Sadun jutut

On vain kaksi tapaa

Posted by __ on Joulukuu 22, 2011
Sadun jutut, Haku, Vepe, Mejä, Agility / No Comments

Topin ja Viirun tavoitteet, toteutumat ja vuoden 2012 tekemiset Sadun kirjaamana:

Topin tavoitteet ja toteumat 2011:

Vuonna 2011 on edelleen toiveena, että Topi pysyy terveenä ja nauttii elämästä. Ehkä hieman hiljennämme tahtia, katsotaan miten jaksamme. Mitään lajia ei ole tarkoitus pilata liioilla tavoitteilla vaan lähinnä keskittyä hauskanpitoon.

Kevään aikana aloimme vakuuttua siitä, että Topin korvat ovat vain koristeet, oikeesti. Tämä selitti monet tottelemattomuudet, karkailut ja ohjautumattomuudet. “Topi, sä et nyt yhtään kuuntele!” Topia itseään ei kuulon heikkeneminen tuntunut kovin paljon haittaavan. Nenä toimi entistä paremmin. Loppuvuodesta Topi kuuli enää harvoja, erittäin kovia ääniä eikä se osannut paikallistaa, mistä suunnasta ääni tuli. Kuuroutuminen hiljensi koetahtiamme entisestään, ja hauskanpito onnistui hyvin. Muuten Topi oli terveenä. Fyssarilla käytiin silloin tällöin.

Pk-hakua jatketaan, ilmaisua pitäisi treenata talvella valmiimmaksi ja kesällä saadaan maastoon hallintaa (onko se mahdollista?).

Pk-hakua jatkettiin ahkerasti, irtorullailmaisusta tuli jokseenkin, mutta kiintorullaa ei saamaton ohjaaja saanut säädettyä. Hallintaa ei edes yritetty, koska siihen olisi kai tarvittu sitä kuuloa.

Vepessä käydään kokeissa ehtimisen mukaan - mutta jopa ALO1-tulosten saaminen voi olla kiven takana.

Vepekokeessa käytiin peräti kolme kertaa (oho!): ALO3, ALO0 ja ALO1. Ykkönen saatiin, kun tehtiin vienti tuontina.

Agilityssä olisi kivaa saada viimeinen nousunolla kolmosiin:)

Nolla saatiin Mika Moilasen radalla Lappeenrannassa 5.3. Tämän jälkeen Topi jäi osa-aikaeläkkeelle. Ei kisattu, ja harkoissa hypyt laskettiin medeiksi.

Lisäksi tavoitteena oli ainakin yhdessä mejä-kokeessa rämpiminen (tai minä rämmin ja Topi todennäköisesti koheltaa), toiveena on yhtä hyvä suoritus kuin harjoituksissa.

Kesäkuussa käytiin mejä-kokeessa, ja Topi sai toisen ja viimeisen AVO1-tuloksen - ja siihen päättyi näyttelytuloksettoman Topin mejä-koeura.

Meidän asteikoillamme tulosvuosi oli melkoisen hyvä: agissa siirto kolmosiin, mejässä varjosiirto VOI-luokkaan, vepessä ALO1-tulos.

Vuoden varrelta on  erityisesti jäänyt mieleen
-  maaliskuussa Lappeenrannan agikisoissa Saara tulee kertomaan, että oli se nolla, nyt ei yliaikaa! Ja sanoiko joku (ja kenestä): Upeaa menoa!
- Viirun muutto meille maaliskuussa
-  Patchcoat-päivät Laukaalla toukokuussa
- Sadun polvivamma huhtikuun alussa ja sen parantelu syksyyn
- kesäkuussa Topin mejä-kokeessa jäljen viimeisen kulman selvittäminen ja suuntaminen kaadolle, jonka suunnasta kävi tuuli - ei voi enää epäonnistua:)

  • Vainumaljan saaminen 47/50 pisteellä - meidän Topsukainen sai kiertopalkinnon!
  • tuomari Minna Vornasen koeselostus: “Hieno jälkipari, jossa ohjaaja antaa koiralle tilaa tehdä töitä luottaen tämän taitoihin.” Ohjaajan hajuaisti ei olekaan ollut viime aikoina ollut entisensä…

- elokuun vepe-kokeessa oivallus siitä, miten viennin saa korjattua, ja tuonti-vientiesineen nappaaminen hyppysiin Topin kitusista
- loppuvuoden aikana agilityssa hidas valaistuminen ohjaamisesta ilman ääntä
- marraskuussa Viirun rauniokoirakurssi

Tekemiset 2012

Topi

agility
- osallistuminen omassa uudessa hallissa yksiin kisoihin ilman tulostavoitteita
- esteiden liepeillä juoksentelu niin kauan kuin rampa + kuuro -yhdistelmä jotenkin pelittää
mejä, haku
- nenäharrastusten jatkaminen, ei kokeisiin jos mejä-kokeen säännöt eivät muutu
vepe
- avoimen ja voittajaluokan liikkeiden treenaaminen varovasti

Viiru

- Viirun tavoitteena on arkitottelevaisuus ja toimiva kumppanuus
- yhdessä kasvaminen - jos Viiru kasvattaa minua puoliksikaan niin paljon kuin Topi, minusta tulee aika iso
- puuhastelu ja superkoirautuminen
- lajin valintaa: mejä, vepe,  paimennus…
- haussa ainakin ilmaisun valinta ja harjoittelu
- agilityssa asenne, irtoaminen, ohjauksen seuraaminen ja esteiden opettelu - siinä ehkä tarpeeksi

Näillä mennään:
- tärkeintä on tehdä sitä mikä on tärkeää
- tehdään yhdessä
- sitä saa mitä tilaa
- on vain kaksi tapaa… oikea ja väärä

Tanssii tähtien kanssa

Posted by __ on Joulukuu 12, 2011
Sadun jutut / 4 Comments

Topin ja Viirun kuulumiset kirjasi Satu:

Vapaa-aika on kulunut pimeyttä pitäessä, agilityharkoissa ja hallityömaalla kahvia keitellessä. Viiru ja Topi ovat Pärnällä kuin kotonaan keksejä kerjätessään. Viiru näyttää Topille (ja myös Susulle) hyvää esimerkkiä ystävällisyydessään ja avoimuudessaan. Topikin menee talkoolaisia iloisena moikkaamaan. Yhtenä aamuna nähtiin sellainen ihme, että Topi varasti rukkaseni ja leikki sillä vetoleikkiä Virun kanssa.

Topikin näytti Viirulle hyvää esimerkkiä pariagilityssä. Viiru oli alkanut juosta pussin ohi (ei kuitenkaan pelännyt), sen jälkeen kun laskimme kangasta liian aikaisin liian alas. Hurjalla leikillä Viirun sai kyllä menemään pussiin. Lopullisesti pussijumin poisti Topi… Viirua ei pidellyt mikään (paitsi Mari), kun se syöksyi Topin perässä pussiin kerta toisensa jälkeen. Seuraavaksi opetan kepit samalla tekniikalla. Sääli, ettei Topi osaa kontakteja - niihin ei voi käyttää mallioppimista.

Sirkku onkin alkanut opettaa kontakteja Viirulle; toivottavasti tulee yhtä hienot kuin Susulla. Viiru on tehnyt siivekkeitä, suoria ja käyriä putkia, pöytää, pussia, avoimia kujakeppejä ja nyt siis puomin alastulokontaktia. Lisäksi on paukuteltu keinua. Enkka on neljä estettä peräkkäin. Ohjauksista on hieman harjoiteltu sylkkäriä ja pakkovalssia. Ihmeellisesti pakkovalssi toimi ihan kylmiltäänkin, kun Topin ryhmän treenin jälkeen tein Viirun kanssa pätkiä putkirallista. Viirun omassa sunnuntaitreenissä olikin pakkovalssi yhtenä aiheena. Voi kun kummankin koiran kanssa muistaisi hallita ja käyttää niitä ruumiin sivulla roikkuvia härpäkkeitä. Viirunkin kanssa tuppaavat suulliset käskyt unohtumaan, kun Topin kanssa yritän keskittyä äänettömään ohjaukseen.

Topilla on ollut kivoja torstaitreenejä. Eevis kävi pitämässä treenin, joka oli meille tavattoman vaikea. Rata näytti suoraviivaiselta ja helpolta, mutta sisälsikin paljon ansaesteitä. Sai tosiaan ohjata koiraa koko ajan ja pitää liikkeensä ja eleensä kurissa. Muuten olemme mielestäni ihan hyvin edistyneet rampa taluttaa kuuroa -osastossa. Senioricup, täältä tullaan!

Itsenäisyyspäivänä Viiru ja Topi olivat turisteina Joan agikisoissa ihailemassa Susun ja Sirkun sujuvaa Tanssii tähtien kanssa -menoa. Viiru sai tavata monta koirakaveria. Oikein etsimme isoja pystykorvaisia koiria; edellisenä päivänä Viirulla oli välikohtaus sakemannin kanssa. Jo heti tilanteen jälkeen chillailimme samaisen koiran kanssa. Kisoissa Viiru oli oma myönteinen itsensä kaikkien kanssa. Kiitos Puhille, Latelle ja Almalle:) Laten kanssa keppiralli oli kivaa!

Lauantaina 10.12. Miimi järjesti aussiepikkujoulut. Olinkin toivonut koirapikkujouluja. Ohjelmassa oli lenkki pelloilla ja pikkuteillä sekä nyyttärit. Nolosti osallistuin nyyttäreihin vain nauttimalla muiden tuomia makoisia herkkuja… Myös koirat saivat olla sisällä mukana. Kun Viiru väsähti, se nuoli lepäävän Pamin päätä, kiehnäsi Unskin lampaantaljalla ja loikoili Viia-siskon vieressä. Mukana olivat Miimi, Unski, Pami ja Viia, Hilkka, Kiri ja Valo, Hanna, Atte, Kimmo, Jatsi ja Hippa sekä Mari, Ari, Kida ja Oscar. Tällaisista pikkujouluista me tykätään!

Kekrivalkeilla

Posted by __ on Marraskuu 09, 2011
Sadun jutut, Haku, Agility / 1 Comment

Viirun kuulumisia Sadun kertomana:

Pyhäinpäiväviikonloppuna Viiru osallistui Popekon rauniokoirakurssille. Lauantaina aloitettiin kulkemalla rauniorata. Viiru ei ollut moksiskaan erilaisista alustoista. Radan lopulla kuljettiin kahden kaapelikelan välistä. Mutta hei, täällä on jotain, sanoi nokka. Toisen kelan sisälle oli piiloutunut maalimies! Aluksi Viiru kurkotti kelan sisälle takajalat pitkinä mutta sitten rentoutui. Lopuksi Viiru kulki “puomin ylösmenoa” pitkin kelan päälle, ja sieltä nostin sen alas.

Seuraavaksi oli ohjelmassa ketteryystelineitä: pöytiä, silta, peltinen putki ja vaakatasossa olleet tikapuut. Arastelin hieman tikkaille menoa mutta Viiru ei - eikä muitakaan esteitä.

Keskipäivän kekrivalkean jälkeen mentiin taka-alueelle ukkoja etsimään. Jokaiselle koiralle oli kaksi maalimiestä. Koiraa ei lähetetty ukolle kuten pk-haussa, vaan se päästettiin vapaaksi, ja se sai itse tuulen ja nenänsä avulla selvittää ukkojen sijainnin. Ukot olivat melkoisen umpinaisissa piiloissa, mutta Viiru sai nopeasti hajun ja eteni empimättä perille saakka.

Ennen kotiin lähtöä kierrettiin pieni lenkki Rapsun ja Sanin kanssa.

Sunnuntaiaamuna ryhmämme jatkoi maalimiesten etsimistä, nyt raunioista. Viirun ukot olivat keskellä raunioita, raunio- ja tiilikasojen sisällä, toinen siltarummussa kansi päällä ja toinen betoniputkessa, niinikään kannentapainen autonrengas-betonimöykky päällä. Nyt en ollut enää uskoa silmiäni, kun Viiru löysi ukot lähes samantien. Olin sitä mieltä, että navakasta tuulesta oli apua, ja että tehtävä oli sen vuoksi helppo. Kouluttaja kuitenkin totesi, että piilot olivat oikeasti vaikeita - mutta että kaikille koirille ei voi vaikeita piiloja tehdäkään.

Keskipäivällä tehtiin tunkeutumisharjoitus: maalimies meni koiran nähden tunneliin ja eteen vedettiin jätesäkkiverho. Kunhan Viiru hokasi, mitä oli tarkoitus tehdä, se punkesi vauhdilla tunneliin verhon läpi. Viirulle ei kuitenkaan rakennettu tunnelin suulle lisäesteitä, kuten “röyhkeämmille” ja isommille koirille.

Taukomakkaranuotion jälkeen sytytettiin vielä toinenkin kekrivalkea, jotta saattiin savua ilmaan, ja ryhdyttiin tositoimiin. Alueella oli sattunut räjähdys, ja yksi henkilö oli kadoksissa raunioissa. Onnettomuuspaikalla oli tulta, savua, pauketta, kolinaa, lentävä autonrengas, pelastushenkilöstöä; lisäksi läheiseltä ampumaradalta kuului kovia paukkuja. Jokainen koirakko pääsi vuorollaan etsimään kadonnutta. Aluetta kuljettiin läpi tuulen suunnat huomioon ottaen. Viiru ei tosin päässyt aloittamaan luontevimmasta kulmasta, koska siellä olivat raivaustyöt kesken (=ukko oli siellä). Pitkä viikonloppu ja erilaiset häiriöt vaikuttivat Viiruun niin, että se “partioi” lähempänä minua ja yritti välillä kysellä apuja. Kun apuja ei tullut, se jatkoi itse etsimistä, ei väsynyt, ei hökeltänyt eikä paennut sijaistoimintoihin. Viiru merkkasi hajun mutta kulkemista täytyi vielä jatkaa lähistöllä, jotta hajun tarkka lähde selviäisi. Ja pianhan kadonnut ihminen ja namirasia löytyivätkin kuopasta, sokkelin viereisestä puuhökkelistä.

Sää oli kovin hämärä ja marraskuinen. Syksyn vuotuisjuhlan - olipa se pyhäinpäivä, kekri tai halloween - tunnelmaa loivat hämäryys, nuotiot, savu, kilkatus, raunioilla vaeltavat “haamut”. Kurssi oli ikimuistoisen hyvä ja antoisa, hyvin suunniteltu, ja kouluttajat olivat asiantuntevia. Ihmeellisintä oli se, miten pätevä pikku Viiru oli.

Viiru oli jo puuhaillut tarpeeksi yhden viikonlopun osalle, ja niinpä Topi sai lähteä sunnuntai-iltana agiliitämään pentu- ja teiniryhmään. Vaikka Topi taisi olla vanhempi kuin muut yhteensä, sehän liisi! Kouluttamassa oli Heidi, joka oli sunnitellut juuri Topille mieluisan radan: edestä ohjattava, juostava, ei liian vaikea, suoria putkia ja loivia mutkaputkia. Kyllä elämä voi olla mukavaa! tuumasimme me, vaikka syksy onkin synkimmillään.

Vakain tuumin ja harkiten?

Posted by __ on Marraskuu 02, 2011
Sadun jutut, Haku, Mörkö sairastaa, Agility / 1 Comment

Sadun tarinointia viime päivistä:

Sunnuntaina Sirkku ja Susu lähtivät Elina Jänesniemen agilitykoulutukseen. Minä pakkasin muut koirat autoon, ja ajoimme ensiksi Jaamanlammentien varteen pikku lenkille. Mörkökin tuli mukaan. Aina mietityttää, ottaako Mörkö matkaan vai ei - alkaako sitä väsyttää liikaa - mutta toisaalta haluaisi, että silläkin on liikuntaa ja tekemistä.  Viime perjantaina, kun vein kaikki neljä koiraa metsälenkille, Mörköä alkoi joko pelottaa tai koskea. Kenestä muusta koirasta tahansa olisin sanonut, että sitä pelotti - mutta eihän Mörkö pelkää kuin hengityksen tahdissa liikkuvia pölyhiukkasia.  Tai ehkä Mörkö on alkanut pelätä paukkuja, se oikein pyrki syliin. Se lenkki jäi aiottua lyhyemmäksi.

Sunnuntaina suihkaisimme sitten Liperiin hakuharkkoihin. Tapasimme Miimin ja Hilkan Miimin pihalla, ja suuntasimme maastoon. Tallasimme pienen alueen avoimeen mutta risukkoiseen metsään. Tallaamiseen osallistuivat kaikki muut paitsi Topi. Mörköä vähän arveluttivat risut - ja ehkä enemmänkin kuusi meuhkaavaa aussietyttöä - ja se pysytteli lähelläni koko ajan. Sitten kolme naista treenasi seitsemän koiraa: Viia, Pami, Unski, Valo, Kiri, Viiru, Topi. Ei ehtinyt tulla vilu eikä tylsä, vaikka joka koiralle olikin vain kaksi akkaa.

Olin vakaasti aikonut, että Viirulle ja Topille tehtäisiin haamuja, että saataisiin niitä kuuluisia suoria pistoja. Mutta tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä. Viirulla ensimmäinen oli pimeä ja toinen haamu, ja kyllä ensimmäisen pistokin oli melkoisen suora. Topin kaksi ukkoa piiloutuivat paikkoihin, joita minä en tiennyt. Topi-tyyliin piti keksiä jokin tollerikiemura: Topi etsi ukon, otti rullan, mutta, kas, yllätti kakkahätä. Rulla suussa kykkimään ja sitten rullan palautus, näyttö ja palkka. Kummankin koiran kanssa leikittiin lopuksi. Tämä jäi Topin kanssa tietysti vain yritykseksi, koska sen piti rynniä repuille katsomaan, olisiko siellä syötävää.

Erinomainen harjoitus, mutta vielä hauskempaa oli luvassa: menimme koko sakki kävelylle sänkipellolle. Viirulla oli ihanaa rakkaiden sukulaisten kanssa, mutta myös pojat viihtyivät ja Mörkö löysi evääksi jäniksenpapanoita. Topi lönkytteli rauhassa milloin kenenkin polvitaipeessa.

Illalla Viirun ryhmä treenasi agilityä Marjon kouluttamana. Ensin yritimme tehdä kahta mutkaputkea peräkkäin, mikä oli liian vaikeaa. Siirryimme irtoamaan kahteen siivekkeeseen ja sitten yhteen putkeen. Ja kovasti leikittiin. Viiru murisee hurjasti ja vetää kovaa - toisin kuin metsässä. Lopuksi isommat (Riki ja Viiru) ja pienemmät (Sulo ja Jytinä) saivat seurustella. Miksi minulla ei ole agilityssa vakaita aikeita ja harkintaa siitä, mitä ja miten opettaa? Nyt käy niin, että sitä saa mitä tilaa - ilman harkintaa vahvistan samoja vanhoja virheitä.

Topin torstain ryhmässä treenattiin keppikulmia ja ihme hyppypyöritystä. Yksi keppikulmista (10 -11) oli vaikea Topillekin, ja lopulta päädyin tekemään sen Kokkosen patenttityylillä: kipitin keppien toiselle puolelle, ja vedin koiran ekasta välistä ja työnsin toiseen. Kaisa J:n sanallisen kuvauksen mukaan hyppypyöritys oli valssi-vastakääntö-niisto-persjättö-peruskäännös (myös kuva on varastettu Kaisan blogista). Vastakääntöosion tein väärällä kädellä, jolloin se ei mikään vastakääntö ollutkaan, ja persjättö ei kertaakaan onnistunut koiran kanssa kunnolla. 

Raksalla, hallilla ja metsässä

Posted by SK on Lokakuu 24, 2011
Sadun jutut, Haku, Agility / No Comments

Alkuun tiedotusluontoinen asia: lähetin Suppilon talvikuvan valokuvauskisaan ja sitä pääsee äänestämään täällä. Olisimme klikkauksesta niin kovin iloisia!

Pitkästä aikaa Topin ja junnuikään ehtineen Viirun kuulumisia Sadun kertomana:

Viiru alkoi toissa sunnuntaina pimeässä metsässä juoksentelun jälkeen lievästi ontua vasenta etujalkaansa. Keskiviikkona ontuminen oli jo niin vähäistä, että vain minä huomasin sen. Ja lääkäri, jonka luona kuitenkin kävimme. Suositukseksi tuli viikon lepo, jotta nähtäisiin, onko kyse vaarattomasta itsekseen paranevasta pienestä loukkaantumisesta vai vakavammasta ongelmasta, kuten kasvuhäiriöstä. Nyt maanantaina en enää huomaa liikkeissä mitään epätavallista.

Viirulta jäivät Josepan eiliset hakuharkat väliin. Sääli, koska emme ole Joan hallitalkoiden vuoksi aikoihin päässeet hakumetsälle. Koirat ovat kyllä päässeet raksalle hengailemaan ja nauttimaan Pärnävaaran rinteistä.

Pärnävaaran suurimmat korvat mittauksessa

Topi tuurasi Viirua – ja jos paikalla ei olisi ollut mailman tumpelointa ohjaajaa, olisi ollut treenien treeni. Maastossa uutena kokemuksena olivat suon reuna ja ojat. Myös treenikaverit olivat uusia. Topi teki viimeisenä, Jessen jälkeen, ja jotta ei tarvinnut itse suunnitella, Topsukainen teki samanlaisen treenin kuin Jesse, jolla oli kaksi siirtyvää maalimiestä: ensimmäinen ukko pressun alla oikeassa etukulmassa, toinen pressun alla, ojan takana vasemmalla (kulmasta eteenpäin), kolmas jälleen pressun alla ojan takana oikeassa takakulmassa ja viimeinen vasemmassa takakulmassa ojan takana, suon reunassa pakenevana haamuna. Ilmaisut tehtiin irtorullilla, koska en vieläkään ole saanut säädettyä kiintorullaa ja aloitettua sen harjoittelua. Aivan onnettoman lähetyksen seurauksena Topi haki ensin kakkosukon – mutta haravoi ensin lähes koko alueen. Kaikki muu menikin kuin oppikirjassa. Yllättävää kuitenkin: neljännelle ukolle Topi ei ampaissut suopursut pöllyten kuin punainen hakuraketti; mietimme, väsyttikö sitä vai eikö se saanut mitään hajua. Tai sitten höppänä muisti kuin muistikin jo käyneensä takakulmassa eikä siellä ollut ketään… Mutta olihan siellä pakeneva Ulla… Jee!

Kahden viikon päästä Viiru osallistuu rauniokoirakurssille, eiköhän sielläkin etsitä ukkoja – ja mikäs Viirusta sen hauskempaa.

Viirulla on myös talveksi oma agilitytreenipaikka ryhmässä, jossa on muitakin teini- tai pentukoiria. Viirun agility on aluksi leikkimistä ja putkien sekä siivekkeiden läpi juoksentelua. Sirkku on myös opettanut Viirulle naksun ja kosketusalustan. Viiru tuntui heti ensimmäisellä kerralla yllättävän suurella roihulla syttyvän leikkimiseen ja yhdessä tekemiseen. Oletinhan, että se tykkää leikkiä ja natustella nameja mutta näin suuri yhtäkkinen muutos hämmästytti minut. Ennen pentu sai juoksennella hallissa mielensä mukaan – nyt se ei enää halunnut. Jos kummallakin terveyttä riittää, meille tulee ratkiriemukas agility”ura”.

Topsukaisella on terveyttä riittänyt, ja agilityura jatkuu yhä. Alun perin ajattelin, että Topi ja Viiru saisivat vuorotella torstain ryhmässä mutta en raaskinutkaan siirtää Topia telakalle lainkaan. Fysiorapeutti-Helikin oli sitä mieltä, että kunhan muistaa lämmittelyn, BOT-manttelin ja medirimat, niin harrastusta voi vallan hyvin jatkaa. Topi on niin taitava ja ihana, ja sen kanssa on niin hauskaa. On kiehtovaa, miten kuuron koiran kanssa voi yhdessä tehdä rataa – ja kummallakin on kivaa. 

Pientä laittoa

Posted by SirkkuI on Syyskuu 16, 2011
Sadun jutut, Haku, Vepe, Agility / No Comments

Topin ja Viipon kuulumisia Sadun kirjaamana:

Vielä on käyty hakumetsässä ja vepeilemässä; vepekausi on kyllä ihan lopuillaan. Viimeksi Viipotin ajeli kauas veneellä, hyppäsi ja ui rantaan; Viiru myös haki lelun veneestä ja toi sen rantaan. Aika pikkuiseksihan Viiru näyttää jäävän vepen voittajaluokkaa ajatellen (ja voittajaluokkaahan me tietysti ajatellaan…). Mutta voihan uiskennella muutenkin. Mökillä ei kukaan pääse uimaan ilman että pieni hengenpelastaja empimättä molskauttaa laiturilta päälle ja alkaa pörrätä ympärillä. Topi ei ole ikinä vaivautunut minua pelastamaan.

Topi-eläkeläinen on siirtynyt vepessä pienen loiskauksen eteenpäin ja tehnyt pari kertaa rannansuuntaisen viennin sekä vienyt rannalta veneeseen avoimen luokan vientiesineitä. Oman veneen hinauksen Topi teki viimeksi ekaa kertaa - ja heti onnistui. Veneessä oli tosin nuori, todella taitava avustaja. Jos terveyttä riittää, varmaan ensi kesänäkin vepeillään, jos ei sentään kisata.

Haussa Topi on kyllä aika pro, paitsi että tekniikka ja hallinta puuttuvat edelleenkin;) ja tulevatkin puuttumaan. En ole vielä saanut siirryttyä kiintorullaan mutta irtorullailmaisu sujuu nykyään sataprosenttisesti. Kiitos kaikki kiltit ukot, jotka viitsitte mennä ylimääräiselle koiralle piiloon treeneissä! Viirulla oli eilen ensimmästä kertaa ukkoja ilman apuja. On ilmeisesti käymässä niin, että opetan Viirulle samat virheet kuin Topille: intoa on ja etsintä sujuu, mutta hallinta puuttuu täysin. Viiru säntäsi vauhtiin epäröimättä ja löysi kaikki kolme ukkoa ilman apuja nenällään. Mutta: Viipotti meni ensin kakkoselle vaikka lähetin sen ykköselle. No, mitäs tyhmä lähetin sen sinne mistä ei tuullut. Siispä haamutreeniä, jotta koira tekee suoran piston sinne minne ohjaaja sen lähettää. Ehkä ensi kesänä treenataan, nyt vain pidetään hauskaa.

Agility ja halli alkavat taas houkutella, kun illat pimenevät. Soilin koulutuksessa havaitsimme Topin reagoivan kovaan kättentaputukseen. Joko se kuulee jotain tai huomaa laajan liikkeen. Sain sen jopa kääntymään, vaikka olin jäänyt kauas jälkeen. Pystyin myös jo hieman juoksemaan. Santtu on tullut meidän ryhmään, joten Viirulla on mukavaa lenkkiseuraa. Hallissa Viiru pyörii tiellä ihmisten jaloissa, kun rataa rakennetaan, ja juoksentelee putkiin. Muuta Viipo saa odottaa, kunnes on isompi tyttö.

Viirun muita alkusyksyn puuhia ovat olleet paimennus ja marjastus -  mustikoita, puolukoita ja herukoita menee niin paljon, että toisesta päästä näyttäisi tulevan mustaa veripalttua ja punaista puolukkasurvosta. Lampaita on käyty katsomassa ja seurailemassa pari kertaa. Kirjoitan paimennusharkoista enemmän, kunhan tajuan siitä jotain. Lisäksi Viirun mielestä syksyllä koti kaipaa pientä laittoa. josta näppärä ja ahkera aussie selviää kirsun käänteessä.

Superkoirat viipottavat

Posted by SS on Elokuu 09, 2011
Sadun jutut, Haku, Vepe, Toko, Agility / 2 Comments

Topin ja Viirun kuulumisia Sadun kirjaamana:

Viiru on kyllä ihan huippu… Ehkä siitä tosiaan tulee superkoira niin kuin Eve kirjoitti yhdessä kommentissaan;) Eilen hakuharkoissa Viirulla oli kaksi yhtäaikaa lähtenyttä mielikuvaukkoa etukulmissa, ilman muita apuja. Viiru pinkaisi vauhtiin ja eteni ukoille ilman mitään epäröintiä.

Topilla on edelleenkin huipussaan motivaatio, jos ei mikään muu. “Virallisten” treenien jälkeen Mari ja Sirkku menivät ukoiksi Topille. Mika päivitteli: “Yhdeksän vuotta ja tuollainen into”. Treeni ei mennyt kovin tyylikkäästi, koska kun lähetin Topin ykkösukolle, se melko lähellä piiloa kadotti hajun ja alkoi kaahottaa omiaan. Emme olleet tallanneet aluetta, joten Topi juoksenteli hetken missä sattui, kunnes törmäsi kakkosena olleen Sirkun hajuun. Varminta tietysti pelastaa perheenjäsenet ensin. Marikin löytyi uuden, paremman lähetyksen jälkeen suoraan. Ja kotona Topi pötkähti heti kuorsaamaan eteisen matolle. Ilmaisu irtorullilla sujuu Topilla nykyään hyvin. Mutta mikä ilmaisu Viirulle?

Topilla on ollut melko tylsä kesä, kun mökilläkään ei ole saanut olla vapaana. Kuuro ukkeli kipittää nimittäin naapurin grillille eikä tietenkään kuule kutsuhuutoja. Uidessa ja noutaessa nuoremmat hyppivät kuonolle ja vievät lelut. Treenejä on ollut turhan vähän, koska olen parannellut polvea. Viime viikolla pitkästä aikaa mentiin vepeilemään. Topi vielä kotiin tultuakin seuraili minua: tehdään vielä jotain, edes vaikka tokoa. Seuraavana iltana rampa ja kuuro suuntasivatkin sitten agilityyn. Yllättävän pitkiä radanpätkiä saa tehtyä kävellen ja hosuen.

Viiru on ihan hieman vain tehnyt agilityä: tänään rankkasateessa Sirkku juoksi Viipottimen kanssa kolmen-neljän esteen pätkiä (siivekkeitä ja putkia). Vepessä Viiru on hypännyt veneestä ja noutanut lelua veneestä. Viipovaapo on kova uimaan, kiva!

Viime perjantaina Viiru matkasi Valo- ja Viia-siskojen kanssa Max-veljeä tapaamaan Juukaan. Miimin blogissa on kuvia ja kertomusta. Sisarusten leikit sujuivat mainiosti. Pihapiirissä oli kanoja häkissä. Viiru katseli kanoja hyvin, hyvin kiinnostuneena. Joudun siis ryhdistäytymään ja pyörtämään ajatukseni siitä, että Viiru ei tutustuisi lampaisiin ja paimentamiseen. Jospa paimentaminen on se Viirun juttu, niin kuin noutaminen Topin.

Viirun treeneistä mainittakoon vielä, että tokossa pentu on tehnyt seuraamista imuttamalla, perusasentonaksutteluja, jääviä, vauhtinoutoja (metalli kelpaa yhtä lailla!), paikallaoloa sekä eteentuloa. Lisäksi olen naksutellut sille kosketusalustaa agilityn kontakteja varten. Viipo vain tykkää tarjota maahanmenoa vähän joka väliin, mutta alkaa se lätkäkin sieltä jo löytyä. Ihanasti se kyllä keskittyy kaikkeen tekemiseen.

Topi luokkakokouksessa

Posted by Sir on Heinäkuu 09, 2011
Sadun jutut, Vepe, Yleinen / 6 Comments

Sadun raportti Topin luokkakokouksesta ja vähän muustakin:

Viitisen vuotta sitten meillä oli PoKS:lla mieliinpainuva agilityryhmä. Niin mieliinpainuva, että pidimme tänään luokkakokouksen. Lomista ja hiostavasta helteestä huolimatta paikalle saapui neljä vireää, enemmän tai vähemmän eläkeläistä, kahdeksanvuotiasta koiraa enemmän tai vähemmän liikuntakykyisine ohjaajineen - yksi oli viimeisillään raskaana, yksi toipui polvileikkauksesta. Koutsina meillä oli Leinosen Niina, kuten silloinkin, ja paikkana Niinan koirakoulu Napakan kenttä.

Niina teki meille pikkuisen radan, jossa oli minihyppyjä, putkia sekä kuuden kepin sarja. Vaikka sakemanni Jero, x-rotu Aatu ja rhodesiankoira Tinka eivät olleet olleet radalla pitkään aikaan, hyvin oli muistissa agility, jopa kepit. Radan pystyi ohjaamaan liikkuen vain pari askelta, joten minäkin saatoin osallistua. Lisäksi Niina ja Flamme näyttivät moderneja ohjaustekniikoita ja päivittelimme agilityn kehitystä.

Syksymmällä otamme uusiksi niin, että kaikki pääsevät mukaan. Oli mukava nähdä rentoa porukkaa! Varsinkin Jero, Aatu ja Tinka olivat yhtä ihania kuin ennenkin:)

Ennen agiltyä kävimme Viirun ja Topin kanssa uimassa Noljakan koirarannassa. Viiru vain menee, ilman konserttia tai muita suurempia eleitä. Topille pitää etsiskellä keppiä, lelu jäi tietysti autoon. Vesi oli sameaa ja melkein kuumaa. Rannalla oli myös pikkuinen aussie Brandy, joka ei märässä turkissa näyttänyt niin nallepallolta. Viiru tietysti kävi moikkaamassa Brandyn ja Jussin sekä Niinan kentällä Flammen.

Myös keskiviikon vepeharkkojen lopuksi Viiru oli superreipas uimari. Topi teki neljä innokasta vientiä 15 - 30 metriin: köysi, dami, pelastusliivi, poiju. Kaikki käy, mutta köyden luovutus ei onnistunut ekalla kerralla. Palkka oli rannalla - Topin sai kääntymään rantaan vain selvällä käsimerkillä. Rannalla oli myös “tuomari”. Sirkku kuvasi todistusaineistoa viennistä  - kyllä se kotona ja harkoissa osaa!

Ja koska vain Topi (ja Nuusku) osaavat näin kauniin ja jalon laulamisen taidon, esitelmöiköön Topi asiansa suuremmallekin yleisölle:

Pääsimme Susun kanssa luonnetestiin elokuulle Kerkän ja Hynysen testattavaksi. Joko saa aloittaa jännittämisen? Totta puhuen minulla ei ole hajuakaan, kuinka suppiloeläintä mahdetaan tuomita kyseisissä karkeloissa. Se on niin hurjan ailahtelevainen, kaikki sävyt ja reaktiot löytyvät laidasta laitaan niin hyvässä kuin pahassakin. Kun lisätään siihen vuoristorataan vielä kaikki hormonihiireilyt ja muut, en ole enää alkuunkaan haka sanomaan mitään yleispätevää Supesta. Välillä se on ihanan helppo ja välillä taas on kovin vaikeaa. Olen iloinen, jos testi antaa jotain uutta tietoa ja opin uutta paimenestani mutta numeroita ne vain ovat. Aina joistain asioista sanotaan, että tuo ei ole enää normaalia. Niin, mikä? Mikä se normaali koira oikeastaan on? Milloin koiralla ei oikeasti ole kaikki inkkarit kanootissa tai muumit laaksossa? Kenties alan olla hieman kyllästynyt näiden asioiden pyörittelyyn tai ainakin yritän jättää asioiden miettimisen sikseen. Uskon, että se oikeasti helpottaa asioita. Suspen maailmassa pelolla on paljon silmiä mutta totuus, vaikkakin varmaan koiramaailman kaikkein kulunein ja kliseisin lieneekin, että kyllä se siitä. Ajan ja iän myötä. Äh, en oikeastaan edes tiedä mikä pointtini enää oli… Kenties se, että luonnetesti voi sanoa mitä vain kahdensadan pisteen liukuman sisällä enkä edes ole kovin yllättynyt. Minulle Susu on maailman paras aussie ja. Noh. Yritän keksiä kuumeisesti jotakin lennokasta. Olen harvinaisen sanaton. Pidän pikku-Sususta hurjan kovasti, vaikka pessimistisenä taipumuksenani onkin kirjata aina ne huonot asiat ylös. Susu on niin yhden ihmisen koira kuin vain voi olla ja joskus kieltämättä tuottaa päänvaivaa osata olla juuri oikeanlainen maailman keskipiste propellikorvaiselle otukselle. Huvittavalle hurtalle, joka liimautuu aamuisin taljana kainaloon ja viimeisenä illalla kiepahtaa jalkoja vasten lämpöpulloksi. Etenkin näillä helteillä hurjan hyödyllinen kamu.

Huomenna Susu pääsee toko-Korrien koulutukseen ja illalla onkin aika kääntää auton nokka kohti Kaavia. Aussieleiri kutsuu!

Köydeltä niskat nurin!

Posted by Sir on Heinäkuu 03, 2011
Sadun jutut, Vepe, Kisaraportit / 3 Comments

Sadun raportti Topin vepe-kokeesta:

Osallistuimme Topin kanssa tänään 3.7. Kontiolahden Kaunislahdessa Joensuun seudun vesipelastuskoirien vepe-kokeeseen. Teemana oli “rampa taluttaa kuuroa” ja tavoitteena jokin tulos. Näyttää niin nololta, kun uimahullun koiran tuloksissa Koiranetissä lukee VEPE ALO0.

Nyt sinne saatiin ALO3. Pisteitä tuli 75 eli kolme liikettä meni aivan nappiin eikä sen vuoksi vienti harmita niin kovasti. Viennin Topi suoritti niin, että se otti köydenpätkän suuhunsa, säntäsi rantahiekalle samalla ravistaen köydeltä niskat nurin. Jotta surmatyö olisi lopullinen, sankari vielä kieri köydenpätkän päällä murskaten sen luut. Sitten olikin jo 30 sekuntia kulunut eikä tarvinnut varpaita kastella. Olin taas aivan ällistynyt siitä, että harjoitusten vientimestari ei lähtenyt viemään. Turha enää äimistellä: kolmessa kokeessa neljästä vienti on mennyt nollille. Ihanaa, on taas mitä treenata: koiran pitää viedä, vaikka esine olisikin vieraan hajuinen tai oudon tuntuinen, ja olipa palkka maalla, merellä tai ilmassa. Topilla oli kyllä ihan äijämeininki, se oikein katsoi minuun: En varmasti vie! Etpä voi mulle mitään, kun tuo pitkä mies rannalla mua suojelee!

Veneen haussa ja varsinkin hukkuvan pelastamisessa Topi yllätti toiseen suuntaan. Voiko tuo olla Topi: kukaan ei vingu, ei röhki, ei pyöri, ei kieputa köyttä, ei kiipeä hukkuvan päälle, ei sivuuta maalitolppia 20 metrillä. Kyllä se oli Topi, upeaa.

Viirukin on päässyt tustustumaan uimiseen, ja se jopa ui huvikseen. Ei tarvitse olla mitään noudettavaa. Viiru on myös ollut kumiveneen ja tavallisen soutuveneen kyydissä sekä hakenut wuban kumiveneestä. Voimme tehdä parivepeä vaikka niin, että Viiru on veneessä, jonka Topi noutaa

Topin ja Viirun jutut

Posted by Sir on Toukokuu 19, 2011
Sadun jutut, Toko, Agility / No Comments

 Viiru ja Valo-sisko

Topin ja Viirun seikkailuja Sadun kertomana:

Patchcoat-päivien juniori ja seniori

Marginaalihenkilöt pikkupennunrääpäle Viiru ja värivirheellinen eläkeläinen Pesonen nauttivat Patchcoat-päivistä Laukaassa. Ja toki normiosallistuja Susu nautti myös. Myös kanssaleireilijät ja muut hotelliasukit nauttivat. Topin “seesteisyys” ja kadonnut kuulo saivat aikaan sen, että hotellissa nukuttin yöllä. Topille kun näytti oman viltin ja kehotti käymään siihen maate, ukkeli nukkui tyytyväisenä aamuun saakka. Aamulla puoli kuusi Viirun seuraksi aamu-ulkoilulle. Koko päivän se oli reippaana mutta rauhallisena valmis toimintaan kuin palosotilas - ja sama pätee pikku-Viiruun. Mainiot matkalaiset!

Viiru osallistui pentutokoon mutta ei valitettavasti ehtinyt käytännössä treenaamaan. Monta ideaa saatiin kuitenkin Hanna Helmiseltä. Susu osallistui tokoon kahtena päivänä. Aina toko ei ole tosikoille, havaitsin kun katselin miten Miimi palkkasi Pamia lussupallolla haarojen välistä;). Leirin juniorit olivat Viia, Valo ja Viiru, mutta myös aiemmista pentueista riitti leikkiseuraa. Namin syöttelijöitä ja sylittelijöitäkin piisasi. Palveluskoiran pentu kellistää karskeimmankin pk-harrastajan, saati sitten aussiepentu aussie-entusiastin.

Topi taisi olla lajeihin osallistuneista koirista vanhin; Unski-isomummo hengaili kuitenkin mukana leirillä. Aki Korhonen oli suunnitellut agilitykoulutuksiin hyppypyörityksiä sisältävät, mukavan haasteelliset radat. Ekana päivänä selvisin joten kuten, koska radoilla oli aika vähän juoksemista ja enemmänkin ohjaustekniikan opiskelua. Tokana päivänä polvi oli niin sökönä, että teimme vain muutaman esteen pätkiä. Nekään eivät onnistuneet kovin hyvin, koska varoin polvea niin paljon - täytyi sentään pystyä ajamaan kotiin. Onneksi oli pitkä loppusuora, jossa Topi sai pinkoa minkä kintuista pääsi. Mitä opin? Kutsu oikealla, vedä yli vasemmalla, heitä hypyn yli oikealla, pyörähdä persjättö ja ota koira oikeaan käteen. On olemassa tavallinen takaakierto+persjättö ja erikseen saksalainen… Kouluttajaa taisi lopulta hymyilyttää meidän keski-ikäisten naisten iloinen puuhailu. Perinteiseen tapaan Topista ei ole yhtään
leirikuvaa.

Treenipaikka, Vihtavuoren liikuntakeskus, oli viihtyisä paikka hennonvihreän keskisuomalaisen kevätluonnon keskellä. Kiitos Miimille ja muille järjestelijöille!

Korvani ovat koristeet

Testasin Topin kuuloa myös paikassa, jossa Topi on aikanaan pelännyt melkoisesti, nimittäin Joensuussa Itäsillan alla. Naamasta ja korvien asennosta näkee, että kyllä se jotain kuulee - mutta ei kovin paljon. Eikä pelota yhtään! Uudessa Koiramme-lehdessä kerrotaan Reino-leonbergistä, jonka kuulo myös on heikentynyt. Hyvin samanlaisesta kuulostaa Reiskan elämä.

Viiru kävi baby-kurssin kaupunkikävelyllä samaisen sillan alla ja pelkäsi paljon. Ja miksi minä tyhmien tyhmä olin siellä niin kauan. Ja miksi olen edes mennyt millekään maksulliselle kurssille tekemään asioita, joista tiedän, että ne eivät sovi koiralleni. Onneksi Viiru toipui nopeasti ja kohta taas kiinnosti remmissä riekkuminen ja muiden pentujen korvien tavoittelu.

Parit hakuharkat on myös käyty.  Viirulla on ollut näkölähtöjä ja valmiina metsässä lähellä olevia heiluttavia ukkoja. Topin treenejä kuvaa toteamukseni Hilkalle: “Voi kun olisi tuo into ilman tuota sähläämistä”, johon Hilkka totesi, että kaikkea ei voi saada. Jospa itse muistaisin, että turha huutaa metsässä viilettävälle koiralle. Ennen se ei kuunnellut, koska se tiesi minua paremmin, mitä metsässä tehdään, nyt se tuskin kuulisi vaikka haluaisi. Samoin voin varmaan lopettaa agilityssa möykkäämisen. Ainakaan ei kannata luottaa, että koira kääntyy pelkästään ääniohjauksella. Ei kääntynyt ennen eikä ainakaan nyt.

Pappa ihmetteli, miksei Topi istu käskystä namin toivossa, vaikka muut istuvat, jopa pikku-Viiru. Korvat ovat kauniit koristeet rokkikiharoineen. Käsimerkit käyttöön; onneksi niitä on opeteltu, kuten Hanna T totesi Patchcoat-päivillä.