Rallytoko

Vuosi pakettiin

Posted by Sirkku I on Joulukuu 29, 2009
Haku, Rallytoko, Nome, Vepe, Näyttelyt, Agility, Toko, Mejä, Yleinen / No Comments

tuumiva1.jpg

Vuosi 2009 oli täynnä yllätyksiä. Harvassa olivat ne asiat, jotka menivät niin kuin oli suunniteltu. Vuodelle 2009 asetetut tavoitteet löytyvät täältä, mutta niihin en tahdo enää palata – Mörkön osuuksia on ihan liian vaikeaa lukea. Pikkukoiran vuodesta jäi käteen vain kasoittain kyyneliä, hampaanjälkiä ja tuskaa, vaikka vuosi olisi voinut olla hienoista hienoin. Onneksi Mörkön tila on nyt vakaa ja toivottavasti seuraavat vuodet parempia. Mörkö rakastaa yhä leikkimistä ja temppuilua yli kaiken, rapsuteltavana köllöttäminen on ykkösjuttu ja ruoka maistuu vähän liiankin hyvin. Toivottavasti sairaus ei saa yliotetta tulevaisuudessakaan.

Topilla oli hauska vuosi, joka oli täynnä kaikkea uutta kivaa. Haku ja vesipelastus ampaisivat heti Topin lajilistan kärkeen, mutta vanhat tutut agility, mejä ja rally eivät nekään pudonneet pois kyydistä. Topi osallistui myös elämänsä ensimmäiselle leirille, lenkkeili uusien ja vanhojen koiratuttavuuksien kanssa irti metsässä (kiitos kärsivällisyydestä Nuusku, Rapsu, Unelma ja Pami!) ja toimi vanhusten terapiakoirana. Kaikki asioita, joihin Topin ei olisi kuvitellut koskaan pystyvän. Heidiä lainatakseni, yksi suurimmista edistyksistä on myös lisääntynyt halimussukkaisuus – Topi aloittaa päivänsä kömpimällä viereeni pötköttelemään ja joskus jopa pyytää rapsutuksia. Tosin tähän ei olla päästy ilman lahjontaa ja joka aamu Topi saa roihetikun urhoollisesta herätyspalvelustaan… Silti jokseenkin läheisyyskammoiselle Topille saavutus on mainitsemisen arvoinen.

Susulle ei vuodelle 2009 ollut minkäänlaisia ylöskirjattuja tavoitteita, kun vuoden alussa oli vasta hatara haisu tulokkaasta. Kun sitten Susun tulo varmistui, toivoin vain, että meille muodostuisi hyvä suhde niin, että Susu pystyy luottamaan minuun. Toiveena oli myös oppia oppimaan ja tekemään hommia yhdessä leikin lomassa, ja nämä tavoitteet ovat toteutuneet erinomaisesti. Lisää mietteitä Susun vuodesta tulee sitten yksivuotispostaukseen parin päivän sisällä. Täytyy kuitenkin tässä yhteydessä mainita, että Susu on ollut enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa enkä voi kylliksi kiittää Miimiä ja Hannea ihanasta koirasta. Unnu-äidille ja Rocky-isällekin kiitos

Pojille ei aseteta ensi vuodelle mitään sen kummempia tavoitteita, kuin että molemmat pysyisivät terveinä ja nauttisivat elämästä. Jos Topi läpäisee vepen soven, pyörähtää Toller Showssa ja käväisee vaikka mejä-kokeessa, on siinä jo näkyviä saavutuksia yllin kyllin. Mörkön ykköstavoite on se, että sairaus ei etene yhtään ja edessä on paljon kaikkea hauskaa.

Entäpä Susu? Olen aika nuuka asettamaan mitään korkeita tavoitteita, ettei tarvitsisi sitten harmitella niiden saavuttamattomuutta, mutta nyt tulee kyllä aika korkealentoista settiä:

  • tokon alokasluokasta hyvävireisiä kisasuorituksia, tavoitteena ykköstulos
  • agissa kisaamaan ehjillä ratasuorituksilla, tuloksilla ei niin väliä mutta reilut miinusajat ja näppärät kontaktit olisivat toiveissa
  • haussa olisi tavoitteena saada ilmaisu vähintäänkin alulle (tosin ensin olisi varmaan kätevää päättää se ilmaisutapakin… ) ja nenänkäytön parantuminen, eikä hallinnan lisääntyminenkään olisi pahasta
  • vepeä aloitellaan mahdollisuuksien mukaan
  • paimennusta vähintään kerran kesän aikana
  • näyttelyissä hyviä arvosteluja ja mallikasta kehäkäytöstä

Yleisesti ottaen tärkein tavoite on kasvaminen reippaaksi ja yhteistyöhaluiseksi koiraksi, muut jutut ovat vain ja ainoastaan plussaa. Huolellisesti rakennetulta pohjalta on sitten parempi ponnistaa myöhemmin kisoihinkin, joten ohjaajalle voisi asettaa tavoitteeksi pysyä uskollisena “hiljaa hyvä tulee” -sanonnalle. Ei siis keskeneräisellä koiralla kisoihin teettämään turhan haastavia ja pitkäkestoisia rupeamia niin, että motivaatiota saa huudella takaisin. Kiva vuosi varmasti tulossa, Susun kanssa kun on niin hurjan mukavaa tehdä hommia.

Itselleni vuosi oli todella mielenkiintoinen ja opettavainen. Tutustuin todella moniin uusiin lajeihin, uusiin ihmisiin ja uusiin koiriin, sain paljon uusia ystäviä ja ymmärrän koirista taas vähän enemmän. Erityisesti kesän Patchcoat-leiri Kuttukuussa amerikkalaisen aussieasiantuntijan Linda S. Bellin opissa antoi paljon ajattelemisen aihetta ja auttoi ymmärtämään Susua ja koiria yleensäkin paremmin. Olen huomannut, että paineharjoitusten myötä Susu on alkanut kestää minulta esimerkiksi treenitilanteissa paremmin painetta ja eritoten se osaa käsitellä sitä eikä alistu sen alle. Oli äärimmäisen hyödyllistä nähdä aussieita myös paimennustehtävissä ja hienoa huomata Susullakin olevan intoa työskentelyyn. Aussiet omistajineen ovat aivan ihania ja odotan erityisen innolla ensi vuoden leirejä ja muita yhteistapahtumia.

Vuosi oli myös hyvin rankka ja suruntäyteinen. Huoli Mörköstä on ollut käsittämättömän suurta ja olen monta kertaa luullut joutuvani jättämään sille viimeiset hyvästit. Toisaalta sairaus on tietyllä tavalla opettanutkin paljon – koiria ei pidä enää itsestäänselvyyksinä. Olen oppinut iloitsemaan pienistäkin edistysaskelista ja yrittänyt olla surematta vastoinkäymisistä, vaikka se on itselleni usein todella vaikeaa. Oikeasti ei ole mitään väliä, jos koira seuraa viisi senttiä liian kaukana tai rähjää remmissä, sillä ne ovat niin pieniä asioita ja kalpenevat menetyksen pelon rinnalla merkityksettömiksi. Niin kauan kuin koirat ovat terveitä, iloisia ja hyvinvoivia, tulee niiden kanssa elämisestä ja olosta nauttia. Koiran elämä on niin lyhyt eikä koskaan tiedä, mitä eteen tulee. Asetankin ensi vuodelle itselleni tavoitteen suhtautua positiivisesti ongelmiinkin ja tehdä koirien kanssa sitä, mistä ne todella nauttivat.

Tänään kiersimme paimenen kanssa reilun tunnin lenkin Coody- ja Decla-snautsereiden seurassa. Kulhon polkuja ei oltu aurattu, joten rämmimme umpihangessa mäkisessä maastossa. Tulipa kunnon kuntoilua! Susu oli ihan innoissaan ja leikki partasuiden kanssa iloisella mielellä. Huomiseksi suunnitelmissa on leikkihetki Susun sielunsiskon Vappu-pyrrin kanssa. On niin mukavaa, että Susu ryhtyy hippasille niin monenlaisten koirien kanssa ja näyttää päässeen yli juoksujen aikaisesta uroskammostaankin.

Vieteripyllyt steppaavat

Posted by _ on Lokakuu 20, 2009
Rallytoko, Näyttelyt, Sosiaalistaminen / 2 Comments

Nuuskujen tiistaitreeneissä oli tänään rally-toko- ja näyttelyspecial Takkusen Pian johdolla. En raaskinut jättää ketään yksin kotiin, joten koko Salpakangas kuuli, kun Koukin kööri saapui varikolle. Peräkontin kalterijoukossa tyhmyys tosiaan tiivistyy.

Topi ja Mörkö pääsivät vuoronperään rallyilemaan ja kivaa oli. Mörkön kanssa tosin haittasi, etten muistanut oikeita käskyjä - mikä ihme on seiso-käsky Mörkölle? Tulppaani- ja valkovuokkoliikkeissä on Topillekin haastetta.

Sitten Topi aloitti valmistautumisen Toller Showhun. Topi-veteraanin ensimmäinen näyttely tulee olemaan ensi kesän Toller Show 2010 Joensuussa. Siellä on pallittomille, värivirheellisille ym. oma X-luokka. Topi antoi ilman ongelmia Pian katsoa hampaat ja kopeloida olemattomat pallit. Aluksi Susu veti ja pompahteli ravatessaan ja pakitti hampaiden katsomisessa. Namilla sekin onnistui ja Sirkun kanssa Susu esiintyy paljon paremmin.

(äidin kertomaa, minä vietin tiistai-iltani jäähallilla kuten melkein kaikki muutkin illat…)

Topin kesä

Posted by testi on Syyskuu 13, 2009
Haku, Rallytoko, Vepe, Mejä, Toko, Agility / 1 Comment

topinkesa1.jpg topinkesa2.jpg

(ensimmäinen kuva © Eve H., kiitos!)

Äiti otti ja ahkeroi kertomuksen Topin kesästä, mikä olikin kiva juttu, kun itse en hirveästi ole Topin touhuja kaiken kansan luettavaksi naputellut.

“Vanha koira oppii uusia temppuja vähintään yhtä hyvin kuin nuori koira.

Topi oppi tänä kesänä vaikka mitä– ja ihmettelee miksei näitä juttuja keksitty jo aiemmin:

• Uusien temppujen lisäksi Topi oppi uuden palkan: kissanruokaa kolmen desin pakasterasiassa.
• Taivas ei vielä seitsemäntenäkään kesänä pudonnut Topin niskaan – elämä, ihmiset ja jopa jotkut toiset koirat ovat oikeastaan mukavia.
• Muuallakin voi olla kuin kotona tai mökillä, osa I: Sen lisäksi että aussieleirillä oli paljon oudon värisiä tollereita – joiden joukossa pystyi olemaan - siellä oli ihanaa tekemistä ja hyvää syötävää. Lisäksi: tarkkakuuloinen tollerikin voi oppia nukkumaan oudossa paikassa, jossa vieraita ihmisiä ja koiria asuu viereisissä huoneissa.
• Muuallakin voi olla kuin kotona tai mökillä, osa II: Koko lauma (paitsi Sointu) lähti Etelä-Suomeen viemään Mörköä eläinsairaala Aistiin tutkittavaksi oikein perinpohjin. Reissulla vierailtiin kummassakin mummolassa. Topi oli oppinut niin rauhalliseksi että se oli vanhojen ihmisten ja rollaattorin kanssa kuin paraskin terapiakoira… meidän entinen arvaamaton Topi! Topi näytti hienoa esimerkkiä myös pikku mölytoosalle, joka sekin käyttäytyi aivan sivistyneesti.
• Taitojen hiominen rally-tokossa on kiinnostavaa – vaikka ohjaaja ei sitä ymmärräkään. Rallyssa saa tehdä temppuja, saa herkkuja – eikä joudu kauas ohjaajasta.
• Topi oppi tuntemaan paljon uusia ihmisiä ja koiria.
• Metsässä voi tehdä muutakin kivaa kuin jäljestää. Joskus metsän siimekseen on piiloutunut ukkoja, joilla on taskut täynnä kissanruokaa ja muita herkkuja. Lisäksi ukot ovat menneet aivan naurettavan helppoihin piiloihin (eikö ne tiedä että tollerilla on huippuvainu!). Joskus ukot ekalla kerralla vain tarjoavat suuhun kangaspatukkaa – vaikka nakkihan se pitäisi olla. Onneksi Topi on jo aiemmin oppinut kantamaan kaikenlaisia turhanpäiväisiä esineitä.
• Muutaman kerran metsästä on pitänyt hakea sinne pudonneita esineitä. Äiti ei voi käsittää, miten Topi on niin taitava, että se on oppinut, milloin pitää etsiä tumppu, milloin ukko ja milloin sorkka.
• Vedessä voi tehdä muutakin kuin noutaa mokkulaa eli maagista käsikranaattia. Vedestä voi noutaa myös köyden, jonka perässä lipuu vene, jossa kököttää kaksi painavaa ihmistä, tai patukan, jossa roikkuu ihminen. Onneksi Topi oppi olevansa vahva ja sitkeä! Topi oppi myös, että joskus veneestä noudetaan rasiallinen kissanruokaa – veneelle tosin pitää uida köydenpätkä suussa. Neljännessä SOVE/ALO-liikkeessä, veneestä hypyssä, ei Topille ollut mitään oppimista – paitsi ehkä malttaminen siksi aikaa, että on soudettu tarpeeksi kauaksi.
• Agilitykentillä ei kesällä juuri tarvinnut hikoilla ja yrittää kömpelön ohjaajan kanssa oppia saksalaisia ja jaakotuksia. Vappuaattona ohjaajan pohje revähti ja sitä paranneltiin kaksi kuukautta, ja sitten koittikin perinteinen agilityvapaa heinäkuu. Loppukesää kohti Topi alkoi taas päästä vauhtiin myös Kuhasalon kentällä ja silloin ilmaantui uusi ohjaajakin hosumaan esteiden väliin.
• Monia uusia asioita Topi on oppinut matkimalla lauman nuorempia koiria – vaikka luulisi, että nuoremmat matkisivat vanhempaa. Topi on yhä enemmän alkanut nauttia omien ihmisten huomiosta ja silityksistä. Eräänä iltana se jopa kysyi, saisiko se hypätä sohvalle ja sitten se köllötteli siinä tyytyväisenä vieressä. Mörkölle, Susulle ja muille “tavallisille” koirille tämän on ihan tavallista, mutta Topilta aivan ennenkuulumatonta ja ihmeellistä. Aussieleirillä se jopa nuolaisi Sirkkua Susun esimerkin innoittamana. Susu ja Mörkö ovat tehneet Topin elämästä paljon mukavampaa.
• Topi oppi leikkimään toisen koiran kanssa. Susulla ja Topilla on leikki, jossa Susu anastaa Topilta pallon ja Topi ajaa Susua takaa… Lopulta Susu antaa Topille pallon ja sama ralli alkaa uudestaan.

Mitä Topi ei oppinut
• Etenemään MEJÄ-kokeessa koko jälkeä hukatta. Sattumusten vuoksi Topi pääsi osallistumaan vain yhteen kokeeseen alkukesästä. Siellä Topi esitti innokasta ja tarkkaa jäljestystä – ja teki kaksi hukkaa. Treenijäljet sujuivat yleensä hienosti, varsinkin viimeisin, jonka jouduimme rämpimään ilman minkäänlaisia merkkejä, koska joku onttolalainen taisi olla pyykkipinnojen tarpeessa.”

Muutenkin meille kuuluu oikein hyvää. Susu suorittaa jo oikein pätevästi lyhyitä radanpätkiä agissa, on huippuinnoissaan tokosta (piip-piip, vuh, mrrou, hau!), etsii innokkaasti ukkoja metsän siimeksestä ja touhottaa muutenkin entiseen malliin. Mörkö puuhastelee monenlaisten harrastusten parissa eikä kipuja tunnu olevan. Poika on vallan pirteä ja iloinen. Topi painaltaa menemään muun joukon jatkona ja onpa siitä kuoriutunut oikea sylikoira, joka saatetaan nykyään tavata jopa sängyltä lepäämässä. Huh!

Sateinen juhannus

Posted by Sirkku I on Kesäkuu 22, 2009
Rallytoko, Agility / 11 Comments

juu6.jpg juu5.jpg

juu7.jpg

Viikonloppuna kameraan tallentuneet kuvat kiteyttävät melko hyvin pienen mustan olemuksen: sievänassuinen halinalle, joka on kuitenkin niin höpsö pyydystäessään hyttysiä kita ammollaan ja joka on kuumuessaan tulta ja tappuraa: punkee vaikka läpi harmaan kiven (tai Topin) saadakseen tahtomansa. Välillä Mörkö onkin varsinainen Jekyll&Hyde, joka räjähtelee kuin rikkinäinen ilotulite. Äidin sanoin Mörköstä on joskus yhtä paljon vaivaa kuin Topista ja Sususta yhteensä, mutta ilman sitä elämä voisi olla kuitenkin aika tylsää. Omalaatuisuudessaan Mörkö on maailman hupaisin otus, Se Koira.

Mökkiviikonlopun päätteeksi treenasimme eilen rallytokoa ja agia. Mörkön puhti loppui rallytreenien jälkeen, mutta Susu ja Topi viilettivät kentällä miltei yömyöhään saakka tolleriagin merkeissä. Treenirupeaman aluksi kävimme Susun kanssa moikkaamassa tottista treenamassa olleita Miimiä ja Unelma-mummoa, jotka myöhemmin tulivat kokeilemaan uutta lajia rallyradalle. Unski olikin huippu rallyilija.

Susu teki agia oikeastaan ensimmäisen kerran ihan kunnolla. Onhan se viiletellyt putkissa jo hyvän tovin, minkä ansiosta pennusta on hyvää vauhtia kehkeytymässä putkihullu tapaus, mutta muita juttuja emme ole tehneet ollenkaan. Putket sujuvatkin loistavasti: Susu suorittaa ne täysin itsenäisesti ja aivan hurjalla draivilla. Palkaksi se saa aina pallon, jota heitellään ja retuutetaan. Eilen teimme siis ensimmäistä kertaa siivekesuoraa Heidin avustuksella. Kolme hyppyestettä, joiden rimat olivat maassa, oli asetettu suoraan linjaan toistensa kanssa. Ketjutimme esteet takaperin niin, että Heidi piteli Susua paikoillaan ensin viimeisen hypyn, sitten toiseksi viimeisen ja lopuksi ensimmäisen hypyn takana ja minä kutsuin pennun aina viimeisen hypyn takaa. Koska tämä sujui niin hyvin, jätin pallon viimeisen esteen taakse ja tulin itse kakkosväliin. Koira ampui täydellä vauhdilla aina pallolle asti, vaikka olinkin itse siivekkeiden sivulla. Seuraavaksi siirryin itse ensimmäisen hypyn rinnalle ja koira viipotti koko estesuoran pallon luokse, vaikka juoksin sivulla. Viimeisillä kerroilla olin lähtöalueella, josta vain lähetin Susun itsenäisesti matkaan ja sehän eteni suoraviivaisesti kaikki kolme estettä täydellä vauhdilla. Maalista löytyi pallo, jolla leikittiin sitten kunnolla lopuksi. Heidikin leikitti pentua, mikä oli Sususta ihan huippua, kiitämme Heidiä :)

Ongelmana tässä meidän treenauksessa on se, että en osaa päättää, miten opetan esteet. Lähinnä päänvaivaa tuottavat kepit ja kontaktit. Kepeissä olen nyt kuitenkin päätynyt Susan Garrettin 2×2-tekniikkaan, mutta niitä alamme tehdä vasta paljon myöhemmin. Kontakteissa ongelmana on lähinnä puomi: keinun ketjutan niin, että koira tulee suoraan kontaktialueelle ja A-estettä lähdetään tekemään varmaankin Rachel Sandersin boksiohjeilla eli eräänlaisilla juoksukontakteilla. Puomillekin haluaisin juoksukontaktit, mikä todennäköisesti on ajatuksenakin tuhoon tuomittu, mutta niistäkään en ole vielä täysin varma. 2on2offit olisivat kaikkein yksinkertaisimmat opettaa, mutta hitaammat radalla. Luulen, että lähdemme liikkeelle Trkmanin lankkujuoksutuksella, vaikka se ei tosiaankaan ole nopein tie estevalmiiseen koiraan. Onneksi meillä ei ole mikään kiire – trendiin, jossa koira on vuosikkaana kisavalmis (tai viimeistään silloin 18kk kisaiässä), minulla ei ole mitään hinkua lähteä mukaan ihan jo koiran kehittyvän kropan takia. Kokonaisia kontaktiesteitä, keppejä tai hyppyjä tuskin teemme vielä pitkään, pitkään aikaan. Hiljaa hyvä tulee.

Pääsuunnat Susun agittamisessa ovat kuitenkin selvät: täysillä vauhdilla ja innolla koko ajan. Keskitymme aluksi vain ja ainoastaan siihen, että koiralla on kentällä huippukivaa eli se saa rellestää ja riehua, palkkaa tulee paljon ja treenit pidetään lyhyinä. Tekniikkatreeni takaakiertoineen ja välistävetoineen saa jäädä myöhemmälle, sillä nyt painelemme ainoastaan suoraviivaisia sarjoja, joilla voi tykittää täysillä.