Näyttelyt

Avoimet ovet aussieille

Posted by __ on Marraskuu 14, 2011
Näyttelyt / 2 Comments

dsc_3348.jpg

Huoltoasemahengailu ei innostanut Susua

Vuosittainen velvollisuus täytetty: yhdessä näyttelyssä käyty! Tällä kertaa suuntasimme Lohjalle Aussie Openiin, jonne siis ovat tervetulleita kaikenlaiset aussiet kokoon, häntämutkiin, purentavikoihin ja väreihin katsomatta. Niin, ja puikulapäihin, suppilonokkiin ja hörökorviin Tuomari oli matkannut Saksasta, ja koirat arvioitiin väreittäin. Viirukin meni jo huimalla kymmenen kuukauden iällään heittämällä avoimeen luokkaan, sillä pentukehään olivat tervetulleita vain alle yhdeksänkuiset koirat.

Susu sai majailla valtaosan ajasta omassa teltassaan rauhallisessa paikassa, mikä tuntui olleen näppärä ratkaisu. Se ei nimittäin rähähtänyt kertaakaan kenellekään, hyvä me! Kehässä se esiintyi todella rauhallisesti ja sievästi, onnettoman kädetön handleri ei vain osannut seisottaa ja juoksuttaa niin, että koira olisi ollut edukseen… Mutta tuskin se siitä jäi kiinni – kenties Suppiloa ei muutenkaan ole varsinaisesti tehty näyttelykehien keisarinnaksi. Se näytti vähän harmaavarpuselta muiden seassa mutta pikkulinnuthan ovat niitä söpöimpiä ja herttaisimpia, eikös? Tällaista Sususta sitten sanottiin:

Good body proportions. Needs a little bit more substance. Strong front and rear but not very correct foot steps.

Eli hyvät mittasuhteet, lisää massaa, vahva edestä ja takaa mutta ei oikeanlainen askellus. Pohdimme, että minun olisi varmaankin pitänyt juosta lujempaa, sillä nyt Susu joutui vähän sipsuttelemaan. Jatkokehiin ei odotetustikaan ollut asiaa.

Pikku-Viiru se vasta kirppu olikin! On hassua, miten kotona tytöt eivät näytä yhtään pikkuisilta mutta kun ne viedään muiden aussieiden keskelle, ovat ne ihan kääpiöitä. Onneksi Viipo kompensoi kokoa jättiläismäisillä hörökorvillaan, jotka herättävät säännöllisesti huvitusta eri piireissä. Käytökseltään se on kuin pieni enkeli – koira, jonka voisi antaa kenelle tahansa kokemattomalle matkaan ilman mitään ongelmia. Kaikki pitävät Viirusta ja Viiru pitää kaikista. Se on rauhallinen, luottavainen ja iloinen kaveri, joka on kuitenkin ihan innoissaan heti, kun jotain hauskaa tapahtuu. Kehässä Viipo jaksoi seistä oikein mallikkaasti eikä laisinkaan kummastellut kopelointia.

Good body proportions. Nice neck. Nice head. Good rear. A little bit weak in the front. She needs more substance.

Notta hyvät mittasuhteet, kiva kaula, kiva pää, hyvä takaosa, vähän heikko edestä, tarvitsee lisää massaa. Seuraavan kerran Viiru saa varmaankin mennä kehään hakemaan pakkokakkosen eli siis joskus ensi vuoden puolella.

Loikkia, misseilyä ja kisatunnelmia

Posted by SS on Kesäkuu 09, 2011
Videot, Näyttelyt, Kisaraportit, Agility, Yleinen / 6 Comments

Susu osallistui vajaat pari viikkoa sitten 28.-29.5. Ulla Kaukosen vetämän hyppyseminaarin jatkokurssille. Viikonloppu oli siis jatkoa elokuiselle (linkistä löytyvät myös nyt kertautuneet teoriaosuudet). Olemme talven ja kevään aikana treenanneet satunnaisesti perussarjaa sekä erittäin vaihtelevasti lyhyempää set pointia – välillä sen kolme kertaa viikossa ja välillä on ollut useamman viikon taukoja. Ihan liian vähän siihen nähden, miten onnettomaksi Susun hyppääminen silloin syksyllä arvioitiin. Jumppailtuakin on tullut vähän epäsäännöllisesti. Vähäisen harjoittelun takia ehdin jo katua ilmoittautumista. Pelkäsin, että meidät passitetaan suoraa päätä kotiin häpeämään ja jatkamaan vanhoja aloittelutreenejä. Sainkin yllättyä iloisesti!

Lauantaina teimme vuorotellen perussarjaa ja kasvavaa sarjaa ideana harjoitella kokoamista ja venyttämistä rinnakkain. Susulla on aiemmin ollut perussarjallakin suuria ongelmia: ei osaa koota, hyppää etupainoisesti, tulee tömisten alas, heittelee takajalkoja mihin sattuu, selän kaari ei pysy. No mutta! Nyt kaikki jutut olivat kunnossa ja lisäksi Susu osasi todella hyvin vaihtaa kokoamisesta venyttämiseen. Olin niin ihmeissäni ja tietenkin iloinen. Koska tämä sujui niin hyvin, lisättiin Susulle ohjaajan liikettä ja alkuvauhtia mukaan. Minun liikkeeseeni se ei reagoinut ollenkaan, mikä on hyvä juttu, ja alkuvauhti oli ok siihen asti kunnes sitä tuli jo ihan reilusti. Silloin Supen selkä alkoi taas retkottaa väärinpäin eli kaunis kaari hävisi. Viimeisellä toistolla palattiin vanhaan helppoon ja Susu ihan hyvin löysi taas entisen hyvän tyylin.

Lauantain toisena harkkana tehtiin set point, jossa oli sisääntulohyppy. Tässä ponnarin ja sisääntulohypyn väli muistaakseni neljä jalkaa, sisääntulohypyn ja tasaokserin väli viisi jalkaa. Palkka aika lähellä. Tässä harjoituksessa koiran pitäisi osata koota aika voimakkaastikin, vaikka alla on jo yksi hyppy, ja lisäksi korkeuden arviointa voi treenata. Vaatii jo melko hyvää syvätukea. Susulla lähdettiin 30 cm ja nostettiin 50 senttiin. Voi kun nyt muistasin paremmin, mitä Ulla tästä kommentoi… Tämä oli kuitenkin selvästi hankalampi Susulle heti, kun korkeutta tuli lisää. Selkä jäykistyi eli tuttu ilmiö. Nyt ei kuitenkaan viime syksyn tapaan lisännyt kauheasti kaareen korkeutta, mikä oli jo edistystä.

Sunnuntaina aloitimme taipumistreenillä eli hypyillä piti kääntyä. Susun oli vähän vaikea hoksata treenin jujua ja malttaa tuijottaa esteitä eikä minua tai palkkaa. Sille voisikin opettaa sitä, että katsoisi lähdöissäkin esteitä eikä niinkään tapittaisi minua. Taipumistreenistä ei oikein tullut mitään ihmeempää kommenttia paitsi että yhdellä toistolla Susu oli ehkä ristilaukassa. Lisäksi vasempaan taipuminen oli vähän vaikeampaa Susulle. Näitä kannattaa kuitenkin tehdä, vaikka ei oikein itse osaakaan yhtään analysoida välttämättä edes videolta.

Toisena treeninä etäisyyden ja korkeuden arviointia niin, että oli hyppypareja neljällä eri etäisyydellä. Toinen hyppy oli kaikissa 50 sentissä eli tarkoituksena oli tsekkailla Susun menoa maksihypyillä. Alastulot vähän tömähteli eikä tekeminen ollut kovin rentoa. Hyppyparit, joissa oli enemmän etäisyyttä niiden välissä, olivat Susulle helpompia.

Viikonlopun viimeinen harkka oli perussarja putken kautta ja putkeen. Hui! Ensin tehtiin niin, että putkensuu häämötti hyppyjen takana. Ensimmäinen toisto oli verrattain huono mutta toiselle Susu paransi. Toiseen suuntaan eli putkesta perussarjalle oli Susulle iisimpi ja se tehtiin vain kertaalleen.

Susu oli siis kehittynyt paljon viime elokuusta. Nyt se osasi tehdä painonsiirron ja hypätä oikeassa asennossa eivätkä alastulot tömisseet. Hienoa! Ulla kommentoi, että Susu vaikutti muutenkin rennommalta ja itsevarmemmalta, mikä sitten vaikutti positiivisesti hyppyihinkin. Haasteena Susulla on nyt korkeus, sillä viimeistään viidessäkympissä sen selkä jäykistyy, pää nousee ylös eikä se siirrä painoaan niin tehokkaasti taakse. Paimenta alkaa hirvittää. Meidän kannattaa nyt treenata vähän kaikkea eli yritän muistaa tehdä vähän sitä sun tätä, kuitenkin varmaan kisaamisen kannalta kannattaa pitää pääpaino korkeuden arvioinnin harjoittelussa. Onneksi noilla kotipihan kolmella hypyllä saa tehtyä ainakin erilaisia set pointeja ja taipumista. Viikkotreeneissä kun ei oikein ennätä hyppimistä tehotreenaamaan.

Helatorstaina tytöt pääsivät mätsäriin. Viipu sai ensimmäistä kertaa näyttelyhihnan kaulaansa, mutta koska se on aussie, niin kehäkäytös on paketissa kaupan päällä ilman harjoittelua Pentunen oli jo sopivasti väsynyt ja vain sievästi napotti tutkittavana. Lopullinen tulos oli punaisten pentujen toinen ja palkinnoksi namuja ja narulelu. Susu esiintyi tavalliseen tapaansa nätisti ja sai punaisen. Punaisten kehässä alkoi olla jo nii-in tylsää, että aussie alkoi jumppailla omatoimisesti kaukoja. Myönnetään – ei minuakaan ihan kauheasti enää patsastelu innostanut, joten pieni luovuus lähinnä jaksoi naurattaa. Kehän jälkeen Suppe pääsi uiskentelemaan ja treenaamaan vähän tokoa, joten ihan tyhjä reissu ei ollut. Viirullakin oli hauskaa, kun sai leikkiä Adya-koikkerin ja Koda-perron kanssa. Se on kyllä mahdottoman iloinen ja sosiaalinen pikkarainen. Niin kiltti ja mutkaton. Nyt vasta ymmärtää, että Susun (koira)sosiaalisuus ei ole ollut pennustakaan asti ihan normaalia. Jo nelikuisesta asti se inhosi uroksia ja jäykisteli aina uusien koiratuttavuuksien kanssa ainakin sen minuutin ennen pipon löysäämistä. Noin puolelle ihmisistä se päksähteli samanikäisestä asti. On sen kanssa kyllä saanut vääntää ja kääntää, ja saa toki edelleen. Koko ajan menee kuitenkin vähän paremmin, mikä on tärkeintä.

Viime sunnuntaina kävimme juoksemassa pari rataa agikisoissa. Ensimmäinen rata oli ihan järkyttävä: Suppiloa jännitti ja se liikkui tahmeasti enkä minä ohjannut ollenkaan. Ensimmäinen rima tippui ja hylkyjä tuli varmaan ainakin kolme radan varrella. En muista, olisiko Susu koskaan aiemmin kolistellut ekaa rimaa. Yritin videolta katsoa enkä keksinyt muuta syytä kuin sen, että paimenta vähän ahdisti nököttää yksin toimitsijateltan ja kuulutuspömpelien vieressä eikä siten pystynyt niin keskittymään hyppäämiseen. Toinen rata oli jo paljon parempi, siinä kuitenkin vitonen kepeiltä. Muuten ihan jees. Kuusikymppisten hyppääminen on Susulle aika kuluttavaa eikä se muutenkaan liiku niin hyvällä sykkeellä kuin on treeneissä nyt tehnyt. Luulen, että meidän pitää vain kisata paljon eri paikoissa ja erilaisilla esteillä ennen kuin Susu alkaa rentoutua riittävästi. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen toiseen rataan, koska ensimmäinen oli kaikkiaan katastrofaalinen.

Huomenna menemme Mörkön kanssa lääkäriin. Aikeissa on katsoa miten maksa ja munuaiset voivat, tsekata kilppareiden toiminta ja kuvata ranteet. Mörkö jyrsii jalkojaan ihan mahdottomasti. Voi johtua syringosta tai sitten luusto alkaa pettää. Olen yllättynyt, kuinka paljon minua tällä hetkellä huolestuttaa ja, niin, pelottaa. Entä jos pienellä ystävälläni on maksavika ja nivelrikkoa kaiken muun lisäksi? Mitäs sitten? Minulla vain on sellainen tunne, että kaikki ei ole nyt ihan kunnossa. Toivottavasti huomenna pyyhitään pirut pois seiniltä.

Kuivan kesän orava ravaa omia polkujaan

Posted by -- on Elokuu 05, 2010
Sadun jutut, Haku, Näyttelyt, Kisaraportit / No Comments

Topin kuulumisia äidin kirjaamana:

Haun suhteen asetimme tämän kesän tavoitteeksi rullailmaisun siirtämisen metsään sekä sen, että koira menisi sinne, minne sen lähetän (hallinta ja suorat pistot). Siis, uskokaa tai älkää, meillä on tavoitteita!

Ilmaisu on edistynyt, joskin rullan palauttamiseen keskilinjalle on tullut lisäkiemuroita. Pitää siis antaa pieni palkka ennen näytölle lähtöä. Hallinnasta sen sijaan ei ole tietoakaan. Treenikavereita lainatakseni: Into ja kunto ei Topilta lopu kesken mutta korvia äijällä ei ole lainkaan. Topi tietää ihan tarkkaan, mitä se on metsässä tekemässä - ja se tietää sen omasta mielestään paljon paremmin kuin minä. Topi myös etsii maalimiehet itse haluamassaan järjestyksessä. Viimeksi oli 3, 2, 1.

Seuraavalla kerralla suoria pistoja ja haamuja ehkäpä tallaamattomalle alueelle. Helin mukaan maalimiesten myös pitää kiinnittää huomiota siihen, mistä piilolle menevät. Topi on alkanut seurata ukkojen jälkiä.

Vepessä on edelleen hinkattu (tosin ilman toistoja) SOVEn liikkeitä kokeen järjestyksessä. Kävi kokeessa miten kävi, ensi kesänä siirrymme AVO- ja VOI-liikkeisiin:)

Aivan uusia aluevaltauksia Topin elämässä:

Elämän ensimmäinen ja ainoa näyttely sujui mainiosti. Topi suorastaan hymyili kehässä eikä pannut lainkaan pahakseen, kun miellyttävä tuomari hiplasi. Topi oli tuomarin mielestä turhan hoikassa kunnossa, ja niinhän se olikin kuivan kesän orava. Juoksutin Topia samaa vauhtia kuin muut kehässä olijat omia lyhytjalkaisempia koiriaan, ja Topi ravasi liian lyhyellä askeleella. Muuten arvostelu oli oikein hyvä ja myönteisiä puolia korostava.

Topi juoksi ekaa kertaa polkupyörän vieressä, kun menimme Sirkkua vastaan eräänä yönä. Ilmeisesti pyöräilyvauhti olisi Topille oikea ravausvauhti myös näyttelykehässä. Siihen olisi kyllä tarvittu jonglöörejä, jotka pitivät tapaamistaan Joensuussa Toller Show´n vieressä.

Topi oli ekaa kertaa oikean, kajuutallisen moottoriveneen kyydissä ja viihtyi hyvin. Ehkä pääsemme vielä pitemmillekin retkille.

Kuin kaksi marjaa

Posted by -- on Elokuu 01, 2010
Vepe, Näyttelyt, Toko, Yleinen / 8 Comments

Nimittäin jokin geenimuunneltu jättiläismansikka ja sellainen söpö pieni metsämansikka – eli toisin sanoen Topi ja Topin puolisisko Nuusku. Topi on valehtelematta tuplanuuskis painonsa puolesta ja korkeudessakin on eroa parikymmentä senttiä. Mutta samaakin niissä on, kun tarkemmin katsoo ja tutustuu. Ilmeet, kerjäystuijotus ja vesipetoisuus, näin muutaman mainitakseni.

Triplatollerikopla Nuusku, Topi ja ulkopuolinen Rapsu.

Kun nyt sukulaisten piirissä liikutaan, niin täytyy vielä linkittää tähän Susun ja Akselin poseerauskuvat. Tsekatkaa ilmeet! Kerrassaan hupaisaa.

Jotakin olemme saaneet kuluneella viikolla aikaan mökillä löhöämisen lisäksi. Tiistaina kävimme Miimin ja koirien kanssa tsekkaamassa Susun siltareaktioita. Eihän se mukavaa katseltavaa ole, mutta tästä pitää yrittää vain saada käännettyä suunta vakaasti ylöspäin. Unohdamme nyt sillat ja haussa on paljon kivoja äänikokemuksia, koska Susu on alkanut yleistää pelkoaan hälyttävän nopeasti ja säikkyi viikko sitten elämänsä ensimmäistä kertaa agilitykeinun kolahdusta.

Pamahduskartoituksen jälkeen suuntasimme vepeilemään ihanaan Kaunislahteen. Susu teki ensimmäisellä kierroksella vientiä ja veneen hakua, toisella hukkuvaa. Vepe sujuu hyvin vähäisestä treenimäärästä huolimatta ja Susukin tykkää, kun saa vain kiikutella kivoja leluja paikasta toiseen ja matkata aavalla ulapalla kumiveneessä. Treenien jälkeen kävimme lenkkeilemässä Heidin, Nuuskun ja Rapsun kanssa helteisessä metsässä, josta kuvatkin ovat. Törmäsimme kuolleeseen käärmeeseen ja Mörkö hyppäsi oikein ilmaan sen huomattuaan eli lieneekö se ainoa, jolla on jokin alkukantainen käärmekammo tallella? Mörköhän on niin alkukantainen muutenkin… Varsinainen hassu sohvaperuna.

Keskiviikkona tokoilimme aamusta Kaisan kanssa pesiskentällä. Olipa harvinaisen hyvät treenit! Nyt alkaa olla taas mukavampaa treenata, kun avoimen liikkeet rupeavat hahmottumaan selkeämmin ja niitä voi ihan jopa hioa. Alkuun paikallaolo näkyvissä, jossa ei huomauttamista. Sitten luoksetuloa, muistaakseni yksi stoppi suoralla pallonheitolla, sitten suora ja vielä yksi pelkällä käsimerkillä ja pysähtymisestä lensi pallo. Luoksari on ihan hyvä, luullakseni menettelee avoimessa ja uskon tekniikkavarmuuden tuovan siihen lisää napakkuutta. Sitten namilla kaukoja, näissä puhaltaa taas positiiviset tuulet ja sain tehtyä pidemmältä matkalta useita vaihtoja. Tässä välissä otettiin toinen paikallaolo. Toisessa setissä Susulle jäävien loppuosia namilla ja vähän seuraamista pallolla. Hienosti sujui.

Eilen lenkkeilimme Heidin ja tollerien sekä Ninkan, Pepin ja Vapun kanssa Jaamankankaalla. Tällä kertaa eteemme sattui ihan oikea kyy! Minä fiksuna vain kysäisin “onko tuo kyy?” ja koirat olivat jo nelistäneet ties minne polkua pitkin. Saimme kaikki koirat haalittua kokoon mutta erästä omatoimista pikkuvipeltäjää ei näkynyt missään… Viimein Mörkö viiletti polkua pitkin ja juoksi varmaan suoraan inhan luikertelijan ylitse – taisi olla vain silkkaa onnea, että käärme ei iskenyt. Se siitä alkukantaisesta käärmekammosta.

muokkaus 

Topi oli tänään elämänsä ensimmäisessä ja viimeisessä näyttelyssä tollereiden erikoisnäyttelyissä Toller Showssa. Lisääntymiskyvyttömänä ja  jumbokokoisena Topi osallistui suvaitsevaan x-luokkaan, jonka tuomaroi Saija Juutilainen. Topin esiintyminen sujui yli odotusten ja arvostelu oli loistava:

8 vuotta. Hyväluustoinen, erinomaisen jäntevä uros. Urosmainen pää ja ilme. Hyvin hoidettu purenta. Vahva kuono. Riittävät kulmaukset. Hyvät käpälät. Oikea karvanlaatu, kaunis syvä väri. Hyvä hännänpituus. Liikkuu hieman kapeasti ja askelpituus voisi olla parempi. Ikäisekseen hienossa kunnossa.

Olemme samaa mieltä – timmillä Topilla on säihkyvät hampaat, iso nenä, hapsuiset tohvelit ja juuri optimaalisen mittainen häntä. Lisää juttua, kuvia ja kenties videoitakin näyttelysankarista luvassa myöhemmin.

Joensuun näyttelyt

Posted by Si on Toukokuu 30, 2010
Näyttelyt / 11 Comments

 2010_0530image0010.JPG

Kuvista iso kiitos Katjalle!

Kääpiöaussie kipitti viikonloppuna Joensuun tuplanäyttelyissä molempina päivinä. Launtaista ei jäänyt oikein mitään muuta käteen kuin lääkäriksi naamioituneen tuomarin silmätulehdusdiagnoosi, mutta sunnuntaina arvostelusta löytyi jo itua. Susu esiintyi molempina päivinä mainiosti eikä korvaansa lotkauttanut huputetuiden miestuomareiden kahiseville sadeviitoille. Olin todella ylpeä Susun kehäkäytöksestä, koska etenkin lauantaina olin ennen kehää varma, että pelkopeikko voi hiipiä kintereille. Susua jännitti molempina päivinä himpun, mutta tuntui, että se luotti vahvasti siihen, että mitään pahaa ei tapahdu. Voisin nyt jo lopullisesti lopettaa kopeloinnin hermoilun, koska Susu on joka ikinen kerta pörröpennusta asti suhtautunut siihen tyynesti napittaen.

Tässä arvostelut:

la 29.5. Joensuu KR, tuomari Diogo Ramalho

Seems to have an infection in left eye, at least reddish eye. Light in construction. Needs to improve more steady movement in the ring. Typical coat and tail.

JUN EH/4

Tuomari tutki Susun päätä ja silmiä tosi tarkkaan vielä kilpailuluokassakin. Susulla on ollut hieman punertavat silmät pennusta asti ja terveeksi ne on todettu useaan kertaan, eli en usko, että syytä huoleen on. Lisäksi simmut eivät rähmi tai vuoda. Ehkäpä ne ovat ärtyneet pallon perässä reuhaamisesta.

su 30.5. Joensuu KV, tuomari Christian Stavarache

Not really in type, lacking substance. Skull must be wider and muzzle deeper. Good backline. Body lacking substance. Could have more bones. In stand well angulated. Good movements. Good temperament.

JUN H

Eli epätyypillinen, puuttuu massaa, kapea kallo ja kevyt nokka, hyvä ylälinja, runkoon ja raajaluustoon lisää vahvuutta, hyvät kulmaukset, liikkeet hyvät ja hyvä temperamentti. Turha lienee sanoakaan, että aivan viimeisestä huomiosta olen kaikkein iloisin

2010_0530image0009.JPG

2010_0530image0012.JPG

Lennokas pikkarainen Lieksassa

Posted by Si on Toukokuu 09, 2010
Näyttelyt / 2 Comments

lieksa.jpg

Hyppäsimme Miimin ja Unelman kyytiin aamuvarhaisella ja hurautimme Lieksan raviradalle Gunnel Holmin arvioitaviksi. Susu esiintyi oikein sievästi ja oli reipas kehässä. Arvostelu on juuri sellainen, kuin ajattelinkin – Susu on siro mutta todella hyvärakenteinen ja tasapainoinen. Tuomari vielä erikseen selitti, että ei voi nyt antaa korkeampaa arvosanaa, koska koira on niin kevyt ja kesken, mutta kehui erityisen kauniita liikkeitä. Liikkeet ovat työkoiran perusta, joten olen varsin tyytyväinen eikä sirous haittaa ollenkaan. Pikemminkin se on etu, koska Susu on kuitenkin niin pikkuruinen maksikoiraksi. Tuostahan se vielä paljon kasvaa ja kehittyy.

Vielä hyvin kehittymätön juniorinarttu. Kaunis ylälinja. Hyvät korvat. Tässä vaiheessa liian kapea pää ja liian hento luusto. Hyvä etuosa. Takakulmaukset jo paremmat. Erinomainen liikkuja. Pitää vielä kehittyä.

JUN H

Ikinuori Unelma-mummo pyörähteli kehässä vaaleanpunaisen nauhan arvoisesti ja sai upean ROP-veteraanin ruusukkeen. Unski on niiiin ihana

Sade alkoi sopivasti juuri aussiekehän päätyttyä, joten emme kastuneet pahasti. Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä shoppailemassa ja mukaan tarttui uusi noutokapula ja namusia. Myynnissä oli myös korillinen Neiti Piippejä ystävinensä, mutta eiköhän piipittäviä pallopeppuja riitä jo kaksi tähän talouteen.

Keväisiä kuulumisia

Posted by Si on Toukokuu 08, 2010
Mörkö sairastaa, Näyttelyt, Sosiaalistaminen, Toko, Agility / 3 Comments

susi.jpg

Hurmataanko tällä älykkäällä ja sielukkaalla katsella tuomari huomenna? Toivottavasti! Totta puhuen en vieläkään osaa suhtautua näyttelyihin sillä odotuksella, että sieltä voisi saada jopa jotain muuta kuin sinisen tai punaisen muovinauhan kotiinviemisiksi.

Keskiviikon agilityissä emme tehneet paljoa. Keppien lähetyksessä onnistuin survaisemaan Susua tassulle, minkä jälkeen paimen oli varovasti sitä mieltä, että uusi tallominen voi tapahtua hetkellä millä hyvänsä. Nätisti kieputteli putkihässäkän, mutta edelleen asennetta kuulutetaan saapuvaksi myös agikentälle. Lopuksi teimme puomin kontaktia patukkapalkalla, ensin avustajan kanssa ja sitten ensimmäistä kertaa pari toistoa niin, että patukka lensikin minulta. Tosi hienosti Susulla oli tähtäin eteenpäin eikä kuikuillut jälkimmäiselläkään toistolla perääni, vaan keskittyi alustan täppäämiseen.

Torstaina tokoilimme Kaisan, Lauran ja Katjan kanssa pesiskentällä. Susun kanssa emme tehneet ihmeempiä, ainoastaan vauhtiluoksareita (se loppuosa..) ja oikein urakalla luoksepäästävyyttä. Jälkimmäistä lähinnä vain oman mielenrauhani takaamiseksi, joka on kyllä tällä hetkellä karannut jonnekin kauas horisonttiin. Tänään nimittäin iski ihan järkyttävä paniikki kokeen takia. Ei siis mikään pieni positiivinen kutkutus, vaan kunnollinen kauhu. Nyt pitäisi oikeasti pystyä rauhoittumaan ja tehdä vain oikein onnistuneita mielikuvasuorituksia, ei maalailla taukoamatta kauhuskenaarioita siitä kaikesta, mikä kokeessa voi mennä pieleen. Erityisesti paikallaolon suhteen olen ihan hysteerinen ja tänäänkin olemme tehneet neljä paikallaoloa superpalkalla – aamulenkillä kaksi, kauppareissulla yhden ja vielä iltalenkin päätteeksi viimeisen. Voi Susu-parka, pilaan sen fiiliksen vielä tällä panikoinnillani.

Mörkökin oli torstain treeneissä mukana. Se oli niin hellyttävän taitava ja reipas, että taas piti palata sen suuren kysymyksen äärelle eli miksi. Jalat täristen ja leuka väpättäen pieni koira teki kaiken niin täydellisesti kuin vain voi tehdä. On niin väärin, niin hirveän kamalan väärin, että Mörköltä voidaan ottaa elämä pois milloin vain. Tiedän, että näitä asioita ei pitäisi ajatella, vaan yrittää elää täysillä hetkessä, mutta en pysty siihen. En vain pysty. En tiedä, pystyykö kukaan oikeasti.

Tällä viikolla on tuntunut melkein kuin olisi kaksi koirasosiaalista elukkaa. Torstaina lenkkeilimme porukalla, mukana oli lauma eri-ikäisiä narttuja ja yksi juoksuinenkin. Mörkö oli onnesta soikeana ja viipotti iloisesti muiden perässä, ja Susukin oli varsin riemuissaan. Aussie hippasteli pikkuisen Vonka-kelpien kanssa tuhatta ja sataa, eikä muidenkaan kanssa ollut ongelmia. Tänään heitimme mukavan lenkin lauantai-illan päätteeksi Heidin ja tollerien sekä Ninkan, Peppi-sprinkun ja Vappu-pyrrin seurassa. Susu ja Vappu räpättivät neitimäisesti alkulenkistä kahdestaan pusikossa eikä Vappu sen jälkeen oikein lämmennyt Susun sinnikkäille leikkiinkutsuyrityksille. Varsinainen ihme kuitenkin tapahtui, kun Susu höpelönä koikkelehtiessaan sai Nuuskun innostumaan muutamaan leikkispurttiin! Se oli suuri saavutus, sillä Heidin kertoman mukaan harvassa ovat ne kerrat, kun Nuuskis on vanhemmalla iällä laittanut tassua toisen eteen vieraan koiran kanssa leikkimielessä. Hyvä tytöt!  

Oman elämänsä muotovaliot

Posted by Si on Toukokuu 02, 2010
Näyttelyt, Sosiaalistaminen, Toko / 5 Comments

nenu.jpg

Onko kummempaa kuultu? Topi, pian kahdeksan vuotta, palloili eilen vappumätsärissä kuin vanha tekijä. Vielä punanuttu ei kehään asti päässyt, mutta ehkä jo seuraavalla kerralla sitten. Topin matkaa seuranneet tietävät, että Topille tämä ei ole mikään pikkujuttu. Entisensä Topi yhä kaiken koulutuksen alla on – hetkeksi kun valvova silmä välttää, onnistuu Topi bongaamaan koko paikan ainoan tervun ja kertomaan kauhistuneen mielipiteensä tästä –, mutta kelpo koira siitä on tullut. En olisi koskaan uskonut, että Topi voisi joskus osallistua mihinkään näyttelyä muistuttavaankaan, mutta niin vain on käynyt. Kesällä palliton koipijalka pääsee Toller Shown x-luokkaan esiintymään. Turkinhoitotalkoot siis edessä!

Susu osallistui mätsäriin. Kehässä sujui mainiosti ja voisin melkein sanoa Susua luontaiseksi esiintyjäksi, mutta siltä puuttuu sellainen valovoimaisuus, efekti, josta tulisi vau-olo. Sususta kehässä on vähän tylsää ja se napittaa koko ajan “voitaisko jo tehä jotain järkevää?” -tyyliin. Nätisti se ravaa, seisoo kärsivällisesti niin kauan kuin pyydetään ja suhtautuu kopelointiin ihanan tyynesti, mutta Mörkön kaltainen kehäkettu se ei ole. Pikkumusta saapasteli kehään aina häntä iloisesti viuhuen ja todella yleisöstä nauttien, ja hurmasikin tuomarin jos toisenkin. On uskomatonta, että siitä on jo neljä vuotta, kun Mörkö osallistui samaiseen vappumätsäriin yhdeksänkuisena junnuna heti suoraan bis-kehään porskuttaen. Harmi, että syringo toi mukanaan epäluulon vieraita kohtaan – muutoin mätsärit sopisivat sairaseläkeläiselle kuin nenu kirsuun. Kevyttä ja hauskaa puuhaa, jossa saa paljon nameja ja huomiota. Kovasti kutkuttaisi osallistua Mörkön kanssa tokomölleihinkin, koska sen homman se tosiaankin handlaa, mutta en alkuunkaan tiedä, mitä pikkukoira tuumaisi luoksepäästävyyden rapsutteluosuudesta. Ei ole tullut sitä pahemmin sairastumisen jälkeen harjoiteltua.

Mätsäri oli taas hyvä herätys siihen, että minun täytyy olla reilu Susulle ja olla viemättä sitä hermostuttaviin tilanteisiin. Mikä tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että Susun ei tarvitse moikata puolituttujakaan koiria erinäisissä koirakarkeloissa. Helmikuisista Lappeenrannan agikisoista lähtien olen pitänyt Susun erossa muista kisapaikoilla ja sille oli ehtinyt alkaa rakentua vahva luotto siihen, että muut eivät tule iholle. Piip, lähtöpisteeseen vain kun eilen tyrkkäsin sen muiden aussieiden sekaan. Että voi ihminen olla hölmö. Ei mitään ihmeempää käynyt, mutta hermostumiskäyrä hujahti korkealle ja meni pitkään, että Susu rauhoittui taas. Haukkukin on heti herkemmässä, jos se kerran pääsee kytkeytymään kunnolla päälle. Pöhinävuoristorata menee muutenkin pitkästä aikaa hienoista alamäkeä eli töitä riittää. Tokossa olen onneksi saanut kitkettyä haukkumisen oikeastaan kokonaan pois, mutta pitää tässäkin asiassa koputtaa puuta ja olla tarkkana.

Paikallaolo alkaa olla koekuosissa vain viilailua vailla. Reilu pariminuuttinen onnistuu häiriössä ilman liikehdintää tai piippaamista, mutta varsinaisia ryhmäpaikkamakuita olisi hyvä saada enemmän alle. Kaikenkarvainen treeniseura kelpaa siis enemmän kuin hyvin!

Vuosi pakettiin

Posted by Sirkku I on Joulukuu 29, 2009
Haku, Rallytoko, Nome, Vepe, Näyttelyt, Agility, Toko, Mejä, Yleinen / No Comments

tuumiva1.jpg

Vuosi 2009 oli täynnä yllätyksiä. Harvassa olivat ne asiat, jotka menivät niin kuin oli suunniteltu. Vuodelle 2009 asetetut tavoitteet löytyvät täältä, mutta niihin en tahdo enää palata – Mörkön osuuksia on ihan liian vaikeaa lukea. Pikkukoiran vuodesta jäi käteen vain kasoittain kyyneliä, hampaanjälkiä ja tuskaa, vaikka vuosi olisi voinut olla hienoista hienoin. Onneksi Mörkön tila on nyt vakaa ja toivottavasti seuraavat vuodet parempia. Mörkö rakastaa yhä leikkimistä ja temppuilua yli kaiken, rapsuteltavana köllöttäminen on ykkösjuttu ja ruoka maistuu vähän liiankin hyvin. Toivottavasti sairaus ei saa yliotetta tulevaisuudessakaan.

Topilla oli hauska vuosi, joka oli täynnä kaikkea uutta kivaa. Haku ja vesipelastus ampaisivat heti Topin lajilistan kärkeen, mutta vanhat tutut agility, mejä ja rally eivät nekään pudonneet pois kyydistä. Topi osallistui myös elämänsä ensimmäiselle leirille, lenkkeili uusien ja vanhojen koiratuttavuuksien kanssa irti metsässä (kiitos kärsivällisyydestä Nuusku, Rapsu, Unelma ja Pami!) ja toimi vanhusten terapiakoirana. Kaikki asioita, joihin Topin ei olisi kuvitellut koskaan pystyvän. Heidiä lainatakseni, yksi suurimmista edistyksistä on myös lisääntynyt halimussukkaisuus – Topi aloittaa päivänsä kömpimällä viereeni pötköttelemään ja joskus jopa pyytää rapsutuksia. Tosin tähän ei olla päästy ilman lahjontaa ja joka aamu Topi saa roihetikun urhoollisesta herätyspalvelustaan… Silti jokseenkin läheisyyskammoiselle Topille saavutus on mainitsemisen arvoinen.

Susulle ei vuodelle 2009 ollut minkäänlaisia ylöskirjattuja tavoitteita, kun vuoden alussa oli vasta hatara haisu tulokkaasta. Kun sitten Susun tulo varmistui, toivoin vain, että meille muodostuisi hyvä suhde niin, että Susu pystyy luottamaan minuun. Toiveena oli myös oppia oppimaan ja tekemään hommia yhdessä leikin lomassa, ja nämä tavoitteet ovat toteutuneet erinomaisesti. Lisää mietteitä Susun vuodesta tulee sitten yksivuotispostaukseen parin päivän sisällä. Täytyy kuitenkin tässä yhteydessä mainita, että Susu on ollut enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa enkä voi kylliksi kiittää Miimiä ja Hannea ihanasta koirasta. Unnu-äidille ja Rocky-isällekin kiitos

Pojille ei aseteta ensi vuodelle mitään sen kummempia tavoitteita, kuin että molemmat pysyisivät terveinä ja nauttisivat elämästä. Jos Topi läpäisee vepen soven, pyörähtää Toller Showssa ja käväisee vaikka mejä-kokeessa, on siinä jo näkyviä saavutuksia yllin kyllin. Mörkön ykköstavoite on se, että sairaus ei etene yhtään ja edessä on paljon kaikkea hauskaa.

Entäpä Susu? Olen aika nuuka asettamaan mitään korkeita tavoitteita, ettei tarvitsisi sitten harmitella niiden saavuttamattomuutta, mutta nyt tulee kyllä aika korkealentoista settiä:

  • tokon alokasluokasta hyvävireisiä kisasuorituksia, tavoitteena ykköstulos
  • agissa kisaamaan ehjillä ratasuorituksilla, tuloksilla ei niin väliä mutta reilut miinusajat ja näppärät kontaktit olisivat toiveissa
  • haussa olisi tavoitteena saada ilmaisu vähintäänkin alulle (tosin ensin olisi varmaan kätevää päättää se ilmaisutapakin… ) ja nenänkäytön parantuminen, eikä hallinnan lisääntyminenkään olisi pahasta
  • vepeä aloitellaan mahdollisuuksien mukaan
  • paimennusta vähintään kerran kesän aikana
  • näyttelyissä hyviä arvosteluja ja mallikasta kehäkäytöstä

Yleisesti ottaen tärkein tavoite on kasvaminen reippaaksi ja yhteistyöhaluiseksi koiraksi, muut jutut ovat vain ja ainoastaan plussaa. Huolellisesti rakennetulta pohjalta on sitten parempi ponnistaa myöhemmin kisoihinkin, joten ohjaajalle voisi asettaa tavoitteeksi pysyä uskollisena “hiljaa hyvä tulee” -sanonnalle. Ei siis keskeneräisellä koiralla kisoihin teettämään turhan haastavia ja pitkäkestoisia rupeamia niin, että motivaatiota saa huudella takaisin. Kiva vuosi varmasti tulossa, Susun kanssa kun on niin hurjan mukavaa tehdä hommia.

Itselleni vuosi oli todella mielenkiintoinen ja opettavainen. Tutustuin todella moniin uusiin lajeihin, uusiin ihmisiin ja uusiin koiriin, sain paljon uusia ystäviä ja ymmärrän koirista taas vähän enemmän. Erityisesti kesän Patchcoat-leiri Kuttukuussa amerikkalaisen aussieasiantuntijan Linda S. Bellin opissa antoi paljon ajattelemisen aihetta ja auttoi ymmärtämään Susua ja koiria yleensäkin paremmin. Olen huomannut, että paineharjoitusten myötä Susu on alkanut kestää minulta esimerkiksi treenitilanteissa paremmin painetta ja eritoten se osaa käsitellä sitä eikä alistu sen alle. Oli äärimmäisen hyödyllistä nähdä aussieita myös paimennustehtävissä ja hienoa huomata Susullakin olevan intoa työskentelyyn. Aussiet omistajineen ovat aivan ihania ja odotan erityisen innolla ensi vuoden leirejä ja muita yhteistapahtumia.

Vuosi oli myös hyvin rankka ja suruntäyteinen. Huoli Mörköstä on ollut käsittämättömän suurta ja olen monta kertaa luullut joutuvani jättämään sille viimeiset hyvästit. Toisaalta sairaus on tietyllä tavalla opettanutkin paljon – koiria ei pidä enää itsestäänselvyyksinä. Olen oppinut iloitsemaan pienistäkin edistysaskelista ja yrittänyt olla surematta vastoinkäymisistä, vaikka se on itselleni usein todella vaikeaa. Oikeasti ei ole mitään väliä, jos koira seuraa viisi senttiä liian kaukana tai rähjää remmissä, sillä ne ovat niin pieniä asioita ja kalpenevat menetyksen pelon rinnalla merkityksettömiksi. Niin kauan kuin koirat ovat terveitä, iloisia ja hyvinvoivia, tulee niiden kanssa elämisestä ja olosta nauttia. Koiran elämä on niin lyhyt eikä koskaan tiedä, mitä eteen tulee. Asetankin ensi vuodelle itselleni tavoitteen suhtautua positiivisesti ongelmiinkin ja tehdä koirien kanssa sitä, mistä ne todella nauttivat.

Tänään kiersimme paimenen kanssa reilun tunnin lenkin Coody- ja Decla-snautsereiden seurassa. Kulhon polkuja ei oltu aurattu, joten rämmimme umpihangessa mäkisessä maastossa. Tulipa kunnon kuntoilua! Susu oli ihan innoissaan ja leikki partasuiden kanssa iloisella mielellä. Huomiseksi suunnitelmissa on leikkihetki Susun sielunsiskon Vappu-pyrrin kanssa. On niin mukavaa, että Susu ryhtyy hippasille niin monenlaisten koirien kanssa ja näyttää päässeen yli juoksujen aikaisesta uroskammostaankin.

Erinomainen Jyväskylän KV

Posted by testi on Marraskuu 22, 2009
Näyttelyt, Sosiaalistaminen / 5 Comments

Suuntasimme eilen aamulla junalla kohti Jyväskylän KV-näyttelyä. Susu osoitti viime viikon tapaan loistavia reissukoiran ominaisuuksia ja veteli pitkät pätkät sikeitä kolisevassa kiskobussissa. Pieksämäellä vaihdoimme Jyväskylän junaan, jossa saimmekin vaunukaveriksi kymmenvuotiaan belgirouvan omistajineen. Koiraseurasta huolimatta Susu malttoi käyttäytyä kunnon koirakansalaisen tavoin. Näyttelyhalli ja rautatieasema olivat onnekkaasti vieretysten, joten pääsimme sujuvasti päätepisteeseen asti. Aussiekehältä löytyi paljon tuttuja. Erityisesti Annen ja Aijan tapaaminen sai Susun riemastumaan. Talan ja isoksi venähtäneen Jaton edessä Susu kiemurteli, Lilli-siskon kanssa nuuskutteli kohteliaasti ja suurimmasta osasta muista pysytteli neitimäisesti kauempana. Susu ei mainittavasti perusta uroksien nenuista takapuolessaan, mutta on tähän asti tyytynyt huomauttamaan epäherrasmiesmäisestä käytöksestä terävällä haukahduksella ja minun jalkojeni taakse turvaan tulemisella. Narttujen kanssa riittää pikanuuskaisu, minkä jälkeen Susulla ei remmissä sen kummemmin ole välttämättä toiseen koiraan kiinnostusta. Vapaana remuaminen onkin sitten eri juttu.

Itse kehä sujui kerrassaan loistavasti. Junnunarttuja oli pitkälle yli kymmenen, joukossa monia paljon Susua valmiimpia neitokaisia. Brittituomari Meg Purnell-Carpenter oli aivan ihana, käsitteli koiria todella kauniisti ja oli myös esittäjälle ystävällinen. Yksittäisarvostelussa Susu oli varsin pätevä, ravasi pomppimatta ja suhtautui kopelointiin avoimesti. Hampaat tuomari pyysi näyttämään itse, mitä en siinä kuolasuiden määrässä yhtään ihmettele. Suureksi yllätyksekseni käteeni lätkäistiin vaaleanpunainen nauha! Suorastaan historiallinen hetki, montakohan kymmentä näyttelyä minulla on takana ilman ainoatakaan erinomaista… ;) Susullehan näyttely oli ensimmäinen sitten pentuluokan. Tässä hieno arvostelu:

10 months, nice head and expression, well angulated throughout, good topline, extremely sound tulos JUN ERI/2

Eikä siinä vielä kaikki. Yksittäisarvostelun jälkeen oli vuorossa kilpailuluokka, jossa tuomari osoitti Susun toiseksi! Olin ihan häkellyksissäni, omppupyllyinen puikkonokka propellikorvineenko sijoittui? Susu on siis muidenkin mielestä kaunis ja sulavaliikkeinen. Junnukehän jälkeen olin jo ehtinyt laittaa Susun häkkiin luuta mutustamaan, kun minulle valkeni, että vielä paras narttu -kehässäkin pitäisi pyörähtää. On tämä näyttelyissä pärjääminen vaan niin uutta ja ihmeellistä, täytyy todeta.

Paluumatka kului junan kyydissä unisissa tunnelmissa. Pieksämäen junassa oli monta näyttelystä palaajaa ja siinäpä sitä nökötettiin pienessä hytissä aussien, collien, belgin ja bokserin voimin. Yhtään rähinää ei tiiviistä tunnelmasta huolimatta syntynyt, vaan kaikki neljä koiruutta matkasivat harvinaisen nätisti. Päivä oli kaiken kaikkiaan todella antoisa ja oli oikein hauskaa nähdä kaikkia tuttuja pitkästä aikaa. Se onkin yksi näyttelyiden parhaasta annista, tuloksilla nyt ei niinkään ole loppujen lopuksi väliä. Susu käyttäytyi koko päivän käsittämättömän hienosti ilman turhanpäiväisiä rähinöitä, säikähdyksiä tai muita kiihkoiluja. Valtavaan koira- ja ihmismassaan se suhtautui rauhallisesti tuumaillen ja ainoastaan herkkukojujen luut taisivat aiheuttaa pennussa vähän suurempia tunteita ;)