Topi, Mörkö ja Susu

Tuntuu hassulta kirjoittaa, sillä emme ole saaneet mitään ihmeellistä aikaan. Ainakaan liittyen ilmaisuun ja noutoon… Ilmaisuun saimme taas lisää uusia, kokeilemisen arvoisia vinkkejä ja eiköhän se sieltä ala muotoutua sujuvaksi, mutta nouto junnaa paikoillaan. Olen nyt ilmoittanut Susun tokokokeeseen avoimeen luokkaan ja toivon kovasti, että saamme sieltä ykkösen hitaalla noudolla. Sitten alan fiksata liikettä. Tämä siksi, että korjausliikkeet voivat mahdollisesti tuoda takapakkia liikkeeseen muutenkin enkä nyt halua pitkittää kokeeseen menemistä. Viime viikolla olin töissä tokokokeessa kaikki luokat ja kieltämättä karkelot herättivät paitsi melkoisen paljon ajatuksia, myös kasvattivat hurjasti treeni-intoa. Tahtoo niin kovasti päästä treenaamaan kaikkia siistejä voivoin juttuja!

Viikko sitten sunnuntaina helle piinasi sen verran pahasti, että saimme treenailla omassa rauhassamme. Edellisenä päivänä olimme käyneet harjoittelemassa pelottavaa keinua toisella kentällä, jossa hiekka on pehmeää ja keinu natisematon. Nyt äänimörkö oli kaikonnut ja lopussa päästin Susun uhkarohkeasti tekemään kaksi kertaa keinun ihan kokonaisena ilman liikkeen hidastusta tai äänen vaimentamista. En halua tehdä keinusta Susulle suurta juttua, jonka ympärillä häärii viisi ihmistä hidastamassa ja vaimentamassa kaikkea mahdollista. Jos ärsykkeitä tarvitsee laimentaa, tehdään se muuten eli tyynyillä ja pöydillä. Sunnuntaina kiikutinkin mukaan vanhan sohvatyynyn, sillä Joan keinu rämisee, nitisee ja paukkuu joka suuntaan. Aluksi Susu sai vain pamautella keinun toista päätä etutassuillaan ja sitten laitoin tyynyn ääntä hävittämään ja teimme koko estettä. Olisi pitänyt vaihtaa nami palloon jo heti aluksi, koska nyt Susu alkoi hädissään kiiruhtaa liikaa ja pelätä. Kuitenkin kun saatiin äiti avuksi ja pallo palkaksi, ilmekin muuttui taas iloisemmaksi ja saimme rentoja suorituksia useamman. Hirmu paljon tässä on tehtävää ja pitää edetä maltilla.

Jos on keinussa tehtävää, niin on sitä kyllä A-esteenkin kanssa.

Hmm… Jos naksauttelee vääristä suorituksista ja vastaavasti jättää priimat palkkaamatta, koirallehan syntyy nopeasti kirkas käsitys siitä, kuinka jutun kuuluisi toimia? Jaa-a, noinkohan olisi. Ensi kerralla pitää kyllä ottaa avustaja mukaan, jos haluaa edetäkin. Videolta on vielä sensuroitu kaikkein pahimmat tapaukset. Ennen boksia on kaksi hyppyä, joiden on tarkoitus saada koira tekemään samanlaiset loikat kuin A-esteellä.

Helteen takia maanantain hakuharkat jäivät toiseen kertaan. Illaksi ilma viileni ja oli oikein hyvä lenkkisää. Ninkan ja koiruuksien kanssa kiersimme monipuolisen luontopolun ja paimentyttöset innostuivat ihan vähän leikkimäänkin heinikossa. Lopuksi otimme piilopaikallaoloa useamman minuutin ajan. Pieni aussie taitavasti ihan tattina makasi. Paikallamakuita on tullut otettua enemmänkin siellä täällä lenkkien lomassa eikä niissä ole ongelmaa. Ainoa viilattava asia on se, että Susu tiputtaa helposti lonkalle, jos poistun tosi paljon sivuun piiloon.

Keskiviikon ageissa saavutin jonkin ihmeellisen mielenrauhan ja nyt tajusin, että treenin jälkeen ei ollut ollenkaan turhan tutuiksi käyneitä “äh, miksi se nyt tuollainen on” -ajatuksia. Ei kaikessa tarvitse loistaa, riittää että on paras kolmessa muussa lajissa Toivottavasti tänään jää agitreeneistä yhtä hyvä fiilis eikä tämä ole vain tilapäinen häiriö. Melkein olen jo ilmoittamassa Susu hyppyradalle syyskuulle, mutta saa nähdä, kuinka hurjaksi alan. Kun vain nyt saisi keinun ja A-esteen kuntoon! Olisi hauskempaa mennä agiradoille, koska tuo ohjauspuoli hyppypyörityksissä ei ole kovin hyvin hanskassa… Pian pitäisi ainakin hyppyjen olla kohdallaan, koska osallistumme viikon päästä Ulla Kaukosen hyppyseminaariin. Tosi kivaa ja toivottavasti myös hyödyllistä saada asiantuntijan arvio Susun pompuista. Kallista lystiä mutta eiköhän se ole sen arvoista. Tässä vaiheessa nuorelta koiralta pystyy vielä korjaamaan vääriä tekniikoita helpommin kuin konkarilta.

Asiasta kiinnostuneille kokosin Susun kepeistä videon aiheesta kujan leveys, koiran vauhti ja pujottelutekniikka. Ei tullut keksittyä pyörää uudelleen ja vaikka en tarkasti laskenutkaan, ei vauhti suoralla keppirivistollä näytä ainakaan huomattavasti hidastuvan tekniikan vaihtamisen myötä. Näillä mennään.

Plääh. Agility ahdistaa, edelleen. Kolmen viikon juoksutauko ei näkynyt eilisissa helletreeneissä mitenkään eli motivaatiosta tai sen puutteesta juttu ei kinnaa. Eilen treeneihin lähtiessäni päätin, että tänään onnistumme ja nappaamme kiinni siitä fiiliksestä. En enää tiedä, miksi joka ikisestä harjoituskerrasta jää aina niin paha maku suuhun ja pettymys päällimmäisenä mieleen. Videolta yritin etsiä jokaisen iloisen osaamisemme ja onnistumisemme – jos vaikka systemaattisen listauksen kautta ne nousisivat sieltä. Vaikkakin nyt tuntuu, että ottaisin mieluummin lähdöstä karkaavan kontaktiräiskijän tai keppiavuttoman; aivan kuin ne sen mukavampia ongelmia olisivat.

On tekemisessä paljon hyvää: kepit ovat jokseenkin onnistuneesti valmiit, puomille on tullut vauhtia ja rengas sujuu lähes poikkeuksetta nappiin. Videolla Susu menee ensimmäistä kertaa “kiinteää” keppiriviä. Tekniikkaa se on nyt vaihtanut ja ihan niin vikkelästi se ei siten enää pujottele kuin pienellä kujalla. Täytyy katsoa, josko melontatekniikan saisi suorillekin kepeille, mutta voi olla, että Susun rintakehän leveys ei riitä siihen.

Tänään hakuharkoissa Susulle tehtiin metsässä ilmaisua naruleluilla ja damilla lyhyellä matkalla. Se sujui! Teimme vain yhtä osaa eli “rullan” tuontia ilman näyttöä. Susu alkoi kahdella viimeisellä kerralla tarjota itse luovutusta edessä istuen eli sillä jatketaan. Nyt pitää yrittää saada paljon seuraavien päivien aikana toistoja harjoitukseen, jotta varmuus kasvaa. Tosi kiva, kun tämä etenee. Liian vähän tulee kirjoitettua näistä hienoista onnistumisista – tokossakin moni juttu on mennyt huimasti eteenpäin ja avoimen koe alkaa kuulostaa varsin hyvältä idealta.

Kaikella kunnioituksella, Topi, mutta me kaikki olemme erittäin yllättyneitä eilisestä jäljestyssuorituksestasi. Iloisesti toki!

Koesuorituksen arvostelu ja pisteet

koepaikka Liperi, Kaatamo

Laukauksien sieto: hyväksytty
Jäljestämishalukkuus 6/6
Jäljestämisvarmuus 11/12
Työskentelyn etenevyys 10/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 9/14
Käyttäytyminen kaadolla 3/3
Yleisvaikutelma 5/5 Pisteitä yhteensä 44 eli AVO1

Tuomari Markku Hassisen koeselostus: Koira nuuhkaisee pikaisesti lähtömakauksen ja etenee jäljelle. Kaikki osuudet koira jäljestää jäljen tuntumassa molemmin puolin tarkistuksia tehden, etimmillään jälkinarun verran sivulle. 1-makaus ohitetaan sekä 1-kulma noin 5 m päästä, jatkaen siitä 2-osuudelle. 2-kulma selvitetään tarkasti, mutta makaus ei kiinnosta. Kaadolla tullaan jälkeä myöden ja sorkkaa koira jää nuuhkimaan. Tänään hyvää työtä tehnyt jäljestyspari saa jatkossa kiinnittää huomiota makauksiin ja vauhdin säätämiseen maaston mukaiseen jäljellä etenemiseen.

Hyvä Topi! Tohelotollerin ensimmäinen ykköstulos mistään lajista! (tässä kohtaa ei kuulu mennä kurkkaamaan koiran ikää tai harrastushistoriaa infosivulta ) Palkinnoksi Topi sai ihanan vihreän pehmotontun, jota onkin vingutettu antaumuksella. Onnea myös muille kokeessa menestyneille!

Sain Saaralta kuvia toukokuisesta tokokokeestamme Susun kanssa, tässä muutama:

Täällä loput.

Jotta ei käy liian yhtenäiseksi tämä kirjoitus, vielä lisää todistusaineistoa – Susun kepit näyttävät tällä hetkellä tältä. Kepukoita on 14 ja kuja melkein kiinni. Muuta agiraporttia seuraa myöhemmin, kun ehdin vähän tuumailla tätä tilannetta lisää.

Joskus tulee miettineeksi, kuinka suuri pieni koira voikaan olla. Mörkö on aina ollut persoona isolla peellä, pikkuruinen kirppu varustettuna vähintäänkin kymmenkertaisella henkisellä kapasiteetilla. Mörkö on käsittämättömän kova ja terävä – sen tunnelmat sahaavat nollasta sataan sadasosasekunnin aikana – ja vuosien varrella minirotikka on tehnyt selväksi, ettei sen tulisuutta ole tosiaankaan tehty taltutettavaksi. Mikään epämiellyttävä asia ei lannista Mörkön sisua tai saa koiran tahtoa taipumaan. Päinvastoin, kaikki negatiivinenkin palaute vain nostaa raivomittaria vähintään parilla pykälällä ja saa olla varma, että se kuuluisa kerta kiellon päälle hyödynnetään viimeistä murmatusta myöten.

Samalla Mörkö on niitä pikkusankareita, joiden pelottomuus välillä huimaa päätä. Mörkö vain siirtää tohvelia toisen eteen, kohdaten haasteet rinta rottingilla ja häntä tasatahtiin huiskuen, eikä mikään saa sen maailmaa järkkymään. Posahdelkoon pommit tai ujeltakoot ilotulitukset, Mörkö se vain jatkaa kulkuaan, omia vastalauseitaan toki väliin huudellen.

Mörkö on erikoinen koira. Harvoin ymmärrän sitä täysin vieläkään, sillä pikkukoiran mieli on samalla kiero kuin korkkiruuvi mutta silti miehisen yksinkertainen. Oman lisänsä keitokseen ovat tuoneet kivun vuosi ja lääkitys, jotka ovat tehneet Mörköstä erakon ruokaritarin. Erityisesti näistä kahdesta suuresta muutoksesta johtuen yritän suhtautua Mörkön vuoristorataluonteeseen suhteellisen kevyesti, sillä nuorempana sen takia tuli monet itkut itkettyä. Kivun sanelemien reaktioiden ei edes tarvitse olla kovin loogisia ja lääkitys tekee tepposet kenelle tahansa. Ja vaikka Mörkö on kiivas räyhähenki, on se myös niin kovin aurinkoinen kaveri. Korvaamaton ystävä, vaikka elämä sen kanssa aika huimaa usein onkin.

Samalla en kuitenkaan tiedä, onko edes mahdollista päästä Mörkön kanssa samalle aaltopituudelle. Viime viikkoina olen miettinyt, että en oikeastaan tunne Mörköä. Kukaan ei tunne – se on mahdotonta sairauden takia. On hyvin todennäköistä, että Mörköllä on ollut ainakin ajoittaisia kipuja pennusta lähtien. Onko se edes oikeasti niin kova tai terävä? Ehkä se huutaakin kipuaan tai raaputtaa ulko-ovea vaikka maailman tappiin asti koska sitä ahdistaa niin paljon. Ehkä se ei reagoi ilotulituksiin ja muihin paukkuihin, koska ei kuule niitä kuten koirat tavallisesti. Mikä on oire, mikä ominaisuus?

Yhtenä aamuna, kun Mörkö kiihtyi uloslähdöstä niin paljon, että yritti tikata minua käteen, teorian kauheus pelkän ajatuksenkin tasolla levittäytyi eteeni. Jos Mörkön lähtöriekkumiset ja muu kiihtyminen laukaisevatkin hillittömän kivun? Mörkö ei ole niitä koiria, jotka on tehty elämään pumpulissa eikä sen arjesta ole siten mahdollista tehdä pelkkää leppoista tasaista tallustelua. Kuten sanottu, kyse on kuitenkin onneksi vain hatarasta teoriasta. Pelko taitaa ajaa kummallisiin ajatuksiin eikä sitä oikein aina tajuakaan, miten valtavasti pelkää Mörkön puolesta.

Loppukevennykseksi Mörkön uusin temppu. Huvin vuoksi opetin sille sovelletun pk-kokeen eteenmenon, joka jäänee kotipuuhastelun tasolle. Susulle opetetaan vähän eri kaavalla ja huolellisemmin , mutta aika näppärästi Mörkö minirotikan roolin kolmella treenikerralla otti. Tästä videoon. Alun seuraaminen ei valitettavasti mahtunut ruudulle. Toisesta hupinumerosta vastaa tänään Susu the hienohelmainen kommentaattori – klik! Se ääni kuuluu ihan oikeasti Sususta. Ei se sentään noin paljon yleensä ääntele. Toivottavasti. Eikä oikeasti yleensä töktöktöki nokallaan luoksetulossa noin antaumuksella. Toivottavasti. Tämänpäiväisten videoiden perusteella treenimme jatkuvat peruspalikkatreenin parissa teemoilla “Kuinka hallitsen nokkaani, sekä sen liikettä että ääntä, paremmin.”

Juuri kun pakkaset lauhtuivat, iski minuun vatsapöpö ja siinäpä sitä sitten kökötettiin kotona taas useampi päivä, loikattiin agitreenienkin ylitse. Susun lepokiintiö alkaa siis tosiaankin olla ääriään myöten täynnä, mikä näkyy kaikenlaisena ylireagoimisena arjessa. Epämääräistä reuhkaamista, kyttäilyä ja pöhinää riittää. En ole huolissani, koska Sususta näkee niin selkeästi, että kaikki häiriökäytös johtuu patoutuneesta energiasta. Väsynyt aussie olisi onnellinen aussie, mihin tilanteeseen nyt toivottavasti pääsemme mahdollisimman pian.

Tänään oloni oli jo sen verran parempi, että ajattelin toipilaspäivän ratoksi videoida pitkästä aikaa Susun tokoiluja. Viime video on tammikuun alusta eli kahden kuukauden takaa, joten oli jo aikakin taltioida taas uutta materiaalia. Videoinnista oppii kyllä niin paljon! Tämänpäiväisestä on edes turha laittaa mitään etsi viisi virhettä -skabaa pystyyn, koska erheet pomppivat sieltä ihan itsestäänkin silmille ja tulossa olisi vielä tuplasti samanlainen satsi lisää. Ohjaajalle kuivaharjoitteluun esimerkiksi remmi kädessä kävely… Tai ihan muutenkin pakkoliikkeiden karsiminen, totaalisen liikekadon estämisestä puhumattakaan.

Pidemmittä puheitta, video löytyy täältä. Yllätyin aika paljon, miten olen saanut melkein vahingossa tiputettua Susun viretilaa alaspäin juuri sen verran, että työskentely on yhä innokasta mutta turha haukkuminen ja vieteröinti ovat jääneet melko tehokkaasti pois. Vaikka seuruu näyttää nyt jo todennäköisesti enemmän siltä, miltä tokokokeessa pitäisi, kieltämättä kaipaan sitä jatkuvaa juttelua ja vielä röyhkeämpää puskemista. Mikään matkalaukku Susu ei nytkään missään nimessä ole, vaan piippaa etenkin käännöksissä ja keulii hitaassa kävelyssä sekä pidemmillä suorilla, joten järkevästi ajateltuna muutos on varmasti positiivinen. Luulen, että ehkä jätämme seuraamisen treenaamisen taka-alalle hetkeksi ja keskitymme muihin liikkeisiin. Seuruu on kuitenkin ihan koekunnossa siltä osin, että kestävyyttä riittää ja perusasennot löytyvät, katsotaan sitä viilailua sitten myöhemmin. Jos vain maltan olla treenaamatta sitä…

Laitoin videolle myös yhden luoksetulon ja liikkeestä seisomisen. Luoksetuloon on tullut lisää varmuutta, minkä myötä nykiminen on kadonnut oikeastaan kokonaan ja vauhtia on tullut lisää. Usein se on vielä hidas, mikä näkyy videollakin. Luullakseni ihan tyydyttävä alokasluokkaan, mutta kieltämättä vauhdikkuuden kanssa voisi kyllä skarpata. Lisäksi tuo helikopterointi ennen perusasentoa kuuluu ehkä enemmän sirkuskoiran hommiin, hassu aussie. Liikkeestä seisominen on ihan ihmeellinen juttu. Olemme treenanneet sitä varmaan vähiten kaikista liikkeistä, mutta silti Susu on aika haka siinä. Jostain syystä pysähtyminen kuitenkin huolestuttaa Susua, joten pitää miettiä, miksi paimen suikauttaa korvat luimuun iloisen ilmeen sijaan.

Liikkeestä maahanmeno on osoittautunut yllättäen vaikeimmaksi alokkaan liikkeeksi, vaikka luulin maahanmenon olevan vahvin Susun peruskäskyistä. Tämän päivän treeneistä voisi koostaa sellaisen älä tee näin -opetusvideon… Ohjaajan osalta siis. Ei kai auta muu kuin vahvistaa, vahvistaa ja vielä vähän vahvistaa maahanmenoa.

Hyppyä treenailimme viikko sitten agitreeneissä eikä siinä ole suurempia ongelmia. Vaatii vain toistoja, aivan kuten paikallaolokin. Parin minuutin makoilu onnistuu hyvin lenkkireittien varrella, joten nyt tarvitsisimme erityisesti koirahäiriötä. Eiköhän sitä ole tarjolla huomisissa Lappeenrannan agikisoissa, jonne Topi ja äiti lähtevät kisaamaan ja me Susun kanssa tutustumaan kisatunnelmaan.

Minun piti kirjoittaa selostus sunnuntain mölleistä, mutta kuinkas kävikään kun päädyin avaamaan videonmuokkausohjelman…

Pieni musta koira on niin iloinen pompputokoilija, viuhuttaa häntää minkä ehtii ja nassu loistaa kilpaa auringon kanssa. Laattalattia on jokseenkin vaativa alusta Mörkön kaltaiselle tohvelisankarille, mutta onneksi yritystä riittää ja mörkötokossa ei pienistä nipoteta. Kunhan koiralla on kivaa!

Klikkaa!

Vihdoin postilaatikkoon kolahtivat kovasti kaivatut uudet kasetit videokameraan. Viimeiset elävät dokumentit Topista, Mörköstä ja Sususta taitavat olla syksyltä, ja nekin ovat jääneet unohduksiin tietokoneen uumeniin, joten johan se on aikakin videoida uusia paloja. Huomasin vanhojen videoiden katselun olevan yllättävän koukuttavaa ja erityisesti opettavaista – pitänee yrittää taltioida treenailuja ahkerammin, jotta on mitä muistella.

Olen jo pitkään tuskastellut, mihin sitä sitten videot netin puolelle lataisi ja muiden hyvien kokemusten kannustamana päädyin YouTubeen. Photobucket pienentää videoita turhan rajulla kädellä ja monet muut latauspaikat eivät pelitä pöytäkoneellamme. Siirsin kaikki vanhat videot muista osoitteista YouTubeen ja sieltä taitaa muistaakseni löytyä myös sellaista edellisten vuosien materiaalia, mitä blogissa ei ole ennen ollut.

Tästä se lähti huhtikuussa…

… tältä se näytti kesällä… (luultavasti toinen kerta kujakepeillä)

… ja tässä ollaan nyt.

Videoilla näkyy aika hyvin se, mitä vuoden mittaan on tapahtunut. Keväällä Susu oli söpö pallero, joka vain tapitti ja tuumaili. Kesällä sen vietit heräilivät, vire heilui välillä pilvissä ja maltti oli tuntematon kaveri. Hiljalleen opin säätelemään Susun virettä ja myös vaatimaan kärsivällisyyttä tekemiseen.

Kesän videon keppiosuus on lähinnä vaivaannuttavaa katseltavaa. Alkuvaiheessa Susu kiihtyi kujan juoksemisesta namipalkallakin tosi paljon enkä silloin huomannut rauhoittaa sitä ennen jokaista lähetystä. Siinä vaiheessa, kun aloin pyytää koiran istumaan joka kerta ennen lupaa juosta kuja, meno rauhoittui huomattavasti ja siten myös keskittymiskyky parani. Onpahan muisto mistä pisteestä oikein aloitettiin, vaikkakin se on vähän nolostuttava sellainen.

Jätin tarkoituksella eilen otettuun videoon ohi ajaneen auton puhisemisen, sillä siinä kuvastuu aika hyvin Susun reaktiotapa asioihin – se ilmoittaa haukulla, mutta kun itse ei reagoi pöhinään tai kuittaa kuulleensa ilmoituksen, koira rauhoittuu ja pystyy taas jatkamaan hommia. Leikkiessä Susu on aika sika kaikkine helikopterointeineen, mutta niin kauan kun se ei tule näpeille ja irroittaa lelun pyydettäessä, en ole ajatellut rauhoittaa riekkumista. Kesän ja eilisen videoista kuuluu myös, miten Susu rakastaa ääntään ja sen käyttöä… Piippaus, mouruaminen ja haukkuminen ovat varmasti niitä asioita, joiden kanssa joudutaan tekemään tulevaisuudessa paljon töitä.

Susu muuten tykkää ihan hirmuisesti peruasentojen viilaamisesta! Hassu koira. Seuraamisessa se innostuu aina välillä keulimaan ja puskemaan, mutta korjaa aika hyvin itse paikkaansa. Toisaalta en ole karsinut liikaa intoilua mitenkään systemaattisesti. Oikealle käännöksissä junnu (ei kai sitä enää pennuksi voi sanoa?) heittää välillä peppuaan vähän hallitsemattomasti ja askellukset yleensäkin aiheuttavat ylimääräistä ääntelyä. En tiedä, pitäisikö vireen nousua vähän hallita, koska nyt Susu selvästikin päästää liikoja höyryjä pihalle piippauksella. Toisaalta haluaisin säilyttää seuruun Susun lempiliikkeenä enkä tiedä, miten onnistuisin laskemaan virettä juuri sopivasti ilman tunnelma latistumista.

Nyt vain ne kaikki muut liikkeet, joita olen laiska treenaamaan…