Kisaraportit

Voitto kotiin!

Posted by - on Elokuu 14, 2012
Vepe, Kisaraportit / 18 Comments

Susu osallistui tänään Joven järjestämään mölli-vepeen. Pikkukirppu suoritti kaikki tehtävät juuri niin kuin on opetettu ja niinpä tuloslappu näytti tältä:

  1. Uinti eli veneestä hyppääminen 25 / 25, aika 1,03
  2. Esineen vienti 25 / 25 aika 0,47
  3. Veneen nouto 23 / 25 (kaksi ylimääräistä käskyä, koska en ollut ihan perillä siitä, mikä lasketaan käskyksi), aika 1,37
  4. Hukkuvan pelastaminen 25 / 25, aika 2,11

Pisteet yhteensä 98/100, 1. palkinto, sijoitus 1./7.

Nyt kyllä harmittaa, jos emme varasijalta pääse viikonlopun viralliseen kokeeseen. Susu oli niin reipas! Veperannalla siinä piilevä tarmokkuus ja into tulevat hienosti esille – energia kohdistuu ihan oikeasti tekemiseen eikä ylimääräiseen höyryämiseen. Supen kanssa tekeminen on vain nykyään niin hauskaa, kun yhä useammin pystyy keskittymään itse asiaan eikä pohjien jankkaamiseen ja pelkojen voittamiseen. Kaikkein onnellisimmillaan puikkonokka onkin, kun takana on kunnon treeni ja se näkee, miten tyytyväinen minä olen. Silloin se murmattaa, hepuloi, kiehnää ja antaa kissanruokapusuja. Onni on oma iloinen Suppilo!

Suurkiitos vielä Miimille apuohjaajana toimimisesta!

Kadonneen keinun arvoitus

Posted by - on Elokuu 12, 2012
Kisaraportit, Agility / 2 Comments

Eilen Susu viiletti Poksin järjestämissä elonkorjuukisoissa. Aamulla sanoin sille, että tänään tehdään nolla ja sitten syödään euron juustot, mutta selvästi fiksu aussie odottaa nollan tekoa siihen saakka, että lupaan vähintäänkin kerrosateriat. Tai ehkä se sittenkin olen minä, joka moista porkkanaa odottaa… Paljon mahdollista!




Suurkiitos hienoista kuvista Milenalle!Tuomarina toimi Tuija Kokkonen, jonka radat olivat aika kinkkisiä. Melkein pelkkää pyöritystä eli Susun kanssa kyllä hyvin tehtävissä mutta vauhtiin se ei oikein kunnolla eilisen tapaisilla radoilla pääse. Hauskaa sillä joka tapauksessa oli ja ekaa starttia lukuunottamatta vire alkaa kantaa melkoisen hyvin lähdöstä eteenpäinkin. Jos lähtöjen fiiliksen saisi siirrettyä kunnolla radalle saakka, niin kohta olisivat rimat säpäleinä ja siivekkeet nurin, sillä sen verran räjähtävän raivon Sususta saa kaivettua esiin lähtöviivalla.

No – kolmelta radalta kolme hyllyä, yksi ihan hyvä sellainen. Tunsin itseni harvinaisen fiksuksi, kun yhdellä radalla kesken pujottelun aloin taputtaa ja sen seurauksena Susu kiiruhti pari keppiväliä samalla kahmaisulla ja otti siitä hylyn. Siis täh – miksi ihmeessä taputin? Tai miksi en vaadi kontakteja kunnolla, vaan vapautan koiran aina liian aikaisin? Ja ennen kaikkea: miksi ohjaukseni näyttää olevan Älä tee näin – agilityä keltanokille -opetusvideon huipennus? Voi huoh! Tiedän, että pohjimmiltaan kyse on siitä, että olen turhan piittaamaton agilityn suhteen enkä osaa suhtautua siihen edes pienellä tarvittavalla kurinalaisuudella. Kunnianhimoa taas ei ole pitkään aikaan näkynytkään. Toisaalta se ei haittaa yhtään, mutta esimerkiksi nuo kontaktit ovat sellaiset, että saisin tsempata niiden kanssa kisoissa. Treeneissä ne ovat pääsääntöisesti todella hyvät ja vauhdikkaat, mutta kisoissa päinvastaiset, ja koiraparka on varmaan ihan sekaisin erilaisista kriteereistä ja vapautuksista.

Tärkeintä on kai kuitenkin se, että oli tosi hauska kisapäivä ja myös Susu tuntuu nykyään pitävän kisaamisesta. Yksi juttu kuitenkin jäi kaivelemaan: keinu. Eka rata oli hypäri, mutta toisena olleella agiradalla keinu oli kolmantena esteenä eikä Susu juossut kuin vähän yli puolivälin ja siitä keikautti keinun alas. Viimeisellä rundilla, joka sekin oli siis agirata, Susu ensin juoksi keinun ohi. Yleensä en korjaa noita ohitteluja, koska tavallisesti olen vain itse huitonut huolimattomasti ja lisäksi korjailut lannistavat Suppea, mutta nyt laitoin koiran menemään uudestaan, kun se selvästi skippaamalla skippasi esteen. Taas se jäi puoliväliin kiikuttamaan keinun alas. Hitsi! Ei muuta kun keinusulkeiset pystyyn pihalle. Arvoitukseksi jää, miksi Susu varoi keinua – kisoissahan se on aina tehnyt tosi reippaita suorituksia jopa puukeinuilla ja nyt oli sentään ihan tuttu kumirouhe-este eikä kolahduskaan ollut kova. Seuraavalle kerralle siis tähän kuvaan korjaus: ilme iloiseksi, häntä pystyyn ja metri tassuja eteenpäin!

Mieli onnenviipaleina jarruttaa ei voi

Posted by - on Heinäkuu 08, 2012
Kisaraportit, Agility / 6 Comments

Takana on varsin aktiivinen treeniviikko. Jopa Susu saattaa vetää sikeitä päivisin ja iltaisin kömpiä ennen minua nukkumaan – yleensähän se on melkein elohopeaa aamusta myöhään yöhön saakka. Ei ihme, että siihen uppoaa niin paljon tuhtiakin ruokaa ilman, että grammaakaan tarttuisi läskinä. Nyt erityisen aktiivisena kautena olen vain lisännyt sen ruokamääriä ja tuntuu, että vieläkin enemmän saisi syöttää. No – maanantaina siis hakuiltiin, tiistaina agiliideltiin, keskiviikkona vepeiltiin, torstaina kiivettiin Pärnävaaralle ja kuntouitiin, perjantaina chillailtiin, lauantaina kisattiin agia Varkaudessa ja tänään sunnuntaina tehtiin pk-tottista, himppunen agilityä ja pari settiä vepeä. Näissä tutuissa ympyröissä Suppilo on niin taitava, yritteliäs, hurja ja ajatuksen voimalla toimiva, että en paljon parempaa treenikamua voisi toivoakaan. Nurisisin lähestyvästä muutosta ja loppuvuoden yksipuolisesta harrastusvalikoimasta, mutta itsepähän olen ratkaisuni tehnyt ja se on nyt nieltävä, niin kivaa kuin tällainen kaikkimullehetinyt-treenaaminen onkin. Susulle onneksi on tärkeintä, että se pääsee tekemään jotakin – kunhan siitä jostakin saa pallon ja tyytyväisen ohjaajan palkaksi, on se onnesta puikulana.

Eilen tosiaan Susu pääsi vipeltämään Varkauteen kisaradoille. Mitään kummempaa kerrottavaa kisoista ei jäänyt muuta kuin muutama huomio:

  1. Kannattaa kisata useammin kuin kolmen kuukauden välein.
  2. Kaikkein kilteinkin agiaussie osaa nykyään luistaa lähdössä istumisesta (no haloo ohjaaja-pahvi, kai koira niin tekee kun saa treeneissä hillua haukkuvana kumipallona ekan hypyn takana…)
  3. Esteiden oikeaa suoritusjärjestystä auttaa, jos ohjaaja ei vain juoksentele sinne tänne epämääräisesti huitoen ja mumisten. Ja kontakteilla vois vissiin olla jokin vapautuskäsky.
  4. Susulla on maailman hienoin keinu! Ei vastaväitteitä. Kuinka reipas koiruus.

On meillä ainakin kohta jo aikas hieno hylly rakennettuna Keskimmäisellä radalla Susu kolautti itsensä renkaaseen, mikä ei ollut muuten ihan ensimmäinen kerta, ja sitten vikalla muuten hienolla radalla tuumasi, että onks ihan pakko mennä, voidaanks vaikka ottaa uus vauhti niin uskallan paremmin? Vitonen siitä. Vähän tahmeaahan meno meinaa etenkin aina ekalla radalla vieraassa paikassa olla, mutta olkoot. Ei siihen maailma kaadu. Susu käyttäytyi kuin unelma koko päivän ja näistä päivistä saa aina paljon tsemppiä.

Myös kamera pääsi pitkästä aikaa agilitytreeneihin normaalin ulkoilutuksen sijaan. Lisää kuvia löytyy täältä.



Treenikamu Rapsu:

Siellä, täällä ja tuolla

Posted by SirkkuKouk on Huhtikuu 12, 2012
Haku, Kisaraportit, Agility, Yleinen / 16 Comments

Että osaakin olla vaikeaa päästä takaisin kiinni normaaliin päivitysrytmiin! Lisäksi mitä pidemmälle keväässä mennään, sitä enemmän koiraharrastusrintamalla tyypillisesti tapahtuu ja sitä heikommin pysyn raportoinnissa perässä. Kaikenlaista täällä siis kuitenkin tapahtuu, vaikka tänne asti jutut eivät ikinä ehtisivätkään.

Viime viikkojen tokot on helppo tiivistää, koska niitä ollaan tehty hävettävän vähän. Nyt pitää kuitenkin yrittää suhtautua rennolla mielellä tilanteeseen, koska kokeiden vaatimat treenimäärät tuskin ovat koko kevään aikana realistisia. Sitten tuleekin jo kesä kaikkine maastolajeineen, jolloin pilkunviilaukset saavat väistyä metsissä ja rannoilla rymyämisen tieltä. Tänä vuonna lupaan, siis ihan oikeasti, kuivaharjoitella rullailmaisua ainakin kymmenen settiä ennen maastoon menemistä. Kuulithan, Susu? Pidä huolta, että lunastan lupauksen. Vielä syksyllä minulla oli hieno ajatus siitä, että tuleva kesä hakuiltaisiin ahkerasti ja pyrittäisiin tekemään paljon koemittaisia ratoja tavoitteena uskaltautua kokeeseen loppukesästä, mutta nyt taitaa jäädä aikeeksi. Luulen, että pystymme treenaamaan hakua yhtään täysipainoisemmin suunnilleen kuusi viikkoa, ja tuosta luvusta valoisinkin optimisti näkee, että koe on turha toivo. Siirretään se haave siis hyvillä mielin seuraavaan kesään.

Agilityssä pääsimme kouluttajan vetämään ryhmään, mikä on tosi kiva juttu. Kevään aikana pohdimme porukassa Susun agilityjä, testailimme eri juttuja ja keksimme muutamia ideoita asenteen muuttamiseen, mutta ne eivät ainakaan kaikki oikein ole sellaisia harjoituksia, joita pystyy ryhmätreeneissä tekemään. Mutta jospa kouluttajan valvovan silmän alla saataisiin minun ohjaukseni laatuluokitusta hilattua ylemmäs, ja sitten kesällä voisi yrittää ehtiä säännöllisemmin käydä kokeilemassa uusia juttuja. Sinänsä harmittaa juuri nyt lähteä Joensuusta, koska vihdoin seurallamme on rakenteilla ihan oma hieno halli ja nyt olisi paljon hyviä ideoita, joita kokeilla Susun kanssa.

Muutaman viikon takaisista Varkauden agikisojen pohjamudista saimme noustua pitkäperjantaina Poksin kisoissa Kulhossa. Susu sai viilettää kolme rataa, ja hienosti viilettikin! Nyt hypyissä ei ollut ongelmaa ja fiilis radoilla oli muutenkin tosi kiva. Aika varovaisesti Susu meni, mutta parannus viimekertaiseen oli huima. Ratoja tuomitsi Anne Viitanen ja tykkäsin tosi paljon kaikista kolmesta rundista – ne eivät olleet mitään ihan helpoimpia mutta eivät mitään takkuavaa kikkailuakaan. Kaikki vaikeat kohdat onnistuivat nappiin ja napsimme hyllyt iloisesti ihan yksinkertaisista kohdista. Hypärillä aliarvioin Susun vauhdin ja se juoksi putkesta suoraan jalkoihini, mikä oli aika ilahduttava virhe: on aina positiivista, että koira kiitää kovempaa kuin mihin osaa varautua. Ekalla agiradalla kämmäsin vasta tokavikalla esteellä, kun huitaisin koiruuden keinulle keppien sijaan. Viimeisellä radalla valssasin huolimattomasti ja aussie harhautui hypyn ohitse. Vitosella kurotimme kuitenkin kakkossijalle ja saimme ohjaajalle suklaata ja koiralle leluja palkinnoksi hyvästä päivästä, jee!

Ennen toisen radan alkua Susu rähähti collielle. Minulle on ihan tosi tärkeä asia, että koirani ei hyöki toisia päin. Ajattelen asian niin, että jokaisella kisaajalla on velvollisuus pitää koiransa omalla tontilla ja samalla jokainen saa vastapalveluksena oikeuden olla rauhassa. Susu on äänekäs koira: se haukahtelee ja kyräilee, jos sen antaa kytätä, mutta toista kohti sinkoaminen on niin suuri ei kuin näyttöön mahtuu. Kun oikein asiaa mietin, ei Susu ole tuolla tavalla varmaan koskaan aiemmin rähähtänyt ja nyt kyllä sai sellaisen palautteen, että katsotaan yrittääkö uudelleen. Eikä nytkään siis ollut kuin pienestä rääkäisystä kyse, mutta silti… Ei vain käy ja piste. Tiedän, että vieraat koirat ahdistavat Susua, ja että se inhoaa collieita, mutta silti säännöt ovat sääntöjä ja turpa pidetään tukossa ja kaikki neljä jalkaa visusti maan kamaralla. Rähinätilanne on kyllä sellainen, että se häiritsee itseäni tosi paljon – samaan aikaan tuntuu, että koiran hallittavuus kyseenalaistetaan, ja samalla katsotaan pahasti, jos koiralle antaa kunnon palautteen (tässä tapauksessa siis tarkoittaa karjaisua, puhuttelua ja pois ajamista). Mutta tämä on vain tunne, niin ainakin uskon. Todennäköisesti kukaan muu ei edes huomannut koko tilannetta… Höhpöh.

Ennen ratoja Susu tapasi myös pitkästä aikaa Miimin ja kyllä oli pieni aussie onnesta mykkyrällä. Yleensä ollaan treffattu tosi usein, mutta nyt oli päässyt venähtämään, ja kun tietää miten onnesta halkemaisillaan Suppilo normaalistikin Miimin nähdessään on, voi kuvitella sitä riemun määrää nyt. Vähän aikaa jo epäilin, että mahtaako se lähteä ollenkaan mukaani radalle, mutta tulihan se sitten sieltä. Susu-pusuja Miimille, nähdään taas! Susu on niin herttainen, kun se rakastaa tuttuja ihmisiä koko sydämellään ja ihan täysillä. Sanotaan, että koira on itsekäs opportunisti, ja itsekin olen aina ollut sitä mieltä, mutta ei Susua vain voi sellaiseksi kutsua. Tiedän – todennäköisesti se on vain niin kiero narttu, että hämää meitä kaikkia, mutta voi vieköön se osaakin olla tietyissä asioissa kuin suoraan sankarikoiraleffoista. Juuri sellainen ikuisesti uskollinen palvelija, joka puolustaa omiaan viimeiseen hengenvetoon saakka. Lisäksi se ihan oikesti tietää, milloin olen surullinen ja silloin on salamana karvainen lohduttaja kainalossa.

Kolme päivää muuttoon. Jännittää.

Loppuun mainos: Topin ja Viirun (sekä hieman myös Mörkön) elämää Sadun kirjaamana pystyy seuraamaan nykyään myös täällä. Yritämme kehitellä jonkin mahdollisimman selkeän systeemin lauman kuulumisten kertomiseen kevään ja kesän ajaksi. Syksyllä taitaakin olla aika raivata blog.hulleri.net ainoastaan Susun webbikopiksi, kun muutamme asustamaan kahdestaan, mutta nyt vielä jonkinlainen välimuoto lienee tarpeen.

Plääh!

Posted by SirkkuKou on Maaliskuu 11, 2012
Kisaraportit, Agility / 6 Comments

Talven hiljaiselon lopettajaisiksi hurautimme eilen Varkauteen agikisaamaan. Viimeiset kuukaudet olemme olleet kyllä tosiaankin harvinaisen epäaktiivisia reissaamisen ja kaiken maailman karkeloiden suhteen, ja Sususta tätä ei voinut olla huomaamatta. Taas sain muistutuksen, että Susun kanssa keissit eivät vain ikinä ole closed. Ylläpidä, vahvista, helpota. Milloinkohan opin sen? Onneksi Suppe on omistajaansa fiksumpi ja muistaa varmasti taas nopsaan, miten kisapaikoilla pitikään käyttäytyä. Hiljaa ja iisisti vaan. Nyt toiset koirat olivat vähän huutomerkkejä aussien pienessä mielessä ja keinunkin kolinaa se kuunteli pää kallellaan.

Sanoin ennen rataa, että jos Susu nuo kontaktit menee, on se maailman reippain otus. Ne nimittäin olivat puiset, aika liukkaat ja selvästi jopa muutamalle muulle haaste. Vuoden takaisista puupuomitreeneistä minulla on vieläkin arpi muistona, kun Susu paniikissa kynsi kylkeeni rivin naarmuja. Oli siis aika tietoinen riski ylipäätään ilmoittaa Susu puukontakteja käyttävän seuran kisoihin. Tällä kertaa kuitenkin kannatti luottaa ja uskoa aussieen, sillä se molemmilla radoilla teki kaikki kolme kontaktia oikein hienosti! Jee! Etenkin ensimmäisen radan keinu oli oikein mainio. Puomi oli kyllä tosi varovainen, mutta pääasia, että koira teki sen alusta loppuun.

Siihen juhliminen sitten loppuikin. Susu tuli molemmilla radoilla varmaan viidestä hypystä ohi. Osa sanoi, että se näytti kipeältä, osan mielestä minun olisi vain pitänyt ohjata huolellisemmin. Luulen, että hyppyjen ohittelu (ja jopa yhden alitus!) oli monen jutun summa. Ihan ensimmäiseksi täytyy viedä Susu fyssarille tarkistettavaksi. Ei ole sanottua, että se jätti hyppäämättä kivun takia, mutta ainakin vaihtoehto täytyy varmistaa ja toivottavasti sulkea pois. Etenkin, kun tällaista ei ole ennen ollut. Toki se voi olla jokin viaton pikkujumikin, mikä tekee hypyistä ikäviä, eli jostain kyynärten nivelrikosta nyt on ihan turha edes puhua tässä vaiheessa.

On myös monta muuta mahdollista syytä. Ensimmäinen vieras hallikisa jännitti Susua eikä se uskaltanut yhtään jäädä suorittamaan hyppyjä itsekseen. Se ohjaus, mikä treeneissä riittää hyvin viemään Susun hypyille, ei ole mitään vaikeassa tilanteessa. Jos Susu saa valita, se ei todellakaan noissa olosuhteissa hyppää. 60-senttiset rimat, vieraat esteet ja paljon häiriötä? Ei kiitos, sanoo Suppis. Susun hermostuksen määrään nähden minun ohjaukseni oli siis tosiaankin luokatonta ja videoilta vielä tarkistin, että etenkin valsseissa ohjaava käsi unohtui jonnekin matkan varrelle. Siihen pitää siis kiinnittää paljon huomiota, sekä yleisesti siihen, etten unohda koiraa ja kiirehdi itsekseni eteenpäin.

Oli ohjaukseni miten huonoa tahansa, on fakta, että Susu ei halua hypätä etenkään 55-senttisiä korkeampia. Mitäs sitten? Laitetaan se hyppäämään treeneissä kuusvitosia niin eiköhän ala mennä yli. No ei. Se hyppytekniikka… Minun täytyy nyt tehdä itseni kanssa sopimus, että jos tahdon kisata Susun kanssa yhtään enempää, on sille rakennettava hyppääminen tekniikkaharjoitteiden avulla. Nyt sen alastulot ovat jäykkiä eikä se etenkään haastavammissa paikoissa osaa tehdä painonsiirtoa eikä siten myöskään saa voimaa hyppyihin. Voin vain kuvitella itseäni jossain aitajuoksukisoissa könyämässä esteiden yli, niin johan alkaa tehdä mieli treenata hyppytekniikkaa Susulle. Ei varmasti ole yhtään kivaa mennä radalla, kun puolet esteistä vaatii suurta ponnistusta ja vaivannäköä. Vielä kun Susu kisatilanteessa ei ole yritteliäimmillään, jättää se mieluummin koko homman väliin, jos ohjaus antaa siihen mahdollisuuden.

Julistin eilen ratojen jälkeen itku kurkussa, että nyt muuten loppu. On niin vaikeaa. Nyt hypytkin on jo ylitsepääsemättömiä (kirjaimellisesti). Sitten menin kotiin, katsoin videolta omat huitovat räpyläni ja Suppilon hienon keinun ja uhkarohkean puomin, ja mietin, mitä ihmettä oikein olin höpissyt. Etiäppäin, sanoi mummo Susu ja Sirkku lumessa!

Kurkkukipuisena kisoissa

Posted by __ on Joulukuu 06, 2011
Videot, Kisaraportit, Agility / 8 Comments

Flunssa kovasti yritti torpedoida tämänpäiväisiä kisasuunnitelmia, mutta fiksuna tyttönä päättelin, että sairastaa ehtii myöhemminkin ja kai kurkusta edes jotakin ääntä pihisee. No, kirkkaimmin eivät käskyt kieltämättä kaikuneet, mutta ihan kelvollisesti kuitenkin. Susu oli kiltisti armollinen kipeälle kurkulleni eikä ajautunut kertaakaan törmäyskurssille toisten liitokiitureiden kanssa. Ei siis tarvinnut kummemmin kovistella sitä käyttäytymään etiketin mukaisesti. Ei se järin kotonaan ole vieraiden koirien keskellä, mutta malttaa pitää mölyt mahassaan ja tekee tosi mallikkaita luopumisia. Helppoa sen kanssa on olla ja liikkua, jos on itse yhtään hereillä. Tässä asiassa on menty ihan huimasti eteenpäin, jos verrataan vaikka vuosi taaksepäin.

Olin ajatellut, että olisi ollut kiva saada se viimeinen nolla pois alta ennen vuodenvaihetta mutta toteutus ei nyt ihan klikannut yhteen aikomuksien kanssa. Vaan ei se mitään – ensi kerralla terveenä sitten. Susu teki hyvän keinun molemmilla radoilla, samoin A-esteet oli näpsät. Puomit kamalia, äh. Yleisesti pitää selkeyttää kontaktien vapautuksia ja erityisesti niiden jälkeistä elämää: ohjaus heti päälle ja koiralle selkeät ohjeet epämääräisen juoksentelun ja tuletule-muminan sijaan. Videot ovat kyllä varsin opettavaisia. Menen nurkkaan häpeämään ohjauksen yleistä epäenergisyyttä, mutta ehkä vähän pitää antaa anteeksi flunssan takia. Ei liikaa kuitenkaan Molemmilta radoilta siis hylky. Toisella radalla Susu nousi seisomaan lähdössä enkä käynyt korjaamassa sitä. Hmm! Soo soo. Ei ole aussiella tapana, mutta olisi sen silti voinut käydä palauttamassa. Selvästi ohjaajalla oli muukin vähän epäkunnossa kuin kurkku. Aivotoiminta ei ole kiellettyä ja niin edelleen. Kepit olivat huonot tänään, kujakuuri siis jälleen edessä.

Susu on saanut kuulemma lisää vauhtia! Oma tuntuma oli, että se ei liikkunut tämänpäiväisellä alustalla niin hyvin kuin vaikkapa loppukesän kisoissa kivituhkalla, mutta kevääseen verrattuna parannusta kyllä varmasti oli. Lisäksi keinu sai kehuja. Treeniasenteeseen on matkaa mutta on se koko ajan parempi. Luulen, että olen päässyt jonkinlaiseen sopimukseen itseni kanssa siitä, että on ihan ok olla tavis taviskoiran kanssa. Tietenkin tarkoitus on pyrkiä kehittämään heikkouksia ja ylläpitämään vahvuuksia, mutta olen samalla myös tyytyväinen nykytilanteeseen. Susun kanssa on hupia kisata ja se lienee pääjuttu.

Voi Suppilo!

Posted by SirkkuI on Lokakuu 09, 2011
Kisaraportit, Toko / 15 Comments

Kävimme tänään kokeilemassa Suppilon kanssa tokon voittajaluokkaa. Parina viime viikkona oltiin kyllä treenattu pilkunviilausaivosolut kovilla, mutta sitä ennen oli musta aukko treenipäiväkirjassa koulukiireiden takia. Viikko sitten havaitsin metallinoudon salakavalasti hajonneen alkutekijöihinsä mutta saatiin korjattua sitä ihan hyvin etenkin tiistaina, kun laitettiin Suppe noutamaan inhokkia agilityputken kautta. Lisäksi kaukoja oli tullut junnattua liian vähän, mutta kaikkien muiden liikkeiden piti olla kohtuullisella tolalla.

Tavallisesta poiketen isä heitti meidät koepaikalle ja Susu tahtoi olla sitä mieltä, että perheenjäsentä pitää vahdata järjestyksenvalvojan antaumuksella. Niinpä hätistin isän takaisin kotiin, ettei Susun esimerkiksi paikallaolossa tarvitsisi pyöritellä laumankokoamisajatuksia. Paikkis sujui onneksi hyvin, samoin sitä edeltänyt juoksutarkastus ja koirat irti jonossa makuupaikoille kävely, yhtään ei Suppe murrannut kilpakumppaneille. Paikallaolosta kymppi, oli siis pötkötellyt ilmeisen sievästi ilman ryömimisiä tai piippailuja. Tosi taitava!

Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa osassa, ja meillä oli kunnia aloittaa numerolla yksi. Susu seurasi hienosti, pari kertaa kontakti nopeasti tippui ja täykkärit eivät olleet niin näyttäviä kuin treeneissä. Askelsiirtymissä kuului ääntä, piru vie, mutta muuten ei onneksi. Seuraamisesta 9 ja samoin liikkeestä istumisesta, vähän hitaasti istui. Siihen ne taidot, tai pitäisikö sanoa pystymiset, sitten loppuivatkin. Ruutu meni vielä ihan puhtaasti omien mokien piikkiin, sillä en jostain ihmeen syystä viritellyt koiraa kunnolla siihen ja lisäksi ollaan tehty melkein pelkästään ruudun palasia treeneissä. Niinpä aussie kävi matkalla ruutuun hyppäämässä tokoesteen ja tsekkaamassa maassa olleen merkin. Ruudussa meni nopeasti maahan, mutta sitten pomppasi istumaan, käskin takaisin maahan, meni, sitten pyörähti ympäri ja etsi (varmaankin) kosketusalustaa ja lopulta koikkaloikkaili luokseni. Käskin läheltä vielä takaisin ruutuun ja maahan, josta sitten vapautin. Tämä oli oikeastaan vain hauska, ihan luovaa kai sinänsä… Pöhöö. Sitten luoksari. Tässä vaiheessa piippaus oli jo, noh, aikamoista. Ei lähtenyt tulemaan ekalla, ennakoi seisomista, ei taaskaan meinannut tulla käskystä, maahanmenoja teki itsenäisesti varmaan kolme ja vasta usealla käskyllä sain sen luokse.

Tässä välissä tajusin, että läheiseltä ampumaradalta kuului jonkin verran pauketta. Ääni ei ollut niin kova, että siihen normaalisti koira saati ihminen reagoisi mutta riittävän kova ääniherkemmälle kaverille. Koetilanne on muutenkin vähän haastava koiralle, joka haluaa tehdä kaiken juuri niin kuin pyydetään, ja silloin Susu on on äänienkin suhteen paljon haavoittuvaisempi. Ei ihme, että rentous ei varsinaisesti lunastanut paikkaansa kehässä… Susu kun loppujen lopuksi hyvin harvoin väistää kuormittuneena passiivisuuteen, vaan uhan alla se repii toimintakykyä hyökkäykseen asti ja sitten treeneissä ilman uhkaa paine-Suppilo on häsläävä, piippaava ja taitonsa menettänyt pyörremyrsky. Päätin kuitenkin mennä tekemään vielä toisen osan liikkeet. En halunnut luovuttaa ja menettää uskoa Susuun, tahdoin lujasti uskoa, että kyllä se pystyy, se on etevä ja reipas pieni paimen.

Kerrankin olisin voinut antaa sen pessimistin päästä vallalle. Toisessa osassa oli siis hyppynouto, metsku, tunnari ja kaukot. Koko tämän osan ajan Susu jodlasi sellaista “en ymmärrä, kerro pliis olenko hyvä ja mitä pitää tehdä, yritän kyllä vaikka en oikein pysty” -piippausta korvat enemmän tai vähemmän luimussa. Kun se tunnarissa kiikutti väärän, sanoin tuomarille, että nyt ei taida olla koiralle reilua laittaa sitä tekemään vielä kaukoja. Susu ei ikinä tee tunnarissa virheitä, joten siinä vaiheessa pikkuotus oli jo ihan solmussa ja toimintakyky jossain hyvin kaukana kehästä. Viivaa siis paperiin kaukojen ja kokonaisvaikutuksen osalta.

Ihan ohikiitävän hetken kokeen jälkeen ajattelin, että antaa olla. Tehdään jotain muuta. Ei kiusata enää koiraa tällaisella. Seuraavassa hetkessä jo moitin itseäni – Susu pystyy. Me pystytään yhdessä. Se vain vaatii vähän enemmän töitä. Niin paljon tekniikkatreeniä, että liikkeet tulevat selkäytimestä eikä koiran tarvitse ollenkaan miettiä, menikö oikein. Suppilon kanssa ei ole fiilistä, jos ei ole tekniikkaa. Ei asennetta ilman ehdotonta varmuutta. Kaikista liikkeistä pitäisi saada samanlaisia kuin seuraamisesta, joka on opetettu suurella huolellisuudella ja kärsivällisyydellä. Sen Susu pystyy tekemään vähän paineistuneenakin. Vielä tämän päivän seuraaminen videolla, kiitos Marille kuvaamisesta! Ja Maijalle ja Focukselle tätäkin kautta hurjat onnittelut ykkösestä!

Ykkösellä eläkkeelle

Posted by SS on Elokuu 21, 2011
Vepe, Kisaraportit / 8 Comments

dsc_2827.jpg

Topi vietti viikonloppunsa Höytiäisen rannalla vesipelastuskokeen mainingeissa. Lauantain saldoksi kertyivät onnistuneet veneestä hyppy, viennin lähtö sekä veneen hinaus – mutta myös epäonnistunut vientiesineen palautus ja hukkuvan haku. Ei siis kovin suurta pistesaalista. Oli kuitenkin tosi hienoa, että Topi lähti vientiin eikä edelliskertojen tapaan vain karannut humputtelemaan köysiparan kanssa pitkin rantoja. Niin – ja saavutukseksi täytyy kai laskea myös ihan riittävän suuri kuva paikallislehti Karjalaisen sivuilla ja vallan muutama tekstirivikin tästä “aktiivisesta ja lempeästä” noutajasta Vielä vanhoilla päivillä julkisuuteen!

Tänään Heidi oli ollut avustamassa Topia ja oikein mainiosti oli avustanutkin, kiitos vielä kerran! Satu ja Heidi olivat kokeilleet vaihtaa rooleja veneen hakuun ja vientiin eli molemmissa liikkeissä Satu menikin veneeseen. Toimi ilmeisen hyvin, sillä Topsukan pistesaalis näytti tältä:

  1. Uinti eli veneestä hyppääminen 25 / 25, aika 1,06
  2. Esineen vienti 25 / aika 0,51
  3. Veneen nouto 23 / 25 (maalilinjan ohitus 2 m), aika 1,50
  4. Hukkuvan pelastaminen 19 / 25 (maalilinjan ohitus 5 m, yksi ylimääräinen käsky), aika 2,18

Pisteet yhteensä 92/100, 1. palkinto, sijoitus 1.

Tämä oli seniorin viimeinen vepekoe ja varmaan ylipäätään viimeisiä viedään kisauralla. Kuulemma yhteen agistarttiin Topi saa vielä osallistua, jos ja kun seuramme saa oman hallin pystyyn, mutta siinä ne varmaan sitten alkavat jo olla. Onneksi tänä vuonna Topi on ottanut hurjan loppuspurtin ja noussut agilityssä kolmosiin, mejässä voittajaan ja nyt sai vielä vepestä aloykkösen. Kuka olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut?

Super-Suppilo kalakukkokaupungissa osa I

Posted by SS on Elokuu 13, 2011
Vepe, Kisaraportit, Agility / 12 Comments

Tänään siis oli tarjolla kolme starttia agilityä Kuopiossa. Mitäpä sitä turhia turisemaan, Susu on ♥ ja agility kivaa. Tuliaisina tupla ja paljon lisää uskoa siihen, että kyllä Susu osaa. Me osataan. Ensimmäisellä radalla sattui taas kummallinen rytmisekoilu pujottelussa, mutta siltä rundilta mainittakoon tosi hieno A-este ja keinu. Vitonen tästä siis. Toisena juostiin hypäri, jossa oli melkoisen tiukka ihanneaika. Salamannopea voittaja-bc menestyneen ohjaajansa kanssa alitti ajan vain -4, joten olen Supen -2,64 alitukseen tyytyväinen. Viimeisen radan kontaktit eivät ihan yltäneet ensimmäisen hienouksiin, mutta muuten Susu meni hirmu näppärästi ja reippaasti. Tämän radan aika alkoi näyttää jo vähän todenmukaisemmalta, -10,31. Pelkkä nollahan ei kakkosissa riitä vielä mihinkään, vaan pitää myös sijoittua. Se ei tänään ollut ihan helppo homma, sillä taso oli todella kova ja nollia tuli jokaisella kierroksella enemmän kuin se kolme. Onneksi aussien tassut liikkuivat sen verran vikkelästi, että molemmat nollat olivat myös luva-tuloksia.

Videolta löytyvät ensimmäisen radan kontaktit ja hypärinolla. Toinen nollarata jäi valitettavasti kuvaamatta.

Yksi enää kuninkuusluokkaan! Hassua. Jatkoa aussien seikkailuihin kalakukkokaupungissa seuraa huomenna.

Kilpailua maalla, vedessä ja ilmassa

Posted by SS on Elokuu 11, 2011
Haku, Vepe, Kisaraportit, Agility / 5 Comments

Kulkuvälineet jaotellaan maalla, vedessä ja ilmassa kulkeviin laitteisiin. Vedessä kulkevat erotellaan edelleen veden pinnalla ja veden alla kulkeviin. Näin väittää Wikipedia, joka ei ilmeisesti ole kuullut aussiesta. Kulkee meinaan kaikessa kolmessa yhtä tehokkaalla moottorilla! Ja on niitä umpisukelluksiakin nähty…

Viikko sitten lauantaina kisasimme Susun kanssa kolmen radan verran agilityä kotiskaboissa. En oikein saanut missään vaiheessa viriteltyä itseäni kisatunnelmaan ja sen näköistä ohjauskin sitten tuppasi olemaan. Ensimmäisellä radalla Susu oli tosi iloinen ja rento. Minä valssasin tökerösti, mistä rima alas, ja lopulta Suppe vilahti jalkojeni takaa putken väärään päähän. Olisin voinut ohjata sen kohdan tarkemmin, mutta väitän, että tavallisesti koira kuin koira olisi mennyt oikeaan päähän, koska se oli ihan selkeästi se loogisempi koirallekin. Suppilolla on vain pienestä asti ollut höpsö tapa sinkoilla putkiin yhtään löperömmän ohjauksen läpi selkäni takaa. On tullut muutamia yhteentörmäyksiäkin, kun paimen on vain päättänyt hipattaa jalkojeni takaa. Todennäköisesti sen seurausta, että naksuttelin pentu-Susulle paljon putkia eikä se siksi oikein aina välittäisi ohjauksesta niillä. Tekee siis just niin kuin on opetettu. Pitää vain olla tarkkana niiden kanssa. Loppuradalla Susu kolisteli vielä yhtä rimaa ennen puomia, kun taisi tulla vähän turhan kiire minun perääni. Puomi oli tosi näpsä! Aallakin kontakti oli ihan ok.

Kakkosradan verkka meni jotenkin pieleen, koska Susu ei ollut ihan terässä. Lisäksi radan alussa oli heti kakkoshypyllä takaakierto ja meni hetken, että Suppe pääsi vauhtiin. Olisi varmaan pitänyt nostaa sitä vielä lähdössä, koska nyt se jäi sinne vähän surkeana nököttämään ja vilkuilemaan toimitsijatelttaa. Kepeille tultiin kovaa vauhtia avokulmaan mutta Susu otti kuitenkin hyvin ykkösvälin. Sitten sillä jotenkin askel sekosi, joten alusta uudestaan ja vitonen paperiin. A-esteellä seisotin sitten vähän pidempään, kun ei nollaa kuitenkaan tästä irronnut. Videolta laskin, että ilman keppisähläystä ja An odottelua olisi nopeus ollut jotakin 4,3 m/s luokkaa. Paranee, paranee.

Vika rata oli hypäri. Aivotoimintani huuhtoutui sateen mukana varmaan jonnekin syvälle maahan, koska suunnittelin radan alkuun ihan idioottiohjauksen… Ei mitään toivoa koiralla. Hylky siis tästä. Kepeillä leikkasin rajusti edessä kauas pujottelun sivuun ja Susu jätti viimeisen välin kiertämättä. En jäänyt korjaamaan, oma vika kun oli. Pujottelun alku sen sijaan oli aika vaikea mutta sylkkärillä aussie löysi oikeaan väliin.

Maanantaina hakuiltiin taas vieraiden maalimiesten kanssa. Susu teki tynkätyhjän (pistotreeniä lisää siis), haamun ja vielä pimeän piilon. Kolmosella Susu tuli rullan kanssa keskilinjaa pitkin ja näissä se vielä sylkee rullan vähän liian aikaisin. Nosti kuitenkin reippaasti uudestaan. Kakkosella ilmaisu hyvä. Pallopeli lopussa oli taas paimenesta huippua, tyhmää kun en ole aiemmin hoksannut ottaa loppupalkaksi lelua… Yksinään Susu tuskin ukolla leikkisi mutta kun olen lähellä tukena ja turvana niin pelaa tosi mieluusti kenen kanssa vain.

Tiistaina kävimme heittämässä parit agirallit rankkasateessa. Humputteluksi vähän meni, mutta ei Susua tuntunut putken ja parin hypyn epämääräinen kirmaaminen pahemmin haittaavan. Mörkökin vipelsi baanalla pikavauhtia karvatohveleillaan. Kovasti se ehdotteli vetoleikkipalkkaa, mutta palkkasin namilla, että ei mennyt liian raskaaksi. Muutaman esteenhän se muutenkin vain juoksi.

Keskiviikkona Susu osallistui ensimmäistä kertaa möllivepeen. Treenit ovat menneet viime viikkoina loistavasti ja moni on jo kysellyt, eikö se mene vielä soveltuvuuskokeeseen. Ensi kesänä sitten, ainakin eilisen perusteella. Veneestä hyppy sujui hyvin, samoin veneen haku. Hukkuvan pikku-Suppilo haki upean urheasti täysin maalitolppien väliin pidemmältä matkalta kuin koskaan harjoituksissa. Vienti menikin sitten vähän penkin alle. Olin ihan satavarma, että Susu lähtee viemään, vaan eipä lähtenytkään! Taisi liikaa pyöriä päässä yhtälö lelu autolla + Sirkku rannalla + käsky aavalle ulapalle = mitä teen? Niinpä aussie tyytyi piippaamaan rantavedessä ja lähtöaika ylittyi. Aluksi otti päähän järkyttävän paljon mutta pian ketutus laantui. Kohta jo harmitti, että piti mennä Susullekin näyttämään niin selkeästi, että nyt ei muuten mennyt ihan niin kuin piti. Epäilinkin, riittääkö Susulla virheen jälkeen enää itsevarmuutta veneen hakuun ja hukkuvaan. Onneksi epäilys oli turha. Kokeenomaista vientitreeniä vain! Muista liikkeistä olin tosi ylpeä, sillä koematkoilla emme ole tehneet milloinkaan aiemmin. Muutenkin hienosti Suppilo pärjäsi, vaikka tuollainen pikkukirppu onkin.

  1. Uinti eli veneestä hyppääminen 24 / 25 (maalilinjan ohitus 1 m), aika 0,58
  2. Esineen vienti 0 / 25 (lähtöajan 30 s ylitys)
  3. Veneen nouto 23 / 25 (maalilinjan ohitus 2 m), aika 1,44
  4. Hukkuvan pelastaminen 25 / 25, aika 2,12

Pisteet yhteensä 72, 3. palkinto ja sove olisi mennyt virallisessa kokeessa läpi

Nyt ei sitten muuta kuin jännittämään lauantain agilitykisoja ja sunnuntain luonnetestiä. Kyllä tuota jälkimmäistä on jo odotettukin. Todella mielenkiintoinen päivä varmasti luvassa! En ihmettele, vaikka saisin yllättyä useammassakin kohdassa. En vain yhtään osaa sanoa, mihin suuntaan ne yllätykset mahtavat tulla ;)