Sadun jutut

Täällä Topi ja koirakoira!

Posted by Sirk on Toukokuu 08, 2011
Sadun jutut, Haku, Vepe, Toko, Agility / 9 Comments

Topin touhuja äidin kertomana:

Topikin on touhuillut kaikenlaista, vaikka raportoinnissa on vakavia puutteita.

Tänään äitienpäivänä Topi pääsi toista kertaa tänä keväänä uimaan. Talviturkin se heitti viikko sitten vappuna hyiseen Pyhäselkään. Tänään teimme ihanassa säässä lenkin Lykynlammen ympäri. Susu ja Viiru vetivät rallia, Mörkö predatoi lammen rannassa, Topi nouti ja nakersi keppejä. Kuten vappuna, Viiru juoksi taas Topin perässä veteen mutta tuli äkkiä takaisin.

Vepeharkat ovat alkaneet kuivaharjoittelulla. Harjoittelu oli niin kuivaa, että edes kumivenettä ei ollut, vaan Miimi kökötti pienellä pyllynalusella. Näin treenattiin vientiä. Siinä ei ollut muuta vikaa kuin että sormet meinasivat lähteä vientiesineen seuraksi Topin kitaan, kun innokas pelastaja ryntäsi viemään köydenpätkää hätää kärsivälle. Tolppien väliin rantautumista harjoiteltiin suksisauvoilla ja damilla. Vaikka damin heitti vinoon, Topi rantautui aina kuitenkin tolppien väliin. Tapahtuisipa näin oikeassakin elämässä.

Hakukausi korkattiin eilen Kyyrönsuontien varressa. Piippausta, volinaa, tollerihuutoa, riuhtomista, jäljestämistä… lopulta pääsimme keskilinjalle radan alkuun. Ehkä olisi aika uskoa, että metsässä ei kannata yrittää tehdä helppoa treeniä varman onnistumisen toivossa. Topin mielestä taas eka ukko oli liian lähellä, niin helpossa paikassa, että ei se ole ukko lainkaan. Siis tolleri kiiruhtaa rulla suussa kakkosukolle ja sieltä porhaltaa keskilinjalle. Enkö olekin taitava! Kun alkuhäsläyksestä selvittiin, treeni sujui mainiosti. Kolme ukkoa löytyi hyvin ja ilmaisut. Kolmosukolla yritin pilata Topin etsinnän luulemalla ukon väärään kuoppaan, mutta Topi selvisi tästäkin häiriöstä.

Myös Viiru aloitti hakukoiran uransa kolmella näkölähdöllä. Kolme oli aika paljon - mutta kun kaikki halusivat olla Viipottajalle ukkoina. Eka ja vika palkkasivat namilla ja keskimmäinen Wubba-leikillä. Ilahduin kovin, kun Viiru leikki niin innokkaasti “vieraan” ihmisen kanssa… Viirulle ei ainakaan tässä vaiheessa tunnu olevan vieraita ihmisiä vaan kaikki saavat pusuja tasapuolisesti. Kolmas maalimies oli miespuolinen. Mietin vähän, arasteleeko Viiru kookasta miesukkoa, mutta ukko totesi että tuskinpa, kun pentu oli juuri hänen sylissään. Viiru lähti loikkimaan metsään hyvin innokkaasti ja hauskaa oli!

Agilityssä Sirkku on opettanut Viirulle putkea ja kentällä viihtymistä ja leikkimistä. Topi on siirtynyt osa-aikaeläkkeelle: tulin fysioterapeutin kanssa siihen tulokseen, että on aika vaihtaa kevyeen hauskanpitoon, medirimoihin ja jättää esim. A:n tekeminen vähemmälle. Yhdet kolmosten kisat jos Topin kanssa kävisi, tuloksesta viis (tai hyl). Muuten vain ylläpidetään molempien mielenvirkeyttä.

Huhtikuun alussa kävimme Topin kanssa täytepaikoilla tosi hyvässä agilitykoulutuksessa, jonka piti Jari Suomalainen. Etukäteen sai lähettää tietoja ja toiveita, ja hän todella paneutui meidänkin kouluttamiseemme. Aika paljon ehtii radalla, kun sijoittuu ja liikkuu oikein. Ohjauksessa ei käytetty muodikkaita kikkailuja vaan varmoja, koirakolle sopivia tapoja… Olimme kyllä vallan epäeduksemme koulutuksessa, ja lisäksi loukkasin polveni lauantain treenissä liian yrittämisen vuoksi. Sunnuntaina teimme vain muutaman esteen pätkiä.

Topi on käynyt muutaman kerran hieronnassa; sillä on ollut kipeänä oikea lapa ja vasen lonkka. Topi on alkanut tykätä hierontaan menemisestä vaikka yrittääkin namien toivossa esittää pelokasta ja vaivautunutta.

Viiru on aloittanut koulunkäynnin koirakoulu Napakan baby-kurssilla. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli kontakti, luopuminen ja perusasento. Viirulla tuntuu olevan synnynnäinen kontakti, kuten Susullakin. Tai paljonhan Sirkku opettaa Viirulle salaa, ja Viiru oppii kerrasta.

Viiru on saanut mukavan paljon tavata muita koiria, ja erityisen kivaa on, että siskot asuvat Joensuun seudulla. Topi ja Mörkökin ovat Viirun seurana päässeet lenkkeilemään Nuuskun ja Rapsun kanssa. Mukava porukka!

Monet kysyvät, tuleeko Viirusta agilitykoira tai hakukoira tai tokokoira tai… Minun koulutusasenteellani ja -taidollani Viirusta tulee koirakoira.

Miksi kiertää, kun läpikin pääsee!

Posted by Sirkku III on Maaliskuu 27, 2011
Sadun jutut, Agility / No Comments

 dsc_7930.jpg

Äidin raportti Kuopion reissusta:

Taas matkattiin ihanassa porukassa Kuopion lämpimään halliin. Ninka oli suunnitellut vinkeät radat, ja piirros on perinteiseen tapaan varastettu Heidiltä. Topilla minulla kepeille leijeröinti ei vain onnistunut, ei sitten millään; vaikea pätkä oli vaaleiden palleroiden 10-11-12. Lähdin soitellen sotaan, mehän juuri tällaiset osataan! (Susu-juniorikin veti kohdan kerta toisensa jälkeen upeasti.)

Lopputuloksena oli se, että lopulta edes takaperinketjutus ei onnistunut eikä meinannut kepeille ohjaaminen vierestäkään sujua. Kolmas ja viimeinen näytös oli myös surkuhupaisaa tragikomediaa: jossain vaiheessa putken suu käännettiin sivuun ja avustajia oli radalla enemmän kuin esteitä. Topi vain tunki kerta toisensa jälkeen keppien viereiseen suoraan putkeen. Aluksi hentoinen tyttönen koetti tukkia putken suun, mutta sirojen säärten välistä tunkeminen ei ollut Topille haaste eikä mikään. Seuraavaksi putken tukkeeksi asettui raavas mies – tuloksena oli nameja ukolta etsivä tolleri. Kun ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, parasta nauraa oikein makeasti: Voi lisäksi lohduttautua hakemalla vertaistukea Nuuskun treenistä.

Ekalla rundilla ei kyllä naurattanut välillä yhtään. Topi oli samanlaisella häslätuulella kuin usein nuorempana enkä parhaimmillani ollut minäkään;) Topi karkaili radalta Sirkun, Viirun ja Heidin luo. Minusta Topi saa karkailla ihmisiä moikkaamaan, koska sosiaalistamisen vuoksihan harrastamisen aikoinaan aloitimme. Ilmeisesti Topi ei tiennyt, että mielestäni Kuopion hallissa ei kuitenkaan saa karkailla aitauksesta, koska voi törmätä muihin koiriin. Ehkäpä se nyt tietää, tuli sanottua niin ruma sana ja niin kuuluvasti, anteeksi treenikaverit. Eihän se olisi karannut, jos olisin ohjannut kunnolla.

Muuten treeni sujui hyvin, ja lopuksi oli taas ratkiriemukasta. Rallasimme tummat pallerot, ja leijeröinti sujui hienosti. Hypylle 12 Topi ei tosin irronnut. Ei tainnut äijä muistaa, että siellä olisi nakkipallo odotellut tollerin ahnasta kitaa.

dsc_7924.jpg

Lämmin halli ei ole oikein Topin juttu. Varsinkin ensimmäisen liian pitkän hinkkausvuoron jälkeen Topin oli niin kuuuma
, että se syöksyi lumihankeen kierimään, upotti päänsä hankeen, haukkoi lunta, kieri rinnettä alas, olisi muksahtanut selälleen, jos en olisi kopannut kiinni – ja sama uudelleen. Tämä ei ollut sitä ihan tavallista nautintokieriskelyä vaan Topi haki helpotusta tukalaan oloon. Kiinnitin tähän huomiota, koska cavalierpalstalla jatkuvasti väännetään siitä, että koirahan voi rapsuttaa, hinkata ja kieriskellä huvikseen eikä tarvitse olla kyse syringomyelian oireista (tai niihin helpotuksen hakemisesta). Huvikseen hinkkaaminen ja tuskasta hinkkaaminen on erilaista - eikä Topilla ollut edes pää tosi kipeä vaan pikkuisen hiki.

Topi harrasti tietysti myös huvikseen kieriskelyä ja lumen haukkaamista. Mukana ollut Viiru katseli tarkkaavaisesti ja hetken kuluttua teki perässä: Viiru oli mainiota matkaseuraa. Pentu nukkui, söi, tutustui uusiin paikkoihin, ihmisiin ja syleihin, häiritsi muiden treenejä. Koirista Viiru pääsi moikkaamaan jo tuttua Rapsua sekä Hippaa ja Zorroa. Kiltti, komea ja kauniinvärinen Zorro oli hieman pelottava mutta niin kiehtova.

Susun treenistä pari sanaa ylemmän kirjoituksen lisäksi. Koko rata sujui oikeastaan hyvin, kunnes aloimme hinkata sitä liikaa… Susu alkaa toistojen myötä liikkua epävarmemmin ja minun ohjaukseni lösähtää tavallistakin huonommaksi, kun en osaa ollenkaan rytmittää liikettä. Erityismaininta kuitenkin varmaankin radan vaikeimmasta kohdasta eli kepeistä, joille leijeröitiin putken takaa. Sen Susu suoritti mahtavasti heti ekalla yrittämällä.

Rankka viikonloppu

Posted by Sirkku III on Maaliskuu 07, 2011
Sadun jutut, Kisaraportit, Agility / 4 Comments

Topin ja äidin viikonloppukertomus:

SERT

Teimme Saaran ja Sylvin kanssa kellon-ympäri-reissun Lappeenrantaan: kuusi tuntia autossa, kuusi perillä; radalla olimme Topin kanssa puolisentoista minuuttia. Hypäriltä S & S saivat ensimmäisen LUVAnsa. Onnea! Meillä oli tavoitteena hylky ja harjoittelu agilityratoja varten. Sain aikaan uuden virhetyypin (josta tosin perheessämme on aiempaa kokemusta): lähdimme ennen lähtölupaa. Ystävälliset sielut radan reunalla huusivat “Älä lähde!” Minä onnistuin ymmärtämään tämän mutta Topi-voro ei. Saimme kuitenkin juosta radan. Sain hyvän muistutuksen siitä, ettei pidä ottaa liikaa etumatkaa. Okserin ja seuraavan hypyn rimat oikein lentelivät ympäriinsä. Topi ei pelästynyt, ja seuraavalla radalla se osasikin hypätä okserin, kun annoin sen hypätä rauhassa. Olimme harjoitelleet okseria viime torstaitreenissäkin, koska olin varma, että viimeistään Varkaudessa 12.3. Rauno Virran radoilla on okseri.

Jos edellisten kisojen Topran radat olivat vaikeita juuri minulle vaikealla tavalla, niin Mika Moilasen radat olivat vaikeita meille helpolla tavalla:) Keppikulmat olivat aika hankalia ja lähestymiskulma piti linjata oikein. Hyppypyörityksistä selvisi valsseilla enkä oikein hienompia ohjauksia keksinytkään (no, ehkä yhteen paikkaan olisi sopinut saksalainen tai soilitus). Valssaaminen sujui, kun onnistui ottamaan sopivasti etumatkaa; ilmeisesti tämä rytmitys meni ainakin sinnepäin, koska ekalta agilityradalta saimme sen kauan haikaillun viimeisen nollan.

Joskushan sen täytyi sattua samalle radalle: ei yliaikaa, ei pudonneita rimoja, ei kontaktivirheitä. Radalla ei ollut puomia! Maailman hitaimmat puominjuoksijat + satunnaisimmat tuurikontaktoijat kiittävät. Pääsimme 26 sadasosasekuntia ihanneajan alle. Tämä oli vain reilua, koska kerran aiemmin olemme saaneet saman verran yliaikaa. (’Ihanneaika’ on hassu termi, koska eihän juuri siihen aikaan pyritä, vaan se pyritään alittamaan.) Onneksi Topi irtosi loppusuoralla kohti Saaraa ja namirasiaa, minun vauhdillani olisi ihanneaika jäänyt alittamatta. Topi hipaisi viimeistä rimaa ja hetken rima heilui kannattimillaan - mutta ei pudonnut. Kiitos siivekkeiden asettelijalle! Aika monesta kohtaa olisi napakammalla ohjauksella saanut hieman aikaa pois, ja lähdöstä myös. Topi nimittäin varasti taas. Tai eihän se oikeastaan varasta, vaan sille ei ole opetettu selkeää lähtömerkkiä.

Hyvässä seurassa Hukka-Hallissa

Tulimme Lappeenrannasta kotiin lauantaina puolilta öin, ja seuraavana aamuna starttasimme Zorron, Rapsun, Hipan, Vapun ja Mörkön kanssa Hukka-Halliin. Olimme varanneet kolmen tunnin vuoron, ja Heidi oli suunnitellut kivan radan. En meinannut millään, en sitten millään oppia rataa. Väsyneet aivot eivät suostuneet hahmottamaan mitään. Harrastusvälineitä oli mukana kaksin kappalein, ja Mörkön toisella vuorolla alkoivat rata ja ohjauskuviot jollain tavoin pysyä kasassa. Mörkö osasi hienosti seurata saksalaisia, niistoja, pakkovalsseja, joita se ei ole juurikaan tehnyt. Palkkasin Mörköä nameilla ja pallolla (ei siis taisteluleikillä), ettei se innostuisi ja väsyisi aivan liikaa.

Topia (ja minua) häiritsivät aluksi vieraat koirat ja ihmiset mutta nakkipallo sai ukkelin unohtamaan kaiken muun. Lopuksi Topi veti hyppy-putkirallia. Jäähdyttelylenkillä pojat olivat rättiväsyneitä. Topi oli ihan haluton kävelemään. Mietin, sattuiko sitä johonkin, jalkoihin tai tassuihin. Keinonurmi oli kovalla betonialustalla, ja ehkä se on pintanakin karkea. Ja sitten vielä kevättalvinen lumi on joskus viiltävän terävää.

Yöllä haimme vielä Mörkön ja Topin kanssa Sirkun kisareissulta. Ja sitten unta palloon! Kolmosiin nousu oli meille samanlainen saavutus kuin monille valioituminen tai arvokisoissa sijoittuminen. Nyt ei tarvitse Topinkaan öisin valvoa ja murehtia: Voi miksi, miksi olen vasta kakkosissa, vaikka olen harrastanut agilitya niin kauan…

Kuka on nopea ja kuka hidas?

Posted by SirkkuII on Helmikuu 13, 2011
Sadun jutut, Kisaraportit, Agility / 10 Comments

Äidin ja Topin kisaraportti:

Nyt minulla on taas itseäni nopempi kisakoira! Kun tietää, miten hidas olen, tämä ehkä herättää lähinnä sääliä. Vietimme hauskan, mutta liian kylmän (-15 astetta) kisapäivän Varkaudessa. Topin tuli vilu autossa, kun en tajunnut pukea sille päälle toista loimea. Seuraavalla tauolla Jari-kepo kävi lämmittämässä autoa. Voi, miksi emme ole hankineet polttoainetoimista sisätilanlämmitintä.

Tavoitteena oli mennä samalla vauhdilla kuin harkoissa. Saimmekin molemmilla radoilla miinusaikaa viitisen sekuntia. (Enkä halua kuulla mitään löysistä ihanneajoista.) Hetkittäin Topi veti ihan apinan raivolla.

Sami Topran eka rata oli vaikein kakkosten rata, jolla olemme kisanneet. Se ei ollut yllätys. Olen ollut kolme kertaa Topran koulutuksessa. Kerran tokaisin, että eivät kakkosen kisaradat ole ikinä näin vaikeita, johon kouluttaja-tuomari totesi, että kyllä ovat. Rata oli lisäksi vaikea juuri minulle vaikealla tavalla. Oli iso henkinen kynnys luopua varman-päälle-koiran-eteen-valsseista, ja yrittää ohjata niin kuin Topra oli opettanut: vekkaamalla ja linjaamaalla. Ekalle radalle jätin yhden valssin, ja kolarihan siitä oli tulla. Tokaa suunnittelemaani valssia en ehtinyt tehdä lainkaan enkä edes varasuunnitelmana linjata kunnolla: Topi meni liian tiukassa mutkassa muurille ja palikka putosi. Sitten vielä loppusuora: Topille tuli kiire kepon ja namirasian luokse, se loikkasi puomin alasmenon (hölkkäsin hönttinä vieressä) ja pudotti viimeisen riman.

Toka rata oli suoraviivaisempi ja helpompi. Siinä pudotimme tokavikan riman; ehkä lähdin liian nopeasti vedättämään keinulta tai ehkä en - muistaakseni olin pikemminkin koiran takana. Tulimme toisiksi ja Topi sai namipussin, josta riitti kotona hieman myös Mörkölle ja Susulle. Hieno tolleriliivi pääsi palkintojenjakovalokuvaan; olisi pitänyt ottaa brodeeraus myös etupuolelle.

Nyt en keksi enää muuta ratkaisua kisa”menestykseemme” kuin hartaasti välttelemäni ajatuksen: pitää lähteä lenkille. Ja koiralla tuntuu kylkiluut mutta pitäishän ne löytyä ohjaajaltakin;)

Nakkipallo

Posted by SirkkuI on Tammikuu 30, 2011
Sadun jutut, Agility / No Comments

Topin kuulumiset kirjasi ylös äiti:

Pakkasten lisäksi treenailua ovat haitanneet Topin lohkeilevat kynnet (jokatalvinen vaiva), minun selkääni iskenyt noidannuoli (onneksi melko harvinainen vaiva) sekä työmatkat (ainainen riesa). Viime torstaitreeniin emme päässeet. Toissa viikolla Susu ja Sirkku olivat kuokkimassa ryhmässämme, joten Topin ja minun tekeminen jäi hyvin vähälle. Sunnuntaina viikko sitten matkasimme Kuopion “taakse” Karttulaan ACEn lämpimään halliin; Nuuskun ja Rapsun sekä Zorron blogeissa onkin jo tarinaa reissusta. Miksi kirjoittaa itse, kun toiset tekevät sen paremmin.

Ihana lämpö ja valo! Kouluttajana oli Tiia Vitikainen. Valitsimme kahdesta ratavaihtoehdosta helpomman mutta ei sekään meille helppo ollut. Radalle oli suunniteltu paljon niistoja (sokkareilla ja ilman) sekä kerrostamista eli layerointia. Koiran olisi pitänyt tehdä kepit, puomi ja A itsenäisesti niin, että ohjaaja olisi jo voinut edetä seuraavan hypyn taakse niistämään. Kepeillähän tämä olisi onnistunut, jos olisin malttanut liikkua tasaisesti enkä äkkinäisesti rynnännyt hypyn taakse kököttämään. Puomilla ja A:lla käytimme varmuuden vuoksi namia.

Alun perin meillä oli rata- ja tekniikkatreenin sijaan tarkoitus keskittyä vain aran koiran hauskanpitoon vieraassa, uudenlaisessa paikassa. Emme ole koskaan olleet “sisähallissa”, lämpimässä, keinonurmella. No pöh, ihan hukkaan meni reissu - Topia ei pelottanut lainkaan. Aluksi se sai katsella seinän vieressä, kun tutustuimme rataan, välillä se oli vieraassa häkissä, josta se ei nähnyt minua. Radalla vauhti oli OK ja Topi irtosi hyvin. Alussa saatoin mennä kauas kolmosesteen luo sitä kutsumaan. Tiia sanoikin, ettei motivaatiossa ollut vikaa. Okseria, samoin kuin muuria ja pituutta, on hyvä treenata eri lähestymiskulmista. Okserin rimat kolisivat alas, kun lähdin liian nopeasti etenemään. Kontaktit ja kepit pitää treenata niin, että koira suorittaa ne itsenäisesti oikein. Niisto kannattaa muistaa ohjausvaihtoehtona. Koiran pyörittäminen mersun merkissä vastakkaisella kädellä tosiaan toimi.

Pääsimme kokeilemaan pitkään miettimääni palkkaa, josta ajattelin Topin vallan hullaantuvan: tennispallo + nakit. Olihan se ihan huippua. Topi on vain niin prinsessa, että normaalioloissa ei pölyyntyvää, hiekkaantuvaa, kuolaantuvaa palloa voi käyttää.

Mietin tosiaan, mikä koira minulla on mukana: Topi ei pelännyt hallia; se ei sanonut mitään, vaikka sen autoon tuli kolme muuta koiraa, joista yksi - uros - matkusti ihan lähellä takapenkillä. Topi ei lenkilläkään yrittänytkään rähistä Zorrolle. Kun kuljimme tarhassa räyhäävien koirien ohi, Topi vain seurasi ja tuijotti minua - niin kuin on opetettu. Mitä teen minä, ääliöiden ääliö, sen sijaan että palkkaisin koiran näin täydellisestä käytöksestä - alan puhua vieraille koirille, jolloin Topi tuumasi: pannaan yhdessä mamman kanssa nuo vieraat rakit järjestykseen.

Juoksukontaktit ovat edistyneet huimasti(?): Topi juoksee alustalle, painaa sitä, saa kehun, jatkaa matkaa eteenpäin heitetylle namille. Nytkö tämä siirretään kontaktille?

Tänään teimme Susun innoittamana pari noutoa. Osaahan noutaja noutaa eikä edes pureskellut kapulaa. Noidannuolta uhmaten yritin siivekkeiden, maassa olevan riman, Heidin laatimien pedagogisesti mestarillisten ohjeiden ja komentelevan Topin avulla opetella pakkovalssia, twistiä ja viskileikkausta. Kahta ensinmainittua olemme tehneetkin, mutta ilman nimeä. Miksi nämä nimet ovat niin tyhmiä? Viskileikkaukseen tarvitsimme palkan. Laitoin sen väärään paikkaan, joten hommasta tuli pyörimistä. Pitää jatkaa.

Survivors

Posted by SK on Tammikuu 10, 2011
Sadun jutut, Agility / No Comments

Viikonlopun kuulumiset kirjasi äiti:

Agilityssa ovat parissa torstaitreeneissä teemana olleet kontaktit. Niinan treenissä harjoiteltiin sitä, että koira juoksee kontaktiesteen vauhdilla loppuun saakka, vaikka ohjaaja hidastaisi/pysähtyisi alasmenokontaktin vierellä, koska koira on otettava heti esteen jälkeen haltuun… No, Topille tällainen hienosäätö ei taida olla ajankohtaista. Seuraavan viikon Kaisan treeni (kiristin, lahjoin ja uhkailin Kaisan vetämään treenit minun vuorollani) oli juuri sellainen kuin kaipasin. Jälleen harjoiteltiin kontakteja, sen lisäksi radalla sai juosta ja siinä oli sopiva määrä - eli kaksi(!) - vaikeampaa kohtaa. Piirros jälleen nyysittynä Kaisan blogista. Vaikeammat kohdat siis 6-7-8 ja 14-15-16-17. Tein hypyille 6 ja 17 jaakotuksen, vaikka olisi kai hyvä opetella uuttakin. En jaksanut: olin taas viimeinen ja jäässä luita ja ytimiä myöten; lisäksi takista hajosi vetskari, kun yritin vetää sen kiinni puettuani ensin takin alle treenilivin, jonka taskut olivat täynnä roinaa ja namirasioita.

Olen miettinyt, miksi nuo persjättökuviot tuntuvat niin luontevilta. Siitähän se johtuu, että Topi tekee koko ajan takaaleikkauksia (eli minun näkökulmastani edessä leikkauksia) lenkilläkin. Jos ukkeli ei hiimaile nenä polvitaipeessa, se siksakkaa takanani ees taas tien reunasta toiseen. Olen myös lenkillä yrittänyt opettaa sen tulemaan “käteen”=sivulle kummallekin puolelle takana. Juoksukontaktien opettelu on kesken, edelleen.

Loppiaisen jälkeisen viikonlopun perjantaista sunnuntaihin karvaiset kaverit viettivät mökillä. Koska mökki ei ole talvilämmin, teemana oli Survivors. Kuten tunnettua, Susu ja Topi ovat synnynnäisiä mökkikoiria säässä kuin säässä, mutta Mörkölle lumi ja pakkanen tuottavat ongelmia. Pakkasin sille koko kassillisen vaatetta mukaan, ja hyvin säilyttiin hengissä, kun odoteltiin mökin lämpeämistä. Kyllä, Mörköllä on kassillinen vaatetta: toppamantteli, Back on Track -mantteli (liian iso), Back on Track -verkkoloimi, vedenpitävä fleecetakki, kurahaalari sekä 3-in-1-fleece-enstex-haalari. Viime mainittu on lumikelillä ihan ehdoton pukine mökillä. Lisäksi Mörköllä on neulomani supermiesvillapaita, mutta se on jäänyt pieneksi.

Lumi oli niin höttöä, ette emme vielä päässeet kunnolla pulkkamäkeen. Teimme mukavia kävelyitä jäällä ja vastarannalla. Lumen peitossa oleva laituri ja sen päässä oleva jää ja pikkuinen avanto ihmetyttivät aluksi Susua ja Mörköä. Susu suhtautuu varauksellisesti puusiltoihin tai -laitureihin, joissa poikkipuiden välissä on rako. Mörkö taas halusi kunnolla varmistua siitä, että laiturin päässä oleva vesi tosiaan kantaa. Susu suhtautuu arastellen joihinkin ääniin ja alustoihin. Olen siis nyt huomannut, että on monia, monia asioita, joita Topi ei ole koskaan pelännyt. Topi ei esimerkiksi ole koskaan pelännyt agilityesteitä eikä niiden tuottamia ääniä. Ei, vaikka keinun parivuotias Topi teki ensimmäistä kertaa ollessaan koulutusohjaajakurssilla harjoittelukappaleena, ja kouluttajakokelas rämäytti keinun alas. Nyt Topilla on tietysti kyse myös oppimisesta ja kokemuksesta, kasvaneesta luottamuksesta sekä heikkenevästä kuulosta.

Älä mene njet njet

Posted by -- on Joulukuu 21, 2010
Sadun jutut, Agility / 1 Comment

Topin kuulumiset kirjasi äiti:

Agilityssä olemme oppineet uusia temppuja. Toissa viikolla Soilin treeneissä uutena oli saksalaista muistuttava tekniikka, olisiko se sitten soilitus tai utralainen. Ratapiirros on Heidin blogissa. Heitto hypylle 2, pyörähdys ja persjättö. Tavallisella valssilla rima putosi joka kerta eikä Topi irronnut putkeen 3. Seuraavalla viikolla Niinan suunnittelemassa harjoituksessa olivat oikein teemana erilaiset tekniikat. Kaisa on selostanut treenin mainiosti blogissaan, jossa on myös piirros. Vihdoinkin opin, mikä on päällejuoksu. Uusia termejä olivat myös japanilainen (jos se edes oli niin) ja poispäinkääntö. Tuo japanilainen tehtiin välistävedon sijaan: ensin hyppyjen 14 ja 15 väliin valssi, ja sitten persjättö ja koiran heitto hypylle 15. Haasteellisin paikka oli 9-hyppy ja 10-putki - sekä valssin että jaakotuksen ajoitus ja sijoitus taas aivan hakusessa:). Topin lähettäminen pussiin keppien jälkeen niin, että jäin itse keppien toiselle puolelle, vaati aluksi namin käyttöä pussin jälkeen.

undefined

Topi hallilla tarkkana kuin porkkana

Pari kertaa olemme olleet Sirkun ja Susun kuskeina hallilla, ja silloin olemme keskittyneet kosketusalusta+juoksukontaktitreeniin. Ongelmana on, että minulla ei ole selkeää näkemystä siitä, miten pitäisi edetä. Topi osaa koskea alustaa käskyllä “Paina”. Ja Topi osaa tehdä tämän myös puomin kontaktilla. Mutta miten tästä tehdään juoksukontakti? Nyt olen palkannut Topin vasta, kun se on painanut ja jatkanut matkaa. Mutta tämä hämmentää koiraa eikä se selvästikään ymmärrä, mitä sen odotetaan tekevän. Noutajana se tietysti päättelee, että sen pitää tuoda alusta minulle. Tämä treeni on kuitenkin Topin mielestä huippukiva, koska siinä saa niin paljon palkkaa.

Kaikkein kivointa mitä Hammaslahdessa voi tehdä on Topin mielestä pallon ja keppien etsiminen ja noutaminen lumisilla metsäteillä. Ja karatakin tietysti voi. Kun lähtee seuraamaan Sirkun ja Susun jälkiä, voi emännän totta kai jättää huutelemaan. Älä mene njet net!

Suuren osan ajasta olemme vain pitäneet pakkasta takan ääressä, varsinkin Mörköä viluttaa herkästi. Eilen puimme sille fleece- ja enstex-haalarin mutta siinä ei ollut kovin ketterä liikkua. Pikku partisaani köpötti urheasti. Hain Mörkölle lääkkeitä apteekista. Farmaseutti totesi järkyttyneenä “Onhan nää aika kalliita”.

Tänään lähdimme Topin ja pulkan kanssa metsästysretkelle Vauhti-Raksun autolle. Odotimme pitkään, tuuli on läpitunkevan hyytävä, joulumyyjäisten vuoksi parkkipaikka oli täynnä autoja ja ihmisiä. Topia alkoi palella ja pelottaa. Kun Raksu-auto tuli, törkeästi kiilasin; ajattelin että koiraihmiset ymmärtävät kun sanon, että on pakko lähteä, kun koiraa paleltaa niin paljon. Pulkkakin piti arveluttavaa ääntä, kun se oli kuormattuna kasvissoseilla ja lihoilla. Rankka reissu mutta onneksi saatiin makoisa saalis! Kotiin päästyä Topi jatkoi talonvahtina toimimista. Keittiön pöydällä on piparitalo, jonka Topi yrittää tuijottamalla levitoida luokseen. Mörkön strategia on aggressiivisempi ja todennäköisesti tuloksellisempi: tarkkaile sopivaa hetkeä, kiipeä ja syö!

Topin touhuja

Posted by -- on Joulukuu 06, 2010
Sadun jutut, Haku, Agility / 1 Comment

Topin touhut kirjasi ylös äiti:

Hiekka pöllyää

 lahtotreeni251110.jpg

Niinan suunnittelemassa vinkeässä treenissä oli teemana lähdöt. Valitettavasti Niina itse ei päässyt paikalle koutsaamaan. Jälkikäteen kuulin, että ohjaajan oli kaikilla radoilla tarkoitus mennä kolmosesteen taakse. Näin teimmekin Topin kanssa mustien ja valkoisten pallojen pätkillä, ja se toimi hyvin. Mustien pallojen alku meni aivan upeasti. Valkoiset pallerot sujuivat myös hyvin, kun noudatin Kaisan ohjetta, ja siirryin seiskahypyn takaa kolmoshypyn taakse. Neliöpätkällä en kokeillut kauko-ohjausta - vaikka jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt. Okserin rima putosi herkästi, kun lähdimme Topin kanssa suunnilleen yhtaikaa niin, että koira oli oikealla puolellani. Haastavaa oli myös tehdä 3-kepit loppuun, kun (väärä) 4-putken suu houkutti edessä (tein väliin sitten valssin), eikä helppoa myöskään ollut kääntyä puomilta 5 kepeille 6. Huippuhauska treeni!

Seuraavalle viikolle Kaisa oli taiteillut myös hauskan treenin: ylipitkä rata = 30 estettä. Opettelin rataa niin pitkälle, kuin numeroita ja kirjaimia riitti eli 24 estettä; viimeisenä siis putki. Vuoromme oli vikana, ja siinä vaiheessa olin niin jäässä, ettei liikkunut järki eikä mikään muukaan. Topi sen sijaan volisi innosta halliin päästessään ja liikkui tosi liukkaasti. Hypyn 10 niistosokkaria en saanut onnistumaan tyydyttävän hienosti. Vaikein kohta oli kuitenkin puomi 18 ja putken 19 jälkeinen hyppy20-putki21. Jotenkin sain sujumaan persjätön ennen putkea 19 mutta valssi putken jälkeen unohtui lähes aina. Mutta Topin kanssa on niin hauska treenata! Ja on niin hämmentävän ilahduttavaa, kun treenikaverit jaksavat aina neuvoa “erilaista oppijaa”.

Juoksukontaktien harjoittelu etenee hitaasti mutta kuitenkin. Topi osaakin jo koskea kosketusalustaa käskyllä “paina”, joten siitä voidaan jatkaa. Ensi yrityksessä kääpiöt pörräsivät ympärillä: Mörkö kosketteli alustaa, Susu komensi, ja lopulta Topi toi alustan minulle - sitä kai halusin. Eli kääpiöt pois kuvioista.

Lumi pöllyää

Itsenäisyyspäiväviikonloppu on Topin peräkamarinpojanasteikolla ollut tähän saakka yltiösosiaalinen. Lauantaina sai lenkkeillä Nuuskun ja Rapsun kanssa, seuraavana aamuna lenkkikaverina oli Sissy. Sissy intoutui kutsumaan Topia palloleikkiin. Topi piiloutui minun tai Minnan jalkojen taakse. Tollerihaun jälkeen Topi tapasi ohimennen vielä pp-tytöt eli Vappun, Peppin ja Hippan sekä työlinjaisen kultsupennun Rikin. Eihän Topi kenenkään kanssa seurustele (paitsi omalla tavallaan Nuuskun ja Rapsun kanssa) mutta pystyy kuitenkin olemaan muiden seurassa.

Tollerien hakuharkoissa oli lumisella Jaamankankaalla kolme koirakkoa. Pakkasta oli kymmenisen astetta, joten kuolaiset nakkinäpit palelivat mehevästi. Kun olin ukkona näreikössä, putosi lunta niskaan takin alle - jee. Emme tallanneet aluetta, keskilinjana oli moottorikelkkaura. Ukot menivät lakanaan kääriytyneinä melkoisen lähelle keskilinjaa piiloon, jottei tehtävä olisi lumessa liian vaikea. Ukot kaarsivat piiloille, jottei syntyisi suoraa polkua piilolle.

Topilla oli ykkösenä ja kolmosena siirtyvä maalimies. Kakkonen oli lumisessa näreikössä. Topi ei kuulemma millään meinannut uskoa, että kakkosukko ei halua rullaa itselleen takaisin - mitähän sielläkin on tapahtunut;) Ykkösen ja kolmosen ilmaisut menivät hyvin; kolmosen kokonaisuutena niin täydellisesti, että nyt olisi hyvä jäädä talvitauolle. Talvitreenaaminen on melkoisen hankalaa, joten ehkä tyydymme sydäntalvella ilmaisun harjoittelemiseen kentällä. Katsotaan.

Topi the Thief

Posted by -- on Marraskuu 22, 2010
Sadun jutut, Yleinen / 1 Comment

Topin kuulumisia äidin kirjaamana:

Agilityä vain… Ei edes hakua, vähiin käy lajivalikoima; isänpäivän vietto ja talven tulo ovat pitäneet meidät pois ukkoja etsimästä.

Hieronnassa käytiin kolmannen kerran, seuraava on kuukauden kuluttua. En tiedä, onko liikkuminen parantunut mutta vauhti agilityssä on hyvä. Ylämäki-alamäkijuoksuihin ei tällä viikolla ehditty, tasamaalla vain tampattiin omalla porukalla Jamiskalla. Kyllä oli hevosen kakka hyvää Susun ja Mörkön mielestä. Topi katsoo inhoten vieressä. Onneksi Susu sentään tottelee.

Topi palautuu hitaammin ja uni on syvää, herääminen hidasta. Paitsi yhdessä tilanteessa: kun “Joku raja” kajahtaa puhelimesta aamuyöllä, Topi hyppää pystyyn valmiina kuin tinasotilas. Mennään kisoista palaavaa Sirkkua hakemaan jäähallilta. Topi saa matkustaa kerällä etupenkillä. Tärkeä työ hakea lauman jäsen kotiin.

Mutta siis agilityä… Kahdet torstaitreenit menneet. Eniten palautetta väärin ajoitetuista ja sijoitetuista valsseista.

Ja samat virheet jatkuivat Varkauden kisoissa. Ensin hypäri: Topi innoissaan menossa radalle ja vauhti hyvä. Valitettavasti mukana myös ohjaaja, joka joka välissä hidastaa koiraa valssamalla sen eteen. Sitten yksi valssi jää kokonaan tekemättä ja koira sujahtaa väärään putken päähän… No ei me ois hypärinollaa tarvittukaan.

Agirataan tutustuessa mietin strategisia ja muita linjauksia. Osa valsseista pitää korvata muilla kääntämisillä ja puolehvaihdoilla, koska koiralla on vauhtia ja olisi kiva päästä joskus ihanneaikaan. En sitten osannut päättää, miten ohjaan kinkkisimmän kohdan: kääntö hypyltä renkaalle, ansana edessä A, vienti hypyn kautta putkeen. Tiesin kyllä, ettei pidä tehdä sellaista virhettä, ettei ajoissa päättäisi ohjausta. Tein kuitenkin. Ja tuloksena ohjasin Topin jopa ihan väärälle hypylle, koska päättämättömyyteni tuloksena en opetellut ohjausta etukäteen. Muuten rata meni mielestäni Topilta hienosti. Ja kepit aloituksineen sujuivat kummallakin radalla huipusti. Saviojan radat olivat taas kivat, seura hyvää, kepo loistava, keli ihana, Topi “suloinen” (kepon termi) - paras päivä!

Sunnuntaina oman seuran koulutuksessa (koulutusohjaajaharjoittelu) tehtiin käännöksiä ja kontakteja. Harvoinpa saa noin paneutunutta ohjausta, ja juuri siitä mistä eniten tarvitsee. Kääntymistreenissä käännyttiin ilman valssia ja muuta kommervenkkia. Ensin kahden hypyn tekniikkatreenissä olin ihan surkea ja Topi varasti koko ajan. Minulla oli nami kädessä ja se oli Topista ihan vastustamatonta. Piti hallita oma ruumis, liikkeet ja kädet…

Onneksi 10 esteen hyppy-putki-rata onnistui paremmin, vaikken saanutkaan noudatettua kaikkia ohjeita. Kyllä se käsien vaikutus on ihmeellinen. Tosin kun pidin käteni kurissa, kenotin kyykykssä kyyryssä. Koira otetaan haltuun ja kääntämisen jälkeen vapautetaan esteelle. Palautteen mukaan ongelma tulee ennemminkin vapautuksessa: nytkin Topin oli vaikea irrota putkeen.

Kontaktiosuudessa vedimme ensin rallia putki-keinu-putki-puomi-putki-A-putki mahdollisimman kovaa namirasian voimalla. Palaute oli sama kuin oma käsitys: Vesa Keskisen kontaktit. Keinu OK, A siedettävä, puomille kannattaisi opetella juoksukontakti. Ainakaan siitä ei ole mitään haittaa, opin itse, ja koiralla on virikkeitä. Kokeilimme, oivaltaako Topi puomin ylösmenon koskettamisen itse. Siinäkin on opettelemista, koska Topia ei ole opetettu oppimaan oivaltamalla, vaan se on opetettu uusavuttomaksi (tämä on siis oma tulkinta).

Seuraavat kisat vasta helmikuussa, saisivat olla aiemmin.

Takatukkaheviä ja harmitusta

Posted by -- on Marraskuu 10, 2010
Sadun jutut, Haku, Agility / 1 Comment

Joku on vähän laiska päivittäjä… Ei vain ehdi naputella yhtään pidempiä stooreja tämän kiiren keskellä. Harmillista. Onneksi äiti on ehtinyt kirjailla muutamia juttuja ylös:

Discotytöt lähtivät Topin kanssa juoksentelemaan Lykynlammen mäkiä ylös-alas. Tanner vain tömisi pimeässä, kun Nuusku, Rapsu ja Topi laukkasivat edestakaisin. Kasaridiskotunnelmaa lisäsi East Beast Chewbacka (toim. huom. aka Mörkö) takatukkineen; sukkahousuhevin ja Final Countdownin voi kuvitella soimaan… Toisella kertaa diskotunnelma parani entisestään, kun välkkyvät ja hohtavat valot vielä lisääntyivät.

Pikku-Mörkö 1 v. taka-(ja etu-)tukassaan


Hieronnassa oltiin toista kertaa. Topi oli oppinut että vääntelehtimällä ja sohimalla tassuilla saa enemmän nameja. Kerta vielä tämän jälkeen, sitten pitäisi riittää.

Agilityssa oli paineensietotreeni. Kolme kertaa sai yrittää, ja pisimmälle päässyt sai keon suklaapatukoita. Kuten arvata saattaa, kestimme huonosti painetta emmekä päässeet kahdeksatta estettä pidemmälle. Rata oli melkoisen vaikea, paljon ansoja. Huikean opettavainen harjoitus - oma jännitys ja ohjauksen täydellinen hajoaminen vie koiran vauhdin… Kaikki ei johdu koiran huonoista hermoista. Tällaista treeniä paljon lisää! Koska treeni meni aivan surkeasti, sisuunnuin ja oikein odotin lauantain Pieksämäen kisoja.

Mutta voi, vatsatauti esti osallistumisen. Kyllä harmitti. Pieksämäellä syyskisoissa 2008 Mörkö nousi kolmosiin, ja viime vuonna pyhäinpäivänä alkoi Topin ja minun yhteinen kisaura. Perinteitäkin siis olisi ollut.

Hakuharkoissakin harmitti. Osa ilmaisuista oli ihan käsittämättömiä. Toisaalta, ihan oikeesti, mitä niillä ilmaisuilla on väliä - tärkeintä on että koira saa käyttää nenäänsä, hypellä pitkin mättäitä ja kiitää häntä hulmuten mäntykankaalla. Harmittaa oma oppimattomuus ja virheiden toistaminen. Talvella on aikaa hioa omaa ja koiran tekniikkaa ilmaisussa.

Topilla oli lopulta viisi ukkoa: Ykkönen piilossa kuopassa, kakkonen kietoutuneena lakanaan (lunta!), kolmonen piilossa montussa. Etsimisessä ei ongelmia taaskaan. Nelosena oli varma onnistuminen: ukko ihan lähellä keskilinjaa, näkyvillä ja vielä ääniapu. Mutta mitä tekee tolleri-hän! Ottaa rullan ja lähtee 90 asteen kulmassa, siis keskilinjan suuntaisesti, rynnimään poispäin. Ällistyneenä katson tätäkin luovaa ja kekseliästä tollerisuoritusta vaikka olisi pitänyt heti kutsua koiraa ja elämöidä. Viitosukko olikin sitten enintään viiden metrin päässä keskilinjasta, ja Suuri Hakukoirakaan ei eksynyt.

Ja tämäkin harmittaa: vielä yksi verijälki ennen lumen tuloa -projekti jäi toteutumatta.