Topi, Mörkö ja Susu

Topin touhuja äidin kirjaamana:

Topi käväisi 10.8. PoKS:n möllivepessä munaamassa veneen haun ja hukkuvan. Vene rantautui 16 m sivuun maalialueelta. Hukkuva pelastui vain oman sinnikkyytensä ansiosta. Kumma, ettei “suoritusta” keskeytetty; pisteitäkin tuli liikkeestä melkein täydet. Yhteispisteet olivat 83/100 p. Palkinnoksi Topi sai oman Vallu Veturin, jonka Susu yritti heti omia.

Harjoituksissa ei ole viime aikoina ollut veneen tai hukkuvan hinaamisen liikkeellelähtövaikeuksia mutta mölleissä Topin itseluottamus ei ollut parhaimmillaan ja se jäi pyörimään hetkeksi vaikka kutsuin heti. Siinähän se kieputti surkean asennonkin. Vientiin Topi lähti melkoisen hitaasti ja uinnissa vilkuili poijua. Möllitilanne kaikkinensa jännitti sitä aika paljon eikä tämä lupaa hyvää virallista koetta ajatellen. Osallistumme kuitenkin. Miksi me ollaan kaikessa näin surkeita? Onneksi apuohjaaja oli tällä kertaa oma kasvatti, joten voimme syyttää häntä ainakin veneen haun kämmäämisestä. Itse sain olla apuohjaajana Rapsulle ja Muksulle, mikä oli mukavaa.

Agilityvapaa heinäkuu vaihtui elokuussa varsinaiseksi agilitytulitukseksi. Oman ryhmän treeneissä juoksenneltiin, tolleriagissa havaittiin, että Topi ei lainkaan tiedä, mihin kohtaa puomin alastuloa kuuluisi pysähtyä (oliko tämä yllätys?) ja Sanna Kataisen koulutuksessa tehtiin saksalaisia ja niistopersjätettiin. Kiva koulutus kamalassa helteessä. Piti käydä uimassa ennen ja jälkeen.

Josepan hakuryhmämmekin peruttiin tällä viikolla painostavan helteen vuoksi. Keskiviikoksi viileni ja tuulikin kävi, ja saimme pitkästä aikaa kokoon tollereiden hakuharkat. Mukana olivat Nuusku, Rapsu, Zorro, Peppi, Puntti, Lenni, Topi, Aku, Ella ja Mörkö. Ukkoja oli niin paljon paikalla, että Topille meni neljä maalimiestä valmiiksi; tosin vain yksi oli kunnolla piilossa pressun alla. Emme tehneetkään Topille haamuja vaikka alunperin ajettelin, koska halusin demota uusille tulokkaille etsimistä ilman apuja ja rullailmaisua. Topi meni aika hyvin, mihin lähetin, mutta pitihän se Heidi hakea pressun alta takakulmasta ennen etukulman ukkoa. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että kolmelta ukolta Topi-taiteilija otti ja toi rullan hyvin. Yhdellä paluumatkalla tollerin päähän pälkähti hetkeksi jotain ihan muuta ja piti hieman kiemuroida - mutta palautui nätisti lopulta sekin rulla. Oikein hyvä treeni. Mörkö sai etsiä kaksi näkölähtöukkoa ja olla keräämässä kreppejä pois, ja sitten vielä mentiin pikkulenkille.

Mörkön ai onko siellä jotain syötävää? -ilme

Niin vain on taas kulunut vuosi edellisistä pirskeistä ja jälleen juhlimme pikkukoiran syntymäpäiviä. Viisi vuotta jo mittarissa! Viidentenä kesänään Mörköstä on jalostunut hurja vesipeto, joka syöksyy tyrskyihin urheasti. Nyt Mörkö onkin perheemme rohkein ja mutkattomin koira joka asiassa, kun se nyt valloitti tämänkin alan Merkkipäiväänsä Mörkö vietti lepäillen ja herkutellen. Koirien kuivatut lihapullat ja herkullinen tuoreateria tulivat imuroiduksi vauhdilla hampurilaisnenään. Ei mikään tavallinen euron juusto.

(Olen melkein ylpeä itsestäni: En kirjoittanut mitään syringosta. Paitsi nyt. Hups.)

Nimittäin jokin geenimuunneltu jättiläismansikka ja sellainen söpö pieni metsämansikka – eli toisin sanoen Topi ja Topin puolisisko Nuusku. Topi on valehtelematta tuplanuuskis painonsa puolesta ja korkeudessakin on eroa parikymmentä senttiä. Mutta samaakin niissä on, kun tarkemmin katsoo ja tutustuu. Ilmeet, kerjäystuijotus ja vesipetoisuus, näin muutaman mainitakseni.

Triplatollerikopla Nuusku, Topi ja ulkopuolinen Rapsu.

Kun nyt sukulaisten piirissä liikutaan, niin täytyy vielä linkittää tähän Susun ja Akselin poseerauskuvat. Tsekatkaa ilmeet! Kerrassaan hupaisaa.

Jotakin olemme saaneet kuluneella viikolla aikaan mökillä löhöämisen lisäksi. Tiistaina kävimme Miimin ja koirien kanssa tsekkaamassa Susun siltareaktioita. Eihän se mukavaa katseltavaa ole, mutta tästä pitää yrittää vain saada käännettyä suunta vakaasti ylöspäin. Unohdamme nyt sillat ja haussa on paljon kivoja äänikokemuksia, koska Susu on alkanut yleistää pelkoaan hälyttävän nopeasti ja säikkyi viikko sitten elämänsä ensimmäistä kertaa agilitykeinun kolahdusta.

Pamahduskartoituksen jälkeen suuntasimme vepeilemään ihanaan Kaunislahteen. Susu teki ensimmäisellä kierroksella vientiä ja veneen hakua, toisella hukkuvaa. Vepe sujuu hyvin vähäisestä treenimäärästä huolimatta ja Susukin tykkää, kun saa vain kiikutella kivoja leluja paikasta toiseen ja matkata aavalla ulapalla kumiveneessä. Treenien jälkeen kävimme lenkkeilemässä Heidin, Nuuskun ja Rapsun kanssa helteisessä metsässä, josta kuvatkin ovat. Törmäsimme kuolleeseen käärmeeseen ja Mörkö hyppäsi oikein ilmaan sen huomattuaan eli lieneekö se ainoa, jolla on jokin alkukantainen käärmekammo tallella? Mörköhän on niin alkukantainen muutenkin… Varsinainen hassu sohvaperuna.

Keskiviikkona tokoilimme aamusta Kaisan kanssa pesiskentällä. Olipa harvinaisen hyvät treenit! Nyt alkaa olla taas mukavampaa treenata, kun avoimen liikkeet rupeavat hahmottumaan selkeämmin ja niitä voi ihan jopa hioa. Alkuun paikallaolo näkyvissä, jossa ei huomauttamista. Sitten luoksetuloa, muistaakseni yksi stoppi suoralla pallonheitolla, sitten suora ja vielä yksi pelkällä käsimerkillä ja pysähtymisestä lensi pallo. Luoksari on ihan hyvä, luullakseni menettelee avoimessa ja uskon tekniikkavarmuuden tuovan siihen lisää napakkuutta. Sitten namilla kaukoja, näissä puhaltaa taas positiiviset tuulet ja sain tehtyä pidemmältä matkalta useita vaihtoja. Tässä välissä otettiin toinen paikallaolo. Toisessa setissä Susulle jäävien loppuosia namilla ja vähän seuraamista pallolla. Hienosti sujui.

Eilen lenkkeilimme Heidin ja tollerien sekä Ninkan, Pepin ja Vapun kanssa Jaamankankaalla. Tällä kertaa eteemme sattui ihan oikea kyy! Minä fiksuna vain kysäisin “onko tuo kyy?” ja koirat olivat jo nelistäneet ties minne polkua pitkin. Saimme kaikki koirat haalittua kokoon mutta erästä omatoimista pikkuvipeltäjää ei näkynyt missään… Viimein Mörkö viiletti polkua pitkin ja juoksi varmaan suoraan inhan luikertelijan ylitse – taisi olla vain silkkaa onnea, että käärme ei iskenyt. Se siitä alkukantaisesta käärmekammosta.

muokkaus 

Topi oli tänään elämänsä ensimmäisessä ja viimeisessä näyttelyssä tollereiden erikoisnäyttelyissä Toller Showssa. Lisääntymiskyvyttömänä ja  jumbokokoisena Topi osallistui suvaitsevaan x-luokkaan, jonka tuomaroi Saija Juutilainen. Topin esiintyminen sujui yli odotusten ja arvostelu oli loistava:

8 vuotta. Hyväluustoinen, erinomaisen jäntevä uros. Urosmainen pää ja ilme. Hyvin hoidettu purenta. Vahva kuono. Riittävät kulmaukset. Hyvät käpälät. Oikea karvanlaatu, kaunis syvä väri. Hyvä hännänpituus. Liikkuu hieman kapeasti ja askelpituus voisi olla parempi. Ikäisekseen hienossa kunnossa.

Olemme samaa mieltä – timmillä Topilla on säihkyvät hampaat, iso nenä, hapsuiset tohvelit ja juuri optimaalisen mittainen häntä. Lisää juttua, kuvia ja kenties videoitakin näyttelysankarista luvassa myöhemmin.

Nyt on luistelulomat lomailtu ja rokit rokattu. Harrastukset ovat jälleen pyörähtäneet hiljalleen käyntiin ratas kerrallaan. Lauantaina hakuilimme heti aamusta inhottavat mäkäräiset seuranamme Selkien maastoissa. Susulle kaksi pimeää ja haamu. Mainiosti sujui – täytyy vain iloisesti ihmetellä aussien sinnikkyyttä ja kykyä yhteistyöhön. Ensimmäinen pimeä ukko löytyi nopsaan, samoin haamukakkonen, mutta vikalla etsintä kesti kauan. Heli oli piilossa katajapuskan keskellä eikä Susu sisukkaasta haravoinnista huolimatta löytänyt ukkoa ensimmäisellä yrityksellä. Kutsuin koiran pois ja lähetin uudestaan, jolloin Susu sai hajun ja bongasi Helin. Nyt vain enää se ilmaisu, niin alkaa näyttää hyvältä. Pelkkää rullan kantamista olemmekin nyt viime päivinä hioneet ja siinä ongelmana näyttää olevan ihan liian löysä ote, sillä rulla vain tipahtaa kesken matkanteon. Kapulan kanssa auttaneet kikat eivät ole tehneet rullaotetta paremmaksi. Mikä neuvoksi?

Tokoilut ovat sujuneet näppärästi eikä kaukojumeista ole tietoakaan. Paikallaoloja olen teettänyt taas ahkerammin ja helpotuksekseni rauhallinen makuu ei ollut tilapäinen mielenhäiriö. Mitäs muuta… Muutama nouto, joissa kapulalle meno on ollut ravia, palautus laukalla. Susu menee kapulalle korvat takana eli vähän mietiskelee, pitikö nyt mennäkään ja sujuuko juttu oikein. Varmuutta vain, niin eiköhän se menovauhtikin sieltä tule. Ai, meinasi unohtua: luoksetulon stopin treenaaminen on onnistunut ilman turhaa kitkaa! Nyt koiralla on alun odotuksessa parempi, odottava ja innokas ilme entisen lösötyksen sijaan.

Agilityä emme ole juoksujen takia päässeet treenaamaan ja hyvä niin, mutta pihan kepit ovat olleet ahkerassa käytössä viime päivinä. Rykäisin kujan rohkeasti kiinni ja tähän mennessä se vaikuttaa olleen oikea ratkaisu, sillä virheitä ei ole tullut ja vauhti on säilynyt. Nyt on siis enää keinun ja A-esteen kanssa urakointi jäljellä.

Sitten siihen sateeseen. Eilen kävimme Susun kanssa kaupungilla cityjuttuja muistelemassa. Aluksi Susu oli edelliskertoja reippaampi, mutta jonkin verran se taitaa kaiken aikaa hälinästä kuormittua, koska elekieli muuttui hiljalleen. Jotta emme olisi viettäneet keskustassa liian pitkää aikaa, ajattelin pistäytyä joen toisella puolella eli edessä oli sillan ylitys. Sillan aluset ovat olleet Susulle aina kaikkein suurin kauhistus koko maailmassa, mutta sillalla kulkemista se ei ole koskaan pelännyt. Vaan kuinka kävi nyt… Suvantosilta kolisee aika paljon, minkä lisäksi se on hyvin pitkä, ja nämä kaksi seikkaa yhdistettyinä olivat liikaa Susulle. Se alkoi pelätä ihan tosissaan. Vaikka pysyin itse rauhallisena enkä reagoinut koiraan, Susu panikoitui koko ajan enemmän. Takaisin oli yhtä pitkä matka, joten olin puun ja kuoren välissä – pakko jatkaa ja kuormittaa koiraa. Sietokyky loppui jossain vaiheessa, jolloin Susu alkoi aiemman hätäisen sinkoilun lisäksi piipata (tätä se on tehnyt aiemmin kaksi kertaa pelätessään ja silloin on ollut äärimmäinen tosi kyseessä) ja haikailla syliin. Mietin kuumeisesti, miten toimisin parhaiten tukeakseni panikoivaa koiraa pelkoa vahvistamatta ja päätin vain hihkaista iloisesti “mennään!” ja jatkaa kulkua muuten neutraalisti. En tiedä, oliko omalla käytökselläni enää paljoakaan merkitystä, sillä Susu oli niin kauhuissaan korvat rusetilla niskassa ja häntä koipien välissä. Päästyämme joen toiselle puolelle minun oli soitettava autokyyti takaisin sillan yli, koska en olisi millään voinut viedä Susua enää samaan tilanteeseen.

Tänään lenkkeilimme Ninkan, Vapun ja Pepin kanssa. Kun alitimme samalla lailla kolisevan Itäsillan, Susu alkoi kiljua kuin fyysisestä kivusta ja syöksähti niin kauas kuin remmi antoi myöten. Harmikseni se alkoi palautua vasta pitkän aikaa käveltyämme – se piippasi, ei syönyt ja läähätti. Oli aika lukossa ja otti kontaktia vasta pitkän ajan päästä. Tällä kertaa en reagoinut mitenkään (eivätkä Vappu tai Peppikään), vaan jatkoimme juttelua Ninkan kanssa ja toiset koiratkin jatkoivat menoaan rentoina. Ylitimme vielä junasillan, joka ei kolissut ja jonka kulkuväylä oli aidattu molemmin puolin. Se sujui suhteellisen hyvin, joskin korvat luimussa ja häntä alhaalla. Loppumatkasta alitimme yhden hiljaisen ja aika korkean sillan. Susu oli vapaana. Se vipelsi kiireellä puoleenväliin, odotteli hetken siinä ja juoksi äkkiä turvaan puskan taakse kauemmas sillasta tähystämään kapistusta.

Sellaista tällä kertaa. Mahtaakohan liittyä lopuillaan oleviin juoksuihin? Toisaalta Susu on muutenkin tuntunut taantuvan paljon tämän kevään ja kesän aikana. Kunhan nyt ei vain yleistäisi pelkoaan laukauksiin. Siltoja ei onneksi juurikaan vakioreittiemme varrella ole.

(Sadun tarinoimana)

Mökillä pidimme jokakesäisen, perinteisen matkauintitapahtuman eli uimme porukalla läheiselle Lähtevänsärkälle ja takaisin - niin monta kertaa kuin kukin haluaa. Matka yhteen suuntaan on 200 m. Vaikka vesi oli pehmeän lämmintä, tänä vuonna oli tynkäkisa, niin osallistujien kuin matkan puolesta. Tosin koiraosallistujia oli yksi edellisvuotista enemmän:) Susu ui nopeasti mutta sille riitti 200 m. Tuskinpa se väsyi mutta luultavasti vierellä seuranneen veneen kokasta pystyi paremmin havainnoimaan ja paimentamaan uimarilaumaa. Topi ui yhtä kauan kuin ihmisetkin, seurana vierellä. Tänä vuonna uimme vain 400 m. Susu siis ui nopeammin mutta Topi ui pitemmän matkan. Uimamaistereita molemmat.

Hakumetsässä on käyty vain kerran ja silloinkin pienellä porukalla. Topilla oli kaksi piilossa olevaa ukkoa ja yksi pakeneva haamu. Topi päätti oma-aloitteisesti etsiä ensin kakkosukon, koska sieltä päin sattui tuulemaan. Yhdellä ukolla kolmesta rullailmaisu meni erinomaisesti, kahdella muulla (Sirkulla), Topi jäi hölmöilemään maalimiehen luo eväiden toivossa. Turha toivo. Kiva treeni vaikka kaikki ei onnistunutkaan.

Vihdoin ja viimein lämpötila on tippunut inhimillisempiin, tai pitäisikö sanoa koiramaisempiin, lukemiin. Hellejakson koirat viettivät mökkeillen ja likipitäen järvessä asuen. Mörköstäkin on sukeutunut viime viikkojen aikoina varsinainen saukkoeläin, joka saattaa jopa innostua heittämään pidempiä lenkkejä vedessä. Kaksi suurta silmää ja antennin virkaa toimittava häntä vain paljastavat pikkukoiran olinpaikan aavalla ulapalla. Kukaan ei ole tainnu kertoa Mörkölle, että häntä olisi myös oivallinen peräsin vesillä eikä sitä siis tarvitsisi uidessa heiluttaa. Vaan minkäs teet, kun on pieni koira, jonka häntään on asetettu viuhuttamisen kesto-ohjelma. Mörkö sai myös vilpoisen kesäkampauksen kuumuutta vastaan. Leikkely ja koneella surruttelu paljastivat kunnolla Mörkön kaljumahan, kun pidemmät höttökarvat kyljistä tippuivat – itse massu ei toimenpiteitä tarvinnutkaan, kortisoni oli jo sen työn hoitanut puolestani. Onneksi hyttyset ja muut öttiäiset eivät onneksi ole juurikaan tehneet täsmäiskuja suojattomalle alueelle. Tässä havainnollistuskuva mahan tämänhetkisestä tilanteesta. Valkoiselta alueelta kuultaa vaaleanpunainen iho läpi eli siinäkään ei juurikaan karvaa ole.

Iso kamera jäi kotiin, joten dokumentoijan virkaa toimitti pokkari. Kivoja muistoja silläkin tulee ja joihinkin tilanteisiin sopii jopa paremmin kuin järkkäri. Ja mikä parasta, laajakulma tekee koiruuksien nenistä erityisen muhkeita – söpöä! Kuvaamisen ABC tulikin unohdettua huolella ja räpsittyä reteästi sieltä täältä.

Mörkö nauttii veneilystä. Turkkikin on vielä pitkä.

Mörkö levitoi lelua…

…mutta Topi luottaa suoraan toimintaan. (huomatkaa Mörkön ilme!)

Ai miten niin söpön pienen koiran paikka ei ole penkillä? Tästähän ylettää tarjoiluihinkin paremmin!

Grillausaikaan mennessä Topi on jo nälästä heikkona.

Iltaisin väsyttää.

Kotona jälleen.

Susu aloitti alkuviikosta juoksunsa, joten helteiden ajaksi tulee sopivasti “pakkolomaa”. Nyt vain mökkeillään ja unohdetaan kaikki treenailut hetkeksi. Äidin raportti mökkioleskelusta:

Kolmen koiran kanssa saattaa olla - uskokaa tai älkää - vähintään yhtä paljon helisemässä mökillä kuin kolmen ihmistaaperon. Kun yrittää tehdä jotain - vaikkapa pestä mattoja, kitkeä rikkaruohoja, laittaa ruokaa - Topi alkaa roudata puuvajasta klapeja pitkin mäkeä tai lähtee naapuriin etsimään purtavaa, Mörkö hyppää grillin ritilää nuolemaan tai lähtee metsästämään kalanperkuujätteitä. Jopa syntymäaikuinen Susu alkaa piipittää sekä itse että pehmopossullaan - tehdään jotain! Onpa meillä kurittomat koirat. Mökki on aina ollut koirillekin lähes vapauden valtakunta.

Toinen Mörkön suosikki oli nyt veneily. Susu sai vapautuksen pelastusliivin käytöstä soutuveneessä. Se nimittäin antoi sellaiset uimamaisterin opinnäytteet että pois tieltä: hurjaa hyppimistä laiturilta ja erittäin nopeaa uimista… Susu on paljon Topia nopeampi. Topin hitautta lisää myös päättämättömyys - mihin olinkaan menossa?

Mörköstäkin tulee kohta uimakandidaatti, sekin on alkanut uida mielellään ja noutaa esineitä vedestä.

Topin tiistain vepetreenit kirjasi ylös äiti:

“Kisanomaiset treenit” harvinaisen hyvässä seurassa

Vepessä piti olla ohjelmassa kisanomaiset harjoitukset; meitä vain oli kovin vähän. Onneksi oli kesän kuumin päivä, ja Sointu ja Timo lähtivät porukkaan, ja olikin kivoimmat treenit ikinä. Topi teki kertaalleen kaikki liikkeet, ja kaikki sujuivat mainiosti. Palkkasin kisanomaisesti vasta autolla. Ekassa liikkeessä Niina leikki tuomaria. Sointu oli veneessä apuohjaajana ja Timo soutajana. Sointu oli myös pelastettavana. Lopuksi vielä Reija saapui rannalle, ja kaikki koirat saivat pelastaa myös “oikean”, kuivapukuun pukeutuneen hukkujan. Topi otti kerrankin kunnollisen otteen oikein päin.

Sitten vielä uiskenneltiin Timo, Sointu, Topi ja minä, sillä välin kun seuraava ryhmä pumppasi tarvitsemaansa toista venettä… Jotain kisamaista oli - mutta ei niitä vaikeimpia: vieraita ihmisiä ja koiria. Autokin oli tutussa paikassa. Myönteinen asia: Topi ei pelkää enää poijuja lainkaan. Kepot olivat tehneet jo nin pitkän rupeaman että emme jääneet enää hengailemaan seuraaviin ryhmiin vieraampaan seuraan.

Äidin kirjaamia Topin agikuulumisia ja vähän muutakin:

Tolleriagissa Topia ohjasi Lotta, jolla on kokemusta agilitystä lähinnä harjoitusten katselijana. Topi yritti olla kuuliainen mutta koira oli vähäisen agilityn, tutuimman treenipaikan ja viileän sään vuoksi turhankin innokas ensikertalaisen kuskin hyppysiin. Aika äkkiä Topi kuitenkin kekkasi, että Lotta on se, jolta palkka tulee:) Kyllä on mukavaa, että Topin voi antaa lapselle ohjattavaksi! Toisen kierroksen menin itse Topin kanssa. Ilahduttavaa irtoamista ja layerointia; Heidi avusti palkkaamisessa. En nyt kerro kontaktivirheistä enkä pudonneista rimoista.

Lahnamoodi ei kokonaan lipsahtanut päälle myöskään Sami Topran koulutuksessa sunnuntaina 4.7. Helle hehkui lähes 30 asteessa, joten uitimme koirat kunnolla ennen kentälle suuntaamista. Meille sopivasti harjoituksen teemana olivat linjaaminen ja takaaleikkaukset. Yllättävän hyvin sujui. Olin tosin lähdössä kotiin, kun Heidi ja Elsa ensimmäisenä koirakkona tekivät oppikirjamaisen suorituksen. En ilkeä mennä radalle väärään aikaan valssailemaan lönkyttelevän koiran edessä, ajattelin. Mutta Topi olikin yllättävän epähidas ja jouduin vaihtamaan pari valssia takaaleikkauksiin ihan oma-aloitteisesti.

Ehkä pikkuhiljaa opin katsomaan, miten ja missä linjataan ja saan vartalon ja propellit hallintaan. Toisella radalla saimme oikein myönteistä palautetta. Ennen kaikkea saimme ohjeita ohjauksen suunnitteluun ja myös puomin kontakteille.

Olen nyt ollut kolmen agilitytuomarin koulutuksessa, ja kaikkien perussanoma on ollut se, että kaikki on helppoa, kun sen tekee oikein.

Viikonlopun suurin ihme on - Mörkön uimisen lisäksi - Topin uiminen ilman noutamista tai pelastustehtävää. Lauantaina Topi ui Nuuskun kanssa, ja tänään Topran koulutuksen jälkeen Susun ja minun kanssani. Ihanan rauhallista polskuttelua ilman noutamiseen liittyvää tohotusta. Susulla ja Topilla on melkoisen erilainen tekniikka. Susu ui paljon matalampana ja kauhoo etutassuillaan sivulle. Topi on korkeampana ja kauhoo suoraan alaspäin. Luultavasti Susu on nopeampi. Järjestetään mökillä uintikisa, erikseen nopeudesssa ja matkassa.

Brinski ja Brinskin nyörissä roikkujat heittivät meille haasteen ja mehän toki otimme kopin. Nyt on pallo korissa ja sata faktaa poppoostamme kasassa – jokainen täyttä totta.

1. Mörkö ei täyttänyt mitään odotuksia.
2. En viisi vuotta sitten pitänyt mustaruskeasta väristä.
3. Tahdoin ehdottomasti nartun.
4. Sitten meille oli kolmen pennun pesueesta tarjolla mustaruskea poika. Arvatkaa vain, mietinkö kauan?
5. Tummalle kääpiölle piti keksiä nimi. Äitini ehdotti Mörköä ja se siitä sitten tuli.
6. Mörkö oli hauska pentu, melkein kuin tavallinen cavalier. Hirmu reipas.
7. Paitsi että se raivostui lähtötilanteissa hurjaksi verikoiraksi. Kiihtymys ei ollut mitään pikkupennun rääkymisuhmailua.
8. Toivoin enemmän kuin mitään muuta, että Mörköstä kasvaisi ystävällinen ja hyväntahtoinen kaveri.

9. Nyt Mörkö on kaikkea muuta.
10. Monen mielestä Mörkö on varmasti aika kamala, vaikka kukaan ei sitä myönnäkään siskojani lukuun ottamatta.
11. Mörkö on huonokäytöksinen, pahanhajuinen ja kovaääninen.
12. Se on aggressioasioissa salakavala ja vaikea tulkittava.
13. Toisaalta Mörkö on myös äärimmäisen symppis pikkueläin.
14. Temppuillessaan ja tokotellessaan Mörkö on parhaimmillaan, häntä vain viuhuu ja se rakastaa koko maailmaa pienellä olemuksellaan. Silloin se saattaa jopa hurmata jokusen ihmisen.
15. Toista oli Mörkön nuoruudessa. Moni julisti haluavansa pienen koiran Mörkön touhuja hetken seurattuaan. “No jos niitä kerran tuollaisiakin on, niin…”

16. Minua Mörkön kaksoispersoona ei haittaa.
17. Itse asiassa niitä on ehkä kolme. Kolmas on säälittävällä tavalla sairas koira, joka vain kyyhöttää selkä kyyryssä jalat täristen tai nukkuu rättinä pimeässä huoneessa.
18. Kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi rakastan Mörköä niin paljon, että välillä se jopa ahdistaa.
19. Muiden on vaikea ymmärtää, kuinka tärkeä Mörkö minulle on. Mörkö kun on mitä on.
20. Minulle Mörkö on parhain ystävä, mitä toivoa saattaa. Minä kunnioitan Mörköä ja sitä, että se on vakavasti sairas.
21. Mörkö ei kunnioita minua, mutta se luottaa minuun. Muuta ei tarvita ja näin se toimii hyvin.
22. Ajattelen Mörkön kuolemaa joka päivä.
23. Se on ihan liian paljon, kammottavan paljon.
24. En tosiaankaan osaa elää tämän asian kanssa hetkessä.
25. Nytkin kirjoitan vain ikävistä asioista enkä kerro, mitä kaikkia ihania puolia Mörkössä on.
26. Sen sijaan vain ahdistun koko ajan enemmän siitä, että sairauden kulkua ei voi millään ennustaa.
27. Positiivisia asioita ei edes olisi vaikea löytää.
28. En ole esimerkiksi koskaan tavannut toista noin sisukasta ja taistelutahtoista cavalieria. Tuollaista hurjaa minirotikkaa, joka uskoo itseensä hirmuisen lujasti.
29. Tokokoirana Mörkö on mainio ja agilityssä sillä on satavarma vauhdikas juoksukontakti puomilla. Ellei se satu kompastumaan korviinsa.
30. Näyttelykehissä Mörkö loisti. Sillä oli sellainen kehäkarisma, joka valloitti jokaikisen.
31. Valovoimaisuus ei riittänyt virallisissa näyttelyissä. Reipas rimpula pikkunenäni todettiin kehissä vipeltäessään pääosin Hyväksi. Liian sporttinen ja epävakaasti liikkuva. Kuitenkin kaunissilmäinen ja sattumalta erinomaisen luonteen juuri kehäkierrosten aikaan omannut.
32. Mätsärimenestys taasen oli läpihuutojuttu tuolla jollain. Mörkössä sitä jotain on vähintäänkin tupla-annos.

33. Todellisuudessa Mörkön menetys on vain ajatusleikki.
34. Pieni koirani kun elää niin hetkessä ja niin täysillä, että ei sellaista superasenteella varustettua ilopakettia voida viedä noin vain.
35. Melkein naureskelen ajatukselle, että se oikeasti voisi kuolla vaikka vuoden sisällä. Tai kuukauden.
36. Valitettavasti asia on juuri niin.
37. En viitsi edes uhrata ajatusta sille, miten siitä sitten joskus selviän.
38. Ei sellaisesta selvitä.
39. Eihän mikään toimi ilman noita pehmeitä hapsutohveleita vierellään.
40. Neljäkymmentä surkufaktaa. Melkein puolet. Täyskäännös.

41. Varma hupifaktojen lähde on laumamme noutaja, joka on varsinainen vanhuus ja viisaus.
42. Topin elämässä on kolme kovaa: syöminen, noutaminen, uiminen. Niitä harjoitetaan oman lauman parissa, joten perhekin on aika tärkeä.
43. Topilla on suuri ja muuntautumiskykyinen nenä.
44. Kun Topi nukkuu, nenä on kuiva ja lämmin.
45. Kun Topi heräilee, nenä on nahkea ja viilenevä.
46. Kun Topi touhottaa, nenä on märkä ja kylmä.
47. Kun Topi haistelee, nenä heiluu akselistaan Topista katsottuna yleensä oikealle. Nenä laajenee, pienenee ja sitten se heilahtaa.
48. Kun Topi nuuskuttaa oikein tarmokkaasti, nenä ääntelee.

49. Topi on hienovaraisen kerjäämisen mestari.
50. Kerjätessään Topi asettaa etutassunsa sievästi ihan kiinni toisiinsa ja sen päälaki tuoksuu kanelipullalta.
51. Usein Topi myös röhkii ja painaa päänsä ruokailijan syliin.
52. Topin kerjäyskäytös on useamman vuoden säännöllisen vahvistehistorian ansiosta Topin varmin liike. Onnistuu myös vaikeassa häiriössä.
53. Epäonnistumisia ei juurikaan tapahdu.
54. Samaa ei voi sanoa kaikista muista taidoista.
55. Topi on malliesimerkki sinne päin -koirasta. Perusasennon paikka määräytyy mielentilan mukaan 360 asteen sektorin sisälle.
56. Topi on periaatteessa nopeaoppinen elukka. Periaatteessa-sanan merkityksen avatakseen täytyy nähdä Topi tositoimissa…
57. Topi osaa agilityn pujottelun miten päin vain, vepen viennin tyylipuhtaasti, haastavan voittajaluokan verijäljen tuosta vain ja vaikka mitä muuta, mutta ehdottomasti vaikein tähän asti opeteltu asia on eräs harmittoman oloinen temppu.
58. Kuka arvaa, mikä?
59. Vinkki: Läheisyyskammoisesta koirasta se on superällö.
60. Se on pusun antaminen ihmiselle.
61. Alunperin ajattelin opettaa Topin nuolaisemaan naamaani, mutta oppimisprosessi eteni sen verran hitaasti eikä edes kovin varmasti, että tyydyin nenätähtäykseen jonnekin naamataulun liepeille.
62. Vieläkin, kun Topi kuulee sanan “pusu”, se yrittää ensin kalastaa namin vain heiluttelemalla nokkaansa neljän millin päässä kasvoistani. Ettei vaan tarttis joutua fyysiseen kosketukseen.
63. Topin ruokaorientoituneisuus näkyy lukuisissa asioissa.
64. Mukavuudenhaluinen jokasään turremme kömpii makkarista aamuisin vasta tasan sitten, kun leipäpussi rapsahtaa kutsuvasti.
65. Lenkillä Topi käyttää jokaista viiksikarvan värähdystä tekosyynä palkintoon. Usein se yrittää hankkia murua rinnan alle pyytämällä namia kakkaamisen jälkeen.
66. Fiksuuden huipentuma. On se. Mahtava persoona.

67. Susu on narttu. Sitä tuskin ei käy kukaan epäilemään edes henkisellä tasolla.
68. Minulla ei ole enää vaikeuksia ymmärtää vannoutuneita urosfaneja.
69. Ennen kyllä oli.
70. Susustakin pitäisi varmaan keksiä jotain henkevää sanottavaa. Narttumaisuus vain sattuu olemaan aika tyhjentävä sana tässä yhteydessä.
71. Sususta olisi tullut Viiru, jos se olisi ollut Lilli.
72. Parasta Susussa on sen sata lasissa -ominaisuus. Ja sen uskomaton keskittymiskyky. Ja seurallisuus. Ja vietikkyys. Ja leikkisyys. Ja aika moni muu juttu. Mainio paimen.
73. Susu on nostanut varhaiskypsyyden ihan uusiin sfääreihin, mitä treenaamiseen tulee.
74. Muissa asioissa se on keskeneräinen kuin raaka kiivi. Usein aika karvas, mutta hyvä siitä vielä tulee. (fakta nro 74 ja puoli: älkää kysykö, miksi kiivi – se vain tuli ensimmäisenä mieleen eli en tiedä itsekään) (fakta nro 74 ja kolme neljäsosaa: huomaan viimeistään nyt, ettei faktojen keksiminen ole omiaan nostamaan luovuutta lentoon, vaan efekti lienee päinvastainen)
75. Susu on kaikessa kekseliäisyydessään hupaisa elukka.
76. Varon kertomasta sitä sille itselleen, sillä elämä on nimittäin Susun mielestä hetkittäin varsin vakava asia.

77. Treenaaminen se vasta vakava asia on. Helpottaa mutta myös vaikeuttaa minun työtäni.
78. Kun Susu on hommissa, niin silloin se tosiaan on, mutta työtapaturman sattuessa hommaa ei kuitata vain olankohautuksella.
79. Faktojen keksiminen Sususta on vaikeaa. Voisin luetella liudan päivänselvää nippelitietoa, mutta koska jokainen osaa avata KoiraNetin ja sitä rataa tai selailla blogiamme, uhkaa listasta tulla väkisin väännetty. Alle puolitoistavuotiasta koiraa ei vielä tunne kuin omia taskujaan osatakseen tehdä siitä yhtään syväluotaavampaa analyysia.

80. Kaksikymmentä faktaa jäljellä. Ehkä olisi aika sohaista aihealuetta, jota ei kaiken tämän kotisivu- ja blogihistorian aikana ole pahemmin käsitelty.
81. Minä olen Sirkku. Tämän faktan numero miinus kuusikymmentäviisi kuuluu myös perustietoihin.
82. Vauvana istuin rattaissa ja pläräsin lehtiä. En ollut urheilullinen lapsi, en edes erityisen aktiivinen.
83. Jotain tapahtui välissä ja nyt ravaan luistelu-koiraharrastukset-lukio -akselilla joka päivä kellon ympäri. Ajoittain harvinaisen epätoivoista puuhaa.
84. Olen pilkunviilaaja. Konkreettisesti ja vähemmän konkreettisesti.
85. Pidän koirista, niistä puhumisesta ja niistä kirjoittamisesta. Pidän myös koiraihmisistä ja ihmisistä yleensäkin. Puhun usein liikaa, kun vauhtiin pääsen, ja etenkin kirjoitan.
86. Harvoin tulen ajatelleeksi, ketkä kaikki tätäkin faktaa sattuvat lukemaan.
87. En ehkä halua tietää. Sen jälkeen nolottaisi ja paljon. Häpeä vain kasvaisi, kun ajattelen, mitä kaikkea olen tänne vuodattanut.
88. Kävijälaskuri naputtaa kuitenkin sellaiseen tahtiin, että lukijakuntaan taitaa kuulua muutama muukin äitini lisäksi. Kuka tunnustaa?
89. Vuosien aikana olen saanut huomata, että tasan eivät mene nallekarkit. Siksi ahdistun ihmisistä, joilla on upeat terveet koirat ja jotka silti löytävät treenistä toiseen pelkästään asioiden nurjat puolet. Vaikka ongelmakohtiin keskittyminen on nimenomaan inhimillistä ja teen itsekin samaa.
90. Olen niille ihmisille myös kateellinen. En katkera, mutta kateellinen.
91. Jokaiselle terveen cavalierin omistajalle. Jokaiselle, joka ei saa joka aamu ja ilta iskua näprätessään lääkekapseleiden kanssa pitääkseen koiransa hännän heilumassa.
92. En ylläty enää itsekään, että luisun jälleen tähän aiheeseen. Syringomyelia. Kirosana.
93. Mörkön sairaus on ehkä vähän liikaa minulle. Tosin niiden tarinoiden ja videoiden perusteella, joita olen ajautunut katselemaan, syringosairaan koiran kanssa eläminen ei sovi erityisen hyvin kenellekään.

94. Kliseistä, mutta minulla on kolme maailman parasta koiraa.
95. Yhdellä on onnettoman huonot hermot.
96. Toinen on parantumattomasti sairas.
97. Kolmannesta en enää sitten uskaltanutkaan odottaa mitään.
98. Aika monta kymmenen litran saavia saisi täyteen kaikista kyynelistä, mitä olen koirien takia pillittänyt.
99. Silti. Tosiasioita ei pidä kiistää.
100. Parhaita mitä parhaita.

Nyt on vaikea tehtävä… Monta saa laittaa? Haastaisin mielelläni vaikka kaikki lukijat, mutta kärtetään nyt faktoja julkisesti vaikkapa Inkalta,  Heidiltä ja Empulta.