Oman elämänsä multivaliot

Susun tokoille kuuluu oikein hyvää. Eilen ehdin jo varovaisesti tosissani ajatella, että kyllä sitä vielä tämän vuoden puolella voittajaan päästään. Avain tähän ainakin hetkelliseen onneen on ollut yksinkertaistakin yksinkertaisempi – olen alkanut suunnitella treenit. Joka treeniä ennen olen vähäksi aikaa istunut pöydän ääreen ja kirjannut tulevat toistomäärät sekä palkkaustavat pienelle lapulle ylös. Yhtään huonoa treeniä ei tämän jälkeen ole ollut! Ei tule jäätyä hinkkaamaan jumeja “pakko sen nyt on onnistua”-fiiliksellä, vaan pikkulapun sana on laki ja kotona vasta sitten mietin, pitääkö jotain muuttaa ja mikä meni väärin. Ihmeellistä, mutta tämä todella toimii. Moni asia on mennyt paljon eteenpäin. Ainoa, mitä ei voisi vielä kuvitellakaan tehtävän kokonaisena liikkeenä, on kaukot. Haluan saada ne nyt niin huolellisesti harkattua, ettei tarvitse pohjien kanssa enää myöhemmin tapella. Varvaskaan ei saa värähtää. Raastavan nipoilua mutta elämä (lue: toko) on. Seuruu, istuminen, tunnari, metsku, hyppynouto ja luoksari alkavat olla sellaisessa kunnossa, että niiden kanssa voisi jo melkein lähteä koetilanteeseen kokeilemaan. Huom – melkein. Ruudussa ei sinänsä ole mitään isompaa häikkää mutta se on vielä ihan palasissa. Lopun seuraamaan tulo on Supelle vinouma, tulee siihen hillumaan ja vasta useamman askeleen jälkeen tulee seuruupaikalle kunnolla. Pitää ehkä kehitellä tähän jotain imutussysteemiä.

Agilityssä on tullut muutamia kannustavia ohjausonnistumisia, mikä meidän kohdalla tarkoittaa sitä, että ollaan saatu jopa pieniä radanpätkiä menemään oikein. Heh. Notta ei voi meitä ainakaan liian nopeasta etenemisestä syyttää… Yritämme selkeästi Suppilon kanssa rantauttaa agilityajatteluun nykyajan slow-liikettä.

…

Tuli pieni tauko kirjoittamiseen. Mörkö yleensä aina osallistuu kauppakassien purkamiseen – toheltaa ympäriinsä ja yrittää varastaa tavaroita ruokakasseista – mutta äsken se vain nökötti pöydän alla. Kun tuollaisina hetkinä menee kyykkyyn, Mörkö tulee häntä alhaalla heiluen luokse ja tunkee päätään syliin mutta kun siihen koskee, se murisee. Varmaan päätä kihelmöi ja kutittaa, ja selkää särkee. Haluaisi, että rapsutettaisiin mutta sitten kuitenkin koskeminen tekee kipeää. On vain niin kauheaa, kun ei voi mitenkään auttaa tai lohduttaa toista… Mörkö sietää kipunsa jotenkin niin yksin. Yhtenä iltana Mörkö ei millään rauhoittunut nukkumaan. Istuin sen kanssa lattialla mutta silloinkin se hetken päästä meni omaan koppaansa yksin kyhjöttämään ja odottamaan, että lisälääke alkaisi vaikuttaa.

Oli paljon muuta iloista asiaa, mutta nyt en pysty kirjoittamaan enempää. Pelkään, että tunne siitä, että elämme Mörkön kanssa nyt lopun alkua, todella on oikea. Otsikko viittaa siis Susun treeneihin hupimielellä eikä Mörkön vointiin, valitettavasti. Pahinta on tämä epävarmuus ja pelko kituuttamisesta. Nostin kuitenkin kortisonia pari päivää sitten viiteen milligrammaan neurologi Sigitaksen ohjeen mukaan. En tiedä, milloin mahdollisen vaikutuksen pitäisi näkyä.

Tilanne on äärimmäisen epätavallinen: minulla on hirveästi blogikelpoisia kuvia ja jopa pari videota viimeisen viikon ajalta mutta kirjoitusinspis on vähän laimea. En kuitenkaan pysy raportoinnissa tässä treenitahdissa mukana, joten tuntuu vähän kummalliselta kirjata ylös se hikinen neljäsosa treeneistä. Ollaan agiloitu, tokoiltu ja, mikä parasta, hakuiltu. Ilmaisua on otettu kahdella viime kerralla ja hienosti se alkaa sieltä löytyä. Suppiloaussiella on vain niin hirveä hinku hipattaa takaisin keskilinjalta näytölle kissanruokaa mutustamaan, että palautus on erittäin piippaileva ja pomppaileva… Täytyy vain vaatia rauhoittuminen, koska rullan syljeskely on ehdoton ei. Onneksi Ninka lupasi tehdä Susulle pinkit rullat! Niitähän nyt pieni aussieneiti kantelee ihan ilokseen vaikka pitkät päivät.

Agilityn osalta tyydyn videoraportointiin:

Kyseessä siis se keinukammoinen paimen ;) Kohtaa alkaa olla jo vähän turhankin lennokas tuo suoritus, mutta mikäs sen hauskempaa kuin korjata rämäpäisyydestä johtuvia sähellyksiä. Lisäksi jos oikein tarkkaan kuuntelee, voi kuulla aussien vonkuvan ensimmäisen pujottelusuorituksen aikana. Rasti kalenteriin – tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Tuollaisia pieniä edistysaskeleita tippuu sieltä täältä ja esimerkiksi tänään Susu haukkui hampaat irvessä joka kerta lähdössä ja tuli puomista läpi. Niin, tiedän. Kohta minulla on varasteleva kontaktiroiskija. Ei pidä täysin läskiksi heittää, koska ihan turha heivata kuitenkaan ihan kaikkea tehtyä tekniikkatyötä asenteen tieltä sivuun. Silti olen enemmän kuin iloinen noista röyhkeistä päähänpistoista.

Myös viime viikon A-esteestä videota. Kannattaa tsekata erityisesti toinen toisto, jossa Susu leikkii liito-oravaa.

Tokoissa metallin kanssa oli taas jotain solmua mutta ne on saatu ihan ok purettua. Kaukot edistyy hitaasti mutta ainakin hetkittäin varmasti ja ruudut on olleet oikein mainioita. Luoksari on tehotreenissä. Tunnari, seuraaminen, liikkeestä istu ja hyppynouto on jokseenkin kunnossa.

Jälleen yksi mahtava viikonloppu takana tilkkuturkkiseurassa. Patchcoat-päivillä osallistuimme Susun kanssa tokokoulutukseen, jota veti Helmisen Hanna. Tykkäsin hirmu paljon ja valtava määrä uusia juttuja on taas opittu. Susu ehti viikonlopun aikana tehdä ruutua, hyppynoutoa, metskua, luoksaria, eteentuloja, kiertoja ja kaukoja eli melkein kaikkia voittajan juttuja. Ihanaa oli tehdä oman koiran kanssa, joka jaksoi ja jaksoi vain sekä panosti tekemiseen täysillä. Mahti-Suppilo! Muutenkin se oli koko viikonlopun äärimmäisen rento ja hyväntuulinen. Pelkkää aurinkoa vain. Että tuntui hyvältä, kun ei tarvinnut koko ajan murehtia ja painaa koiraa alas.

© Virpi N.

Niin paljon olisi kaikkea mukavaa kerrottavaa, mutta aika tulee vastaan, joten seuraavassa kuvakooste. Tietoja kuvasta tulee näkyviin, kun hiiren laittaa kuvan päälle ja antaa olla vähän aikaa.

Loput kuvat täällä.

Topin ja Viirun seikkailuja Sadun kertomana:

Patchcoat-päivien juniori ja seniori

Marginaalihenkilöt pikkupennunrääpäle Viiru ja värivirheellinen eläkeläinen Pesonen nauttivat Patchcoat-päivistä Laukaassa. Ja toki normiosallistuja Susu nautti myös. Myös kanssaleireilijät ja muut hotelliasukit nauttivat. Topin “seesteisyys” ja kadonnut kuulo saivat aikaan sen, että hotellissa nukuttin yöllä. Topille kun näytti oman viltin ja kehotti käymään siihen maate, ukkeli nukkui tyytyväisenä aamuun saakka. Aamulla puoli kuusi Viirun seuraksi aamu-ulkoilulle. Koko päivän se oli reippaana mutta rauhallisena valmis toimintaan kuin palosotilas - ja sama pätee pikku-Viiruun. Mainiot matkalaiset!

Viiru osallistui pentutokoon mutta ei valitettavasti ehtinyt käytännössä treenaamaan. Monta ideaa saatiin kuitenkin Hanna Helmiseltä. Susu osallistui tokoon kahtena päivänä. Aina toko ei ole tosikoille, havaitsin kun katselin miten Miimi palkkasi Pamia lussupallolla haarojen välistä;). Leirin juniorit olivat Viia, Valo ja Viiru, mutta myös aiemmista pentueista riitti leikkiseuraa. Namin syöttelijöitä ja sylittelijöitäkin piisasi. Palveluskoiran pentu kellistää karskeimmankin pk-harrastajan, saati sitten aussiepentu aussie-entusiastin.

Topi taisi olla lajeihin osallistuneista koirista vanhin; Unski-isomummo hengaili kuitenkin mukana leirillä. Aki Korhonen oli suunnitellut agilitykoulutuksiin hyppypyörityksiä sisältävät, mukavan haasteelliset radat. Ekana päivänä selvisin joten kuten, koska radoilla oli aika vähän juoksemista ja enemmänkin ohjaustekniikan opiskelua. Tokana päivänä polvi oli niin sökönä, että teimme vain muutaman esteen pätkiä. Nekään eivät onnistuneet kovin hyvin, koska varoin polvea niin paljon - täytyi sentään pystyä ajamaan kotiin. Onneksi oli pitkä loppusuora, jossa Topi sai pinkoa minkä kintuista pääsi. Mitä opin? Kutsu oikealla, vedä yli vasemmalla, heitä hypyn yli oikealla, pyörähdä persjättö ja ota koira oikeaan käteen. On olemassa tavallinen takaakierto+persjättö ja erikseen saksalainen… Kouluttajaa taisi lopulta hymyilyttää meidän keski-ikäisten naisten iloinen puuhailu. Perinteiseen tapaan Topista ei ole yhtään
leirikuvaa.

Treenipaikka, Vihtavuoren liikuntakeskus, oli viihtyisä paikka hennonvihreän keskisuomalaisen kevätluonnon keskellä. Kiitos Miimille ja muille järjestelijöille!

Korvani ovat koristeet

Testasin Topin kuuloa myös paikassa, jossa Topi on aikanaan pelännyt melkoisesti, nimittäin Joensuussa Itäsillan alla. Naamasta ja korvien asennosta näkee, että kyllä se jotain kuulee - mutta ei kovin paljon. Eikä pelota yhtään! Uudessa Koiramme-lehdessä kerrotaan Reino-leonbergistä, jonka kuulo myös on heikentynyt. Hyvin samanlaisesta kuulostaa Reiskan elämä.

Viiru kävi baby-kurssin kaupunkikävelyllä samaisen sillan alla ja pelkäsi paljon. Ja miksi minä tyhmien tyhmä olin siellä niin kauan. Ja miksi olen edes mennyt millekään maksulliselle kurssille tekemään asioita, joista tiedän, että ne eivät sovi koiralleni. Onneksi Viiru toipui nopeasti ja kohta taas kiinnosti remmissä riekkuminen ja muiden pentujen korvien tavoittelu.

Parit hakuharkat on myös käyty.  Viirulla on ollut näkölähtöjä ja valmiina metsässä lähellä olevia heiluttavia ukkoja. Topin treenejä kuvaa toteamukseni Hilkalle: “Voi kun olisi tuo into ilman tuota sähläämistä”, johon Hilkka totesi, että kaikkea ei voi saada. Jospa itse muistaisin, että turha huutaa metsässä viilettävälle koiralle. Ennen se ei kuunnellut, koska se tiesi minua paremmin, mitä metsässä tehdään, nyt se tuskin kuulisi vaikka haluaisi. Samoin voin varmaan lopettaa agilityssa möykkäämisen. Ainakaan ei kannata luottaa, että koira kääntyy pelkästään ääniohjauksella. Ei kääntynyt ennen eikä ainakaan nyt.

Pappa ihmetteli, miksei Topi istu käskystä namin toivossa, vaikka muut istuvat, jopa pikku-Viiru. Korvat ovat kauniit koristeet rokkikiharoineen. Käsimerkit käyttöön; onneksi niitä on opeteltu, kuten Hanna T totesi Patchcoat-päivillä.

Topin touhuja äidin kertomana:

Topikin on touhuillut kaikenlaista, vaikka raportoinnissa on vakavia puutteita.

Tänään äitienpäivänä Topi pääsi toista kertaa tänä keväänä uimaan. Talviturkin se heitti viikko sitten vappuna hyiseen Pyhäselkään. Tänään teimme ihanassa säässä lenkin Lykynlammen ympäri. Susu ja Viiru vetivät rallia, Mörkö predatoi lammen rannassa, Topi nouti ja nakersi keppejä. Kuten vappuna, Viiru juoksi taas Topin perässä veteen mutta tuli äkkiä takaisin.

Vepeharkat ovat alkaneet kuivaharjoittelulla. Harjoittelu oli niin kuivaa, että edes kumivenettä ei ollut, vaan Miimi kökötti pienellä pyllynalusella. Näin treenattiin vientiä. Siinä ei ollut muuta vikaa kuin että sormet meinasivat lähteä vientiesineen seuraksi Topin kitaan, kun innokas pelastaja ryntäsi viemään köydenpätkää hätää kärsivälle. Tolppien väliin rantautumista harjoiteltiin suksisauvoilla ja damilla. Vaikka damin heitti vinoon, Topi rantautui aina kuitenkin tolppien väliin. Tapahtuisipa näin oikeassakin elämässä.

Hakukausi korkattiin eilen Kyyrönsuontien varressa. Piippausta, volinaa, tollerihuutoa, riuhtomista, jäljestämistä… lopulta pääsimme keskilinjalle radan alkuun. Ehkä olisi aika uskoa, että metsässä ei kannata yrittää tehdä helppoa treeniä varman onnistumisen toivossa. Topin mielestä taas eka ukko oli liian lähellä, niin helpossa paikassa, että ei se ole ukko lainkaan. Siis tolleri kiiruhtaa rulla suussa kakkosukolle ja sieltä porhaltaa keskilinjalle. Enkö olekin taitava! Kun alkuhäsläyksestä selvittiin, treeni sujui mainiosti. Kolme ukkoa löytyi hyvin ja ilmaisut. Kolmosukolla yritin pilata Topin etsinnän luulemalla ukon väärään kuoppaan, mutta Topi selvisi tästäkin häiriöstä.

Myös Viiru aloitti hakukoiran uransa kolmella näkölähdöllä. Kolme oli aika paljon - mutta kun kaikki halusivat olla Viipottajalle ukkoina. Eka ja vika palkkasivat namilla ja keskimmäinen Wubba-leikillä. Ilahduin kovin, kun Viiru leikki niin innokkaasti “vieraan” ihmisen kanssa… Viirulle ei ainakaan tässä vaiheessa tunnu olevan vieraita ihmisiä vaan kaikki saavat pusuja tasapuolisesti. Kolmas maalimies oli miespuolinen. Mietin vähän, arasteleeko Viiru kookasta miesukkoa, mutta ukko totesi että tuskinpa, kun pentu oli juuri hänen sylissään. Viiru lähti loikkimaan metsään hyvin innokkaasti ja hauskaa oli!

Agilityssä Sirkku on opettanut Viirulle putkea ja kentällä viihtymistä ja leikkimistä. Topi on siirtynyt osa-aikaeläkkeelle: tulin fysioterapeutin kanssa siihen tulokseen, että on aika vaihtaa kevyeen hauskanpitoon, medirimoihin ja jättää esim. A:n tekeminen vähemmälle. Yhdet kolmosten kisat jos Topin kanssa kävisi, tuloksesta viis (tai hyl). Muuten vain ylläpidetään molempien mielenvirkeyttä.

Huhtikuun alussa kävimme Topin kanssa täytepaikoilla tosi hyvässä agilitykoulutuksessa, jonka piti Jari Suomalainen. Etukäteen sai lähettää tietoja ja toiveita, ja hän todella paneutui meidänkin kouluttamiseemme. Aika paljon ehtii radalla, kun sijoittuu ja liikkuu oikein. Ohjauksessa ei käytetty muodikkaita kikkailuja vaan varmoja, koirakolle sopivia tapoja… Olimme kyllä vallan epäeduksemme koulutuksessa, ja lisäksi loukkasin polveni lauantain treenissä liian yrittämisen vuoksi. Sunnuntaina teimme vain muutaman esteen pätkiä.

Topi on käynyt muutaman kerran hieronnassa; sillä on ollut kipeänä oikea lapa ja vasen lonkka. Topi on alkanut tykätä hierontaan menemisestä vaikka yrittääkin namien toivossa esittää pelokasta ja vaivautunutta.

Viiru on aloittanut koulunkäynnin koirakoulu Napakan baby-kurssilla. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli kontakti, luopuminen ja perusasento. Viirulla tuntuu olevan synnynnäinen kontakti, kuten Susullakin. Tai paljonhan Sirkku opettaa Viirulle salaa, ja Viiru oppii kerrasta.

Viiru on saanut mukavan paljon tavata muita koiria, ja erityisen kivaa on, että siskot asuvat Joensuun seudulla. Topi ja Mörkökin ovat Viirun seurana päässeet lenkkeilemään Nuuskun ja Rapsun kanssa. Mukava porukka!

Monet kysyvät, tuleeko Viirusta agilitykoira tai hakukoira tai tokokoira tai… Minun koulutusasenteellani ja -taidollani Viirusta tulee koirakoira.

Aussiein vahtipalvelusta päivää! Aina valmiina tehtäviin!

Kesä taitaa tulla sittenkin! Mukavaa, että pääsee taas treenaamaan kaikkia maastolajeja täysipainoisesti, mutta muuten en oikein kuumuudesta välittäisi ainakaan näin koiraharrastuksen kannalta. Kuka jaksaa vääntää kolmenkymmenen esteen agirataa hellesäässä? Tai kirmata pitkin hakumetsiä hikipäissään? Mutta mahtavaa, kun koirat pääsevät uimaan ja kaikkiin muihin hauskoihin kesäpuuhiin. Toivottavasti helteet eivät vain liikaa rasita pikku-Mörköä niin että se jaksaisi taas yhden kesän yli.

Susu on treenannut paljon tokoa ja vähän vähemmän agia. Ensimmäiset vepen kuivatreenitkin vedettiin kuluneella viikolla ja vienti oli loistavasti muistissa aussiella. Ehkä sitä soveltuvuuskokeeseen menemistä voisi pitää ihan tavoiteltavana juttuna tälle kesälle. Talviturkkikin on jo heitetty eli nyt vain kumiveneet esiin ja treenaamaan.

Agissa Susu on tehnyt kotipihalla paljon keppejä ja sheippausrallailua hypyillä. Tuntuu, että se jo nyt menee mieluummin hypyille ja viime viikolla se jopa irtosi hypylle putken sijaan. Suuren suuri edistysaskel, näitä ei ole ennen nähty. Nyt vain pitää jatkaa naksutteluagilityä ja ennen kaikkea kiinnittää huomiota siihen, että palkka tulee nyt jonkin aikaa aina hyppyjen jälkeen, ei aina putken. Muitakin uusia, ilahduttavia agilityjuttuja: Susulla on pian juoksu-A! Sisuunnuin pääsiäiskisoissa stoppikontaktin tylsyyteen enkä voinut olla heittämättä itselleni haastetta opettaa nyt vihdoin ja viimein se juoksari aalle. Nyt on kaksi treenikertaa takana ja tekeminen näyttää suorastaan epäilyttävän hyvältä. Pitäisikö tästä ihan huolestua? Toisaalta olen kuullut useammasta 2o2o-maksista, jotka on myöhemmin opetettu juoksemaan A ilman ongelmia, notta kyllä tämä ihan mahdollista on. Huomatkaa videolla kateutta herättävän hienot DIY-länget! Piti hieman soveltaa. Älkääkä säikähtäkö alun komentoa, Mörkö vain ei oikein innostunut ajatuksesta katsoa sivusta, kun toiset treenaavat ja äidin piti vähän (yrittää) palauttaa sitä ruotuun ;)

Tokoissa olemme jatkaneet voittajan juttujen tapailua. Eilen tokokurssin päätöskerralla tosin palasimme avoimen tunnelmiin, kun vuorossa oli kokeenomainen treeni. Ei siis palkkaa ollenkaan ja kaikki liikkeet putkeen. Paikallaolo ok kahden uroksen välissä, ihan huippu seuraaminen, jäävät perushyvät, luoksetulossa kaikkea epämääräistä sälää mutta stoppi ok, nouto hidas, kaukoissa syöksyi maahanmenoissa mutta oikein hyvät istumaannousut ja hyppy ok. Kommenttiraita oli vähän turhan innokkaasti menossa mukana, yninää ja ininää ja murmatusta joka välissä. Loppua kohden alkoi äännellä myös liikkeiden aikana. Äh! Eilen tajusin, että turhaan minä pelkään minkäänlaista koekoomaa, koska efekti on ihan päinvastainen. Neiti piippisählä… Pitääkin siis tehdä palkattomuustreeniä sillä mentaliteetilla, että Susu ei odottaisi niin kauheasti palkkaa ja malttaisi pysyä hiljaa. Se kyllä tietää, että jossain vaiheessa pallo lentää palkaksi, sitä luottoa ei nyt tarvitse vahvistaa erityisesti. Eilen piippaus ei edes ollut sellaista huolestunutta “olen pieni paimen enkä tiedä, teenkö oikein kun en saa edes palkkaa”-tyylistä, vaan ihan reippain ja iloisin mielin Susu siellä viipotti. Sen näkee jo mallikkaista seuraamisista – ei ole matkalaukusta tietoakaan. Noutohan nyt on treeneissäkin mallia etana.

Tänään tallentui videolle pätkä ruututreeniä. Ekat toistot on namilla, kohdassa 0:30 vaihtuu lelupalkkaan.

Tytöt tulevat jo oikein hyvin juttuun keskenään. Pääsiäisen olimme mökillä ja siellä ne remusivat yksissä tuumin aamusta iltaan. En edes muista enää, milloin Susu olisi viimeksi vilauttanut hammasta saati yrittänyt pyöräyttää pennun rajummin. Kiitos kuuluu myös Viirulle, joka on asianmukaisesti ollut äärimmäisen kiltti ja nöyrä pikkusisko. Leikit sujuvat mainiosti ja suureksi hämmästykseksi Susu ei edes lelujaan puolusta! Tosin välillä tuntuu, että se pitää Viiruakin yhtenä piippivauvanaan, koska se tökkii sitä ihan samalla tavalla kuin leluja, joita pitää lapsinaan. Hirmu kiva seurailla kaksikon touhuja ja sitä, miten pienillä eleillä ne luovivat keskenään. Viirun tulo on osoittanut, miten monesta palasta Susun koira-aggressio (vai lieneekö turhan raju termi?) koostuu. Ei ole kyse pelkästä epävarmuudesta, vaan oman lisänsä tuovat erilaisten asioiden puolustaminen, leikin tiimellyksessä kuumuminen ja kuormittuminen sekä, niin kummalliselta kuin se vain kuulostaakin, puhdas narttuilu. Joskus Susu ei vain tahdo muita koiria iholleen ja silloin sitä hammasta tulee hyvinkin napakasti. Olen ennen ajatellut, että kyllä siinä jotakin pelkoa on aina mukana, mutta Viirua Susu ei ole kyllä enää vähään aikaan voinut arkailla. Sen ilmeestä oikein näkee, miten sitä välillä inhottaa pennun hääräys sen ympärillä. Onneksi nyt on jo oppinut hillitsemään itseänsä paremmin.

Suppilon voi-katsausta:

Paikallamakuu: Lisää varmuutta vain.

Seuraaminen: Askelsiirtymistä ääntely pois, juoksuosuudet, kestoa.

Liikkeestä istuminen: Ihan mukavalla alulla, tuskin mitään suurempia ongelmia tulee.

Luoksetulo: Pari kertaa tehty. Hyvin tekee, kunhan käsky tarpeeksi voimakas. Miten treenata? Pitää varmaan aina tehdä kokonaisia luoksareita, koska Susulle kaiken pitää olla mustavalkoista ja tekniset osiot aina samanlaisia. Vaihtelua pitäisi kuitenkin jotenkin kehitellä ilman, että tekniikka muuttuu.

Ruutu: Suoritustaso vaihtelee hirveästi. Eilen esimerkiksi teki ihan mahtavia pitkältä matkalta – toivottavasti tämä saa jatkoa. Mahdollisimman paljon onnistumisia, koska Susu tarvitsee tähän hurjan draivin ja varmuuden, että uskaltaa irrota kauas. Loppuosaa treenattu vähän.

Hyppynouto: Ei tehty kertaakaan, mutta ei varmaan suurempia ongelmia. Vieraita kapuloita pitää treenata.

Metallinouto: Kammotus, mutta lähtenyt yllättävän hyvin liikkeelle. Pitää kapulaa hyvällä ja varmalla otteella mutta pitkin hampain. Nostaminen on vaikeaa, samoin kapula suussa liikkuminen. Ruokakupissa ollut kolisemassa lusikoita, ne ovat arveluttavia mutta selvästi auttaneet.

Tunnari: Nenä toimii ja oikea palikka löytyy. Ote saisi olla tiukempi. Rutiinia tähän. Häiriötä.

Kauko-ohjaus: Talvella jumppailtiin aika paljon ja kas, aussiehan muistaa! Ainakin jotain… Istu-seiso liikuttaa takapäätä sivulle, maahan-seiso ok, seiso-istu on Susulle yllättävän helppo peruuttamisen kautta, seiso-maahan vaatii vielä tosi paljon jumppailua. Nämä siis parin metrin etäisyydeltä ja vähän vielä liikaa intoa pelissä, mutta ihan hyvässä vaiheessa kuitenkin. Helppoihin vaihtoihin lisää matkaa.

Yleistä: Kohti tulemiseen (luoksari, noudot) pitäisi saada vauhtia. Miten?

Ajattelin, että nyt yrittäisi mahdollisimman usein treenata ruutua, kaukoja sekä metallia ja niiden lisäksi aina 1-2 muuta liikettä. Kaukot ja metalli ainakin onnistuvat päivittäin. On varmaan melkein pakko pitää kirjaa treeneistä, ettei mikään jää vahingossa treenamatta. Eihän tässä edes muista, mitä kaikki liikkeitä pitäisi osata! En oikein vieläkään tajua, että voittajan juttuja pitäisi treenata niin, että joskus voisi kokeeseenkin mennä. Vielä utopistisempi olo on varmasti sitten, jos joskus kokeisiin asti pääsee. Voittaja on aina ollut sellainen tosi hieno juttu, jossa on tosi hyviä koiria. Pakko tunnustaa, ettei kaukana ole sekään aika, kun kuvittelin kaikkien alon ykkösen kalastaneiden olevan ihan supertottelevaisia murreja. Tästä tulee koko ajan vain mielenkiintoisempaa ja on hauskaa opetella uutta. Virheitä tulee ensimmäisen tokokoiran kanssa varmasti tehtyä tosi paljon, mutta onneksi niitä voi aina korjailla ja seuraavan kanssa voi sitten tehdä ehkä taas eri virheet

1. Paikalla makaaminen: 10 (!!! mahti)
2. Seuraaminen taluttimetta: 10 (vähän juoksuosuuksissa väljyyttä mutta hieno koeseuraaminen silti)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
4. Luoksetulo: 7,5 (tosi hyvä siihen nähden, että tämä on ollut ihan hajalla, vähennykset pienestä valumisesta ja lopun tuplakäskystä)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
6. Noutaminen: 9 (minen oo ihan varma saanko noutaa vai en… vauhtia lisää)
7. Kauko-ohjaus: 7,5 (ennakoi maahanmenon, tupla toiseen istumiseen)
8. Estehyppy: 7 (tupla istumiseen, kun piti nuuskia esteen hajuja hypyn jälkeen)
9. Kokonaisvaikutus: 8 (ääntely liikkeiden välillä)

Pistemäärä yhteensä 175 pistettä eli AVO1. Sijoitus 2/4. Tuomarina Pauli Härkönen.

Sellaista! Olipas hauskaa käydä taas kokeessa. Olen melkein tyytyväinen, että emme saaneet ykköstä vielä syksyllä, koska silloin se olisi ollut vähän tuuripeliä. Nyt Susu ihan oikeasti osasi asiat ja olen hirveän tyytyväinen, että osaaminen näkyi myös kokeessa. Kaikkea pientä häikkää siellä oli, mutta tärkeintä on, että mikään ei mennyt nollille. Sekä tietenkin se, että Susu jaksoi hyvin tehdä loppuun asti. Olisin toivonut, että se olisi vähän enemmän riehaantunut kehuista liikkeiden välissä, mutta ei vire mitenkään ihmeemmin kuitenkaan laskenut, joten oikein hyvä näinkin. Tulee ainakin vähän enemmän tarkkuutta juttuihin, kun ei ole niin kauhea sähellys päällä.

Tämä oli tervetullut onnistuminen, sillä olen ollut jokseenkin epäileväinen Susun kanssa harrastamisen suhteen. On tuntunut turhalta asettaa kilpailutavoitteita, kun arjessakin on vielä niin kauheasti ongelmia ja stressitilanteita ratkottavana. Kyllä minä olin vaan niin kauhean ylpeä aussiestani! Ei aina ole helppoa, ja usein ahdistaa, pelottaa ja jännittää tai aggre puskee pintaan mutta liikuttavasti se ihan aina yrittää parhaansa ♥

/ Lisäys, loput videot:

Luoksetulo
Liikkeestä seiso
Nouto
Kaukot
Hyppy

Kiitos kuvaajille ja Maijalle kameran lainasta! Seuruun ja maahanmenon jälkeen loppui siis akku omasta masiinasta, siksi nämä tällä tavalla erikseen

Paljon olemme ehtineet treenata tällä viikolla. Tiistain agitreeneissä Susu teki medirimoilla Heidin blogista pihistettyä vauhtitreeniä, jossa sai kirmata täysiä suorasta putkesta toiseen. Varmaan ensimmäistä kertaa koko harrastusuran aikana saimme tehtyä kaksikymmentä estettä putkeen ja tämä ehkä kertoo jotain… No juu! Luulen, että on hyvä tehdä välillä tuollaista ihan helppoa, koska vaikka tekisi vaikeampaa pienissä pätkissä ja koira siten saisi paljon palkkaa eikä lannistuisi, pitäisi sitä pitempikestoista ratatyöskentelyäkin treenata. Minulla nimittäin ihan katoaa estekäskyt ja muut päästä viimeistään kymmenennen esteen kohdalla. Huomaa, että on vähän aikaa siitä, kun on viimeksi kisannut kunnolla eikä mitenkään meinaa pysyä ajatus kasassa koko rataa. Susu teki tosi reippaasti ja iloisesti eikä tarvinnut turhia toistella. Etenkin ekalla kiekalla An kontakti oli tuskastuttavan hidas, toisella onneksi oli vähän nopeampi. Ei sitä toisaalta ole paljoa tehtykään niin, että rataa olisi enemmän alla.

Toiseen settiin Susulle keinua. Ensin pelkkää loppuosaa palautteluna Kuopion vieraan keinun treenaamiselle ja sitten hypyn kautta kokonaisia. Oikein hyviä teki! Ei huonone toistojenkaan myötä. Puomia teimme myös ja se on nyt kyllä ihan huono. Hidas kun mikä. Laittaisin Kuopion puupuomipaniikin piikkiin, jos tämä olisi uusi ilmiö mutta ei ole. Koko talven se on ollut ihan kökkö mikä on aika harmi, koska vielä syksyllä Susu teki tosi näpsäkästi. Vaan eipä se auta muu kuin treenata se uudestaan kuosiin. Jos keinusta on saanut noin mainion niin pitäisi puomistakin saada vähintään yhtä hyvä.

Huomasin viime viikolla, että olisi mahdollisuus päästä tokokurssille mukaan. Nastaa! En edes muista, milloin olisimme viimeksi olleet ohjatuissa tokoissa. Eilen oli ensimmäiset treenit ja tästä tulee kyllä olemaan meille molemmille ihan hirveästi hyötyä. Susu stressaa isoja uroskoiria ja minä stressaan esillä olemista ;) Toisaalta on hyvä, että jännittää jo tuollaisissa tilanteissa, niin koira oppii että vaikka ohjaaja on paineessa niin silti palkkaa tulee eikä jännitys automaattisesti tarkoita kokeessa olemista. Eilen treenasimme hyödyllisiä pikkujuttuja kuten kehänauhan ylittämistä kontaktissa, kontaktin pitämistä jätöissä, perusasentoja ja käännöksiä paikallaan. Isompana liikkeenä tehtiin luoksetuloa, joka oli vähän surkuhupaisa meidän osaltamme… Ensimmäisellä kierroksella otettiin läpijuoksu, vaan mitä tuumaa aussie? Juoksee merkille, vilkaisee sitä ja tietäväisen näköisenä stoppaa sen kohdalle. “Kato ku mie iha ite tiesin missä pitää pysähtyä!” Ovela koira, kun ottaa huomioon sen, että Susu on elämänsä aikana kahdesti pysäytetty merkin kohdalle ja nekin kerrat viime syksyn kokeissa. Toisella kierroksella piti tehdä pysäytykset mutta neiti paimen lukotti ja päätti, että ei tule lainkaan luokse. Ups. Ujona ja paineessa vain nökötti paikallaan. Jumittamista ei olekaan tehnyt sitten viime kesän alkuopetusvaiheen. Onneksi nämä on näitä tilapäishäiriöitä vain.

Tosi mukavat treenit! Kuten sanottu niin tätä me oikeasti olemme kaivanneetkin. Vielä huippu kouluttajakin   Hirmu paljon tuli jo eilen uusia vinkkejä.

Tänään suuntasimme hallille maailmanmestarin oppiin, kun Jari Suomalainen tuli kouluttamaan. Taidan olla laiska ja odottaa, että joku muu taiteilee radan blogiinsa tai ratapiirustukset ilmestyvät foorumille ennen kuin alan selostaa tarkemmin. Hyvä treeni kuitenkin Susulle. Yllättävän hyvin jaksoi loppuun asti. Hetkittäin jo tosi näppärää menoa ja kaikki kohdat saimme tehtyä. Erityispointsit kepeille, jotka Susu teki joka kerta oikein, vaikka lähdin kirittämän persjätöllä, ja putki-irtoamisille. Ihan hirveän paljon enemmän Sususta lähtisi vielä draivia ja vauhtia irti, mutta ei se ilmaiseksi tule. Voisin vaikka aloittaa sillä, että lopettaisin kipittämisen ja juoksisin kunnolla. Tänään joissakin kohdissa tajusin juosta kovempaa ja sehän alkoi jo ihan tuntua urheilulta! Heh.

Kohta lähdetään vielä tokoilemaan Niinan kanssa ja huomenna sitten uudestaan agioppiin. Tokokoe ja agikisatkin on merkitty kalenteriin huhtikuulle, joten sietäähän tässä vähän treenatakin.

Agility ei ole meidän lajimme -postaus osa 548. Tänään kirmailimme Kuopiossa tekonurmella lämpimässä hallissa. Minä en nyt taas alkuunkaan tiedä tästä meidän agilityharrastuksestamme. Minä en osaa ohjata. Susua alkaa ahdistaa heti kolmannen toiston jälkeen. Tänään murheenkryyni oli puinen puomi, jota Susu pelkäsi vallan kamalasti eikä saatu sitä ollenkaan tehtyä. Kynsien rapina puuta vasten on liikaa pikku Suppilolle. Onneksi se uskalsi mattopuomin tehdä ja keinukin vallan parani toistojen myötä. Ei se mikään hyvä ollut, mutta ihan reipas. Uusi ympäristö oli ihan jees Susun mielestä, tosi hyvä.

Puiset kontaktit ovat nyt kyllä vähän ongelma. Onneksi niitä ei ihan kauheasti ainakaan tämän seudun kisoissa ole, mutta kai agilitykoiran nyt pitäisi puisetkin versiot osata tehdä? En tosin tiedä, onnistunko siedättämään Susun niihin, koska se ei ole tottunut liukkaisiin alustoihin tai metalliritilöihin kahden vuoden aikana. Puisessa kontaktissa yhdistyvät vielä vaikea alusta ja ääni. Plääh. Jokohan takaiskut alkaisivat riittää? Alkaa tämä agilitykoiran kouluttaminen mennä vähän turhan mielenkiintoiseksi hommaksi.

Oli kuitenkin kokonaisuutena mukava päivä! Hyvää seurassa kaikki on kivaa Susu ja Vappukin löysivät pitkästä aikaa toisensa (vaikka tulistuivat välissä vähän liikaakin leikin tiimellyksessä) ja pieni Viiputtaja oli huikean reipas. Pentu pääsi vilistämään putkestakin pari kertaa. Totisena katseli muiden menoa siihen malliin että “minusta tulee isona tuollainen samanlainen huwja akilitikoira.”

Vielä lupaus aussielle seuraaviin treeneihin: lupaan ohjata kunnolla. Ihan siitä ekasta yrityksestä alkaen.

Agilityt ei aina ihan suju, mutta tokot kyllä. Seuruuvideota eiliseltä:

Mörköllä oli eilen hyvä päivä ja aamulla se intoutui leikkimään Susun kanssa monen kuukauden tauon jälkeen:

Edit 28.3.: edellisestä postauksesta löytyy ratapiirros, Topin treeniselostus ja vähän lisää Susunkin treenistä