Luonnetesti

Susu luonnetestissä

Posted by SS on Elokuu 14, 2011
Luonnetesti, Videot / 12 Comments

Super-Suppilo kalakukkokaupungissa osa II. Tänään siis suuntasimme luonnetestiin KPSH:n haukkumajalle Maaningalle.

Mietin etukäteen, rähjääkö vai lamaantuuko Susu. Vähän ennen meidän vuoroamme Kerkkä käveli autolleen jonkin matkan päässä meistä ja Susu yritti heti laittaa vahtihaukun pystyyn tästä havainnosta. Jaha, rähisee siis, totesin. Hyvä niin, koska nimenomaan sitä meno on tutuissa piireissä.

Alkujuttelun aikana Suppe keskittyi tiiviisti haikailemaan perheenjäsenten perään. Kerroin, että on aika räjähdysaltis ollut, puolustaa pihaa ja antaa tutuillekin karvakamuille kyselemättä köniin. Pienestäkin pusikon risahduksesta lenkillä on heti ottamassa kantaa nyrkit pystyssä mutta toisaalta arkailee joitakin ääniä, astianpesukoneen kolinaa ja sitä rataa. Kerkkä kutsui Susua kyykyssä ja paimen meni pienenä ja kilttinä häntää alhaalla heilutellen tervehtimään. Leikkiin puukapulalla lähti hyvin ja roikkui kepukassa muristen. Lelujen kanssa ei siis tarvinnut lähteä pelaamaan, kyllä se taistelee millä vain.

Seuraavaksi siirryttiin kelkkaan. Siihen Susu latasikin kaikki panokset. Nosti mellakan salamana, kun kelkka kolahti, ja Kerkän sanojen mukaan otti tilanteen tosi tiukasti. Kivet vain saivat kyytiä. Ei antanut yhtään periksi eikä liioin kysellyt minulta, mitä tehdä. Kerkkä rassasikin sitten Susua aika rajusti, koska se oli niin vahvasti mukana. Hirmukelkkaa katsomaan Suppe tuli, kun menin kyykkyyn ja houkuttelin sitä lähemmäs. Ei vaan siltikään meinannut millään uskoa, että vaara on jo ohi ja päksähtelyä riitti ihan hyökkäyksen alkuun asti. Susu alkoikin kuormittua aika vahvasti jo tässä, koska reagoi kelkkaan niin täysillä, ja niinpä hyökkäykseen sillä ei riittänyt enää niin paljoa kapasiteettia. Kerkän mukaan otti kuitenkin ihan tosissaan asiaan kantaa, vaikka puolustus olikin vähän takapainoista. Susu kuitenkin hyökkäili Reijoa kohti enkä usko, että välttämättä olisi edes päästänyt tuomaria lähelle, jos tämä ei olisi selkeästi lopettanut hyökkäystään. Nimittäin nytkin pöhähteli vielä hyökkäyksen loputtua eikä olisi lähtenyt hänen mukaansa. Kerkkä sanoi, että säpsyi ja väisti Reijoa aika vahvasti, mikä ilmensi myös Susun pidättyväisyyttä. Oli toki painettakin jo aika lailla.

Sitten pehmeyden erikoiskoe eli haalari. Kauhea haukkumurina taas ensimmäisenä reaktiona ja olisi muitta mutkitta jäänyt kommentoimaan tapahtunutta, vaikka minä käännyin jo pois. Matka jatkui tynnyrille eli temperamentin erikoiskokeeseen. Taas rääkäisy, karkuun ja pari haukkukommenttia jatkoksi. Kerkkä kommentoi, että tämä ei ollut enää ollenkaan hallittu eikä Susun reaktio pysynyt kasassa, mutta koska muuten Susu testin aikana kokonaisuutena hallitsi tekemisensä ja se keskittyi ja kohdensi reaktionsa annettuihin ärsykkeisiin, ei tynnyri vaikuttanut niin suuresti temperamentin arvosanaan. Tynnyrin jälkeen Susu oli sitä mieltä, että voisimme kiertää tynnyrin mieluummin jostakin vastarannan kautta, mutta kun pyysin sitä tulemaan, tuli se heti yllättävän reippaasti. Haalariin otti jo ensimmäisellä ohikulkukerralla nopean kontaktin ja nyt käytiin ihmettelemässä sitä vielä lisää. Näistä yllätyin suuresti! Minusta se oli siksi erikoista, koska Susu muuten vaikutti tosi kuormittuneelta – veti naru kireällä pois tilanteesta, läähätti voimakkaasti ja häntä oli ihan alhaalla sekä korvat tiukasti luimussa. Pelko ei kuitenkaan tarkasti kohdentunut juuri niihin ärsykkeisiin enää jälkikäteen.

Seuraava koitos oli pimeä tila, joka koostui kolmesta pienemmästä huoneesta. Susu oli aluksi hipsutellut kakkoshuoneeseen, jossa se pyöri aikansa ja kävi nuuskaisemassa kaikki kolme tuomaria. Sitten se eteni viimeisen huoneen oviaukolle, johon sitten jäi napottamaan. Niiskaisin, ei vaikutusta. Toinen, ei vaikutusta. Kutsuin, ei vaikutusta. Toinen kutsu, sitten varovasti luovi tiensä luokseni.

Toiseksi viimeisenä seinä. Onneksi ei ollut mitään kalisevaa ketjua kiinnitysnaruna! Ilman sitäkin Susu jäi aika parkana nykien yksinään odottelemaan. Kerkän mukaan Susulla oli tässä paukut jo ihan vähissä, joten se ratkaisi ongelman kyhjöttämällä kyyryssä. Kerran se oli irvistänyt kunnolla, mutta ei lähtenyt tekemään minkäänlaista hyökkäystä.

Ensimmäiseen laukaukseen Susu reagoi sinkoamalla täyden remmin mitan eteenpäin eikä pysähtynyt itsestään. Tuli pysähdyttyäni jalkojeni juureen turvaan ja toisella laukauksella vain nytkähti. Kolmannella laukauksella Susu oli edessäni ja tässä taas säpsähti mutta ei yrittänyt singota mihinkään. En olisi uskonut laukausten jäävän plussalle ensimmäisen laukauksen kunnon sykäyksen takia. Mielestäni Susu oli tässä jo aika lamaantunut.

Tältä Susun rivi sitten näytti…

  1. Toimintakyky: Kohtuullinen +1
  2. Terävyys: Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +1
  3. Puolustushalu: Kohtuullinen, hillitty +3
  4. Taisteluhalu: Kohtuullinen +2
  5. Hermorakenne: Hieman rauhaton +1
  6. Temperamentti: Vilkas +3
  7. Kovuus: Hieman pehmeä +1
  8. Luoksepäästävyys: Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen +2b
  9. Laukauspelottomuus: ++ laukauskokematon

Pisteet yhteensä +157, hyväksytty. Tuomareina Jorma Kerkkä ja Reijo Hynynen.

… ja tältä näytti itse Suppilo testissä:

(02:34 kelkka, 05:55 hyökkäys, 07:38 haalari ja tynnyri, 09:17 pimeä huone, 10:08 seinä, laukaukset 11:38)

Kerkkä totesi heti loppujuttelun alkuun, että lomake olisi heti muuttunut toisen näköiseksi, jos osiot olisi tehty eri järjestyksessä eli hyökkäys ja seinä ennen kelkkaa. Paukut hiipuivat heti siinä, vaikka vahvojahan suurin osa niistä lopuistakin reaktioista oli siitä huolimatta. Kuitenkin esimerkiksi puolustuksessa olisi tuomareiden mukaan varmasti ollut koko ajan edessäni. Oli mukavaa, että tuomarit tajusivat, että ilman niitä paineita alla Susu olisi reagoinut suuremmin myös loppuihin eli toisin sanoen arjessa se on välillä aika pideltävä. Kerkkä totesikin, että “arkisessa elämässä osaa olla aika täpäkkä ja tarkka tapaus”, koska ominaisuuksia on sen verran paljon. “Hyökkäys on sen mielestä aina paras puolustus.” Juu-u, on huomattu! Tästä Kerkkä sanoikin sitten, että on onni minulle, että se on pehmeä, koska niitä paukkuja on oikeasti aika tujusti tuossa paketissa. Haasteena on se, että Susu vuoroin pelkää ja vuoroin hyökkää mutta tuomarit lohduttivat, että kahden vuoden päästä niitä pelättäviä asioita on jo paljon vähemmän. Kerkällä on Susun lähisukulainen ja hän sanoi, että tämän tyyppiset koirat pikkuisen alkavat rauhoittua vuosien kuluessa mutta että oman neljävuotiaankin kanssa aina välillä saa keskustella asioista tiukemmin.

Muista osioista tuomareiden kommentteja vielä. Susussa on selkeää pidättyväisyyttä – se ei tykkää siitä, että vieraat lääppivät mutta sietää sitä kuitenkin. Tämän sanoin jo alussa, että ei ole mikään sosiaalinen koira mutta antaa kenen vain käsitellä kun käsken sen olla nätisti. Susu taisteli aussielle ja paimenkoiralle yleensäkin tosi tyypillisellä tavalla eli ote on vähän löysä, vaikka tavallaan taisteleekin hyvin. Kelkalla taisteli todella hyvin ja käytti myös kroppaa mahtavasti. Hyvä taistelun plus kakkonen siis. Hermoista sen verran, että Susu kelkan näyttävän ja rajun reaktion jälkeen alkoi kuormittua. Ei ole mikään sellainen koira, joka jonkin isomman asian jälkeen olisi heti lepotilassa ja vispaisi häntää kysyen “hei mitä tehdään seuraavaksi?” Hieno asia kuitenkin, että hermot ovat plussan puolella. Etukäteen ounastelin, että hermot saattaisivat olla -1 ja muita ominaisuuksia sitten aika lailla keskiverrosti. Onkin niin, että hermot ovat ihan hyvät mutta muuten on vain aika tuju kaveri eli siksi on välillä niin epätasapainoinen. Eli ne kaikki muumit löytyvät kyllä laaksosta mutta vähän eksyksissä vielä ovat. Kunhan varmuus tulee vähän perästä, niin täpäkätkin ominaisuudet tulevat varmaan paremmin käyttöön ja käytös tasoittuu. Oli myös hienoa hoksata, että ei hitsi, tässä koirassa oikeasti voi vielä jonain päivänä olla sellainen poweri käytössä, että pystyy tekemään ihan mitä tahansa. Kauhean kauas Miimi ei siis osunut sanoessaan kuusiviikkoisesta Sususta Susu on tykki. Aineksia on vaikka muille jakaa.

Aluksi olin vähän yllättynyt siitä, että testissä painottui Susun raju puoli enemmän. Sitten mietin asiaa tarkemmin ja tajusin, että oikeastaan se räyhähenkimeininki on paljon leimallisempaa arjessamme kuin arkailu. En koskaan Susua varsinaisesti araksi koiraksi ole ajatellutkaan. Se on ääniherkkä ja alustaepävarma mutta ei yleisarkajalka. Tai no – Topi on tietenkin vähän huono vertailukohta, kaikki ovat superreippaita siihen verrattuna. Pelkäähän Susu äänien ja alustojen lisäksi esimerkiksi kaivoja, korkeita paikkoja, siltoja, rappukäytäviä ja hissejä mutta niitä onneksi aika harvoin tulee arjessa vastaan ja – pakko myöntää – pelosta lamaantuva koira on aika paljon helpompi pitää hanskassa kuin räjähdysaltis aikapommi. Siksi oli ihan hyvä, että luonnetestistä sai enemmän irti tuosta pommipuolesta. Pelkäämisten suhteen kun ei ole mitään epäselvää siitä, miten pitää silloin itse toimia.

Jäin testin jälkeen vielä pohtimaan sitä, kuinka Susu tuntuu arjessa usein kuormittuvan aika paljon monissa tilanteissa. Ehkä kyse on siitä, että sen välillä hiukkasen överit reaktiot vain kuluttavat sen henkistä jaksamista niin reilusti, että tunnelmat ailahtelevat niin suuresti. Mieleeni tuli heti useampikin tapaus, jossa ensin Susu on räjähtänyt, olen joutunut kovistelemaan sitä ja sen jälkeen se on pelännyt jotakin asiaa ihan hillittömästi. Esimerkiksi kerran agiharkkojen lämppälenkillä Suppe kävi kyselemättä tutun treenikaverikoiran päälle, mistä se sai asianmukaisesti aikamoisen palautteen, ja sitten itse treeneissä se meni suunnilleen paniikkiin puomista, jota se oli kuitenkin ravannut varmaan jo sata kertaa ilman mitään ongelmaa. Opettavaista tämä! Taas kerran tuli todistus siitä, että koiran käytös on aina monen ominaisuuden summa. Minulla on edelleenkin miettimistä siinä, miten saan negatiivisen palautteen Susulle perille ilman, että se lysähtää ihan kasaan ja loppupäivä menee pilalle. Kenties ohjaajapehmeys ja muu täpäkkyys ovat vielä vähän ristiriidassa keskenään.

Testissä näkyi mielestäni hyvin myös se, miten kyselemättä ja nopeasti Susu reagoi. Ilmeisesti reaktionopeus on vahvasti kytköksissä temperamenttiin, jonka osalta Susu siis arvioitiin vilkkaaksi. Tässä ehkä sain vastausta siihen, miksi Susun aina täytyy päksähtää se yksi buh! refleksinomaisesti arjessakin ja vasta sitten se pystyy kysymään minulta, mitä nyt tehdään. Vaikka sitä on pennusta asti vastaehdollistettu näissä tilanteissa, niin ei vieläkään aina luovu ilman ääntä. Monet koirat kuulemma kelkan kohdalla vielä saattavat ensimmäisten haukahdusten jälkeen katsoa narun toista päätä “mamma saanko oikeasti reuhata?”-mielellä tai ainakin vähän odottelevat, miten tilanne kehittyy eivätkä heti aloita hyökkäystä. Susun päätä eivät paljon painaneet mitkään tällaiset asiat, vaan se ihan heti laittoi sodan ensimmäisestä haasteesta pystyyn. Että semmonen amatsoniaussie.