Videot

Viiru vihdoin videolla

Posted by SirkkuKouk on Helmikuu 11, 2012
Videot, Toko / 13 Comments

För Pettson är Findus mer som ett barn som gillar att busa och leka.

Kuvat © visitsweden.com ja tvprogramm.sf.tv

Tänään karautimme lämmenneen kelin (vain -8!) kunniaksi hallille tekemään pienet tokot. Susu sai aloittaa kehääntulotarkistuksella, lyhyellä paikkamakuulla ja seuruun alulla. Jokunen viikko sitten kokeenomaisen treenin alku meni ihan hölmöilyksi, kun Suppilo-paran aivosolut eivät kohdanneet toisiaan sitten millään. Agia, tokoa, hyppimistä, ruutua, seuraamista, jääviä, namipalkkaa, lelupalkkaa, mitähäh mikä maa mikä planeetta? Vai Hesariko tässä pitäisi hakea ja lukea? Pomppia nenällään ja jodlata Maamme-laulua? Kutsutaan myös huonoiksi virittelyiksi. Tänään oli verrattain onnistuneempi yritys. Lyhyen palkattoman pätkän jatkoksi Susulle vielä yksi hyppynouto leluun kiinni, toinen kokeenomaisesti. Lopuksi vielä muutama siirtely ruudussa ruokapalkalla. Toiseen settiin käskytettynä kokonainen ruutu ilman palkkaa ja perään luoksetulon alku.

Piippaus agilityhallilla on pahempaa kuin missään muualla, ja niinpä iso osa treenistä siellä menee siihen, että haetaan hiljaisuutta. Seuraavaksi yritän rikkoa kaavat kaikista liikkeistä eli esimerkiksi noudossa käskytetään alku, heitetään kapula mutta sitten lähdetäänkin vaikkapa täysin vastakkaiseen suuntaan seuraamaan. Pyrkimyksenä siis ravistaa Susu ulos malttamattomuuden “minä tiiän!”-kuplasta eli että se joutuu oikeasti kuuntelemaan eikä kärky seuraavaa liikettä niin pingotettuna. Yksi ongelma tässä kuitenkin on – ne liikkeet, joihin on virittely. Tuskin on reilua viritellä koiraa ruutuun ja sitten laittaakin se nuuskuttamaan tunnaria. Pitää yrittää keksiä keinoja järkätä pienempiä yllätyksiä, kuten vaikka ruudun tapauksessa tehdä paikallaan täyskäännös ja sitten vasta lähettää ruutuun. Toimisikohan se? Kaikkiaan tämä vähän sotii vastaan ajatusta opettaa liikkeistä teknisesti Susulle niin vahvat ja selkeät, että sillä ei ole kokeessa epävarmuuksia, mutta toisaalta tällä hetkellä ääntely on pahinta liikkeiden aloituksissa ja sitä on myös liikkeissä, jotka ovat Susulle ehdottoman helppoja.

Tapaus sunnuntaiprojekti eli Viiru on oppinut seuraamaan! Ainakin jotenkuten ja oikeastaan ihan näppärästi treenimäärään verrattuna Treenattu on tasan silloin, kun on ollut aikaa ja fiilistä, ja ainoastaan silloin. Suoraan seuraamisen lisäksi tämä utelias, lapsenkaltainen otus (Sven Nordqvistia lainaten) osaa askelsiirtymissä jo vähän tehdä yhteistyötä takamuksensa kanssa, jäävät paloina, odottaa sekä kiitää superturboteholla luokse. Sekä vauhtinoutaa ja tehdä avoimen kaukoja lähellä. Juuri sopivan verran hörökorvaiselle ikipennulle, kai? Katsotaan, ehditäänkö tällä tahdilla alokkaaseen tänä vuonna ennen kuin muutan muualle. Aiheesta hieman sivuten: kyllä kirpaisee jo ajatuskin siitä, että Susu ja Viiru joutuvat eroamaan. Kuka nyt ilman omaa peppuaan tai paitaansa selviää? Äh.

Kurkkukipuisena kisoissa

Posted by __ on Joulukuu 06, 2011
Videot, Kisaraportit, Agility / 8 Comments

Flunssa kovasti yritti torpedoida tämänpäiväisiä kisasuunnitelmia, mutta fiksuna tyttönä päättelin, että sairastaa ehtii myöhemminkin ja kai kurkusta edes jotakin ääntä pihisee. No, kirkkaimmin eivät käskyt kieltämättä kaikuneet, mutta ihan kelvollisesti kuitenkin. Susu oli kiltisti armollinen kipeälle kurkulleni eikä ajautunut kertaakaan törmäyskurssille toisten liitokiitureiden kanssa. Ei siis tarvinnut kummemmin kovistella sitä käyttäytymään etiketin mukaisesti. Ei se järin kotonaan ole vieraiden koirien keskellä, mutta malttaa pitää mölyt mahassaan ja tekee tosi mallikkaita luopumisia. Helppoa sen kanssa on olla ja liikkua, jos on itse yhtään hereillä. Tässä asiassa on menty ihan huimasti eteenpäin, jos verrataan vaikka vuosi taaksepäin.

Olin ajatellut, että olisi ollut kiva saada se viimeinen nolla pois alta ennen vuodenvaihetta mutta toteutus ei nyt ihan klikannut yhteen aikomuksien kanssa. Vaan ei se mitään – ensi kerralla terveenä sitten. Susu teki hyvän keinun molemmilla radoilla, samoin A-esteet oli näpsät. Puomit kamalia, äh. Yleisesti pitää selkeyttää kontaktien vapautuksia ja erityisesti niiden jälkeistä elämää: ohjaus heti päälle ja koiralle selkeät ohjeet epämääräisen juoksentelun ja tuletule-muminan sijaan. Videot ovat kyllä varsin opettavaisia. Menen nurkkaan häpeämään ohjauksen yleistä epäenergisyyttä, mutta ehkä vähän pitää antaa anteeksi flunssan takia. Ei liikaa kuitenkaan Molemmilta radoilta siis hylky. Toisella radalla Susu nousi seisomaan lähdössä enkä käynyt korjaamassa sitä. Hmm! Soo soo. Ei ole aussiella tapana, mutta olisi sen silti voinut käydä palauttamassa. Selvästi ohjaajalla oli muukin vähän epäkunnossa kuin kurkku. Aivotoiminta ei ole kiellettyä ja niin edelleen. Kepit olivat huonot tänään, kujakuuri siis jälleen edessä.

Susu on saanut kuulemma lisää vauhtia! Oma tuntuma oli, että se ei liikkunut tämänpäiväisellä alustalla niin hyvin kuin vaikkapa loppukesän kisoissa kivituhkalla, mutta kevääseen verrattuna parannusta kyllä varmasti oli. Lisäksi keinu sai kehuja. Treeniasenteeseen on matkaa mutta on se koko ajan parempi. Luulen, että olen päässyt jonkinlaiseen sopimukseen itseni kanssa siitä, että on ihan ok olla tavis taviskoiran kanssa. Tietenkin tarkoitus on pyrkiä kehittämään heikkouksia ja ylläpitämään vahvuuksia, mutta olen samalla myös tyytyväinen nykytilanteeseen. Susun kanssa on hupia kisata ja se lienee pääjuttu.

Rumtutum!

Posted by __ on Joulukuu 04, 2011
Videot / 6 Comments

Tarkoituksena oli opettaa pikkukoira taputtamaan rumpua nätisti vuorotellen etutassuilla, mutta kai Mörkössä on aina ollut tuollaista luontaista punkkarin vikaa…

Jotakin treeneistä. Susun kanssa kävimme eilen kipaisemassa suoraviivaisen mölliradan epävirallisissa agikisoissa. Edes pikkuisen piti ennen itsenäisyyspäivän virallisia muistella, miten sitä taas tehtiinkään enemmän kuin viisi estettä putkeen. Krhm. Viime viikkoina olemme tiistaisin treenailleet muun muassa tällaisia:

 

Piirrokset pöllitty Heidin blogista

On ollut kiva tehdä enemmän tuollaisia kisaratatyyppisiä, joissa koira pääsee aina välillä vauhtiinkin eikä ole ihan pelkkää kieputusta. Vaihtelu virkistää. Ilmeisesti myös Suppiloa, sillä se on ollut melkoisen liekeissä aina välillä. Esimerkiksi tuota vasemman puoleista aussie viipotti propellikorvat tötteröllä, meni sellaisella mukavalla raivolla. Kontaktit ovat olleet aika vaihtelevia – muutamia niin hienoja puomeja, että olisi videolle pitänyt saada tallennettua, ja sitten taas niitä vähän vähemmän mallikkaita. A-este on tosi hyvä silloin, kun siihen tullaan kovalla vauhdilla ja pystyn jatkamaan omaa liikettä, mutta jos se on esimerkiksi seinää kohti, kontakti hajoaa herkästi. Mitäs piti mennä sitä juoksaria vääntämään siihen kesällä… Eiköhän se joskus saada entiselleen. Sitten tuuletuksen aihe: keinu on melkein korjattu! Susua auttaa suuresti, että sitä tehdään myös kotipihalla eikä pelkästään kerran viikossa hallilla. Hallilla olen yrittänyt pitää ärsykkeiden voimakkuudet lapasessa ja käyttänyt välillä pehmusteita pamahdusta hiljentämässä. Sieltä se taas tulee. Huonohan se ei missään nimessä ole silloinkaan, kun Susu sitä varoo, mutta kun se on ollut täydellisen nopea ja huimapäinen, haluan sen takaisin siihen kuosiin. Pitää olla edes yksi agility-asia, jossa ohjaajalla on jotakin yritystä.

Tokojen suhteen olen ollut laiska. Niin kauhean laiska, että en meinaa itsekään uskoa. Keskimäärin ollaan nyt käyty pari kertaa viikossa treenaamassa kentällä ja sitten kaukoja on tehty paljon aina iltaisin. Ilmeisesti kakejumppaus on niin kuluttavaa henkisesti, että en pysty suunnittelemaan tai toteuttamaan muita treenejä niiden tehokuurin aikaan. Pöh. Ne ovat kyllä menneet huimasti eteenpäin, sillä kaksi yksinäistä hernettä paimenen päänupissa ovat vihdoin ajautuneet ainakin silloin tällöin törmäyskurssille. Selvää kuitenkin lienee, että näitä täytyy tehdä hamaan tulevaisuuteen asti valtavia määriä miltei päivittäin, jos mielii saada ne pysymään kasassa. Samoin tiheämpää treeniä vaatisivat kaikki muutkin liikkeet. Tuntuu, että ne vain unohtuvat Susulta. Ruudun paikka on yksi hyvä esimerkki.

Tekniikka- ja viretreenien lisäksi olen tehnyt joka kerralla pidempiä ketjuja palkatta. Vakio on, että eka piippaus purkautuu kolmannen liikkeen alussa. Olen yrittänyt selkeyttää linjaa ja alkanut kieltää Susua ihan kunnolla ääntelyistä, ja varsinaiset haukahdukset ovat loppuneet oikeastaan kokonaan. Se epävarmuuteen sekoittuva palkankärkkymisvolina on kuitenkin yhä tallella. Ei auta muu kuin jatkaa pilkunviilausmeininkiä, vaikka se ei kovin hauskaa ole, ja yksinkertaisesti tehdä paljon kisamaista. Nyt tarvitaan paljon malttia, sekä minä että Suppe. Tästä aikalisästä saattaa tulla hyvinkin pitkä, mutta ei kai meillä ole mihinkään kiire. Olen päättänyt, että Susun pitää pystyä tekemään kokeenomainen voittaja hiljaa treenitilanteessa ennen kuin edes harkitsen koeilmoa. Julmaa tilanteen tietäen mutta asia on korjattava nyt tai sitten annan sen olla, mitä en taas mielelläni tee. Kyse on kuitenkin ensisijaisesti mielentilaprobleemasta – Susu piippaa, kun ei ole varma tekemisistään.

Viiru on tosi taitava pieni toko-otus. Tuskastelin vielä alkusyksystä sen seuruuta, joka ei tuntunut etenevän mihinkään suuntaan, mutta sitten palat vain loksahtivat kohdalleen ja olemme päässeet hienosti etenemään. Ihanan tiivis, keskittynyt, hiljainen. Päheä siihen nähden miten vähän sen kanssa on loppujen lopuksi edes mitään tokojuttuja tehty. Viirussa olisi kaikki ainekset mainioksi tottelijaksi, koska sen tekemiseen saa helposti voimaa ja intensiteettiä ilman, että tarvitsee pelätä kupin keikahtamista nurin. Kaiken lisäksi se on vielä niin rikollisen söpö! Tärkein tokokoiran ominaisuus vai miten se nyt meni?

Susu luonnetestissä

Posted by SS on Elokuu 14, 2011
Luonnetesti, Videot / 12 Comments

Super-Suppilo kalakukkokaupungissa osa II. Tänään siis suuntasimme luonnetestiin KPSH:n haukkumajalle Maaningalle.

Mietin etukäteen, rähjääkö vai lamaantuuko Susu. Vähän ennen meidän vuoroamme Kerkkä käveli autolleen jonkin matkan päässä meistä ja Susu yritti heti laittaa vahtihaukun pystyyn tästä havainnosta. Jaha, rähisee siis, totesin. Hyvä niin, koska nimenomaan sitä meno on tutuissa piireissä.

Alkujuttelun aikana Suppe keskittyi tiiviisti haikailemaan perheenjäsenten perään. Kerroin, että on aika räjähdysaltis ollut, puolustaa pihaa ja antaa tutuillekin karvakamuille kyselemättä köniin. Pienestäkin pusikon risahduksesta lenkillä on heti ottamassa kantaa nyrkit pystyssä mutta toisaalta arkailee joitakin ääniä, astianpesukoneen kolinaa ja sitä rataa. Kerkkä kutsui Susua kyykyssä ja paimen meni pienenä ja kilttinä häntää alhaalla heilutellen tervehtimään. Leikkiin puukapulalla lähti hyvin ja roikkui kepukassa muristen. Lelujen kanssa ei siis tarvinnut lähteä pelaamaan, kyllä se taistelee millä vain.

Seuraavaksi siirryttiin kelkkaan. Siihen Susu latasikin kaikki panokset. Nosti mellakan salamana, kun kelkka kolahti, ja Kerkän sanojen mukaan otti tilanteen tosi tiukasti. Kivet vain saivat kyytiä. Ei antanut yhtään periksi eikä liioin kysellyt minulta, mitä tehdä. Kerkkä rassasikin sitten Susua aika rajusti, koska se oli niin vahvasti mukana. Hirmukelkkaa katsomaan Suppe tuli, kun menin kyykkyyn ja houkuttelin sitä lähemmäs. Ei vaan siltikään meinannut millään uskoa, että vaara on jo ohi ja päksähtelyä riitti ihan hyökkäyksen alkuun asti. Susu alkoikin kuormittua aika vahvasti jo tässä, koska reagoi kelkkaan niin täysillä, ja niinpä hyökkäykseen sillä ei riittänyt enää niin paljoa kapasiteettia. Kerkän mukaan otti kuitenkin ihan tosissaan asiaan kantaa, vaikka puolustus olikin vähän takapainoista. Susu kuitenkin hyökkäili Reijoa kohti enkä usko, että välttämättä olisi edes päästänyt tuomaria lähelle, jos tämä ei olisi selkeästi lopettanut hyökkäystään. Nimittäin nytkin pöhähteli vielä hyökkäyksen loputtua eikä olisi lähtenyt hänen mukaansa. Kerkkä sanoi, että säpsyi ja väisti Reijoa aika vahvasti, mikä ilmensi myös Susun pidättyväisyyttä. Oli toki painettakin jo aika lailla.

Sitten pehmeyden erikoiskoe eli haalari. Kauhea haukkumurina taas ensimmäisenä reaktiona ja olisi muitta mutkitta jäänyt kommentoimaan tapahtunutta, vaikka minä käännyin jo pois. Matka jatkui tynnyrille eli temperamentin erikoiskokeeseen. Taas rääkäisy, karkuun ja pari haukkukommenttia jatkoksi. Kerkkä kommentoi, että tämä ei ollut enää ollenkaan hallittu eikä Susun reaktio pysynyt kasassa, mutta koska muuten Susu testin aikana kokonaisuutena hallitsi tekemisensä ja se keskittyi ja kohdensi reaktionsa annettuihin ärsykkeisiin, ei tynnyri vaikuttanut niin suuresti temperamentin arvosanaan. Tynnyrin jälkeen Susu oli sitä mieltä, että voisimme kiertää tynnyrin mieluummin jostakin vastarannan kautta, mutta kun pyysin sitä tulemaan, tuli se heti yllättävän reippaasti. Haalariin otti jo ensimmäisellä ohikulkukerralla nopean kontaktin ja nyt käytiin ihmettelemässä sitä vielä lisää. Näistä yllätyin suuresti! Minusta se oli siksi erikoista, koska Susu muuten vaikutti tosi kuormittuneelta – veti naru kireällä pois tilanteesta, läähätti voimakkaasti ja häntä oli ihan alhaalla sekä korvat tiukasti luimussa. Pelko ei kuitenkaan tarkasti kohdentunut juuri niihin ärsykkeisiin enää jälkikäteen.

Seuraava koitos oli pimeä tila, joka koostui kolmesta pienemmästä huoneesta. Susu oli aluksi hipsutellut kakkoshuoneeseen, jossa se pyöri aikansa ja kävi nuuskaisemassa kaikki kolme tuomaria. Sitten se eteni viimeisen huoneen oviaukolle, johon sitten jäi napottamaan. Niiskaisin, ei vaikutusta. Toinen, ei vaikutusta. Kutsuin, ei vaikutusta. Toinen kutsu, sitten varovasti luovi tiensä luokseni.

Toiseksi viimeisenä seinä. Onneksi ei ollut mitään kalisevaa ketjua kiinnitysnaruna! Ilman sitäkin Susu jäi aika parkana nykien yksinään odottelemaan. Kerkän mukaan Susulla oli tässä paukut jo ihan vähissä, joten se ratkaisi ongelman kyhjöttämällä kyyryssä. Kerran se oli irvistänyt kunnolla, mutta ei lähtenyt tekemään minkäänlaista hyökkäystä.

Ensimmäiseen laukaukseen Susu reagoi sinkoamalla täyden remmin mitan eteenpäin eikä pysähtynyt itsestään. Tuli pysähdyttyäni jalkojeni juureen turvaan ja toisella laukauksella vain nytkähti. Kolmannella laukauksella Susu oli edessäni ja tässä taas säpsähti mutta ei yrittänyt singota mihinkään. En olisi uskonut laukausten jäävän plussalle ensimmäisen laukauksen kunnon sykäyksen takia. Mielestäni Susu oli tässä jo aika lamaantunut.

Tältä Susun rivi sitten näytti…

  1. Toimintakyky: Kohtuullinen +1
  2. Terävyys: Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +1
  3. Puolustushalu: Kohtuullinen, hillitty +3
  4. Taisteluhalu: Kohtuullinen +2
  5. Hermorakenne: Hieman rauhaton +1
  6. Temperamentti: Vilkas +3
  7. Kovuus: Hieman pehmeä +1
  8. Luoksepäästävyys: Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen +2b
  9. Laukauspelottomuus: ++ laukauskokematon

Pisteet yhteensä +157, hyväksytty. Tuomareina Jorma Kerkkä ja Reijo Hynynen.

… ja tältä näytti itse Suppilo testissä:

(02:34 kelkka, 05:55 hyökkäys, 07:38 haalari ja tynnyri, 09:17 pimeä huone, 10:08 seinä, laukaukset 11:38)

Kerkkä totesi heti loppujuttelun alkuun, että lomake olisi heti muuttunut toisen näköiseksi, jos osiot olisi tehty eri järjestyksessä eli hyökkäys ja seinä ennen kelkkaa. Paukut hiipuivat heti siinä, vaikka vahvojahan suurin osa niistä lopuistakin reaktioista oli siitä huolimatta. Kuitenkin esimerkiksi puolustuksessa olisi tuomareiden mukaan varmasti ollut koko ajan edessäni. Oli mukavaa, että tuomarit tajusivat, että ilman niitä paineita alla Susu olisi reagoinut suuremmin myös loppuihin eli toisin sanoen arjessa se on välillä aika pideltävä. Kerkkä totesikin, että “arkisessa elämässä osaa olla aika täpäkkä ja tarkka tapaus”, koska ominaisuuksia on sen verran paljon. “Hyökkäys on sen mielestä aina paras puolustus.” Juu-u, on huomattu! Tästä Kerkkä sanoikin sitten, että on onni minulle, että se on pehmeä, koska niitä paukkuja on oikeasti aika tujusti tuossa paketissa. Haasteena on se, että Susu vuoroin pelkää ja vuoroin hyökkää mutta tuomarit lohduttivat, että kahden vuoden päästä niitä pelättäviä asioita on jo paljon vähemmän. Kerkällä on Susun lähisukulainen ja hän sanoi, että tämän tyyppiset koirat pikkuisen alkavat rauhoittua vuosien kuluessa mutta että oman neljävuotiaankin kanssa aina välillä saa keskustella asioista tiukemmin.

Muista osioista tuomareiden kommentteja vielä. Susussa on selkeää pidättyväisyyttä – se ei tykkää siitä, että vieraat lääppivät mutta sietää sitä kuitenkin. Tämän sanoin jo alussa, että ei ole mikään sosiaalinen koira mutta antaa kenen vain käsitellä kun käsken sen olla nätisti. Susu taisteli aussielle ja paimenkoiralle yleensäkin tosi tyypillisellä tavalla eli ote on vähän löysä, vaikka tavallaan taisteleekin hyvin. Kelkalla taisteli todella hyvin ja käytti myös kroppaa mahtavasti. Hyvä taistelun plus kakkonen siis. Hermoista sen verran, että Susu kelkan näyttävän ja rajun reaktion jälkeen alkoi kuormittua. Ei ole mikään sellainen koira, joka jonkin isomman asian jälkeen olisi heti lepotilassa ja vispaisi häntää kysyen “hei mitä tehdään seuraavaksi?” Hieno asia kuitenkin, että hermot ovat plussan puolella. Etukäteen ounastelin, että hermot saattaisivat olla -1 ja muita ominaisuuksia sitten aika lailla keskiverrosti. Onkin niin, että hermot ovat ihan hyvät mutta muuten on vain aika tuju kaveri eli siksi on välillä niin epätasapainoinen. Eli ne kaikki muumit löytyvät kyllä laaksosta mutta vähän eksyksissä vielä ovat. Kunhan varmuus tulee vähän perästä, niin täpäkätkin ominaisuudet tulevat varmaan paremmin käyttöön ja käytös tasoittuu. Oli myös hienoa hoksata, että ei hitsi, tässä koirassa oikeasti voi vielä jonain päivänä olla sellainen poweri käytössä, että pystyy tekemään ihan mitä tahansa. Kauhean kauas Miimi ei siis osunut sanoessaan kuusiviikkoisesta Sususta Susu on tykki. Aineksia on vaikka muille jakaa.

Aluksi olin vähän yllättynyt siitä, että testissä painottui Susun raju puoli enemmän. Sitten mietin asiaa tarkemmin ja tajusin, että oikeastaan se räyhähenkimeininki on paljon leimallisempaa arjessamme kuin arkailu. En koskaan Susua varsinaisesti araksi koiraksi ole ajatellutkaan. Se on ääniherkkä ja alustaepävarma mutta ei yleisarkajalka. Tai no – Topi on tietenkin vähän huono vertailukohta, kaikki ovat superreippaita siihen verrattuna. Pelkäähän Susu äänien ja alustojen lisäksi esimerkiksi kaivoja, korkeita paikkoja, siltoja, rappukäytäviä ja hissejä mutta niitä onneksi aika harvoin tulee arjessa vastaan ja – pakko myöntää – pelosta lamaantuva koira on aika paljon helpompi pitää hanskassa kuin räjähdysaltis aikapommi. Siksi oli ihan hyvä, että luonnetestistä sai enemmän irti tuosta pommipuolesta. Pelkäämisten suhteen kun ei ole mitään epäselvää siitä, miten pitää silloin itse toimia.

Jäin testin jälkeen vielä pohtimaan sitä, kuinka Susu tuntuu arjessa usein kuormittuvan aika paljon monissa tilanteissa. Ehkä kyse on siitä, että sen välillä hiukkasen överit reaktiot vain kuluttavat sen henkistä jaksamista niin reilusti, että tunnelmat ailahtelevat niin suuresti. Mieleeni tuli heti useampikin tapaus, jossa ensin Susu on räjähtänyt, olen joutunut kovistelemaan sitä ja sen jälkeen se on pelännyt jotakin asiaa ihan hillittömästi. Esimerkiksi kerran agiharkkojen lämppälenkillä Suppe kävi kyselemättä tutun treenikaverikoiran päälle, mistä se sai asianmukaisesti aikamoisen palautteen, ja sitten itse treeneissä se meni suunnilleen paniikkiin puomista, jota se oli kuitenkin ravannut varmaan jo sata kertaa ilman mitään ongelmaa. Opettavaista tämä! Taas kerran tuli todistus siitä, että koiran käytös on aina monen ominaisuuden summa. Minulla on edelleenkin miettimistä siinä, miten saan negatiivisen palautteen Susulle perille ilman, että se lysähtää ihan kasaan ja loppupäivä menee pilalle. Kenties ohjaajapehmeys ja muu täpäkkyys ovat vielä vähän ristiriidassa keskenään.

Testissä näkyi mielestäni hyvin myös se, miten kyselemättä ja nopeasti Susu reagoi. Ilmeisesti reaktionopeus on vahvasti kytköksissä temperamenttiin, jonka osalta Susu siis arvioitiin vilkkaaksi. Tässä ehkä sain vastausta siihen, miksi Susun aina täytyy päksähtää se yksi buh! refleksinomaisesti arjessakin ja vasta sitten se pystyy kysymään minulta, mitä nyt tehdään. Vaikka sitä on pennusta asti vastaehdollistettu näissä tilanteissa, niin ei vieläkään aina luovu ilman ääntä. Monet koirat kuulemma kelkan kohdalla vielä saattavat ensimmäisten haukahdusten jälkeen katsoa narun toista päätä “mamma saanko oikeasti reuhata?”-mielellä tai ainakin vähän odottelevat, miten tilanne kehittyy eivätkä heti aloita hyökkäystä. Susun päätä eivät paljon painaneet mitkään tällaiset asiat, vaan se ihan heti laittoi sodan ensimmäisestä haasteesta pystyyn. Että semmonen amatsoniaussie.

Tripla täynnä

Posted by Sir on Heinäkuu 24, 2011
Videot, Kisaraportit, Agility / 30 Comments

Eilen kisasimme Susun kanssa agia Haukkumajalla Maaningalla. Tarjolla oli trooppiset olosuhteet mukaan lukien kaikki ääriolot painostavasta helteestä rankkasateeseen ja ukkonenkin pääsi jyrisemään, mutta vaimea kumina ei onneksi Suppea haittaa. Kuumuuskaan ei päässyt paimenta kiusaamaan, kun nesteytys oli hoidettu huolella etukäteen, kisabaanan lähellä oli lampi ja auton sai varjoon. Nutrisal, uiva koira ja varjopaikka ovat totisia pelastuksia näihin saunaoloihin.

Kyseessä olivat Susun ensimmäiset vieraskisat. Siksi olin ensimmäisen radan jälkeen jo tyytyväinen, kun Susu meni kontaktit eikä jähmettynyt jännityksestä muutenkaan. Viime kisoissa kesäkuussa ensimmäinen rata nimittäin oli katastrofi, kun Susu ei oikein liikkunut ja minä sitten ohjasin miten sattuu. Nyt hylky tuli ylimääräisestä putkeen vipellyksestä. Harvinaisen pitkiä kaarroksia (aka löysiä valsseja) ja takakulman hyppykulmassa pientä hyytymistä mutta loistava puomi eikä hyllymasennusta. A oli vähän hidas mutta onneksi maltoin vaatia tassut maahan asti kun hylkykin kerta oli jo alla.

Toisella radalla oli keinu heti kolmantena esteenä. Susu kirmasi sen tosi vauhdilla ja vähän säikähtikin sitä sitten. Silti se kokosi itsensä heti seuraavana olleeseen pujotteluun ja kepitti varmaan kolmen radan parhaat kepit. Keppeihin pitää kyllä nyt tehdä vauhtitreeniä, koska kesän aikana olemme treenanneet tosi paljon itsenäistä pujottelua ja se on vienyt vähän potkua. Tällä radalla sai jo juosta ja Susu meinasikin pussin jälkeen mennä väärälle hypylle mutta sain sen huudettua takaisin eikä se oikeastaan kovin pahasti ottanut itseensä korjaamisesta. Jee! Rataantutustumisessa olin suunnitellut loppuun putken jälkeisille hypyille takaaleikkauksen mutta sitten meninkin vääntämään sinne valssia ihan myöhässä ja paimen pamahti jalkoihin. Sain sen kuitenkin vielä käskytettyä oikealle esteelle ja selvisimme nollalla maaliin! Minulle on jäänyt Mörkön kanssa kisaamisesta alituinen yliaikapelko takaraivoon ja eilenkin mietin, että meniköhän sähellysten takia yliajalle. No höh, ei tosiaan mennyt ;) -13,20 ja sijoituimme toisiksi. Miinukset eivät välttämättä kerro mitään, koska tuomareilla voi olla hyvinkin erilaiset etenemät, mutta muistaakseni Susun nopeus oli suunnilleen 4,2 m/s eli monta kymmenystä nopeampi kuin pääsiäiskisojen sujuvalla radalla. Jotakin kehitystä on siis saattanut tapahtua. Hypärillä Susu meni vielä vähän lujempaa.

Viimeinen rata oli hypäri, jollaiselta en varmaan koskaan ole onnistunut saamaan minkään koiran kanssa nollaa. Vaan nytpä onnistui! Kisauramme eka rata, josta tuli superfiilis ja se huippu tunne, minkä takia agia varmaan niin monet harrastavat. Susu kulki niin hienosti ja kun huomasin radan keskivaiheilla että ei vitsi, pikkuaussiella on ihan oikeasti hauskaa niin oli hirmu siistiä tehdä rata loppuun. Tästä siis kolmas nolla ykkösistä eli serti räpylään ja kakkosia kohti! Ei siinä starttimääräisesti niin kauan mennyt kuin ajattelin, ajallisesti kyllä… Tai ehkä sitä viime kesän yhtä testihypäriä ei lasketa Ehkä silti pitäisi kisata useammin? Vaan mikäs kiire tässä on, ehtii siellä kolmosissa sitten kuitenkin aika monta vuotta kisata.

dsc_2483.jpg

Nämä olivat hyvät kisat. Ei keppivirheitä, ei kontaktivirheitä, ei varastamista lähdössä. Ei mitään ihmeellistä ylimääräistä sälää. Suppilon kanssa on ihana lähteä radalle, kun siihen voi luottaa niin täysin tietyissä asioissa. Voi keskittyä olennaiseen eikä tarvitse hermoilla erityisesti mistään. Se ei lyö hanskoja tiskiin, lähde rähisemään kesken radan tai mörköile tuomaria. Mahti otus.

Loikkia, misseilyä ja kisatunnelmia

Posted by SS on Kesäkuu 09, 2011
Videot, Näyttelyt, Kisaraportit, Agility, Yleinen / 6 Comments

Susu osallistui vajaat pari viikkoa sitten 28.-29.5. Ulla Kaukosen vetämän hyppyseminaarin jatkokurssille. Viikonloppu oli siis jatkoa elokuiselle (linkistä löytyvät myös nyt kertautuneet teoriaosuudet). Olemme talven ja kevään aikana treenanneet satunnaisesti perussarjaa sekä erittäin vaihtelevasti lyhyempää set pointia – välillä sen kolme kertaa viikossa ja välillä on ollut useamman viikon taukoja. Ihan liian vähän siihen nähden, miten onnettomaksi Susun hyppääminen silloin syksyllä arvioitiin. Jumppailtuakin on tullut vähän epäsäännöllisesti. Vähäisen harjoittelun takia ehdin jo katua ilmoittautumista. Pelkäsin, että meidät passitetaan suoraa päätä kotiin häpeämään ja jatkamaan vanhoja aloittelutreenejä. Sainkin yllättyä iloisesti!

Lauantaina teimme vuorotellen perussarjaa ja kasvavaa sarjaa ideana harjoitella kokoamista ja venyttämistä rinnakkain. Susulla on aiemmin ollut perussarjallakin suuria ongelmia: ei osaa koota, hyppää etupainoisesti, tulee tömisten alas, heittelee takajalkoja mihin sattuu, selän kaari ei pysy. No mutta! Nyt kaikki jutut olivat kunnossa ja lisäksi Susu osasi todella hyvin vaihtaa kokoamisesta venyttämiseen. Olin niin ihmeissäni ja tietenkin iloinen. Koska tämä sujui niin hyvin, lisättiin Susulle ohjaajan liikettä ja alkuvauhtia mukaan. Minun liikkeeseeni se ei reagoinut ollenkaan, mikä on hyvä juttu, ja alkuvauhti oli ok siihen asti kunnes sitä tuli jo ihan reilusti. Silloin Supen selkä alkoi taas retkottaa väärinpäin eli kaunis kaari hävisi. Viimeisellä toistolla palattiin vanhaan helppoon ja Susu ihan hyvin löysi taas entisen hyvän tyylin.

Lauantain toisena harkkana tehtiin set point, jossa oli sisääntulohyppy. Tässä ponnarin ja sisääntulohypyn väli muistaakseni neljä jalkaa, sisääntulohypyn ja tasaokserin väli viisi jalkaa. Palkka aika lähellä. Tässä harjoituksessa koiran pitäisi osata koota aika voimakkaastikin, vaikka alla on jo yksi hyppy, ja lisäksi korkeuden arviointa voi treenata. Vaatii jo melko hyvää syvätukea. Susulla lähdettiin 30 cm ja nostettiin 50 senttiin. Voi kun nyt muistasin paremmin, mitä Ulla tästä kommentoi… Tämä oli kuitenkin selvästi hankalampi Susulle heti, kun korkeutta tuli lisää. Selkä jäykistyi eli tuttu ilmiö. Nyt ei kuitenkaan viime syksyn tapaan lisännyt kauheasti kaareen korkeutta, mikä oli jo edistystä.

Sunnuntaina aloitimme taipumistreenillä eli hypyillä piti kääntyä. Susun oli vähän vaikea hoksata treenin jujua ja malttaa tuijottaa esteitä eikä minua tai palkkaa. Sille voisikin opettaa sitä, että katsoisi lähdöissäkin esteitä eikä niinkään tapittaisi minua. Taipumistreenistä ei oikein tullut mitään ihmeempää kommenttia paitsi että yhdellä toistolla Susu oli ehkä ristilaukassa. Lisäksi vasempaan taipuminen oli vähän vaikeampaa Susulle. Näitä kannattaa kuitenkin tehdä, vaikka ei oikein itse osaakaan yhtään analysoida välttämättä edes videolta.

Toisena treeninä etäisyyden ja korkeuden arviointia niin, että oli hyppypareja neljällä eri etäisyydellä. Toinen hyppy oli kaikissa 50 sentissä eli tarkoituksena oli tsekkailla Susun menoa maksihypyillä. Alastulot vähän tömähteli eikä tekeminen ollut kovin rentoa. Hyppyparit, joissa oli enemmän etäisyyttä niiden välissä, olivat Susulle helpompia.

Viikonlopun viimeinen harkka oli perussarja putken kautta ja putkeen. Hui! Ensin tehtiin niin, että putkensuu häämötti hyppyjen takana. Ensimmäinen toisto oli verrattain huono mutta toiselle Susu paransi. Toiseen suuntaan eli putkesta perussarjalle oli Susulle iisimpi ja se tehtiin vain kertaalleen.

Susu oli siis kehittynyt paljon viime elokuusta. Nyt se osasi tehdä painonsiirron ja hypätä oikeassa asennossa eivätkä alastulot tömisseet. Hienoa! Ulla kommentoi, että Susu vaikutti muutenkin rennommalta ja itsevarmemmalta, mikä sitten vaikutti positiivisesti hyppyihinkin. Haasteena Susulla on nyt korkeus, sillä viimeistään viidessäkympissä sen selkä jäykistyy, pää nousee ylös eikä se siirrä painoaan niin tehokkaasti taakse. Paimenta alkaa hirvittää. Meidän kannattaa nyt treenata vähän kaikkea eli yritän muistaa tehdä vähän sitä sun tätä, kuitenkin varmaan kisaamisen kannalta kannattaa pitää pääpaino korkeuden arvioinnin harjoittelussa. Onneksi noilla kotipihan kolmella hypyllä saa tehtyä ainakin erilaisia set pointeja ja taipumista. Viikkotreeneissä kun ei oikein ennätä hyppimistä tehotreenaamaan.

Helatorstaina tytöt pääsivät mätsäriin. Viipu sai ensimmäistä kertaa näyttelyhihnan kaulaansa, mutta koska se on aussie, niin kehäkäytös on paketissa kaupan päällä ilman harjoittelua Pentunen oli jo sopivasti väsynyt ja vain sievästi napotti tutkittavana. Lopullinen tulos oli punaisten pentujen toinen ja palkinnoksi namuja ja narulelu. Susu esiintyi tavalliseen tapaansa nätisti ja sai punaisen. Punaisten kehässä alkoi olla jo nii-in tylsää, että aussie alkoi jumppailla omatoimisesti kaukoja. Myönnetään – ei minuakaan ihan kauheasti enää patsastelu innostanut, joten pieni luovuus lähinnä jaksoi naurattaa. Kehän jälkeen Suppe pääsi uiskentelemaan ja treenaamaan vähän tokoa, joten ihan tyhjä reissu ei ollut. Viirullakin oli hauskaa, kun sai leikkiä Adya-koikkerin ja Koda-perron kanssa. Se on kyllä mahdottoman iloinen ja sosiaalinen pikkarainen. Niin kiltti ja mutkaton. Nyt vasta ymmärtää, että Susun (koira)sosiaalisuus ei ole ollut pennustakaan asti ihan normaalia. Jo nelikuisesta asti se inhosi uroksia ja jäykisteli aina uusien koiratuttavuuksien kanssa ainakin sen minuutin ennen pipon löysäämistä. Noin puolelle ihmisistä se päksähteli samanikäisestä asti. On sen kanssa kyllä saanut vääntää ja kääntää, ja saa toki edelleen. Koko ajan menee kuitenkin vähän paremmin, mikä on tärkeintä.

Viime sunnuntaina kävimme juoksemassa pari rataa agikisoissa. Ensimmäinen rata oli ihan järkyttävä: Suppiloa jännitti ja se liikkui tahmeasti enkä minä ohjannut ollenkaan. Ensimmäinen rima tippui ja hylkyjä tuli varmaan ainakin kolme radan varrella. En muista, olisiko Susu koskaan aiemmin kolistellut ekaa rimaa. Yritin videolta katsoa enkä keksinyt muuta syytä kuin sen, että paimenta vähän ahdisti nököttää yksin toimitsijateltan ja kuulutuspömpelien vieressä eikä siten pystynyt niin keskittymään hyppäämiseen. Toinen rata oli jo paljon parempi, siinä kuitenkin vitonen kepeiltä. Muuten ihan jees. Kuusikymppisten hyppääminen on Susulle aika kuluttavaa eikä se muutenkaan liiku niin hyvällä sykkeellä kuin on treeneissä nyt tehnyt. Luulen, että meidän pitää vain kisata paljon eri paikoissa ja erilaisilla esteillä ennen kuin Susu alkaa rentoutua riittävästi. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen toiseen rataan, koska ensimmäinen oli kaikkiaan katastrofaalinen.

Huomenna menemme Mörkön kanssa lääkäriin. Aikeissa on katsoa miten maksa ja munuaiset voivat, tsekata kilppareiden toiminta ja kuvata ranteet. Mörkö jyrsii jalkojaan ihan mahdottomasti. Voi johtua syringosta tai sitten luusto alkaa pettää. Olen yllättynyt, kuinka paljon minua tällä hetkellä huolestuttaa ja, niin, pelottaa. Entä jos pienellä ystävälläni on maksavika ja nivelrikkoa kaiken muun lisäksi? Mitäs sitten? Minulla vain on sellainen tunne, että kaikki ei ole nyt ihan kunnossa. Toivottavasti huomenna pyyhitään pirut pois seiniltä.

Kesä tulla jolkottaa

Posted by Sir on Toukokuu 26, 2011
Videot, Haku, Toko, Agility / 13 Comments

Tilanne on äärimmäisen epätavallinen: minulla on hirveästi blogikelpoisia kuvia ja jopa pari videota viimeisen viikon ajalta mutta kirjoitusinspis on vähän laimea. En kuitenkaan pysy raportoinnissa tässä treenitahdissa mukana, joten tuntuu vähän kummalliselta kirjata ylös se hikinen neljäsosa treeneistä. Ollaan agiloitu, tokoiltu ja, mikä parasta, hakuiltu. Ilmaisua on otettu kahdella viime kerralla ja hienosti se alkaa sieltä löytyä. Suppiloaussiella on vain niin hirveä hinku hipattaa takaisin keskilinjalta näytölle kissanruokaa mutustamaan, että palautus on erittäin piippaileva ja pomppaileva… Täytyy vain vaatia rauhoittuminen, koska rullan syljeskely on ehdoton ei. Onneksi Ninka lupasi tehdä Susulle pinkit rullat! Niitähän nyt pieni aussieneiti kantelee ihan ilokseen vaikka pitkät päivät.

Agilityn osalta tyydyn videoraportointiin:

Kyseessä siis se keinukammoinen paimen ;) Kohtaa alkaa olla jo vähän turhankin lennokas tuo suoritus, mutta mikäs sen hauskempaa kuin korjata rämäpäisyydestä johtuvia sähellyksiä. Lisäksi jos oikein tarkkaan kuuntelee, voi kuulla aussien vonkuvan ensimmäisen pujottelusuorituksen aikana. Rasti kalenteriin – tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Tuollaisia pieniä edistysaskeleita tippuu sieltä täältä ja esimerkiksi tänään Susu haukkui hampaat irvessä joka kerta lähdössä ja tuli puomista läpi. Niin, tiedän. Kohta minulla on varasteleva kontaktiroiskija. Ei pidä täysin läskiksi heittää, koska ihan turha heivata kuitenkaan ihan kaikkea tehtyä tekniikkatyötä asenteen tieltä sivuun. Silti olen enemmän kuin iloinen noista röyhkeistä päähänpistoista.

Myös viime viikon A-esteestä videota. Kannattaa tsekata erityisesti toinen toisto, jossa Susu leikkii liito-oravaa.

Tokoissa metallin kanssa oli taas jotain solmua mutta ne on saatu ihan ok purettua. Kaukot edistyy hitaasti mutta ainakin hetkittäin varmasti ja ruudut on olleet oikein mainioita. Luoksari on tehotreenissä. Tunnari, seuraaminen, liikkeestä istu ja hyppynouto on jokseenkin kunnossa.

Ollaan kun oltaisiin matkalla etelään

Posted by Sirk on Toukokuu 07, 2011
Videot, Toko, Agility / 8 Comments

Aussiein vahtipalvelusta päivää! Aina valmiina tehtäviin!

Kesä taitaa tulla sittenkin! Mukavaa, että pääsee taas treenaamaan kaikkia maastolajeja täysipainoisesti, mutta muuten en oikein kuumuudesta välittäisi ainakaan näin koiraharrastuksen kannalta. Kuka jaksaa vääntää kolmenkymmenen esteen agirataa hellesäässä? Tai kirmata pitkin hakumetsiä hikipäissään? Mutta mahtavaa, kun koirat pääsevät uimaan ja kaikkiin muihin hauskoihin kesäpuuhiin. Toivottavasti helteet eivät vain liikaa rasita pikku-Mörköä niin että se jaksaisi taas yhden kesän yli.

Susu on treenannut paljon tokoa ja vähän vähemmän agia. Ensimmäiset vepen kuivatreenitkin vedettiin kuluneella viikolla ja vienti oli loistavasti muistissa aussiella. Ehkä sitä soveltuvuuskokeeseen menemistä voisi pitää ihan tavoiteltavana juttuna tälle kesälle. Talviturkkikin on jo heitetty eli nyt vain kumiveneet esiin ja treenaamaan.

Agissa Susu on tehnyt kotipihalla paljon keppejä ja sheippausrallailua hypyillä. Tuntuu, että se jo nyt menee mieluummin hypyille ja viime viikolla se jopa irtosi hypylle putken sijaan. Suuren suuri edistysaskel, näitä ei ole ennen nähty. Nyt vain pitää jatkaa naksutteluagilityä ja ennen kaikkea kiinnittää huomiota siihen, että palkka tulee nyt jonkin aikaa aina hyppyjen jälkeen, ei aina putken. Muitakin uusia, ilahduttavia agilityjuttuja: Susulla on pian juoksu-A! Sisuunnuin pääsiäiskisoissa stoppikontaktin tylsyyteen enkä voinut olla heittämättä itselleni haastetta opettaa nyt vihdoin ja viimein se juoksari aalle. Nyt on kaksi treenikertaa takana ja tekeminen näyttää suorastaan epäilyttävän hyvältä. Pitäisikö tästä ihan huolestua? Toisaalta olen kuullut useammasta 2o2o-maksista, jotka on myöhemmin opetettu juoksemaan A ilman ongelmia, notta kyllä tämä ihan mahdollista on. Huomatkaa videolla kateutta herättävän hienot DIY-länget! Piti hieman soveltaa. Älkääkä säikähtäkö alun komentoa, Mörkö vain ei oikein innostunut ajatuksesta katsoa sivusta, kun toiset treenaavat ja äidin piti vähän (yrittää) palauttaa sitä ruotuun ;)

Tokoissa olemme jatkaneet voittajan juttujen tapailua. Eilen tokokurssin päätöskerralla tosin palasimme avoimen tunnelmiin, kun vuorossa oli kokeenomainen treeni. Ei siis palkkaa ollenkaan ja kaikki liikkeet putkeen. Paikallaolo ok kahden uroksen välissä, ihan huippu seuraaminen, jäävät perushyvät, luoksetulossa kaikkea epämääräistä sälää mutta stoppi ok, nouto hidas, kaukoissa syöksyi maahanmenoissa mutta oikein hyvät istumaannousut ja hyppy ok. Kommenttiraita oli vähän turhan innokkaasti menossa mukana, yninää ja ininää ja murmatusta joka välissä. Loppua kohden alkoi äännellä myös liikkeiden aikana. Äh! Eilen tajusin, että turhaan minä pelkään minkäänlaista koekoomaa, koska efekti on ihan päinvastainen. Neiti piippisählä… Pitääkin siis tehdä palkattomuustreeniä sillä mentaliteetilla, että Susu ei odottaisi niin kauheasti palkkaa ja malttaisi pysyä hiljaa. Se kyllä tietää, että jossain vaiheessa pallo lentää palkaksi, sitä luottoa ei nyt tarvitse vahvistaa erityisesti. Eilen piippaus ei edes ollut sellaista huolestunutta “olen pieni paimen enkä tiedä, teenkö oikein kun en saa edes palkkaa”-tyylistä, vaan ihan reippain ja iloisin mielin Susu siellä viipotti. Sen näkee jo mallikkaista seuraamisista – ei ole matkalaukusta tietoakaan. Noutohan nyt on treeneissäkin mallia etana.

Tänään tallentui videolle pätkä ruututreeniä. Ekat toistot on namilla, kohdassa 0:30 vaihtuu lelupalkkaan.

Up and down and all the way around

Posted by Sirk on Huhtikuu 26, 2011
Videot, Kisaraportit, Agility / 5 Comments

Kai sitä nyt toisena kisapäivänä pitää vähän olla mämmikoura pääsiäisen kunniaksi? Selvästikin, mikäli on uskominen meidän ratojemme tasoa lauantaina. Järkyttävää sähellystä ja epämääräistä koiran heittelyä ties minne… Ehkä pitää vähän antaa anteeksi, sillä olin kaameassa flunssassa eikä ääni oikein tahtonut kovin kirkkaasti pihistä. Olisi sitä nyt silti voinut vähän tarkemmin tsempata etenkin ekalle radalle. Kivaa kuitenkin oli.

Mitä siellä sitten tapahtui? Vaikka mitä. Ensimmäisellä radalla linjasin liian löysästi ja Susu hyllytti puomille. Video. Hidastuksesta katsoin, miten koira jo ponnistuksella on tiukasti bongannut puomin eli se teki kyllä just niin kuin ohjattiin. Olisi pitänyt antaa Susun mennä puomille, mutta pois kutsuminen tulee ihan automaationa. Tätä pitäisi jotenkin treenata! Puomi, siis sitten kun sinne lopulta oikeassa järjestyksessä pääsimme, oli varmaan viikonlopun paras. Vielä Susu saisi ottaa pitkät laukat suoralla osuudella ja alastulon taitteella sekä tulla etutassuilla pidemmälle hiekalle. Ennen A-estettä minun olisi pitänyt mennä hakemaan koira putkelta, koska nyt kun jäin paikalleni kykkimään, alkoi Susukin passailla ja ohitella hyppyjä. Aan jälkeinen elämä sujui yllättävän kitkattomasti, mutta keppeihin kompastuimme. Mur. Loppuun viimeistelyksi Susulle vielä huonon ohjauksen takia siivekkeeseen törmäys ja yksin jääminen keinulle – bravo! Enemmän tämä rata nyt vastasi sitä meidän perustasoa kuin perjantain ehjät rundit, mutta noin pahasti ei saisi pakka hajota virheiden jälkeen.

Jos eka rata oli himpun hankala, toinen oli jo ihan oikeasti vaikea. Ei siis tarvinnut lähteä radalle nollapaineet kurkussa, vaan lähinnä loppuun pääseminen oli tavoitteena. Taas tälläkin radalla pari hyvää kohtaa ja paljon ihan kökköä. Video. Alku (siis ne ruhtinaalliset neljä estettä) sujui näpsäkästi ja vauhdilla, mutta sitten herpaantui ja aussie kirmasi a-esteelle. Yritin vain reippaasti jatkaa eteenpäin ja Susu tekikin ihan mahtikeinun, mutta sitten höselsin vähän liikaa ja vedin koiran hypyn ohi tule-käskyllä. Sen takia keppialoituskin meni mönkään. Aan jälkeen näkyi taas varmaan yksi tämän hetken suurimmista ongelmista: Susu ei irtoa etenkään paikaltaan kontaktien jälkeen hypyille, jos ne eivät ole ihan suorassa linjassa ja sen pitäisi edetä yksinään. Jos Susulle jää yhtään valinnanvaraa, sillä on alla huono vauhti tai se ei ole ponnistuspaikasta ihan varma, se mieluummin ohittaa hypyt. Hyppytekniikkatreeniä? Irtoamista? Takaaohjausta? Hyppypyörityksiä? Varmaan kaikkia.

Vähän sekavat fiilikset. Jos olisin fiksu, antaisin olla ja jatkaisin tyytyväisenä kisaamista tästä eteenpäin. Ehkä. En kuitenkaan ole, vaan on pakko keksiä jotakin. Välillä olen tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen mutta seuraavassa hetkessä tuntuu taas, että tekemistä on ihan hirveästi. Olen edelleen sitä mieltä, että minun pitäisi saada Susu liikkumaan radalla paljon paremmin ja etenkin myös virheiden jälkeen. Katsoin tuloksista Susun perjantain nollaradan nopeuden ja se oli muistaakseni 3,92 m/s. Voisi maksikoirasta suhteellisen suoraviivaisella radalla enemmänkin lähteä. Susu liikkuu aika hyvin suorilla mutta vauhti pitäisi saada ylläpidettyä myös tiukemmissa paikoissa ja erityinen haaste ovat kohdat, jossa minä olen paikallani.

Miksi minun pitää edelleenkin vääntää tästä aiheesta? Ei siksi, että Susu olisi huono tai se olisi ihan kelvoton agikaveri. Ei ollenkaan niin! Päinvastoin. Susu ei ole mikään lapanen, siinä on paljon räjähtävää aggrea ja asennetta, ja haluaisin löytää keinot siirtää sen myös radalle. Tuntuu vain niin luovuttamiselta, jos jätän tämän tähän. Ihan varmasti jotain pystyisi vielä tekemään. Viimeisen vajaan vuoden olen antanut agitreenaamisen mennä vähän sinne päin, palkannut välillä kädestä ja niin edelleen, mutta jos nyt pari kuukautta yrittäisi vetää taas junnuajan tapaan helppoa ja intensiivistä treeniä, näkisi reagoiko Susu siihen. Jos ei, pitää ehkä vain luottaa siihen, että sieltä se varmuus ja syttyminen ajan kanssa tulee. Plus käskyttäminen radalla saisi olla aika paljon selkeämpää. Tule-käskyn kanssa saa olla tarkkana, koska se vetää Susun pois hypyiltä. Jari Suomalainenkin ihmetteli, miten Susu ei ollenkaan lukitse etenkään hyppyesteitä, vaan ihan täydestä vauhdista saattaa ohittaa ne jos käskytän liian vahvasti tai vedän liikkeellä pois. Ikuisuustavoite se liikkeen rytmitys minulla.

Treeniä siis vain! Ja sehän passaa Susulle… Lauantaina se kaksitoistatuntisen kisapäivän jälkeen hipatti vielä maneesin ovelle – “voitaisko treenata vielä vähän tokoa?” Tehtiin sitten vielä parit maahanmenoluoksarit, voittajan kaukoja ja liikkeestä istumista, eikä kyllä väsymys tuntunut painavan piippaavaa sähikäistä sitten ollenkaan. Mahdoton elukka.

Tervemenoa voittajaan!

Posted by . on Huhtikuu 17, 2011
Videot, Kisaraportit, Toko / 21 Comments
  1. Paikalla makaaminen: 10 (!!! mahti)
  2. Seuraaminen taluttimetta: 10 (vähän juoksuosuuksissa väljyyttä mutta hieno koeseuraaminen silti)
  3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
  4. Luoksetulo: 7,5 (tosi hyvä siihen nähden, että tämä on ollut ihan hajalla, vähennykset pienestä valumisesta ja lopun tuplakäskystä)
  5. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
  6. Noutaminen: 9 (minen oo ihan varma saanko noutaa vai en… vauhtia lisää)
  7. Kauko-ohjaus: 7,5 (ennakoi maahanmenon, tupla toiseen istumiseen)
  8. Estehyppy: 7 (tupla istumiseen, kun piti nuuskia esteen hajuja hypyn jälkeen)
  9. Kokonaisvaikutus: 8 (ääntely liikkeiden välillä)

Pistemäärä yhteensä 175 pistettä eli AVO1. Sijoitus 2/4. Tuomarina Pauli Härkönen.

Sellaista! Olipas hauskaa käydä taas kokeessa. Olen melkein tyytyväinen, että emme saaneet ykköstä vielä syksyllä, koska silloin se olisi ollut vähän tuuripeliä. Nyt Susu ihan oikeasti osasi asiat ja olen hirveän tyytyväinen, että osaaminen näkyi myös kokeessa. Kaikkea pientä häikkää siellä oli, mutta tärkeintä on, että mikään ei mennyt nollille. Sekä tietenkin se, että Susu jaksoi hyvin tehdä loppuun asti. Olisin toivonut, että se olisi vähän enemmän riehaantunut kehuista liikkeiden välissä, mutta ei vire mitenkään ihmeemmin kuitenkaan laskenut, joten oikein hyvä näinkin. Tulee ainakin vähän enemmän tarkkuutta juttuihin, kun ei ole niin kauhea sähellys päällä.

Tämä oli tervetullut onnistuminen, sillä olen ollut jokseenkin epäileväinen Susun kanssa harrastamisen suhteen. On tuntunut turhalta asettaa kilpailutavoitteita, kun arjessakin on vielä niin kauheasti ongelmia ja stressitilanteita ratkottavana. Kyllä minä olin vaan niin kauhean ylpeä aussiestani! Ei aina ole helppoa, ja usein ahdistaa, pelottaa ja jännittää tai aggre puskee pintaan mutta liikuttavasti se ihan aina yrittää parhaansa

/ Lisäys, loput videot:

Luoksetulo
Liikkeestä seiso
Nouto
Kaukot
Hyppy

Kiitos kuvaajille ja Maijalle kameran lainasta! Seuruun ja maahanmenon jälkeen loppui siis akku omasta masiinasta, siksi nämä tällä tavalla erikseen