa kisailun, itse asiassa silloin oli vieläpä sama tuomarikin. Hypärin alussa oli neljä hyppyä linjassa, minkä jälkeen käännyttiin ihan vastakkaiseen suuntaan pujotteluun. Susu jäi lähtöön napottamaan vähän ihmeissään aluksi korvat takana, mutta jo pysähtyessäni kutsumaan sitä oli tarkkaavaisen ja rennon oloinen. Alkusuora valui vähän pitkäksi, kun Susu oli bongannut suoran jatkona olleen muurin ja oli jo kiihdyttelemässä sinne. Sain kuitenkin käännettyä sen kepeille. Susu aloitti oikein, mutta muistaakseni ei saanut käännettyä itseään kunnolla seuraavaan väliin. Uusi yritys ja sama juttu. Kolmannella alku onnistui, mutta kiirehdin lopussa ja Susu sekosi rytmissään. Neljäs kerta toden sanoo! Kepeiltä jatkettiin pyörimään putkilla ja oli siellä välistävetokin, jota olin yrittänyt treenata verkkaesteillä. Krhm… Se kuitenkin onnistui radalla! Ihme ja kumma. Lopussa Susu irtosi innoissaan ylimääräisille hypyille, viipotti vain iloisena menemään omin päin. Aivan huippu, ihan paras. Olin niin tyytyväinen hienoon pieneen otukseen, joka ei jännännyt tai ahdistunut. Siitä tulee ihan loistava kisakaveri, kunhan vain ensin treenataan vähän lisää Eikä tuo oma ohjauskaan aina ihan kaikkein informatiivisinta ollut…

Tavoite täyttyi: Susulla oli hupia ja minä sain lisämotivaatiota treenata kontaktit kuntoon. Plus ne hypyt myös! Rimoja ei muuten tippunut yhtä ainuttakaan, vaikka heiluin moneen kertaan koiran edessä sen ponnistuksia lahjakkaasti häiriköiden. Aion silti tehdä hyppytekniikkatreenejä enemmän tai vähemmän talven ajan, kun emme kuitenkaan voi kisata tämän enempää ennen kontaktien oppimista. Kieltämättä nyt olisi suuri houkutus tehdä A-esteelle vain ne pysähdykset, se olisi niin vaivaton homma tuon boksin kanssa väkertämiseen verrattuna. Vielä ei kuitenkaan ylpeys käy lankeemuksen edestä. Juoksu-aa olisi niin siisti.

Ah, asian vierestä: piip-piip sanoo aussie, hei-hei sanoo Sirkku ykköselle. Ääntely uhkaa paluulla ja kappas vain, kokeeseen on viikon päivät.

Topin vepekoeura oli tänään katkolla Kontiolahden Kaunislahdessa, sillä edellinen yritys kesäkuussa meni pipariksi hermoilun takia ja soveltuvuuskoetta saa yrittää ainoastaan kaksi kertaa. Nyt vain taivas on rajana Topin nousukiidossa vesipelastajana, sillä Topi läpäisi soven kirkkaasti pistein 82! Tuloslappunen kertoo seuraavaa:

1. Uinti eli veneestä hyppääminen 25 / 25, aika 1,05
2. Esineen vienti 24 / 25 (yksi lisäkäsky), aika 0,55
3. Veneen nouto 21 / 25, aika 1,40
4. Hukkuvan pelastaminen 12 / 25 (maalilinjan ohitus 13 metriä), aika 2,41

Pisteet yhteensä 82, siirto alokasluokkaan

Olemme Topista niin kovin ylpeitä. Vaikka punanuttu ei vieläkään yltänyt treenitasolle itsevarmuuden suhteen, oli se iloinen ja yritteliäs pelastaja. Erityiskiitokset Topi lähettää Heidille, Nuuskulle ja Rapsulle Kokeen parhaan tollerin palkinnosta eli läjästä herkkuja ja leluja Kannattaa olla menestyvä puolisisko, joka jakaa omista palkintovarastoistaan.

Susun kanssa siis osallistuimme viikko sitten hyppyseminaariin. Hieman aikaavievää puuhaa viikonlopun kokoaminen ruudulle, sillä haluaisin saada jutut mahdollisimman kattavasti ylös, koska tiedän niiden muutoin häviävän pikavauhtia tästä pääkopasta. Yritän kuitenkin saada tarinan videoineen julkaistua lähipäivinä.

Topin kuulumisia äidin kirjaamana:

Haun suhteen asetimme tämän kesän tavoitteeksi rullailmaisun siirtämisen metsään sekä sen, että koira menisi sinne, minne sen lähetän (hallinta ja suorat pistot). Siis, uskokaa tai älkää, meillä on tavoitteita!

Ilmaisu on edistynyt, joskin rullan palauttamiseen keskilinjalle on tullut lisäkiemuroita. Pitää siis antaa pieni palkka ennen näytölle lähtöä. Hallinnasta sen sijaan ei ole tietoakaan. Treenikavereita lainatakseni: Into ja kunto ei Topilta lopu kesken mutta korvia äijällä ei ole lainkaan. Topi tietää ihan tarkkaan, mitä se on metsässä tekemässä - ja se tietää sen omasta mielestään paljon paremmin kuin minä. Topi myös etsii maalimiehet itse haluamassaan järjestyksessä. Viimeksi oli 3, 2, 1.

Seuraavalla kerralla suoria pistoja ja haamuja ehkäpä tallaamattomalle alueelle. Helin mukaan maalimiesten myös pitää kiinnittää huomiota siihen, mistä piilolle menevät. Topi on alkanut seurata ukkojen jälkiä.

Vepessä on edelleen hinkattu (tosin ilman toistoja) SOVEn liikkeitä kokeen järjestyksessä. Kävi kokeessa miten kävi, ensi kesänä siirrymme AVO- ja VOI-liikkeisiin:)

Aivan uusia aluevaltauksia Topin elämässä:

Elämän ensimmäinen ja ainoa näyttely sujui mainiosti. Topi suorastaan hymyili kehässä eikä pannut lainkaan pahakseen, kun miellyttävä tuomari hiplasi. Topi oli tuomarin mielestä turhan hoikassa kunnossa, ja niinhän se olikin kuivan kesän orava. Juoksutin Topia samaa vauhtia kuin muut kehässä olijat omia lyhytjalkaisempia koiriaan, ja Topi ravasi liian lyhyellä askeleella. Muuten arvostelu oli oikein hyvä ja myönteisiä puolia korostava.

Topi juoksi ekaa kertaa polkupyörän vieressä, kun menimme Sirkkua vastaan eräänä yönä. Ilmeisesti pyöräilyvauhti olisi Topille oikea ravausvauhti myös näyttelykehässä. Siihen olisi kyllä tarvittu jonglöörejä, jotka pitivät tapaamistaan Joensuussa Toller Show´n vieressä.

Topi oli ekaa kertaa oikean, kajuutallisen moottoriveneen kyydissä ja viihtyi hyvin. Ehkä pääsemme vielä pitemmillekin retkille.

Sä oot sellainen
Kaikki tietää sen
Sä oot viimeinen
Sua jättäis en
Sä oot köyhinkin
Heikkoluontoisin
Mutta kuitenkin
sinut tahtoisin

(äidin raportti Topin ensimmäisestä vepekokeesta)
Keskeytin vepekokeen SOVE-luokan suorituksemme kolmannessa liikkeessä. Uima- ja noutohullu koira ei lähtenyt hakemaan venettä. Tätä ennen se ei lähtenyt viemään esinettä. Veneestä hyppy vaati kaksi kutsua. Paikka ja tilanne eivät olleetkaan tarpeeksi tuttuja eikä vietti sittenkään riittävän voimakas eivätkä liikkeet kylliksi vahvistettuja. Koiran käytös oli niin irrationaalista (jos eläimen yhteydessä voi käyttää tällaista sanaa) ja tavallisuudesta poikkeavaa, että ajattelin että on parempi olla kuormittamatta Topia enempää. Ei ole kivaa, jos yleensä niin huippukiva tekeminen onkin jotain ihan muuta!

Keksin ainakin 10 pikku asiaa, jotka minun olisi pitänyt tehdä toisin (ja jotka teen toisin, jos vielä osallistumme viralliseen kokeeseen) ja 10 uuttaa treeni-ideaa. Mutta suurin syy koekäytökseen löytynee Topin luonteen tuplamiinuksista - niistä samoista jotka vievät agikisoissa vauhdin - hermorakenteesta, toimintakyvyttömyydestä ja pehmeydestä. Viime päivinä olen ollut huolissani taistelutahdon ja tekniikan puutteesta. Ei siis päästy lainkaan näihin ongelmiin saakka vaan homma tyssäsi jo aiemmin. Onneksi mikään näistä ei kuitenkaan estä hauskasta harrastuksesta nauttimista.

Hetken aikaa olin niin harmissani, että mietin teenkö ukkelista rukkaset vai täytänkö sen - mutta onhan se niin herttainen kun se tulee jalkojen juureen makaamaan ja röhkii, kun sitä rapsuttaa. Kyllä se varmaan teki taas parhaansa, se ei vaan riittänyt… Ja sama tietysti pätee minuunkin:)

Ihania kaikki kolme koiraa, kun haluavat lähellä makoilla ja olla seurassa… jokainen mainio omalla tavallaan.

(kirjurina äiti)

Rullaati rullaa

Möllivepessä Topi sai SOVE-luokassa hyväksytyn tuloksen - mutta kyllä harmitti kokonaistulos kuitenkin. Kolme ekaa liikettä meni erittäin hyvin. Veneestä hypyssä ja uinnissa Topi väisti tollerinsyöjäpoijua hieman mutta ui nopeasti ja rantautui tolppien väliin. Viennissä Topi steppaili rannalla ja avustaja pudotteli vientinesinettä, mutta käskyjä oli käytössä sen verran paljon, että häsläämisestä vähennettiin vain neljä pistettä. Röhkivästä veneen hinauksesta tuli täydet pisteet. Topi teki kaiken todella reippaasti ja minäkin sain hosumisen pidettyä kurissa! Kyllä sitten harmittikin, kun ainoa liike, josta en ollut tällä kertaa lainkaan huolissani - hukkuvan pelastus - meni nollille. Syytän tietysti olosuhteita enkä itseäni saati Topia. Sama kävi lähes kaikille koirille, vaikka yleensä tämä on varmin liike. Tuomari keskeytti Topin suorituksen huonon asennon - hukkuva oli jäämässä koiran alle - vuoksi.

Topille ei jäänyt traumoja vaan se oli omasta mielestään tosi pätevä, kun toi patukan rantaan. Lukuunottamatta raivostuttavaa rannalla tepastelua vientiliikkeen aluksi Topi oli ihan huippu!

Ihan mahdotonta maastokaudella! Tänään oli pienessä kaupungissa möllivepe, tokokoe ja jälkikoe, jota piti myös ehtiä katsomaan, koska Susun äitee oli siellä.

1. Luoksepäästävyys 10
2. Paikalla makaaminen: 9,5
3. Seuraaminen kytkettynä: 10
4. Seuraaminen taluttimetta: 8
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
6. Luoksetulo: 7
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9
8. Estehyppy: 9,5
9. Kokonaisvaikutus: 10

Pistemäärä yhteensä 178,5 pistettä eli I-palkinto. Sijoitus 1/10. Tuomarina Pauli Härkönen.

Tänään siis livahdimme melkein kaikilta salaa Kiharakerhon järjestämään tokokokeeseen Huhmariin.  Vasta viikon päästä olisi ollut se Joensuun koe, jonka päivämäärää olen julistanut. Ajattelin, että jos kukaan ei tiedä, niin kukaan ei kysy ja säästymme joukkohäpeältä. Koetta edeltävät viikot olivat nimittäin tunnelmaltaan aika masentavat… Tuntui, että koko homma on ihan levällään eikä kokeeseen ole todellakaan mitään mieltä mennä. Etenkään tuollaisen paikallaolon kanssa. Muutama päivä ennen koetta Susu hännän päältä nimittäin ajoi pyöräilijä, kun teimme paikallaoloa. Seuraavana päivänä Susu lähti karkuun joka kerta, kun lähdin paikallaolon lopussa kävelemään sitä kohti ja oli niin arkaparka mielinkielin, kun kutsuin sen takaisin. Eilen kuitenkin kävimme Katjan ja kelpieiden kanssa treenaamassa ja ehkä toisen koiran vieressä pötköttely oli niin eri juttu, että Susu teki oikein mallikkaan ja rauhallisen paikallaolon. Siitä onnistumisesta sain jonkinlaisen ihmeellisen mielenrauhan, jännitys katosi, ja päätin, että kyllä se on nyt kokeeseen mentävä.

Kannattihan se! Kokeen tunnelma oli oikein leppoisa ja paikka hyvä. Ainoa miinus oli helteinen sää, joka monista koirista vei säpäkimmän terän, niin myös Sususta. Onneksi lähellä oli järvi, johon Susu pääsi uiskentelemaan muutamaan otteeseen. Suurimpina häiriöinä olivat viereinen lasten leikkikenttä ja jonkinlaisen ensiapukurssin harjoituspisteet ympäri koepaikkaa, mutta melkoisen rauhallinen paikka oli.

Olimme paikalla heti varhain aamusta, joten oli hyvin aikaa täyttää kisakirja ja tarkistaa siru. Sitten se jo alkoikin. Meidän numeromme oli neljä eli oikein mainio arpaonni oli käynyt. Juoksutarkastuksessa Susu yritti visusti liimata peppunsa nurmikkoon kiinni, mutta saatiinhan ne juoksut sitten tsekattua. Rivissä olimme porokoira- ja keeshondnarttujen välissä – sai siis huokaista helpotuksesta, kun ei ollut mitään himokkaita uroksia ihan vieressä… Ennen luoksepäästävyyttä hoin mantrana paniikissa “hampaat, hampaat, hampaat” ja Susu vaan napitti ihmeissään vieressäni. Eihän siinä luoksepäästävyydessä yhtään mitään ongelmaa tietenkään ollut, mutta kokeen pahimmat sydämen tykytykset kyllä aiheutti. Paikallaolo oli nappi: ekalla maahan, nätisti makasi, ekalla ylös. Puolikas tippui pois pienestä levottomuudesta, Susu pari kertaa liikutti etutassujaan ja nuuskaisi maata. Mutta ei yhtään piippausta! Olin tosi tyytyväinen, vaikka en kyllä tällaista kuuden viikon paikallaolo koekuntoon -kurssia kenellekään suosittele. Paikallaoloakin nimittäin voi treenata liikaa, sen sain huomata karvaasti.

Ennen yksilöliikkeitä vähän leikitin Susua ja se oli aika sopivassa vireessä koko kokeen ajan, vähän laski loppua kohden. Eka seuraaminen oli juuri sellainen, kuin olen Susulle opettanut ja tuomarikin tykkäsi. Toinen seuraaminen oli hassu tapaus: Susu jäi ekalla suoralla tönöttämään yksinään juuri sellaisella juukylläminätiedän tämä on nyt se liikkeestä seisominen kylläminätiedän -meiningillä. Kutsuin sen mukaan ja loppu oli ok, yksi vino perusasento. Koko ajan kuitenkin skarppasi kaavion loppua kohti, mikä oli kiva huomata.

Liikkeestä maahanmenon seuraamisessa oli pientä lahnailun makua, mutta tokoseuraamiseksi se oli ihan riittävää. Seisomisessa hyytyi vähän enemmän. Luoksetulossa jouduin antamaan kaksoiskäskyn ennen kuin Susu uskalsi lähteä liikkeelle, ja sitten loppuperusasentoon siirtymisessä. Aussie vain valppaana napotti eteentulossa, että milloin lentää palkkaa… Huomasi kyllä, että olin vahvistanut viimeisen viikon aikana paikallaan istumista ja eteentuloa erikseen. Susu on tokossa sellainen koira, että ohjaaja tietyissä asioissa saa mitä tilaa.

Estehyppyä viilaltiin vielä eilen. Siinä vähän tepotusta etujaloilla, mistä puokki lähti. Kokonaisvaikutuksesta kymppi, mitään erityistä tuomari ei sanonut siihen liittyen. Erittäin oikeudenmukaisesti arvosteli mielestäni kaikki koirat. Ykköstuloksia ei montaa tullut, mutta kaikki kymmenen koiraa selvisivät kokeesta kunniakkaasti, mitään karkailuja tai muita yhteistökatkoksia ei ollut kenelläkään. Paikallaolossakin meidän ryhmässämme kaikki pysyivät paikallaan. Hyvä tuuri siis.

Palkinnoksi hieno skottiruutuinen ruokakuppi, ihana narulelu ja ruokalahjakortti. Oli Susunkin mielestä kannattava reissu!

Aion peruuttaa ensi viikon kokeen. Tämä riitti alokkaasta meille, niin älyttömän tylsä luokka koiralle ja vähän ohjaajallekin Josko sitä syksyllä lähtisi avoimeen ja sitten, jos voittajaan asti joskus ehditään, niin sieltä sitten koularia kalastelemaan.

//. Ai niin: ei yhtään piippausta, jodlausta, haukahdusta, murmatusta tai vinkumista koko koesuorituksen aikana! 

Hetken mielijohteesta kärräsin Mörkön Nuuskujen epävirallisiin kisoihin. Kisamaisesti liikkeitä on tehty varmaankin yli vuosi sitten, samoin paikallaoloa koirahäiriössä. Todellinen hyppy tuntemattomaan siis. Ehkä eniten kuitenkin jännitti kuitenkin se, saako tuomari pitää kaikki kymmenen sormeaan…

1. Luoksepäästävyys: 10 x 1 = 10 - Sain nakattua Mörkölle nakinpalan suuhun juuri viime hetkellä, en tiedä olisiko se innostunut pidemmästä lääppimisestä. Kehääntulotarkastuskin sujui mallikkaasti.
2. Paikalla makaaminen: 10 x 3 = 30 - Mörkö makasi kuin tatti, samoin alun maahanmeno ja lopun istumaannousu ripeät.
3. Seuraaminen kytkettynä: 9,5 x 2 = 19 - Hassu pikkukoira oli alussa menossa moikkaamaan tuomaria. Vire pysyi mainiosti ja perusasennot tiiviitä.
4. Seuraaminen taluttimetta: 9,5 x 4 = 38 - Mitäköhän tässä oli… Muistaakseni piti taas vähän hihkaista, kun eräs pitkäkorva oli viipottamassa liikkurin luo loppuvaiheessa. Muuten juuri Mörkön tasoista, iloista seuraamista.
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 7 x 2 = 14 - Maahanmeno ja loppuosa nätit, mutta alussa pientä tahmailua.
6. Luoksetulo: 10 x 3 = 30 - Pikkumustan bravuuri, vauhdikas ja iloinen luoksetulo. Eikä muistaakseni hypännyt lopussa!
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 7 x 2 = 19 - Sama homma kuin maahanmenossa.
8. Estehyppy: 9,5 x 2 = 20 - Milloinkohan oltiin tätä viimeksi treenattu? Reippaasti hyppäsi ja malttoi lopun peruasennon, pieni pepun heilautus kun liikuin koiran sivulle.
9. Kokonaisvaikutus: 10 x 1 = 10 - Häntä vain viuhui, kun Mörköllä oli niin hurjan kivaa Unohdin vähän palkkailla, mutta onneksi Mörkö nautti rapsutteluista ja kehuista ihan täysillä. Ehkäpä pari namusta liikkeiden välissä olisi voinut vauhdittaa jäävien lähtöjä. Iloista ja reipasta työskentelyä tuomarin mukaan.

Pistemäärä yhteensä 184 pistettä eli I-palkinto. Sijoitus 1/11.

//. Videot lisätty! Niitä pääsee katsomaan kunkin liikkeen nimeä klikkaamalla.

Huomaa ulostyöntyneet kynnet! Mikä lie pitkänokkainen kissaelukka, aussie sen kyllä piti olla…

Huh, taas on niin paljon asiaa, ettei oikein edes tiedä, mistä aloittaa. Susun treenit viikon ajalta ovat ihan jääneet purkamatta, mutta pikakelauksena viikko sitten sunnuntaina treenailtiin hakua, tiistaina tottista Josepan treeneissä ja keskiviikkona agilitya. Hakuhommat olivat hyvin Susun mielessä, ja tottistelutkin sujuivat mainiosti. Taitaa olla ohjaaja eikä koira, joka tarvitsee häiriötreeniä… Lisäksi sain noottia pilkunviilauksesta – enkä yhtään epäile, etteikö se olisi ollut aiheesta. Keskiviikon ageissa keskityimme kontakteihin. Nyt lelupalkka toimi puomilla loistavasti, näin sen olla pitää. Lisäksi paikkamakuusulkeisia ollaan tehty joka päivä, samoin kapulan pitoa, haukuttamista ja luoksetulon loppuosaa. Sieltä ne tullee.

Sunnuntaina treffailtiin lenkkeilyn merkeissä Miimiä, Unelmaa ja Pamia sekä Heidiä ja tollerityttöjä, minkä lisäksi keskiviikon treeneissä mukana ollut Jonni sai Susun intoutumaan taas hippasteluun. Loistavasti pikkuaussinen on nyt pitänyt huolen käytöksestään toisten koirien seurassa ja minäkin olen aika paljon sitä toisaalta vahdannut, myös yrittänyt merkata oikeaa käytöstä.

Eilen pakkasimme Topin ja Susun autoon, nappasimme Jonninkin naapurikadulta kyytiin ja lähdimme huristelemaan kohti Pieksämäkeä. Kisapäivä oli tosi pitkä ja uuvuttava, mutta ei kuitenkaan mikään turha reissu.

Topi jännäili vähän ekalla radalla ja loppusuoran lähentyessä tiputti riman, minkä jälkeen hyllytti. Äiti oli sen verran flunssainen, että myönnyin ohjaamaan Topia toisen radan. Taitavaa Topia on hauska ohjata, mutta koen että sillä on paljon turvallisempi ja varmempi olo äidin kanssa, minkä takia en aina ole ollut ideasta niin innoissani. Eilen Topi oli kuitenkin oikein vauhdikas ja reipas minunkin kanssani, vaikka vielä lähdössä tuntui, että kohta se luikkii takaisin äidin helmoihin kissanruokarasian luokse. Äidin perään kuikuileminen kostautui kakkoshypyllä, josta lävähti rima alas. Muuten rata sujui jouhevasti, aikakin oli Topille hyvä ja punanuttu taisi olla ihan oikeasti innoissaan radalla. Se taitaa kuitenkin olla vieläkin Topin päätavoite vieraissa halleissa, yhtään hyviä tuloksia väheksymättä.

Jonnin kanssa starttasimme kahden radan verran kolmosissa ja, kappas vain, saimme kuin saimmekin tuplanollan kasaan! Nyt alkoi olla oma asenne kohdallaan ja jatkoa ajatellen eilinen palautti luottoa tekemiseen.

Susu käyttäytyi kisapaikalla enkelin lailla ja sai palkinnoksi uuden nahkapatukan, joka saavutti heti suuren suosion. Seuraamisen vire ampaisi patukan siivittämänä ihan uusiin sfääreihin (jos se nyt edes enää on mahdollista…). Käyttäytymismalli hermostuttavien koirien ohittamiseen alkaa nyt muovautua mallilleen eikä eilen tarvinnut puuttua yhteen ainoaankaan ylireagointiin. Sai olla kovin ylpeä pienestä paimentimesta. Tekeminen ja oleminen Susun kanssa alkaa olla pitkän tauon jälkeen taas varovasti nousujohteista.

Tänään vasta riemu ratkesi, kun porhalsimme Ninkaa ja Vappu-pyrriä tapaamaan. Huippua, kun Susu on taas oma itsensä ainakin tuttujen otusten seurassa. Vappua vähän meinasi juoksujen takia tätiyttää, mutta leikki sujui silti riehakkaasti. Myöhemmin myös Heidi ja Susulle uusi tuttavuus Elsa liittyivät mukaan joukkoon. Vain väri taisi erottaa Susun tummanpuhuvista pyrreistä, sen verran sujuvasti ne osasivat luovia keskenään. Elsa ei oikein olisi välittänyt Susun leikkiyrityksistä ja mallikkaasti aussiepenska osasikin kunnioittaa itseään vanhempaa narttua. Ei voi kuin ihastella sitä, miten hyvin kaksi samanhenkistä paimenkoiraa lukee toisiaan ihan pienistäkin eleistä. Sai kyllä taas myös huomata, että vaikka Susu kuuluukin tukevasti vanhana syntyneiden kategoriaan, on se siitä huolimatta vielä melkoinen keskenkasvuinen kakara, hyvässä mielessä toki. Vähän tuppaa itseltäni unohtumaan, kuinka nuori se oikeasti onkaan.

Kävelimme raviradan parkkikselle ottamaan muutamia tokojuttuja. Mainiosti sujui paikallamakuu häiriössäkin ja varmistelin pomminvarmaa onnistumista tiheällä palkkauksella. Askelsiirtymissä kommentaattori oli vauhdissa taas ensimmäisen lelupalkkauksen jälkeen jatkuvasti, mutta toistoilla hiljeni. Luoksetuloissa aussie on niin epävarma kuin vain pieni koira voi olla, joten niihin pitää hakea nyt systemaattisesti varmuutta ja selkeyttä. Treenailujen jälkeen koukkasimme vielä keskustan kautta kotiin ja kaupunkikäyttäytymisessäkin on tapahtunut aivan huikeaa petrausta. Ei siinä nyt oikein mitään valitettavaa olekaan.

Oli tosi kiva lenkkeillä ja treenata, kiitos seurasta!

Viikonloppu on tullut vietettyä pitkästä aikaa tiiviisti agilityn parissa. Lieneekö se varma kevään merkki, sillä lueskelin tuossa vanhoja blogimerkintöjä ja viime vuonnakin juuri kevät oli yhtä agilityä. En valita! Kesä menee sitten taas haku- ja jälkimetsissä sekä veperannoilla palloillessa. Susulle on ihan alkeiskurssipaikkakin vesipelleilyn osalta – toivottavasti uiminen on paimenella hyvässä muistissa viime kesästä, ettei uimataitotesti mene repuiksi.

Lauantaina starttasimme heti aamusta Kantelesärkkään Joan kisoja järjestelemään Susu takakontissa. Olimme paikalla todella varhain, joten ehdin pyöritellä Susua verkkaesteillä ja ottaa muutamia tokojuttujakin ennen kuin porukkaa alkoi kunnolla valua sisälle. Aussie oli oikein täpäkkänä eikä hermoillut häiriöistä, vaikka aika kylmiltään maneesiin joutuikin. Loppupäivä oli Susulle pitkälti autossa torkkumista, mutta aina töiltä ehtiessäni kipaisin koiran autosta kisoja katselemaan. Täytyy taas sanoa, että se on kyllä aivan eri otus kuin silloin muutama viikko sitten Lappeenrannan kisoissa. Ei mitään rähjäämistä tai ylilyöntejä muutenkaan. Nyt alkaa jo näkyä oikeita reaktioita hermostuttavissa tilanteissa – eilen Susu sävähti isoa partacollieta ja liimautui siinä samassa vasempaan jalkaani kiinni korvat takana. Vähän aikaa sitten se olisi pistänyt täydet uhkauseleet päälle, hypännyt minua vasten ja huutanut huoltaan. Susu oppii ja sopeutuu ihan uskomattoman nopeasti, kun vain minä onnistuisin vahvistamaan aina oikeita asioita. Välillä sillä eilenkin meni yleinen haukkumisvaihe päälle, mutta se varmaan vain purkaa sillä painetta ja pääsee kuitenkin nopeasti yli.

Iltapäivällä kisasimme Jonnin kanssa kaksi rataa kolmosissa. Koira kävi melkoisen kuumana eikä ohjauskaan mitään priimaa ollut. Virhepisteitä ropisi ekalla radalla 20, toisella viisi. Toisen radan kielto oli kyllä ihan täysin oma moka… Niin kaukana mutta niin lähellä oli taas nolla.

Lauantaina tuli takkiin, mutta sunnuntaina meni sitten ihan nappiin Osallistuimme Jonnin kanssa lauantain kisat tuomaroineen Rauno Virran koulutukseen, jossa pyörähdeltiin tämän näköistä rataa (näpistetty Heidiltä). Hyppy 15 tosin kiepautettiin vielä takaakiertona eli vähän lisähaastetta. Tykkäsin kyllä tosi paljon koulutuksesta! Taas tuli muistutus siitä, että linjat ja käännökset ovat ne, mistä kello tykkää, eikä komeisiin miinusaikoihin aina tarvita mitään räjähtävää tykittäjää. Raunon vinkit olivat näppäriä ja toimivat Jonnin kanssa erinomaisesti. Jonni kulki mainiosti ja sai aploditkin kouluttajalta. Vaikka Jonni ei esimerkiksi eilisissä kisoissakaan mitään suuria lenkkejä kaarrellut, huomasin taas miten paljon ohjaajana pystyisin vielä käännöksistä ja siten myös ajasta nipistämään. Jonni kun kääntyy vaikka mistä, kun sen vaan kääntää.

Topi ja äitikin osallistuivat koulutukseen ja olivat myös kovin tyytyväisiä. Ensimmäisellä kierroksella herkkis-Topi pelkäsi sateen ropinaa katossa, mutta toisella kierroksella meni jo reippaasti. Jopa leikki Raunon kanssa! Ihmeellistä se on siksi, että Topi leikki ensimmäistä kertaa vieraan kanssa viime kesänä aussieleirillä ja nyt jo leikki mutkitta tuntemattoman miehen kanssa. Mari taisi olla silloin niin hyvä leikittäjä, että sai Topin leikkilukot avattua. Topi ja äiti saivat erityisesti vinkkejä ohjaajan vauhtiin ja koiran palkkaamiseen.

Susukin oli mukana hallilla, sillä Raunon koulutuksen jälkeen meillä oli oman penturyhmämme treenit. Niitä ennen sattui kuitenkin yksi iloinen juttu, kun kävimme kolmestaan Jonnin ja Susun kanssa lenkillä. Jonni ja Susu ovat kulkeneet useaan kertaan kylki kyljessä remmeissä, mutta tällä kertaa Susu oli sattumalta irti. Yhdessä vaiheessa huomasin sen esittävän leikkiinkutsuja Jonnille, joten päästin Jonninkin irti. Kaksikko leikki ihan höpelönä ja Sususta oli tietenkin tosi hauskaa, kun se pitkien koipiensa ansiosta vei Jonnia ihan 6-0. Olisikohan tämä nyt osoitus siitä, että juoksun ärhäkät jälkimainingit olisivat nyt tasoittuneet? Uroksen kanssa rennosti leikkiminen ei nimittäin ole koskaan ollut Susulle mikään läpihuutojuttu. Toivon niin kovasti, että tämä nyt osoitti menneiden ärinöiden johtuneen vain hormonihyrräilyistä.

Kokosin kerrankin videon Susun agitreeneistä. Laajempi koonti löytyy täältä, mikäli jollain on tylsää ja jaksaa katsoa valssinviilailuja. Huomasin näin jälkikäteen, että tuossa koko radalla eli ensimmäisellä videolla, jonka juoksimme treenien päätteeksi, Susu hyppää aivan eri tavalla kuin jälkimmäisellä videolla. Ei se edes melkein hyppää, koikkelehtii vain rimojen yli verrattuna ensimmäisten pätkien lennokkaisiin leiskauksiin. Muuten kyllä näyttäisi hyppäävän ihan hyvällä tekniikalla, vaikkakin aika vähän asiaan olen perehtynyt tehdäkseni mitään luotettavia analyyseja. Nätisti se noin yleisesti kulkee – vähän liiankin nätisti omasta mielestäni.

Loppuun kokeilimme puomia Raunon vinkkaamalla lelutekniikalla, mutta ainakin näin ensiyrittämällä näkyvillä ollut lelu sai Susu ihan liikaa saaliille. Mielelläni kyllä lelupalkkaa käyttäisin puomilla, vaikka ei Susu mikään toivottomin viettialueelta toiselle siirtyjä namipalkan kannalta olekaan. Pitää miettiä asiaa ja kuivaharjoitella kotona.

Sillä välin, kun minä ja Susu tottistelimme Korrin Suskin opissa, äiti ja Topi kisailivat agilityn merkeissä Siilinjärvellä. Tässä äidin kertomus heidän kisapäivästään – juttua tottisseminaarista seuraa lähipäivinä.

Topin agilitykisaputki jatkui Hukka-Putken kilpailuissa 20.3. Siilinjärvellä kolmen radan verran. En käsitä, miksi olin ilmoittaututunut hyppyradalle, mutta ihan hyvä, että olin, koska myös kyytikaverit Tuija ja Pippuri kisasivat kaikki radat. Topin kanssa menimme hypärille lämmittelymielessä tavoitteena vauhdikas hylly - no, siitä tuli sähläävä hylly mutta hylly kumminkin. Lopussa Topi irtosi hienosti: se lähti takaisin keskelle rataa putkeen ja tuomaria moikkaamaan. Ilmeisesti Topin oli tarkoitus kysyä Anne Saviojalta, voisiko tämä ohjata, kun oma ohjaaja on tuollainen onneton räpeltäjä. Tuomari vain nauroi ja pani kädet ristiin.

Uusista agilitykuvista ei ole toivoakaan näin hallikaudella, joten piristeenä Topi kepittämässä pari vuotta sitten kesäkentällä.

Ensimmäiseltä agiradalta saimme turhauttava yliaikanollan. Tämä oli yliaikaennätyksemme: yli 4 sekuntia. Olin kuitenkin tyytyväinen rataan ja Topikin oli reippaalla tuulella - enkä ymmärrä miten yliaikaa tuli noin paljon;). Seuraavalle radalle päätin sitten jättää kaikki varmistelut ja turhat kiemurat pois. Päätin myös juosta niin kovaa kuin kintuista pääsen ja yrittää saada koiralle hyvät juoksulinjat. Tuijakin antoi nimittäin palautetta huonoista linjoista.

Aika hyvin onnistui, paitsi että yhdessä kohdin kipitin liikaa edelle, ja Topi pudotti riman. Pääsimme yli 2 sekuntia ihanneajan alle. Ei siis toivotonta! Eikä tullut kontaktivirheitä! Tällä radalla tosin ihanneaika oli löysempi ja etenemä pienempi. Insinöörien (Tuija ja Veera) kanssa katselimme aikoja ja etenemiä. Aloin ymmärtää niiden merkitystä.

Tykkäsin Saviojan radoista todella paljon. Varsinkin viimeisessä juostiin pitkiä laajoja kaaria, joissa Topi pääsi vauhtiin. Muutenkin oli huippumukava päivä. Tuttu seura oli hyvää (niin kuin aina) mutta juttelin myös vieraampien aikuisten naisten kanssa - en ole yksin! Kaikkein parasta oli, että lakkasin hermoilemasta sitä, että Topi karkaa radalta. Päätin, että jos aion kisata, en hermoile. Jos taas aion hermoilla, en kisaa.