Haku

Päivittämisen sietämätön vaikeus

Posted by - on Heinäkuu 19, 2012
Haku, Mörkö sairastaa, Agility / 10 Comments


Hitsi, että osaakin olla haastavaa tämä blogin päivitys –ja sitä vaikeammaksi se käy, mitä pidemmälle sitä lykkää. Eilen jopa onnistuin mestarillisesti aloittamaan leirikirjoituksen (kyllä, tähän pisteeseen pääseminen otti yli kaksi viikkoa, aletaan siis lähentyä jo säälittävyyden rajoja… mutta tekeillä se on!) mutta naputellaan tähän väliin vähän muitakin kuulumisia.

Mörkö tepsutti tiistaiaamuna jälleen Kivuttoman ovesta sisään kontrolloitavaksi. Veritipat päätyivät koeputkeen ja niistä selvisi, etteivät leukosyytit olleet lannistuneet normaalin rajoihin vaan päinvastoin. Nyt ne olivat nousseet arvoon 14 – viitearvon yläraja on 12, kuusi viikkoa sitten Mörköllä oli 17, neljä viikkoa sitten 13 ja nyt sitten taas vähän uudestaan noususuunnassa antibioottikuurista huolimatta. Koska Mörkö vaikutti kliinisesti ihan normaalilta, minulle iskettiin saunakauha käteen notta pitäisi saada otos keisarillista pissaa. Onneksi kovat jätkät eivät paljoa metallihärpäkkeistä häiriinny ja näytteen metsästys Mörkön lorotellessa onnistui kutakuinkin mallikkaasti. En uskaltanut edes ajatella, mikä show olisi ollut toistaa toimenpide Susun kohdalla – siinä olisi ollut varmasti kyse vähintäänkin saunakauhojen saatanallisesta salaliitosta viattomia paimenkoiria vastaan ja Suppilo olisi oitis pykännyt Oikeutta viattomille pissaajille -järjestölle plakaatit marssikuntoon.

En päässyt ihan tarkalleen perille puhelimessa saaduista tutkimustuloksista, mutta sen ymmärsin, että jotakin epänormaalia sieltä löytyi, olisiko ollut yksittäinen bakteeripesäke ja vähän verta. Antibiootti laitettiin vaihtoon ja tämän uuden pitäisi nyt tepsiä myös virtsatie- ja eturauhasperäisiin tulehdustiloihin. Tilanne tsekataan sitten parin viikon päästä kuurin loppumisesta. Saisi nyt vihdoin nujertua tuo ilkeä pikkutulehdus, missä se nyt sitten tarkasti ottaen mahtaa majaansa pitääkään. Noin muuten pikkukoiran vointi on oikein mainio ja painokin oli pysynyt sopivassa 9,2 kilossa. Se on uinut paljon, metsästänyt purukumeja pyöräteiltä, nauttinut lääkärin määräämästä kolmesta päivittäisestä ruokintakerrasta ja etsinyt kissanruokatelineitä (maalimiehiksikin joskus kutsuttuja…) hakumetsästä. Omasta mielestään Mörkö on tietenkin koko Josepan mahtavin hakukone ja ryhdikkäästä keskilinjapatsastelusta ampaisee korvat lepattaen pistoille. Mutta älkää vain kertoko sille, että oikeasti se hakee pari omaa ukkoaan aina vasta varsinaisten treenien päätyttyä… Ai, mutta sehän johtuukin vain siitä, että parhaat suoritukset jätetään loppuhuipennukseksi

Susun kanssa on ollut sarja erityisen oivallisia treenejä. Fiilis koiran kanssa olemisesta ja tekemisestä on tällä hetkellä tosi hyvä ja tuntuu, että olemme edenneet useassa lajissa melkein harppauksittain. Reilu viikko sitten maanantaina Susu teki niin hienon hakutreenin, että vieläkin hymyilyttää. Kaikki ilmaisut olivat moitteettomia, pistot suoria ja etsintä sinnikästä. Hakumetsäonnistumiset ovat vain jotakin ihan omaa luokkaansa: jotenkin se yhteistyön tekemisen tunne on niin huippu ja koko tekemisessä on ihan eri meininki kuin muissa lajeissa. Tykkään agilitystä ja tokosta, mutta ehkä ne ovat vähän sellaisia höpöjuttuja – ja tämä siis ainoastaan positiivisella tavalla – eikä Susu samalla tavalla tunnu olevan silloin töissä kuin pk-liivit yllään. Sen olen myös oppinut, että hakukoiralta pitää uskaltaa myös vaatia eikä aina voi olla ihan pelkkää iloista humputtelua: metsään upotaan suoraan eikä lähdetä sooloilemaan omia lähetyskulmia, ilmaisun vaatimuksissa pitää olla tarkka (ja ensin opettaa ne koiralle hyvin, tämä on ollut aikamoisen kivikkoinen opetus), keskilinjalla pitää keskittyä ja niin edelleen.

On ollut opettavaista huomata, että vaikka koiraa joissakin treeneissä joutuu pistottamaan samasta kohdasta useaan kertaan eikä se silloin aina viuhahda matkaan riemua hihkuen, silti se seuraavissa treeneissä työskentelee vielä suuremmalla innolla ja tarkkuudella. Se tietää, mitä tehdä, kun siltä on se vaadittu järkähtämättömästi. Nyt en enää säikähdä sitä, jos koira ei joskus heti ekasta “ukko”-käskystä sinkoa liikkeelle – se ei tarkoita maailmanloppua tai kuollutta motivaatiota. Muutenkin olen alkanut arvostaa Susussa enemmän sitä, että se ei mene niin reikäpäänä hakuradalla, vaan työskentelee tasaisesti mutta kuitenkin ripeästi. Ilmaisutkin ovat parantuneet maltin myötä. Ihan kauheasti on kyllä vielä itsellä opeteltavaa ja kaikenlaiset erheet on tultu tehtyä, mutta ehkä siksi onkin niin hienoa kun koira menee just sinne minne näytän, etenee reippaasti, etsii tarmolla ja ilmaisee siististi – tulee sellainen olo, että on kannattanut kiivetä takamus edellä puuhun. Vaikka olen sekoillut huolella ties missä asioissa, silti me ollaan myös onnistuttu ja Susu osaa hakukoirana jo vaikka mitä! Jee. Ja etenkin koska Susu on joutunut olemaan tässä asiassa harjoituskappale, ovat pienet onnistumiset mahtavia – se tunne, että juuri meille tiiminä tämä suoritus oli onnistunut vaikkei se absoluuttisesti olisi mikään maailmanmestaruusveto olisi ollutkaan. Ja aivan varmasti Susu on universumin etevin hakusuppilo vai mitä tuumaatte – luottaisitteko tämän tai tämän etsivän teidät korvesta paremmin?

Jotta voisin täyttää vuoden ihkutuskiintiön tässä yhdessä postauksessa, hehkutan vielä tiistaista agilitytreeniä. Voi, ne olivat todennäköisesti parhaat treenit mitä olemme Susun kanssa tehneet! Raportoin heti kaatosateesta jäähylenkiltä äidille miten “se vain juoksi!”, hihkuin lapsekkaan iloisena kuin viisivuotias. Mutta uskokaa tai älkää, Susulla ihan oikeasti oli turbovaihde päällä ja se vain tykitti edelleni propellikorvat tötteröllä niin, etten ollut edes ihan varma ehdinkö seuraavaan ohjaukseen mukaan. Juuri niistä hetkistä agilityssä on kyse.

Koska tämä on sarjassaan harvinainen positiivipostaus, kerron myös, että Sususta on sukeutunut mahdottoman varma vientieläin vesipelastuksessa (niin varma, että nakkasin meidät sove-kokeen jonoon sunnuntaille) ja että tänään tokotreeneissä Anniinan ja Adya-koikkerin kanssa sen seuraaminen tuntui niin mahtavalta, että olen lopullisesti vakuuttunut seuruun olevan lajin jaloin ja arvostettavin liike. Sen sijaan taidan jättää kertomatta kaiken muun niistä treeneistä ja muutamasta muustakin treenistä… Heh. Annetaan nyt kerrankin auringon paistaa tähän risukasaan ilman pilviä.

Siellä, täällä ja tuolla

Posted by SirkkuKouk on Huhtikuu 12, 2012
Haku, Kisaraportit, Agility, Yleinen / 16 Comments

Että osaakin olla vaikeaa päästä takaisin kiinni normaaliin päivitysrytmiin! Lisäksi mitä pidemmälle keväässä mennään, sitä enemmän koiraharrastusrintamalla tyypillisesti tapahtuu ja sitä heikommin pysyn raportoinnissa perässä. Kaikenlaista täällä siis kuitenkin tapahtuu, vaikka tänne asti jutut eivät ikinä ehtisivätkään.

Viime viikkojen tokot on helppo tiivistää, koska niitä ollaan tehty hävettävän vähän. Nyt pitää kuitenkin yrittää suhtautua rennolla mielellä tilanteeseen, koska kokeiden vaatimat treenimäärät tuskin ovat koko kevään aikana realistisia. Sitten tuleekin jo kesä kaikkine maastolajeineen, jolloin pilkunviilaukset saavat väistyä metsissä ja rannoilla rymyämisen tieltä. Tänä vuonna lupaan, siis ihan oikeasti, kuivaharjoitella rullailmaisua ainakin kymmenen settiä ennen maastoon menemistä. Kuulithan, Susu? Pidä huolta, että lunastan lupauksen. Vielä syksyllä minulla oli hieno ajatus siitä, että tuleva kesä hakuiltaisiin ahkerasti ja pyrittäisiin tekemään paljon koemittaisia ratoja tavoitteena uskaltautua kokeeseen loppukesästä, mutta nyt taitaa jäädä aikeeksi. Luulen, että pystymme treenaamaan hakua yhtään täysipainoisemmin suunnilleen kuusi viikkoa, ja tuosta luvusta valoisinkin optimisti näkee, että koe on turha toivo. Siirretään se haave siis hyvillä mielin seuraavaan kesään.

Agilityssä pääsimme kouluttajan vetämään ryhmään, mikä on tosi kiva juttu. Kevään aikana pohdimme porukassa Susun agilityjä, testailimme eri juttuja ja keksimme muutamia ideoita asenteen muuttamiseen, mutta ne eivät ainakaan kaikki oikein ole sellaisia harjoituksia, joita pystyy ryhmätreeneissä tekemään. Mutta jospa kouluttajan valvovan silmän alla saataisiin minun ohjaukseni laatuluokitusta hilattua ylemmäs, ja sitten kesällä voisi yrittää ehtiä säännöllisemmin käydä kokeilemassa uusia juttuja. Sinänsä harmittaa juuri nyt lähteä Joensuusta, koska vihdoin seurallamme on rakenteilla ihan oma hieno halli ja nyt olisi paljon hyviä ideoita, joita kokeilla Susun kanssa.

Muutaman viikon takaisista Varkauden agikisojen pohjamudista saimme noustua pitkäperjantaina Poksin kisoissa Kulhossa. Susu sai viilettää kolme rataa, ja hienosti viilettikin! Nyt hypyissä ei ollut ongelmaa ja fiilis radoilla oli muutenkin tosi kiva. Aika varovaisesti Susu meni, mutta parannus viimekertaiseen oli huima. Ratoja tuomitsi Anne Viitanen ja tykkäsin tosi paljon kaikista kolmesta rundista – ne eivät olleet mitään ihan helpoimpia mutta eivät mitään takkuavaa kikkailuakaan. Kaikki vaikeat kohdat onnistuivat nappiin ja napsimme hyllyt iloisesti ihan yksinkertaisista kohdista. Hypärillä aliarvioin Susun vauhdin ja se juoksi putkesta suoraan jalkoihini, mikä oli aika ilahduttava virhe: on aina positiivista, että koira kiitää kovempaa kuin mihin osaa varautua. Ekalla agiradalla kämmäsin vasta tokavikalla esteellä, kun huitaisin koiruuden keinulle keppien sijaan. Viimeisellä radalla valssasin huolimattomasti ja aussie harhautui hypyn ohitse. Vitosella kurotimme kuitenkin kakkossijalle ja saimme ohjaajalle suklaata ja koiralle leluja palkinnoksi hyvästä päivästä, jee!

Ennen toisen radan alkua Susu rähähti collielle. Minulle on ihan tosi tärkeä asia, että koirani ei hyöki toisia päin. Ajattelen asian niin, että jokaisella kisaajalla on velvollisuus pitää koiransa omalla tontilla ja samalla jokainen saa vastapalveluksena oikeuden olla rauhassa. Susu on äänekäs koira: se haukahtelee ja kyräilee, jos sen antaa kytätä, mutta toista kohti sinkoaminen on niin suuri ei kuin näyttöön mahtuu. Kun oikein asiaa mietin, ei Susu ole tuolla tavalla varmaan koskaan aiemmin rähähtänyt ja nyt kyllä sai sellaisen palautteen, että katsotaan yrittääkö uudelleen. Eikä nytkään siis ollut kuin pienestä rääkäisystä kyse, mutta silti… Ei vain käy ja piste. Tiedän, että vieraat koirat ahdistavat Susua, ja että se inhoaa collieita, mutta silti säännöt ovat sääntöjä ja turpa pidetään tukossa ja kaikki neljä jalkaa visusti maan kamaralla. Rähinätilanne on kyllä sellainen, että se häiritsee itseäni tosi paljon – samaan aikaan tuntuu, että koiran hallittavuus kyseenalaistetaan, ja samalla katsotaan pahasti, jos koiralle antaa kunnon palautteen (tässä tapauksessa siis tarkoittaa karjaisua, puhuttelua ja pois ajamista). Mutta tämä on vain tunne, niin ainakin uskon. Todennäköisesti kukaan muu ei edes huomannut koko tilannetta… Höhpöh.

Ennen ratoja Susu tapasi myös pitkästä aikaa Miimin ja kyllä oli pieni aussie onnesta mykkyrällä. Yleensä ollaan treffattu tosi usein, mutta nyt oli päässyt venähtämään, ja kun tietää miten onnesta halkemaisillaan Suppilo normaalistikin Miimin nähdessään on, voi kuvitella sitä riemun määrää nyt. Vähän aikaa jo epäilin, että mahtaako se lähteä ollenkaan mukaani radalle, mutta tulihan se sitten sieltä. Susu-pusuja Miimille, nähdään taas! Susu on niin herttainen, kun se rakastaa tuttuja ihmisiä koko sydämellään ja ihan täysillä. Sanotaan, että koira on itsekäs opportunisti, ja itsekin olen aina ollut sitä mieltä, mutta ei Susua vain voi sellaiseksi kutsua. Tiedän – todennäköisesti se on vain niin kiero narttu, että hämää meitä kaikkia, mutta voi vieköön se osaakin olla tietyissä asioissa kuin suoraan sankarikoiraleffoista. Juuri sellainen ikuisesti uskollinen palvelija, joka puolustaa omiaan viimeiseen hengenvetoon saakka. Lisäksi se ihan oikesti tietää, milloin olen surullinen ja silloin on salamana karvainen lohduttaja kainalossa.

Kolme päivää muuttoon. Jännittää.

Loppuun mainos: Topin ja Viirun (sekä hieman myös Mörkön) elämää Sadun kirjaamana pystyy seuraamaan nykyään myös täällä. Yritämme kehitellä jonkin mahdollisimman selkeän systeemin lauman kuulumisten kertomiseen kevään ja kesän ajaksi. Syksyllä taitaakin olla aika raivata blog.hulleri.net ainoastaan Susun webbikopiksi, kun muutamme asustamaan kahdestaan, mutta nyt vielä jonkinlainen välimuoto lienee tarpeen.

Älä katso tulevaan silmät suljettuina

Posted by SirkkuKou on Tammikuu 31, 2012
Haku, Vepe, Toko, Agility, Yleinen / 6 Comments

Vihdoin ja viimein, koirablogien klassikko ja jokavuotinen perinne – toteutumat ja tavoitteet yhteen postaukseen niputettuna.

  • tokossa AVO1 mielellään ennen kesää, hyvä kisavire, pitkäjänteinen ääntelyn kitkeminen, voittajaa kasaan

Ykkönen avosta tuli heti huhtikuussa iloisella ilmeellä. Ääntelyä kitkettiin enemmän ja vähemmän tarmokkaasti. Voittajaa saimme sen verran kasaan, että Susu kävi jodlaamassa kokeilemassa yhdessä kokeessa lokakuussa. Ampumaradan paukuttelut ja turhan hatara tekniikkaosaaminen takasivat sen, että hyvä kisavire jäi tällä kertaa melkoisen kauas, ja peruutimme nöyrin mielin takaisin treenikentille. Ohjaaja oppi vuoden aikana suunnittelemaan treenit aina etukäteen, mikä paransi treenien laatua huimasti.

  • agissa kontaktit lopulta kuntoon (nopeus, varmuus, !keinu!), hyppytekniikka paremmaksi, ohjaaja opettelee ohjaamaan, kisoihin mennään jos mennään

Voi keinu vieköön! Että siitä tulikin hieno! Toimi treeneissä, toimi kisoissa. Omilla esteillä, vierailla esteillä. Radan alussa, radan lopussa. Keskelläkin. Muuta ei onnistuneeseen agilityvuoteen tarvitakaan. Kovin harvoiksi jäivät kisakäynnit, vaan tulihan sinne muutaman kerran eksyttyä – nyt uupuu enää yksi nolla kuninkuusluokkaan. Agivuoden kohokohtia olivat ne pari kesän kisarataa, joilla fiilis kuljetti ja flow virtasi. Muutenkin kisareissut lähikaupunkeihin olivat mukavia. Muutoinkin asenteen kanssa yritettiin paiskia paljon töitä ja alkutalven ahdistusaallonpohjien jälkeen vuoteen mahtui iso nipullinen tosi hauskoja treenejä. Suppilo oppi esimerkiksi räyskyttämään lähdössä ja tulemaan jopa pari kertaa puomista läpi! Hyppytekniikkaa tuli tehtyä säälittävän vähän, mutta käytiin kuitenkin hyppyseminaarin jatkokurssilla, jolla Susu sai positiivista palautetta.

  • haussa ilmaisu ensin kuntoon kentällä ja sitten siirto metsään, motivaation säilyttäminen huipussaan (taidan siirtää hallintaa vielä yhdellä kesällä eteenpäin )

Haussa otettiin sunnitelmien mukaisesti ilmaisu mukaan, mutta ihan mutkattomasti se ei käynyt. Apu löytyi kesän aussieleiriltä, jolta saatujen kikkojen avulla Susu teki loppukesästä jo mainioita rullailmaisuja. Etsintää ei ilmaisuväännön takia tullut niin paljoa tälle kaudelle, mutta ne mitä ehdittiin tehdä, olivat pääsääntöisesti hyviä. Intoa piisaa ja Suppe uppoaa haastavampaankin maastoon nokka auki. Motivaatio säilyi siis huipussaan niin ohjaajalla kuin koirallakin, ja jopa vähän hienoista hallintaa otettiin mukaan siirtymiin.

  • vesipelastuksessa soven liikkeitä pakettiin ja jos hyvältä näyttää ja aikaa riittää, käydään kokeilemassa soveltuvuuskoetta ja toivottavasti saadaan se heti ekalla yrittämällä hyväksytysti läpi

Soveen ei ihan ehditty, mutta Susu yllätti positiivisesti vetämällä paatit ja hukkuvat urheasti rantaan neljäntoista kilon elopainollaan ilman mitään mutku mie en pysty, ahisttaa -väninöitä. Sisukas hinaaja! Yhdessä möllivepessä käytiin toteamassa, että vientiä pitää tapailla koekaavalla ja mietiskellä siihen parempi palkkaustapa.

  • muutama näyttelykäynti hyvällä arvostelulla ja reippaalla käytöksellä

Aussie Openissa käytiin kuulemassa, että Suppilo on tasapainoinen kirppu – oho, tätä kukaan ei etukäteen arvannutkaan. Mitään ihmeellistä siltä reissulta ei siis irronnut, mutta sukulaisten ja muiden tuttujen näkeminen lieneekin showtouhun pääasia meidän kohdallamme. Reippaustavoite kehässä toteutui mainiosti.

Muita mainitsemisen arvoisia juttuja vuodelta 2011 ovat luuston uusintaläpivalaisu sekä luonnetesti. Tuomittiin yhä löysälonkkaiseksi (C/C) ja täräkäksi (+157 pojoa) – molemmat täysin odotusten mukaisia arvioita. Lisäksi Suppilo siirtyi kokonaan omistukseeni eli sijoitussoppari raukesi ja sitä myötä aussie sai heittää hyvästit hormonihölmöilyille. Vuoden kohokohtiin laskettaneen myös Viirun tulo meille, sillä tuskin mistään on ollut Susulle niin paljoa iloa kuin huolettoman höntistä pikkusiskosta. Melkein uskallan väittää, että parasta mitä merlen elämässä on kolmen vuoden aikana tapahtunut. Siispä: Kiitospusut Miimi ja Hilkka! On kivaa kun on ihan oma kaveri! t. Suppilo

Pikkukoiralle toivottiin seuraavaa: Mörkölle ensi vuodelle siis hyvää vointia, hupaisia uimareissuja, makoisia herkkuhetkiä ja rentoa yhdessäoloa, ja pakko on myöntää, että olen erittäin iloisesti yllättynyt tavoitteen toteutumisesta näinkin mahtavasti! Oli heikkoja hetkiä mutta onneksi myös paljon täysin huolettomia. Käsite cavalier kuohutti ja minua turhautti. Pohdin paljon lääkityksen kattoa, mutta paikallisen lääkärin suosituksesta päädyin kuitenkin lopulta tuplaamaan kortisonin eli alkukesästä asti se on ollut taas 5 mg vuorokaudessa. Mörkö itse on ihan yhtä raivostuttavan rakas räkimisineen ja rähinöineen kuin aina ennenkin. Sama tanakasti omilla tossuillaan seisova pienisuuri elukka kuin vuosi sitten. Yksi pitkä miinus vuoteen kuitenkin kuului: siinä missä Susu alkukankeuden jälkeen riemastui Viirun saapumisesta, Mörkölle tapahtumasta ei koitunut mitään kivaa. Aussieiden silmissä cavalier on kutistettu minilehmä, jota ne täydellä tarmolla pitävät tarkkailun alaisena, jos asiaan ei puutu. Ja nyt paimenia on siis kaksi. Onneksi Mörkö on sitkeää tekoa ja osaa keskittyä elämässä olennaiseen (= synonyymi sapuskalle).

Mitä ensi vuonna? Huh, vaikka mitä. Minä saan toivon mukaan asettaa kesän kynnyksellä valkolakin nuppiin, mikä merkitsee paitsi tiivistä kaveruutta kirjapinon kanssa maaliskuun ajan, myös paljon muuta. Suuret on suunnitelmat, toteutus vähän vielä ontuu. Toiveissa on lähteä luistelemaan isompiin piireihin pääkaupunkiseudulle ja jotenkin sovittaa tähän kuvioon koko muu elämä: opiskelu, työt ja Susu – nämä nyt ainakin. Mahdotonta? Melkoisen, kun ottaa huomioon luistelun treenimäärät. Kysymysmerkkejä riittää, mutta eivätköhän asiat aina jotenkin selkiydy. Jos jollakin on hyviä (tai vähemmän hyviä) kokemuksia yhdistelmästä aktiiviturre + opiskelijaelämä, niistä olisi paljon apua! Harrastustavoitteiden asettaminen on tässä tilanteessa siis himpun hankalaa, koska en yhtään tiedä, missä olemme ja milloin. Jos oletetaan, että pystymme asumaan Joensuussa loppukesään asti, tavoitteet voisivat näyttää tältä:

  • toko: VOI1, (TK3), ääntelylle lopulliset heipat
  • agi: viimeinen nolla kolmosiin, vuoden 2012 SM-nollien keräily loppukesästä eteenpäin?
  • haku: BH (vaikka seuraamisten ajattelu haukotuttaa jo nyt), kisamaisia treenejä, tyhjiä ratoja, asenne pysyy tapissa
  • vepe: SOVE, ALO1

Ensimmäistä kertaa tavoitteet, jotka eivät ihan itsestään toteudu. Pitää treenata! Ja kisata. Jos taas palloilemme keväästä lähtien vähän siellä täällä, on selvää, että agin vika kakkosten nolla, BH ja ehkä tokon ykkönen ovat ainoita realistisia tavoiteltavia. Mörkön tavoitteet näyttävät samalta kuin tällekin vuodelle: terveyttä, iloa ja iisiä elämää. Sekä ainakin kymmenen uutta temppua tietty! Naksuttelu on edelleen pop pikkukoiran mielestä.

Tunnustan napsivani blogitekstien otsikot yleensä sieltä täältä netistä, aforismivarastoista ja lyriikoista, mutta tällä kertaa en sitä tehnyt. Älä katso tulevaan silmät suljettuina on minulle muistutus kahdellakin tapaa. Älä oleta ja maalaile liikoja – avaa silmät ja ole realistinen. Koira on aina koira. Toinen on silmien ummistaminen pessimismistä, kaikkien mahdollisuuksien blokkaaminen negatiivisilla fiiliksillä. Se huolella huspois.

ps. Topin ja Viirun toteutumat ja tavoitteet löytyvät Sadun kirjaamina täältä. Viipon tavoitteisiin ympätään vielä tokon ALO1 – siis tämäkin siinä tapauksessa, että asutaan samassa taloudessa vielä jonkin aikaa

On vain kaksi tapaa

Posted by __ on Joulukuu 22, 2011
Sadun jutut, Haku, Vepe, Mejä, Agility / No Comments

Topin ja Viirun tavoitteet, toteutumat ja vuoden 2012 tekemiset Sadun kirjaamana:

Topin tavoitteet ja toteumat 2011:

Vuonna 2011 on edelleen toiveena, että Topi pysyy terveenä ja nauttii elämästä. Ehkä hieman hiljennämme tahtia, katsotaan miten jaksamme. Mitään lajia ei ole tarkoitus pilata liioilla tavoitteilla vaan lähinnä keskittyä hauskanpitoon.

Kevään aikana aloimme vakuuttua siitä, että Topin korvat ovat vain koristeet, oikeesti. Tämä selitti monet tottelemattomuudet, karkailut ja ohjautumattomuudet. “Topi, sä et nyt yhtään kuuntele!” Topia itseään ei kuulon heikkeneminen tuntunut kovin paljon haittaavan. Nenä toimi entistä paremmin. Loppuvuodesta Topi kuuli enää harvoja, erittäin kovia ääniä eikä se osannut paikallistaa, mistä suunnasta ääni tuli. Kuuroutuminen hiljensi koetahtiamme entisestään, ja hauskanpito onnistui hyvin. Muuten Topi oli terveenä. Fyssarilla käytiin silloin tällöin.

Pk-hakua jatketaan, ilmaisua pitäisi treenata talvella valmiimmaksi ja kesällä saadaan maastoon hallintaa (onko se mahdollista?).

Pk-hakua jatkettiin ahkerasti, irtorullailmaisusta tuli jokseenkin, mutta kiintorullaa ei saamaton ohjaaja saanut säädettyä. Hallintaa ei edes yritetty, koska siihen olisi kai tarvittu sitä kuuloa.

Vepessä käydään kokeissa ehtimisen mukaan - mutta jopa ALO1-tulosten saaminen voi olla kiven takana.

Vepekokeessa käytiin peräti kolme kertaa (oho!): ALO3, ALO0 ja ALO1. Ykkönen saatiin, kun tehtiin vienti tuontina.

Agilityssä olisi kivaa saada viimeinen nousunolla kolmosiin:)

Nolla saatiin Mika Moilasen radalla Lappeenrannassa 5.3. Tämän jälkeen Topi jäi osa-aikaeläkkeelle. Ei kisattu, ja harkoissa hypyt laskettiin medeiksi.

Lisäksi tavoitteena oli ainakin yhdessä mejä-kokeessa rämpiminen (tai minä rämmin ja Topi todennäköisesti koheltaa), toiveena on yhtä hyvä suoritus kuin harjoituksissa.

Kesäkuussa käytiin mejä-kokeessa, ja Topi sai toisen ja viimeisen AVO1-tuloksen - ja siihen päättyi näyttelytuloksettoman Topin mejä-koeura.

Meidän asteikoillamme tulosvuosi oli melkoisen hyvä: agissa siirto kolmosiin, mejässä varjosiirto VOI-luokkaan, vepessä ALO1-tulos.

Vuoden varrelta on  erityisesti jäänyt mieleen
-  maaliskuussa Lappeenrannan agikisoissa Saara tulee kertomaan, että oli se nolla, nyt ei yliaikaa! Ja sanoiko joku (ja kenestä): Upeaa menoa!
- Viirun muutto meille maaliskuussa
-  Patchcoat-päivät Laukaalla toukokuussa
- Sadun polvivamma huhtikuun alussa ja sen parantelu syksyyn
- kesäkuussa Topin mejä-kokeessa jäljen viimeisen kulman selvittäminen ja suuntaminen kaadolle, jonka suunnasta kävi tuuli - ei voi enää epäonnistua:)

  • Vainumaljan saaminen 47/50 pisteellä - meidän Topsukainen sai kiertopalkinnon!
  • tuomari Minna Vornasen koeselostus: “Hieno jälkipari, jossa ohjaaja antaa koiralle tilaa tehdä töitä luottaen tämän taitoihin.” Ohjaajan hajuaisti ei olekaan ollut viime aikoina ollut entisensä…

- elokuun vepe-kokeessa oivallus siitä, miten viennin saa korjattua, ja tuonti-vientiesineen nappaaminen hyppysiin Topin kitusista
- loppuvuoden aikana agilityssa hidas valaistuminen ohjaamisesta ilman ääntä
- marraskuussa Viirun rauniokoirakurssi

Tekemiset 2012

Topi

agility
- osallistuminen omassa uudessa hallissa yksiin kisoihin ilman tulostavoitteita
- esteiden liepeillä juoksentelu niin kauan kuin rampa + kuuro -yhdistelmä jotenkin pelittää
mejä, haku
- nenäharrastusten jatkaminen, ei kokeisiin jos mejä-kokeen säännöt eivät muutu
vepe
- avoimen ja voittajaluokan liikkeiden treenaaminen varovasti

Viiru

- Viirun tavoitteena on arkitottelevaisuus ja toimiva kumppanuus
- yhdessä kasvaminen - jos Viiru kasvattaa minua puoliksikaan niin paljon kuin Topi, minusta tulee aika iso
- puuhastelu ja superkoirautuminen
- lajin valintaa: mejä, vepe,  paimennus…
- haussa ainakin ilmaisun valinta ja harjoittelu
- agilityssa asenne, irtoaminen, ohjauksen seuraaminen ja esteiden opettelu - siinä ehkä tarpeeksi

Näillä mennään:
- tärkeintä on tehdä sitä mikä on tärkeää
- tehdään yhdessä
- sitä saa mitä tilaa
- on vain kaksi tapaa… oikea ja väärä

Kekrivalkeilla

Posted by __ on Marraskuu 09, 2011
Sadun jutut, Haku, Agility / 1 Comment

Viirun kuulumisia Sadun kertomana:

Pyhäinpäiväviikonloppuna Viiru osallistui Popekon rauniokoirakurssille. Lauantaina aloitettiin kulkemalla rauniorata. Viiru ei ollut moksiskaan erilaisista alustoista. Radan lopulla kuljettiin kahden kaapelikelan välistä. Mutta hei, täällä on jotain, sanoi nokka. Toisen kelan sisälle oli piiloutunut maalimies! Aluksi Viiru kurkotti kelan sisälle takajalat pitkinä mutta sitten rentoutui. Lopuksi Viiru kulki “puomin ylösmenoa” pitkin kelan päälle, ja sieltä nostin sen alas.

Seuraavaksi oli ohjelmassa ketteryystelineitä: pöytiä, silta, peltinen putki ja vaakatasossa olleet tikapuut. Arastelin hieman tikkaille menoa mutta Viiru ei - eikä muitakaan esteitä.

Keskipäivän kekrivalkean jälkeen mentiin taka-alueelle ukkoja etsimään. Jokaiselle koiralle oli kaksi maalimiestä. Koiraa ei lähetetty ukolle kuten pk-haussa, vaan se päästettiin vapaaksi, ja se sai itse tuulen ja nenänsä avulla selvittää ukkojen sijainnin. Ukot olivat melkoisen umpinaisissa piiloissa, mutta Viiru sai nopeasti hajun ja eteni empimättä perille saakka.

Ennen kotiin lähtöä kierrettiin pieni lenkki Rapsun ja Sanin kanssa.

Sunnuntaiaamuna ryhmämme jatkoi maalimiesten etsimistä, nyt raunioista. Viirun ukot olivat keskellä raunioita, raunio- ja tiilikasojen sisällä, toinen siltarummussa kansi päällä ja toinen betoniputkessa, niinikään kannentapainen autonrengas-betonimöykky päällä. Nyt en ollut enää uskoa silmiäni, kun Viiru löysi ukot lähes samantien. Olin sitä mieltä, että navakasta tuulesta oli apua, ja että tehtävä oli sen vuoksi helppo. Kouluttaja kuitenkin totesi, että piilot olivat oikeasti vaikeita - mutta että kaikille koirille ei voi vaikeita piiloja tehdäkään.

Keskipäivällä tehtiin tunkeutumisharjoitus: maalimies meni koiran nähden tunneliin ja eteen vedettiin jätesäkkiverho. Kunhan Viiru hokasi, mitä oli tarkoitus tehdä, se punkesi vauhdilla tunneliin verhon läpi. Viirulle ei kuitenkaan rakennettu tunnelin suulle lisäesteitä, kuten “röyhkeämmille” ja isommille koirille.

Taukomakkaranuotion jälkeen sytytettiin vielä toinenkin kekrivalkea, jotta saattiin savua ilmaan, ja ryhdyttiin tositoimiin. Alueella oli sattunut räjähdys, ja yksi henkilö oli kadoksissa raunioissa. Onnettomuuspaikalla oli tulta, savua, pauketta, kolinaa, lentävä autonrengas, pelastushenkilöstöä; lisäksi läheiseltä ampumaradalta kuului kovia paukkuja. Jokainen koirakko pääsi vuorollaan etsimään kadonnutta. Aluetta kuljettiin läpi tuulen suunnat huomioon ottaen. Viiru ei tosin päässyt aloittamaan luontevimmasta kulmasta, koska siellä olivat raivaustyöt kesken (=ukko oli siellä). Pitkä viikonloppu ja erilaiset häiriöt vaikuttivat Viiruun niin, että se “partioi” lähempänä minua ja yritti välillä kysellä apuja. Kun apuja ei tullut, se jatkoi itse etsimistä, ei väsynyt, ei hökeltänyt eikä paennut sijaistoimintoihin. Viiru merkkasi hajun mutta kulkemista täytyi vielä jatkaa lähistöllä, jotta hajun tarkka lähde selviäisi. Ja pianhan kadonnut ihminen ja namirasia löytyivätkin kuopasta, sokkelin viereisestä puuhökkelistä.

Sää oli kovin hämärä ja marraskuinen. Syksyn vuotuisjuhlan - olipa se pyhäinpäivä, kekri tai halloween - tunnelmaa loivat hämäryys, nuotiot, savu, kilkatus, raunioilla vaeltavat “haamut”. Kurssi oli ikimuistoisen hyvä ja antoisa, hyvin suunniteltu, ja kouluttajat olivat asiantuntevia. Ihmeellisintä oli se, miten pätevä pikku Viiru oli.

Viiru oli jo puuhaillut tarpeeksi yhden viikonlopun osalle, ja niinpä Topi sai lähteä sunnuntai-iltana agiliitämään pentu- ja teiniryhmään. Vaikka Topi taisi olla vanhempi kuin muut yhteensä, sehän liisi! Kouluttamassa oli Heidi, joka oli sunnitellut juuri Topille mieluisan radan: edestä ohjattava, juostava, ei liian vaikea, suoria putkia ja loivia mutkaputkia. Kyllä elämä voi olla mukavaa! tuumasimme me, vaikka syksy onkin synkimmillään.

Vakain tuumin ja harkiten?

Posted by __ on Marraskuu 02, 2011
Sadun jutut, Haku, Mörkö sairastaa, Agility / 1 Comment

Sadun tarinointia viime päivistä:

Sunnuntaina Sirkku ja Susu lähtivät Elina Jänesniemen agilitykoulutukseen. Minä pakkasin muut koirat autoon, ja ajoimme ensiksi Jaamanlammentien varteen pikku lenkille. Mörkökin tuli mukaan. Aina mietityttää, ottaako Mörkö matkaan vai ei - alkaako sitä väsyttää liikaa - mutta toisaalta haluaisi, että silläkin on liikuntaa ja tekemistä.  Viime perjantaina, kun vein kaikki neljä koiraa metsälenkille, Mörköä alkoi joko pelottaa tai koskea. Kenestä muusta koirasta tahansa olisin sanonut, että sitä pelotti - mutta eihän Mörkö pelkää kuin hengityksen tahdissa liikkuvia pölyhiukkasia.  Tai ehkä Mörkö on alkanut pelätä paukkuja, se oikein pyrki syliin. Se lenkki jäi aiottua lyhyemmäksi.

Sunnuntaina suihkaisimme sitten Liperiin hakuharkkoihin. Tapasimme Miimin ja Hilkan Miimin pihalla, ja suuntasimme maastoon. Tallasimme pienen alueen avoimeen mutta risukkoiseen metsään. Tallaamiseen osallistuivat kaikki muut paitsi Topi. Mörköä vähän arveluttivat risut - ja ehkä enemmänkin kuusi meuhkaavaa aussietyttöä - ja se pysytteli lähelläni koko ajan. Sitten kolme naista treenasi seitsemän koiraa: Viia, Pami, Unski, Valo, Kiri, Viiru, Topi. Ei ehtinyt tulla vilu eikä tylsä, vaikka joka koiralle olikin vain kaksi akkaa.

Olin vakaasti aikonut, että Viirulle ja Topille tehtäisiin haamuja, että saataisiin niitä kuuluisia suoria pistoja. Mutta tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä. Viirulla ensimmäinen oli pimeä ja toinen haamu, ja kyllä ensimmäisen pistokin oli melkoisen suora. Topin kaksi ukkoa piiloutuivat paikkoihin, joita minä en tiennyt. Topi-tyyliin piti keksiä jokin tollerikiemura: Topi etsi ukon, otti rullan, mutta, kas, yllätti kakkahätä. Rulla suussa kykkimään ja sitten rullan palautus, näyttö ja palkka. Kummankin koiran kanssa leikittiin lopuksi. Tämä jäi Topin kanssa tietysti vain yritykseksi, koska sen piti rynniä repuille katsomaan, olisiko siellä syötävää.

Erinomainen harjoitus, mutta vielä hauskempaa oli luvassa: menimme koko sakki kävelylle sänkipellolle. Viirulla oli ihanaa rakkaiden sukulaisten kanssa, mutta myös pojat viihtyivät ja Mörkö löysi evääksi jäniksenpapanoita. Topi lönkytteli rauhassa milloin kenenkin polvitaipeessa.

Illalla Viirun ryhmä treenasi agilityä Marjon kouluttamana. Ensin yritimme tehdä kahta mutkaputkea peräkkäin, mikä oli liian vaikeaa. Siirryimme irtoamaan kahteen siivekkeeseen ja sitten yhteen putkeen. Ja kovasti leikittiin. Viiru murisee hurjasti ja vetää kovaa - toisin kuin metsässä. Lopuksi isommat (Riki ja Viiru) ja pienemmät (Sulo ja Jytinä) saivat seurustella. Miksi minulla ei ole agilityssa vakaita aikeita ja harkintaa siitä, mitä ja miten opettaa? Nyt käy niin, että sitä saa mitä tilaa - ilman harkintaa vahvistan samoja vanhoja virheitä.

Topin torstain ryhmässä treenattiin keppikulmia ja ihme hyppypyöritystä. Yksi keppikulmista (10 -11) oli vaikea Topillekin, ja lopulta päädyin tekemään sen Kokkosen patenttityylillä: kipitin keppien toiselle puolelle, ja vedin koiran ekasta välistä ja työnsin toiseen. Kaisa J:n sanallisen kuvauksen mukaan hyppypyöritys oli valssi-vastakääntö-niisto-persjättö-peruskäännös (myös kuva on varastettu Kaisan blogista). Vastakääntöosion tein väärällä kädellä, jolloin se ei mikään vastakääntö ollutkaan, ja persjättö ei kertaakaan onnistunut koiran kanssa kunnolla. 

Raksalla, hallilla ja metsässä

Posted by SK on Lokakuu 24, 2011
Sadun jutut, Haku, Agility / No Comments

Alkuun tiedotusluontoinen asia: lähetin Suppilon talvikuvan valokuvauskisaan ja sitä pääsee äänestämään täällä. Olisimme klikkauksesta niin kovin iloisia!

Pitkästä aikaa Topin ja junnuikään ehtineen Viirun kuulumisia Sadun kertomana:

Viiru alkoi toissa sunnuntaina pimeässä metsässä juoksentelun jälkeen lievästi ontua vasenta etujalkaansa. Keskiviikkona ontuminen oli jo niin vähäistä, että vain minä huomasin sen. Ja lääkäri, jonka luona kuitenkin kävimme. Suositukseksi tuli viikon lepo, jotta nähtäisiin, onko kyse vaarattomasta itsekseen paranevasta pienestä loukkaantumisesta vai vakavammasta ongelmasta, kuten kasvuhäiriöstä. Nyt maanantaina en enää huomaa liikkeissä mitään epätavallista.

Viirulta jäivät Josepan eiliset hakuharkat väliin. Sääli, koska emme ole Joan hallitalkoiden vuoksi aikoihin päässeet hakumetsälle. Koirat ovat kyllä päässeet raksalle hengailemaan ja nauttimaan Pärnävaaran rinteistä.

Pärnävaaran suurimmat korvat mittauksessa

Topi tuurasi Viirua – ja jos paikalla ei olisi ollut mailman tumpelointa ohjaajaa, olisi ollut treenien treeni. Maastossa uutena kokemuksena olivat suon reuna ja ojat. Myös treenikaverit olivat uusia. Topi teki viimeisenä, Jessen jälkeen, ja jotta ei tarvinnut itse suunnitella, Topsukainen teki samanlaisen treenin kuin Jesse, jolla oli kaksi siirtyvää maalimiestä: ensimmäinen ukko pressun alla oikeassa etukulmassa, toinen pressun alla, ojan takana vasemmalla (kulmasta eteenpäin), kolmas jälleen pressun alla ojan takana oikeassa takakulmassa ja viimeinen vasemmassa takakulmassa ojan takana, suon reunassa pakenevana haamuna. Ilmaisut tehtiin irtorullilla, koska en vieläkään ole saanut säädettyä kiintorullaa ja aloitettua sen harjoittelua. Aivan onnettoman lähetyksen seurauksena Topi haki ensin kakkosukon – mutta haravoi ensin lähes koko alueen. Kaikki muu menikin kuin oppikirjassa. Yllättävää kuitenkin: neljännelle ukolle Topi ei ampaissut suopursut pöllyten kuin punainen hakuraketti; mietimme, väsyttikö sitä vai eikö se saanut mitään hajua. Tai sitten höppänä muisti kuin muistikin jo käyneensä takakulmassa eikä siellä ollut ketään… Mutta olihan siellä pakeneva Ulla… Jee!

Kahden viikon päästä Viiru osallistuu rauniokoirakurssille, eiköhän sielläkin etsitä ukkoja – ja mikäs Viirusta sen hauskempaa.

Viirulla on myös talveksi oma agilitytreenipaikka ryhmässä, jossa on muitakin teini- tai pentukoiria. Viirun agility on aluksi leikkimistä ja putkien sekä siivekkeiden läpi juoksentelua. Sirkku on myös opettanut Viirulle naksun ja kosketusalustan. Viiru tuntui heti ensimmäisellä kerralla yllättävän suurella roihulla syttyvän leikkimiseen ja yhdessä tekemiseen. Oletinhan, että se tykkää leikkiä ja natustella nameja mutta näin suuri yhtäkkinen muutos hämmästytti minut. Ennen pentu sai juoksennella hallissa mielensä mukaan – nyt se ei enää halunnut. Jos kummallakin terveyttä riittää, meille tulee ratkiriemukas agility”ura”.

Topsukaisella on terveyttä riittänyt, ja agilityura jatkuu yhä. Alun perin ajattelin, että Topi ja Viiru saisivat vuorotella torstain ryhmässä mutta en raaskinutkaan siirtää Topia telakalle lainkaan. Fysiorapeutti-Helikin oli sitä mieltä, että kunhan muistaa lämmittelyn, BOT-manttelin ja medirimat, niin harrastusta voi vallan hyvin jatkaa. Topi on niin taitava ja ihana, ja sen kanssa on niin hauskaa. On kiehtovaa, miten kuuron koiran kanssa voi yhdessä tehdä rataa – ja kummallakin on kivaa. 

Pientä laittoa

Posted by SirkkuI on Syyskuu 16, 2011
Sadun jutut, Haku, Vepe, Agility / No Comments

Topin ja Viipon kuulumisia Sadun kirjaamana:

Vielä on käyty hakumetsässä ja vepeilemässä; vepekausi on kyllä ihan lopuillaan. Viimeksi Viipotin ajeli kauas veneellä, hyppäsi ja ui rantaan; Viiru myös haki lelun veneestä ja toi sen rantaan. Aika pikkuiseksihan Viiru näyttää jäävän vepen voittajaluokkaa ajatellen (ja voittajaluokkaahan me tietysti ajatellaan…). Mutta voihan uiskennella muutenkin. Mökillä ei kukaan pääse uimaan ilman että pieni hengenpelastaja empimättä molskauttaa laiturilta päälle ja alkaa pörrätä ympärillä. Topi ei ole ikinä vaivautunut minua pelastamaan.

Topi-eläkeläinen on siirtynyt vepessä pienen loiskauksen eteenpäin ja tehnyt pari kertaa rannansuuntaisen viennin sekä vienyt rannalta veneeseen avoimen luokan vientiesineitä. Oman veneen hinauksen Topi teki viimeksi ekaa kertaa - ja heti onnistui. Veneessä oli tosin nuori, todella taitava avustaja. Jos terveyttä riittää, varmaan ensi kesänäkin vepeillään, jos ei sentään kisata.

Haussa Topi on kyllä aika pro, paitsi että tekniikka ja hallinta puuttuvat edelleenkin;) ja tulevatkin puuttumaan. En ole vielä saanut siirryttyä kiintorullaan mutta irtorullailmaisu sujuu nykyään sataprosenttisesti. Kiitos kaikki kiltit ukot, jotka viitsitte mennä ylimääräiselle koiralle piiloon treeneissä! Viirulla oli eilen ensimmästä kertaa ukkoja ilman apuja. On ilmeisesti käymässä niin, että opetan Viirulle samat virheet kuin Topille: intoa on ja etsintä sujuu, mutta hallinta puuttuu täysin. Viiru säntäsi vauhtiin epäröimättä ja löysi kaikki kolme ukkoa ilman apuja nenällään. Mutta: Viipotti meni ensin kakkoselle vaikka lähetin sen ykköselle. No, mitäs tyhmä lähetin sen sinne mistä ei tuullut. Siispä haamutreeniä, jotta koira tekee suoran piston sinne minne ohjaaja sen lähettää. Ehkä ensi kesänä treenataan, nyt vain pidetään hauskaa.

Agility ja halli alkavat taas houkutella, kun illat pimenevät. Soilin koulutuksessa havaitsimme Topin reagoivan kovaan kättentaputukseen. Joko se kuulee jotain tai huomaa laajan liikkeen. Sain sen jopa kääntymään, vaikka olin jäänyt kauas jälkeen. Pystyin myös jo hieman juoksemaan. Santtu on tullut meidän ryhmään, joten Viirulla on mukavaa lenkkiseuraa. Hallissa Viiru pyörii tiellä ihmisten jaloissa, kun rataa rakennetaan, ja juoksentelee putkiin. Muuta Viipo saa odottaa, kunnes on isompi tyttö.

Viirun muita alkusyksyn puuhia ovat olleet paimennus ja marjastus -  mustikoita, puolukoita ja herukoita menee niin paljon, että toisesta päästä näyttäisi tulevan mustaa veripalttua ja punaista puolukkasurvosta. Lampaita on käyty katsomassa ja seurailemassa pari kertaa. Kirjoitan paimennusharkoista enemmän, kunhan tajuan siitä jotain. Lisäksi Viirun mielestä syksyllä koti kaipaa pientä laittoa. josta näppärä ja ahkera aussie selviää kirsun käänteessä.

Aussieleiri 2011

Posted by SS on Elokuu 18, 2011
Haku, Toko / 7 Comments

Vihdoin ja viimein – raportti yhdestä kesän kohokohdasta eli aussieleiristä, joka pidettiin 10.-15.7. Leirielämää vietimme tänä kesänä melkein naapurissa, kun paikkana oli toimintakeskus Raukku tunnin ajomatkan päässä Kaavilla. Edelliselle leirille uskolliseen tapaan kirjasin joka ilta kuluneen päivän treenit lyhyesti muistiin, jotta muistaisin vähän myöhemminkin, mitä sitä oikein tuli tai ei tullut tehtyä. Maastotreeneistä tulee muutenkin kirjoitettua niin vähän, että lienee hyödyllistä edes kerran kesässä naputella jotakin muisteltavaksi.

Kuvia tuli otettua vino pino ja niitä pääsee katselemaan täältä – otoksia löytyy niin hakumetsästä kuin tokokentältäkin. Tässä kirjoituksessa olevista räpsyistä löytyy lisätietoa, kun pitää hiirtä hetken kuvan päällä. Susun haku- ja jälkikuvat on ottanut Virpi Salmela, kiitos niistä hänelle! Hakukuvat saa klikkaamalla suuremmiksi.

Sunnuntai – saapuminen

Saimme huonekavereiksemme Even ja Astan. Erään merleaussien antisosiaalisuudesta huolimatta yhteisen mökkihuoneen asuttaminen sujui ongelmitta, kun paimenet pakattiin kumpikin omiin kevythäkkeihinsä unia näkemään. Illalla kävimme lisäksi yhdessä lenkillä niin, että Susu ja Asta olivat vuorotellen irti. Viisaasti väistelivät toisiaan.

Maanantai – helppoja juttuja

Komea sukulaispoika Paco (P. Ragtimer)

Tiistaiaamuna suuntasimme pellolle jälkiä polkemaan. Tästä voisi kirjoittaa laajemmankin jutun aiheesta “kuinka monta naista tarvitaan jälkien suunnitteluun pellolle” , mutta lopulta kaikki koirat saivat kuin saivatkin omat jälkensä haisteltaviksi. Susulle tallasin melko lyhyen pätkän, jolla oli kuivanappuloita joka kolmannella askeleella. Helppo juttu, tuumasi puikkonokka ja nuuskutteli jäljen rauhalliseen tahtiin läpi. Hyvin siis oli homma muistissa viime kesän metsäjälkivirityksiltä. Jälkien jälkeen suuntasimme vielä viereiseen rantaan uittamaan koiria.

Susun Mina-sisko (P. Shangri La) rannalla

Lounaan jälkeen Susu sai lähteä etsimään esineitä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Ensin Susu sai nähdä, kun hanska tiputettiin metsään, ja sitten pääsi etsimään sen. Seuraavat kaksi esinettä, kenkä ja lompakko, vietiin yhtä aikaa. Susu etsi hyvin ja sinnikkäästi mutta ei nostanut löytöjä. Vähän oli siis hakusessa jutun juju. Kun vain tajusi, että tavarat täytyy tuodakin, nousivat ne hyvin. Kengän Susu luovutti huonosti ja jouduin vähän painostamaan sitä, mutta lompakko palautuikin sitten onneksi loistavasti!

Sukulaispoika Tala (P. Red Cloud) pelaa

Illalla Tytti (kennel Särkivaaran) neuvoi meitä kaukojen kanssa. Etenkin käsimerkkejä vähän viilailtiin ja sekös oli haastavaa kun piti käskyttää ja liikuttaa vasenta (!!) kättä samaan aikaan tietyllä tavalla ;) Lisäksi seiso-maahan-hissiin Tytti opasti opettamaan Susulle tosi hitaan liikkeen. Oli myös hyödyllinen oivallus, että yleensä vaihtojen väärä tekniikka johtuu edellisen vaihdon huonoudesta, esimerkiksi Susulle hissimaahanmeno ja takamukselle istuutuminen ovat vaikeita, koska se nousee seisomaan niin etupainoisesti. Oikein ponkaisee pystyyn. Minun pitäisi varmaan saada itseni tosi pelottavaksi aina kaukoja tehdessä, koska kun Susu vähän jännitti Tyttiä, se teki vaihdot hirmu huolellisesti ja varovasti – siis siististi. Heh.

Tiistai – tokoa ja hakua

Kylli (Särkivaaran Yllin Kyllin) ja kapula

Aamun Tytin vetämissä tokoissa Suppilo-parka joutui kärsimään jälleen kerran puupääohjaajastaan, kun treenasimme luoksetulon stoppeja. Ensin näytin Susun tavanomaisen stopin pitkältä matkalta ja sitten kerran niin, että Susu ehti juuri ja juuri kiihdyttää paikaltaan ja sitten käskin sen heti stopata. Nyt se kyllä pysähtyi mutta saisi olla napakampi ja tahtoisin myös takapainoisemman pysähtymisen. Harjoittelimme tätä niin, että jätin Susun maahan, kävelin itse poispäin, kutsuin koiraa samalla kun kävelin ja kun se juoksi kohti, käännyin ja heitin äkkiä pallon. Varmasti ihan toimiva treeni, ellei ohjaaja sinkoisi kovaa kumipalloa suoraan turrensa nokkaan… Plopsahdus vain kuului, kun pallo kimposi pahaa aavistamattoman aussien nenusta. Tässä vaiheessa Susu ei vielä vaikuttanut kovin järkyttyneeltä ja pystyi tekemään vielä toisen samanlaisen toiston perää, mutta sen jälkeen se joka kerta, kun yritin kääntää sille selkäni, hipsi se laidalla olleiden katsojien jalkoihin piiloon. On se pehmeä! Onneksi kuitenkin leikki narulelulla ja lopulta tuli luoksekin leluun kiinni. Vähän myöhemmin tein muutaman jätön niin, että ruokakuppi odotti Susun vieressä. Tämä onnistui ja paimenta varmasti helpotti, kun se pystyi keskittymään kuppiin eikä tarvinnut miettiä niin paljon sitä, milloin taas yritän pahoinpidellä pahaa-aavistamatonta pikkuaussieta.

Samppa ja Töpö (Särkivaaran Tuskim-pa) lähdössä näytölle

Iltapäivällä Samulin (kennel Särkivaaran) vetämä hakuryhmämme starttasi ensimmäistä kertaa. Tarkoitus oli tehdä sellainen treeni kuin yleensä kotimetsissäkin ja sitten katsoa, mikä toimii ja mikä ei. No, ei ainakaan meidän ilmaisumme! Susulle tehtiin ykkönen ja kakkonen mielikuvina, kolmonen oli valmiina piilossa. Ykkösellä Susu tiputti rullan aiemmin, joten vaadin sen nostamaan sen uudestaan ja sitten se sai keskilinjalla kissanruokaa. Sitten näyttö. Kakkosella ja kolmosella syljeskeli taas rullaa maansa myyneenä, vaadin taas palautuksen mutta näistä palkka vasta näytöllä. Kolmosella näytölle meno oli nihkeä. Ongelmat tuli siis ainakin hyvin esiteltyä. Etsinnässä Susulla ei ole mitään ihmeellistä – se on sisukas nenänkäyttäjä, joka irtoaa pimeillekin piiloille – mutta ilmaisu takkuaa. Samppa ehdotti, että Susu voisi rullan palautuksessa hypätä minua vasten ja vaikka vähän revittää rullaa. Nöyränä ja pehmona kun se ei varmasti ala liikaa sikailla, vaikka vähän saisikin taistella ja loikkia vasten. Epäilin aluksi, että Susu muka edes suostuisi tuollaiseen epäkunnioittavaan possuiluun mutta kun varsinaisen treenin jälkeen jäimme äidin kanssa testaamaan muutaman toiston rullan hakuja, niin tekniikkahan toimi! Innoissaan Susu pomppasi päin ja leikki rullalla ennen näytölle lähtöä. Ihmeellistä, miten pienet asiat voivat korjata isoja ongelmia. Lisäksi sain palautetta näytölle lähdöstä, jossa ei saa käännellä koiraa tai osoittaa sille suuntaa. Jos koira ei ekalla kehotuksella lähde, ei aleta hätäisenä toistaa näyttökäskyä vaan vedetään syvään henkeä ja sitten ihan rauhassa uudestaan.

Iltaruualla Susu sai tehdä kaukoja. Myös aamun luoksarihölmöilyn korjaus jatkui.

Keskiviikko – liikaa lajeja

Paljon sitä ehtiikin yhdessä päivässä! Keskiviikkona Susu ajoi jäljen, etsi esineitä, hioi ilmaisua, treenasi tokoa ja vieläpä osallistui hulvattomaan leirikisaan.

Susu lähdössä jäljelle

Aamun jälki oli todella paljon vaikeampi kuin Susun aiemmin jäljestämät. Paljon pidempi, ei nameja ja kepit. Kovin hyvin ei Susulla lamppu välkkynyt, vaan ensin se tähysteli ukkoja metsiköstä, sitten mussutti mansikoita ja keksi muutakin omaa kivaa. Kepit suureksi ihmetyksekseni bongasi mainiosti ja kyllä se nokkakin aina välillä maahan etsiytyi. Vähän helpompaa silti Susulle jatkossa.

Pipsa (Bywater Obsession) esineruudussa

Esinetreeni sen sijaan oli oikein onnistunut. Ensin Suppe tosin luuli Marrua ukoksi mutta sitten hoksasi etsiä esineitä. Hyvin nenä toimi ja palautus ihan mahtava! Kakkosesine näytettiin taas Susulle mutta lopulta se löysikin eri paikasta valmiina olleen esineen. Palautus taas super, jee! Kolmas esine oli sitten se, joka oikeasti kakkosena vietiin. Se nousi samaten nätisti. Vähän vielä Susu meinaa sekoittaa eri tehtäviä, vaikka olen yrittänyt tehdä mahdollisimman selkeät virittelyt niihin. Esineitä tosin on ylipäätään etsitty tänä kesänä niin vähän, että ei ihme, jos on vain ukot mielessä.

Tähän väliin jälleen (ohjaajalle) ruokatankkaus ja sitten mini-ilmaisutreeniin sateiseen metsään. Susulla oli kaksi ukkoa ihan keskilinjan lähellä eli rullantuonti oli harjoituksen pääidea, ei etsiminen ollenkaan. Ilmaisut toimivat taas uudella tekniikalla mainiosti, mutta jostain kumman syystä Suppe ei ensin lähtenyt kunnolla kakkoselle, joka oli vielä Miimi! Rata oli jo moneen kertaa käytetty, joten luulen, että juuri siinä kohtaa keskilinjalla oli jonkin inhan uroksen pissit tai muuta epämiellyttävää. Eihän hienostunut pieni aussieneito voi astua sellaisen päälle, yh!

Hakuilun jälkeen ja sateen tauottua lähdin polkemaan Astalle pellolle jäljen. Jäljen vanhenemista odotellessamme juoksutimme koiria pellolla, kuvasatoa siitä alla. Voi hitsi, miten pidänkään tuosta uudesta kamerasta! En vieläkään voi lakata ihastelemasta sitä. On täyttänyt odotukset satakymmenprosenttisesti.

Topi pelaa

Suppilo pellolla

Viipo ja jättiläiskorvat

Asta ja pallo

Illalla erehdyin ottamaan Susun kanssa pitkän päivän jatkoksi vielä tokoa. Kentällä, joka samalla toimi parkkipaikkana, oli parhaillaan vilkas hulina käynnissä ja siis ihan kohtuuton häiriö etenkin johonkin ruututreeniin… Fiksu ohjaaja ja sitä rataa! Ei tee mieli edes kerrata sitä treeniä, kaameaa pöllöilyä. Susu keskitti kaiken inhonsa hajustettuun maahan (ne pissat, ne pissat) ja minä häiriöin ihan liikaa kaikesta. Plääh. Seuraamiset sentään onnistuivat.

Kovin hohdokkaasti ei sujunut Susun loppuiltakaan, kun vuorossa oli leirikisa. Suppe oli ihan paineessa toisista koirista sekä metelistä ja yritti luikkia reunalla istuskelijoiden jalkoihin piiloon. Kaiken huipuksi joukkuekamut Mina ja Susu pääsivät ärähtämään toisilleen, mistä jouduin komentamaan Susua. Siskorakkaus leimuaa… Viimeistään komentamisen jälkeen aussien maailma oli ihan mytyssä. Ei siis mikään ihme, että ensimmäinen tehtävä eli erilaisten esineiden haku ei oikein sujunut. Toisena tehtävänä olivat “rauniot” ja ne menivät jo paremmin. Urhea pikkarainen hienosti haki verkköhäkkyränkin sisältä noutokapulan! Viimeinen osio oli agility, joka helposta, hmm, radasta huolimatta osoittautui kaikkein vaikeimmaksi tehtäväksi. Lopulta kuitenkin meidän joukkueemme (Mina, Jatsi, Mai ja Susu) sai hopeaa nopean agiajan perusteella, jihuu! Hauska kisa oli kyllä, aika kekseliäitä juttuja Sannilta ja Jenniltä :D Etenkin maalimies, joka otti osumaa useammankin kerran…

Torstai – onnistumisia

Aamulla lähdimme toista kertaa Sampan vetämään hakuryhmään. Susulle seuraavanlainen treeni: haamu, valmis, haamu, haamu. Kaikki pistot syviä ja suoria, nenä oikein hyvin auki. Ilmaisut todella hyviä. Kolmosella Susu ei heti löytänyt minua keskilinjalla ja pudotti rullan kauemmaksi mutta haki sen itsenäisesti uudelleen ja palautti hyvin. Loppua kohden rullan revitysinto ennen näytölle lähtöä vähän laantui, mutta muuten ei mitään kauneusvirheitä. Näytöt eivät menneet ihan nappiin, sillä kakkosella onnistuin säheltämään liinan kanssa niin, että Susu luuli, ettei saakaan lähteä hipattamaan takaisin ukolle. Kolmoselle otettiin sitten ääniapu näytölle lähtöön. Kokonaisuudessaan hirmu kiva treeni ja Susukin sai vielä lopuksi leikkiä wuballa eli mukava mieli jäi sillekin. Mahtava tunne, kun rullan tuonti alkoi vihdoin toimia.

Asta tankkaa hakuradalla

Iltapäivällä lähdimme Even kanssa jälkimetsään. Meikäläisen huimat suunnistustaidot pääsivät oikeuksiinsa, kun tallasin (lue: harhailin) Astalle jäljen pöpelikköön. Yhdessä vaiheessa luulin ihan oikeasti eksyneeni ja luuri kourassa linjat kuumina yritin ilmoittaa, että nyt täällä olisi sitten ihan todellinen pelastustilanne koiralle tarjolla… Lopulta sisuunnuin ja päätin, että jos olen tänne korpeen jotenkin päässyt niin on se myös pois päästävä. Onnistuin kuin onnistuinkin selvittämään itseni kaiken maailman heinikkojen ja louhikkojen läpi oikealle reitille ja tiekin löytyi vihdoin! Lopputuloksena hieman pidempi jälki kuin oli tarkoitus ja vannotus siitä, että seuraavan kerran keskityn vähän tarkemmin suuntiin ja kulmien suuruuksiin  Asta onneksi selvitti jäljen töppäilyistäni huolimatta todella hienosti.

Sillä aikaa kun minä järjestin lisäjännitystä elämääni, Eve oli käynyt tekemässä Susulle jäljen. Nameja oli siellä täällä ja kepit namirasioiden päällä. Nyt Susu jäljesti oikein tarkasti ja keskittyneesti, hieno juttu.

Perjantai – hakua ja hyvästit

Keskilinjalla  Lähetys

Perjantaiaamuna kävimme puristamassa vielä viimeisen hakutreenin. Susulle tehtiin norjalaista sekametsää, mikä ei lopulta ollut kovin hyvä idea. Sillä ei vielä pää kestä sitä, että molemmilla takalinjoilla kulkee ukkoja ja silti pitäisi malttaa tehdä ilmaisut huolella. Mielikuvat voisi muutenkin jättää nyt pois, ainakin useamman ukon. Ilmaisussa oli tämän takia taas enemmän haparointeja mutta nyt siitä ei tehty suurta numeroa ja alettu painostaa koiralta kunnollista palautusta, vaan siirryttiin eteenpäin näytölle. Ihan turha Susua on hiillostaa kesken etsinnän – mieluummin tehdään kotona koko ajan ylläpitävää tekniikkatreeniä ilmaisuun ja jos metsässä tulee virheitä, niin mietitään niitä sitten treenin jälkeen. Ainakin siis hedelmällinen treeni sen suhteen, että nyt tiedän taas tarkemmin mitä ei pidä tehdä Susun kanssa. Muutenkin leiri oli haun osalta korvaamattoman hyödyllinen. Sen jälkeen palaset ovat loksahdelleet kohdalleen ja olen tosissani alkanut haaveilla osallistumisesta hakukokeeseen vielä joskus. Kiitos Samppa! Ilman kaikkia neuvoja ja vinkkejä olisin vieläkin ihan pulassa ja varmaan jo luovuttamassa koko harrastuksen suhteen.

Rullan palautus  Loppuleikki

Siinä se sitten taas oli, yksi vuoden parhaista viikoista. Kiitos kaikille mukana olleille hyvästä seurasta ja kaikesta avusta! Erityiskiitokset vielä Miimille järkkäämisestä, Evelle ja Astalle mukavasta mökkiseurasta sekä Juntoille treenivinkeistä. Oli ihanaa nähdä kaikkia tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Kyllä aussiet on mainioita ja kaksijalkaisensa myös! Susukin sopeutui vallan näppärästi leirikoiraksi ja aina öisin osasi moitteetta rauhoittua kopperoonsa koisimaan. Huippu pieni nokkaelukka.

Kilpailua maalla, vedessä ja ilmassa

Posted by SS on Elokuu 11, 2011
Haku, Vepe, Kisaraportit, Agility / 5 Comments

Kulkuvälineet jaotellaan maalla, vedessä ja ilmassa kulkeviin laitteisiin. Vedessä kulkevat erotellaan edelleen veden pinnalla ja veden alla kulkeviin. Näin väittää Wikipedia, joka ei ilmeisesti ole kuullut aussiesta. Kulkee meinaan kaikessa kolmessa yhtä tehokkaalla moottorilla! Ja on niitä umpisukelluksiakin nähty…

Viikko sitten lauantaina kisasimme Susun kanssa kolmen radan verran agilityä kotiskaboissa. En oikein saanut missään vaiheessa viriteltyä itseäni kisatunnelmaan ja sen näköistä ohjauskin sitten tuppasi olemaan. Ensimmäisellä radalla Susu oli tosi iloinen ja rento. Minä valssasin tökerösti, mistä rima alas, ja lopulta Suppe vilahti jalkojeni takaa putken väärään päähän. Olisin voinut ohjata sen kohdan tarkemmin, mutta väitän, että tavallisesti koira kuin koira olisi mennyt oikeaan päähän, koska se oli ihan selkeästi se loogisempi koirallekin. Suppilolla on vain pienestä asti ollut höpsö tapa sinkoilla putkiin yhtään löperömmän ohjauksen läpi selkäni takaa. On tullut muutamia yhteentörmäyksiäkin, kun paimen on vain päättänyt hipattaa jalkojeni takaa. Todennäköisesti sen seurausta, että naksuttelin pentu-Susulle paljon putkia eikä se siksi oikein aina välittäisi ohjauksesta niillä. Tekee siis just niin kuin on opetettu. Pitää vain olla tarkkana niiden kanssa. Loppuradalla Susu kolisteli vielä yhtä rimaa ennen puomia, kun taisi tulla vähän turhan kiire minun perääni. Puomi oli tosi näpsä! Aallakin kontakti oli ihan ok.

Kakkosradan verkka meni jotenkin pieleen, koska Susu ei ollut ihan terässä. Lisäksi radan alussa oli heti kakkoshypyllä takaakierto ja meni hetken, että Suppe pääsi vauhtiin. Olisi varmaan pitänyt nostaa sitä vielä lähdössä, koska nyt se jäi sinne vähän surkeana nököttämään ja vilkuilemaan toimitsijatelttaa. Kepeille tultiin kovaa vauhtia avokulmaan mutta Susu otti kuitenkin hyvin ykkösvälin. Sitten sillä jotenkin askel sekosi, joten alusta uudestaan ja vitonen paperiin. A-esteellä seisotin sitten vähän pidempään, kun ei nollaa kuitenkaan tästä irronnut. Videolta laskin, että ilman keppisähläystä ja An odottelua olisi nopeus ollut jotakin 4,3 m/s luokkaa. Paranee, paranee.

Vika rata oli hypäri. Aivotoimintani huuhtoutui sateen mukana varmaan jonnekin syvälle maahan, koska suunnittelin radan alkuun ihan idioottiohjauksen… Ei mitään toivoa koiralla. Hylky siis tästä. Kepeillä leikkasin rajusti edessä kauas pujottelun sivuun ja Susu jätti viimeisen välin kiertämättä. En jäänyt korjaamaan, oma vika kun oli. Pujottelun alku sen sijaan oli aika vaikea mutta sylkkärillä aussie löysi oikeaan väliin.

Maanantaina hakuiltiin taas vieraiden maalimiesten kanssa. Susu teki tynkätyhjän (pistotreeniä lisää siis), haamun ja vielä pimeän piilon. Kolmosella Susu tuli rullan kanssa keskilinjaa pitkin ja näissä se vielä sylkee rullan vähän liian aikaisin. Nosti kuitenkin reippaasti uudestaan. Kakkosella ilmaisu hyvä. Pallopeli lopussa oli taas paimenesta huippua, tyhmää kun en ole aiemmin hoksannut ottaa loppupalkaksi lelua… Yksinään Susu tuskin ukolla leikkisi mutta kun olen lähellä tukena ja turvana niin pelaa tosi mieluusti kenen kanssa vain.

Tiistaina kävimme heittämässä parit agirallit rankkasateessa. Humputteluksi vähän meni, mutta ei Susua tuntunut putken ja parin hypyn epämääräinen kirmaaminen pahemmin haittaavan. Mörkökin vipelsi baanalla pikavauhtia karvatohveleillaan. Kovasti se ehdotteli vetoleikkipalkkaa, mutta palkkasin namilla, että ei mennyt liian raskaaksi. Muutaman esteenhän se muutenkin vain juoksi.

Keskiviikkona Susu osallistui ensimmäistä kertaa möllivepeen. Treenit ovat menneet viime viikkoina loistavasti ja moni on jo kysellyt, eikö se mene vielä soveltuvuuskokeeseen. Ensi kesänä sitten, ainakin eilisen perusteella. Veneestä hyppy sujui hyvin, samoin veneen haku. Hukkuvan pikku-Suppilo haki upean urheasti täysin maalitolppien väliin pidemmältä matkalta kuin koskaan harjoituksissa. Vienti menikin sitten vähän penkin alle. Olin ihan satavarma, että Susu lähtee viemään, vaan eipä lähtenytkään! Taisi liikaa pyöriä päässä yhtälö lelu autolla + Sirkku rannalla + käsky aavalle ulapalle = mitä teen? Niinpä aussie tyytyi piippaamaan rantavedessä ja lähtöaika ylittyi. Aluksi otti päähän järkyttävän paljon mutta pian ketutus laantui. Kohta jo harmitti, että piti mennä Susullekin näyttämään niin selkeästi, että nyt ei muuten mennyt ihan niin kuin piti. Epäilinkin, riittääkö Susulla virheen jälkeen enää itsevarmuutta veneen hakuun ja hukkuvaan. Onneksi epäilys oli turha. Kokeenomaista vientitreeniä vain! Muista liikkeistä olin tosi ylpeä, sillä koematkoilla emme ole tehneet milloinkaan aiemmin. Muutenkin hienosti Suppilo pärjäsi, vaikka tuollainen pikkukirppu onkin.

  1. Uinti eli veneestä hyppääminen 24 / 25 (maalilinjan ohitus 1 m), aika 0,58
  2. Esineen vienti 0 / 25 (lähtöajan 30 s ylitys)
  3. Veneen nouto 23 / 25 (maalilinjan ohitus 2 m), aika 1,44
  4. Hukkuvan pelastaminen 25 / 25, aika 2,12

Pisteet yhteensä 72, 3. palkinto ja sove olisi mennyt virallisessa kokeessa läpi

Nyt ei sitten muuta kuin jännittämään lauantain agilitykisoja ja sunnuntain luonnetestiä. Kyllä tuota jälkimmäistä on jo odotettukin. Todella mielenkiintoinen päivä varmasti luvassa! En ihmettele, vaikka saisin yllättyä useammassakin kohdassa. En vain yhtään osaa sanoa, mihin suuntaan ne yllätykset mahtavat tulla ;)