Vepe

Topi luokkakokouksessa

Posted by Sir on Heinäkuu 09, 2011
Sadun jutut, Vepe, Yleinen / 6 Comments

Sadun raportti Topin luokkakokouksesta ja vähän muustakin:

Viitisen vuotta sitten meillä oli PoKS:lla mieliinpainuva agilityryhmä. Niin mieliinpainuva, että pidimme tänään luokkakokouksen. Lomista ja hiostavasta helteestä huolimatta paikalle saapui neljä vireää, enemmän tai vähemmän eläkeläistä, kahdeksanvuotiasta koiraa enemmän tai vähemmän liikuntakykyisine ohjaajineen - yksi oli viimeisillään raskaana, yksi toipui polvileikkauksesta. Koutsina meillä oli Leinosen Niina, kuten silloinkin, ja paikkana Niinan koirakoulu Napakan kenttä.

Niina teki meille pikkuisen radan, jossa oli minihyppyjä, putkia sekä kuuden kepin sarja. Vaikka sakemanni Jero, x-rotu Aatu ja rhodesiankoira Tinka eivät olleet olleet radalla pitkään aikaan, hyvin oli muistissa agility, jopa kepit. Radan pystyi ohjaamaan liikkuen vain pari askelta, joten minäkin saatoin osallistua. Lisäksi Niina ja Flamme näyttivät moderneja ohjaustekniikoita ja päivittelimme agilityn kehitystä.

Syksymmällä otamme uusiksi niin, että kaikki pääsevät mukaan. Oli mukava nähdä rentoa porukkaa! Varsinkin Jero, Aatu ja Tinka olivat yhtä ihania kuin ennenkin:)

Ennen agiltyä kävimme Viirun ja Topin kanssa uimassa Noljakan koirarannassa. Viiru vain menee, ilman konserttia tai muita suurempia eleitä. Topille pitää etsiskellä keppiä, lelu jäi tietysti autoon. Vesi oli sameaa ja melkein kuumaa. Rannalla oli myös pikkuinen aussie Brandy, joka ei märässä turkissa näyttänyt niin nallepallolta. Viiru tietysti kävi moikkaamassa Brandyn ja Jussin sekä Niinan kentällä Flammen.

Myös keskiviikon vepeharkkojen lopuksi Viiru oli superreipas uimari. Topi teki neljä innokasta vientiä 15 - 30 metriin: köysi, dami, pelastusliivi, poiju. Kaikki käy, mutta köyden luovutus ei onnistunut ekalla kerralla. Palkka oli rannalla - Topin sai kääntymään rantaan vain selvällä käsimerkillä. Rannalla oli myös “tuomari”. Sirkku kuvasi todistusaineistoa viennistä  - kyllä se kotona ja harkoissa osaa!

Ja koska vain Topi (ja Nuusku) osaavat näin kauniin ja jalon laulamisen taidon, esitelmöiköön Topi asiansa suuremmallekin yleisölle:

Pääsimme Susun kanssa luonnetestiin elokuulle Kerkän ja Hynysen testattavaksi. Joko saa aloittaa jännittämisen? Totta puhuen minulla ei ole hajuakaan, kuinka suppiloeläintä mahdetaan tuomita kyseisissä karkeloissa. Se on niin hurjan ailahtelevainen, kaikki sävyt ja reaktiot löytyvät laidasta laitaan niin hyvässä kuin pahassakin. Kun lisätään siihen vuoristorataan vielä kaikki hormonihiireilyt ja muut, en ole enää alkuunkaan haka sanomaan mitään yleispätevää Supesta. Välillä se on ihanan helppo ja välillä taas on kovin vaikeaa. Olen iloinen, jos testi antaa jotain uutta tietoa ja opin uutta paimenestani mutta numeroita ne vain ovat. Aina joistain asioista sanotaan, että tuo ei ole enää normaalia. Niin, mikä? Mikä se normaali koira oikeastaan on? Milloin koiralla ei oikeasti ole kaikki inkkarit kanootissa tai muumit laaksossa? Kenties alan olla hieman kyllästynyt näiden asioiden pyörittelyyn tai ainakin yritän jättää asioiden miettimisen sikseen. Uskon, että se oikeasti helpottaa asioita. Suspen maailmassa pelolla on paljon silmiä mutta totuus, vaikkakin varmaan koiramaailman kaikkein kulunein ja kliseisin lieneekin, että kyllä se siitä. Ajan ja iän myötä. Äh, en oikeastaan edes tiedä mikä pointtini enää oli… Kenties se, että luonnetesti voi sanoa mitä vain kahdensadan pisteen liukuman sisällä enkä edes ole kovin yllättynyt. Minulle Susu on maailman paras aussie ja. Noh. Yritän keksiä kuumeisesti jotakin lennokasta. Olen harvinaisen sanaton. Pidän pikku-Sususta hurjan kovasti, vaikka pessimistisenä taipumuksenani onkin kirjata aina ne huonot asiat ylös. Susu on niin yhden ihmisen koira kuin vain voi olla ja joskus kieltämättä tuottaa päänvaivaa osata olla juuri oikeanlainen maailman keskipiste propellikorvaiselle otukselle. Huvittavalle hurtalle, joka liimautuu aamuisin taljana kainaloon ja viimeisenä illalla kiepahtaa jalkoja vasten lämpöpulloksi. Etenkin näillä helteillä hurjan hyödyllinen kamu.

Huomenna Susu pääsee toko-Korrien koulutukseen ja illalla onkin aika kääntää auton nokka kohti Kaavia. Aussieleiri kutsuu!

Köydeltä niskat nurin!

Posted by Sir on Heinäkuu 03, 2011
Sadun jutut, Vepe, Kisaraportit / 3 Comments

Sadun raportti Topin vepe-kokeesta:

Osallistuimme Topin kanssa tänään 3.7. Kontiolahden Kaunislahdessa Joensuun seudun vesipelastuskoirien vepe-kokeeseen. Teemana oli “rampa taluttaa kuuroa” ja tavoitteena jokin tulos. Näyttää niin nololta, kun uimahullun koiran tuloksissa Koiranetissä lukee VEPE ALO0.

Nyt sinne saatiin ALO3. Pisteitä tuli 75 eli kolme liikettä meni aivan nappiin eikä sen vuoksi vienti harmita niin kovasti. Viennin Topi suoritti niin, että se otti köydenpätkän suuhunsa, säntäsi rantahiekalle samalla ravistaen köydeltä niskat nurin. Jotta surmatyö olisi lopullinen, sankari vielä kieri köydenpätkän päällä murskaten sen luut. Sitten olikin jo 30 sekuntia kulunut eikä tarvinnut varpaita kastella. Olin taas aivan ällistynyt siitä, että harjoitusten vientimestari ei lähtenyt viemään. Turha enää äimistellä: kolmessa kokeessa neljästä vienti on mennyt nollille. Ihanaa, on taas mitä treenata: koiran pitää viedä, vaikka esine olisikin vieraan hajuinen tai oudon tuntuinen, ja olipa palkka maalla, merellä tai ilmassa. Topilla oli kyllä ihan äijämeininki, se oikein katsoi minuun: En varmasti vie! Etpä voi mulle mitään, kun tuo pitkä mies rannalla mua suojelee!

Veneen haussa ja varsinkin hukkuvan pelastamisessa Topi yllätti toiseen suuntaan. Voiko tuo olla Topi: kukaan ei vingu, ei röhki, ei pyöri, ei kieputa köyttä, ei kiipeä hukkuvan päälle, ei sivuuta maalitolppia 20 metrillä. Kyllä se oli Topi, upeaa.

Viirukin on päässyt tustustumaan uimiseen, ja se jopa ui huvikseen. Ei tarvitse olla mitään noudettavaa. Viiru on myös ollut kumiveneen ja tavallisen soutuveneen kyydissä sekä hakenut wuban kumiveneestä. Voimme tehdä parivepeä vaikka niin, että Viiru on veneessä, jonka Topi noutaa

Täällä Topi ja koirakoira!

Posted by Sirk on Toukokuu 08, 2011
Sadun jutut, Haku, Vepe, Toko, Agility / 9 Comments

Topin touhuja äidin kertomana:

Topikin on touhuillut kaikenlaista, vaikka raportoinnissa on vakavia puutteita.

Tänään äitienpäivänä Topi pääsi toista kertaa tänä keväänä uimaan. Talviturkin se heitti viikko sitten vappuna hyiseen Pyhäselkään. Tänään teimme ihanassa säässä lenkin Lykynlammen ympäri. Susu ja Viiru vetivät rallia, Mörkö predatoi lammen rannassa, Topi nouti ja nakersi keppejä. Kuten vappuna, Viiru juoksi taas Topin perässä veteen mutta tuli äkkiä takaisin.

Vepeharkat ovat alkaneet kuivaharjoittelulla. Harjoittelu oli niin kuivaa, että edes kumivenettä ei ollut, vaan Miimi kökötti pienellä pyllynalusella. Näin treenattiin vientiä. Siinä ei ollut muuta vikaa kuin että sormet meinasivat lähteä vientiesineen seuraksi Topin kitaan, kun innokas pelastaja ryntäsi viemään köydenpätkää hätää kärsivälle. Tolppien väliin rantautumista harjoiteltiin suksisauvoilla ja damilla. Vaikka damin heitti vinoon, Topi rantautui aina kuitenkin tolppien väliin. Tapahtuisipa näin oikeassakin elämässä.

Hakukausi korkattiin eilen Kyyrönsuontien varressa. Piippausta, volinaa, tollerihuutoa, riuhtomista, jäljestämistä… lopulta pääsimme keskilinjalle radan alkuun. Ehkä olisi aika uskoa, että metsässä ei kannata yrittää tehdä helppoa treeniä varman onnistumisen toivossa. Topin mielestä taas eka ukko oli liian lähellä, niin helpossa paikassa, että ei se ole ukko lainkaan. Siis tolleri kiiruhtaa rulla suussa kakkosukolle ja sieltä porhaltaa keskilinjalle. Enkö olekin taitava! Kun alkuhäsläyksestä selvittiin, treeni sujui mainiosti. Kolme ukkoa löytyi hyvin ja ilmaisut. Kolmosukolla yritin pilata Topin etsinnän luulemalla ukon väärään kuoppaan, mutta Topi selvisi tästäkin häiriöstä.

Myös Viiru aloitti hakukoiran uransa kolmella näkölähdöllä. Kolme oli aika paljon - mutta kun kaikki halusivat olla Viipottajalle ukkoina. Eka ja vika palkkasivat namilla ja keskimmäinen Wubba-leikillä. Ilahduin kovin, kun Viiru leikki niin innokkaasti “vieraan” ihmisen kanssa… Viirulle ei ainakaan tässä vaiheessa tunnu olevan vieraita ihmisiä vaan kaikki saavat pusuja tasapuolisesti. Kolmas maalimies oli miespuolinen. Mietin vähän, arasteleeko Viiru kookasta miesukkoa, mutta ukko totesi että tuskinpa, kun pentu oli juuri hänen sylissään. Viiru lähti loikkimaan metsään hyvin innokkaasti ja hauskaa oli!

Agilityssä Sirkku on opettanut Viirulle putkea ja kentällä viihtymistä ja leikkimistä. Topi on siirtynyt osa-aikaeläkkeelle: tulin fysioterapeutin kanssa siihen tulokseen, että on aika vaihtaa kevyeen hauskanpitoon, medirimoihin ja jättää esim. A:n tekeminen vähemmälle. Yhdet kolmosten kisat jos Topin kanssa kävisi, tuloksesta viis (tai hyl). Muuten vain ylläpidetään molempien mielenvirkeyttä.

Huhtikuun alussa kävimme Topin kanssa täytepaikoilla tosi hyvässä agilitykoulutuksessa, jonka piti Jari Suomalainen. Etukäteen sai lähettää tietoja ja toiveita, ja hän todella paneutui meidänkin kouluttamiseemme. Aika paljon ehtii radalla, kun sijoittuu ja liikkuu oikein. Ohjauksessa ei käytetty muodikkaita kikkailuja vaan varmoja, koirakolle sopivia tapoja… Olimme kyllä vallan epäeduksemme koulutuksessa, ja lisäksi loukkasin polveni lauantain treenissä liian yrittämisen vuoksi. Sunnuntaina teimme vain muutaman esteen pätkiä.

Topi on käynyt muutaman kerran hieronnassa; sillä on ollut kipeänä oikea lapa ja vasen lonkka. Topi on alkanut tykätä hierontaan menemisestä vaikka yrittääkin namien toivossa esittää pelokasta ja vaivautunutta.

Viiru on aloittanut koulunkäynnin koirakoulu Napakan baby-kurssilla. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli kontakti, luopuminen ja perusasento. Viirulla tuntuu olevan synnynnäinen kontakti, kuten Susullakin. Tai paljonhan Sirkku opettaa Viirulle salaa, ja Viiru oppii kerrasta.

Viiru on saanut mukavan paljon tavata muita koiria, ja erityisen kivaa on, että siskot asuvat Joensuun seudulla. Topi ja Mörkökin ovat Viirun seurana päässeet lenkkeilemään Nuuskun ja Rapsun kanssa. Mukava porukka!

Monet kysyvät, tuleeko Viirusta agilitykoira tai hakukoira tai tokokoira tai… Minun koulutusasenteellani ja -taidollani Viirusta tulee koirakoira.

Minä luulen, että kaikki on jäljellä. Tule, mennään katsomaan!

Posted by SK on Tammikuu 03, 2011
Haku, Vepe, Toko, Agility, Yleinen / 7 Comments

    

Vielä hetkeksi joulutunnelmiin näiden loistavasti kolmikon eroja havainnollistavien kuvien avulla. Topi levitoi kuvausassistentin kädessä ollutta namia kitaansa, Susu on kuin kaniini ajovaloissa, koska “minnuu ahistaa” kun täytyy olla liian lähellä kiellettyä piparitaloa ja Mörkö taas, noh, näkeehän tuon kuvasta. Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu.

Perinteisiin kuuluen on aika luoda katsaus viime vuoteen. Alussa aina kuhunkin lajiin asetetut tavoiteet ja sitten raakaa analyysiä, onnistuiko vai ei.

  • tokon alokasluokasta hyvävireisiä kisasuorituksia, tavoitteena ykköstulos

Tämä tavoite toteutui, kun toukokuussa kävimme kaikilta salaa korvessa metsän keskellä molempien ekassa tokokokeessa. Susu oli hurjan taitava ja iloinen – tuloksena ALO1 ja lupa avoimeen. Kesän treenailimme ahkerasti ja syyskuussa ilmoitin Susun avoimeen luokkaan. Susu teki tosi hienosti töitä ja kokeessa oli paljon hyvää, mutta sitten itse kämmäsin estehypyn nollille ja ykköstulos jäi siitä kiinni. Harmistuneena tungin Susun mukaan heti viikon päästä uuteen kokeeseen, mikä oli minulta virhe. En ehtinyt palautella Susua kunnolla ja vahvistaa epävarmoja liikkeitä. Epätarkalla esityksellä saimme kursittua kolmostuloksen kasaan ja sitten olikin aika pureutua kunnolla suurempiin ongelmiin. Tai no, pureutua ja pureutua, vähän tässä syksyn ja alkutalven aikana on tullut muurahaispesää sorkittua, mutta erityisesti ääntelyprobleemien ja jätöissä steppailun olen toivonut katoavan itsestään… Heh. Eihän se niin toimi ja nyt pitäisikin vain ryhtyä kunnolla toimeen.

  • agissa kisaamaan ehjillä ratasuorituksilla, tuloksilla ei niin väliä mutta reilut miinusajat ja näppärät kontaktit olisivat toiveissa

Käytiin me yhdellä hyppyradalla! Näppärät kontaktit ovat yhä työn alla ja miinusajoistakaan ei enää niin väliä. Kunhan Susu vain olisi reipas ja riehakas radalla. Agilityn suhteen tavoitteet jäivät ehkä huonoiten täyttymättä, sillä matkaan tuli niin monta yllättävää mutkaa. Nyt kiertoreittien tallailu ei enää harmita alkuunkaan, vaan otamme kisaamaan pääsemisen positiivisena haasteena. Ei syntynyt tämä aussie vauhti kallossaan eikä bensaa suonissaan, mutta sitä emme jää enää märehtimään. Ehkä suurin saavutus agivuoden osalta olikin se, että minä hyväksyin tosiasiat ja opin olemaan aidosti iloinen siitä, että Susu yrittää aina parhaansa.

  • haussa olisi tavoitteena saada ilmaisu vähintäänkin alulle (tosin ensin olisi varmaan kätevää päättää se ilmaisutapakin… ) ja nenänkäytön parantuminen, eikä hallinnan lisääntyminenkään olisi pahasta

Ilmaisutavan valitseminen. Check. Nenänkäytön parantuminen. Check. Ilmaisu valmiina? Not. Hallinta? Not! Hauskaa oli ja Susu on liikuttavan tunnollinen ja yritteliäs työpari metsässä. Ilmaisun rakentelu osoittautua yllättävän monimutkaiseksi, mutta alulla se nyt vähintäänkin on.

  • vepeä aloitellaan mahdollisuuksien mukaan

Vepen alkeiskurssi polskittiin menestyksekkäästi läpi. Pikkuaussie suhtautuu pelastustehtäviin ihan yhtä virkaintoisesti kuin kaikkeen muuhunkin yhteiseen puuhaan, joten se edistyi lajissa hienosti.

  • paimennusta vähintään kerran kesän aikana

Ups… Ei käyty lampailla, ei. Ryhdistäytymisen paikka!

  • näyttelyissä hyviä arvosteluja ja mallikasta kehäkäytöstä

Kolmessa näyttelyssä pyörähdettiin. Susu esiintyi mainiosti ja oli reipas, joten tavoitteet täyttyivät. Tuloksina kaksi Hyvää ja yksi Erittäin hyvä.

Yleisesti ottaen tärkein tavoite on kasvaminen reippaaksi ja yhteistyöhaluiseksi koiraksi, muut jutut ovat vain ja ainoastaan plussaa. Huolellisesti rakennetulta pohjalta on sitten parempi ponnistaa myöhemmin kisoihinkin, joten ohjaajalle voisi asettaa tavoitteeksi pysyä uskollisena “hiljaa hyvä tulee” -sanonnalle. Ei siis keskeneräisellä koiralla kisoihin teettämään turhan haastavia ja pitkäkestoisia rupeamia niin, että motivaatiota saa huudella takaisin. Kiva vuosi varmasti tulossa, Susun kanssa kun on niin hurjan mukavaa tehdä hommia.

Yhteistyöhaluiseksi Susu on kasvanut, reippautta kohti ollaan vielä yhteisellä matkalla. Aikalisä tähän kohtaan siis. Susu ei ole koiria, jotka tarpovat tenavasta asti omilla tassuillaan, vaan se tarvitsee rinnalleen luotettavan ja varman ystävän, jollaiseksi minä yritän opetella. Ohjaajasidonnaisena ja luottavaisena koirana Susu meneekin sitten vaikka läpi harmaan kiven, kun luottamus on kunnossa.

Hätiköity ilmoittautuminen avoimen toiseen kokeeseen sotii “hiljaa hyvä tulee” -metodia vastaan, mutta muutoin olemme edenneet maltilla – välillä ehkä liiankin. Vai onko okei tehdä pohjia kaksi vuotta? Tuleeko hiljaa oikeasti hyvä? En tiedä. Ajattelin kieltämättä, että olisimme ehtineet tehdä paljon enemmän vajaan kahden vuoden aikana mutta toisaalta kai sitä myöhemminkin ehtii. Välillä tuntuu hassulta, kun treenaa vetoleikkilihakset kipeinä ja namituskäsi naarmuilla eikä silti tunnu oikein pääsevän missään eteenpäin: aina tulee takapakkia tai jumittuu pieneen ongelmaan. Jollain tapaa jaksan kuitenkin uskoa, että kaikki, mitä nyt tekee, palkitaan vielä joskus. Yksikään toisto, yritys eikä myöskään erehdys ole hukkaan heitettyä, sillä kaikista niistä jää jälki koiraan.

Kivaa meillä oli ja Susun kanssa on edelleen huippua tehdä kaikkea yhdessä. Ehkä sitä ei enempää tarvitakaan. Taas kerran kiitos kaikille treenikavereille ja blogin seuraajille vinkeistä ja vertaistuesta sekä tietenkin suurin kiitos Miimille ihanasta koirasta!

Ensi vuodelle:

  • tokossa AVO1 mielellään ennen kesää, hyvä kisavire, pitkäjänteinen ääntelyn kitkeminen, voittajaa kasaan
  • agissa kontaktit lopulta kuntoon (nopeus, varmuus, !keinu!), hyppytekniikka paremmaksi, ohjaaja opettelee ohjaamaan, kisoihin mennään jos mennään
  • haussa ilmaisu ensin kuntoon kentällä ja sitten siirto metsään, motivaation säilyttäminen huipussaan (taidan siirtää hallintaa vielä yhdellä kesällä eteenpäin )
  • vesipelastuksessa soven liikkeitä pakettiin ja jos hyvältä näyttää ja aikaa riittää, käydään kokeilemassa soveltuvuuskoetta ja toivottavasti saadaan se heti ekalla yrittämällä hyväksytysti läpi
  • muutama näyttelykäynti hyvällä arvostelulla ja reippaalla käytöksellä

ja, yllätys yllätys, jatkamme toki sen hyvän pohjan luomista – mutta tämä tuskin yllättää enää ketään Terveysrintamalla jännitämme lonkkien uusintakuvausta, jonne Susu menee näillä näkymin helmikuun alussa. Toivottavasti sairaudet jättäisivät meidät muutenkin rauhaan. BH-kokeen taidan jättää seuraavalle vuodelle, koska emme kuitenkaan mene vielä ensi kesänä hakukokeisiin ellei tapahdu suurta ihmettä.

Mörköllä oli yksi ainoa tavoite:

Mörkön ykköstavoite on se, että sairaus ei etene yhtään ja edessä on paljon kaikkea hauskaa.

Sairauden etenemisestä on vaikea sanoa juuta taikka jaata, mutta ainakin lääkitys puree eivätkä oireet ole tulleet takaisin. Olen suunnattoman iloinen näistä yhteisestä viidestä vuodesta ja toivon paljon aurinkoisia ja terveitä päiviä lisää pienelle partisaanille. Helppoa tämä ei ole, mutta taistelu jatkuu. Mörkölle ensi vuodelle siis hyvää vointia, hupaisia uimareissuja, makoisia herkkuhetkiä ja rentoa yhdessäoloa.

Sitten tapaus Topi äidin kirjaamana:

Pojille ei aseteta ensi vuodelle mitään sen kummempia tavoitteita, kuin että molemmat pysyisivät terveinä ja nauttisivat elämästä. Jos Topi läpäisee vepen soven, pyörähtää Toller Showssa ja käväisee vaikka mejä-kokeessa, on siinä jo näkyviä saavutuksia yllin kyllin.

  • Topi on pysynyt terveenä ja nauttinut elämästä.
  • Vanhenemisen ja höpsähtelyn merkkejä on alkanut ilmetä: Kuono harmaantuu, palautuminen on hitaampaa, uni syvempää. Topilta myös jää kuulematta lukuisia ääniä, jotka selektiiviselläkin kuulolla varustettu koira kuulee. Topi on kuitenkin jopa entistäkin valmiimpi lähtemään ulos, autoon, treeneihin - mihin tahansa puuhaan - ja intoa piisaa ja hauskaa on. Seurallisuus ja tietynlainen leikkisyys on myös lisääntynyt: Kun istun kahville olohuoneen sohvalle, alkaa kaikkien mahdollisten tollerin kitaan mahtuvien tavaroitten roudaus minulle: viltit, lelut, käytetyt nenäliinat, kengät… Voin olla ylpeä itsestäni: olen onnistunut tahattomasti, satunnaisesti vahvistamalla, opettamaan 8-vuotiaan koiran varastamaan ja natustamaan kenkiä.
  • Topin koirasosiaalisuus ja koirakaverit ovat lisääntyneet huimasti - miksei tätä tehty jo aiemmin?
  • Loppuvuodesta Topi alkoi käydä fysioterapeutilla, ja neljännellä kerralla se alkoi nauttia hieronnasta.

Viralliset saavutukset

  • Topi läpäisi vepen soven toisella yrittämällä.
  • Topi pyörähti TollerShowssa ja sai oikein mukavan arvostelun kiltiltä tuomarilta.
  • Topi käväisi vain kerran mejä-kokeessa ja sai ykköstuloksen.
  • Topi kävi kuusissa agikisoissa ja starttasi 14 kertaa: kuusi hyllyä, kolme yliaikanollaa, kolme yhden riman pudotusta ja kaksi LUVAa.
  • Kesällä kävimme aika paljon pk-hakumetsällä, ja mejä jäi ehkä turhan vähälle. Haku on hauskaa eikä koetavoitteita ole. Oppimistavoitteina kesällä olivat rullailmaisun siirtäminen metsään ja hallinnan lisääminen. Ilmaisussa tapahtui edistystä mutta ei niin paljon kuin odotin. Hallintaa ei harjoiteltu juurikaan.

Vuonna 2011 on edelleen toiveena, että Topi pysyy terveenä ja nauttii elämästä. Ehkä hieman hiljennämme tahtia, katsotaan miten jaksamme. Mitään lajia ei ole tarkoitus pilata liioilla tavoitteilla vaan lähinnä keskittyä hauskanpitoon.

Pk-hakua jatketaan, ilmaisua pitäisi treenata talvella valmiimmaksi ja kesällä saadaan maastoon hallintaa (onko se mahdollista?). Vepessä käydään kokeissa ehtimisen mukaan - mutta jopa ALO1-tulosten saaminen voi olla kiven takana.

Agilityssä olisi kivaa saada viimeinen nousunolla kolmosiin:)

Joskus sohvaperunana

Posted by Sirkkku on Syyskuu 20, 2010
Sadun jutut, Haku, Vepe, Agility / 5 Comments

neno.jpg

Tämä tapahtui viimeksi noin vuosi sitten: Topi pyysi lupaa tulla sohvalle. Syksyinen vepe viluttaa paksuturkkistakin koiraa.

Kokoonnuimme tänään Marjalan “uuteen veperantaan” rankkasadetta uhmaten syksyn viimeisiin vepeharkkoihin, neljä uskalikkoa: Mio, Vanja, Susu ja Topi. Tavoitteenamme oli saada talveksi muisteltavaksi onnistunut harjoitus, varsinkin vienti. Ensimmäiseen, koematkaiseen, vientiin kuivaturkkinen Topi piti saatella. Toiseen se lähti oma-aloitteisesti, Sirkku tosin näytti palkkaa, kun Jonna ja Sirkku soutivat pois päin. Toisella kiekalla otimme veneen haun ja viennin lyhyehköllä matkalla. Hienosti meni. Myös Susun ja muiden harkat menivät huippuhienosti. Susu teki lyhyellä matkalla vientiä ja veneen hakua (Jonna souti avuksi). Palkkana oli vesi-wubba.

Topin silmäluomia painaa myös aamuinen agilitykoulutus. Kuten aiemminkin, Tuija Kokkosen treeni oli erityisen hyödyllinen hitaalle ohjaajalle. Nakkirasia sai jälleen Topin vauhtiin enkä ehtinyt tehdä suunnittelemiani ohjauskuvioita vaan jouduin vääntämään takaaleikkauksen jälkeen sylkkärin. Sylkkäriä Tuija käski harjoitella. Puomista totesimme, että ehkä kannattaa antaa olla. Toisaalta, jos Topi osaisi puomin, olisin ehtinyt ohjata suunnittelemallani tavalla. Muuten treeni sujui hyvin, erityisesti kepeille kääntyminen kesken hyppysuoran.

Muita viime aikojen mahtavia treenejä oli myös toissaviikon tollerihaku, jossa sekä Susu että Topi toimivat lähes täydellisesti. Susu lähti suorille pistoille täynnä intoa ja löysi piilossa olevat ukot empimättä. Ilmaisua emme ottaneet. Topilla ilmaisu sujui paremminkin kuin koskaan. Ekalta ukolta se palasi rulla suussa nopeammin kuin olisi voinut kuvitellakaan. Ukkoja oli yhteensä neljä: kokeilimme siirtyviä maalimiehiä jäljestämisen estämiseksi. Toimi hyvin. Kaikki ukot Topi löysi ja ilmaisi nopeasti.

Perjantain tolleriagilityssa Topi sai jälleen kokeilla uutta ohjaajaa. Ensikertalaisella Soinnulla ja Topilla oli kummallakin kovin hauskaa ja myös rata sujui aivan niin kuin pitikin.

Hyvin Topi jaksaa touhuta vaikka nukkuukin sikeämmin ja herää hitaammin. Kuonossa on muutakin vaalea kuin tollerin “valkoiset merkit”.

(kokosi äiti)

Virallisesti vesipelastukseen soveltuva

Posted by -- on Elokuu 28, 2010
Vepe, Kisaraportit / 15 Comments

sove.jpg

Topin vepekoeura oli tänään katkolla Kontiolahden Kaunislahdessa, sillä edellinen yritys kesäkuussa meni pipariksi hermoilun takia ja soveltuvuuskoetta saa yrittää ainoastaan kaksi kertaa. Nyt vain taivas on rajana Topin nousukiidossa vesipelastajana, sillä Topi läpäisi soven kirkkaasti pistein 82! Tuloslappunen kertoo seuraavaa:

  1. Uinti eli veneestä hyppääminen 25 / 25, aika 1,05
  2. Esineen vienti 24 / 25 (yksi lisäkäsky), aika 0,55
  3. Veneen nouto 21 / 25, aika 1,40
  4. Hukkuvan pelastaminen 12 / 25 (maalilinjan ohitus 13 metriä), aika 2,41

Pisteet yhteensä 82, siirto alokasluokkaan

Olemme Topista niin kovin ylpeitä. Vaikka punanuttu ei vieläkään yltänyt treenitasolle itsevarmuuden suhteen, oli se iloinen ja yritteliäs pelastaja. Erityiskiitokset Topi lähettää Heidille, Nuuskulle ja Rapsulle Kokeen parhaan tollerin palkinnosta eli läjästä herkkuja ja leluja Kannattaa olla menestyvä puolisisko, joka jakaa omista palkintovarastoistaan.

Susun kanssa siis osallistuimme viikko sitten hyppyseminaariin. Hieman aikaavievää puuhaa viikonlopun kokoaminen ruudulle, sillä haluaisin saada jutut mahdollisimman kattavasti ylös, koska tiedän niiden muutoin häviävän pikavauhtia tästä pääkopasta. Yritän kuitenkin saada tarinan videoineen julkaistua lähipäivinä.

Tolleri on monipuolinen harrastuskoira

Posted by -- on Elokuu 19, 2010
Haku, Sadun jutut, Vepe, Mejä, Toko, Agility / 9 Comments

Topi on hyvä kaikissa lajeissa:

Haku
Palveluskoirien haku sujuu hyvin, kunhan lajin nimeksi vaihdetaan “noutajan ilmavainulla jäljestys ja takarajalla säntäily”. Rullailmaisua voidaan joskus kutsua rulla- ja kuseskelu-puolimatkassa-ilmaisuksi; toisinaan koira tosin ilmaisee maalimiehen olemassaolon tälle itselleen. Metsässä olemme siis elämän eksistentiaalisten peruskysymysten äärellä.

Toko
Eilen kokeilimme pitkästä aikaa tokoa ja siinä Topi suoritti hienosti seuraavat liikkeet:

  • melkein-paikallaolo ryömien 3 min
  • luoksetulo ennen ohjaajan kutsua lopussa puoli volttia kerien
  • perusasento vinossa läsöttäen
  • perusasento ohjaajan takana sivuttain
  • liikkeestä möllöttämään jääminen
  • liikkeestä seisominen
  • seuraaminen metrin etäisyydellä yrittäen selvittää, onko ohjaajalla nakinpala suussa vai ei

Vesipelastus
Kokeessa vepe muuttuu muotoon “Pelastakaa kastumiselta edes tollerit!”. Vienti on köydenpätkän viemistä sinne sun tänne rannalla, kesto 30 s. Jos puoli minuuttia sinnittelee rannalla, pelastuu tämän liikkeen aikana varpaiden kastumiselta. Veneen haku käy seuraavasti: “Mamma, tule tänne, otetaan tämä toinen vene, ja soudat sillä hakemaan namit ja apuohjaajan tuolla kaukana olevasta veneestä”. Hukkuvan pelastuksen Topi suorittaa kieputtelemalla patukan lenkin ensin oman kaulansa ympäri ja sen jälkeen kiipeämällä hukkuvan päälle.

Muista lajeista nyt viis mutta onhan selvää että agility ei näytä aivan nimensä mukaiselta kun tämä koirakko on radalla. Mejä on kuin vetomaastojuoksua mutta sehän saa näyttää miltä vain, kunhan kaadolle päästään.

(kokosi äiti)

Kuin kaksi marjaa

Posted by -- on Elokuu 01, 2010
Vepe, Näyttelyt, Toko, Yleinen / 8 Comments

Nimittäin jokin geenimuunneltu jättiläismansikka ja sellainen söpö pieni metsämansikka – eli toisin sanoen Topi ja Topin puolisisko Nuusku. Topi on valehtelematta tuplanuuskis painonsa puolesta ja korkeudessakin on eroa parikymmentä senttiä. Mutta samaakin niissä on, kun tarkemmin katsoo ja tutustuu. Ilmeet, kerjäystuijotus ja vesipetoisuus, näin muutaman mainitakseni.

Triplatollerikopla Nuusku, Topi ja ulkopuolinen Rapsu.

Kun nyt sukulaisten piirissä liikutaan, niin täytyy vielä linkittää tähän Susun ja Akselin poseerauskuvat. Tsekatkaa ilmeet! Kerrassaan hupaisaa.

Jotakin olemme saaneet kuluneella viikolla aikaan mökillä löhöämisen lisäksi. Tiistaina kävimme Miimin ja koirien kanssa tsekkaamassa Susun siltareaktioita. Eihän se mukavaa katseltavaa ole, mutta tästä pitää yrittää vain saada käännettyä suunta vakaasti ylöspäin. Unohdamme nyt sillat ja haussa on paljon kivoja äänikokemuksia, koska Susu on alkanut yleistää pelkoaan hälyttävän nopeasti ja säikkyi viikko sitten elämänsä ensimmäistä kertaa agilitykeinun kolahdusta.

Pamahduskartoituksen jälkeen suuntasimme vepeilemään ihanaan Kaunislahteen. Susu teki ensimmäisellä kierroksella vientiä ja veneen hakua, toisella hukkuvaa. Vepe sujuu hyvin vähäisestä treenimäärästä huolimatta ja Susukin tykkää, kun saa vain kiikutella kivoja leluja paikasta toiseen ja matkata aavalla ulapalla kumiveneessä. Treenien jälkeen kävimme lenkkeilemässä Heidin, Nuuskun ja Rapsun kanssa helteisessä metsässä, josta kuvatkin ovat. Törmäsimme kuolleeseen käärmeeseen ja Mörkö hyppäsi oikein ilmaan sen huomattuaan eli lieneekö se ainoa, jolla on jokin alkukantainen käärmekammo tallella? Mörköhän on niin alkukantainen muutenkin… Varsinainen hassu sohvaperuna.

Keskiviikkona tokoilimme aamusta Kaisan kanssa pesiskentällä. Olipa harvinaisen hyvät treenit! Nyt alkaa olla taas mukavampaa treenata, kun avoimen liikkeet rupeavat hahmottumaan selkeämmin ja niitä voi ihan jopa hioa. Alkuun paikallaolo näkyvissä, jossa ei huomauttamista. Sitten luoksetuloa, muistaakseni yksi stoppi suoralla pallonheitolla, sitten suora ja vielä yksi pelkällä käsimerkillä ja pysähtymisestä lensi pallo. Luoksari on ihan hyvä, luullakseni menettelee avoimessa ja uskon tekniikkavarmuuden tuovan siihen lisää napakkuutta. Sitten namilla kaukoja, näissä puhaltaa taas positiiviset tuulet ja sain tehtyä pidemmältä matkalta useita vaihtoja. Tässä välissä otettiin toinen paikallaolo. Toisessa setissä Susulle jäävien loppuosia namilla ja vähän seuraamista pallolla. Hienosti sujui.

Eilen lenkkeilimme Heidin ja tollerien sekä Ninkan, Pepin ja Vapun kanssa Jaamankankaalla. Tällä kertaa eteemme sattui ihan oikea kyy! Minä fiksuna vain kysäisin “onko tuo kyy?” ja koirat olivat jo nelistäneet ties minne polkua pitkin. Saimme kaikki koirat haalittua kokoon mutta erästä omatoimista pikkuvipeltäjää ei näkynyt missään… Viimein Mörkö viiletti polkua pitkin ja juoksi varmaan suoraan inhan luikertelijan ylitse – taisi olla vain silkkaa onnea, että käärme ei iskenyt. Se siitä alkukantaisesta käärmekammosta.

muokkaus 

Topi oli tänään elämänsä ensimmäisessä ja viimeisessä näyttelyssä tollereiden erikoisnäyttelyissä Toller Showssa. Lisääntymiskyvyttömänä ja  jumbokokoisena Topi osallistui suvaitsevaan x-luokkaan, jonka tuomaroi Saija Juutilainen. Topin esiintyminen sujui yli odotusten ja arvostelu oli loistava:

8 vuotta. Hyväluustoinen, erinomaisen jäntevä uros. Urosmainen pää ja ilme. Hyvin hoidettu purenta. Vahva kuono. Riittävät kulmaukset. Hyvät käpälät. Oikea karvanlaatu, kaunis syvä väri. Hyvä hännänpituus. Liikkuu hieman kapeasti ja askelpituus voisi olla parempi. Ikäisekseen hienossa kunnossa.

Olemme samaa mieltä – timmillä Topilla on säihkyvät hampaat, iso nenä, hapsuiset tohvelit ja juuri optimaalisen mittainen häntä. Lisää juttua, kuvia ja kenties videoitakin näyttelysankarista luvassa myöhemmin.

Loppuviikon treenikattaus, olkaa hyvä!

Posted by SirkkuKo on Heinäkuu 03, 2010
Haku, Vepe, Toko, Agility / 14 Comments

Alkuviikosta treenitahti vain kiihtyi keskiviikon triplatreenien merkeissä. Järkyttävää vai ilahduttavaa, että koiralla on näin paljon ohjelmaa? En tiedä. Treeneissä ravatessani mietin, onko meillä liikaa harrastuksia, mutta tunnen heti piston sydämessäni, kun vain hengaamme kotiympyröissä. Jonkinlainen tasapaino pitäisi löytää ja taitaa olla vain pakko nöyrtyä sen tosiseikan edessä, että neljän lajin yhtäaikainen täysipainoinen ja tavoitteellinen treenaaminen ei vain onnistu. Puuhailla tietenkin voi aina, mutta en pysty innostumaan ajatuksesta tehdä jotain hutiloiden tai puoliteholla.

Keskiviikkona aloitimme aamusta ilmaisutreeneillä kentällä Seijan, Minnan ja Annin kanssa. Sissy oli hurjan taitava, mutta meidän treenimme meni vähän pipariksi. Ahnehdimme treenin vaikeudessa ja kun harjoitus oli liian haastava ja matkat pitkiä, alkoi Susu syljeskellä rullaa. Sen tietää, mitä yhdestäkin epäonnistuneesta suorituksesta seuraa – koira menee epävarmaksi, sen ajatus jumiutuu eikä pysty nollautumaan virheestä. Nämä taitavat vain olla sellaisia juttuja, joita tulee nuoren tottumattoman koiran kanssa eteen ja joihin ei auta muu kuin opetella selviämään vaikeuksista yhdessä tekemällä ja olemalla. Kieltämättä koin pienoisia epätoivon tuntemuksia tämän koko jutun suhteen: montako virhettä tämän(kin) uuden asian opettamisessa täytyy tehdä? Nyt en itse ollut tarpeeksi selkeä luovutuksen suhteen eikä Susulla ollut kirkasta käsitystä siitä, mihin asti rulla kuuluukaan kiikuttaa. En voi vaatia sitä istumaan tai tulemaan edes sivulle seisomaan rulla suussa, koska se ei sitä vielä osaa muissakaan ympyröissä ja ilmaisuharjoittelussa ylimääräinen sähellys hämärtää uutta palkkauskuviota. En ole oikein varma, mitkä ovat jäljellä olevat vaihtoehdot ja pystymmekö tällä hetkellä etenemään ilmaisun kanssa. Pahimmassa tapauksessa Susu yleistää asian tokohommiin ja pilaan siltä koko orastavan noudon. Saimme kuitenkin lopulta muutaman onnistuneen rullakuvion aikaiseksi ihan lyhyeltä matkalta ja onnistumisista Susu sai paljon palkkaa. On hauskaa, miten Susu on oppinut jo kahdessa kerrassa tykkäämään hurjasti Annista ja tahtoi koko ajan mennä tämän luokse. Kiva, että Susu saa pienemmistäkin ihmisistä mukavia kokemuksia ja kavereita.

Illalla hurautimme vepeilemään Marjalan hyttysrantaan. Ohjelmassa oli pelkkää vientiä, joskin loppukivaksi koirat saivat vielä hypätä veneestä. Nyt on paikallaan antaa hehkutusvaroitus. Susu oli nimittäin ihan huikean taitava! Pystyin jo siirtämään lähetyksen rannalle ja niin vain aussie hilasi köyden tasaisesti kuin höyryveturi veneeseen aina Heidin käteen asti. Susu tarvitsee vielä lähetyksessä rohkaisutuuppaisun mutta aivan mahtavan upeasti ja varmasti se muuten suorittaa liikkeen. Aivan kertakaikkisen huippu! Aaltoja! Ehkä vepe onkin Susun omin laji? Voi hitsi, kyllä on kivaa kun jokin onnistuu näin kivuttomasti ja vielä vepen alokasluokan vaikeimpana pidetty liike. Koputan puuta.

Illan agilityssä pikku-Mörkö sai olla pääosassa. Hippulat vinkuen se vipelsi radalla, ohjaajasta nyt ei voi sanoa samaa… Pakko myöntää, että ei siitä välttämättä agilitykoiraa olisi tullut ilman sairastumistakaan, mutta hauskaa sillä oli. Puomin juoksari on mennyt ylpeydenaihe, mutta sillä nyt ei ole enää mitään väliä. Loikkikoot, jos loikituttaa Tulipa osoitettua, että juoksukontakti ei pysy matalalentoisella kääpiökoirallakaan kuosissa ilman sen säännöllistä huoltoa. Susun kanssa teimme lähinnä puomin kontaktia, jossa pari aivan superhienoa ja -nopeaa toistoa. Ei sitä fiilistä, mutta läheltä liippasi. Seuraava koetinkivemme agilityn saralla on huominen Sami Topran koulutus. Mietin pitkään, menemmekö sinne mutta uteliaisuus voitti – tahdon selvittää, pystyykö Susu toimimaan vieraskoulutuksissa vai onko juttu niiden osalta munattu. Myös aussieagilitaajan neuvot yleensäkin ovat tervetulleita. Toivon niin kovasti, että huominen menisi hyvin eikä tarvitsisi palata parin viikon takaisiin tunnelmiin.

Torstaina olimme ahkeria ja lähdimme heti aamusta treenaamaan tokoa Katjan ja Lauran kanssa Pataluodon koulun kentälle. Susulle ruutua, noutoa ja kaukoja. Loppuun paikallaolo. Ruutu rullaa mainiosti, noudot kituuttavat kirjamellisesti hitaasti mutta varmasti ja kaukot vaativat pientä säätöä. Muutamia juttuja täytyy miettiä jatkon kannalta. Täytyisi päättää, menemmekö “hakemaan” sen räpellysykkösen avoimesta elo- tai syyskuussa vai passaammeko syksyn kokeet ja hoidamme perustavanlaatuiset probleemat ensin kuntoon. Luulen, että kiusaus on liian suuri ja yritämme selvitä avoimesta muutaman kuukauden sisällä. Pääsee siirtymään elämässä eteenpäin. Treenien päätteeksi Susu pääsi hillumaan kelpityttöjen kanssa ja pururata villitsi paimenet taas kunnon hepuleihin. Hauskoja tyyppejä nuo kelpiet!

Tänään lenkkeilimme paahteessa Heidin ja juoksuisten tollerityttöjen seurassa. Onneksi koiruudet pääsivät pulahtamaan Pyhäselkään, joten lenkki ei käynyt liian helteiseksi. Mörkö sai varastettua hauenpään jostain rantapusikosta ja jouduttuaan luopumaan aarteesta sisuuntui niin, että teki monta uimareissua aavalle ulapalle. Ohhoh! Äiti epäili, että se oli aikeissa polskia vastarannalle ravinnonhankintapuuhiin…

Ollaan vaan ja hengaillaan

Posted by SirkkuKo on Kesäkuu 29, 2010
Haku, Vepe, Mörkö sairastaa, Toko, Agility / 3 Comments

Mistäköhän sitä aloittaisi… Viime viikolta jäivät raportoimatta tiistain noutajatokot. Olen ilmoittanut Susun Nuuskujen kesätokoryhmään, jossa on aika vaihtuvasti porukkaa ja treenipaikkojenkin osalta kirjoa. Lähinnä ryhmässä treenaillaan alokkaan juttuja, mutta sekin on oikein hyvää häiriötreeniä perusasioihin ja mikä tärkeintä, saamme paikkamakuuseuraa. Viime viikolla teimme kaksi ryhmäpaikallaoloa, jotka molemmat aivan priimoja. Ei tiputellut lonkalle, piipannut tai vatkannut etutassuilla. Vaikea uskoa, miten koko liike oli ihan hajalla vielä reilu kuukausi sitten ja nyt, ihan ilman treeniä, on jo varsin varma. Taisimme vain treenata sitä silloin toukokuussa ennen koetta liikaa. Toisen paikkamakuukerran alussa Susun luokse yritti hipsiä kiharauros, mutta se ei ehtinyt metriä lähemmäksi. Se oli tosi hyvä treeni Susulle – valvottu ja hallittu toisen koiran karkaaminen ihan vierestä. Ei sitten kokeessa tule yllätyksenä, jos sattuu huono tuuri ja vieressä on joku vieteripylly. Kuuliainen pikkupaimen vain livautti korvat luimuun ja piti katseensa tiukasti minussa. Teimme myös luoksetuloa, erityisesti sen loppuosaa. Pomppomppomp sanoi aussie kun perusasentoon loikkasi. Päivällä sattuneen kaukojumin purkamista myös aloittelin.

Takaisin loppuviikkoon. Perjantaina suuntasimme viettämään mökkijuhannusta. Heti perjantai-iltana vepeilimme äidin hankkimalla jättimäisellä lasten kumiveneellä ja lauantaina jatkoimme haun ilmaisuharkoilla. Tallasin Susulle myös lyhyen jäljen lauantaina ja nyt oli nenätyöskentely kohdallaan. Ei puhettakaan viimekesäisestä älyttömästä hinkumisesta ja säheltämisestä! Itseoppiva tapaus tuo typy. Rullailua saimme hyvin alulle ja vepen liikkeet sujuivat nekin sutjakkaasti. Veneestä hyppy ei ole enää alkuunkaan jännä ja vientiin Susu lähtee innoissaan. Hukkuvan pelastusta otimme muutaman eikä siinä ollut ongelmaa – kai aussie nyt osaa loiskuvan patukan hakea! Saa nähdä, mitä tapahtuu, kun perässä roikkuukin ihminen Koko viikonlopun yritin vimmaisesti korjata Susun kaukopelleilyjä ja lopulta kymmenien siellä täällä tehtyjen toistojen jälkeen oikea tekniikka alkoi taas löytyä. Tänään aamulla oli juhlallinen tunnelma, kun Susu poukkoili virheettömän ja napakan (istu)-maahan-istu-sarjan jo ihan hyvän näköisellä varmuudella viidestä metristä. Jipii! Koirien juhannukseen kuului toki paljon muutakin kuin treenaamista: makkaraa, uimista, veneilyä, mokkulan perässä kirmaamista, piiloleikkiä ja sitä rataa. Mörkö pysyi menossa mukana kaikki kolme päivää ja vaikka se onkin ollut nyt tavallista väsyneempi, painajaismaiset liikuntäkyvyttömyydet ja ontumiset eivät palanneet. Helpotus.

Sunnuntai-iltana kävimme vielä tuplatreeneissä, ensin agilityssä ja viimeiseksi illalla ilmaisutreeneissä kentällä. Agilityssä välähti kaksi kertaa ihan nanosekunnin ajaksi se fiilis. Arvatkaa vain, kuka oli niistä melkein olemattomista hetkistä enemmän kuin innoissaan ja jaksaa niiden avulla taas vääntää ja kääntää pari viikkoa seuraavien samanlaisten eteen? Nyt taas tuntuu, että kyllä se tästä. Minun asenteeni, nimittäin. Ilmaisuharkoissa Susulle otettiin kuusi ukkoa ihan lähelle. Fiksu aussie alkaa jo hoksata kuviota, mutta tietenkin rullan kanssa pelaaminen vaatii vielä paljon treeniä.

Sitten tapaus luoksetulo… Eilen aamulla päätin, että tänään on se päivä, kun liitän stopin varsinaiseen luoksariliikkeeseen. Heti ensimmäinen pysähdys oli ihan nappi, joten ajattelin jättää homman siihen yhteen ja tehdä muutaman vauhdikkaan läpijuoksun loppuun. Juu ei. Susu alkoi heti ennakoida pysähdystä ja hiipi taipaleen, vaikka seisoin päälläni. Lopulta se alkoi valua istumisesta maahan ja homma viimeisteltiin lähtöjumituksella eli koira ei lähtenyt tulemaan lainkaan luokse. Tämä on suorastaan mielenkiintoista, kuinka haka koira voi olla ennakoimaan ja yleistämään. Täytyy ottaa se siltä kannalta ja yrittää kehitellä jokin toimiva suunnitelma tähän liikkeeseen. Aika kakka maku jäi, mutta yritän nyt keskittyä siihen, että ainakin se pysähtyi. Susu sai treenin lopuksi hillua ihan kunnolla pallonsa kanssa, joten toivottavasti sille ei jäänyt samanlainen fiilis.

Eiliset hakutreenit olivat varsin onnistuneet. Susu näki, kun kaksi ukkoa livahti metsään ja hetken päästä pääsi etsimään ne. Tämä oli hyvä harjoitus, koska Susulla oli suuri luotto siihen, että kyllä siellä ne maalimiehet ovat, mutta joutui kuitenkin käyttämää kunnolla nokkaansa etsiessään. Tuloksena treenistä yksi kappale supertyytyväisiä aussieita.

Tänään tiistaina Mörkö pääsi lääkäriin monenlaisen asian tiimoilta. Sydän kuunneltiin terveeksi, saman tuomion saivat silmät ja näytepulloon hulahti verta Hannes Lohen geenitutkimusta varten. Huippu homma, että pumppu on kunnossa ja silmät kirkkaat. Oli myös rokotusten aika. Mörkön kanssa on aina niin kovin helppo olla lekurilla, sillä se ei rähjää tai sähellä turhia odotusaulassa. Kerta kerralta sitä jänskättää enemmän, mutta peloissaankin pikkukoira on ilahduttavan tasapainoinen heppu. Kysyin kortisonista ja sen sivuvaikutuksista. Turkki, iho, hampaat ja maksa, listasi Aho. Jo muutenkin liian lyhyestä odotetusta eliniästä kortisoni todennäköisesti nipistää jonkin verran pois, mutta Aholla oli hyvä argumentti: pakko valita kahdesta pahasta se pienempi ja tässä tapauksessa se on ehdottomasti kortisoni kipujen rinnalla. Veriarvoja voi Ahon mukaan tsekkailla silloin tällöin, jos haluaa. Koira ei tee tiedolla mitään, mutta minulle se tietäisi helpotusta tai tuskaa. Ensimmäisen toivossa niitä ehkä haluaisi kontrolloida. Katsotaan nyt.

Tänään iltatouhuksi tokoilimme Susun kanssa noutajaporukan kanssa. Pieniä uusia juttuja sinne tänne: piilopaikallaoloa, avoimen hyppyä ja kaukoja häiriössä pitkältä matkalta. Luoksepäästävyyttäkin tehtiin, ja vaikka me emme sitä periaatteessa enää “tarvitse”, on sitä aina hyvä muun elämän kannalta harjoitella. Ei ongelmia kopeloinnissa. Luoksariin yritimme eilisten traumojen jäljiltä löytää lisädraivia ja yllätyksekseni näkyvillä ollut pallo ei jumittanutkaan tällä kertaa Susua, vaan efekti oli päinvastainen.

Loppuun vähän muuta kuin koirajuttuja. Kameravanhukseni porskutti taas uskollisesti läpi koko viikonlopun eikä hyytynyt haastavissakaan olosuhteissa. Kuvausmääriin verrattuna peli toimii mallikkaasti, mutta vähän kuitenkin jo kutkuttaisi uusi runko – nykyinen jää auttamattomasti rannalle esimerkiksi sarjakuvausmahdollisuuksien suhteen, kun sitä vertaa yhtään uudempiin malleihin. Uusi tekniikkakaan ei tosin tuo vastauksia koirakolmikkomme kuvauksen kompastuskiviin: erityisesti siihen, miten saa tumman, vaalean ja siltä väliltä olevan otuksen sävyt hallintaan. Kun yrittää antaa tarpeeksi valoa mustanaamalle, pärähtää valkoinen kaverus railakkaasti puhki.