Haku

Superkoirat viipottavat

Posted by SS on Elokuu 09, 2011
Sadun jutut, Haku, Vepe, Toko, Agility / 2 Comments

Topin ja Viirun kuulumisia Sadun kirjaamana:

Viiru on kyllä ihan huippu… Ehkä siitä tosiaan tulee superkoira niin kuin Eve kirjoitti yhdessä kommentissaan;) Eilen hakuharkoissa Viirulla oli kaksi yhtäaikaa lähtenyttä mielikuvaukkoa etukulmissa, ilman muita apuja. Viiru pinkaisi vauhtiin ja eteni ukoille ilman mitään epäröintiä.

Topilla on edelleenkin huipussaan motivaatio, jos ei mikään muu. “Virallisten” treenien jälkeen Mari ja Sirkku menivät ukoiksi Topille. Mika päivitteli: “Yhdeksän vuotta ja tuollainen into”. Treeni ei mennyt kovin tyylikkäästi, koska kun lähetin Topin ykkösukolle, se melko lähellä piiloa kadotti hajun ja alkoi kaahottaa omiaan. Emme olleet tallanneet aluetta, joten Topi juoksenteli hetken missä sattui, kunnes törmäsi kakkosena olleen Sirkun hajuun. Varminta tietysti pelastaa perheenjäsenet ensin. Marikin löytyi uuden, paremman lähetyksen jälkeen suoraan. Ja kotona Topi pötkähti heti kuorsaamaan eteisen matolle. Ilmaisu irtorullilla sujuu Topilla nykyään hyvin. Mutta mikä ilmaisu Viirulle?

Topilla on ollut melko tylsä kesä, kun mökilläkään ei ole saanut olla vapaana. Kuuro ukkeli kipittää nimittäin naapurin grillille eikä tietenkään kuule kutsuhuutoja. Uidessa ja noutaessa nuoremmat hyppivät kuonolle ja vievät lelut. Treenejä on ollut turhan vähän, koska olen parannellut polvea. Viime viikolla pitkästä aikaa mentiin vepeilemään. Topi vielä kotiin tultuakin seuraili minua: tehdään vielä jotain, edes vaikka tokoa. Seuraavana iltana rampa ja kuuro suuntasivatkin sitten agilityyn. Yllättävän pitkiä radanpätkiä saa tehtyä kävellen ja hosuen.

Viiru on ihan hieman vain tehnyt agilityä: tänään rankkasateessa Sirkku juoksi Viipottimen kanssa kolmen-neljän esteen pätkiä (siivekkeitä ja putkia). Vepessä Viiru on hypännyt veneestä ja noutanut lelua veneestä. Viipovaapo on kova uimaan, kiva!

Viime perjantaina Viiru matkasi Valo- ja Viia-siskojen kanssa Max-veljeä tapaamaan Juukaan. Miimin blogissa on kuvia ja kertomusta. Sisarusten leikit sujuivat mainiosti. Pihapiirissä oli kanoja häkissä. Viiru katseli kanoja hyvin, hyvin kiinnostuneena. Joudun siis ryhdistäytymään ja pyörtämään ajatukseni siitä, että Viiru ei tutustuisi lampaisiin ja paimentamiseen. Jospa paimentaminen on se Viirun juttu, niin kuin noutaminen Topin.

Viirun treeneistä mainittakoon vielä, että tokossa pentu on tehnyt seuraamista imuttamalla, perusasentonaksutteluja, jääviä, vauhtinoutoja (metalli kelpaa yhtä lailla!), paikallaoloa sekä eteentuloa. Lisäksi olen naksutellut sille kosketusalustaa agilityn kontakteja varten. Viipo vain tykkää tarjota maahanmenoa vähän joka väliin, mutta alkaa se lätkäkin sieltä jo löytyä. Ihanasti se kyllä keskittyy kaikkeen tekemiseen.

Kesäistä arkea

Posted by SS on Elokuu 04, 2011
Haku, Vepe, Mörkö sairastaa, Toko, Agility / 4 Comments

Viimeisiä lomaviikkoja viedään. Parin kuukauden päästä pitäisi olla urakoituna yksi kolmasosa valkolakista, joten turhan rennoksi ei ole kouluun paluuta tänä syksynä tehty. Onneksi on näitä stressiä lievittäviä tassuterapeutteja tarjolla useampikin kipale Veikkaan kuitenkin, että tokopuolella voittajan korkkaus jää syyskuuta myöhemmälle, koska jos pitäisi vielä sitäkin jännittää niin eihän tästä mitään tulisi. Lauantaina Suppe teki superkivan kokeenomaisen treenin loistavalla vireellä mutta kuitenkin ilman ääntelyä. Alan koko ajan arvostaa enemmän Susun hyviä ominaisuuksia etenkin motivoinnin ja palkkaamisen kannalta, kun olen tehnyt Viirun kanssa tokoa. Ihan mikä vain, minkä sille esittää palkkana, kelpaa kympillä. Viirukin on ahne ja tykkää leikkiä, mutta sillä ei ole samanlaista hulluutta tekemisessä. Ehkä Susussa sen arjessa normaalisti hankalan ailahtelevuuden ja epätasapainoisuuden alkaa hiljalleen saada takaisin treenikentillä, kun sillä virekin menee nostettaessa aina pikkuisen yli. Aina pitää mennä äärilaidasta äärilaitaan. Ja onhan se pienestä asti ollut älyttömän täpäkkä ja siihen sitä on höpönä kannustettukin. Nyt kun on tottunut tokokoirana Susuun, kaikki muu tuntuu vähän laimealta. Lähtökohtaisesti Viirulla tosin on varmasti paremmat ainekset myös tokoelukaksi, koska sillä on enemmän malttia eikä kuppi kyllä millään mene nurin.

Viipolla on korville siunaantunut vähän enemmänkin tuota kokoa…

Maanantaina meillä oli niin hyvä hakutreeni, että sen voimalla jaksan rämpiä kaiken maailman metsiköissä vaikka pari vuotta eteenpäin ihan innolla. Susulle oli molemmissa etukulmissa pimeät ukot ja kolmonen pakeneva. Vieraita maalimiehiä kaikki. Susu oli niin taitava! Nyt kun ilmaisu on saatu aussieleirin neuvojen myötä (kaikki kiitos tästä autuudesta kuuluu Sampalle!) kuntoon, ei tarvitse enää senkään kanssa tapella. Pistoille Susu lähtee innoissaan ja uppoaa hyvin takarajalle nokka auki. Niin innokas pieni pelastaja. Jostain joskus luin, että vaikka hakukoiran koulutusta voidaan useimmissa tapauksissa pitää vaikeampana ja aikaavievämpänä kuin jälkikoiran, hakumetsässä onnistumisista saa sitten niin hyvät kiksit, että sen takia se on myös palkitseva harrastus. Ihan totta! Ei niitä mahtavia, nappiin menneitä treenejä välttämättä kovin montaa yhteen kesään mahdu, mutta sitten kun kaikki osuu kohdalleen, on fiilis huippu!

Tiistaina oli vuorossa agilityä. Teimme agi.fi-lehdestä napattua brittirataa, jossa oli pari hankalampaa kohtaa. Aussie oli alussa ihan liekeissä ja jaksoi mainiosti, vaikka ohjaaja nyt ei ihan kauheasti loistanutkaan… Oli siellä ainakin pari onnistumista kuitenkin. A-este pitää palautella nyt ihan kunnolla mieleen, koska Susu ei ole varma, pitääkö stopata vai juosta läpi. Hienoa, olen onnistunut erinomaisesti haasteessa “näin pilaat koirasi pomminvarmat kontaktit.” Helpostihan tuon kai korjaa (kopkop). Toisella rundilla Susu teki keinulla ja kepeillä vauhtiympyrää huimalla asenteella räkä roiskuen. Olipas hauskaa! On kannustavaa huomata, että kyllä se vain eteenpäin on mennyt. Kestää paljon enemmän toistoja ja nykyään joka treeneissä vähintään alussa räkyttää raivona ja taistelee lelusta ihan tosissaan. Vielä keväällä se oli harvinaista. Hiphei! Treenin jälkeen kävimme vielä Kuhasalossa jäähylenkillä kelpojen ja tollereiden kanssa. Neiti antisosiaalisuus kulkee kimppalenkeillä näppärästi narun nokassa eikä vaikuta kovinkaan tympäistyneeltä osaansa. Viirun kanssa niillä on aina sellaiset 24/7 rallit ja painit käynnissä, että tuskin Susu kummemmin muita leikkikamuja osaa enää kaivatakaan.

Keskiviikkona vepeiltiin viiden viennin ja yhden veneestä hypyn verran. Nyt Susun veteenmenemislukko on loksahtanut auki eikä sen enää tarvitse ruikuttaa rannalla minuuttia ennen veteen uskaltautumista. Eilenkin se oikein syöksyi vasten aaltoja viennissä. Palautukseen tarvitsee tarkkuutta, mutta muuten oikein hieno. Hypyssä ei ongelmaa pitkältäkään matkalta. Veneen hakua ja hukkuvaa tehtiin viime viikolla ja Susu on niin korkeassa vireessä veden äärellä, että ei varmana irrota saalistaan ennen rantahiekkaa. Vepe tekee varmasti hyvää sen itsetunnolle ja taistelutahdolle.

Jotain ikävääkin kirjoitettavaa on ja kuinka sattuikaan, että se liittyy pikkukoiraan. Yöllä Mörkö tahtoi tapansa mukaan aamuneljän aikaan ulos. Ihmettelin, että miten sillä noin kauan pikapissillä kestää ja lopulta lähdin katsomaan, että mihin se oikein on jäänyt. Sitä ei näkynyt missään ja minä jo ajattelin, että nyt se varmaan lähti lätkimään ja metsästämään naapureiden kukkapenkkien kanankakkoja tai muuta murua rinnan alle. Kurkkasin onneksi kuitenkin vielä auton alle ja sinnehän Mörkö oli majoittunut. Patistelin sen sieltä pois ja suureksi kauhukseni koira ontui tosi pahasti oikeaa etujalkaansa! Pari julkaiskelvotonta sanaa ja “nyt se kuolee”-ajatusta myöhemmin kaivoin Mörkön varpaiden välistä helpottuneena terävän orapihlajapiikin. Ilo jäi lyhyeksi, kun Mörkö siltikin vain kyyhötti lysyssä ja tärisi. Menimme takaisin nukkumaan ja Mörkökin rauhoittui nopeasti unille. En ollutkaan uskoa silmiäni, kun aamulla Mörkö ontui yhä… ja sama jatkuu siis vieläkin. Järkikin sanoo, että siitä piikistä tämä johtuu, mutta kai sen pitäisi jo helpottaa? Hälyttävintä on, että aina kun Mörkö nousee makuulta, ontuu se paljon pahemmin, mikä taas ei sovi piikkiteoriaan. Olen tutkinut tassua, leikannut sieltä pisimmät karvat ja puhdistanut sen eikä siinä ainakaan mitään haavaa näy, mikä voisi olla kivulias. Nyt ei kai auta muu kuin vetää syvään henkeä, yrittää olla poraamatta ja seurata tilanteen kehittymistä.

White whine

Posted by Sir on Heinäkuu 22, 2011
Haku, Vepe / No Comments

Luvassa Topin ja Viirun leirikuulumisia Sadun kirjaamana. Virpi oli ottanut Viirusta hienoja hakukuvia mutta odotellaan lainaamiseen lupaa ennen esille laittoa Susun ja minun leirikertomukseni on vielä matkalla jossain bittiavaruuden uloittumattomissa mutta tulossa se on. Puolustaudun sillä, että olen purkanut kamerasta melkein kaikki leiriviikon kuvat jo nettiin asti. Tein itseni kanssa sopimuksen, että ellei kuvia, ei blogikirjoitustakaan. En muuten saisi otoksia ikinä koneen kansioita pidemmälle…

Opin Hesarin kolumnista uuden sanan: first world problem = white whine = valkoinen väninä. Valkoista väninää on vaikkapa se, että ei kuule kännykkään tullutta tekstaria, kun siivoja imuroi. Tai se, että kesämökin laiturilta ei pääse kannettavalla verkkoon ja naamakirjaan. Tai se, että aussieleirillä auton maavaara ei meinaa riittää, kun jonossa ajetaan kuravellissä hakumetsään.

Aussieleirillä oli hauskaa, mutta hieman vaivasi tallustella niin isoin hiilijalanjäljin. Harva meistä on oikea palveluskoirakko esimerkiksi pelastuspalvelussa. Muut vain harrastelemme ja huvittelemme. Turha myöskään vedota siihen, että hakuharkkoihin Suomen mestarin ohjaukseen ajetaan sen vuoksi, että koira tykkää. Koiralla on ihan yhtä hauskaa, kun se juoksee lähimetsässä piiloutunutta lenkkikaveria etsimässä.

Tämä taitaa olla valkoista väninää toiseen potenssiin. Ja meidän autossahan maavara riittää.

Pk-painotteinen aussieleiri pidettiin Kaavilla 10. - 15.7. Viiru osallistui hakuun, jälkeen, esineruutuun ja viestiin - ja oli tietysti omasta ja minun mielestäni tosi pätevä kaikessa. Lisäksi edistyminen viikon varrella oli hurjaa. Ensimmäistä kertaa jäljellä meni jonkin aikaa hoksatessa, että maassa kasvaa nakkeja, joten nokka kannattaa pitää visusti alaspäin. Kolmannella kerralla kirsu pysyi koko ajan maassa, ja nakkeja tarvittiin jo paljon vähemmän.

Hakuryhmää veti Samuli Juntto (kennel Särkivaaran). Ekalla kerralla näytimme, miten yleensä treenaamme. Haamuja ja pakoja, joiden luokse Viiru juosta posottaa minkä kintuista pääsee. Sanoin myös, että tärkeintä on hauskanpito ja Viirumaijan itseluottamuksen säilyttäminen ja kasvattaminen. Samppa totesi, että seuraavaksi Viirun pitää opetella nenällä etsimään maalimiehet. Maalimies haamutti takarajalla ja meni sen jälkeen piiloon makuulle, pressun alle tai muuten. Sitten koira lähetettiin ukolle. Ensimmäiselle ukolle ylämäkeen Viiru piti lähettää kolme kertaa mutta tämän jälkeen se etsi kaikki ukot ensimmäisestä lähetyksestä. Reippaasti ja sinnikkäästi pentu etsi kaukana takarajalla 70 metrin päässä. Kyllä se täällä jossain on… Viirulla on syttynyt iso palo hakuun. Palkkaamista täytyy miettiä, leikkiä ja ruokaa.

Esineruutua teimme Viirun kanssa kerran niin, että se haki ruudusta wubban, jonka näki minun sinne vieneen. Topi teki esineruutua kaksi kertaa. Jälkimmäisellä kerralla ohjasin liikaa, vaikken edes tiennyt, missä esineet ovat, joten ei mennyt kovin hyvin. Teimme seuraavana päivänä vielä esinejanan kahdella omalla lelulla, jotta saimme hyvän mielen.

Topilla oli parit omat hakutreenit, joissa se etsi ja ilmaisi Even ja/tai Sirkun. Päätin ottaa Topille seuraavaksi projektiksi kiintorullan.

Viestiä Viiru pääsi juoksemaan kaksi kertaa ja oli siinä(kin) luonnonlahjakkuus. Jälkimmäisellä kerralla myös Topi pääsi mukaan. Viiru näytti veturina, miten on tarkoitus toimia, mutta ei Topi tietenkään aluksi uskonut, että homma on näin helppo. Kyllä tähän jokin haaste pitää saada. Sitten se tajusi, että pitää vain juosta Hannan ja minun väliä. Molemmat koirat pinkoivat täysiä eikä lainkaan haitannut, että toinen ohjaaja oli vieras.

Viiru sai paljon uusia tuttavuuksia. Topi ei enää viitsi rähjätä kenellekään, ei edes autoa puolustaa. Antaa nuorempien.

Kun olimme aussieleirillä, Rämön Seija oli lähettänyt hienon kuvasarjan vepekokeen hukkuvan pelastuksesta. Tässä pari:

p1120965.JPG

p1120985.JPG

Keinun pilviä päin

Posted by SS on Kesäkuu 20, 2011
Haku / 8 Comments

Tällä hetkellä näyttää hyvin vahvasti siltä, että Viiru esittelysivun ennustus hakumetsien hirmusta käy toteen. Pentu on ihan hurja pieni palveluskoira! Tuhatta ja sataa se pinkoo ukoille eikä yhtään jännitä ketään tai mitään. Päinvastoin – se yrittää anastaa namit maalimiehiltä omin luvin, ellei eksynyt pidä varaansa. Kerrassaan ihmeellisen huoleton ja mutkaton pentu Viipu on muutenkin ollut ainakin tähän asti. Oppii kauhean nopeasti, ei säiky oikein mitään eikä turhia murehdi. Suhtautuu äärimmäisen fiksusti ja ehdottoman reippaasti niin kaksi- kuin nelijalkaisiinkin. Mörköikää odotellessa?

Susun ilmaisu ei vain toimi. Olen nyt kahdesti rakentanut sen alusta asti uudestaan mutta se vain hajoaa yhä edelleen. Viikko sitten teimme tosi hyvän treenin, jossa oli muistaakseni kolme erinomaista ilmaisua. Entäs eilisissä treeneissä sitten? Ei yhtään hyvää. Kurjuus. Tiedän kyllä useita syitä kuvion ontumiselle, joten ei auta muu kuin vain lähteä korjaamaan niitä. Eikä Susua muutenkaan voi eilisistä rullan sylkemisistä ja muista syyttää – se sai epähuomiossa kahdesti palkan ennen aikojaan tiputtamisesta ja sitten se alkoi olla jo niin paineessa, etteivät ajatukset muutenkaan enää pysyneet kasassa. Kyllä tämä vielä saadaan toimimaan, mutta treeniä se vaatii. Harmittaa vain, kun Susu ei nyt pääse tekemään kunnolla sitä, mistä se todella nauttii eli etsimään nenänsä varassa. Suorapalkka kun olisi tähän tilanteeseen varmaan viimeinen asia, jolla kannattaa pakkaa lähteä sekoittamaan, eikä etsintää ja ilmaisua voi vielä yhdistää. No, hausta on turha ottaa tämän enempää paineita, koska koen sen tosi vaativana lajina tällaiselle keltanokalle eikä se ole muutenkaan mikään lyhyen tähtäimen juttu. Koira tykkää ja se on pääasia.

Eilisten treenien jälkeen suuntasimme vielä uittamaan koiria Miimin kanssa. Viiru ja Viia-sisko kahlailivat matalassa rannassa yksissä tuumin lelun perässä ja Mörkö toimitti tärkeänä räksyttävän rantavahdin virkaa. Ei pikkukoira viitsi hirveästi uiskentelemaan lähteä, kun on kerta alamaisia, jotka hoitavat likaisen ja raskaan työn. Topihan on oikea Mörkön vakiotyöläinen, jolle ei kummoisia työetuja ole suotu… Luutkin Mörkö poimii suoraan Topsukan suusta ilman, että Topilla on asiaan sanomista. Topi ja Mörkö ovat kuitenkin kaikkiaan tosi hauska pari eivätkä ne milloinkaan nahistele keskenään. Aussiesähelöistä Mörkö ei pidä yhtään, etenkään Viirusta, ja sen se myös antaa kuulua, mutta Topi on sille kaveri isolla alkukirjaimella.

Linkitin yläpalkkiin kuvagalleriamme. Aina silloin tällöin olen postauksiin laittanut suoria linkkejä kuvakansioihin mutta nyt kuvia pääsee katselemaan tuotakin kautta. Olen taas vähän aktivoitunut kuvaamisen kanssa ja saanut otoksia siirrettyä vallan nettiinkin, joten nyt julkisella gallerialla on jälleen jotain virkaakin. Parannusehdotuksia gallerialle otan mielelläni vastaan!

Kesä tulla jolkottaa

Posted by Sir on Toukokuu 26, 2011
Videot, Haku, Toko, Agility / 13 Comments

Tilanne on äärimmäisen epätavallinen: minulla on hirveästi blogikelpoisia kuvia ja jopa pari videota viimeisen viikon ajalta mutta kirjoitusinspis on vähän laimea. En kuitenkaan pysy raportoinnissa tässä treenitahdissa mukana, joten tuntuu vähän kummalliselta kirjata ylös se hikinen neljäsosa treeneistä. Ollaan agiloitu, tokoiltu ja, mikä parasta, hakuiltu. Ilmaisua on otettu kahdella viime kerralla ja hienosti se alkaa sieltä löytyä. Suppiloaussiella on vain niin hirveä hinku hipattaa takaisin keskilinjalta näytölle kissanruokaa mutustamaan, että palautus on erittäin piippaileva ja pomppaileva… Täytyy vain vaatia rauhoittuminen, koska rullan syljeskely on ehdoton ei. Onneksi Ninka lupasi tehdä Susulle pinkit rullat! Niitähän nyt pieni aussieneiti kantelee ihan ilokseen vaikka pitkät päivät.

Agilityn osalta tyydyn videoraportointiin:

Kyseessä siis se keinukammoinen paimen ;) Kohtaa alkaa olla jo vähän turhankin lennokas tuo suoritus, mutta mikäs sen hauskempaa kuin korjata rämäpäisyydestä johtuvia sähellyksiä. Lisäksi jos oikein tarkkaan kuuntelee, voi kuulla aussien vonkuvan ensimmäisen pujottelusuorituksen aikana. Rasti kalenteriin – tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Tuollaisia pieniä edistysaskeleita tippuu sieltä täältä ja esimerkiksi tänään Susu haukkui hampaat irvessä joka kerta lähdössä ja tuli puomista läpi. Niin, tiedän. Kohta minulla on varasteleva kontaktiroiskija. Ei pidä täysin läskiksi heittää, koska ihan turha heivata kuitenkaan ihan kaikkea tehtyä tekniikkatyötä asenteen tieltä sivuun. Silti olen enemmän kuin iloinen noista röyhkeistä päähänpistoista.

Myös viime viikon A-esteestä videota. Kannattaa tsekata erityisesti toinen toisto, jossa Susu leikkii liito-oravaa.

Tokoissa metallin kanssa oli taas jotain solmua mutta ne on saatu ihan ok purettua. Kaukot edistyy hitaasti mutta ainakin hetkittäin varmasti ja ruudut on olleet oikein mainioita. Luoksari on tehotreenissä. Tunnari, seuraaminen, liikkeestä istu ja hyppynouto on jokseenkin kunnossa.

Täällä Topi ja koirakoira!

Posted by Sirk on Toukokuu 08, 2011
Sadun jutut, Haku, Vepe, Toko, Agility / 9 Comments

Topin touhuja äidin kertomana:

Topikin on touhuillut kaikenlaista, vaikka raportoinnissa on vakavia puutteita.

Tänään äitienpäivänä Topi pääsi toista kertaa tänä keväänä uimaan. Talviturkin se heitti viikko sitten vappuna hyiseen Pyhäselkään. Tänään teimme ihanassa säässä lenkin Lykynlammen ympäri. Susu ja Viiru vetivät rallia, Mörkö predatoi lammen rannassa, Topi nouti ja nakersi keppejä. Kuten vappuna, Viiru juoksi taas Topin perässä veteen mutta tuli äkkiä takaisin.

Vepeharkat ovat alkaneet kuivaharjoittelulla. Harjoittelu oli niin kuivaa, että edes kumivenettä ei ollut, vaan Miimi kökötti pienellä pyllynalusella. Näin treenattiin vientiä. Siinä ei ollut muuta vikaa kuin että sormet meinasivat lähteä vientiesineen seuraksi Topin kitaan, kun innokas pelastaja ryntäsi viemään köydenpätkää hätää kärsivälle. Tolppien väliin rantautumista harjoiteltiin suksisauvoilla ja damilla. Vaikka damin heitti vinoon, Topi rantautui aina kuitenkin tolppien väliin. Tapahtuisipa näin oikeassakin elämässä.

Hakukausi korkattiin eilen Kyyrönsuontien varressa. Piippausta, volinaa, tollerihuutoa, riuhtomista, jäljestämistä… lopulta pääsimme keskilinjalle radan alkuun. Ehkä olisi aika uskoa, että metsässä ei kannata yrittää tehdä helppoa treeniä varman onnistumisen toivossa. Topin mielestä taas eka ukko oli liian lähellä, niin helpossa paikassa, että ei se ole ukko lainkaan. Siis tolleri kiiruhtaa rulla suussa kakkosukolle ja sieltä porhaltaa keskilinjalle. Enkö olekin taitava! Kun alkuhäsläyksestä selvittiin, treeni sujui mainiosti. Kolme ukkoa löytyi hyvin ja ilmaisut. Kolmosukolla yritin pilata Topin etsinnän luulemalla ukon väärään kuoppaan, mutta Topi selvisi tästäkin häiriöstä.

Myös Viiru aloitti hakukoiran uransa kolmella näkölähdöllä. Kolme oli aika paljon - mutta kun kaikki halusivat olla Viipottajalle ukkoina. Eka ja vika palkkasivat namilla ja keskimmäinen Wubba-leikillä. Ilahduin kovin, kun Viiru leikki niin innokkaasti “vieraan” ihmisen kanssa… Viirulle ei ainakaan tässä vaiheessa tunnu olevan vieraita ihmisiä vaan kaikki saavat pusuja tasapuolisesti. Kolmas maalimies oli miespuolinen. Mietin vähän, arasteleeko Viiru kookasta miesukkoa, mutta ukko totesi että tuskinpa, kun pentu oli juuri hänen sylissään. Viiru lähti loikkimaan metsään hyvin innokkaasti ja hauskaa oli!

Agilityssä Sirkku on opettanut Viirulle putkea ja kentällä viihtymistä ja leikkimistä. Topi on siirtynyt osa-aikaeläkkeelle: tulin fysioterapeutin kanssa siihen tulokseen, että on aika vaihtaa kevyeen hauskanpitoon, medirimoihin ja jättää esim. A:n tekeminen vähemmälle. Yhdet kolmosten kisat jos Topin kanssa kävisi, tuloksesta viis (tai hyl). Muuten vain ylläpidetään molempien mielenvirkeyttä.

Huhtikuun alussa kävimme Topin kanssa täytepaikoilla tosi hyvässä agilitykoulutuksessa, jonka piti Jari Suomalainen. Etukäteen sai lähettää tietoja ja toiveita, ja hän todella paneutui meidänkin kouluttamiseemme. Aika paljon ehtii radalla, kun sijoittuu ja liikkuu oikein. Ohjauksessa ei käytetty muodikkaita kikkailuja vaan varmoja, koirakolle sopivia tapoja… Olimme kyllä vallan epäeduksemme koulutuksessa, ja lisäksi loukkasin polveni lauantain treenissä liian yrittämisen vuoksi. Sunnuntaina teimme vain muutaman esteen pätkiä.

Topi on käynyt muutaman kerran hieronnassa; sillä on ollut kipeänä oikea lapa ja vasen lonkka. Topi on alkanut tykätä hierontaan menemisestä vaikka yrittääkin namien toivossa esittää pelokasta ja vaivautunutta.

Viiru on aloittanut koulunkäynnin koirakoulu Napakan baby-kurssilla. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli kontakti, luopuminen ja perusasento. Viirulla tuntuu olevan synnynnäinen kontakti, kuten Susullakin. Tai paljonhan Sirkku opettaa Viirulle salaa, ja Viiru oppii kerrasta.

Viiru on saanut mukavan paljon tavata muita koiria, ja erityisen kivaa on, että siskot asuvat Joensuun seudulla. Topi ja Mörkökin ovat Viirun seurana päässeet lenkkeilemään Nuuskun ja Rapsun kanssa. Mukava porukka!

Monet kysyvät, tuleeko Viirusta agilitykoira tai hakukoira tai tokokoira tai… Minun koulutusasenteellani ja -taidollani Viirusta tulee koirakoira.

Minä luulen, että kaikki on jäljellä. Tule, mennään katsomaan!

Posted by SK on Tammikuu 03, 2011
Haku, Vepe, Toko, Agility, Yleinen / 7 Comments

    

Vielä hetkeksi joulutunnelmiin näiden loistavasti kolmikon eroja havainnollistavien kuvien avulla. Topi levitoi kuvausassistentin kädessä ollutta namia kitaansa, Susu on kuin kaniini ajovaloissa, koska “minnuu ahistaa” kun täytyy olla liian lähellä kiellettyä piparitaloa ja Mörkö taas, noh, näkeehän tuon kuvasta. Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu.

Perinteisiin kuuluen on aika luoda katsaus viime vuoteen. Alussa aina kuhunkin lajiin asetetut tavoiteet ja sitten raakaa analyysiä, onnistuiko vai ei.

  • tokon alokasluokasta hyvävireisiä kisasuorituksia, tavoitteena ykköstulos

Tämä tavoite toteutui, kun toukokuussa kävimme kaikilta salaa korvessa metsän keskellä molempien ekassa tokokokeessa. Susu oli hurjan taitava ja iloinen – tuloksena ALO1 ja lupa avoimeen. Kesän treenailimme ahkerasti ja syyskuussa ilmoitin Susun avoimeen luokkaan. Susu teki tosi hienosti töitä ja kokeessa oli paljon hyvää, mutta sitten itse kämmäsin estehypyn nollille ja ykköstulos jäi siitä kiinni. Harmistuneena tungin Susun mukaan heti viikon päästä uuteen kokeeseen, mikä oli minulta virhe. En ehtinyt palautella Susua kunnolla ja vahvistaa epävarmoja liikkeitä. Epätarkalla esityksellä saimme kursittua kolmostuloksen kasaan ja sitten olikin aika pureutua kunnolla suurempiin ongelmiin. Tai no, pureutua ja pureutua, vähän tässä syksyn ja alkutalven aikana on tullut muurahaispesää sorkittua, mutta erityisesti ääntelyprobleemien ja jätöissä steppailun olen toivonut katoavan itsestään… Heh. Eihän se niin toimi ja nyt pitäisikin vain ryhtyä kunnolla toimeen.

  • agissa kisaamaan ehjillä ratasuorituksilla, tuloksilla ei niin väliä mutta reilut miinusajat ja näppärät kontaktit olisivat toiveissa

Käytiin me yhdellä hyppyradalla! Näppärät kontaktit ovat yhä työn alla ja miinusajoistakaan ei enää niin väliä. Kunhan Susu vain olisi reipas ja riehakas radalla. Agilityn suhteen tavoitteet jäivät ehkä huonoiten täyttymättä, sillä matkaan tuli niin monta yllättävää mutkaa. Nyt kiertoreittien tallailu ei enää harmita alkuunkaan, vaan otamme kisaamaan pääsemisen positiivisena haasteena. Ei syntynyt tämä aussie vauhti kallossaan eikä bensaa suonissaan, mutta sitä emme jää enää märehtimään. Ehkä suurin saavutus agivuoden osalta olikin se, että minä hyväksyin tosiasiat ja opin olemaan aidosti iloinen siitä, että Susu yrittää aina parhaansa.

  • haussa olisi tavoitteena saada ilmaisu vähintäänkin alulle (tosin ensin olisi varmaan kätevää päättää se ilmaisutapakin… ) ja nenänkäytön parantuminen, eikä hallinnan lisääntyminenkään olisi pahasta

Ilmaisutavan valitseminen. Check. Nenänkäytön parantuminen. Check. Ilmaisu valmiina? Not. Hallinta? Not! Hauskaa oli ja Susu on liikuttavan tunnollinen ja yritteliäs työpari metsässä. Ilmaisun rakentelu osoittautua yllättävän monimutkaiseksi, mutta alulla se nyt vähintäänkin on.

  • vepeä aloitellaan mahdollisuuksien mukaan

Vepen alkeiskurssi polskittiin menestyksekkäästi läpi. Pikkuaussie suhtautuu pelastustehtäviin ihan yhtä virkaintoisesti kuin kaikkeen muuhunkin yhteiseen puuhaan, joten se edistyi lajissa hienosti.

  • paimennusta vähintään kerran kesän aikana

Ups… Ei käyty lampailla, ei. Ryhdistäytymisen paikka!

  • näyttelyissä hyviä arvosteluja ja mallikasta kehäkäytöstä

Kolmessa näyttelyssä pyörähdettiin. Susu esiintyi mainiosti ja oli reipas, joten tavoitteet täyttyivät. Tuloksina kaksi Hyvää ja yksi Erittäin hyvä.

Yleisesti ottaen tärkein tavoite on kasvaminen reippaaksi ja yhteistyöhaluiseksi koiraksi, muut jutut ovat vain ja ainoastaan plussaa. Huolellisesti rakennetulta pohjalta on sitten parempi ponnistaa myöhemmin kisoihinkin, joten ohjaajalle voisi asettaa tavoitteeksi pysyä uskollisena “hiljaa hyvä tulee” -sanonnalle. Ei siis keskeneräisellä koiralla kisoihin teettämään turhan haastavia ja pitkäkestoisia rupeamia niin, että motivaatiota saa huudella takaisin. Kiva vuosi varmasti tulossa, Susun kanssa kun on niin hurjan mukavaa tehdä hommia.

Yhteistyöhaluiseksi Susu on kasvanut, reippautta kohti ollaan vielä yhteisellä matkalla. Aikalisä tähän kohtaan siis. Susu ei ole koiria, jotka tarpovat tenavasta asti omilla tassuillaan, vaan se tarvitsee rinnalleen luotettavan ja varman ystävän, jollaiseksi minä yritän opetella. Ohjaajasidonnaisena ja luottavaisena koirana Susu meneekin sitten vaikka läpi harmaan kiven, kun luottamus on kunnossa.

Hätiköity ilmoittautuminen avoimen toiseen kokeeseen sotii “hiljaa hyvä tulee” -metodia vastaan, mutta muutoin olemme edenneet maltilla – välillä ehkä liiankin. Vai onko okei tehdä pohjia kaksi vuotta? Tuleeko hiljaa oikeasti hyvä? En tiedä. Ajattelin kieltämättä, että olisimme ehtineet tehdä paljon enemmän vajaan kahden vuoden aikana mutta toisaalta kai sitä myöhemminkin ehtii. Välillä tuntuu hassulta, kun treenaa vetoleikkilihakset kipeinä ja namituskäsi naarmuilla eikä silti tunnu oikein pääsevän missään eteenpäin: aina tulee takapakkia tai jumittuu pieneen ongelmaan. Jollain tapaa jaksan kuitenkin uskoa, että kaikki, mitä nyt tekee, palkitaan vielä joskus. Yksikään toisto, yritys eikä myöskään erehdys ole hukkaan heitettyä, sillä kaikista niistä jää jälki koiraan.

Kivaa meillä oli ja Susun kanssa on edelleen huippua tehdä kaikkea yhdessä. Ehkä sitä ei enempää tarvitakaan. Taas kerran kiitos kaikille treenikavereille ja blogin seuraajille vinkeistä ja vertaistuesta sekä tietenkin suurin kiitos Miimille ihanasta koirasta!

Ensi vuodelle:

  • tokossa AVO1 mielellään ennen kesää, hyvä kisavire, pitkäjänteinen ääntelyn kitkeminen, voittajaa kasaan
  • agissa kontaktit lopulta kuntoon (nopeus, varmuus, !keinu!), hyppytekniikka paremmaksi, ohjaaja opettelee ohjaamaan, kisoihin mennään jos mennään
  • haussa ilmaisu ensin kuntoon kentällä ja sitten siirto metsään, motivaation säilyttäminen huipussaan (taidan siirtää hallintaa vielä yhdellä kesällä eteenpäin )
  • vesipelastuksessa soven liikkeitä pakettiin ja jos hyvältä näyttää ja aikaa riittää, käydään kokeilemassa soveltuvuuskoetta ja toivottavasti saadaan se heti ekalla yrittämällä hyväksytysti läpi
  • muutama näyttelykäynti hyvällä arvostelulla ja reippaalla käytöksellä

ja, yllätys yllätys, jatkamme toki sen hyvän pohjan luomista – mutta tämä tuskin yllättää enää ketään Terveysrintamalla jännitämme lonkkien uusintakuvausta, jonne Susu menee näillä näkymin helmikuun alussa. Toivottavasti sairaudet jättäisivät meidät muutenkin rauhaan. BH-kokeen taidan jättää seuraavalle vuodelle, koska emme kuitenkaan mene vielä ensi kesänä hakukokeisiin ellei tapahdu suurta ihmettä.

Mörköllä oli yksi ainoa tavoite:

Mörkön ykköstavoite on se, että sairaus ei etene yhtään ja edessä on paljon kaikkea hauskaa.

Sairauden etenemisestä on vaikea sanoa juuta taikka jaata, mutta ainakin lääkitys puree eivätkä oireet ole tulleet takaisin. Olen suunnattoman iloinen näistä yhteisestä viidestä vuodesta ja toivon paljon aurinkoisia ja terveitä päiviä lisää pienelle partisaanille. Helppoa tämä ei ole, mutta taistelu jatkuu. Mörkölle ensi vuodelle siis hyvää vointia, hupaisia uimareissuja, makoisia herkkuhetkiä ja rentoa yhdessäoloa.

Sitten tapaus Topi äidin kirjaamana:

Pojille ei aseteta ensi vuodelle mitään sen kummempia tavoitteita, kuin että molemmat pysyisivät terveinä ja nauttisivat elämästä. Jos Topi läpäisee vepen soven, pyörähtää Toller Showssa ja käväisee vaikka mejä-kokeessa, on siinä jo näkyviä saavutuksia yllin kyllin.

  • Topi on pysynyt terveenä ja nauttinut elämästä.
  • Vanhenemisen ja höpsähtelyn merkkejä on alkanut ilmetä: Kuono harmaantuu, palautuminen on hitaampaa, uni syvempää. Topilta myös jää kuulematta lukuisia ääniä, jotka selektiiviselläkin kuulolla varustettu koira kuulee. Topi on kuitenkin jopa entistäkin valmiimpi lähtemään ulos, autoon, treeneihin - mihin tahansa puuhaan - ja intoa piisaa ja hauskaa on. Seurallisuus ja tietynlainen leikkisyys on myös lisääntynyt: Kun istun kahville olohuoneen sohvalle, alkaa kaikkien mahdollisten tollerin kitaan mahtuvien tavaroitten roudaus minulle: viltit, lelut, käytetyt nenäliinat, kengät… Voin olla ylpeä itsestäni: olen onnistunut tahattomasti, satunnaisesti vahvistamalla, opettamaan 8-vuotiaan koiran varastamaan ja natustamaan kenkiä.
  • Topin koirasosiaalisuus ja koirakaverit ovat lisääntyneet huimasti - miksei tätä tehty jo aiemmin?
  • Loppuvuodesta Topi alkoi käydä fysioterapeutilla, ja neljännellä kerralla se alkoi nauttia hieronnasta.

Viralliset saavutukset

  • Topi läpäisi vepen soven toisella yrittämällä.
  • Topi pyörähti TollerShowssa ja sai oikein mukavan arvostelun kiltiltä tuomarilta.
  • Topi käväisi vain kerran mejä-kokeessa ja sai ykköstuloksen.
  • Topi kävi kuusissa agikisoissa ja starttasi 14 kertaa: kuusi hyllyä, kolme yliaikanollaa, kolme yhden riman pudotusta ja kaksi LUVAa.
  • Kesällä kävimme aika paljon pk-hakumetsällä, ja mejä jäi ehkä turhan vähälle. Haku on hauskaa eikä koetavoitteita ole. Oppimistavoitteina kesällä olivat rullailmaisun siirtäminen metsään ja hallinnan lisääminen. Ilmaisussa tapahtui edistystä mutta ei niin paljon kuin odotin. Hallintaa ei harjoiteltu juurikaan.

Vuonna 2011 on edelleen toiveena, että Topi pysyy terveenä ja nauttii elämästä. Ehkä hieman hiljennämme tahtia, katsotaan miten jaksamme. Mitään lajia ei ole tarkoitus pilata liioilla tavoitteilla vaan lähinnä keskittyä hauskanpitoon.

Pk-hakua jatketaan, ilmaisua pitäisi treenata talvella valmiimmaksi ja kesällä saadaan maastoon hallintaa (onko se mahdollista?). Vepessä käydään kokeissa ehtimisen mukaan - mutta jopa ALO1-tulosten saaminen voi olla kiven takana.

Agilityssä olisi kivaa saada viimeinen nousunolla kolmosiin:)

Topin touhuja

Posted by -- on Joulukuu 06, 2010
Sadun jutut, Haku, Agility / 1 Comment

Topin touhut kirjasi ylös äiti:

Hiekka pöllyää

 lahtotreeni251110.jpg

Niinan suunnittelemassa vinkeässä treenissä oli teemana lähdöt. Valitettavasti Niina itse ei päässyt paikalle koutsaamaan. Jälkikäteen kuulin, että ohjaajan oli kaikilla radoilla tarkoitus mennä kolmosesteen taakse. Näin teimmekin Topin kanssa mustien ja valkoisten pallojen pätkillä, ja se toimi hyvin. Mustien pallojen alku meni aivan upeasti. Valkoiset pallerot sujuivat myös hyvin, kun noudatin Kaisan ohjetta, ja siirryin seiskahypyn takaa kolmoshypyn taakse. Neliöpätkällä en kokeillut kauko-ohjausta - vaikka jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt. Okserin rima putosi herkästi, kun lähdimme Topin kanssa suunnilleen yhtaikaa niin, että koira oli oikealla puolellani. Haastavaa oli myös tehdä 3-kepit loppuun, kun (väärä) 4-putken suu houkutti edessä (tein väliin sitten valssin), eikä helppoa myöskään ollut kääntyä puomilta 5 kepeille 6. Huippuhauska treeni!

Seuraavalle viikolle Kaisa oli taiteillut myös hauskan treenin: ylipitkä rata = 30 estettä. Opettelin rataa niin pitkälle, kuin numeroita ja kirjaimia riitti eli 24 estettä; viimeisenä siis putki. Vuoromme oli vikana, ja siinä vaiheessa olin niin jäässä, ettei liikkunut järki eikä mikään muukaan. Topi sen sijaan volisi innosta halliin päästessään ja liikkui tosi liukkaasti. Hypyn 10 niistosokkaria en saanut onnistumaan tyydyttävän hienosti. Vaikein kohta oli kuitenkin puomi 18 ja putken 19 jälkeinen hyppy20-putki21. Jotenkin sain sujumaan persjätön ennen putkea 19 mutta valssi putken jälkeen unohtui lähes aina. Mutta Topin kanssa on niin hauska treenata! Ja on niin hämmentävän ilahduttavaa, kun treenikaverit jaksavat aina neuvoa “erilaista oppijaa”.

Juoksukontaktien harjoittelu etenee hitaasti mutta kuitenkin. Topi osaakin jo koskea kosketusalustaa käskyllä “paina”, joten siitä voidaan jatkaa. Ensi yrityksessä kääpiöt pörräsivät ympärillä: Mörkö kosketteli alustaa, Susu komensi, ja lopulta Topi toi alustan minulle - sitä kai halusin. Eli kääpiöt pois kuvioista.

Lumi pöllyää

Itsenäisyyspäiväviikonloppu on Topin peräkamarinpojanasteikolla ollut tähän saakka yltiösosiaalinen. Lauantaina sai lenkkeillä Nuuskun ja Rapsun kanssa, seuraavana aamuna lenkkikaverina oli Sissy. Sissy intoutui kutsumaan Topia palloleikkiin. Topi piiloutui minun tai Minnan jalkojen taakse. Tollerihaun jälkeen Topi tapasi ohimennen vielä pp-tytöt eli Vappun, Peppin ja Hippan sekä työlinjaisen kultsupennun Rikin. Eihän Topi kenenkään kanssa seurustele (paitsi omalla tavallaan Nuuskun ja Rapsun kanssa) mutta pystyy kuitenkin olemaan muiden seurassa.

Tollerien hakuharkoissa oli lumisella Jaamankankaalla kolme koirakkoa. Pakkasta oli kymmenisen astetta, joten kuolaiset nakkinäpit palelivat mehevästi. Kun olin ukkona näreikössä, putosi lunta niskaan takin alle - jee. Emme tallanneet aluetta, keskilinjana oli moottorikelkkaura. Ukot menivät lakanaan kääriytyneinä melkoisen lähelle keskilinjaa piiloon, jottei tehtävä olisi lumessa liian vaikea. Ukot kaarsivat piiloille, jottei syntyisi suoraa polkua piilolle.

Topilla oli ykkösenä ja kolmosena siirtyvä maalimies. Kakkonen oli lumisessa näreikössä. Topi ei kuulemma millään meinannut uskoa, että kakkosukko ei halua rullaa itselleen takaisin - mitähän sielläkin on tapahtunut;) Ykkösen ja kolmosen ilmaisut menivät hyvin; kolmosen kokonaisuutena niin täydellisesti, että nyt olisi hyvä jäädä talvitauolle. Talvitreenaaminen on melkoisen hankalaa, joten ehkä tyydymme sydäntalvella ilmaisun harjoittelemiseen kentällä. Katsotaan.

Takatukkaheviä ja harmitusta

Posted by -- on Marraskuu 10, 2010
Sadun jutut, Haku, Agility / 1 Comment

Joku on vähän laiska päivittäjä… Ei vain ehdi naputella yhtään pidempiä stooreja tämän kiiren keskellä. Harmillista. Onneksi äiti on ehtinyt kirjailla muutamia juttuja ylös:

Discotytöt lähtivät Topin kanssa juoksentelemaan Lykynlammen mäkiä ylös-alas. Tanner vain tömisi pimeässä, kun Nuusku, Rapsu ja Topi laukkasivat edestakaisin. Kasaridiskotunnelmaa lisäsi East Beast Chewbacka (toim. huom. aka Mörkö) takatukkineen; sukkahousuhevin ja Final Countdownin voi kuvitella soimaan… Toisella kertaa diskotunnelma parani entisestään, kun välkkyvät ja hohtavat valot vielä lisääntyivät.

Pikku-Mörkö 1 v. taka-(ja etu-)tukassaan


Hieronnassa oltiin toista kertaa. Topi oli oppinut että vääntelehtimällä ja sohimalla tassuilla saa enemmän nameja. Kerta vielä tämän jälkeen, sitten pitäisi riittää.

Agilityssa oli paineensietotreeni. Kolme kertaa sai yrittää, ja pisimmälle päässyt sai keon suklaapatukoita. Kuten arvata saattaa, kestimme huonosti painetta emmekä päässeet kahdeksatta estettä pidemmälle. Rata oli melkoisen vaikea, paljon ansoja. Huikean opettavainen harjoitus - oma jännitys ja ohjauksen täydellinen hajoaminen vie koiran vauhdin… Kaikki ei johdu koiran huonoista hermoista. Tällaista treeniä paljon lisää! Koska treeni meni aivan surkeasti, sisuunnuin ja oikein odotin lauantain Pieksämäen kisoja.

Mutta voi, vatsatauti esti osallistumisen. Kyllä harmitti. Pieksämäellä syyskisoissa 2008 Mörkö nousi kolmosiin, ja viime vuonna pyhäinpäivänä alkoi Topin ja minun yhteinen kisaura. Perinteitäkin siis olisi ollut.

Hakuharkoissakin harmitti. Osa ilmaisuista oli ihan käsittämättömiä. Toisaalta, ihan oikeesti, mitä niillä ilmaisuilla on väliä - tärkeintä on että koira saa käyttää nenäänsä, hypellä pitkin mättäitä ja kiitää häntä hulmuten mäntykankaalla. Harmittaa oma oppimattomuus ja virheiden toistaminen. Talvella on aikaa hioa omaa ja koiran tekniikkaa ilmaisussa.

Topilla oli lopulta viisi ukkoa: Ykkönen piilossa kuopassa, kakkonen kietoutuneena lakanaan (lunta!), kolmonen piilossa montussa. Etsimisessä ei ongelmia taaskaan. Nelosena oli varma onnistuminen: ukko ihan lähellä keskilinjaa, näkyvillä ja vielä ääniapu. Mutta mitä tekee tolleri-hän! Ottaa rullan ja lähtee 90 asteen kulmassa, siis keskilinjan suuntaisesti, rynnimään poispäin. Ällistyneenä katson tätäkin luovaa ja kekseliästä tollerisuoritusta vaikka olisi pitänyt heti kutsua koiraa ja elämöidä. Viitosukko olikin sitten enintään viiden metrin päässä keskilinjasta, ja Suuri Hakukoirakaan ei eksynyt.

Ja tämäkin harmittaa: vielä yksi verijälki ennen lumen tuloa -projekti jäi toteutumatta.

Keski-ikäisten kipupisteitä

Posted by -- on Marraskuu 01, 2010
Sadun jutut, Haku, Agility, Yleinen / 3 Comments

Topin touhut kirjasi muistiin äiti:

Topi oli toista kertaa elämässään fysioterapeutin tutkittavana ja hierottavana. Oli jo aikakin. Perjantai-iltana matkasimme Helin piharakennukseen. Siihen nähden, että Topi ei halua vieraiden koskevan itseään, sessio sujui hyvin. Syöttelin Topille lampaanlihanpalasia, kun se pötkötti kyljellään patjalla. Ukkeli ei tietenkään osannut rentoutua mutta pysyi sentään paikallaan. Selvästi jopa minä huomasin, miten joissain paikoissa oli kipua tai jäykkyyttä. Kipupisteitä löytyi lavan kohdalta ja lantion alueelta ja selässä oli kireyttä. Heli suositteli Topille useamman käsittelyn kuuria, ylämäki-alamäkikävelyä ja -juoksua sekä B-vitamiinia. Agilityharkkojen tauolla on hyvä pitää BOT-manttelia (niin kuin olemme tunnollisesti tehneetkin). Lupasin itselleni myös lakata ajattelemasta, että alku- ja loppuverkka on aivan yliarvostettua. Täytyy vain toivoa, että treenikaverit ottavat meidät mukaan kävelylle - meitä kumpaakin pelottaa kävellä pimeässä yksin, ja Topia pitää vetää kuin pulkkaa perässä.

Torstaina agilityharkoissa oli Kaisan irtoamistreeni

Minulle oli muistettavaa 28 esteessä. Ja vaikka Topi irtosi hienosti, ohjaajalla loppui kunto aivan kesken. En tiedä, olisiko kuitenkin pitänyt ohjata enemmän itseään säästellen: miksi kipittää leikkaamaan edessä, kun leikata voisi myös takana? Yritin noudattaa periaatetta, ettei pidä säästellä itseään… S. Topra sanoi koulutuksessa, että naiset tekevät tätä liikaa(!) Radalla oli vaikea avokulma kepeille, Topi piti saatella melkoisen pitkälle, muuten se sujahti kakkosväliin. En taaskaan osannut sopeuttaa omaa vauhtiani Topin vauhtiin: rimoja tipahteli kun joissain paikoin sain liikaa etumatkaa. Siis vain juoksentelin, en ohjannut. Huippukiva treeni kuitenkin. Namirasian heitto palkkana toimii erittäin hyvin. Heidi sanoi, että voi kun saisit tuon vauhdin kisoihinkin. Niinpä. Lisäksi katselijat naureskelivat meitä; en ehkä halua tietää miksi;)

Jopa hakuharkkoihin lämmiteltiin ja puettiin Topille kolttu ylle. Sunnuntaina olimme Josepan hakuharkoissa, Topi ja Susu hakuhommissa ja Mörkö tallaamassa. Aivan erinomaisen opettavainen treeni! Toisaalta on mukava treenata eri ihmisten ja koirien kanssa, aina oppii uutta. Nytkin oli mukana niin erilaisia ja eri vaiheissa olevia koiria. Mika käski minun ottaa mallia Annelin ja Anin rauhallisesta ukolle ja näytölle lähtemisestä. (Heidän työskentelyään olikin ilo katsella.) Vieläkin on meillä siinä liikaa häslinkiä ja rauhattomuutta. Topilla oli neljä ukkoa: ykkösenä ja kolmosena siirtyvä maalimies takarajalla kunnolla piilossa. Mies-ukko oli oikein makuulla pressun alla näkymättömissä, kolmosella vielä kuusen maataviistävien alaoksien alla. Hyvin löytyi, tosin kolmonen ei suoralla pistolla (en edes tiennyt, missä ukko luurasi); Topi kävi vielä tsekkaamassa ensin ykköspiilon. Suuntien-sekaisin-menemis-hypoteesini sai vahvistusta: Muut ilmaisut menivät hyvin, mutta kolmosella Topi jäi pyörimään kuusen ympärille ja tuli kun kutsuin. Kakkos- ja nelosukot olivat n. 20 m päässä keskilinjasta näkyvillä. Anneli neuvoi pitämään kovaa elämää ja jopa juoksemaan karkuun - näin koira saadaan palaamaan vauhdilla rullan kanssa keskilinjalle. Treenin jälkeen kävimme lenkillä Anin ja Vivven kanssa. Topista alkaa tulla sosiaalinen koira, siis Topin mittapuulla. Ei sillä ole pahaa sanottavaa näillekään leideille. Vivve tosin nosteli Topille huultaan, kun vanhan rouvan peräosasto kiinnosti Topia liikaa.

Lauantaina tehtiin lyhyt mökkireissu, saivat koirat kunnolla riekkua ja rellestää. Mörkön draivia katsellessa tajuaa, että apinan raivo on lastenleikkiä, kun Mörkö on tosissaan.